Nobel meni Shikastaan
12.10.2007
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Kirjallisuuden Nobel-palkinto meni sitten Doris Lessingille. Olin luullut kyseisen tädin jo kuolleen vähin äänin, ehkä vuosia sitten, mutta niinpä vain näkyy yhä hengissä heiluvan. Nobel-kirjailijoita ja kirjallisuus-Nobelin jännäämistä harrastava ystäväni, josta näin blogiyhteyksissä käytän vain peitenimeä Ivan Hlinka, toivoi virolaisesta eepikosta Jaan Krossista palkinnon saajaa - ei niinkään heimoveljeyden vuoksi kuin siksi, että Viro on juuri sellainen mukava pieni maa ja viron kieli juuri sellainen mukava pieni kieli, joiden olisi aika saada oma palkintonsa. Kyllähän Krossilla toki on oikeitakin ansioita: hän kirjoittaa isoja, luettavia historiallisia romaaneja ja alkaa olla siinä iässä, että palkintoa ei ikuisuuksia voi odotella. Toisaalta myös Doris Lessing on arvostettu ja luettu tekijä, jonka tuotanto on hyvinkin monitahoinen.
Äitivainaani tunsi Lessingin tuotantoa laajemmin, mutta itse olen lukenut häneltä ainoastaan Canopus Argossa -arkiston, siis hänen tieteisromaaniyritelmäsarjansa, teoksia, enkä niitäkään kaikkia. Shikastaan tutustuin samalla viikolla kun isoisäni joutui sairaalaan ja kuoli - olin silloin viidentoista ikäinen ja lukioon menossa. Kirja on jo itsessään täynnä tuomiopäivän tunnelmia, mutta muistoni siitä on vielä puolta synkempi. Muutamaa aikaa myöhemmin ilmestyi sarjan toinen osa Avioliitot vyöhykkeiden välillä, joka oli pitkään yksi lempikirjoistani; Siriuksen kokeiden kanssa tappelin pari viikkoa onnistumatta saamaan sitä loppuun; ja sarjan muut osat, joiden suomenkielisiä nimiäkään en muista (tiedän, että niitä oli ainakin yksi lisää, ruotsiksi nimeltään De känslosamma agenterna från imperiet Volyen, jota en koskaan saanut luettua edes kovin pitkälle), jäivät minulle täysin vieraiksi.
Siriuksen kokeissa oli se vika, että se tuntui hieman samalta kuin kaikki ne lukemattomat Sormusten herran oheismateriaaliniteet: se keskittyi vain kertomaan lisää maapallon kohtalon muovaamiseen osallistuneiden Canopuksen ja Siriuksen imperiumien suhteesta, joka oli periaatteessa liittolaisuus, mutta johon liittyi kaikenlaisia historiallisia rasitteita. Jonkun olisi pitänyt kertoa Lessingille, ettei hän nyt sentään mikään Tolkien ole. Sillä on nimittäin rajansa, miten pitkälle sellaisia lisuke- ja liiteteoksia viitsii ylipäätään lukea, joiden ainoana tarkoituksena on kertoa tarkemmin alkuperäisteoksen mielikuvitusmaailman yksityiskohdista ja kuviteltujen ei-inhimillisten hahmojen ja olioiden välisistä ristiriidoista.
Shikasta oli kyllä aivan omanlaisensa romaani, ja olisinkohan minä senkin lukenut aika useaan otteeseen? Lessingin hurjapäiset maailmankatastrofivisiot tulevaisuuden nuorisoarmeijoista olivat rankimmillaan hyvinkin vaikuttavia, ja kirja oli ihan teknisenä, romaanitaiteen rajoja rikkovana kokeiluna mielenkiintoinen sekoittaessaan monenlaisia tekstityyppejä. Olikohan se nyt sitä postmodernismia? Toisaalta siinä oli sama vika kuin nykyisissä avaruusoopperan uudistajissa, mitä näitä nyt on, Vernor Vingeä sun seitsemää Iain Banksia: nämä porukat operoivat liikaa sellaisilla enemmän tai vähemmän puolijumalallisilla avaruusolennoilla, joiden olemassaoloa eivät rajoita samat säännöt kuin ihmisten, mutta tarvitaan tosi hyvä kirjoittaja, jotta lukija pystyisi ollenkaan samastumaan tällaisiin hyypiöihin ja niiden olemassaolon ehtoihin. Sekä Shikasta että Siriuksen kokeet jättivät sellaisen maun, ettei kirjailija ollut viitsinyt ideoida sääntöjä valmiiksi eikä johdonmukaisiksi. Avioliitot vyöhykkeiden välillä oli helpointa luettavaa siksi, että sen päähenkilöt olivat viime kädessä inhimillisiä ihmisiä ja Canopuksen yliolennot pysyttelivät vain taustalla.
