Natoon Obaman turviin
3.12.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Politiikka, Kansainväliset suhteet
Hesari otsikoi Naton kannatuksen lisääntyneen Obaman noustua Yhdysvaltain presidentiksi. Onkin selvää että rajattomien mahdollisuuksien maa meren takana on monien mielestä alkanut näyttää paljon mukavammalta paikalta nyt kun Yrjö II:n vetäytyminen näyttämöltä panee pisteen dynastiselle kuningasvallalle ja palauttaa jenkkilän takaisin oikeaan demokratiaan. No, leikki sikseen, mutta Obaman alkavaan aikakauteen kiinnitetään runsaasti toiveita niin miehen kotimaassa kuin ulkomaillakin. Obaman sanomana on kansakunnan eheyttäminen, amerikkalaisen unelman palauttaminen ja Yhdysvaltain nostaminen takaisin maailman moraaliseen johtajuuteen, ja nämä haaveet puhuttelevat Suomessa asti.
En pidä tapanani lukea vaalikirjoja, koska ne lienevät yleensä mainoskuvastoihin verrattavaa tavaraa, joskin paksumpia ja puisevampia. Barack Obaman (tai hänen haamukirjoittajansa) alkujaan vuonna 2006 ilmestynyt The Audacity of Hope minulla kuitenkin on ollut yöpöydälläni jo viime viikosta asti, eikä minun ole kauaa tarvinnut selata sitä tajutakseni, mikä on se Obaman oma erityinen luonto ja o(ba)malaatuisuus, joka on houkutellut hänelle niin runsaasti kannattajia. Obama haluaa haudata 60-luvulta asti heilutellun sotakirveen ja yhdistää amerikkalaiset, ja hän katsoo sekä liberaalin että konservatiivisen leirin olevan osittain väärässä ja osittain oikeassa, nimenomaan yhteisten, klassisten amerikkalaisten arvojen kannalta.
Juuri klassiseen amerikkalaisuuteen, amerikkalaiseen unelmaan vetoamalla Obama sai sitten monet republikaanitkin tukemaan itseään - eräänä tärkeimmistä tietysti kenraalina ja ulkoministerinä ansioituneen Colin Powellin. Powell paheksui haastattelussa sitä, että republikaanit olivat yrittäneet leimata Obaman muslimiksi: Ei, ei hän ole muslimi, hän on kristitty. Mutta sitten hän siirtyi sanomaan: Ja entä jos hän olisikin muslimi, mitä väliä sillä olisi? Hän on amerikkalainen. Powell kuvitteli mielessään muslimitaustaisen nuoren amerikkalaisen, joka ehkä Obaman innoittamana päättää pyrkiä presidentiksi, ja tähän hänellä tietysti on täysi oikeus, koska that’s what America is all about, siitä amerikkalaisuudessa ylipäätään on kysymys.
Luultavasti Powell onnistui muotoilemaan monen Obamaa kannattaneen amerikkalaisen ajatukset: he näkivät nimenomaan oman ehdokkaansa edustaneen sitä, mikä heidän mielestään on heidän maassaan suurinta, hienointa ja arvostettavinta, sitä, mikä saa heidät itsensä uskomaan Yhdysvaltoihin: amerikkalaista unelmaa, kaikkien, kaikenmaalaisten ja kaikenväristen siirtolaisten mahdollisuutta tasaveroisina pyrkiä hyvään elämään, menestykseen ja onnellisuuteen. Sen unelman perässä siirtolaiset ovat tunnetusti pyrkineet Yhdysvaltoihin jo hyvinkin vuosisatojen ajan, ja siihen uskojia löytyy täältä Suomestakin.
Ongelmallista kuitenkin on, että amerikkalainen unelma nähdään täällä meillä leimallisesti oikeistolaisena. Tästä seuraa kaikenlaista hupaisaa. Rasistiset äärioikeistolaiset, jotka kehittelevät nettisivuillaan mutkikkaita teorioita siitä, miksi suomalaisten ei pidä sekoittua ”negroidien ja kongoidien” kanssa, paheksuvat myös sitä, että heidän vihaamansa ”vihervasemmistolaiset” eivät pidä Yhdysvalloista. Kuitenkin juuri näillä rotuteoreetikoilla ei todennäköisesti olisi paljoakaan asiaa siirtolaiseksi poliittisesti korrektiin ihannevaltioonsa, ja vaikka he sinne onnistuisivatkin pääsemään, he joutuisivat kongoidipuheineen niin syvälle yhteiskunnalliseen paitsioon, etteivät onnistuisi kaivautumaan sieltä esiin koko loppuikänään.
