Nobel taas jaossa
26.9.2007
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Kirjallisuuden Nobelin palkinto myönnetään vasta ensi kuussa, mutta Hesari lietsoo jo spekulaatioita äänestyttämällä esiin vankkoja ehdokkaita. Veikkailulistalla näkyy sellaisiakin kirjoittajia, joiden tuotantoon en itse ole omakohtaisesti tutustunut, mutta täysin outoja ovat Jean Starobinski, Édouard Glissant, Assia Djebar ja Yves Bonnefoy. Ei ole sattumaa, että kaikki edustavat ranskankielistä kulttuuripiiriä, joka on minulle jokseenkin vieras maailma. Huomattavasti paremmin tunnen Jean Marie Gustave Le Clézion, koska hän oli ensimmäinen kosketukseni moderniin kirjallisuuteen.
”Moderni kirjallisuus” on tässä tapauksessa ymmärrettävä mahdollisimman sananmukaisesti, sillä olin kai neljä- tai viisivuotias, kun näin isoäidin hakeneen kirjastosta Le Clézion teoksen ”Kuume”. Kirjan kannessa luki ”moderneja kirjailijoita”, joten pikkupojan käsitys siitä, mitä ”moderni kirjallisuus” tarkoitti, muovautui sitten tämän kirjan mukaan. Kirja oli hyvin ahdistava ja pelottava, sillä sen lopussa ”neiti Mariaksi” puhuteltu naishenkilö menehtyi kirjoittaen paperilappuun viimeiset sanansa MINÄ PALELEN; muistan myös sen jossain kohdassa kuvatun päähenkilön näkemiä valomainoksia tavalla, joka sai sekä päähenkilön että lukijan ohimot pakottamaan. Oivalsin kyllä jo pikkupoikana, miksi kirjan nimi oli Kuume: Le Clézion koko kirjoitustyyli oli kuumeinen, samoin hänen maailmansa.
Seuraavan kerran luin herran tuotantoa islantilaisesta Tímarit Máls og Menningar -kirjallisuuslehdestä, kun olin vähän päälle kaksikymppinen islannin kielen harrastaja. Sillä kertaa kyseessä oli novelli, joka kuvasi nuorten amerikanrautaraggarien tekemää nuoren tytön raiskausta; tarina oli peräisin kokoelmasta La Ronde et autres faits divers, jossa kirjailija punoo tarinoita lehdistä löytämiensä pikku-uutisten ympärille. Jollen väärin muista, senkin novellin oli kääntänyt Friðrik Rafnsson, ansioitunut ranskalaisen kirjallisuuden islannintaja jo siihen aikaan. Niin suomeksi kuin islanniksikin tuli selväksi, mikä Le Clézion kirjailijanlaadussa oli erityistä: hän on vähän niin kuin realistisia tauluja tekevä maalari, joka kuitenkin käyttää todellisuutta räikeämpiä värejä ja piirtää liian teräviä viivoja, niin että ne viiltävät silmää. Tyyli ei ole täysin vailla viehätystä, ja voin kuvitella, että joku jää siihen koukkuun. Minun makuuni kuitenkin ehkä hiukan liian tulista, tämä nizzalainen pippuri. Nobelin arvoista se kuitenkin varmasti monen mielestä olisi.