Silloin nuorena poikana kun luin Shikastan ja Avioliitot vyöhykkeiden välillä, pidin niitä suurinakin mestariteoksina. Nykyään en ole enää aivan yhtä varma asiasta. Shikastan pohjavireenä on sellainen lattea ja helppo viha ihmistä ja ihmiskunnan barbaarisuutta kohtaan, josta en jaksa enää innostua kuten nuorena kapinallisena. Tuomiopäiväkuvauksia ja maailmanloppuennustuksia on kolmetoista tusinassa, eikä koko idea, tai kirjallisuustieteilijöiden kielellä motiivi, ole mitenkään erityisen uusi ja oivaltava: Ilmestyskirja on nähkääs kirjoitettu jo aika kauan sitten.
Mitä sitten tulee Avioliittoihin vyöhykkeiden välillä, alan yhä enemmän olla sillä kannalla, että se on yksi suurimpia syitä oman parisuhde- ja rakkauselämäni pilaantumiseen ihannoidessaan naista ja latistaessaan miehen stereotyypiksi. No niin, oma vikani: nuorten miesten ei tietysti koskaan pitäisi kuvitella oppivansa naimaan naisia lukemalla kirjoja (varsinkaan naisten kirjoittamia), se pitää oppia naimalla naisia. Romaanin keskiössä on machokansan kuningas Ben Atan ja hippikansan kuningatar Al Ithin avioliitto. Alkutekstissä Al Ithin nimen keskellä oli piste - ikään kuin kertolaskun merkki - mutta suomennoksessa tästä typerästä keekoilusta onneksi luovuttiin. Luonnollisesti tämän avioliiton pitää mennä niin, että Al Ith, joka on täynnä maaäidin viisautta ja herkkyyttä sekä harrastaa kaikkia sellaisia hyviä ja hipillisiä asioita kuin huumeita ja ryhmäseksiä (Lessingin maailmassa siis kasvirohtoja ja ”lapsen henkisten isien” kanssa makaamista raskauden aikana), on se osapuoli, jonka ehdoilla kaiken pitää mennä, ja Ben Ata on se tyyppi, jota kuuluu sivistää pois miehisestä tiukkapipoisuudestaan ja junttiudestaan, anteeksi, ”patriarkaalisuudestaan” (tuosta sanasta saa ihottumaa). Niin aina, niin aina: nainen viisas ja hyvä, mies tyhmä ja paha, nainen viisas ja hyvä, mies tyhmä ja paha, hallelujaa, aamen ja plottis, taakse poistu. Onneksi Ben Ata vapautetaan tästä epäonnistuneesta liitosta ja naitetaan uudelle tytölle, Vakhshille, joka sopii hänelle paljon paremmin. Mutta totta maar se ääliö jää haikailemaan sitä typerää hippiä.
Tietysti sekä Shikasta että Avioliitot vyöhykkeiden välillä ovat oman aikansa luomuksia puutteineenkin - loppujen lopuksi 1970-1980-luvun vaihteessa sekä epätoivo ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen että machomiesten arvosteleminen olivat vielä sillä tavalla melko uusia juttuja, että niiden nostaminen romaanien teemoiksi oli perusteltua. Nyt kun Lessing on palkintonsa saanut, minun pitäisi ehkä alkaa taas lukea Canopus Argossa -sarjan romaaneja. Minulla vain on sellainen paha aavistus, että koko kirjasarja maistuisi nykyään puulta, tai että sitä olisi vaikea lukea kokematta epämääräistä myötähäpeää. No, Shikasta voisi vielä tuntua kiintoisalta kerrontatekniseltä kokeilulta, mutta Avioliittojen korni tusinafeminismi ja miesvastaisuus ei enää viehätä minua, kuten mahdollisesti kirjoituksistanikin näkyy.