Yhtä hullunkurista on toki se, että Obaman ovat täällä meillä nostaneet sankarikseen juuri ne ennalta-arvattavalla ja ikävystyttävällä tavalla ”yhteiskuntakriittiset” tyypit, jotka ovat vuosikymmenten ajan keskittyneet ”kyseenalaistamaan” nimenomaan amerikkalaisuutta ja amerikkalaisen unelman mielekkyyttä. Jos joku oikeistolaiseksi mielletty, valkonaamainen ehdokas olisi USA:ssa voittanut vaalit vetoamalla konsensukseen ja yhteiseen amerikkalaisuuteen samassa mitassa kuin Obama, edistyksellistö ottaisi luultavasti kiukkuisen marxilaisen asenteen ja katsoisi uuden presidentin olevan suurin piirtein fasisti, joka yrittää häivyttää objektiivisesti olemassaolevat luokkaristiriidat näkyvistä kansallismielisellä propagandalla.
Tietenkin meikäläisen äärivasemmiston änkyrin osa on jo alkanut varoitella, että Obama on kuitenkin Suuren Saatanan, ts. Yhdysvaltain, presidentti ja ajaa oman maansa etuja, jotka näiden hörhöjen mielestä tietysti ovat aina kamalan imperialistisia intressejä. He ovat oikeassa: Obama haluaa lopettaa Yhdysvaltoja kuusikymmenluvulta asti koetelleet kulttuurisisällissodat ja eheyttää kansan, koska hän haluaa maastaan sekä taloudellisesti, sotilaallisesti että moraalisesti vahvemman. Sellaisessa Amerikassa on varmati tilaa vahvalle maltilliselle oikeistolle ja vahvalle maltilliselle vasemmistolle. Sitä vastoin ne ääriliikkeet, jotka ovat saaneet moraalisen voimansa ja oikeutuksensa kulttuurisodista ja vanhojen vastakkainasettelujen itsepintaisesta uudelleenlämmittämisestä, alkavat siinä Amerikassa yhä enemmän näyttää siltä mitä ovatkin eli kokoelmalta psykoottisia ja psykopaattisia hörhöjä, joille ei kuulu antaa vastuuta edes kiinteistön, saati sitten valtakunnan, hallitsemisesta.
Ja tällaisena aikana, kun yhtäällä natsiterroristit voittavat vaalit ja toisaalla yliopiston päivystävät vääryystieteen desantit haluavat uhrata itsenäisen Viron Neuvostoliitto-nimiselle jumalalleen, ajatus maltillisesta konsensusyhteiskunnasta, jossa tyhjänpäiväisiä ristiriitoja lietsovia hörhöjä ei oteta vakavasti ja jossa ei ole syvää, pitkälti keinotekoista juopaa ”vasemmiston” ja ”oikeiston” välillä, alkaa suoraan sanoen näyttää yhä houkuttelevammalta myös Suomen perspektiivistä. Olen itse jo vuosikausia seuraillut mieluummin tuntemieni maltillisten amerikkalaisten nettiliberaalien kantoja kuin vaivautunut liittymään mihinkään suomalaiseen samoinajattelevien ryhmään, ja yksi tärkeimpiä syitä siihen on, että olen nähnyt tämän Obaman edustaman uusklassisen amerikkalaisuuden itävän juuri sillä taholla: paikallisen käsityksen mukaan vasemmistoliberaalisti asennoituvissa amerikkalaisissa, jotka ovat pitkälti tympääntyneet tyhjänpäiväiseen Chomsky-henkiseen ”yhteiskuntakriittisyyteen” ja joiden mielestä isänmaallisuus on liian tärkeä asia jätettäväksi oikeistolle.
Luulenpa, että aika moni muukin suomalainen ajattelee samalla tavalla kuin minä. Tämä maa tarvitsee oman Obaman. Ja niin kauan kuin emme sellaista saa, meillä lienee lupa kaiholla katsella alkuperäisen suuntaan. Joillakuilla tämä kaiho ilmenee siten, että he haluavatkin Natoon - jollei nyt suorastaan Obaman turviin, niin ainakin ilmaistakseen, että kokevat kuuluvansa obamalaisen, hörhöjenjälkeisen Amerikan kanssa samaan arvoyhteisöön. Enkä minä suoralta kädeltä voi heitä tästä moittiakaan.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Obama on Johtaja! Kun on O. pressana niin Natoon viitsii mennäkin. Obama muuten vetää joukot pois Irakistakin. Voi olla että U.S.A ja myös Nato rauhanomaistuu. Tuo alun Johtaja oli muuten vähän heitto vaan, en tarkoita että O. olisi joku Hitler (Fuhrer), vaan tarkoitan Johtajalla nyt positiivisia ominaisuuksia. Bye bye Yrjö Puska!!! Oikee mies voitti tällä kertaa.. :)
- 2.
