Plaza

Nenärengasheimon jumpu-tumpu-riittejä

5.1.2010
Panu

Aihealueet: Päihteet, Ajankohtaista, Kulttuuri

tipaton tammikuu, kausiluontoinen raittius, raittiuskausi, alkoholi, alkoholi ja terveys, alkoholinkäyttö, alkoholikulttuuri

Näin raittiin miehen näkökulmasta kansamme alkoholia käyttävä enemmistö vaikuttaa useinkin yhtä vieraalta ja eksoottiselta kuin kaikenlaiset Tarzan-kirjoissa kohtaamani nenärenkaaseen ja peniskoteloon sonnustautuneet alkuperäisheimot, jotka bongorumpuja paukuttaen - jumpu tumpu jyti pum - lietsovat henkiään tai pyytävät niiltä apua. Yksi esimerkki heimon oudoista rituaaleista on vaikkapa se, että se kiinnittää erityistä huomiota eri alkoholijuomien eroihin: sille vaikkapa samppanja on merkitys- ja symbolisisällöltään oleellisesti erilaista juomaa kuin olut, vaikka molemmat ovat alkoholipitoisia ja vaahtoavat. Erityisesti väkevissä tuntuu riittävän valikoimaa: on votkaa, viskiä, rommia, konjakkia, likööriä, grappaa, calvadosta sun muuta tsuikaa. Minun mielessäni nämä kaikki määrittyvät sanoilla ”eräänlainen viina”, ”jotenkin toisenlainen viina”, ”väkevä viina”, ”väkevämpi viina”, ”pahanmakuinen viina” ja ”vielä pahanmakuisempi viina”. Myöntää täytyy, että heimon tapoja vuosikausia sivusta seurattuani olen oppinutkin jotain: en esimerkiksi enää sijoita olutta ja Koskenkorvaa samaan ”eräänlainen viina” -kategoriaan.

Se heimon tapa, josta nyt haluan puhua, on tipaton tammikuu, joka onkin lähtenyt liikkeelle kovalla bongorummutuksella. Siitä ollaan monenlaista mieltä, onko tavasta varsinaista hyötyä: lähinnä se tuntuu eräänlaiselta maalliselta vastineelta varsinkin katolisissa maissa yhä yleiselle paastoamiselle, joka varsin usein käytännössä merkitsee sitä, että asianomainen pidättäytyy vaikka juuri alkoholista tai tupakoinnista pääsiäiseen asti. Muistaakseni joku Polityka-lehden toimittajista luonnehti vuosia sitten, kun Puolassa tavalliseen tapaan vedettiin kissanhäntää katolisen kirkon asemasta kommunisminjälkeisessä yhteiskunnassa, kirkon vaikutusta omaan elämäänsä siten, että hänen isävainaansa oli tosin kova kirkon vallan vastustaja, mutta piti aina tupakkapaaston, vaikka muuten polttikin ketjussa, kuten monet maanmiehensä. Tuntuu siltä, että tipattomassa tammikuussa on jotain samaa.

Ainakaan asiantuntijat eivät pidä yhden kuukauden juomalakkoa terveyden kannalta merkittävänä tapana vähentää alkoholin kulutusta. Useimmat asian tiimoilta haastatellut lääkärit ovat pikemminkin sillä kannalla, että suurin osa kuukaudesta menee vieroitusoireista toipumiseen. Maksan hyvinvoinnin kannalta olisi mielekkäämpää vähentää kokonaiskulutusta merkittävästi ympäri vuoden ja pitää muutama tipaton päivä joka viikko. Merkittävintä tipattomassa tammikuussa on, että se on tapa tiedostaa oma mahdollinen riippuvuutensa tai riskiryhmäläisyytensä. Lisäksi tässä pakkojuottajien valtakunnassa on oltava kiitollinen siitä, että on edes yksi kuukausi, jonka aikana on sosiaalisesti luvallista kieltäytyä viinaksista.

Toisin sanoen myös tipaton tammikuu on lähinnä sen villiheimon riitti. Pyhästä tuliliemestä pidättäytymällä heimon soturi kiduttaa itseään osoittaakseen, ugh, miehuullisuuttaan, tai naisesta kyseen ollessa varmaankin naisevuuttaan. Tipattomalla tammikuulla halutaan viime kädessä sanoa, että alkoholin latkiminen on välttämätöntä, ei elämä; ja että alkoholista pidättäytyminen kuukaudenkin ajan on niin suuri kärsimys ja tahdonlujuuden ilmaus, ettei keltään normaalilta, ts. viinaa juovalta, ihmiseltä vaadittako mitään niin epäinhimillistä kuin täydellistä raitistumista.