En kyllä tiedä, miten Canopus Argossa -sarjaan nykyään suhtaudutaan. Tieteiskirjallisuusväki suhtautuu yleensä aika kielteisesti ns. vakavien kirjailijoiden yrityksiin tunkeutua tontille. Toisaalta sarja alkoi ilmeisesti muidenkin mielestä lopahtaa toisen osan jälkeen, ja mahdollisesti se valkeni Lessingillekin. Kun muistetaan se intoilu ja metakka, joka Shikastasta nousi, olisi luullut sen päätyvän suureksikin klassikoksi, eikä se taida olla ihan vailla elokuvallisiakaan mahdollisuuksia (ne nuorisoarmeijat…). Tietooni ei kuitenkaan ole tullut, että sen enempää Shikastaa kuin Avioliittojakaan olisi yritetty filmatisoida, vaikka ainakaan jälkimmäisen valkokankaalle siirtämiseen tuskin liittyisi mitään kohtuuttomia teknisiä ongelmia.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Jos kuninkaallinen akatemia välttämättä haluaisi palkita nimenomaan feminiinistä scifituotantoa, pitäisi palkinto antaa Sheri S. Tepperille. On tuottanut ihan silkkaa femupropagandaakin, mutta Ruohojen maa (Grass) oli hämmästyttävän hyvä. Kirja osui vahingossa tuoreeltaan käteeni eräässä pohjoissuomalaisessa kirjastossa, ja yllätti positiivisesti.
Jotenkin vaikuttaa, että Lessingiä palkitaan tässä ensisijassa 1)ahkeruudesta, sitkeydestä ja pitkästä iästä, 2)ruotsalaisen valtavirran mukaisesta feministivasemmistolaisuudesta ja 3)siitä että on nainen. - 2.
-
Toisaalta palkintoja on mennyt todelliselle monikulttuurikriitikollekin.
Viimeksi vuonna 2001 - V.S. Naipul - 3.
-
Hieman yllätyin kuullessani voittajan nimen. Tosin heti seuraavaksi mieleen juolahti, että meni ihan ”oikeaan” osoitteeseen, kerrankin joku kirjailija jonka tuotantoa olen itsekin lukenut. Eli juurikin noita scifiyritelmiä. Kauhukseni totesin, etten muista niitten tapahtumista yhtikäs mitään. Joutunee tässä hieman verestämään muistoja, nuokin kirjat kun minulla jossain on…
- 4.
- 5.
-
”ruotsalaisen valtavirran mukaisesta feministivasemmistolaisuudesta”
Hmmm…
http://ihmissuhteet.blogspot.com/2007/10/aiheellinen-nobel.html
- 6.
-
Lessing on täysin epäkiinnostava kirjailijana. Has Been. Eikö nyt parempaa ollut saatavilla?
- 7.
-
”Lessing on täysin epäkiinnostava kirjailijana.”
Minä kyllä kiinnostuin tämän merkinnän luettuani. Thnx, Panu.
- 8.
-
Se kiinnostavuus riippuu ihan siitä, keneltä asiaa kysyy. Sinua ei ehkä kiinnosta, mutta montaa muuta saattaa kiinnostaa. Itse en tunne koko henkilö tai hänen tuotantoa millään lailla. Joten en kommentoi suuntaan taikka toiseen.
- 9.
- 10.
-
Hohoo, tsekkailin tosta sanailusta kiinnostuneena Keken blogin ja kahlasin paskassa aika nopeesti juu. Kun siellä vielä klikkaa pari kertaa eteenpäin itsensä kuten Suomalian sanomien sivuille niin alkaa olla jo ”roturealistin” maailmantuska nähtävissä kaikessa vainoharhaisuudessaan… :D
- 11.
-
Oma suosikkini Doris Lessingltä on ”Viides lapsi” - ja kakkosena tulee ehkä ”Hyvä terroristi”. ”Musta Madonna” ei ihan niin hyvin iskenyt, vaikka kiintoisa kieltämättä olikin.
Scifipuolesta minulla ei ole selviä muistikuvia - muistan kyllä lukeneeni teininä, mutta se oli varmaan aikamoista ahmimista, kun ei ole mihinkään sen paremmin jäänyt kummittelemaan.
