Onko kirjailija palkkansa ansainnut?
4.11.2006
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Heidi Köngäs valitteli taannoin Hesarissa sitä, että kirjailija ei Suomessa pysty elättämään itseään kirjoillaan, vaan joutuu tekemään kaikenlaista taiteellista luomistyötä häiritsevää palkkatyötä, kuten luennoimaan ja, voi kauhistuksen kaakattava kanahäkki sentään, kolumnoimaan. Bloggaaminen olisi sitten varmaankin jo liian häpeällistä edes ääneen mainittavaksi. Suomalainen kirjailija ansaitsee kirjoittamalla keskimäärin kaksi tuhatta euroa vuodessa, ja tämä summa on yläkantissa, koska maassa on kuitenkin muutamia bestsellerien tekijöitä, joiden valtavat tulot nostavat keskiarvon epätyypillisen ylös. Maan äveriäimpien kynämiesten kärjestä löytyvät odotetusti Arto Paasilinna ja Jari Tervo, eikähän Tervokaan ansainne suurinta osaa rahoistaan kirjailijana, vaan ”epäkirjailijana”, käyttääkseni Arton velivainaa Ernon parin vuosikymmenen takaista ilmausta.
Erno Paasilinna kutsui epäkirjailijaksi ennen kaikkea itseään. Epäkirjailijuudella hän tarkoitti kaikkea sitä, mitä kirjailijan hänen aikanaan piti tehdä kirjojen kirjoittamisen ohessa tai sen sijasta - olla kirjailijaa. Hän itse toimitti tietääkseni lähinnä muiden kirjoja, mutta epäkirjailijana toimiminen saattoi olla myös paneelikeskustelujen järjestämistä ja niihin osallistumista, yleistä toimeliaisuutta ja organisointityötä kulttuurilöpinän alalla. Uutisvuotoa isännöidessään Tervo ja Tommy Tabermann ovat siis mitä suurimmassa määrin epäkirjailijoita. Epäkirjailijoista kirjoittaessaan hän oli huolissaan kirjallisuuden kohtalosta mediahumun pyörteissä ennen kaikkea siksi, että kirjailijat imeytyivät mukaan tuota mediahumua tuottamaan ja ylläpitämään.
Heidi Könkään valitus ei siis ole mitään erityisen uutta auringon alla, eikä Ernokaan oikeastaan ollut kovin originelli. Jo Olavi Paavolainen valitti Suursiivouksessaan sitä, että maan nuori kirjallinen sivistyneistö haaskaa lahjojaan mainostekstien laatimiseen, pikapikaa sutaistuihin viihdekirjoihin - mainitsiko joku Mika Waltarin nimen? - ja muuhun turhuuteen, kun sen sijaan olisi varmaankin pitänyt omistautua isänmaalliselle kulttuurityölle ja korkeakirjallisuudelle. Ajatus, että luova kirjailija, jonka kuuluisi leijua ylevissä sfääreissä, joutuu tahraamaan purppuraviittansa kaupallisuuden kurassa kynäilemällä käyttökirjallisuutta - viihdettä, mainoslyriikkaa, kolumneja - on siis huolenaiheena jo melkoisen kulunut.
Samaisessa jutussa Hannu Raittila valittelee sitä, että suomi on liian pieni kielialue, jotta sitä lukevalle yleisölle kannattaisi väsätä kirjoja. Kuulostaa pahasti samalta kuin syrjäkylän yläastepoikien valitus: miks v-ussa me ollaan synnytty tänne maailman p-seeseen kun jotkut asuu s-na jenkeissä jossa elämä on aina jännää ja naisiltakin saa niinku leffoissa p-le. Ei ole aivan selvää, mikä Raittilaa tarkkaan ottaen pännii - ostetaanko hänen kirjojaan liian vähän, ovatko kustantajien kanssa tehdyt sopimukset liian epäedullisia vai mikä - mutta pohjimmiltaan vika taitaa olla kansassa, joka on tyhmää eikä osta viisaita kirjoja - siis niitä teoksia, jotka kirjailija itse on mieltänyt viisaimmikseen ja tärkeimmikseen - joten kirjailijan on alennuttava toimimaan epäkirjailijana pelkkää rahaa ansaitakseen. Raittilalla tähän toimintaan kuuluu mm. radiokuunnelmien kirjoittaminen.