Panu Höglund

1.

Alkohooli ja humaltuminen ei ole ainoastaan ihmisen tapa olla sekasin, eräässä luontoohjelmassa näytettiin kuinka yksi apinalaji tiesi milloin yhdenpuunhedelmät oli senverta ylikäyneitä, että kävivät kännäämässa niillä muutaman päivän

2.

Kannattaa juoda vain pahanmakuisia juomia, kuten grappaa, palinkaa, maotaita tai cachaçaa.

Silloin niihin ei tule himo eikä alkoholisoidu

3.

Niinpä niin, välttämättömyydestä hyve. Joisit Panu sinäkin, jos sinulla ei olisi niin paha viinapää :D

4.

Eri alkoholilaaduilla on oma kiehtova historiansa ja niihin liittyy eri maissa paljon valmistukseen liittyviä perinteitä. Se on väistämättä osa yhteistä kulttuurihistoriaamme ja ovathan ne eksoottiset viinapullot komeitakin.

Voisi sanoa, että ihminen on alkoholisti sitten, kun hän ei pysty enää nauttimaan tästä estetiikasta ja eri viski-, konjakki- ym. alkoholilaatujen hienostuneista aromeista. Silloin kuin kaikki alkoholijuomatjuomat ovat ”vain” viinaa, ollaan jo aika pitkällä. Alkoholistilla ja absolutistilla on siis kummallakin suunnilleen sama käsitys: viina on viinaa, olipa se pakattu millaiseen pakettiin tahansa.

5.

”Voisi sanoa, että ihminen on alkoholisti sitten, kun hän ei pysty enää nauttimaan tästä estetiikasta ja eri viski-, konjakki- ym. alkoholilaatujen hienostuneista aromeista”.
Täytyy myöntää, etten ymmärrä näistä hienostuneista aromeista mitään. En ole absolutisti, mutta varsin vähän tulee käytettyä. Otan silloin kun siltä tuntuu ja harvoin tuntuu. Myös kieltämättä joissain sosiaalisissa tilanteissa tulee otettua, kun aivan selvin päin ei jaksa kuunnella humalaisten örinöitä.

Joidenkin on vaikea ymmärtää, ettei juomattomuus ole kaikille mitään ”raivoraittiutta”, jossa otsa kurtussa taistellaan viinan himoa vastaan. Ei, yksinkertaisesti ei useimmiten vaan tee mieli alkoholia enkä myöskään koskaan ole erityisemmin pitänyt alkoholin, siis minkään alkoholin mausta.
Kyseessä lienee suomalaiselle harvinaisesta geenipoikkeamasta.

6.

”Merkittävintä tipattomassa tammikuussa on, että se on tapa tiedostaa oma mahdollinen riippuvuutensa tai riskiryhmäläisyytensä.”

Juurinkin näin; sitten kun vain kuukaudenkin juomattomuus tuottaa minulle tuskaa, niin tiedän omaavani alkoholiongelman. Kuukauden tarkastelujakso on myös hyvä osoittamaan, kuinka monessa eri paikassa sitä normaalisti nauttiikaan sen yhden oluen tai lasillisen.

7.

”Alkoholiton Koskenkorva - niille jotka juovat sitä maun takia”

8.

Tipattoman tammikuun motiiveista, hyödyistä ja haitoista voi tietää vain sen toteuttavat, eivät ”mitu” ihmiset.

Olen sosiaalisen alkoholinkäytön puolestapuhuja, kohtuukäyttäjä, mikä tarkoittaa paria kolmea alkoholiannosta päivittäin, tosin välissä on lukuisia satunnaisia taukoja, ehkä otan ehkä en.

Humalassa olen ollut elämässäni muutaman kerran, viimeksi noin 55 vuotta sitten. Iän perusteella jouduin äskettäin uusimaan ajokorttini, ja kun kirjoitin lääkärin kyselylomakkeeseen saman kuin tuossa edellä, lääkäri pani minut välittömästi maksakokeeseen. Tulos oli tietysti normaali, reilusti hyvän lukeman puolella.