- 12.
- 13.
-
”Juu, tämä koko homososiaalinen toisiltaan iskulauseita kopioiva porukka on jatkuvasti yrittänyt kaapata minun kommenttiosastoni propaganda-alustakseen milloin uhkailemalla ja milloin mielistelemällä.”
Ihan hyvä leimakirves tuo ”homososialismikin” - tulipa ylä-asteajat mieleen.
Itsehän en kyllä miellä itseäni roturealistiksi.
- 14.
-
Minua näissä ”monikulttuurisuuskriittisissä” tyypeissä, joiden jumala on Jussi Halla-Aho, ärsyttää oikeastaan eniten se viaton ”en minä ole mikään rasisti” -kommentti. Samoin kuin tämä tyhmä termi ”roturealisti”, jota tiedän joidenkin käyttävän itsestään, koska he eivät muka ole rasisteja.
Jos olet rasisti, olet rasisti, ja silloin sinun asiasi on puolustella rasismia eikä löytää sille viattomalta kuulostavia eufemismeja! Mikä siinä on, kun arjalainen ei uskalla olla rehellisesti rasisti, vaikka alempiarvoinen muslimifundis jolla on rätti päässä uskaltaa?
- 15.
-
Lisäänpä vielä edelliseen, että Mikko Ellillähän esitti kai jossain ettei ole rasisti vaan rasialisti. Mahtavaa. Huh huh. Uskaltakaa nyt jätkät olla rasisteja, omia itsejänne. Ei me edelleenkään teistä tykätä, mutta ette ainakaan ole epäjohdonmukaisia.
- 16.
-
”sun seitsemää Iain Banksia: nämä porukat operoivat liikaa sellaisilla enemmän tai vähemmän puolijumalallisilla avaruusolennoilla, joiden olemassaoloa eivät rajoita samat säännöt kuin ihmisten,”
Iain Banksin esikoinen, The Wasp factory ( Näkyy löytyvän suomennettuna Ampiaistehdas nimellä), ei sisällä noita elementtejä ja on mielestäni hänen parhaimpia kirjojaan varsinkin idealtaan.
http://www.melankolia.net/kirjavinkit/2002/12/the_wasp_factory_ampiaistehdas.html - 17.
-
Suvaitsevaistoa anonyymisti: ”Lisäänpä vielä edelliseen, että Mikko Ellillähän esitti kai jossain ettei ole rasisti vaan rasialisti.”
Ei se niin mennyt, vaan Ellilän entisen blogin ylläpitäjä Prodos Marinakis tuli pitkällisen pohdinnan jälkeen johtopäätökseen, että Ellilä on ”rasialisti”, ja koska rasialististen (toisin kuin ilmeisesti rasististen) ajatusten esittäminen hänen blogeissaan on kiellettyä, Ellilältä vietiin blogi alta. Ellilä on itse kieltänyt olevansa rasisti:
- 18.
-
”Mikä siinä on, kun arjalainen ei uskalla olla rehellisesti rasisti, vaikka alempiarvoinen muslimifundis jolla on rätti päässä uskaltaa?”
Mikset sinä tunnusta rehellisesti olevasi tietämätön ääliö vaikka sen selvästi huomaa jo siitä, että käytit Aryan-kortin.
- 19.
-
Kekke,
Vilkaisin blogiasi, ja ihmettelen tuota kommenttia.
Onko sinulla munaa sanoa, että olet rasisti? Vai etkö voi myöntää, kun yhteiskunta saattaisi sortaa rasisti-poloista?
Älä nyt ainakaan yritä esittää, että kannatat jotain ihmisten välistä tasa-arvoa. Blogisi on niin rasistinen kuin voi olla.
Uskalla nyt saatana sanoa suoraan että vihaat neekereitä!
- 20.
-
Tää on just tätä mitä tarkoitin (pyydän toki anteeksi epätarkkuutta).
Jos Mikko Ellilän postaukset eivät olleet rasistisia, ja ilmeisesti hän itse kieltää olevansa rasisti, mistähän sellaisia rasistisia juttuja voisi oikein löytää?