-
Obama-parka. Niin suuret ovat odotukset miestä kohtaan ettei hän niitä mitenkään pysty täyttämään. Pitäisi eheyttää oma kansa, palauttaa USA:n maine muun maailman silmissä ja siinä sivussa klaarata pahin taloudellinen kriisi ehkä 80 vuoteen. Ja tuo oli vasta listan alku. Saapa nähdä kuinka äijän käy! Toivotan lämpimästi onnea, sitä hän tarvitsee.
”Joillakuilla tämä kaiho ilmenee siten, että he haluavatkin Natoon - jollei nyt suorastaan Obaman turviin, niin ainakin ilmaistakseen, että kokevat kuuluvansa obamalaisen, hörhöjenjälkeisen Amerikan kanssa samaan arvoyhteisöön.”
Varmaan jotenkin näin se menee. Oikeastihan se Nato ei miksikään muutu vaikka presidentit USA:ssa vaihtuvat, joten kai tässä on enemmän sellaista pro Obama - henkeä. Ja Panu, älä toki unohda että meillä on myös ne ikiomat Amerikka-hörhömme jotka olisivat polvillaan vaikka presidentin virassa toimisi itse Sarah Palin. :)
- 3.
-
”Tämä maa tarvitsee oman Obaman. ”
Niinistö?
- 4.
-
Varmasti tämä maa tarvitsee oman Obamansa, mutta vähintään yhtä tärkeää meidän on päästä omasta georgewbushistamme, Vanhasesta, eroon. Hän nauttii jo enemmän vihamiestensä kuin omiensa luottamusta eivätkä hallituksensa puheet ja teot ole samasta maailmasta. Meille on tasa-arvolain voimaantulosta saakka yli 20 vuotta tungettu reaganilais-bushilaisia arvoja ja niiden siivoamisessa on jokaisessa puolueessa enemmän tai vähemmän tekemistä. En tiedä, mikä puolue saati henkilö sen voisi tehdä. Se kuitenkin vaatii ensin sen suuren muutoksen esimerkkimaassamme USA:ssa. Toivotaan Obamalle viisautta ja onnea.
- 5.
-
Viimeksi rauhanpommijuttuni otettiin turhan vakavasti, joten koitetaanpa hillitysti: Obamalla riittää haastetta siinäkin, miten valita taistelunsa. Nekin muiden maiden kansalaiset, jotka vastustivat Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin alusta alkaen, pettyvät, jos Yhdysvallat ei innostu lähtemään jonnekin toisaalle estämään kansanmurhaa, kun siitä ei ole sille mitään varsinaista hyötyä (esim. mahdollisuutta ostaa öljyä).
Kärjistettynä siis Yhdysvallat saisi osallistua vain sellaisiin sotiin, joista on sille pelkkää taloudellista haittaa, mutta siihen sillä voi olla suorastaan velvollisuus. Mutta mitähän mieltä Obaman äänestäjät ovat?
- 6.
-
Panun arvoliberalismi alkaa tuntua yhä tunkkaisemmalta ahdasmielisyydeltä. Nykyään kaikki nuorkokoomuslaisuudesta poikkeava ajattelu on hänelle äärivasemmistolaisuutta, äärioikeistolaisuutta, äärifeminismiä, äärikepulaisuutta…
Obamaan on varmaan liitetty suuria odotuksia lähes kaikissa poliittisissa toimijoissa - tosin eri syistä. On kuitenkin kornia odottaa jotain moraalisesti muita ylevämpää messiaanista johtajuutta suurvallan johtajalta. Jopa edeltäjänsä virheiden korjaaminen saattaa olla mahdoton tehtävä kahdeksassa vuodessa kenelle hyvänsä.
Vanhasen rinnastaminen Bushiin ontuu pahasti. Näkisin hänet ennemminkin sattumakorpraalina, jonka työajasta suurin osa kuluu omien heikkouksien ja osaamattomuuden peittelyssä. Tässä hän on onnistunut ihan kohtalaisesti. Tuskin monikaan suomalaisista tietää esimerkiksi sitä, että Vanhasen ulkopoliittinen osaaminen on olematonta ja ettei hän kykene aitoon keskusteluun muulla kuin suomen kielellä.
- 7.
-
Aika yllättävä veto mielestäni ”koko kansan presidentiksi” (TM) pyrkivältä Obamalta ottaa ulkoministerikseen Hillary Clinton, jonka arvostus hörhöoikeiston piirissä tiedetään.
Dystopia Obaman kaudesta: kun talouskriisi vain syvenee, jakaantuu kansa entisestään ja Obaman arvostelu saa rasistisia piirteitä. Hänet yritetään kenties salamurhata, seuraa ”rotumellakoita”, joihin sekoittuu surkeasta taloudesta johtuvaa levottomuutta. USA ajautuu sisällissodan kaltaiseen tilaan…
- 8.