Vietän juuri nyt toista tipatonta tammikuutani. Minun kohdallani motiivit ovat selvät, haluan antaa alkoholia käsitteleville sisäelimilleni vapaan kuukauden ja osoittaa itselleni olevani alkoholinkäytön herra, en käskyläinen.

En koe minkäänlaisia vieroitusoireita, enkä kaipaa alkoholia. Kun uudenvuodenaattoyönä sanoin itselleni viettäväni tipattoman tammikuun asia oli sillä selvä. Alkoholin kohtuukäyttö ja tipaton tammikuu onnistuvat vain vahvoilta ihmisiltä.

Viime vuonna muistan ajatelleeni tammikuun lopussa, että voisin ihan hyvin alkaa absolutistiksi. En nähnyt siihen kuitenkaan yhtäkään järkevää syytä. Monet elintarvikkeet sisältävät pieniä määriä alkoholia, pitäisikö siis lakata syömästä myös tiettyjä ruokia? Ei, alkoholi on mukava väline elämän pienien ilojen antamisessa.

9.

Turhaa ilkeilyä. Jos ihmiset saisivat ennen syntymäänsä toivoa mitä geenejä he tahtoisivat, varmaan aika harva toisoisi ”alkoholissoivia geenejä”. Se, että näin on, on toinen juttu.

10.

Ehkä alkoholisoituminen on kuitenkin enemmän kiinni kaikenlaisista muista asioista kun ”geeneistä”. Alkoholikulttuurimme, kasvatus / ohjaus, tapa- ja käytöskulttuuri, yleinen asennemaailma alkojuomiin ja miksei sen kaikkiin lieveilmiöihinkin määrää suhtautumista ja 'juomista'.

Kuulun samaan sarjaan ”Kohtuukäyttäjän” kanssa, ihan sama ottaisinko sitä tilkkaakaan kun suuremmat määrät eivät maistu eikä humala ole mielestäni sellainen tila, jota ehdoin tahdoin tulisi tavoitella; haluan itse tietää, koska on hauskaa.

Mutta: mikään ei voita kuivaa puna-, valko- tai kuohuviiniä ruokajuomana silloin, kun haluaa nautiskella hyvästä ruuasta. Viini kruunaa maut aivan omalla erityisellä tavallaan ja ruuan ja siihen sopivan viinin liitto on taivaissa vahvistettu. Sama koskee myös ruuan valmistamista tai vaikkapa leipomista, alkon juomilla saa aromikasta aikaan molemmissa puuhissa. - Viiniä tarjottaessa, ruualla tai muuten, on aina oltava tarjolla myös vettä. Sekin on joku vanha viisaus: vähän viiniä ja paljon vettä.

Fiksu, sivistynyt ihminen osaa / opettelee käyttämään alkoholijuomia, tietää tilanteet; missä mitäkin ja varsinkin sen, minkä verran. Vanha sanonta ”viina on viisasten juoma” ei tarkoita sitä, että kun luulee olevansa viisas niin voi juoda sitä määrättömästi (näin entinen flikka aikanaan väitti). Kohtuukäytöllä on terveydellisiä vaikutuksia esim. sydänsairaille ja vuorenvarmasti lusikallinen tai lääkemitallinen hyvää konjakkia iltahömpsyksi on parempi lääke kuin yksikään pilleri.

11.

”Fiksu, sivistynyt ihminen osaa / opettelee käyttämään alkoholijuomia, tietää tilanteet; missä mitäkin ja varsinkin sen, minkä verran.”

Lue: Kelvatakseen teikäläisille ”fiksuna ja sivistyneenä” on teini-iässä osallistuttava kuoleman arpajaisiin, joissa osalle porukasta arvotaan pataässä eli alkoholisoitumisarpa.

12.

”Voisi sanoa, että ihminen on alkoholisti sitten, kun hän ei pysty enää nauttimaan tästä estetiikasta ja eri viski-, konjakki- ym. alkoholilaatujen hienostuneista aromeista.”

Asian voi nähdä toisinkin päin. Samaa alkoholia niissä fiineissä viineissäkin on mutta samalla haitat piiloutuvat romanttisten brändien taakse…

Tuomas Enbuskella oli muuten juuri mielenkiintoinen ohjelma otsikolla ”pysyyko suomi aina kovana viinamaana”. http://areena.yle.fi/audio/623837

13.