”Neekerienemmistöiset alueet tietysti poikkeaisivat valkoisista alueista nykyistä enemmän, jos ne olisivat itsenäisiä kaupunkivaltioita. Koska ne kuitenkin kuuluvat Yhdysvaltoihin, niissä on voimassa sama laki kuin muualla Yhdysvalloissa. Ympäröivä valkoinen yhteiskunta ikään kuin miehittää näitä neekerienklaaveja pitämällä poliisivoimin edes jotenkuten voimassa valkoisten ihmisten säätämiä lakeja myös neekerighettojen alueella. Neekerit itse eivät kuitenkaan olisi kyseisiä lakeja säätäneet eivätkä yrittäisikään ylläpitää niitä.”
Maahanmuuttajakriitikko Mikko Ellilä
- 21.
-
Panu,
Ihailen sinnikyyttäsi, sekä feminatsien että maahanmuuttokriitikoiden suhteen. Itse en jaksa vääntää näiden mikkoellilöiden kanssa, mutta on mahtavaa, että joku jaksaa ja pitää yllä järkeä. Toivottavasti nämä ääriainekset pysyvät syrjässä oikeasta yhteiskunnasta.
Johan
- 22.
-
”Uskalla nyt saatana sanoa suoraan että vihaat neekereitä!”
Sanon suoraan että minusta on hupaisaa nähdä sinun käyttävän nimeä ”neekeri”
Myöskin hysteerinen huutomerkkisi on minusta ihan hauska. Sanon suoraan (vaikka et sitä ansaitsekaan) että olen paneurooppalainen nationalisti jolle on väliä kuinka paljon ja millaisia ihmisiä muuttaa tänne Aasiasta ja Afrikasta, tai ylipäätään mistä vain. Sillä on väliä siksikin että minä ajattelen sekä tulijoiden ETTÄ kantaväestön etuja.
Jos haluat jatkaa diskurssia, sähköpostiosoitteeni löytyy tuosta - ah niin hirveästä - blogistani.”Älä nyt ainakaan yritä esittää, että kannatat jotain ihmisten välistä tasa-arvoa.”
Itse asiassa minä en näe absoluuttista tasa-arvoa kerta kaikkiaan mahdolliseksi globaalissa mittakaavassa, sen eliminoi jo homo sapiensin kilpailuvietti. Ihmisen arvo riippuu minusta lähinnä yhteiskuntasopimuksesta, esim. Kiinan ja Myanmarin yhteiskuntasopimus on siinä mielessä huonompi kuin esim. Suomen ja Ruotsin.
Viime kädessä uskon että jokainen on oman onnensa seppä, jopa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. - 23.
-
Kummallista, jos kaikkien näistä asioista ”väärää mielipidettä” olevien tai keskustella haluavien täytyisi olla rasisteja. Aika fasistiselta kuulostaa.
- 24.
-
Suvaitsevaistoa anonyymisti: mikä lainaamassasi Ellilän tekstikatkelmassa oli rasistista?
- 25.
-
Samaan tapaan ollaan kieltämässä holokaustin vähättelyä sillä perusteella, että asiasta puhujat ovat rasisteja ja uusnatseja. Tämä on hieman outoa, sillä luulisi historiallisen totuuden kiinnostavan muitakin. Jos joku saa päähänsä, että myös tässä asiassa on tehty voittajien propagandaa, mielestäni hänen olisi oikeus esittää perustelunsa ja väittensä.
Samaan tapaanhan periaatteessa mitä hyvänsä historiasta voi lohkaista ja näin myös tehdään, koska jokainen, joka yrittää oikaista valheen, on rasisti tai natsi. Tällainen käytäntö onkin vallassa lähes joka asiassa. Revisionistiksi julistetut ovat yleisen halveksunnan kohteena ja useassa maassa puhuminen varsinkin esim. oman maan valtavirtakäsityksiä vastaan on kriminalisoitu. Esim. Ranskassa ja Saksassa voi aika helposti saada syytteen ”natsismin ylistämisestä” tms.
Ei kuitenkaan voida ajatella, että kaikki valheista suivaantuneet olisivat natseja tai rasisteja millän lailla. Pikemminkin he voivat juuri kauhistella yhteisön lipumista juuri tätä kautta ainakin eräänlaiseen totalitarismiin.