-
Olen varmaan tipahtanut jossain kohtaa kärryiltä: missä päin natsiterroristit ovat voittaneet vaalit? Onko moisia enää edes olemassakaan?
Yhdysvallat on - tai pitäisikö sanoa oli - voimakkaasti kahtiajakautunut poliittisessa mielessä. Obama sai tavallaan pakan sekaisin, hänellä on paljolti sekä oikeiston että vasemmiston kannatus. Täytyy myöntää että itsellänikin on suuria toiveita Obaman suhteen: totta kai jokainen valtio vetää aina kotiin päin, en usko että Obaman myötä jenkkilästä muotoutuu jokin suuri ja pelastava rauhankyyhky, mutta että jos se tolkuton vastakkainasettelu lientyisi edes vähän tuolla rapakon takana…
Olen vain tyytyväinen että Suomessa ei ole kaksipuoluejärjestelmää, eikä kristillis-hihhuli-äärioikeistoakaan kieltämässä evoluutioteoriaan perustuvaa opetusta kouluista tai jotain muuta yhtä älytöntä. Meillä jokainen puolue on maltillinen kun verrataan suuren maailman mittakaavassa. Perssuomalaisetkin (sic) ovat demonisoinnistaan huolimatta ihan kohtuullisen maltillisia, jos ne muutamat soraäänet jätetään huomiotta. Jokaisella puolueella on oma paikkansa poliittisessa lokerossa, ja hyvä niin.
- 9.
-
Jätettäiskö halla-ahot ja muut mamuasiat toiseen kertaan.
Asiaan.
Obamaan kohdistuu tosiaankin ennennäkemättömät odotukset joita ei millään pysty täyttämään minkäänlainen supermies.
Ensimmäinen pettymys on terveydenhuollon uudistus, jota usaan on yritetty vuosikymmenten ajan. 50 miljoonaa amerikkalaistahan on käytännössä vain vapaaehtoistyöhön perustuvan terveydenhuollon varassa. Nyt liittovaltio joutuu säästämään saadakseen varoja talouskriisin tukemiseen ja rahaa ei mihinkään terveydenhuoltoon tai muihin sosiaaliuudistuksiin riitä.Eurooppa tarvitsi usan tukea maailmansodissa ja kylmän sodan aikana ja saa kiittää amerikkalaisia monesta asiasta( no ovathan usalaiset edelleen suurimmaksi osaksi eurooppalaisten jälkeläisiä, kohta tosin latinot menevät ohi).
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Neuvostoliittoa ei enää ole. Venäjä tietysti pullistelee aika olemattomillakin lihaksilla, mutta jos öljyn hinta pysyy alhaalla, kutistuu ne loputkin lihakset hyvin nopeasti. Vietnamin ja jo oikeastaan korean sodasta lähtien en ole nähnyt minkäänlaista hyvää, pitkäaikaista siunausta missään siellä, missä usa on sotinut. Korjatkaa, jos olen väärässä. En kaipaa minkäänlaista moraalista johtajuutta usalaisilta ja sen presidentiltä. Siivotkoon ensin oman takapihansa.
Euroopan tulisi ryhdistäytyä ja ruveta oikeasti itsenäiseksi, eikä ruikuttaa usaa apuun, kun on vähänkin vaikeaa. Entinen jugoslavia on tästä hyvä esimerkki.
Silti, jos nato tosiaankin muotoutuu enemmän yhteistyöjärjestöksi eikä ole käytännössä usajohtoinen, Suomen tulisi liittyä siihen mitä pikimmin. Tavallinen venäläinen voi toki olla ihan mukava ihminen, mutta siellä on liikaa johdossa tätä fsb-porukkaa, joka mielellään haluaisi vähän lisää lebensraumia itämeren rannikolta(Virolta ja Suomelta).
Lopuksi, jos kyseessä ei ole oikea yhteistyöprojekti(avustus, rauhanturvaaminen, kansanmurhan ehkäisy tyyliin darfur), menkää amerikkalaiset kotiin. Rahaa säästyy tärkeämpiin asioihin ja ehkä terrorismikin vähenee, kun arabien ei tarvitse teitä niin kauheasti vihata. - 10.
-
Eiköhän tilanne muutu terveydenhuollossa, kun Obama purkaa Kuuban kauppasaarron. Kuubalaisten lääkäreiden ammattitaito ja venezuelalaiset öljyrahat saattavat tulla hätiin ja pelastaa Yhdysvaltain terveydenhuollon.
- 11.