Joskus nuorempana minäkin halusin oikeaksi kirjailijaksi ja samastuin tällaiseen valitukseen. Luin ainoastaan hienoja korkeakirjallisia teoksia, en kehdannut tunnustaa julkisesti katsovani televisiosta Star Trek: The Next Generationia, ja nyrpistin nenääni viihdekirjallisuudelle. Se oli sitä aikaa, kun olin alle kolmekymppinen, iirin kieltä osaamaton ja muutenkin vielä tyhmempi kuin nyt, mitä toki on pidettävä jonkinlaisena saavutuksena. Nykyään, kun kirjallinen makuni on monipuolistunut ja olen oppinut arvostamaan sitä, että esimerkiksi näin bloggaamalla saa leivän päälle muutakin kuin ylähuulen (Geld macht nicht glücklich, aber es beruhigt die Nerven, sanoo saksalainen), olen jo hiukan käärmeissäni siitä, että joku saattaa pitää kolumnointia tai kuunnelmien kirjoittamista jotenkin nöyryyttävänä.
Laatiessaan lehtipakinaa tai kuunnelmaa kirjailija harjoittaa mitä suurimmassa määrin omaa ammattiaan palkkaa vastaan. Voi hyvinkin olla, että hän haluaisi mieluummin keskittyä tavoittelemaan jotain suurta taiteellista maalia kaikilla voimavaroillaan, esimerkiksi sitä suurta suomalaista romaania, joka olisi tämän ajan Tuntematon sotilas; ja on oikeasti hyvin surullista, että Arto Salminen, jossa enemmän kuin kessään muussa aikamme kirjailijoista olisi ollut ainesta kirjoittaa se, otti ja kuoli ennen kuin ehti tehdä sen työn; eikä ole aivan mahdotonta, että hän kuolemaansa oli syynä juuri kirjojen liian huono myynti ja ansaitsematon tuntemattomuus. Mutta kirjailija ei itse ole työnsä paras tulkki eikä arvostelija, eikä oikea henkilö sanomaan, mikä hänen tuotannossaan on parasta ja kestävintä.
Tuomas Nevanlinna sanoi joskus, että paras mahdollinen maailma voi syntyä vain sivutuotteena, kun pyritään oikeasti johonkin muuhun; ja tämä pätee mitä suurimmassa määrin kirjallisuuteen. Kun kirjailija yrittää parhaansa ja vuosikausia pohtii ja sommittelee sitä suurta romaaniaa, tulos voi olla ja useinkin häntä itseäänkin jälkeenpäin hävettävää ylipohdittua ja ylituotettua roskaa. Sitä vastoin luettavampaa ja kestävämpää jälkeä saattaa yllättäen syntyä silloin, kun hän laatii juuri pakinan tai kolumnin kaltaista käyttökirjallisuutta rennompaan ja luontevampaan tyyliin kuin vuodattaessaan sydänvertaan romaanikäsikirjoitukseensa.
Sellaisella kirjailijalla, jolla on mahdollisuus julkaista pienimuotoisempia ja viihteellisempiä tekstejä (ja elää niitä kirjoittamalla) kunnianhimoisten pääteostensa ohessa, ei oikeasti pitäisi olla mitään valittamista. Kirjoittamiseen tulee sujuvampi rutiini, ja siinä tapauksessa että ne pääteoksiksi tarkoitetut romaanit menevät pieleen eivätkä vastaa alkuperäistä visiota, tulee kuitenkin julkaistua valtavasti tavaraa, joka saattaa ilahduttaa lukijoita paljon enemmän ja jäädä heidän mieleensä ihan toisella tavalla.
Mitä sitten puhtaisiin viihdekirjoihin tulee, lakkasin halveksimasta niitä presiis sillä hetkellä kun imeydyin mukaan iirinkielisyystyöhön. Iirillä menee huonosti presiis siitä syystä, että liian suuri osa iirinkielisistä kirjailijoista yrittää olla hienoja ja taiteellisia Nobel-ehdokkaita, eikä läheskään kaikista edes ole siihen. Sitten joskus kun minusta tulee oikein rikas niin että saan tehdä mitä huvittaa, saatte uskoa että muutan Connemaraan julkaisemaan kansanomaisia panojuttuja kädestä käteen leviävässä maanalaisessa iirinkielisessä pornolehdessäni. Miksikö? Koska jos nuoria ei saada houkuteltua iirinkielisen lukuharrastuksen pariin juuri sillä ainoalla vetonaulalla, joka niihin penteleisiin puree silloin kun ne ovat vaikutukselle alttiissa iässä, niistä ei parinkymmenen vuoden kuluttua ole ostajiksi ja lukijoiksi edes niille hienoille taiteellisille romaaneille.