Adonis? Ei oikein kirjailijanimensä näköinen, tämä Ali Ahmad Sa’id, eikä vastaa länsimaista mielikuvaa arabista. Pikemminkin hän vaikuttaa vähän liiankin tyypilliseltä eurooppalaiselta, lähinnä ranskalaiselta, kahvilaintellektuellilta, joka viettää elämäänsä röyhyttäen körssiä - mieluiten vielä käärimällä itse röökinsä - latkien sameita viinaksia ja suoltamalla retoriikkaa edessään ihaillen polvistuvien kulttuurijournalistien nauhureihin. Puheistaan päätellen hän on jokseenkin täydellisesti vieraantunut kaikista arabimaailman suurista, muodikkaista ideologioista - niin arabinationalismista, panarabismista kuin islamismistakin - ja esikuvia ovat arabialaisten suuruuksien ohella eurooppalaiset mestarit Goethesta Nietzscheen ja Lautréamontista Baudelaireen. Taiteilijanimikin on peräisin länsimaisesta, kreikkalaisesta mytologiasta, minkä monet änkyräaatteisiin seonneet arabit ovat tulkinneet siten, että ruoja näyttää istumalihaksiaan omalle kulttuurilleen, puhumattakaan siitä, että häntä tietysti syytellään islamista luopumisesta, mutta se nyt on jo rutiinia. Siksipä herran onkin täytynyt karistaa Lähi-idän tomut jaloistaan. Hänen runoistaan en ole jaksanut erityisemmin innostua, vaikka niitä onkin käännetty ihmisten kielelle (ruotsiksi) aika paljonkin - ovat vaikuttaneet melko puuduttavalta julistukselta. Onhan se tietysti sinänsä ihan hyvä ja hieno asia, että aikamme tärkein arabirunoilija on maallistumista kannattava vasemmistohenkinen räyhäri (taitaa ryökäle olla vielä ateistikin), joka keskittyy kansalliseen itseruoskintaan ja arabiyhteiskunnan pyhien arvojen haukkumiseen. Kaikilla sivistyskielillä ja -kansoilla on jo kauan ollut omat vastaavanlaiset rakkikoiransa, ja on korkea aika nostaa arabit sivistyskansojen joukkoon, häh hää. Näytä niille, Adonis!
Margaret Atwoodin tunnen lähinnä erinomaisesta romaanista Orjattaresi - kirja ilmestyi kai joskus 80-luvulla ja on Yhdysvaltoihin sijoittuva dystooppinen kuvaus kristittyjen fundamentalistien diktatuurista. Tunnelma on hyvinkin yhtä pelottava kuin Orwellilla, ja totalitaaristen yhteiskuntien luonteesta Atwoodilla on hyviä havaintoja. On varsin uskottavaa, että synnytyskoneiksi ja jalkavaimoiksi alistetut naiset pysyvät paremmin kurissa, kun heidän annetaan välillä repiä hengiltä joku ajatusrikoksesta kuolemaan tuomittu mies - tietenkin naisille kerrotaan, että kyseinen mies on syyllistynyt raiskaukseen. En tiedä, halusiko Atwood tällä tietoisesti vihjaista fundamentalistiuskovaisten ja feministien tiettyihin yhtäläisyyksiin. Muuten en Atwoodin tuotantoa tunnekaan, mutta tämä yksikin nostaa mielestäni hänet hyvin lähelle palkintoa. Yhteen aikaan Orjattaresi kuului niihin kirjoihin, jotka minun piti lukea yhä uudestaan, ja yhä useammilla kielillä.
Milan Kunderalta olen lukenut sen välttämättömän eli Olemisen sietämättömän keveyden - olen jopa yrittänyt lukea sitä tšekiksi, mikä kyllä oli tarpeetonta elvistelyä, sillä asiantuntevien tahojen mukaan Kunderan tšekki on huonoa ja Ranskan-vuosien rappeuttamaa, eikä sitä pidä jäljitellä, jos haluaa oppia hyvin tšekin kielen. (En minä sitä vieläkään osaa: olen onnistunut lukemaan sanakirjan avulla äitivainajan Brnosta aikoinaan tuliaiseksi tuoman pienen satukirjan Brněnské kolo a drak, mutta siihen minun tšekkiharrastukseni sitten on jäänytkin.) Täällä Suomessa ainakin Martti Anhava on kokenut riisua Kunderan sädekehää toteamalla, että Keveys on taiteelliselta tasoltaan turhan keveää lorottelua, joka kyllä etenee sujuvasti, muttei vaadi erityistä vaivannäköä (hän todisti väitteensä ”kunderoimalla” hyvin tunnistettavaan Olemisen sietämätön keveys -tyyliin kappaleen tai pari verran mitäänsanomattomuuksia itse kirjailijasta). En tiedä, uskallanko asettua koko sydämestäni Anhavan kannalle, mutta kyllähän se kirja ainakin jossain määrin on tekotaiteellista marenkia. Luin sen vaikutuksille alttiissa iässä, jolloin en vielä uskaltanut muodostaa siitä omaa mielipidettä, kun kaikki sanoivat, että se oli kamalan hyvä; mutta nykyään en tunne minkäänlaista halua lukea sitä uudestaan, saati tutustua Kunderan muuhun tuotantoon.