Niii-in, asiathan saa ymmärtää juuri sillai väärin kuin halajaa. Jos lapset näkevät perheessä käytettävän alkohoolia fiksusti ja sivistyneesti jo lapsuusaikansa, oppivat että sitä ei käytetä kännin hakemiseen tms. ja teineinä saavat luvan vähän maistella, opetella esim. ruokailun yhteydessä niin kokeiluja ei tarvitse tehdä salaa, piilossa kavereitten kanssa.

Kieltävä, paheksuva, kokonaan torjuva asenne saa teinit vuorenvarmasti kokeilemaan ilman valvontaa ja uhmaamaan aikuisia tälläkin viisiin. - Ja seuraukset siitä ovat olleet joskus ikäviä, joskus lopullisia.

Se on totta: Suomi pysyy aina kovana viinamaana ! Siitä huolen pitävät ”kuoleman arpajaisilla” ja muilla 'turmiolan tommi' -asenteilla varustetut aikuiset ihmiset ja toisaalta ne, jotka vetävät ainetta kaksin käsin sisäänsä ja näyttävät esimerkin, millä tavalla elämästä voi selvitä väistämällä vastuunsa siitä, opettelemalla ja osaamalla.

14.

”Se on totta: Suomi pysyy aina kovana viinamaana ! Siitä huolen pitävät ”kuoleman arpajaisilla” ja muilla 'turmiolan tommi' -asenteilla varustetut aikuiset ihmiset ja toisaalta ne, jotka vetävät ainetta kaksin käsin sisäänsä ja näyttävät esimerkin, millä tavalla elämästä voi selvitä väistämällä vastuunsa siitä, opettelemalla ja osaamalla.”

Viis siitä siitä näytetäänkö esimerkkiä, vaan siitä,
että monet ihmiset ovat viinaanmeneviä, pystyvät nauttimaan
juomisesta vaikka riippuvuuteen saakka. Alkoholin käyttö on pohjimmiltaan hyvin erikoista toimintaa, mutta kulttuurissa on niin paljon viinaanmeneviä, ettei sitä edes ihmetellä. Lisäksi voihan sanoa, että kännikalat tai pultsarit on hauskoja heppuja, melkein kuin humanoideja. Kysykää vaikka lapsilta, jotka ovat pari sanaa paikallisten lammen rannalla juovien viiskymppisten
nassesetien kanssa vaihtaneet.

Viinan käytön kansallinen vähentäminen edellyttäisi todennäköisesti isoja muutoksia yhteiskunnan arvoperustaan. Kyse on yhtä vaikeasti poistettavasta ongelmasta kuin epätasa-arvokin. Viina on osa suomalaista ja monen muunkinmaalaista ajattelutapaa. ”Kun juhlin otan yhdet, kun menen jatkoille, otan toiset, ja kotona jääkaapista kolmannen satsin”.

Viinankäytölle on niin laaja yleinen hyväksyntä, ja ymmärrys, että ellei viina aiheuttaisi vakavia sairauksia, kukaan ei asian ongelmaluonnetta
edes tajuaisi.

Tupakkaan kansalla ei ole yhtä yksioikoista suhdetta. Sen voinemme laskea edistykseksi.

Vai lähdetäänkö kimppasauhuille?

15.

Voi olla, ja varmaan onkin, että olen väärässä geeneineni. Tajusin sen kun luin Palstanpitäjän pata-ässä metaforan.
Ei se niin ole. (Vaikkei siltä edes näyttäisikään.)

16.

Mitähän hauskaa siinä on, että ihminen pilaa elämänsä ja kaikki mahdollisuutensa kännäämällä kaiken aikaa ja aina. Lapsi ei ymmärrä mistä on kyse vaikka setä / täti sen pikku hetken vaikuttaisi kuinka hauskalta. Lapselta ei voi edes vaatia, mutta mitä pitää ajatella aikuisesta, joka ei ymmärrä syitä, seurauksia, taustoja ja kaikkea mikä liittyy alkoholistin elämään. Sikäli mikäli sitä voi kutsua elämäksi. Eipä ole vielä koskaan juolahtanut mieleen, että joku voi sitä ihannoida.