-
Kieltämättä Obaman evankelistamaiset puhelahjat saivat minutkin liikuttumaan, kun kuuntelin hänen pitämäänsä voitonpuhetta Chigagossa. Varmasti tätä evankelistaa kuuntelee mielellään suurin osa amerikkalaisista, koska onhan se nyt suunnattoman vapauttavaa GWB:n jälkeen kuunnella ihan ketä tahansa, joka vaikuttaa aidosti inhimilliseltä. Kuulijat ja hallinto saivat pelätä jatkuvasti, minkä teinicowboymaisen kielikuvan tai mokelluksen Yrjö II päästäisi seuraavaksi suustaan. GWB raiskasi 8 vuoden hallinnollaan kansainväliset lait ja sopimukset, ihmisoikeuksien kidutuskiellot ja inhimilliset kohtelut, romutti maansa terveydenhuoltoa ja vähävaraisten hyvinvointia, teki sotaretkestä sukunsa ja lähipiirinsä rikastusmisretken. Hänen talouspolitiikkansa oli Morgan-Stanleyn,Goldman Sachsin, Lehmann Brothersien ja kumppaneiden politiikkaa (jota professori Vesa Puttosen mukaan on Euroopassakin pidetty liikaa finanssipolitiikan jumalansanana) ja senkin maksumiehiksi laitettiin tavalliset amerikkalaiset.
Mikä pahinta, hän lanseerasi vanhan uskonnollisen oikeiston viholliskuvan maailmanpolitiikkaan: on vain hyvyyden ja totuuden edustajat sekä pahuuden ja valheen edustajat. Maailmalle hän ilmoitti diplomaatin elkein, että jos ette ole meidän liittolaisiamme, olette meidän vihollisiamme. Tällaisen hallitsemistavan jälkeen ihan kenen tahansa ”normaalin” valinta presidentiksi tuntuu orgastiselta.
Varmasti alkuhurman jälkeen alkaa Obaman raju arvostelu, koska korjattavaa on niin paljon ja ihmiset eivät tunnetusti jaksa odottaa; 4 vuotta on lyhyt aika. Voidaan kuitenkin sanoa, että Obama joutuu hallintonsa kanssa olemaan jonkinlainen lääkäri/korjausmies, koska suurin osa USA:n ongelmista on sen oman politiikan tulosta, joista ei voi syyttää globaalia taloutta tai muita maita. Sen sijaa, että hän pääsisi heti rakentamaan maastaan omanlaista ihannettaan, hänen aikansa kuluu tuhlaajapojan ulko- ja sisäpolitiikassa tekemien vahinkojen korjaamiseen. GWB:n ihmisläheisyys oli lojaaliutta lähipiirille ja kiiltokuvamaista julkisuutta WTC:n raunioiden ja sotajoukkojen keskellä Irakissa, mutta hänen köyhiin kohdistamat sosiaali- ja terveydenhuollon leikkaukset satuttivat myös tunnetusti alemmista tulo- ja koulutustaistoista tulevia sotilaita ja heidän perheitään. GWB:n tärkein arvo ei ollut lähimmäisenrakkaus (teot puhuvat puolestaan), vaan suuryritysten vallan lisääminen ja verotuksen keventäminen perusteettomasti joten ihmisystävällisyydessä Obama pesee hänet varmasti.
En kyllä näe mitään lisääntynyttä syytä Suomelle pyrkiä Natoon Obaman aikana, pikemmin päin vastoin. Obama tuskin on sitä mieltä, että Natoon kuulumattomat maat ovat epäilyttäviä, koska sitä ei edes GWB tietääkseni ole sanonut. Tietenkin jos se liittyminen nyt vaan on itseisarvo, niin on totta, että nythän sinne kehtaisi liittyäkin, mutta luulen, että pitäisi kuitenkin löytää riittävän perusteltu uhkakuva, miksi Suomen kannattaisi ottaa periaatteellisesti niin iso muutos. Stubbien ja kumppaneiden ei kannata perustella liittymistä sillä, että se olisi luontevaa, koska EU:n ydinvaltiot kuuluvat siihen ja siksi Suomen olisi hyvä kuulua samaan viitekehykseen. Eihän Suomi ole noudattanut rypäleaseissa, asevelvollisuudessa, totaalikieltäytyjien vangitsemisessa ja siviilipalveluksen pituudessakaan eurooppalaisten maiden mallia, vaan vetänyt omaa punaniskaista, antiikkista linjaansa. Miksi Nato -asiassa sitten pitäisi olla moderni ja muodikas ”kuulumalla porukkaan”?
- 12.
-
”Stubbien ja kumppaneiden ei kannata perustella liittymistä sillä, että se olisi luontevaa, koska EU:n ydinvaltiot kuuluvat siihen ja siksi Suomen olisi hyvä kuulua samaan viitekehykseen.”
Totta ja lisäksi Naton ulkopuolella on sellaisia eurooppalaisia maita kuin Ruotsi, Irlanti, Itävalta ja Sveitsi. Minusta Suomen on aivan sopivaa kuulua jatkossakin tuohon porukkaan - jos nyt pelkässä viitekehys-argumentissa pysyttäydytään.
- 13.
-
Näin on hyvä ,ei tarvitse mennä natoon tai mihinkään muuhunkaan jos muutkin menevät.Kun eihän natosta ole mitään hyötyäkään.
- 14.
-
Suomi NATO:oon Obaman johdolla!
- 15.
- 16.
- 17.
-
Herra Höglund, jäin pohtimaan tuota mainitsemaanne ”syvää, pitkälti keinotekoista juopaa ”vasemmiston” ja ”oikeiston” välillä”. Mahdoinkohan nyt ymmärtää oikein — tuolla keinotekoisella juovalla, josta soisitte maamme pääsevän eroon, varmaankin tarkoitatte Suomen Keskustaa?
- 18.
- 19.
- 20.
- 21.
-
Onhan teillä puskurivyöhyke Turun ja itärajan välissä?
- 22.
- 23.
-
”Sanalla sanoen: noilla mailla on VARAA puolueettomuuteen, koska niitä ei uhkaa Venäjä.”
Unohdit lukea postaukseni viimeiset kuusi sanaa…
- 24.
-
Minä olen kyllä sitä mieltä, että Suomen kannattaisi hankkia
uskottava puolustus ja parikymmentä ydinasetta. Suomi ei ehkä ole luonnonvarojen puolesta kiinnostava hyökkäyskohde, mutta Venäjä saattaa haluta alistaa juuri Suomea maailmannäyttämöllä, mikäli se joutuu epäedulliseen asemaan. Ilman puolustusta suomalaisista tulee venäläisiä nopeasti, sillä vastarinta (sa-int) on kokonaisuutena heikkoa, vaikka maataistelupuoli olisikin kunnossa. - 25.
-
Kyllä Venäjä on Suomen ainoa uhka ja se meitä Natoon ajaa haluttiinpa tai ei. Olisi se Pietari Pösilö saanut rakentaa kaupunkinsa vaikka hevon kuuseen, eikä tuohon ihan viereen. Ja kyllä näin on, että kun USA:n arvo suomalaisten silmissä kasvaa niin kasvaa myös NATO -myönteisyys, ja samaa asiaa ajaa myös Ryssän rassautuminen entisten alusmaidensa kanssa.
Tuohon Yrjö II:n kauteen vielä, että olisipa USA:N presidenttinä WTC -iskujen aikaan ollut vaikkapa Kyyhky Rauhanen, niin sotaanlähtö siitä olisi tullut. Omalle mantereelle tehdyn hyökkäyksen jälkeen kansa ei olisi muuta vaihtoehtoa sulattanut.
- 26.
-
Way to go, P!
Ko. rustaus on parhaimpia kirjoituksiasi johonkin aikaan. Hyvä, että annat huutia näille yksille!
- 27.
-
Tuskin Obamasta mitään kyyhkyä tulee. Uskoisin että samalla kun Bushin harharetkeä Irakissa lopetellaan, Obama keskittyy todellisiin turvallisuusuhkiin ja aktivoituu ainakin Afganistanissa.
Mitä NATO-jäsenyyteen tulee, se on ainoa näköpiirissä oleva keino tehdä Suomen kummajaispuolustuksesta oikeasti uskottava. Toinen vaihtoehto olisi massiivinen sotilasmenojen nosto joka ei tule olemaan poliittisesti mahdollista.
Kolmas jo todennäköisin tie on jatkaa nykylinjalla ja leikkiä, että puolustuskyky on uskottava. Tuskin se Venäjäkään tänne hyökkää.
- 28.
-
Se on poijaat 10 vuotta niin rupee tulemaan Venäjältä taas Molotovin leipäkoreja. Ja tämä on venäläisen suusta kuultu.
- 29.
-
Esitänpä provosoivan väitteen: Loppujen lopuksi suomalaisella kulttuurilla ei ole suurempaa eroa venäläiseen, kuin on amerikkalaiseen. Venäläinen voi olla jopa lähempänä, jos ei kielestä johtuvaa kommunikaatiokuilua oteta lukuun. Käytännössä se kuitenkin merkitsee enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia.
Ehkä bisneskulttuuri on Amerikan ja Suomen välillä samanlaisempi, mutta miten se koskettaa suurinta osaa kansasta?
- 30.
-
Eihän tuossa ole mitään provosointia. Toki suomalaiset ovat varsinkin sielultaan paljonkin lähempänä melankolisia ja syvällisiä venäläisiä kuin pinnallisia ja tekopirteitä amerikkalaisia (rankasti yleistettynä). Ongelma onkin se, että toisin kuin suomalaiseen mielenmaisemaan, niin venäläisyyteen kuuluu unelma vahvan tsaarin hallitsemasta suurvallasta, jossa kansalle kaikki tulee valmiina ja ylhäältä määrättynä (niin hyvä kuin pahakin) ja jonka ikiaikaisena oikeutena on hallita ja riistää pieniä naapurikansoja.