- 26.
-
Miten te rasistit sitten määrittelette rasismin sillein, ettei se koske teitä? Te olette ”roturealisteja” tai ”maahanmuuttokriittisiä” mutta käytännössä rasisteja. Jos em. Mikko Ellilän sitaatti ei vaikuta rasistiselta, sitten varmaan Richard Perlekään ei ole uuskonservatiivi. Kuinka teidän mielestä rasismi määritellään? Antakaa sellainen määrittely, joka olisi jotenkin pätevä ja te silti jäisitte sen ulkopuolelle.
Minua hämää se, ettette uskalla sanoa suoraan omia kantojanne.
Racist is as racist does (or writes, in this case).
- 27.
-
Ja ai niin, unohdin:
Kommarit ei ole marxilaisia, kokoomuslaiset ei välitä markkinoista ja RKP:n tärkein teema ei ole ruotsin kieli.
Ja rasistit ei ole rasisteja, oikeasti. Olisi fasismia väittää, että rasisti on rasisti.
- 28.
-
”Miten te rasistit sitten määrittelette rasismin sillein, ettei se koske teitä? Te olette ”roturealisteja” tai ”maahanmuuttokriittisiä” mutta käytännössä rasisteja.”
Sanooko sinulle sana ”race” mitään? Rasismi on sen johdannainen.
- 29.
-
Suvaitsevaistoa anonyymisti: ”Antakaa sellainen määrittely, joka olisi jotenkin pätevä ja te silti jäisitte sen ulkopuolelle.”
Määrittele itse ensin rasismi ja sano sitten, miten Ellilän em. sitaatti on rasistinen. Vai käytteletkö käsitettä, josta et tiedä, mitä se tarkoittaa? Minun mielestäni (ja sanakirjan mielestä) rasismi on rotuun perustuvaa syrjintää, samoin kuin seksismi on sukupuoleen perustuvaa syrjintää.
- 30.
-
Jeh, sanana se sanoo minulle paljonkin, kun äidinkieleni kuitenkin on englanti. En edelleenkään näe mitään syytä, miksi sinua sun muita maahanmuuttokriittisiä roturealisteja ei pitäisi kutsua rasisteiksi.
Siis oikeasti, onko teidän mielestä rasismi huono juttu? Jos ei ole, puolustelkaa sitä ylpeänä!
- 31.
-
Jos sen Ellilä-sitaatin ajatuksena ei ollut kannattaa rotuun pohjautuvaa syrjintää, minä olen JFK.
Ja minä pyysin teitä määrittelemään rasismin, ei kukaan järkevä ihminen vastaisi siihen tyylin ”määrittele itse”! Katson voittaneeni tämän argumentin eikä minulla ole lisättävää.
- 32.
-
”Jos sen Ellilä-sitaatin ajatuksena ei ollut kannattaa rotuun pohjautuvaa syrjintää, minä olen JFK.”
No sitten olet JFK.
”Ja minä pyysin teitä määrittelemään rasismin, ei kukaan järkevä ihminen vastaisi siihen tyylin 'määrittele itse'!”
Nimenomaan sinun tehtäväsi on määritellä se käsite, kun kerran sitä käytit. Minä määrittelin jo, mitä rasismi minun ymmärtääkseni tarkoittaa ja miksi Ellilän em. sitaatti ei siis ole rasistinen (Ellilähän ei sanomisillaan millään tavoin syrji mustia). Jos sinun määritelmäsi mukaan sitaatti on rasistinen, niin mikset a) esitä omaa määritelmääsi, b) perustele, miten sitaatti sen mukaan on rasistinen?
”Katson voittaneeni tämän argumentin eikä minulla ole lisättävää.”
LOL! ”Priceless”-kamaa.
- 33.
-
Lol indeed. :D
Jos kerran ei edes itse pysty määrittelemään rasismia, ei pitäisi ihmetellä kun sitä leimaa eivät jotkut niin hanakasti välttämättä halua.
Kaiken maailman arrogantteihin tomppeleihin sitä törmääkin x)
- 34.
-
Mikko Ellilä ei ole rasisti. Maa on Kuu. Totuus on valetta. Internettiin kommentoivat äärioikeistolaiset ovat fiksuja.
- 35.
-
No niin no. Ellilän oma blogitus suljettiin ylläpitäjän toimesta nimenomaan liian rasistisena. Käypä Adelphi googlettamassa vähän miestä, etköhän löydä jotain joka voisi ehkä liittää miehen rasistiseen leiriin.
- 36.
-
Rasismilla eli rotusyrjinnällä tai rotusorrolla tarkoitetaan ideologiaa tai toimintaa, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden tai väitetyn ”kansanluonteen” erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismia voivat olla myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen. Arkikielessä sanaa rasismi käytetään joskus myös puhuttaessa muusta syrjinnästä, kuten ikään perustuvasta syrjinnästä (ns. ikärasismi).
Rasismi yhdistetään usein etnisten konfliktien lietsontaan, rotuerotteluun ja joskus myös käsitykseen ihmislajin biologista jakautumisesta eri rotuihin. Rasismia määrittelevät tavallisesti rasismiin kielteisesti suhtautuvat tahot. Rasismin kannattajaksi tunnustaudutaan nykyään harvoin; sen kannattajaksi lähinnä leimaudutaan kielteisessä valossa.
Rasismiin yhdistetään toisinaan ajatus jonkin rodun tai etnisen ryhmän vallasta tai ylivallasta. On esimerkiksi valkoista ylivaltaa (englanniksi esim. white power tai white supremacy) ja mustaa ylivaltaa (esim. black power) ajavia tahoja. Rodullista tai etnistä ylivaltaa ajavat liikkeet haluavat yleensä muodostaa yhteiskunnan, jossa vallitsee rotujen välinen arvojärjestys ja epätasa-arvoiset olosuhteet. Toinen rasismin muoto liittyy rotupuhtauteen, jonka kannattajat pyrkivät estämään kielloin rotujen tai kulttuurien sekoittumisen. Kaikki rotujen tai kulttuurien sekoittamisen estämiseen pyrkivä toiminta ei kuitenkaan ole määritelmän mukaan rasistista, eli ei välttämättä pyri syrjintään. Jotkut pitävät rotuja tai kulttuureja tasa-arvoisina ja itseisarvoisina, ja pyrkivät suojelemaan niitä rajoittamalla niiden sekoittumista keskenään. Tämänkaltaisen ajattelutavan joitakin muotoja kutsutaan myös rasialismiksi. On myös pelkoon perustuvaa rasismia, jossa vieraat nähdään uhkana, vaikka mitään arvohierarkiaa ei muodostettaisi.
Rasismi on länsimaissa rikos. Esimerkiksi Suomen perustuslaki kieltää kaikenlaisen rasismin[1]. Rasismi on Suomessa myös peruste rangaistuksen koventamiselle rikoksista tuomittaessa.
Niin tossa toi vielä, jospa vastaisi kysymyksiinne
- 37.
-
Nada más: ”Ellilän oma blogitus suljettiin ylläpitäjän toimesta nimenomaan liian rasistisena.”
Eipäs vaan ”rasialistisena”.
”Käypä Adelphi googlettamassa vähän miestä, etköhän löydä jotain joka voisi ehkä liittää miehen rasistiseen leiriin.”
Olen lukenut kaikki Ellilän kirjoitukset, joten minun ei tarvitse googlettaa. Ilmoittaisitko minulle itse, mitä sellaista olet löytänyt, joka ”voisi ehkä liittää miehen rasistiseen leiriin”, vai aiotko tehdä samanlaisen ”Aabeesee lukot, avaimet auringossa”-tempun kuin nimim. Suvaitsevaistoa anonyymisti?
- 38.
-
Tekeekö se ihmisestä rasistin, jos hän ei halua, että suomeen muuttaa köyhiä ja kouluttamattomia ulkomaalaisia elämään meidän rahoillamme?
Topicista sen verran, että minusta ”avioliitot vyöhekkeiden välillä” ei ole vähimmässäkään määrin feministinen. Se Al Ith:hän on vähintään yhtä ääliö kuin Ben Ata, vain vähän eri tavalla. Ainakin nykymaailman näkökulmasta, joskus 70- luvulla ehkä sellaista on ihailtu.
- 39.