Omia varhaisteinejäni opastin katselemaan, kuuntelemaan ja seuraamaan humalaisia ihmisiä tarkasti ennen kuin tekevät päätöksen omasta päihtymisestä. Taisi tuottaa toivotun tuloksen. - Viinaongelma on ihan yhtä helppo poistaa kuin kaikki muutkin ongelmat. Siihen tarvitaan halu, tahto ja päätös ja niin kauan kun ihmisellä ei niitä ole, vaan viinanjuontiin kuuluu ihannointi ja hienona ja oikeana juhlimiskäytäntönä pitäminen, ei tulosta synny.

Viinankäytölle ei todellakaan ole yleistä hyväksyntää ja ymmärrystä kuin ehkä suurkuluttajan ja siihen väärin asennoituvan mielestä. Kun asennemaailma muuttuu oikeaksi, korjaantuvat niin arvoperustat, epätasa-arvot kuin viinaanmenevyyskin.

17.

16:
”Viinankäytölle ei todellakaan ole yleistä hyväksyntää ja ymmärrystä kuin ehkä suurkuluttajan ja siihen väärin asennoituvan mielestä.”

Näinkö on? Eräät nautiskelijattaret vaan luulevat, että viinin lipittäminen on jotenkin sivistyneempää ja oikeampaa asennoitumista, kuin esim. oluen tai vaikka viskin juonti. Kapakissa pienen ikäni työskennelleenä olen tavannut monia ”hienoja” rouvia, jotka nauttivat vain viiniä. Siitä ei pidetä mekkalaa, että se lasillinen/pari voi tarkoittaa pulloa tai paria ja tätä päivittäin…

18.

”Kaikki pienet pahaiset nautintoaineet on merkki siitä, ettei enää voida nauttia elämästä kunnolla”.

(c) bmad

ps. tissuttelijat, kokekaa halveksintani. Pitäkää suunne kiinni, jotka viiniä pullon vedätte. Sillä minä seison tässä ristillä teidän yläpuolellanne,
naulittuna ja teitä hiuksista kantapäihin tarkastellen, kuin ette itseänne kasassa pystyisi pitämään. Naulat teidänkin kämmeniinne laitan.

;)

19.

”Kelvatakseen teikäläisille ”fiksuna ja sivistyneenä” on teini-iässä osallistuttava kuoleman arpajaisiin, joissa osalle porukasta arvotaan pataässä eli alkoholisoitumisarpa.”

Ja auta armias, jos voitat pääpotin: JUOPPO! Piireihin kelpaa vain, jos häviää nuo arpajaiset tai voitettuaan osaa kaappijuopotella. Olen monasti ihmetellyt joidenkin työpaikkojen ns. nollatoleranssia; siis sellaisten, joissa tiettyinä juhlapäivinä ja tietysti pikkujouluissa tarjotaan viinaa mielin määrin. Nollatoleranssi, paitsi… Turhahan tässä on nillittää, mutta tipattomat tammikuut, nollatoleranssit ja fiksu&sivistynyt&hienostunut alkoholipitoisten juomien siemailu ovat osa niitä sosiaalisen kontrollin mekanismeja, joilla saadaan tuotua aikuisikäisille hyväksyttävä tapa tölviä koulukiusaajanomaisesti heikompiaan.

20.

Hauska heitto, bmad, mutta oletko samaa mieltä myös pahaisista nautintoesineistä, kuten ruoskasta, käsiraudoista ym? Omasta mielestäni ilman niitä pärjää oikein hyvin ;-)

21.

Kyllä minusta ruoska ja käsiraudat ovat parempi vaihtoehto kuin viina. Sitä paitsi niin monet tytöt ovat nykyään sadomasoilijoita, että miesten on pieni pakko ottaa ruoska kauniiseen käteen jos haluaa ylipäätään naista ollenkaan.

22.

”Hauska heitto, bmad, mutta oletko samaa mieltä myös pahaisista nautintoesineistä, kuten ruoskasta, käsiraudoista ym? Omasta mielestäni ilman niitä pärjää oikein hyvin ;-)”

Tavallinen seksihän se vasta väkivaltaista touhua on. Siihen tarvitaan
maailman karmein apuväline: ehkäisy.

23.

Panu on kaikessa parempi kuin kukaan muu ikinä. Kerran Panu luuli olleensa väärässä, mutta hän erehtyi. Se onkin ainoa kerta.

24.