Tarinan opetus on, että viihde on osa kirjallisuuden infrastruktuuria ja kivijalkaa, jonka pitää olla paikallaan ennen kuin sitä korkeakirjallisuutta kukaan lukee. Olisi mukavaa, jos Suomessakin olisi enemmän sellaisia kirjailijoita, joiden pääasiallinen kunnianhimo olisi kirjoittaa kotimaista laatuviihdettä kotimaisista oloista ja lähtökohdista - ja hyvällä, hauskalla kielellä. Itse asiassa arvostaisin sellaisia tyyppejä paljon enemmän kuin jotain oman napansa ympäristöön ihastunutta muka älyllistä kirjailijaa.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Amen, veli, amen.
Turha kitistä jos ei vaan osaa. Skrivaaminen on työ töiden joukossa eikä pidä inistä, jos ihan itse jättää keikan ottamatta.
- 2.
-
Samaa mieltä. Meikä rustaa pehmopornoa eikä häpeä sitä yhtään. Raha ei haise! :)
- 3.
-
Siistii! Mitä sä skrivaat? Reginaa? Harlekiineja?
Mitä siitä tienaa?
- 4.
-
”…on siis huolenaiheena jo melkoisen kulunut”
Asiat eivät ole kuten sananparret. Ne eivät kulu; ne ovat ihan oikeaa todellisuutta.
”Sitä vastoin luettavampaa ja kestävämpää jälkeä saattaa yllättäen syntyä silloin, kun hän laatii juuri pakinan tai kolumnin kaltaista käyttökirjallisuutta rennompaan ja luontevampaan tyyliin…”
Väität siis että parempaa jälkeä syntyy silloin kun kirjailijalla on vähemmän aikaa keskittyä työhönsä. Minusta se on aika omituisesti ajateltu. Kirjailijan ammatti on kirjailijan ammatti eikä mainosmiehen tai viihdyttäjän. Tällä kolumnilla ei ole oikeasti muuta sanottavaa kuin se vanha kunnon ”menkää oikeisiin töihin, laiskurit”.
Suomi on sellainen maa, että täällä kirjailija ei pärjää kuin kirjoittamalla lukijoille. Mutta miksi lukijoille pitäisi suostua kirjoittamaan, jos pitäisi kirjoittaa sellaista tekstiä joka sotii omia taiteellisia periaatteita vastaan? Sillä tavalla harvoin syntyy mitään hyvää. Joskus saattaa syntyä, kuten sanoit, mutta joskus ei riitä. Tuloksena on se, että suomalaisessa kirjallisuuskentässä ei nouse esiin mitään uutta mielenkiintoista jälkipolville ihmeteltäväksi. Ketä oikeasti kiinnostaa kuinka hyvin tuulipuvut pystyvät elättämään rahanpuutteen painamia kompromissikirjailijoita, kun kaikki kuitenkin toivovat pääsevänsä lukemaan mahdollisimman hyviä kirjoja myös nykyisiltä kirjailijoilta?
- 5.
- 6.
-
Tuosta rutiinista olen ihan samaa mieltä. 90% kirjailijan tekstistä on joka tapauksessa paskaa, joten mitä enemmän sitä kirjoittaa, sen enemmän syntyy hyvääkin tekstiä.
Junis: Reginaan ja yhteen pornolehteen, joka on julkaissut sellaisia naisille suunnattuja vihkosia. 60-100e/novelli.
- 7.
-
Mäkään en tajua ollenkaan, jos tekee kuitenkin ammattityötä, niin sitten valitetaan kun ei pääse tekemään täsmälleen oman pään mukaan.
Arawn,
aika halvalla menee mun mielestä. Jotain pårnåa vois vielä tolla rahalla tehdä, mutta reginanovellia pitää jo vähän funtsiakin. Tai ainakin mun tarttis, koska tekstinlaji on niin vieras.
- 8.
-
En minä niitä kauheasti mieti - tai jos mietin, se ei suorastaan tunnu työltä. ;) Muuten tuollaisen kirjoittaminen vie 2-3h. Ei se kamalan huono tuntipalkka ole.
- 9.
- 10.
-
A,
melko ripeää. Multa menisi varmaan tehokasta työaikaa reginanovelliin joku 15 tuntia ja kalenteriaikaa viikko.
Mutta niinhän se on, että jokainen tekstilaji vaatii oman opettelunsa, joka on käytävä läpi, vaikka muuten osaisi periaatteessa skrivata miten hyvin tahansa.
- 11.
-
…””taiteelliseen koskemattomuuteen”, joka on niin pyhä asia, ettei sitä saa profanoida kirjoittamalla viihdettä tai kolumneja leipänsä eteen, niin suurelle osalle mokomalla iskulauseella kukkoilevista ihmisistä se todellakin on vain yritys puolustella laiskuutta”…
Oletat, että kirjailijan työ on pohjimmiltaan laiskuutta, mikä on taas kerran yksi asia mitä pidän omituisena. Ja se että kirjailijan pitäisi tehdä kompromisseja sen mukaan mitä muut tahtovat hänet kirjoittavan? Voidaan katsoa vaikkapa suomalaisen elokuvan puolelta, miten siellä käy kun hullut tuottajat puuttuvat käsikirjoituksentekoon. Tulos: roskaa vailla mitään taiteellista arvoa. Minusta on itsestäänselvää, että kirjailijan olisi parasta pystyä rauhassa keskittymään siihen työhön minkä hän parhaiten osaa, eli kirjojen kirjoittamiseen. Paras tulos ei synny hädässä tai vahingossa, siihen tarvitaan tukea. Ei taiteilijoista voi tehdä duunareita, sillä heidän luonteeseensa kuuluu tietynlainen loisiminen. Vastalahjaksi he näyttävät meille valon tämän kaiken pimeyden keskellä.
Jos käskee kirjoittajan kirjoittamaan roskaviihdettä, se on sama kuin käskisi suutarin valmistamaan huonoja kenkiä.
- 12.
-
Mutta onko kaikki viihde siis roskaa? Minä kyllä kirjoitain pehmopornoa, kuten sanoin, eikä se laadultaan ole mitään neljän tähden tasoa, mutta ihan suht hyvää kuitenkin. Ei edes viihdettä kirjoittaakseen tarvitse kirjoittaa ”roskaviihdettä”.
Ja ovatko lehtikirjoitukset ja kolumnit myös roskaviihdettä?
Minua taas huvittaa tämä ”roskaviihteen” halveksunta. ”Oikeat” kirjailijat eivät kirjoita mitään viihdettä vaan vakavia, taiteellisia, supersyvällisiä teoksia!
- 13.
- 14.
-
Minä väitän ihan suoraan, että on vaikeampaa kirjoittaa HYVÄ romanttinen kirja kuin hyvä taiteellinen kirja. Itse asiassa hyviä romantiikkakirjailijoita pitäisi arvostaa enemmän. Esimerkiksi L. M. Montgomeryn Runotyttö -sarjan viimeinen osa ja Sininen linna ovat erinomaista romantiikkaa ja ennen kaikkea loistavasti kirjoitettuja.
- 15.
- 16.
-
Nälkätaiteilijaromanttisena käsityksenä voidaan pitää myös sitä, että kuvittelee kirjailijalle olevan aivan oikein tehdä päätyön ohessa sivupaskaduunia - aivan kuten opiskelijoiden, joiden tuen määrä vastaavalla tavalla ylittää (alittaa) kritiikin rajat. Vaatimattomien käyttökenkien valmistaminen, kuten mainittu, voi tosin joskus olla hyödyksikin…
Lehtikirjoitukset ja kolumnit puolestaan ovat, ikävä kyllä, yleensä roskaviihdettä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kaikkine sivuineen on silkkaa roskaviihdettä tuulipuvuille.
Minulla ei ole mitään halua ryhtyä väittelemään siitä minkälainen kirjallisuus on hyvää; se mitä minä haluan sanoa on että taiteilijoiden on vaikea pärjätä ilman mesenaatteja. Enkä koe halveksivani ketään viittaamalla, että korkeakirjallisuutta ei synny tyhjästä ja että sen synnyttäminen vaatii panostuksia. Missään nimessä lahjakkaiden kirjailijoiden ei pidä tyytyä kirjoittamaan tavalliselle kansalle. Itse ainakin olen tässä mielessä elitisti ja ylpeä siitä. Mutta pyydän anteeksi jos olen loukannut jotakuta.
- 17.
-
MInusta lahjakkaiden kirjailijoiden olisi hyvä kirjoittaa nimenomaan tavalliselle kansalle - ei ehkä pelkästään, mutta myös. En ymmärrä, miksi pitäisi järjestää joku ”lahjakkaiden kirjailijoiden” norsunluutorni, jonne muilla kuin klubin jäsenillä ei ole asiaa, koska ovathan klubin jäsenet niiiiiiin paljon parempia kuin kaikki muut.
Ylipäätään juuri tuo asenne. Ei tavalliselle kansalle kannata kirjoittaa, kun tavallinen kansa on niin tyhmää, ettei aina oivalla ja arvosta kirjailijan korkealentoisimpia ajatelmia. Sitä voi sitten miettiä, onko vika aina kansan vai onko kirjailijassakin joskus jotain pielessä, jos nokka on niin pystyssä, että kompastuu omiin jalkoihinsa.
- 18.
-
Monesti vika onkin ”kirjailijassa”, mutta nyt puhuin niistä jotka ovat oikeasti lahjakkaita. Vaikea asiahan tämä on ja niin pois päin. Toisaalla minua ärsyttää tämä tasapäistäminen: eiväthän kirjailijat saa olla viisaampia kuin tavallinen kansa, naapurilla pitää mennä yhtä huonosti kuin minullakin… Mutta keneltä se on muka pois jos lahjakkaita tuetaan?
- 19.
-
Ei nyt ollenkaan aiheeseen liity, mutta en voinut vastustaa tämän esilletuontia panun kirjoitukset tuntien.
http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/05/05/luomupornoa-sademetsien-puolesta/
- 20.
- 21.
-
Paras korkekirjallisuus on syntynyt oikean elämän kohtaamisesta. Mitä jos Solzhenitsyn ei olisi ollut vankileirillä vaan elänyt mukavan elämän ilman minkäänlaista vastoinkäymistä suurilla tasaisilla tuloila. Mitä jos Harlan Ellison ei olisi kokeilut kaikenlaisia outoja ja uusia töitä vaan elänyt tylsän elämän kansalaispalkalla kotonansa. En näe miten toinen työ estää hyvien kirjojen kirjoittamisen. Kirjoittaminen ei vie missään nimessä 24 tuntia päivästä.
Minusta kirjoittajien pitäisi mielummin paskaa lapioida tulojen kasvattamiseksi sen sijaan, että kirjoittaisi jotain huonoa viihdettä, josta ei itse pidä. Minusta kunnon kirjailija ei toimi palkintojen raameissa tai ajattele kirjansa viihde/kulttuuri arvoa vaan kirjoittaa kuin diktaattori omalle itsellensä.
- 22.
- 23.
-
Häglund: ”Luin ainoastaan hienoja korkeakirjallisia teoksia –”
Miksi ei saisi/kannattaisi lukea ainoastaan hienoja korkeakirjallisia teoksia? Korkeakirjallisuus on korkeakirjallisuutta (myös) jostain aidosta, todellisesta syystä, ei vain siksi, että ”eliitti” on päättänyt niin. Miksi siis tuhlata aikaa keskinkertaisten tai hieman korkeakirjallisuutta alempana olevien kirjojen lukemiseen niin kauan kuin monet kirjallisuuden historian suurimmat korkeakirjalliset mestariteokset ovat vielä lukematta?
- 24.
-
”No tuolla asenteella voi sitten kirjoittaa vaikka nettisivuille eikä kannata valittaa jos ei käy kaupaksi.”
No ei niin! Tärkeintä on, että itse tykkää. Sitten vaan lannan mättäminen toiseksi työksi ja elämä voi olla ihanaa ja mukavaa.
- 25.
- 26.
-
Antakaas kun Hazazel kertoo teille totuuden kirjallisuudesta. Oikeasti kaikkien pitäisi lukea Tapio Vilpposen aka Juan Batiste Montaubanin El Zorroja. Siinä vasta suomalaisen kioskikirjallisuuden helmi, jota julkaistiin vuosina 1957-1986.
- 27.
-
J_t: ”Toisaalla minua ärsyttää tämä tasapäistäminen: eiväthän kirjailijat saa olla viisaampia kuin tavallinen kansa, naapurilla pitää mennä yhtä huonosti kuin minullakin…”
Ei kyse ole siitä, etteivätkö kirjailijat ”saisi” olla viisaampia. Yleensä ongelma on se, että kirjalijat EIVÄT ole viisaampia vaan ainoastaan kuvittelevat, että koska heiltä on julkaistu kirja, se tekee heistä jotenkin 10 kertaa erinomaisempia, viisaampia ja älykkäämpiä kuin muista ihmisistä. Että itse kirjailijuus nostaa ihmisen niin korkealle jalustalle, ettei sieltä edes näe alhaalla tallaavia perusjannuja.
Ei-elitisti: ”Miksi ei saisi/kannattaisi lukea ainoastaan hienoja korkeakirjallisia teoksia? Korkeakirjallisuus on korkeakirjallisuutta (myös) jostain aidosta, todellisesta syystä, ei vain siksi, että ”eliitti” on päättänyt niin. ”
No, ennen kuin määrittelet, mikä se ”todellinen syy” on, minä lähden siitä, että korkeakirjallisuus on korkeakirjallisuutta juuri siksi, että eliitti on päättänyt niin.
- 28.
-
Höglund: ”No mm. siksi, että ihmisellä, joka lukee ainoastaan hienoja korkeakirjallisia teoksia, ei luultavasti ole omaa kirjallista makua ollenkaan.”
Onko henkilöllä, joka lukee vain hienoja korkeakirjallisia teoksia, muka vähemmän omaa kirjallista makua kuin henkilöllä, joka lukee vain viihteellistä scifiä ja fantasiaa?
Korkeakirjallisuus kattaa paljon eri tyylejä ja aikakausia. Korkeakirjallisuuden lukija ei myöskään automaattisesti pidä jokaisesta korkeakirjallisesta teoksesta, tietenkään. En siis ymmärrä, miksei pelkästään korkeakirjallisuutta lukemalla voisi muodostaa omaa makua. Voisitko perustella tarkemmin?
Aika on rajallista ja jokainen harrastelijalukijahan joutuu joka tapauksessa jos ei nyt täysin rajaamaan, niin ainakin suuntaamaan lukuvalintojaan.
Miten lukuvalinnat yleensäkin tehdään? Oman mielenkiinnon perusteella? Oma mielenkiinto voi kuitenkin kohdistua juuri korkeakirjallisuuden kaanoniin. - 29.
-
”No mm. siksi, että ihmisellä, joka lukee ainoastaan hienoja korkeakirjallisia teoksia, ei luultavasti ole omaa kirjallista makua ollenkaan.”
Ja ihmisellä, joka lukee pelkästään bulkkikirjallisuutta sitten on vai? Omien aivojen käyttäminen on tietysti sallittua molemmissa tapauksissa.
Ja ei sinun Panu kannata sitä Joycea haukkua, tai ainakin kannattaa perustella. Edes jotenkin. Moinen lonkalta ampuminen on nolostuttavaa ja typerää.
Minä en oikein näe kaunokirjallisuuden kirjoittamista työnä. Työtä se on ainoastaan niille, jotka tekevät siitä itselleen pakotteen ja astuvat mukaan ”ensi kevääksi pitäisi saada romaani myyntiin” -oravanpyörään. Eli niille, jotka koettavat elättää itsensä ”kirjailijoina” tai ”kirjoittajina”. Ja tuossa vaiheessa se tekeekin jo loikan luovan toiminnan puolelta toimeentulon puolelle, mikä on väistämättä merkityksellistä. Vaikka kuinka olisi ruumismia vastaan.
- 30.
-
Selvyyden vuoksi korkeakirjallisuus lyhyesti:
Moliere, Voltaire, Goethe, Pushkin, Flaubert, Dostojevski, Gogol, Tolstoi, Tsehov, Mann, Woolf, Joyce, Hesse, Kafka, Proust, Camus, Bulgakov, Vonnegut, Calvino, Eco, Borges, Marquez.
Jos joku on eri mieltä tästä tiivistetystä kirjailijalistasta haluamatta kuitenkaan muuttaa korkeakirjallisuuden perinteistä kanonista ja objektiivisuuteen ja yleistettävyyteen (eli samat kirjat esiintyvät kaikilla vakavilla kirjalistoilla, esim. lukioissa ja yliopistoissa) pyrkivää määritelmää, olen silmät auki. - 31.
-
Eihän tässä ymmärtääkseni ole nyt kyse ollut siitä, että kirjailijaksi itseään kutsuvan väkisin tehdä joulu- tai isänpäivämarkkinoille uusi kirja, vaan siitä, että teoksiensa välissä kirjailija joutaisi ansaitsemaan sen elämisensä niin kuin muutkin kuolevaiset jos ne omat tekeleet eivät toimeentuloa takaa sen sijaan että itkettäisiin, kun jos ei Suurelle Taitelijalle olla jonossa tyrkyttämässä rahaa, jotta Suuri Taiteilija voisi elää Taitelijan arvolle sopivaa Taiteilijanelämää.
Minäkin odottaisin hieman syitä sille, miksi esimerkiksi Ei-elitistin luettelemat kirjailijat lasketaan muita paremmaksi kirjallisuudeksi. Maalaisjuntti kun olen, niin ainoastaan Ecolta olen pari kirjaa (epäilemättä ne junteille sopivimmat) lukenut, niin en nyt tiedä olivatko ne nyt mitenkään oleellisesti parempia, kuin joidenkin viihdekirjailijoiden teokset.
- 32.
-
”teoksiensa välissä kirjailija joutaisi ansaitsemaan sen elämisensä niin kuin muutkin kuolevaiset jos ne omat tekeleet eivät toimeentuloa takaa”
Ihanteellisessa maailmassa olisi kohtuullista, että Suuri Taiteilija voisi ansaita toimeentulonsa päätyöllään ihan samoin kuin Suuri Insinöörikin. Suurella taiteella ei vain tässä kaupallisessa maailmassa saada toimeentuloa toisin kuin kojeita suunnittelemalla. Mikä perustava ero näissä kahdessa ammatissa on, jos toinen ”joutaakin” tekemään sivutöitä ansaitakseen leipänsä? Kysynnän ja tarjonnan laki, taiteesta ei saa rahaa joten sitä ei tarvitse päätöinä tehdäkään? Tuo olisi lyhytnäköistä ajattelua. Taiteen merkitystä ei voi mitata taloudellisella tuotolla.
Olen kyllä myös kiinnostunut korkeakirjallisuuden määritelmästä. Ei-elitistin luettelosta olen tutustunut useampaan tekijään, ja niitä taitaa yhdistää se että kukin on kurkottanut aikansa valtavirran yli ja tuonut ilmi jotain mullistavia ajatuksia. Tämä puuttuu isosta osasta viihdettä.
Viihdekirjallisuus kuten scifi taas on minulla jäänyt viime aikoina vähemmälle, jonkinlaisen kyllästymisen seurauksena. Konventionaalisuus, kaavamaisuus, yksiulotteisuus… tällaiset piirteet yhdistän viihteeseen. Kaipaan enemmän kokeellisuutta ja kyseenalaistamista, joita siis korkeakirjallisuus tarjoaa, vaikka korostankin että viihdyn edelleen ajoittain scifini äärellä.
- 33.
-
Mutta Suuri Insinöörikään ei yleensäottaen elätä itseään rakennellen sitä ikiomaa ikiliikkujaa, vaan joutuu tekemään sitä, mitä työnantaja tai asiakas käskee.
Kirjailijan työtä on, minun nähdäkseni, kirjoittaminen, ja siinä mielessä esimerkiksi kolumnien kirjoittaminen ei ole mitään sivutyötä, vaan toimeksianto, joka ei yksinään välttämättä ikuista Suurta Taiteilijaa historian kirjoihin. Sen sijaan Suuri Taiteilija voisi elättää itseään sillä ja siten mahdollistaa taiteellisen kunnianhimon tyydytys.
- 34.
-
Hazazel,
el Zorro ei ole mitään. Ainoa oikea valinta on Hulkkonen, tuo pieni isomulkkuinen mies Haukiputaalta.
- 35.
-
Minusta muitten pitäisi kustantaa minun harrastukseni, mikäli siihen tarvitaan se että sanon harrastuksiani taiteeksi olen valmis sen tekemään.
Minua kovasti ihmetyttää tämä suuren taiteen määritelmä, eli suuri kansa ei voi pitää siitä eli sillä ei voi elää.
Mika.
- 36.
-
TVH, minä en todellakaan ymmärrä, että kuinka kaikki scifi voitaisiin niputtaa konventionaaliseksi tai kaavamaiseksi. Viihdescifi on asia erikseen, mutta minun on vaikea löytää konventionaalisuutta tai kaavamaisuutta sellaisista teoksista kuten Stanislaw Lemin Solaris, Philip K. Dickin Ubik, Olaf Stapledonin Star Maker, tai Greg Eganin Schild's Ladder.
- 37.
-
Bore, voidaan tietysti ajatella että itsenäisesti ja omista lähtökohdista toteutettu työ, kuten vaikka taide, ei ansaitse rahallista tukea jos se ei käy kaupaksi. Minusta se on valitettavaa vaikkakin ihan realistista.
Ja Punainen Nörtti, en toki niputtaisi kaikkea scifiä kaavamaiseksi. Lem ja Dick ovat parhaimmillaan aivan valioluokan kirjailijoita. Dickinkin onnistuneimmista teoksista kuten Ubikista vain huomaa että kirjailijalla on ollut kiire vääntää tekstiä niin paljon ja nopeasti kuin mahdollista, hänhän eli nimenomaan viihdekirjallisuudella. Taiteellinen puoli kärsi, ja onhan Dickinkin tuotannosta iso osa kaavamaista, varmaankin juuri scifi-genressä vallitsevien viihteellisten vaatimusten takia.
- 38.
-
Voisipa myös muistuttaa, että monet korkeakulttuuriin luetut Tolstoin, Maupassantin ym. teokset ovat alunperin ilmestyneet sarjamuodossa sanomalehtien palstoilla. Ehkä paras esimerkki on Sota ja rauha, joka meille ja varmaan tekijälleen on uskomattoman hieno kuvaus ihmisyydestä, mutta oli varmaan suurimmalle osalle aikalaislukijoista eräänlainen saippuaooppera. Se ilmestyi vuosikausia sanomalehdessä eikä tuntunut koskaan loppuvan. Kirjoitustyylistä muuten huomaa, miten paljon ”cliff-hangereita” on täytynyt jättää, jotta mielenkiinto pysyisi yllä.
Myös Topeliuksen Välskärin kertomukset, aikansa suuri suomalainen historiallinen romaani, oli samanlainen sanomalehden täyte. Se, mikä teki näistä kertakäyttöteoksista klassikkoja oli se, että ne ylittivät oman genrensä rajat ja nousivat yleisinhimillisiksi taideteoksiksi. Samalla tavoin parhaat Sci-Fi-kirjat kykenevät ylittämään oman lajityyppinsä.
- 39.
-
Mainitkaa muutama vuosina 2001-2006 ilmestynyt lukemisen arvoinen korkeakirjallinen teos. Eihän voi olla niin, että kaikki korkeakirjallisuus on ilmestynyt kymmeniä, satoja vuosia sitten, eihän? ;-)
- 40.
- 41.
-
”Mutta keneltä se on muka pois jos lahjakkaita tuetaan?”
Jumalauta se on pois suoraan meikäläisen veroeuroista! PERKELE.
Me tavalliset ihmiset kannetaan rahaa valtion kassaan, josta sitä holvataan kaikenmaailman paskataitelijoille, joilta ei saa osakseen mitään muuta kuin vittuilua siitä kun ei tajuta niitä paskanheittofantasioita. Sitten itketään kun niitä onnettomia kirjoja ei kukaan osta. Opettelisivat kirjoittamaan sellaista mikä myy.
Minäkin tekniikan taitajana suunnittelisin ja rakentaisin kaikkein mieluiten avaruussukkuloita tai kilpa-autoja mutta ei, pelkkiä tavallisen tylsiä kuljettimia ja patterikoteloita joutuu väsämään.