Plaza

Aihealueet: Päihteet, Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Siirtolaisuus

alkoholi, viina, viinanjuonti, alkoholismi, raittius, raittiusliike, raittiusaate, islam, maahanmuutto, muslimit, suomalainen viinapää, suomalainen kansanluonne

Farzad Moghaddampour, muslimitaustainen maahanmuuttaja - en ole asiantuntija, mutta nimen perusteella olettaisin hänen olevan iranilaisia - rohkeni ottaa puheeksi suomalaisen alkoholikulttuurin blogissaan ja kertoa, miten vieraalta ja pelottavalta tuntuu joutua tekemisiin sen törkeimpien esiintymismuotojen kanssa, jos on siihen asti kuvitellut Suomesta vain kaikkea kaunista. Jos on kotoisin sellaisesta kulttuuripiiristä, jossa alkoholin nauttiminen on täysin sopimatonta, täytyy olla melkoinen järkytys nähdä sikahumalaisia suomalaisia miehiä kastelemassa kasveja virtsallaan, siitin yhdessä ja pullo toisessa kädessä, eikähän se mikään epätavallinen näky perinteisinä ryyppyjuhlapäivinämme olekaan. Kuten odottaa saattoi, Farzadin kommenttilaatikko täyttyi nopeasti kirouksista ja rivouksista, sillä mikäänhän ei ole suomalaisille rapajuopoille niin vastenmielistä kuin raittiusmies, paitsi islamilaisesta maailmasta tänne muuttanut raittiusmies.

Farzad Moghaddampour, en invandrare av muslimsk bakgrund - enligt min mening låter hans namn iranskt, men jag är ingen expert - vågade ta upp finsk alkoholkultur i sin blogg och berätta hur främmande och skrämmande det känns att komma i kontakt med dess värsta excesser, om man dittills bara haft de mest smickrande föreställningar om Finland. Hör man hemma i en kulturkrets där det är helt oacceptabelt att konsumera alkohol måste det verkligen vara något chockerande att se asberusade finska män som vattnar växter med sitt urin, penisen i ena handen och flaskan i den andra, och det är ju inte precis nån ovanlig syn under våra traditionella suphelger. Som väntat fylldes Farzads kommentarlåda snabbt med svordomar och kötteder, ty det finns bara en sak som finska suputer ogillar mera än en helnykterist och det är en helnykterist som flyttat hit från den islamiska världen.

Omina kasvinvuosinani uskoin aika pitkään vakavissani että alkoholin juominen oli katoamassa historian roskatunkiolle. Ala-asteella tytöt toistivat enimmäkseen heille syötettyä raittiuspropagandaa, ja naiivina poikana tietysti kuvittelin, että heidän puheillaan muka oli jotain tekemistä sen kanssa, mitä he oikeasti tarkoittivat. Samat tytöt aloittivat alkoholikokeilunsa heti teini-ikään päästyään. Sellaistakin sattui että joku tyttö samassa lauseessa väitti olevansa täysraitis ja maistelevansa joskus viiniä, niin epärehellisiä he saattoivat olla. Minä sitä vastoin elin kuplassa, jossa alkoholin juontia ei esiintynyt. Isoisä saattoi sallia itselleen keskioluen noin kerran vuodessa, mutta kun hänen vanhat opettajakollegansa kokoontuivat meille kotiin, he joivat yksinomaan kahvia. Tupakkaa he kyllä polttivat niin että joskus olohuoneen savupilven läpi tuskin näki, mutta alkoholia? Ei. Jos vaari tuli kotiin kassi kilisten, se tarkoitti ainoastaan virvoitusjuomaa minulle, ei koskaan mitään alkoholipitoista.

När jag växte upp, trodde jag ganska länge på allvar att alkoholdrickandet var på väg att försvinna i historiens skräptunna. På lågstadiet upprepade flickorna för det mesta den nykterhetspropaganda de itutades, och naiv som jag var trodde jag att det som tjejerna sade stod i något sammanhang med vad de menade. Samma flickor började experimentera med sprit så snart de nådde tonåren. Det hände även att en flicka i samma mening kallade sig helnykter och avslöjade att hon ibland smakade på vin, så oärliga kunde de vara. Jag däremot levde i en bubbla där något alkoholdrickande inte förekom: min morfar kunde tillåta sig en mellanöl ungefär en gång om året, men när hans gamla lärarkollegor samlades hemma hos oss, var det endast kaffe de drack. Tobak rökte de så att det ibland var svårt att se igenom rökmolnet i vardagsrummet, men alkohol? Nej. Om han kom hem med en klirrande plastkasse betydde det läsk för mig, aldrig någonsin någonting alkoholhaltigt.