-
satunnaislukija: ”Topicista sen verran, että minusta ”avioliitot vyöhekkeiden välillä” ei ole vähimmässäkään määrin feministinen. Se Al Ith:hän on vähintään yhtä ääliö kuin Ben Ata, vain vähän eri tavalla. ”
Samaa mieltä - TOSIN muistikuvani on kyllä pahuksen hämäriä, mutta kun luin mm. tuon kirjan teini-ikäisenä, niin en muista siellä mitään feministisiä painotuksia havainneeni - vain sen (viihdyttävän? ;-) seikan, että kaikki ihmiset olivat tosiaan tavalla tai toisella rasittavia ääliöitä, ilmeisen kyvyttömiä parantumaan pöljyydestään, JA yhdessä vieläkin hölmömpiä… Mutta sehän juuri on sitä inhimillisyyttä.
- 40.
-
”En kyllä tiedä, miten Canopus Argossa -sarjaan nykyään suhtaudutaan. Tieteiskirjallisuusväki suhtautuu yleensä aika kielteisesti ns. vakavien kirjailijoiden yrityksiin tunkeutua tontille.”
Ruotsin Akatemian tyyppi telkkarissa sanoi, että kaikki Lessingin teokset kannattaa lukea, paitsi tätä skifisarjaa :P Pöh!
En usko että Doris Lessingiä tieteisväen puolelta juuri hyljeksitään, pikemminkin ollaan salaa tyytyväisiä että ”meikäläinen” voitti Nobelin. Paheksunta säästettäneen sellaisille kuin Margaret Atwood, jotka kirjoittavat huonoa skifiä painottaen, että tämä ei ainakaan ole skifiä :)
- 41.
- 42.
-
Panu: ”Kukaan ei tietenkään halua, että Suomeen ”muuttaa köyhiä ja kouluttamattomia ulkomaalaisia elämään meidän rahoillamme”, lainsäätäjä kaikkein vähiten. ”
Eikö?
Siis eikös tuo ole juuri se humanitaarisen maahanmuuton sallimisen lähtökohta - eikö meille otetaan pakolaisia ihan vaan siksi, että meistä on mukavampi ajatella että ne raukat saavat täällä turvan meidän elätteinämme kuin ovat he riutuisivat kaoottisessa kotimaassaan rääkättävinä? Ja että tästä syystä meillä on olemassa pakolaiskiintiö (ja tietysti myös kehitysapurahastot), jonka täytyttyä voimme katsoa että nyt riittää - maailmassa on yhä kärsiviä ihmisiä, mutta me olemme tehneet nyt kykyihimme nähden sen mitä globaali humanitaarisuus - jota sivistyineinä ja empaattisina ihmisinä haluamme toteuttaa - meiltä edellyttää.Vai valikoidaanko meille vaan ”hyödyllisen oloisia” pakolaisia?
(en tosiaan tiedä)…Tietysti pakolaisten toivotaan sitten jotenkin kotoutuvan, ja muuttuvan yhteiskunnan eläteistä sen elättäjiksi - kuten toivotaan kaikkien muidenkin kansanlaisten kohdalla…
- 43.
-
”Kukaan ei myöskään halua maksaa verorahoistaan sitä, että joku koulutetaan työttömäksi merkonomiksi, joka sitten juo raittiiden ihmisten maksamilla korvausrahoilla kapakissa ja haukkuu ulkomaalaisia. Valitettavasti ei ole vielä kehitetty menetelmää, jolla tällaiset tyypit voitaisiin etukäteen tunnistaa ja abortoida ennen syntymäänsä, joten ilmeisesti niitä joudutaan elättämään.”
Tämä touché oli luultavasti suunnattu minuun.
Omasta puolestani voin sanoa että tyhjästä on paha nyhjästä - töitä jos ei kerta kaikkiaan ole ja on fyysisiä rajoitteita, hakeminen on jokseenkin tuloksetonta. Esim. raksalle minä en sovellu. (nyt odottelen sitä ”natsikehari” - tyylistä läppää…)
Olen muuttamassa Turkuun ja siirtänytkin työnhaun sinne. Panuhan voisikin järjestää minulle duunin paikallisena, hänethän omien sanojensa mukaan kaupungilla tunnetaan joten luulisi suhteita löytyvän. Lähetänkö CV:n mihin osoitteeseen?