Mario Vargas Llosaa ei varmaan tarvitse useimmille esitelläkään: hän on perulainen entinen vasemmistolainen ja nykyinen hillittömän markkinatalouden kannattaja, joka kuuluu maanosansa tunnetuimpiin kirjalijoihin. Latinalaisamerikkalaiseen tapaan hänen teoksiaan rasittaa joskus uuvuttavan itsetarkoituksellinen seksillä ja väkivallalla revittely, mutta ainakin Vuohen juhlan olen lukenut espanjaksi täysin kiinninauliutuneena - ja minun espanjan taitonihan on edelleen luvattoman huono. Kyseinen romaani kertoo tunnetusti Dominikaanisen tasavallan diktaattori Trujillosta ja hänen salamurhastaan. Murhan tekivät hänen entiset tukijansa, ja siinä muodossa kuin kirjailija kuvailee heidän motiivejaan, he näyttäytyvät erittäin uskottavina ja samastuttavina hahmoina; samalla tunnelma tiivistyy kun murhan hetki lähenee, ja sitten kun he lopulta ottavat hirmuvaltiaan hengiltä, lukija kokee sen suurena katarsiksena eläydyttyään täysin salaliittolaisiin. Murhan jälkeen tarinan todellinen roisto, salaisen palvelun päällikkö Johnny Abbes García, ryhtyy tietenkin ankariin ja raakoihin kostotoimiin, mutta kidutettuina, silvottuina ja kuohittuinakin salaliittolaiset ovat voittajia. Kirjan todelliseksi sankariksi nousee kuitenkin maan nimellinen presidentti, joka nousee diktaattorin varjosta esiin ja tarttuu valtiolaivan ruoriin määrätietoisesti ja vastuuntuntoisesti. Vargas Llosan poliittisista näkemyksistä tai kirjan esittämien tapahtumien historiallisuudesta voi olla monta mieltä, mutta kirja on yksi vaikuttavimpia ja taiteellisesti ehjimpiä koskaan lukemiani romaaneja. En ole lukenut Vargas Llosan tuotannosta kovin suurta osaa, mutta jos hän pystyy parempaan kuin Vuohen juhla, hän kyllä ansaitsee Nobelin.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Kylläpä tuli tyhmemmällekin selväksi, että kielimiehiä ollaan.
Heh heh. Vai tällaista elvistelyä täällä. - 2.
- 3.
-
Lueppa Kemppisen blogia, jossa on ”aloitettu kampanja” Antti Tuurin ajamiseksi seuraavaksi suomalaiseksi nobelistiksi….
- 4.
- 5.
-
Herkkänahkaista menoa, jos tuollaisesta pitää suuttua.
En minäkään osaa ranskaa, vaikka sitä joskus opiskelinkin.Mutta asiaan. Aikoinaan suomalainen media odotti - varmaan osin kauhulla - että Nooppeli rytkähtäisi parhaalle elävälle pohjoismaiselle kirjailijalle eli Hannu Salamalle. Sittemmin tahti on bepapin ja bepopin myötä laantunut eikä miehen nimeä ole tainnut näkyä edes kansankeskisissä ennusteluissa.
Tietysti Nobel-palkintoa voi ehdottaa ja esittää kenelle tahansa. Postuumisti vaikka Charles Bukowskille tai Raymond Carverille. Tai elävistä juuri tekotaiteelliselle Milan Kunderalle. Ja tämä ei ole vinoilua. Hyvä että sanoit asian suoraan. Usein kun kirjallisuus on tekotaiteellista ininää. Parhaimmillaan loistavaa sanankäyttöä ja lennokasta tarinointia.
On Kunderalla jokunen aika jännä teos, mutta ehkä maailmasta löytyy rankempiakin kirjailijoita. Onko Dan Fante tuttu? Ei toki vielä nobelisti, mutta tiukka jenkkivääntäjä.
- 6.
-
Näistä en tunne kuin Atwoodia ja Kunderan, edelliseltä vain tuon Orjattaren, joka oli minustakin hyvä vaikkakin feministisen ja antiamerikkalaisen paranoian innoittama.
Kunderalta luin aikoinaan kaiken suomennetun ja silloin se upposi kybällä. En ymmärrä miksi tuota Sietämätöntä keveyttä aina hehkutetaan. Se on minusta miehen huonoimpia. Paras on Naurun ja unohduksen kirja. Jos ei siedä metatason kikkailua, kannattaa lukea varhaisia Tshekkoslovakiassa kirjoitettuja kirjoja, etenkin Pila (josta on kaksikin eri suomennosta).
Kundera on kuitenkin liian suosittu ja poliittisesti epäajankohtainen jotta voisi saada Nobelin. Tämä on aika hyvä parodia Kunderan tyylistä: http://www.geocities.com/Athens/8926/kundera1.html
- 7.
-
Atwoodilta kannattaa ehdottomasti lukea muutakin kuin ”orjattaresi”, vaikka tuo kirja on loistava niin muut ovat vielä parempia. Tykkäsin kovasti mm. kirjoista ”lievää vakavampi” ja ”nimeltänsä Grace”. ”Ryövärimorsian” oli myös hyvä; tavallaan hyvin viihteellinen, mutta silti hyvä.
Kunderasta en saa mitään tolkkua ja noita muita en sitten olekaan lukenut.
- 8.
-
Paras lukemani kirja on ollut Stephen Hawkingin ”Ajan lyhyt historia”. Myös Stephen Jay Gouldin ja Jared Diamondin ajatuksiin kannattaa tutustua.
- 9.
- 10.
- 11.
-
Ei minua hetkauta se mitä Heinlein ajatteli. Sekoitat ehkä minut johonkuhun muuhun kommentaattoriin. Heinleinin libertaarihörhöily ei vetoa minunlaiseeni fascistiin:) Joskin H kyllä tajusi paljon paremmin kuin useimmat libertaarit, että valtion minimoiminen ei välttämättä johda mihinkään individualistiseen utopiaan vaan yhteisöllisyyteen ja konformismiin.
- 12.
-
Minusta Ajan lyhyt historia on naurettavan yliarvostettu. Ehkä se on ollut jotenkin mullistava ilmestyessään, mutta nykyihmisillä on sen verran tietämystä, ettei ko. kirjassa pitäisi tulla juurikaan uutta muille kuin teineille.
- 13.
- 14.
-
Minun puolestani Heinlein saa olla vaikka kuinka antiamerikkalainen, ei se minua haittaa. En ole äärioikeistolainen. En kuvittele Amerikasta mitään tuollaista mitä sanot. Se, että Amerikan valtavirta olisi samaa mieltä kuin suomalaiset äärioikeistolaiset (ketä ne sitten ovatkin) on todella outo ajatus, kuka tällaista on esittänyt?
- 15.
-
@14,
Puolimieli, meistä muista on usein aiemmin näyttänyt, että sinä olet suomalainen äärioikeistolainen. Koska et itse näe ketään oikealla puolellasi, lienemme oikeassa. Olet niin äärellä. ;-) - 16.
-
EA: Määrittele ”äärioikeistolainen”.
- 17.
- 18.
- 19.
-
Kehoittaisin veikkaamaan Yves Bonnefoyta…Hän sen saa…Ainakin joskus…
(Jos ehtii…syntynyt muistaakseni 1923?) - 20.
- 21.
-
”Douve puhuu”, suom. Helena Sinervo (WSOY 2002). Kirjoittanut pääasiassa runoja. Ellen väärin muista, ”Sanat jotta tietäisimme”-antologiaan on myös suomennettu herralta muutama runo.
- 22.
- 23.
-
Nooh, itse ainakin olen lukenut mielenkiinnolla näitä Panun blogitteluita jostain vuodesta 2004 lähtien (panuhog), ja luen varmasti niin kauan kuin Panu vain jaksaa blogata.
- 24.
-
Satunnaislukija, minä olinkin teini kun ensimmäisen kerran luin ko. kirjan :-) Myös joskus teininä luin tuon ”Mustaa aukkoa etsimässä”. Jared Diamondin ”Guns, Germs and Steel” (Tykit, taudit ja teräs) mielestäni torppaa rasismin aika hyvin.
Jos tieteiskirjailijoista aletaan puhumaan, niin Heinleiniä enemmän arvostan Frederik Pohlia. Hänen dystopiansa kirjassaan ”Avaruuden portti” teki minuun teininä lähtemättömän vaikutuksen.
- 25.
-
Vai että tuollaisia tiedät? ”Panu on aina ollut pulska poika ja kostaa maailmalle alaluokilta asti jatkunutta kiusaamistaan. Jossain vaiheessa Panu keksi että Perkeleen Suomalaiset ovat Alhainen Rotu ja hän, ruotsinkielisen sukunimen omaava…”
Liekö tuolla merkitystä, jos kirjoista ja kirjallisuudesta puhutaan?
Kerrassaan mielenkiintoisia porinoita. Tosin kieltämättä hän on herkkähipiäinen, kun käskee elämää hankkimaan… Voi kun poika tietäisi.
Jännä, että täällä kukaan ei kommentoi Dan Fantea tai muita kovia nykyjenkkejä. Ehkä eivät ole hienohelmojen mielestä kirjallisuutta ollenkaan??
- 26.
-
Philip K. Dickille olisi pitänyt noobeli antaa aikoinaan. Kylmän sodan aiheuttaman vainoharhan kuvaajana hän on edelleen mielestäni paras.
Guns, Germs and Steel on lukemislistalla seuraavana. Diamondilta olen aikaisemmin lukenut ”Why is Sex Fun”- teoksen, se oli vähän ohkainen, mutta mielenkiintoinen teos.
- 27.
- 28.
- 29.
-
””Jännä, että täällä kukaan ei kommentoi Dan Fantea tai muita kovia nykyjenkkejä.”
Minä en kyllä hirveän paljoa ole lukenut nykyjenkkejä, mutta myönnän, että sivistyksessäni voi olla aukko.”
Ystäväni piti Fantesta (sekä isästä että pojasta) kovasti, sanoi että on tiukkaa vääntöä Bukowskin tyyliin. En usko että raittiusmiestä kiinnostaisivat ryyppäyskuvaukset ja alaluokkainen irtoseksi, siis sikäli kun tuo vertailu Bukowskiin nyt osuu kohdalleen.
- 30.
- 31.
-
Jos tässä saa hiukan puhua kuolleistakin kirjailijoista, niin itseäni kiinnostaa ns. vanha venäläinen kirjallisuus: Dostojevski, Gogol, Tsehov, Tolstoi. Ainakin noiden herrojen kirjoja on tullut luettua, ja enimmäkseen olen pitänyt lukemastani, ainakin siitä tyylistä, millä kirjat on kirjoitettu. Vähän niin kuin Hemmingway: kaikki turha lätinä pois, lyhyitä ja selkeitä lauseita ja heti alusta suoraan asiaan, ja pysytään siinä asiassa loppuun asti, eikä harhautuda sivuraiteille.
- 32.
-
Viimeinen valkoinen jenkkivoittaja oli Bellow 76.
Morrison voitti 94.
Anglosaksisia voittajia on kuitenkin tällä vuosikymmenellä jo kolme (Naipul, Coetzee ja Pinker). Mutta monelta pien brittimaalta mitali puuttuu (skotlanti, kanada ja uusi-seelanti).
Noin periaattessa voisi olla ranskalaisen vuoro (viimeinen Simon 84).
Lattarivalinta on yhä perusteltu. (Viimeinen Octavio Paz).
Pamuk tyhjensi Balkan ja Lähi-Itä pajatson hetkeksi.
Omasta mieletäni valinnan pitäisi olla joku aasilainen kauanpalkitsematta ollut kieli.
Samoin Itä-Eurooppassa on palkitsematta monia tärkeähköjä kieli.
Panusta toki puoluus samaistuu koko itäeurooppalaisuuden kirkastuneisuuteen, joten palkinto Puolalle kelpaa Baltian ja muiden slaavien edestä.Omat suosikkiehdokkaani ovat:
Kross, Viro
Atxaga, Espanja - 33.
-
”Minä en ole tainnut lukea Dickiltä muita kuin ”Jumalan kahdeksan sormea” (”Eye in the Sky”), jolla oli hyvin ratkaiseva vaikutus maailmankuvani muotoutumiseen. Teinipojan mielestä oli suuri oivallus, että se pahin mccarthyisti olikin salaa kommunisti.”
Itse suosittelisin Dickiltä teoksia ”A Scanner Darkly” (suom. Hämärän vartija), joka käsittelee huumeongelmaa (ollen samalla kaikkien vainoharhakirjojen äiti) ja ”Valis”, joka taas käsittelee uskontoa.
- 34.
-
@24: ”Jared Diamondin ”Guns, Germs and Steel” (Tykit, taudit ja teräs) mielestäni torppaa rasismin aika hyvin.”
Ei auttanut minua tippaakaan. Olen edelleen äärimmäinen ääri-ihminen.
- 35.
-
”Ääriainekset ovat henkilöitä, jotka ovat poliittisten mielipiteittensä ja maailmankuvansa vuoksi yhteiskunnan valtavirran ulkopuolella, jotka pitävät marginalisoitumistaan seurauksena salaliitoista, epäoikeudenmukaisuudesta, mediapelistä ym. (eivät kykene hyväksymään ajatusta, että kansa ei oikeasti kannata heitä) ja joiden poliittiset tavoitteet ovat yhteensopimattomia vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän kanssa (pitävät esimerkiksi länsimaista demokratiaa epäoikeudenmukaisena järjestelmänä, tai samastuvat demokraattisen oikeusvaltion sijasta johonkin muuhun entiteettiin, kuten rotuun, kansakuntaan tai työväenluokkaan, jota ei voida määritellä yksiselitteisesti).”
Ihan hyvä määritelmä, mutta senkään perusteella en ole äärioikeistolainen. Ajatus, että ihmisen pitäisi samaistua valtioon kansakunnan sijasta on kuitenkin hieman outo.
Ironmistress, Diamondhan ei minusta torppaa rotukysymystä vaan ohittaa sen edes yrittämättä haastaa aihetta koskevia tutkimustuloksia. Pohl on hyvä.
- 36.
- 37.
- 38.
-
”Ajatus, että ihmisen pitäisi samaistua valtioon kansakunnan sijasta on kuitenkin hieman outo.”
Demokratian eräs ongelma: mikä on se demos, joka siinä hallitsee, ketkä kaikki kuuluvat siihen ja ketkä eivät kuulu. Demokratiaan siirryttäessä tämä on kohtalonkysymys, mutta demokraattisissa oikeusvaltioissa se on jo ratkaistu: suomalaisia ovat kaikki Suomen kansalaiset. Muuta kansakuntaa minä en tunnusta. - 39.
- 40.
-
Panu, mutta jos näin on, niin silloin kaikkiin Suomen kansalaisiin tulee päteä myös samat normit ja samat säännöt. Aivan puhtaasti yhdenvertaisuus- ja legitimiteettiperiaatteen pohjalta. Eli jos nutipäämuslimi syyllistyy juutalaisvastaiseen kiihotukseen, tätä ei pidä katsoa sormien läpi ja ymmärtää ”sen kuuluvan heidän kulttuuriinsa” vaan rangaista samalla tavoin, jos ja kun kiihottajana olisi suomalainen kommunistihörhö tai pulipääskini.
Kenellekään ei tule eikä saa antaa mitään erivapauksia tai etuoikeuksia iän, rodun, sukupuolen, uskonnon, kansalaisuuden, kulttuuripohjan tai yhtään minkään vastaavan ominaisuuden (poislukien fyysinen tai mentaalinen vamma) pohjalta - eikä myöskään syrjiä sen perusteella. Eli siis maassa maan tavalla tai maasta pois.
- 41.
-
”suomalaisia ovat kaikki Suomen kansalaiset. Muuta kansakuntaa minä en tunnusta.”
”Näin on ja näillä mennään.”
…Päin peetä, kuin teidän sosiaalinen kokeenne romahtaa.
Te antirasistit olette olleet vallassa noin 60-l lähtien ja nyt vuonna 2007 maailmassa on enemmän rotuvihaa, kuin koskaan koko ihmiskunnan historian aikana.
Nimenomaan sen takia media näyttää vain monikulttuuri myönteistä propagandaa, sillä teidän sosiaalinen kokeenne tarvitsee kolossaalisen propaganda koneiston toimiakseen.
Rasismi ei ole lähtemässä yhtään mihinkään, vaan päinvastoin.
Kuinka kauan tämä voi jatkua? Kysynpä vaan.Rotuerottelu on järkevää ja inhimillistä. Opitte sen sitten kantapään kautta.
- 42.
-
Tämä on keskustelu Noopeleista. En ymmärrä miten keskustelu on saatu taas rotuleikiksi.
Tunteeko joku kiinnostavia pienempiä kieliä ja niille sopivia nobelisteja.
- 43.
-
42. Koska Sen yhen (taas) ajatusmaailmassa kaikki liittyy vain ja ainoastaan rotuihin, joko syynä tai seurauksena… :D
Mielenkiintoista miten jaksaa elää moisella tavalla päivästä toiseen. Tämän sanon muuten kaveria tuntematta mutta Panun blogia ja kommentteja lukemalla aika yksioikoisen kuvan saanu hänestä. - 44.
-
”Mielenkiintoista miten jaksaa elää moisella tavalla päivästä toiseen.”
Se on aivan loistavaa. Kokeile vaikka.
Älä ole niin ennakkoluuloinen.
- 45.
-
Yksi kiinnostava pieni kieli olis esimerkiksi suomi…tässä tapauksessa mukaanlukien myös ruotsi……….Ja meillä kaksi kirjailijaa joilla olisi ”Nobel-karismaa”: Paavo Haavikko ja Bo Carpelan…
- 46.
-
”Jared Diamondin ”Guns, Germs and Steel” (Tykit, taudit ja teräs) mielestäni torppaa rasismin aika hyvin.”
Jaa. Mielestäni taas Jared tai kukaan muukaan ei ole vielä löytänyt lopullista totuutta. Suosittelen lukemaan täydennykseksi ja vastapainoksi Gregory Clarkin kirjan A Farewell to Alms: A Brief Economic History of the World ja Michael H. Hartin Understanding Human Historyn.
- 47.
-
No niin, Doris Lessingille meni sitten Nobel, ja kaikissa lehdissä mainitaan uutisen yhteydessä sana ”feminismi”. Nyt joku rouvan kirjoja lukenut voisikin sitten kertoa minulle, onko siinä sitä ihteään vaiko eikö ja minkämoista, kun nuo normaalit nettilähteet ovat asiasta kovin erimielisiä. Ai miten niin ne kirjat pitäisi lukea itse?