Isoäidilleni raittius oli osa isänmaallista projektia, jota hän oli vannoutunut edistämään. Hän oli opiskellut kansakoulunopettajaksi kaksikymmenluvulla kasvattaakseen sen jälkeen raakoja kakaroita kypsiksi suomalaisiksi. Nationalismi ei tunnetusti koskaan ole ollut mitään luonnollista eikä luonnon antamaa, vaan se on ensin versonut oppineiden keskuudessa, niiden joilla on aikaa abstrakteille ja epäkäytännöllisille aaterakennelmille, ja tavallinen kansa on tullut vasta organisoituneen valistustoiminnan kautta tietoiseksi isänmaasta: kun Italia yhdistyi, sisilialaiset luulivat, että ”viva l’Italia” oli ylistys jollekin Taalia-nimiselle tädille ja olettivat että kyseessä oli kuningas Viktor Emmanuelin muija. Suomen kaltaiset pienet, vastasyntyneet kansakunnat haluavat usein korostaa, kuinka paljon ne eroavat siitä maasta, jonka maakuntana ja lääninä ovat ennen itsenäisyysjulistustaan olleet,joten isoäitini aikana oli tavallista nähdä suomalaiset raittiina ja alkoholivastaisina, vastakohtana venäläisille, jotka tuskin muuta tekivät kuin joivat votkaa, mitä nyt selvinä hetkinään juonivat kaikenlaista ikävää pienen Suomen päänmenoksi. Vielä toisen maailmansodan aikaisessa propagandassamme oli tavallista kertoa juttuja, joissa suomalaiset sotilaat vihollisen asemat vyörytettyään löysivät venäläisten viinakätkön ja kaatoivat saman tien votkat maahan, koska olivat aitosuomalaisen raittiushengen elähdyttämiä.

För min mormor utgjorde nykterheten en del av ett fosterländskt projekt hon var edsvuren att främja. Hon hade studerat till folkskollärare på tjugutalet för att sedan uppfostra och utbilda råa ungar till mogna finnar. Nationalism har som bekant aldrig varit någonting naturligt och naturgivet, utan en ideologi som först spirat bland de bildade, som har tid att ägna åt abstrakta och opraktiska ideologier, och det vanliga folket har först genom organiserat upplysningsarbete blivit medvetna om fosterlandet: när Italien förenades tolkade sicilierna orden ”viva l’Italia” som en hyllning till en tant som hette La Talia och trodde att det var namnet på konung Viktor Emanuels fruga. Små, nyfödda nationer som Finland vill gärna framhäva hur mycket de skiljer sig från det rike de utgjort en provins av före sin självständighetsförklaring, och följaktligen var det på min mormors tid vanligt att se finnar som nyktra och alkoholfientliga, i motsats till ryssarna, som ingenting annat gjorde än drack vodka, låt vara att de ibland nyktrade till för att smida ränker mot lilla Finland. Ännu under andra världskriget var det vanligt i vår propaganda att t ex berätta historier om hur finska soldater när de väl stormat fiendepositioner upptäckte en rysk spritgömma och, besjälade av äktfinsk nykterhetsanda som de var, genast hällde ut vodkan på marken.

Isoäitini uskoi ehdottomasti tähän raittiin Suomen utopiaan. Hän oli ehkä valmis myöntämään ettei se vielä ollut todellisuutta, mutta samalla hän näki raittiuden Suomen väistämättömänä kehityssuuntana ja piti ammatillisena velvollisuutenaan työskennellä sen puolesta. Raittius oli Suomen luonnollinen, Jumalan luoma tila, raitis Suomi oli tosi Suomi olemassaolevan valhe-Suomen alla. Itse asiassa hän muistutti monia irlantilaisia kieliaktivisteja, joille iirinkielinen Irlanti on todellinen ja varsinainen, englanninkielinen vain sen päälle vedetty ohut maailpinta. Tai ehkä pitäisi ajatella Paul Newmania Otto Premingerin elokuvassa Exodus: kuinka taianomaisesti hän muuttuu brittiupseerista israelilaiseksi vapaustaistelijaksi. 

Min mormor trodde fullt och fast på denna utopi om ett helnyktert Finland. Hon var kanske beredd att medge att det inte ännu existerade i verkligheten, men samtidigt såg hon sakerna så att det var ditåt landet höll på att utveckla sig och att det var hennes yrkesplikt som lärare att arbeta för det. Nykterheten var Finlands naturliga och gudagivna tillstånd, det nyktra Finland var det sanna Finland under den lögn som verkligheten var. Man blir faktiskt påmind om hur en del språkaktivister på Irland ser det iriska Irland som det egentliga och sanna, det engelsktalande bara som en tunn målyta över detta. Eller så ska man kanske tänka på Paul Newman i Otto Premingers film Exodus, hur han magiskt förvandlar sig från en brittisk officerare till en israelisk frihetskämpe.

Muistan kuinka isoäiti vuosikymmeniä myöhemmin selitteli sitä kuinka opettajakollega oli esiintynyt lievästi päihtyneenä oppilaiden nähden - koulutuntien jälkeen toki, ei hän olisi ikinä puolustellut toisen opettajan työmaajuopottelua. ”Hän oli suuren maailman nainen”, isoäiti sanoi, eikä suinkaan ilman ihailevaa sävyä äänessään: suuressa maailmassa saatettiin viiniä joskus juoda ihan sivistyneestikin. Varkaus ja Puurtila eivät kuitenkaan olleet suurta maailmaa, täällä alkoholia joivat enimmäkseen ärtyisät äijät, joiden mulkoileva, möllöttävä katse haki jatkuvasti pienintäkin tekosyytä panna tappeluksi. Siksi ei ollut todellisuudentajuista yrittää juurruttaa ”suuren maailman” viinikulttuuria Suomeen. Sen sijaan oli paras panostaa täysraitiiuteen, sillä se oli ainoa todellinen ratkaisu Suomen alkoholiongelmiin - tätä isoäiti ei ehkä sanonut suoraan, mutta rivien välistä se kyllä oli helppo lukea. Suuressa maailmassa ihmiset saattoivat ehkä sallia itselleen yhtä ja toista, mutta tämä oli Suomi, jonka piti mieluummin seistä omalla pohjallaan kuin luottaa vieraan alkoholipoliittiseen esikuvaan.

Jag minns hur hon årtionden efteråt ursäktade en lärarkollega som eleverna sett i milt berusat tillstånd - efter lektionerna förstås, mormor skulle aldrig ha tagit i försvar en kollega som varit berusad på jobbet: ”det var en kvinna av stora världen”, sade mormor, inte utan beröm, och i stora världen drack dom vin ibland och kunde t o m göra det på ett någorlunda civiliserat sätt. Varkaus och Puurtila var dock inte stora världen, och där var alkoholdrickandet mest typiskt för retliga gubbar med gloende, blängande blick som sökte efter minsta svepskäl att ställa till med bråk. Sålunda var det inte realistiskt att försöka inplanta ”stora världens” vinkultur i Finland. I stället var det bäst att satsa på nykterism, ty det var den enda tänkbara realistiska lösningen för Finlands problem med sprit. Det var mormors syn på saken, inte nödvändigtvis explicit uttryckt men implicit uppfattbar nog. I stora världen kunde de kanske tillåta sig ett och annat, men Finland borde hellre stå här på egen botten och inte lita på främmande förebilder vad alkoholpolitik gällde.

Isoäitini alkoholinäkemys oli itse asiassa sama kuin 70-luvun peruskoulun. Ne idiootit jotka nykyään väittävät peruskoulua kommunistiseksi tai vasemmistolaisiksi eivät piittaa pätkääkään siitä, miten suuressa määrin peruskoulu itse asiassa rakentui kansakoulun perinteille. Alkoholivalistus suuntautui raittiuden edistämiseen, aivan kuten isoäidinkin aikana. Alkoholi tarkoitti alkoholisairauksia, väkivaltaa ja alkoholimyrkytystä, eikä mitään kohtuukäyttöä ollut olemassakaan. Siksi esimerkiksi minä saatoin yläasteelle asti kuvitella että alkoholin juonti tapana oli kokonaan kuolemassa pois. Nythän tämä saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta minulle oli luonnollista elää alkoholittomassa ympäristössä, ja kukapa nyt kymmenvuotiaana lapsena kyseenalaistaisi sitä objektiivista maailmaa, jossa elää? Sitä paitsi minun on jälleen kerran syytä korostaa, että isoäiti oli luova ja taiteellinen ihminen, joka oli perillä niin kirjallisuudesta kuin luonnontieteistäkin: oma niin sanottu lahjakkuuteni on vain häneltä lapsuudessa oppimaani. Se laajalle levinnyt käsitys, että täysraittiit ihmiset ovat tiukkapipoja, jotka eivät tiedä mitään kulttuurista eivätkä taiteesta, on siis minun näkökulmastani täysin irrallaan todellisuudesta.

Min mormors syn på alkohol delades egentligen helt av sjuttitalets grundskola. De idioter som i dag brännmärker grundskolan som kommunistisk eller vänstervriden struntar blankt i att grundskolan till stor del byggde på folkskolans traditioner. Alkoholupplysningen orienterade sig mycket helnykteristiskt, precis som på mormors tid. Alkohol var likabetydande med alkoholsjukdomar, våld och alkoholförgiftning, och något måttligt alkoholbruk existerade inte. Därför kunde t ex jag ända fram till högstadiet föreställa mig att alkoholdrickandet var en vana som höll på att helt och hållet dö bort. Nu kan det här kännas löjligt, men för mig var det naturligt att leva i en alkoholfri omgivning, och vem skulle som tieårigt barn ifrågasätta den objektiva värld han lever i? Dessutom bör jag åter en gång framhäva, att mormor var en konstnärligt kreativ människa, som förstod sig både på litteratur och naturvetenskap: min egen såkallade begåvning är till största delen bara vad jag i barndomen lärt mig av henne. Den utbredda uppfattning, enligt vilken helnykterister alltid är trångsynta människor som ingenting vet om vare sig kultur eller konst, saknar alltså ur min synvinkel helt och hållet verklighetsförankring. 

Tämä on oikeastaan syy siihen, miksi suhtaudun myönteisesti muslimeihin. Kun Suomeen tulee lisää muslimeja, on yhä välttämättömämpää ottaa huomioon meidät täysraittiit. Hermoillekäyvä sosiaalinen ryypiskelypakko vähenee, ja tässä maassa voi tuntea olevansa yhä enemmän kotonaan sekin, joka ei viinaan koske. Tämä on erittäin hyvä ja tervetullut kehityssuunta, joka tekee elämästä Suomessa parempaa myös kansanterveyden kannalta. Se on kehitys, jonka tuloksena isoäitini visiosta tulee yhä realistisempi, ja se on loppujen lopuksi aina ollut minunkin visioni. Olen tosiaankin hyvin iloinen siitä, että meillä on täällä Suomessa sellaisia maahanmuuttajia kuin Farzad, jotka kieltäytyvät ”kotoutumasta” vastenmieliseen ja raakamaiseen alkoholikulttuuriimme.

Det här är egentligen orsaken till min vänliga inställning till muslimerna. Den ökade muslimska närvaron i Finland innebär att det är allt nödvändigare att ta hänsyn till oss helnykterister. Det sociala suptvång som så gått oss på nerverna minskar, och man kan känna sig hemma i det här landet fast man inte smakar på sprit. Det här är en mycket positiv och välkommen utveckling som gör livet bättre i Finland, också med tanke på folkhälsan. Det är en utveckling som gör min mormors vision mer realistisk, och när allt kommer omkring har det alltid också varit min vision. Jag är faktiskt mycket glad åt att veta att vi här i Finland har invandrare som Farzad som inte vill ”integrera” sig i vår motbjudande och brutala alkoholkultur.

Panu Höglund