Itsekin neljännesvenäläisenä tunnistan itsestäni venälaiset luonteenpiirteet helposti ja osaan niitä myös arvostaa, kun taas amerikkalaisuuteen viittaavat piirteet ovat ovat lähes vastenmielisiä. Mutta silti väitän, että Suomessa on länsimaisten demokraattisten arvojen kunnioitus aivan eri sfääreissä kuin Venäjällä ja tässä mielessä kuulumme ns. läntiseen leiriin yhdessä amerikkalaisten kanssa, sillä USA on puutteistaankin huolimatta kuitenkin jonkinlainen demokratia. Venäjä on ollut aina ja kaikissa olomuodoissaan laajentumishaluinen diktatuurivaltio.
- 31.
-
En voi ymmärtää kauheaa innoitusta yrittää pakottamaan liittymään NATOON.
Luin tuossa juuri pari päivää sitten että USA on luvannut Georgialle pääsyn NATOON. Eli eikö muilla NATO mailla olekkaan mitään sanomista asiaan ? Eli kuka määrää ja missä. En halua sotaisan USAn johtamaan NATOON. - 32.
-
En ole nähnyt naurettavampaa toivetta kuin että ”Suomi tarvitsee oman Obaman”. Miten niin? Ettäkö Suomi pelastaa kasvonsa vasta sitten kun meillä on tummanahkainen presidentti? Sehän on rasistista ajattelua kun ihonväri asetetaan kriteeriksi ”oikeaoppisuudelle”. Ennen Haloskaa meille piti väkisin saada nainen presidentiksi muuten emme olisi ”kansainvälisiä”. Täyttä puppua. Ainoa kriteeri tärkeisiin virkoihin pitää olla pätevyys ja kyvykkyys riippumatta ihonväristä, sukupuolesta tai etnisestä taustasta. Lisäksi hänen pitää ajaa Suomen ja suomalaisten etua varsinkin presidentin. Lisäksi sanon että Suomi on täysin tuntematon maa maailmalla. Ketään ei kiinnosta millainen presidentti meillä on.
Obama ajaa amerikkalaisten etua ja on varmasti pätevä siinä. Kumma että suvaitsijat nyt sitten yhtäkkiä ovat kääntäneet kelkkansa kun amerikka on nähty vain ”suurena Saatanana” joka asiassa. Ei amerikan ulkopolitiika muutu juurikaan oli presidentin ihonväri mikä hyvänsä.
- 33.
-
Jääkäri hyvä, mistä ihmeestä sait päähäsi että lause ”Suomi tarvitsee oman Obaman” tarkoittaa juuri tummaihoista presidenttiä? Panun blogipostauksessa sellaisesta ei ainakaan ole puhetta. Obama ei ole president elect ihonvärinsä vuoksi.
Minulle Obama on ensisijaisesti Yhdysvaltain tuleva presidentti, eikä tummaihoinen presidentti. Aivan kuten Halonen on Suomen tasavallan presidentti, eikä naispresidentti.
- 34.
-
ahneen_loppu
Ajatus tulee mieleen kun lukee noita mielipiteitä. Eduskunnassa ei muka ole ollut yhtään maahanmuuttajataustaista eikä ministerinä vähemmistön edustajaa. Kumpikin väite on potaskaa. Mutta ei tosiaankaan ole yhtään tummaihoista noissa tehtävissä ja sitä nämä väitteet tietenkin tarkoittavat. J
Ja minkähän vuoksi se Obamakin on niin ylistetty? Ei Amerikan presidenttiä ole aiemmin yhtä paljon hurrattu oli demokraatti tai rebublikaani. Barack Obaman Ihonväri ja rotu/etnisyys on mainittu monta kertaa erikseen positiivisena ominaisuutena. Johtopäätös on helppo tehdä Panunkin tekstistä vaikkei suoraan sanokaan.
- 35.
-
Obaman presidenttiys ei tietenkään muuta ”kaikkea”, mutta se muuttaa tarpeeksi. Esimerkiksi hallinnossa on paljon virkamiehiä, jotka palvelevat ”presidentin armosta” (”serve at the pleasure of the president”). Fanaatikot, hihhulit ja muut perustuslakia vessapaperinaan pitävät roistot vaihtuvat presidentin mukana kunnon ihmisiin ja ministerien vaihtuminen sitäkin merkittävämpää. On vähän tyhmää väittää, että järjestelmän inertia pakottaa presidentin käyttäytymään tietyllä tavalla. GWB todisti, että presidentti voi halutessaan ”vetää omaa juttuuaan”. Veikkaisin että hallinnolla on myös paljon poliittisia ohjelmia, jotka jatkuvat ”presidentin armosta”.
Erityisen ”edistyksellisten” vastenmielistä oli intellektuellien kyynisyys Obaman suhteen. Kaunopuheisuus oli muka haitta ja hänen nostattamansa innostus muka naiivia. Organisaation ja kannattajien (the troops, kuten poliittisessa kielessä sanotaan) innolla ja korkealla ”taistelumoraalilla” ei tietenkään ole merkitystä. Lisäksi Obamasta väännettiin väkisellä arvokonservatiivista vaihtoehtoa. Intellektuelleille kelpaa ainoastaan läpikyyninen anarkisti. Jos Nixonin Riku olisi ollut vasemmistolainen, hän olisi ollut vasurien ”main man”. Suomalaiset naispoliitikot alistuivat lammasmaisesti kehumaan Palinia, koska hän on aggressiivinen, dominoiva ja nainen (alfanaaras).
- 36.
-
34. Jääkäri
Käsityksesi, että “Suomi tarvitsee oman Obaman” tarkoittaisi nimenomaan tummaihoista johtajaa, on oma päähänpistosi ja voisin melkein väittää sen kumpuavan omista ennakkoluuloistasi. Obaman tummaihoisuus on merkittävä ainoastaan Panun mainitsemassa amerikkalaisen unelman suhteessa; Amerikan Yhdysvalloissa riittävän kyvykäs voi nousta maan johtajaksi taustastaan riippumatta. Muulta pohjalta ei Obaman ihonväriin ole viitattu.
Obamaa ylistetään eurooppalaisissa ns. edistyksellisissä piireissä samasta syystä kuin hän voitti Amerikassa vaalit. Obama on jotain muuta kuin Bushin epäpätevyyden ja toimimattoman ideologian sävyttämä hallinto. Suurimmalle osalle ihmisistä ihonvärillä ei ole mitään väliä, enkä ymmärrä miksi sinullekaan olisi.
- 37.
- 38.
-
Alkaa ottaa taas kerran aivoon nämä kotimaiset rasistit ja xenofobit. Helvetin ihonväri pitää vetää joka asiaan, vaikka se ei ketään kiinnosta.
Pyydetään samantien anteeksi maahanmuuttokriitikoilta: olen pahoillani että teidät usein erheellisesti leimataan rasisteiksi. Syyllisiä tähän ovat oikeat rasistit, jotka jostain syystä ovat päättäneet kutsua itseään maahanmuuttokriitikoiksi. Vähemmästäkin menee sekaisin.
Näin vaan tämäkin postaus meni tähän samaa kuraan. Prkl.
- 39.
-
Jääkäri ei ole kommentoinut USA:n tai muiden presidenttien ihonväristä tai sukupuolesta mitään vaan ihan muut tahot sitä jauhavat. Itsekin olen sitä mieltä että jenkit saivat hyvän pressan. Mutta se kanta perustuu faktoihin miehen taustoista.
Sanotaan että kapitalisti tuntee isänmaan vain juhlapuheissa mutta tulipunainen tai punavihreä vasemmisto ei edes niissä. Ovat jopa riisumassa puolustusvoimia aseista. Koko armeijan lakkauttamistakin ehdottelevat. Monissa muissakin asioissa näkyy täydellinen piittaamattomuus Suomen kohtalosta. Niitä en tässä ala erittelemään. Että hyvää itsenäisyyttömyys päivää vaan EU-Suomessa.
- 40.
- 41.
- 42.
-
Kehnoja aloituksia:
Puhe: ”Jo muinaiset roomalaiset…”
Jännitysromaani:” Oli synkkä ja myrskyinen yö..”
Nokian ohjelmistoinsinööri makuuhuoneessa: ”Kyllä se toimistossa vielä toimi…”
Turkulainen sähkömies: ”Mikäs piuha tämä on..”
Punavihreä puoluepäivillä: ” Kun saamaan rupeaa, niin kaverille kans…”
- 43.
-
”Amerikan Yhdysvalloissa riittävän kyvykäs voi nousta maan johtajaksi taustastaan riippumatta.”
Kekkosestakin olisi tullut Presidentti, vaikka hän olis ollut libyalainen neekeri. Suomi on kuitenkin maailman paras maa, ja täältä käson meillä on varaa arvostella kaikki muut maat.
- 44.
-
OFFTOPIC
Panu missä viipyy blogikirjoituksesi, jonka innoittajana on toiminut Finlandia-palkinnon voittaja Sofi Oksanen?
- 45.
- 46.
-
Mistä tietää olevansa ATM?