”Kyllä minusta ruoska ja käsiraudat ovat parempi vaihtoehto kuin viina.”

Viinan kohtuukäyttö on minusta ihan ok, jos sellaisen hallitsee.
Mutta on totta, että seksiasiat jäävät helposti taka-alalle, kun jengi jää liikenteeseen notkumaan päihteiden kanssa. Seksistä on tullut hyödyke, jota on tarjolla liian vähän, ja silloin kun sitä on tarjolla vähän tarjolla on paljon viinaa, mistä seuraa omat ongelmansa.

”Sitä paitsi niin monet tytöt ovat nykyään sadomasoilijoita, että miesten on pieni pakko ottaa ruoska kauniiseen käteen jos haluaa ylipäätään naista ollenkaan.”

Huono s/m:hän ei ole lainkaan kiinnostavaa, valitettevasti
s/m:stä ei ole olemassa juurikaan hyviä esikuvia, joten en ihmettele miksi asenteet ovat sitä vastaan, eikä s/m-jutut kaikkien ihmisten rakenteelle oikein sovikaan. Sofistikoitunut omien valtapuolten tuntemus seksuaalitasolla tekisi kyllä monelle nykynaiselle hyvää. Ongelma ei ole niinkään ruoskivien miesten löytymisessä, vaan ruoskivien naisten. Naiset kun ovat tunnetusti huonoja antamaan mitään seksiin liittyvää.

25.

Vaapparitekku: ”Alkoholiton Koskenkorva - niille jotka juovat sitä maun takia”

Minä ainakin joisin alkoholitonta kossua. Usein tekee mieli snapseja ruoan yhteydessä, mutta ne turruttavat makuhermot ja niistä tulee liian humalaan, jos juo samalla myös viiniä.

Panu: ”Yksi esimerkki heimon oudoista rituaaleista on vaikkapa se, että se kiinnittää erityistä huomiota eri alkoholijuomien eroihin”

Tämähän pätee melkein mihin tahansa heimoon, esim. musiikin tai kirjallisuuden ystäviin. Musiikkihan on vain ”eräänlaista ääntä” ja välillä myös ”jotenkin toisenlaista ääntä”. Kaikki kirjatkin ovat ihan samanlaisia. Niissä on kaikissa samanmuotoiset kannet, sivuja ja sivuilla iso joukko sanayhdistelmiä, jotka saattavat hieman vaihdella kirjasta toiseen, mutta kuitenkin pääasiassa samoista sanoista koostuen.

26.

Jaskaaa: ei tarviii yleistää, eikä muittenkaan. Jos joku ”hieno rouva lipittää vain viiniä” pullotolkulla, se ei tarkoita, että kaikki tekevät niin. Niin kuin ei sekään, että vaikka vieläkin on liikaa alkon suurkuluttajia niin kaikki eivät ole.

Onneksi aina vaan enenevä osa kansasta alkaa tajuta, hahmottaa ja hallita terveystieto- ja tapakasvatusaiheita ja muuttavat sitä myötä asenteensa 2000-luvulle. Sitten on valitettavasti se osa, joka elää viime vuosituhannella niin alkoholikäyttäytymisen kuin monen muunkin asian osalta. Se osa kuvittelee ja luulee vieläkin, että kännipäissä idioottina örveltäminen on hauskaa, vaikka ei itse muista, tiedä eikä tajua, mitä on tehnyt, 'toimittanut' ja sotannut.

En tarkoittanutkaan viinin nauttimisellani sitä, ettei muistakin alkon juomista voisi nauttia. Mutta nautinto lakkaa olemasta nautinto, jos käyttö on kohtuutonta, oli aineen nimi mikä vaan. Ymmärrän kyllä hyvän oluen, viskin, konjakin … päälle ja varsinkin kun niitä käytetään esim. ruuanlaittoon tai leipomiseen. Rakastan ruokaa, siis myös kaikkea sitä, mikä tekee siitä hyvää.

”Hienona” rouvana en itseäni pidä. Vai käykö hieno rouva baaritiskillä tilaamassa piimää, ma olen joskus tehnyt niin, yleensä tilaan eniten vettä :). - Snapsissa tulisi mielellään olla vähän sitä alkoholiprosenttia, se kun otetaan raskaasti ja pitkän kaavan mukaan syötäessä sitä varten, että se stimuloi ruuan sulamista.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös