Näitä hasardihommia vaan
21.1.2010
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Hömppä
Kaipa minunkin armoitettuna provosoijana ja pahennuksen herättäjänä täytyy sanoa jostain tästä Kaarina Hazardin kolumnin vaiheilta nousseesta kohusta, vaikka kyseessä onkin myrsky vesilasissa. En pidä Hazardia erityisen kaksisena kirjoittajana - syistä, jotka liittyvät aika kiinteästi tähän metakkaan - mutta suurimmalla osalla valittajista oli lähinnä torajyväjauhoja pussissaan. Oletettavasti kyseessä on pitkälti sama persupuolueen liepeillä notkunut jengi, joka nosti naurettavia kanteluita vihreistä parien viime vaalien yhteydessä ja joka nyt hakee mediahuomiota itselleen teeskentelemällä äänekkäästi pahastumista. Halmeen äiti on eri asia, koska hänellä on ihan lainkin mukaan oikeus nostaa kunnianloukkausjuttu hänelle läheistä vainajaa tölväissyttä kolumnistia vastaan.
Perimmäinen syy siihen, miksi en pidä Hazardia sanottavassa arvossa kirjoittajana, on hänen feministisyytensä ja se, mikä siitä seuraa: hänen kykenemättömyytensä yleisinhimilliseen näkökulmaan, siihen naisnäkökulmaa laajempaan. Päivänpoliittisen taistelun ja kilvoituksen keskellä on tapana sanoa aika ilkeästikin vastapuolesta. Mutta kun joku siirtyy ajasta - ja päivänpolitiikasta - ikuisuuteen, tulee ajankohtaiseksi arvioida asianomaista kokonaisuutena, ristiriitaisena ihmisenä, ja koettaa myös hakea syitä sille, miksi hän ajautui esimerkiksi politiikassa sille minun tyhmänä ja vääränä pitämälleni puolelle. Tällaiseen inhimilliseen ymmärtämiseen Hazard ei vaivautunut edes muodon vuoksi.
Kuten Saarnaaja sanoo, kaikella on aikansa: on aika syntyä ja aika kuolla, aika istuttaa ja aika repiä istutettu juurineen maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika valittaa ja aika hyppiä riemusta, aika syleillä ja aika vetäytyä syleilystä. Samalla tavalla on aika morkata ja pilkata Tony Halmetta ja aika paneutua ymmärtämään Tony Halmeen vaikuttimia sekä hänen epämiellyttävienkin piirteittensä taustaa. Ensimmäinen aika oli silloin, kun oli oikeasti rohkeaa sanoa jotain pahaa Tonysta julkisesti - silloin kun mies vielä oli hengissä ja voimissaan, siitä olisi voinut päätyä turpakäräjille, ja sen riskin ottajaa olisi ollut pakko kunnioittaa.
Tony Halme oli monella tavalla epämiellyttävä ihminen ja huono esikuva nuorille. Tätä en sano siksi, että hän syyllistyi väkivalta- ja huumerikoksiin ja esiintyi rasistisesti. Kielteisimpänä piirteenä hänessä pidän sitä, että hän väitti kannattavansa hyveitä, joita hän todellisuudessa ei noudattanut. Mies, joka syyttelee kaikkia muita huumeidenkäytöstä ja rikoksista ja vaatii huumetestejä eduskuntaan, mutta jolla on sekä rikosrekisteri, päihdeongelma että laittomia pyssyjä kotona, ei ole kovinkaan korkealla rehellisyyden - siis kaikista laeista riippumattoman, moraalisen rehellisyyden - skaalalla; ja eräiden Hazardia morkanneiden yritys rinnastaa Halmeen moittiminen sotaveteraanien haukkumiseen on itsessään aikamoinen solvaus juuri veteraaneja kohtaan. Tämän kaiken voi todeta käyttämättä Halmeesta haukkumasanoja: totuus on niitä verrattomasti parempi lyömäase.
Toisaalta on kuitenkin syytä muistuttaa, että omista synneistään Halme maksoi täyden hinnan. Miehelle, jolle fyysinen voima ja kyky puolustaa itseään väkivaltaista uhkaa vastaan olivat olleet keskeinen osa elämää lapsuudesta, oli varmasti äärimmäisen tuskallista ja nöyryyttävää päätyä yhtäkkiä heikoksi, sairaaksi ihmisraunioksi. Vaikka suhtautuisimme kuinka kielteisesti Halmeen edustamaan ruumiilliseen, väkivaltaiseen miehisyyteen, meillä tulee olla riittävästi empaattista kykyä ajatella, miltä tuntuu ihmisestä, joka yhtäkkiä muuttuu kykenemättömäksi pätemään ainoissa arvostamissaan asioissa. Halmeen elämän romahdusta sen surullisen kuuluisan koomakeikan ja sairaalareissun jälkeen voi kaikin mokomin pitää ylpeyttä seuranneena lankeemuksena, Jumalan tai kohtalon mittaamana ansaittuna rangaistuksena kuuseen kurkottaneelle. Sen jälkeen pieteetti olisi vaatinut Halmeen jättämistä rauhaan, varsinkin kun hänen kuolintapansa vielä osoitti, että hän kärsi tilastaan juuri niin paljon kuin ihmisen oli mahdollista kärsiä. Mitä tahansa syntejä hän sitten olikin tehnyt, hän oli rangaistuksensa saanut Hazardia paljon korkeammasta kädestä.
Joku voi nyt muistuttaa, että Hazard ei tarkoittanut itse solvata Halmetta asiattomilla, ulkonäköön viittaavilla haukkumasanoilla, vaan kyse oli mediakritiikistä: Hazard itse asiassa käytti sanoja, joita uskoi meidän normaalien ihmisten mielessämme käyttävän vainajasta, samalla kun kirjoitamme valheellisen ymmärtäväisiä juttuja herran muistoksi. No, suoraan sanoen minä en tunnistanut itseäni tuosta mediakritiikistä enkä suurinta osaa medioista yleensäkään - omasta mielestäni olisi ollut hyvä, jos Halme olisi päässyt irti huumeista ja alamaailmasta ja kuntoutunut edes mukavasti naapuriensa kanssa juttelevaksi ja näiden lapsille ystävällisesti leperteleväksi sedäksi, joka olisi kyennyt tyytymään ja sopeutumaan vammansa aiheuttamiin rajoituksiin ja elämään näiden puitteissa hiljakseen mahdollisimman mukavaa elämää. Kyllä minä pidän sitä yhtenä ihan mahdollisena tulkintana, että Hazard itse riemuitsi Halmeen kuolemasta ja elämöi tällä käyttäen loukkaavia ja solvaavia ilmaisuja, mutta feministille ominaisella pelkurimaisuudella siirsi vastuun omasta epähumaaniudestaan meidän kaikkien kannettavaksi. Hazardin mediakritiikki oli niin huonoa, että se vaikutti pelkäksi harhautusoperaatioksi tarkoitetulta.
Koska feminismi on periaatteessa vasemmistolainen aate, Hazard katsoi asiakseen sisällyttää juttuunsa muodon vuoksi muutamia lauseita Halmeen äänestäjäkunnasta sorrettuina, joiden ääni ei kuulu vallan käytäviin. No, minä olen liberaaliudessani sen verran oikeistohenkinen, että pidän Halmeen äänestäjäkuntaa suurelta osin itse vastuullisena tästä. Niin kauan kuin he äänestävät edustajikseen Halmeen kaltaisia kompromissikyvyttömiä iskulauseiden toistelijoita, joilla ei ole minkäänlaista poliittista lahjakkuutta neuvotella ja sopia asioista, he jokseenkin ansaitsevat oman pahan olonsa. Edustuksellinen demokratia on maailman paras valtiollinen organisoitumistapa juuri siksi, että se on neuvottelua ja sopimista, ja jollei se maita - jollei maita olla kaveria meidän muiden kanssa ja tehdä yhteistyötä isänmaan hyväksi - niin ei täällä ole pakko äänestää.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
Femakolle tyypillistä retoriikkaa on tuo kysymysmerkkien heittely. Tuolla tavalla hän on huomannut voivansa vihjata jotain, mutta olematta kuitenkaan mistään kirjoituksista, sanomisista ja/tai ajatuksista vastuussa. Femakko on tottunut kysymysmerkkeihin myös omaksumalla tuon syyttäjän roolinsa. Mutta femakolta ei saa perätä mitään kysymyksiä lilkaisiin valheisiin, silloin se on vissiin ideologiaa. Se että femakko sai kolumniinsa kymmenkunta kysymysmerkkiä, tarkiittaa feministi-matemaattisesti, että kyseessä on Schymaniin verrattavissa oleva suomalainen versio läpimädästä korruptoituneesta henkilöstä.
Se että vanhemmassa hetero-naiskunnassa on tuollaista mätäpotentiaalia, kun pataan vielä sekoitetaan annos feminismiä, johtuu siitä että jotenkin mielen on käsiteltävä sitä ettei pillun voimalla enää saakaan etuisuuksia, vaan pillusta saatetaan jopa kieltäytyä. The higher you stand the harder you fall. Siinä on sitten sovinisteja, ”patriarkaattia” ja muuta gubbjäveliä, vähän siellä sun täällä.
Henry Laasanen (blogisi on blokattu vähän siellä sun täällä, eikä proxyllä pääse kommentoimaan). Mutta laitappas sinne tämän päivän ja eilisen uutinen, jossa ensin Mtv3 kohdassa ”rikos” on raportti kuinka Myllylän epäillään pahoinpidelleen naisia. Kun seuraava päivä todistajat ja videonauhat todistavat että asia olikin toisinpäin, eli naiset olivat ryhtyneet pahoinpitelemään Myllylää (ja ihmiset kävivät Myllylän päälle kun tämä ryhtyi puolustamaan itseään) on nyt ”Viihde” osaston alla. Eli tuolla tavalla rikosuutinen muuttui viihdeuutiseksi.
- 2.
-
Hazard muuten kertoo pyytävänsä anteeksi ”sellaisilta” joita hänen kolumninsa loukkasi. Ei siis ”henkilöiltä” joita hänen kolumninsa loukkasi. Toivottavast Tony Halmeen äiti lisää bensaa liekkeihin ja tekee myös uudesta kolumnista valituksen, hänellä olisi syy loukkaantua siitäkin. JSN:ltä voisi tiedustella miten loukkaavaa kielenkäyttöä on viitata lähinnä eläimiin, kun kyseessä on myös kuolleen loukkaantuneet läheiset.
- 3.
- 4.
-
Hyvä, hieno kirjoitus, Panu. Mutta jos ymmärtää Halmetta, vaikka vaan sen jälkeen kun hän on poistunut tästä elämästä, niin eikö iiihan samalla lailla tule ymmärtää myös hasardeja. Heillä on oma näkemyksensä ja kokemuksensa asioista sen mukaan, miten ja minkälaisen elämän ovat eläneet tähän saakka. Niinkuin oli Halmeellakin ja niin kuin on meillä kaikilla muillakin.
Se on pysynyt meikäläiselle mysteerinä, miksi vastuuseen Hazardin kolumnista on joutunut vain kirjoittaja. Iltalehdessä(kään) ei ole yhtä ainokaista kirjoitusta eikä juttua, ellei joku pomoMIES ole hyväksynyt ja antanut lupaa, että sen saa painaa. Vai olenko käsittänyt jotain väärin (taas) ? Miksi ihmiset eivät vaadi tilille 'lehteä', toimitusta, päätoimittajaa … ? Lakatkaa ostamasta roskalehtiä !
Sillä lailla ymmärrän Hazardia, että itsekin olen monta kertaa joutunut mietiskelemään, mikä ihmeen kumma juttu se kuoleminen on, kun se tekee yhtäkkiä vaikka minkälaisesta kusipäästä melkein sankarin. Jos ihmisestä ei elinaikanaan ole ollut mitään hyvää sanottavaa kenelläkään, niin miten kuoleminen voi muuttaa jutun päälaelleen. Se on jotenkin - hmmm - irstasta tai vääristynyttä tai eloon jäävien mielen kohottamista tai …
Surullista on, että niin Halme kuin Hazardikin ovat tuotteita, joita joku taho tarvitsee. Halmeen kohdalla joku puoluepukari / -tsto keksi ja kehitteli, miten kerätään ääniä ja Hazardin mielipiteet ja habituksen iltapäivälehti on myynyt levikkiä edistääkseen. Siinä ei ihmisyydellä ole mitään arvoa, siinä otetaan vain markkina-arvot irti ja lietsotaan ihmiset tyhmiksi (= tyhjiksi) feminismi- ja / tai sovinismiaatteilla ja milloin milläkin.
- 5.
- 6.
-
No mutta h-i, Panu ! Sinä et ainakaan voi arvostella Hazardin kirjoitusta(kaan) ollenkaan jos feminismi sokaisee silmäsi ja järkesi noin täysin. Mikä feminismissä on sen sairaampaa kuin sovinismissäkään ? Tulevaisuutta ei ole, jos ei ole ymmärrystä ja anneta kaikkien kukkien kukkia.
- 7.
-
Ei olisi tullut mieleenkään äänestää aikoinaan Halmetta, mutta kieltämättä pidin häntä jossain mielessä mielenkiintoisena, ristiriitaisena ihmisenä.Mitä oli kovan kuoren alla?
Kyllähän sitä jo silloin tajusi, että tuo Amerikoista mukana tuotu showmeininki ja Muhamad Alimainen retoriikka olivat enimmäkseen pintaa, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Suomi on kuitenkin jo lähtökohtaisesti maa, jossa kaikki tällainen otetaan haudanvakavasti.
Politiikkaan lähtö oli selvä virhe. Ja mopo lähti käsistä, esimerkkinä tuo Halosen nimittely. Myös nuo rasistiset lausunnot olivat vastenmielisiä ja turhaa suosionkalastelua niiltä Hazardin ”itähelsinkiläisiltä”. Hän oli myös kiistatta rikollinen, mutta pikkurikollinen, joka vahingoitti lähinnä itseään.En pitänyt Hazardin kolumnia mediakritiikkinä. Pikemminkin siinä oli yritetty peittää henkilökohtainen inho ”mukamediakritiikkiin”. Hazard ei eilisen kolumnin perusteella myöskään ole tajunnut tai halunnut tajuta, miksi niin monet ihmiset ärsyyntyivät hänen kirjoituksestaan. En tiedä kantelijoista, mutta suurin osa oli ns. ”yleisinhimillisyyden” asialla. Eli kuinka rajua kieltä saa kolumnin takaa käyttää juuri kuolleesta ihmisestä, omaisten kunnioitus, sananvapauden rajat, vammaisuuden pilkkaaminen jne.
Halme ei ollut ns suurmies. Näiden suurmiesten haudalla käytetään yleensä tosiaankin turhan ylistäviä sanoja. Mutta kritiikki tulee sitten myöhemmin, joskus vuosien päästä(tapaus Hertzen). Halmekin olisi ansainnut tulla rauhassa haudatuksi, lähipiirin läsnäollessa. Nyt näyttää kuitenkin käyvän päin vastoin, hautajaisten jälkeen tulee hiljaisuus - hyvä niinkin.
- 8.
-
Kuutoselle:
Sovinismi on lähinnä ikävä asenne naisia kohtaan ja osa miehistä on sovinisteja, suuri osa taas ei. Feminismi on periaatteessa valheille perustuva poliittinen aate joka hyväksyy ympäröivästä todellisuudesta vain sen joka tukee aatteen väitteitä (vrt. marxismi-leninismi).
Lisäksi voisin mainita että joskus nuoruudessani tentin muutaman kurssin naistutkimusta ja siihen aikaan feministisestä aatteesta ja keskustelusta ei hypännyt silmille sellainen järkyttävä miesviha kuin nykyään. Tässä mielessä feminismi alkaa myös nykyään muistuttaa rasismia.
- 9.
-
Esimerkki feminismista. Toisen kerran (pahoittekut) jos nyt ei ollut tarpeeksi selvaa:
RIKOSUUTINEN: (Myllylan epaillaan pahoinpidelleen naisia)http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/01/1037374
VIIHDEUUTINEN: (Naiset epaillaankin pahoinpidelleen Myllylaa)
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1038105?myllyla_mika
- 10.
-
Kiitos Panu asiallisesta tekstistä.
- 11.
-
Mjaah, panu ja hazardi on samaaluokkaa kirjottajina, …
- 12.
-
Kapeaotsaista ajattelua. Hassua että feministillä ei ole kykyä yleisinhimilliseen näkökulmaan, mutta sovinistilla on. Missä logiikka? Munissako?
- 13.
-
”Politiikkaan lähtö oli selvä virhe. Ja mopo lähti käsistä, esimerkkinä tuo Halosen nimittely.”
Taisi roskalehdistö irrottaa tuon lesbokommentinkin kontekstistaan muokatakseen siitä mehukkaan lööpin.
Halme sanoi radio-ohjelmassa näin: ”Joku kysy multa, onko se mahdollista, että tällainenkin tapahtuu. Mä sanoin, että ei se ole mahdotonta. Meillä on lesbo presidentti, ja meillä on minä kansanedustajana. Kaikki näköjään voi olla mahdollista.”
Anteeksipyyntökirjeessään Halme kirjoitti: ”Tarkoitukseni oli rohkaista jokaista suomalaista pyrkimään eteenpäin elämässä ja toteuttamaan unelmiaan. Radioon antamani lauseen olisin voinut muotoilla toisinkin, esimerkiksi vaikkapa seuraavasti: Kaikki näyttää olevan elämässä mahdollista kun katujen kasvatista voi tulla kansanedustaja ja Setan ex-puheenjohtajasta presidentti.”
Halme saattoi oikeasti luulla presidenttiä lesboksi. Aika moni kadunmies ajattelee, että Setaa pyörittävät lähinnä seksuaalivähemmistöt.
- 14.
-
Ote Halmeen elämänkerrasta:
”Denverissä me mentiin treenaamaan ensimmäiselle punttisalille, joka tuli vastaan. Meillä oli maastavetopäivä ja pyllisteltiin tietysti urakalla. Vähän ajan kuluttua meille alkoi tulla vähän outo olo. Siellä ei ollut muita kuin kundeja treenaamassa ja ne tuntui olevan meistä ihmeellisen kiinnostuneita. Me luultiin tietysti ensin, että ne ihaili vaan kun härmän pojat komensi rautaa, mutta jotain muuta siinä oli.
Kun me oltiin menossa suihkuun, yksi kundi tuli juttelemaan meille ja kysyi heti, mistä me oltiin kotoisin.
- Suomesta.
- Oh, okay. Mistä te kuulitte tästä salista?
- Me vaan ajettiin ohi.
- Did you know that this is a gay gym?
- Yeah, you are nice guy!
- No, no, not guy, I said gay! You know, homo!
- Mitä vittua!Sieltä olikin jo koko muu jengi tulossa suihkuun. Me vedettiin salamana verkkarit niskaan ja otettiin ritolat niin että kengät savusi. Kundi tiskin takana naureskeli ja kertoi, että hän jo vähän arveli, että nyt taitaa miehet olla eksyksissä. Se oli ihan mukava tyyppi, eikä oman kertomansa mukaan homokaan. Se lupasi lähteä illalla meidän oppaaksi.
Illalla mentiin diskoon ja sen jälkeen vanhalle paskaselle tehdasalueelle johonkin after hours -paikkaan, jonka tää kundi salilta tiesi. Siellä oli sadan metrin jono ja siinä pelkkiä mustia. Me oltiin jo kääntymässä takaisin, mutta päätettiin kuitenkin käydä tsekkaamassa se paikka.
Me oltiin ainoat valkoiset ihmiset koko rakennuksessa. Silloin mä tajusin, miltä mustasta jätkästä valkoisten joukossa voi tuntua, kun sitä tuijottaa kaikki. Alussa oli aika orpo olo, mutta kun jengi kuuli että me oltiin Suomesta, tunnelma vapautui heti.
Suomesta ei kenelläkään ole jenkeissä koskaan pahaa sanottavaa, se on vitun hieno juttu. Meille tarjottiin bisseä vasemmalta ja oikealta.” - 15.
-
Feminismi on näkemys, joka korostaa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja koettaa parantaa naisen asemaa sovinisteja, suvaitsemattomia, ylemmyydentuntoisia mieskiihkoilijoita vastaan. Miehistä suurin osa on enemmän tai vähemmän naista alakanttiin arvostavia, yhteiskunnan vähempiosaisina pitäviä, piian ja passaajan asemaan alentavia. Vieläkin.
Naisista suurin osa ei silti, vieläkään, ole feministejä. Niistä jotka ovat oikeasti ja kiihkeästi, toiset ovat enemmän, toiset vähemmän, sen mukaan millaisia sovinisti- tai muita kokemuksia heidän elämässään on ollut. Historia on niin täynnä naisen ihmisarvon alentamista, että naisien olisi todellakin aika jo oikeasti nousta taistoon omasta puolestaan.
Asiassa on surullista ja säälittävää vain se, että taiston keinoihin opit otetaan vastapuolen konsteista, voiman käytöstä, riidan kylvämisestä, 'sota'-asetelman järjestämisestä … Kyllä naisten pitäisi pystyä parempaan, näyttämään, että uusi aika on tullut ja asiat hoidetaan toisenlaisilla tavoilla. Tehden toisenlaista historiaa.
- 16.
-
15. ”Kyllä naisten pitäisi pystyä parempaan, näyttämään, että uusi aika on tullut ja asiat hoidetaan toisenlaisilla tavoilla.”
Enpä pidättele henkeäni tuota odotellessa.
- 17.
-
Nimimerkki Humaani kertoo ensin kuinka naisten olisi ryhdyttävä taistoon omasta puolestaan, ja jo seuraavassa lauseessa häntä harmittaa muiden tekemät sota-asetelmien järjestämiset.
Muutenkin nuo jutut on jo niin läpikäytyä tyhjänpäiväistä potaskaa, että pitäisi säätää laki, että jokainen joka moista moskaa suustaan vielä päästää, hänet kuuluisi ampua.
Tämä lienee kolmannen aallon feminismiä. Joka viides vuosi nousee uusi aalto samaa roskaa toistamaan - ikäänkuin tuoreina. Laittakaa nyt kolas aalto edes annos mielikuvitusta juttuihin, alkaa oikein urakalla v.tuttamaan tuollaisen saman roskan katteleminen vuodesta toiseen. Pateettista, sanoisiko.
- 18.
-
Meikäläiselle, iltapäivälehtiä hyvin kursorisesti seuraavalle, tuo kirjoitus näytti ensisijaisesti mediakritiikiltä, enkä ymmärtänyt sitä, miksi se olisi Halmeen muiston suurtakin suurempaa loukkaamista. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen tottunut lukemaan Hazardin todellisuudesta vieraantuneita, femakkoideologian sävyttämiä, mutta kuitenkin yleisesti ottaen täysin merkityksettömiin asioihin paneutuvia, ”yhteiskuntakriittisiä” lutkautuksia ja ketä tahansa miestä Hazardin ”asiaan” kuuluvasti törväileviä kolumninlallatuksia niiden sisältöön painottuen. (En tästä syystä, sisältöpainotteisen lukutavan vuoksi, muista Hazardin menneiden kolumnien aiheita laisinkaan, vaikka niitä olenkin ahkerasti lukenut ;)
Tuo hommalaisviritteisten herjakommenttien ja muka moraalisen närkästyksen vyöry meni täysin ohitse, mikä pointti siinä oli? Ihan kuin Halme olisi selkojärkisenäkään saanut mitään aikaan eduskunnassa ym. yksityiselämänsä ulkopuolella, edes kunnollisia puheenvuoroja ja/tai lakialoitteita.
Se, mikä Hazardin kolumnissa närkästytti, närkästyttää paljon laajemminkin eikä mitenkään erityisesti liity Halmeeseen. Nimittäin se, että työttömät (ryhmänä) olisivat alempiarvoista ja vähä-älyisempää porukkaa. Tai että kantakapakan juopotkaan (ryhmänä) sitä olisivat. Tuollaisista kirjoituksista hohkaa niin kylmä, suorastaan natsistinen/stalinistinen halveksunta kanssaihmisiä kohtaan, että oksat pois. Ja Hazardilla koko vastakkainasettelu kytkeytyy sukupuoleen.
Eikä Halmettakaan pidä arvostella sen takia, että häneltä loppuaikoina valui ns. sahajauhoja pois kiivaaseen tahtiin, vaan sen takia, että sitä ennen ei valunut. En pidä Halmetta pohjimmiltaan sinänsä kovin erilaisena ihmisenä tai tyhmempänä tms. Kirjaviisauden puute ei ole tyhmyyttä. Halmetta tulisi arvostella sen takia, että hän tavallisena tallaajana (tosin muskeleineen, mutta kumminkin) öyhötti julkisuudessa ja esitti perusteettomasti useita ihmisiä ja ihmisryhmiä loukkaavia kommentteja. Onko tällaisen ihmisen muisto muka pyhä?
- 19.
-
”Miehistä suurin osa on enemmän tai vähemmän naista alakanttiin arvostavia, yhteiskunnan vähempiosaisina pitäviä, piian ja passaajan asemaan alentavia. Vieläkin. Niistä jotka ovat oikeasti ja kiihkeästi, toiset ovat enemmän, toiset vähemmän, sen mukaan millaisia sovinisti- tai muita kokemuksia heidän elämässään on ollut.”
Siinähän se taas tuli:
1. Miestä saa arvostella ja vihata niin paljon kuin sielu sietää.
2. Feministien mielestä mies kantaa mukanaan eräänlaista perisyntiä: vaikka joku yksittäinen mies ei olisikaan naisia sortava sovinisti (tai vaikka mies olisi jopa pro-feministi) niin menneiden miespolvien teot raskauttavat hänetkin ja oikeuttavat arvostelun. Samalla logiikallahan perusteltiin mm. juutalaisvainoja: menivät perkele tappamaan Kristuksen.Jos vaikkapa turistilla/matkailijalla on yksittäinen huono kokemus, tai jopa useampia jonkin kulttuurin edustajien suhteetn niin terve järki sanoo että tuskin kaikki ko. kulttuurin edustajat ovat esimerkiksi varkaita. Tällaisen väitteen esittäjä saa herkästi rasisti-leiman. Feministeillä taas ei ole tällaisia pidäkkeitä logiikan, eikä miesten arvostelun suhteen.
- 20.
-
Kyllä muakin V-si äärettömästi, jos en ymmärtäisi lukemaani. Miten muun ymmärtämisen laita silloin on …
- 21.
-
Nuo femakot jotka käyvät punttiksella, haluavat vetää Halmeita turpiin, ja maalaavat kuvia katutaisteluista ovat hieno piristys, mitä tulee tuon depressiofeminismin pateettiseksi vastakohdaksi. Se levy on jo soinut, p-rkele. Päästäkää joko se viha ulos tai pitäkää turpanne kiinni.
- 22.
-
Arvasinhan minä, onhan tämä nähty. Myötätunto Halmetta kohtaan taitaa olla miesten yhteisiä juttuja, ilmeisesti Halmetta sympataan, koska hän edusti epäfeminististä ja suppeaa heteroa mieskuvaa. Halme vihasi feminismiä ja yleensäkin tasa-arvoaatetta, se on monille perussuomalaisille yhteistä. Äärioikeiston tavoite on vain saada pitää jo nyt alas painettu luokka (köyhät, työttömät, naiset ym.) edelleenkin sorretussa asemassa.
En voi tajuta tätä kirjoitusta Panulta, että vasemmistolainen ihminen voi kirjoittaa näin. Tässä ei ollut Halmeen tuomintaa kuin NIMEKSI!
Yhteiskunnan arvot ovat jo niin kovat, että eipä ole ihme kun feminismikin halutaan lannistaa. Mutta se ei enää onnistu. Erot naisten ja miesten palkkauksessa ja taloudellisessa menestyksessä ovat jo niin suuret, että pian on jo kapina käsissä. Sitten on myöhäistä itkeä.
Oletteko meitä vastaan vai meidän kanssamme? Tässä on se kysymys, enää ei ole puolueetonta maaperää.
Hazard kirjoitti erittäin hyvin, mutta tuo anteeksipyytely oli virhe. Akateemiset feministit ovat juuri tällaisia heikkoja. Voima on kaduilla.
- 23.
-
21: Älä yhtään pelkää, kyllä se ”viha” vielä ulos päästetään. Naiset on oikeastaan oppineet jo sen, että voimme olla ihan yhtä vahvoja ja ”kovia” kuin jotkut halmeetkin. Myös fyysisesti. Emme enää alistu kyykytettäväksi ihan noin vaan.
- 24.
-
”Älä yhtään pelkää, kyllä se ”viha” vielä ulos päästetään. Naiset on oikeastaan oppineet jo sen, että voimme olla ihan yhtä vahvoja ja ”kovia” kuin jotkut halmeetkin. Myös fyysisesti. Emme enää alistu kyykytettäväksi ihan noin vaan.”
Juu, olen nähnyt. Jos vain on viaton mieshenkilö, joka eroaa naisesta, niin te natsit lavastatte sen pedofiiliksi alta aikayksikön.
Jos on joku väkivaltainen äijä, niin sitä te palvotte.
Ja toistamiseen: olen nähnyt ja todistanut tapahtunutta lavastustanne, arvon empaattiset ihanat naiset (suomeksi: psykopaattimurhaajat).
- 25.
-
Päätin oikeen kirjautua ja aloitin nimimerkin kera, mutta ei siitä sen enempää.
Toivon mukaan Panu suhtautuu aiheeseen oikeasti niin viileästi kuin kirjoittaa. Minun täytyy myöntää, että minua on ylivituttanut tämä tapaus. Asialle en voi kuitenkaan mitään, ja elämä jatkuisi huveineen ja vitutuksineen vaikka ämmä ymmtärtäisi lähteä kuin Halme.
Olen yhdessä asiassa eri mieltä, vihan painopiste ei ole tarkasti perspuolella, vaan asiasta ovat aidosti vittuuntuneet monet tahot, myös yllättävän moni nainen.
Päästin oman vitutuksen tasolle jossa en edes välittänyt olenko samassa pulkassa kaikkien uusnatsien kanssa, eikä se ole oleellisin asia ongelmassa vieläkään. (todettakoon, että en kannata heitä enkä persuja)
Minua ärsyttää eniten että maassamme on ihmisiä jotka luulee omaavansa kyvyn kirjoittaa tai lukea jotain mikä vaatii medialukutaitoa, ja alkavat nälvimään kansaa sen taidon puutteesta, jos lopputulolema ei osoittaudu suosituisaksi. Samalla on ihmeellistä että tällaseen yhdytään helposti, ja se kaikki tulee suoraan selkäytimestä ja räkäistään naamaalle yhdellä lauseella, faktana tyyliin Lehtola. Hän eikä edes Hazard tai A.Snellu voi olla niin tyhmiä etteivät tietäisi Faktan ja mielipiteen eroa. Kyse on maksimaalisesta suhteellisuudentajun puutteesta tai ihan pelkästä ylimielisyydestä tai molemmista.
Samalla tuntuu koomiselta, että nämä ihmiset tiedostavat että heillä on mukamas kyky ja suoranainen velvollisuus ohjata tyhmää kansaa joka ei tiedä paremmasta. Mielestäni Hazardin räkäisy oli spontaani varmistus siitä ettei kukaan vaan ala ajattelemaan toisin kuin meediot. Tämä on juuri sitä suhteellisuudentajun puutetta, ja sitäpaitsi myös viimekädessä valehtelua, koska kukaan tuskin pystyy kirjoittamaan Halmeesta mitään sankaritarinaa, nyttemmin.
Hazardin anteeksi pyyntö olisi voitu otsikoida ”marttyyri”, eikä se anteeksi pyyntö ollutkaan, vain roikkumista omassa mediapönöttäjän kiintiöjakkarassa. Hazard on päässyt tyylillään jonkilaiseen mediakeskiöön puhumaan, ja hän on usein aiheesta enimmäkseen tietämätön. Tiedon voi korvata räväkkyydellä, ja myös ulkonäön. Katsokaa tarkasti pressiklubia, jos hän pääsee Rubenleelian lepotuoliin. Syksyllä minua hämmensi ko ohjelma, jossa pääteemanana oli ilmastonmuutos. Kaarina ei tiennyt siitä juuri mitään, myönsi vielä sen, mutta sanoi ”sen tiedän että maailma hukkuu paskaan”. Räväkkää ja riittävää. Todelliset asiantuntijat olivat lähes sivuroolissa. Ovatko kohta ohjelmat joissa asiatuntijat keskustelee poistumassa?
Ja tiedän että naisten ulkonäköä saisi haukkua, mutta kun ensimmäinen kivi on heitetty, niin haluan siteerata Ilkka Kylävaaraa, joka kirjoitti aiheesta Hesariin. Jostain syystä minua tämä nauratti paljon:
”Muhevaa freudilaisuutta edustaa lisäksi se, että Halmetta pilkkaavat määreet sopisivat monen mielestä mainiosti rouvaan itseensä”:)
Ja Panu kun tykkää feministeistä, niin tässä vähän kamaa Hazardin haastattelusta:
”Tähän mennessä hän on tutkinut lähinnä karhudokumentteja ja havainnut, että se ainoa oikea karhu on aina uros. Äitikarhu hössöttää pentujenhoidon ja ravinnon hankinnan ristipaineessa kuten me naisetkin”.
Tästä koko juttu:
http://www.apu.fi/ihmiset/article132163-3.html
Huisin hauskaa, nyt goodnight.
- 26.
- 27.
-
”Kyllä minä pidän sitä yhtenä ihan mahdollisena tulkintana, että Hazard itse riemuitsi Halmeen kuolemasta ja elämöi tällä käyttäen loukkaavia ja solvaavia ilmaisuja, mutta feministille ominaisella pelkurimaisuudella siirsi vastuun omasta epähumaaniudestaan meidän kaikkien kannettavaksi.”
Osapuilleen tällä tavalla itsekin asian näen. Jos Hazard olisi pelkästään pyrkinyt ”mediakritiikkiin”, ei hänen olisi tarvinnut suorastaan mässäillä Halmetta solvaavilla lausunnoillaan, kuten nyt teki.
Jos tästä sopasta jotain hyvää väkisin yrittää kaivaa, niin ehkäpä entistäkin selvemmin tuli nyt kaikkien nähtäväksi että feminismi on viha-aate joka ei jätä vainajiakaan rauhaan.
- 28.
-
Turpasauna-femakko kirjoitttaa ”yhteiskunnan kovista arvoista” -, todellisuudesta vieraantunutta pullamössöfeminismiä siis.
Globaalissa perspektiivissä tuo on aika huvittava fraasi: missään muualla maailmassa kuin pohjolassa ei naisia paapota samalla tavalla eikä heillä ole vastaavaa sukupuoliedustusta edes Venuksella. Kraanasta tulee väääntämällä juotavaa vettä, jääkaapissa on iso paketti voita, vaatekaapissa on viisikymmentä paria korkokenkää, valtio maksaa vuokran ja perheestä potkittu mies maksaa elatukset. Jos alkaa fyrkat loppumaan voi vaikka tehtailla ahdistelusyytöksiä, tai ottaa naislainan. Jos on pahalla tuulella voi hakata miestä tai lapsia, tämä on jopa vuoden tieteentekijän pyhittämää. Tai aina voi ryhtyä paksuksi - miehiähän riittää - ja tätä kautta luoda äiti-ura. Samalla voi valittaa lasikattoa. Jos ei jaksa äiti-uraan ryhtyä dettailemalla, voi käydä kliniikan kautta hakemassa siittiöitä - valtio maksaa. Vuokratalon saa samantien jos ryhtyy ura-äidiksi. Saa valita jopa paikankin. Pitää olla ostari lähellä, jotta ei tartte liikaa työnnellä KELA:n maksamia lastenrattaita. Siinä voi tuntea pientä ylemmyydetunnetta kun kattoo mestään, sinne telttakylään, jossa miehet vielä jonottavat asuntoja pakkasessa.
Kyllä yhteiskunnassa on kovat arvot vallalla. Varmaan tämä nuorten vihaisten pullamössöfeministien sissijaosto on jonkinlainen vihreisiin baretteihin verrattavissa oleva toimintaryhmä. Vapiskaa sovinistit.
- 29.
-
@ 6 & 8 & ja joo
Mulle riitti y-k-s-i feministisymposium - ei tarvinnut mun pulpettia punnertaen aikaani kuluttaa feminististä spekulaatiota suuntaavissa tieteissä opintoviikojeni
vuoksi - joka järjestettiin Helsingin Yliopiston Porthaniassa v. 1993, hämmästyäkseni, ettei aiemmin mieleeni iskostuneet mielteet feminististä, tasa-arvoon pyrkivästä aattena olleet aivan sitä, mitä olin sitä ennen oppinut esim. tyttöystävältäni. Aivan. Vaikkapa ihan kuriosetteetinä: tilasin hänelle aikoinaan oma alotteisesti esim. Akkaväki -lehden jne. Hah haa! Comical relief! Siis pro-feministi minäkin! Mikäs siinä. Silloin. Kaikin puolin t-i-e-t-e-n-k-i-n hyvä nainen ja hyvä ihminen hän. Ei se aivan lyhyt ei-yliopistokursi ollut se.Hmmm… Aaah tuota teini-iän kultkakutrista kulta-aikaa, todellisuuden ihqu ihanaisinta romantisointia kaikkineen!
Helsinki. Porthan. 1993. Feministisymposiumin arvovaltaisessa paneeli, jossa läsnä olivat ainakin Lenita Airisto, Kirsi Piha, joku yliopiston leivissä ollut/oleva
vanhempi taistolaiskommunistifeministinainen ja tietenkin se pakollinen pro-feministinen mies, joka puheenvuoron säälistä saatuaan - ikään kuin häpeillen - mutisi jotain hämärää teflon-ties-mitä-feministi-jargonia. Taisi rassu olla pulpetissaan häpeämässä osaksi siitä syytä, että saataisiin munakiintiö täytetyksi ja tasa-arvon ääni kukoistamaan. Sääliksi kävi silloin jannua. Nyt ei.
Lenita Airisto t-i-e-t-e-n-k-i-n oli suista suurin saaden koko kaartin panilisteista hurraamaan äärikommunistia myöten kannalleen riippumatta siitä millaista
ideologiaa ihminen edustikaan, häntä on jokaisen - ainakin naisen - syytä äänestämän. Siis aivan ketä vaan naista. Ai miks? No, …ttu just siks! Se on
n-a-i-n-e-n! Hurraa! Hurraa! Kaikki! Vasemmasta oikeaan! Äänestämään! Kaikki! Käpälät symposiumin yleisössä löivät innostuneesti yhteen tahtia tosi
otuudelle… S-u-a-m-e-n hianoimmassa ja viksuimmassaa voorumiussa. Makeeta hei!Vierestäni nousi nuori nainen kaiken tämän absoluuttisen hulabaloon keskeltä rohkeasti loihtimaan herekkisen kysymyksensä: ”Luuletteko, että minä, siksi,
että olen nainen, kuvittelette olevani niin tyhmä, että äänestäisin ketä tahansa naista pelkästään sen vuoksi, että hän on nainen, riippumatta hänen
ideologistaan?” Vastaus? Hiljaisuus. Kaunis, suuri hiljaisuus. Liikenteen ja ilmastoinnin huminaa. Koko sali.Millaista palautetta arvon yleisöltä arvelet y-h-d-e-n yleisön joukossa olleen miehen asiallisesti ääneen avaamien kysymysten saaneen osakseen?
Aivan.
Ai nii.. Ja joo.. Niii Hazard? Ai nii joo. Hazard on ihan joo tai siis Halme on ihan enemmän joo tai jees ei, katotaan nyt mihin tää metiapuuska rantautuu….
Olihan Halme tietenkin metiariitttinen taiteista ja kaikesta tai älyllisyydestä tai jotain. Tai siis riippuu vähän mitä maksatte kliuku klikutuksistanne,
tuohtumuksenne ja metiariittisyyttänne. Ne on mainoksia nää sivut t-ä-y-n-n-ä. Eiku kliku kliku …tun kliku. Joo-o. - 30.
-
Voisin todeta että miehenä joka kokkaa suurimman osan perheensä ruoista, vastaa siivouksesta ja jonka mieleen ei tulisi ajatellakaan naisia jotenkin huonompina olentoina (varsinkin kun omat lapset ovat tyttöjä), minua vituttaa aika reippaasti aina kun akateeminen, yleensä lapseton feministi mussuttaa sovinistimiehistä jotka alistavat naisensa nyrkin ja hellan väliin.
- 31.
-
Mä olen aika sanonut, että feminismi on sairaus - mielisairaus!
On ne tyypit kyllä ihan perseestä muutenkin!!!!
- 32.
-
”Feministit ovat tunkeutuneet sairaine aatteineen syvälle yhteiskuntaan ja hallitsevat meitä. Ei nyt ole aika ymmärtää heitä.”
Meinasin jo epäillä kannattaaako sinun Panu käydä kahden rintaman sotaa kun kerran ns. nuivatkin vihaavat feministejä.
Mutta ehkä se on hyväkin pitää useampaa rintamaa yllä. Keskustelu tuntuu nykyään polarisoituvan kiihtyvään vauhtiin niin että mikä asia hyvänsä voidaan jo kääntää tälle iänikuiselle mamumokuakselille. Luulisin että viimeksi Kekkonen on viimeksi saanut aikaan näin kiihkeitä puolesta ja vastaan -hehkutuksia. Ja tietenkin vuonna 1917 oli sama meininki… Ihmettelen vain seuraako tässä nettibipolarisaatiossakin vuotta 1917 vuosi 1918?
- 33.
-
Panulta asiallinen ja hieno kirjoitus.
Jackass1967 kirjoitti myös hyvin ja toi esille juuri sen syyn miksi hazardin kirjoitus ja myös sen puolustajat niin v****vat. Meille monille on täysi mysteeri miten hazardin kirjoituksesta ei voi nähdä Halmeen solvaamista. Miehen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä saa aivan vapaasti arvostella ja niistä kirjoittaa vaikka mies onkin kuollut. Mutta siihen ei kuulu henkilön nimitteleminen. (Ja niin, tässä kohtaa pitää taas kirjoittaa, että ei, en ole perussuomalaisten kannattaja tai Halmeen fani millään tavalla.)
Mielenkiintoista myös huomata miten toinen kolumnisti, Snellman oli puolustamassa hazardia ja antoi selvästi ymmärtää että ne jotka eivät kirjoitusta ylistäneet, ovat niitä ”toisia” eli tyhmiä.
Hyvät tavat eivät ole pitkään aikaan olleet Suomessa arvossaan ja nyt sitten hävitetään niitä viimeisiäkin.
Mielenkiintoista miten JSN kirjoitusta kommentoi. Mikäli mitään huomautettavaa ei ole niin sen jälkeen millään ei ole mitään väliä.
Joten Panu, jos sinuakin nimitellään niin se on vain media kritiikkiä.””There are many here among us who feel that life is but a joke”
- 34.
-
Laitetaan vuosi 2018. Vuosi jolloin yhteiskunnan avustuksilla ikänsä eläneet feministit, jotka pitivät 2000-luvun suomalaisia arvoja ”jo niin kovina” päättivät antaa suomalaisille miehille ”turpasaunan”.
Tuossa on sitten tuleville historiantutkijoilla se dilemma, että mikä olikaan se juttu jonka vuoksi kovista arvoista kärsineet pullamössöfeministit antoivat turpasaunat suomen miehille katutaisteluissa. Mitään konkreettista syytä ei arkistoista varmaan löydy, kaikkihan oli vain tyhjiä iskulauseita, tämä on varmaan tuleville tutkijoille hämmästyttävää. Konsensukseen varmaan sitten tullaan että kovista arvoista kärsineet pullamössöfeministit anoivat tämän hurjan turpasaunan, suomen miehille, somalian naisten historiallisen tilanteen puolesta.
- 35.
-
Tony M: se syy turpasaunaan voi olla vaikka se, että niin moni nainen joutuu kopeloiduksi, raiskatuksi (tiesitkö, että vain jäävuoren huippu kaikista raiskauksista tulee poliisin tietoon?), parisuhdeväkivallan kohteeksi tai muuten vain kyllästyy siihen, että naisen euro on 80 centtiä. Ja kyllästyy siihen, että äitiys syö eläkekertymät. Nämä ovat ihan tosiasioita eivätkä mitään tyhjää rummutusta.
Oletko lukenut kirjaa nimeltä ”Pelon maantiede”? Siinä kuvataan skenaario, jossa naiset kyllästyvät olemaan uhreja ja kostavat - hyytävällä tavalla. Kirjoittaja on Anja Snellman, ex-Kauranen. Suosittelen.
- 36.
-
Saunatonttu on niin huono provo, ettei maksa vaivaa edes sanoa, mikä sen esittämässä ajatusmallissa mättää.
- 37.
-
Tuossahan oli nuo iskulauseet. Nuo, jotka tulevaisuuden (-kin) historioitsijat heittävät suoraan silppuriin. Tosin vanhoille feministeille nuo kelpaa oikein hyvin kun mobilisoidaan lisää vihaa vaikka Stakesin arvovallalla.
Oman mielenterveytesi kannalta olisi suositeltavaa että selvität itsellesi jos valehtelet tietoisesti tai valehtelet tyhmyyttäsi.
Tyhmä lienet, tai manipuloitu agitaattori, mutta jos kyseessä on tietoinen valehtelu, perää vielä itseltäsi motiiveja. Aika vaikea kuvitella että nuo motiivit ovat kovinkaan puhtoiset, eli ”kilinkolin kilinkolin” tällaisena nettivoodoona, ilmoitin pirulle lähettävän päällesi lisää riivaajia. Piru - aakbrakadabra - täytä femakon unet painajaisilla, Belsebubin varastosta.
Yksi tyypillinen motiivi nettifemakoille, eli teille häirikköjoukolle, joka esittää täyttä idioottia, on sama kuin tuon Ulvilan murhaajanaisen, joka puolustaa miehen vaimoa nimettömänä netissä. On teissä moraalia kerrakseen.
- 38.
-
Tai sanonpa kumminkin, vaikka trolleihin sinänsä on turha reagoida. Mutta ihan vakavakin suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu, tai ainakin se jota netissä käydään, tuppaa nykyään menemään aika älyttömäksi. Kaikilla on paha olla, kaikkia potuttaa, ja syylliseksi haetaan joku ulkopuolinen ryhmä, jonka viaksi kaikki voidaan laittaa. Feministit syyttävät miehiä, miesaktivistit naisia, halla-aholaiset maahanmuuttajia tai ties mitä punavihermädättäjiä, vasemmistoaktivistit äärioikeistoa… Loppujen lopuksi homma menee käytännössä siihen, että ihan tavalliset ihmiset kyräilevät toisiaan (”onkohan toi _niitä_…?”) ja jossain vaiheessa tilanteet kärjistyvät siihen, että joku väärään ryhmään kuuluva tai sellaiseksi kuviteltu piestään kadulla sattumanvaraisesti.
Sillähän se maailma pelastuu, että vihataan kaikki toisiamme jonkun epämääräisen viiteryhmän perusteella ja välillä vähän tapellaan. Naisen asema paranee hujauksessa sillä, että naiset joukolla valtaavat kadut ja hakkaavat kaikki näkemänsä miehet. Ja kaikki muut yhteiskunnalliset epäkohdat ratkeavat sillä - vähän näkökulmasta riippuen - että joko kuulapäät menevät kadulle pieksämään kaikki näkemänsä tummaihoiset, tai vaihtoehtoisesti anarkistit menevät kadulle pieksämään kaikki näkemänsä kuulapäät. Mennään kaikki kadulle ja tapellaan oikein kunnolla, sehän ratkaisee jokaisen ongelman… hohhoijaa.
- 39.
-
Mikä on Kaurasen - vai mikä v-ttu sen akan nimi nykyään on - vastuu kun 17-vuotiaat tytöt täytetään vihalla? Mikä on esim. Tukinaisen vastuu - muutoin kuin rahan perässä juokseminen - kun peloitellaan nuoret naiset mielenterveyshäiriöiden partaalle?
Femakko vastaa että mikä on näiden pahojen miesten vastuu. Mutta femakko kysyy siltä propagandapohjalta, josta on luotu tämä valheellinen asetelma. Tämä tekee tuosta sakista niin hemmetin alhaista, likaista ja pahaa porukkaa. Valheilla, valhetutkimuksilla ja propagandalla synnytetään vihaa. Pahoja moraalittomia olentoja, kertakaikkiaan.
Noh, historia kulkee. Tony M aikoo ainakin hankkia Plasma TV:n ja kattoa sitä sarjaa surround systeemillä jos vielä saadaan kunnon pitkä lama tämän kierroksen jälkeen. Lama olisi nopein karman toteuttaja.
- 40.
-
”raiskatuksi (tiesitkö, että vain jäävuoren huippu kaikista raiskauksista tulee poliisin tietoon?)”,
Hui. Kerros tarkemmin miksi hyvin suuri osa poliisin tietoon tulleista raiskauksista ovat perättömiä, miltei ilkivaltaisia, käsittääkseni tällakin palstalla on siitä dataa, virallista.
”parisuhdeväkivallan kohteeksi tai muuten vain kyllästyy siihen”
Viimeisimmän tiedon mukaan kohde tässäkin on mies jopa useammin. Samalla nainen hakkaa lapsiaan enemmän sairaalakuntoon, kun pää ei nyt kestä elämää.
”että naisen euro on 80 centtiä”.
Alakohtaisesti läheskään näin, totuus on n 95 centin paikkeilla. Samalla voisin todeta, että miksi naiselle maksettaisiin edes noin paljon? Suomalaiset naiset ovat länsi-Euroopan suurimpia työpaikkakiusaajia/terroristeja, nainen toki tästäkin enemmän kärsii, koska nainen on naiselle susi, vittumainen selkäänpuukottaja.
”Oletko lukenut kirjaa nimeltä ”Pelon maantiede”? ”Anja Snellmannin ylimielisyys on jo tässäkin keskustelussa. Se on muuten fiktiivinen teos.
PS. Kukas sitä heittikään ensimmäisen kiven?
- 41.
-
Sori että menee spammiksi tämä jatkuva kirjoittaminen, mutta tpjs, ainakin täällä ollaan sitä mieltä, että on kyllä ihan paikallaan että feministit kertovat välillä suoraankin mihin pyritään ja minkälaista vihaa on olemassa. Ja sitäkin parempaa jos vanhemmat täditkin näkevät mitä ovat saaneet aikaiseksi. Kyllä tuosta ollaan tietoisia, mutta ei tule naamalle.
Jos turpasaunalla on huono rahatilanne näinä yhteiskunnallisesti kovina aikoina, Tony M maksaa vaikka viikkopalkkaa jos turpasauna voisi mennä kirjoittamaan vaikka Vihreitten nettilehteen jotain kolumnia siltä miltä tuntuu feministinä ja rehellisesti. Ota yhteyttä jos säästöt on tiukoilla.
- 42.
-
Eiköhän paras indikaattori sen osalta, että naiset todellisuudessa ovat tässä maassa se etuoikeutettu sukupuoli ja että naisen osa on verrattomasti parempi kuin miehen, se tosiasia että sukupuolenvaihdoksia tehdään kolme kertaa enemmän miehestä naiseksi kuin päinvastoin.
- 43.
-
Turpasauna: tässä maassa käytännössä jokainen mies on käynyt armeijan, jokainen mies on koulutettu tappajaksi ja jokaisella miehellä on lapsuudestaan saakka tappelukokemusta.
Älä ala haastamaan miesten kanssa riitaa. Siinä sinulle käy todella huonosti.
- 44.
-
Kertokaahan minulle vastaus yhteen ihmetystäni herättäneeseen seikkaan. Olenko ainoa mies joka näitä kiihkofeministejä tai heidän kuviaan katsoessaan, näkee useimmiten hyvin miesmäisen, vartaloltaan tukevan ihmisen joka sanoo itseään naiseksi mutta josta naisellisuus on todella hakosalla. Ja ilme kuin Taisto Sinisalolla pahimmillaan. Ne, jotka näistä feministeistä tunnen henkilökohtaisesti, ovat olleet tällaisia jo teini-iästään alkaen. Suurin osa myös jo silloin tavattoman agressiivisia, poikia halveksivia ja pelkästään samanlaisten tyttöjen kanssa porukoivia. Toki täytyy myöntää että eipä noita heidän seuraansa kaivanneita poikiakaan juuri esiintynyt. Olisikin todella mielenkiintoista saada aikaan feministeihin kohdistuva psykiatrinen tutkimus aiheesta ”Teini iän hyljätyksi tulemisten kokemusten vaikutus feminististen aatteiden omaksumiseen ja sukupuoliseen suuntautumiseen”. Monet käytännössä näkemäni tilanteet ovat nimittäin mahdollistaneet sen ymmärtämisen, että moni ns. feministi ”nainen” kilpailee miesten kanssa samojen naisten vuodekumppanuudesta. Ja siinä uskon olevan tämän armottoman miesvihan todellinen lähtökohta, onhan naisten ylivoimaisen enemmistön, heteronaisten ensisijainen mielenkiinnon kohde kuitenkin mies. Todellista vihan syytä voidaan tietysti peitellä ja koristella esimerkeillä epätasa-arvosta ja miesten väkivaltaisuudesta. Ja ainahan heidänkin porukassaan on aina ollut mielipidemuokkaajat (höynäyttäjät) ja seuraajat (höynäytetyt).
- 45.
-
”Tony M: se syy turpasaunaan voi olla vaikka se, että niin moni nainen joutuu kopeloiduksi”
Joka ainoa mies tässä maassa on joutunut hakatuksi. Se on vähän eri asia kuin jokin kopelointi-
”raiskatuksi (tiesitkö, että vain jäävuoren huippu kaikista raiskauksista tulee poliisin tietoon?)”
Poliisin mukaan ei tule. Raiskausilmoituksistakin noin 15% on tekaistuja. Mieskin voidaan pakottaa seksuaaliaktiin, ja homoseksuaalinen raiskaus on miehelle sekä äärimmäisen nöyryyttävä että hengenvaarallinen kokemus.
”parisuhdeväkivallan kohteeksi”
Vakavan parisuhdeväkivallan uhreista 55% on miehiä.
” tai muuten vain kyllästyy siihen, että naisen euro on 80 centtiä.”
Naiset tekevät 25% vähemmän työtunteja kuin miehet. Naisen euron pitäisi siis olla 75 snt että oikeus tapahtuisi.
”Ja kyllästyy siihen, että äitiys syö eläkekertymät.”
Miehillä on asevelvollisuus, joka merkitsee käytännössä orjatyötä vankilamaisissa olosuhteissa ilman palkkaa ja ihmisoikeuksia. Ja se syö eläkekertymät aivan yhtä lailla. Asevelvollisuus merkitsee sitä, että miehen henki ei ole lantinkaan arvoinen, vaan valtio voi teloittaa miehen koska tahansa lähettämällä hänet sotaan.
”Nämä ovat ihan tosiasioita eivätkä mitään tyhjää rummutusta.”
Kuunneltakoon myös toista osapuolta ja otettakoon myös asioista selvää.
”Oletko lukenut kirjaa nimeltä ”Pelon maantiede”?”
Kyseesssä on fiktio, kaunokirjallinen teos. Jokainen poika sensijaan oppii pelon maantieteen jo peruskoulussa paetessaan hakkaajia ja kiusaajia.
- 46.
-
”… ns. nuivatkin vihaavat feministejä.”
Njuivat eivät käsittääkseni vihaa feministejä. Feministit vihaavat ammatikseen ja harrastuksena ja njuivat vihaavat ammatikseen ja harrastuksena. Kaksi äärimmäistä viha-aatetta kolahtavat useimmiten yhteen, mutta njuivilla ja feministeillä on sattunut niin ”onnellisesti”, että on löytynyt yhteinen vihattava: muslimimies. Uskonto riittää njuiville vihan perusteeksi ja femakot vihaavat sekä uskonnon että sukupuolen perusteella. Match made in heaven: femmaforum?
- 47.
-
@ 29
Sori. Typo. Feministipaneelissa ei ollut Kirsi Piha,vaan Sari Näre.
- 48.
-
Biologialtaanhan femakkoa kiinnostaa vieras banaani, jos pukkaa femakkona olemaan heteronaista. Lisäksi täti Snellman - feministen Tove Jansson . on kertonut suggestiivisesti muumintarussaan jo pienille tytönaluille, kuinka nyt on tarkoitus kasvattaa vihaa ja kohdistaa vihansa nimenomaan suomalaisille miehille, ei ulkomaalaisille. Koulusssakin on tuosta kirjasta pidetty jo monta esitelmää.
Tämä heterobiologia vaikuttaa muuten omalta osaltaan erilaisiin teorioihin ja niiden priorisointeihin, yleensä pahan roolissa on tavallinen suomalainen heteromies. Netistä löytää muuten erinomaisen artikkelin, kuinka Venäjän vallan aikaan Suomeen tuodut kiinalaiset rikolliset pakkotyöläiset, ja sotavangit, juoksivat tuon tuosta HYKS:issä hakemassa rohtoja suomalaisilta naisilta saaneisiin sukupuolitauteihin. Näin spontaanisti olisi kuvitellut, ettei tuollaiset pikkubanaaniset vieraan näköiset rahattomat rääsyvaatteiset rikolliset olisi kelvanneet.
- 49.
-
Vertailukohtana Snellmanille muuten sopisi, jos vaikka joku jyrkän linjan nationalisti, kirjoittaisi fiktiivisen romaanin, kuinka suomalaiset kyllästyivät maahanmuuttajiin ja ryhtyivät lynkkaamaan maahanmuuttajia kuin Ku Klux Klan aikoinaan.
Tarinan juoni: tavalliset suomalaiset rehelliset ihmiset, löytävät merestä hukkuneen suomalaisen. Poliisin tutkimuksissa selviää, että kyseessä on murha, ja murhan on suorittanut kylään muuttanut maahanmuuttaja. Nyt suomalaisten kollektiivisesta tietoisuudesta herää oikeutettu viha. Suomalaiset muistavat tämän historiallisen sorron joka on ajanut suomalaiset maailman unohdettuinpaan kolkkaan, kolkka joka ei edes näy CNN:n maailmankartalla. Romaanissa kerrotaan suuri määrä erilaisia esimerkkejä mitä kaikkea pahaa nuo vihankohteet ovat saaneet aikaan. Tämän jälkeen romaanissa neuvotaan että nyt on aika vihata, ja neuvotaan yksityiskohtaisesti miten lynkkaukset on suoritettava.
Kirjasta pidetään koulussa monta esitelmää. Miespuoliset opettajat suosittelevat kirjaa koulupojille ja antavat heille hyviä arvosanoja kun nämä pitävät kirjasta esitelmiä.
- 50.
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 55 kommenttia.

