Muutama kommentti Matti Putkosen avautumiseen
3.5.2012
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Politiikka
Perussuomalaisten suhdetoimintamies Matti Putkonen jyrähti tuossa äskettäin siitä, kuinka väärin persuja hänen mielestään viestimissä kohdellaan. En tiedä oliko kyse freudilaisesta lipsahduksesta vai mistä, mutta Putkonen sanoi ihan oikeasti jota kuinkin niin, että viranomaislähteistä saatuihin tietoihin perustuva kirjoittelu on hänen mielestään vihakirjoittelua ja poliittista vainoa, jos se koskee perussuomalaisia. Putkosen mielestä median edustajien pitäisi neuvotella persujen kanssa yhteiset pelisäännöt siitä, miten puolueesta saa kirjoittaa - kumma kyllä mikään muu puolue ei ole tällaisia rauhanneuvotteluja tarvinnut, vaikka suhteet poliitikkojen ja toimittajien välillä ovat jo toimittajan työn luonteen vuoksi aika ajoin kiristyneet: muistamme esimerkiksi Kalevi Sorsa -vainaan puheet toimittajista sopulilaumoina ja mahtavaa epäparlamentaarista valtaa käyttävinä ”infokraatteina”. Tällaiset vastakkainasettelut nyt kuuluvat länsimaisen demokratian luonteeseen, niille ei voi mitään. Mutta Putkonen yrittää silti voida. Hän vaati mm. lähdesuojan purkua ja uhkasi, että puolueen äänenkannattajasta tehtäisiin ”kiinalainen seinälehti”, jossa esiteltäisiin pahimpia perussuomalaisten loukkaajia.
Sannfinländarnas PR-ansvarige Matti Putkonen röt till nyligen om hur orättvist hans parti kantänka behandlas i massmedierna. Jag vet inte om det var frågan om en freudiansk felsägning eller om han menade allvar, men Putkonen sade verkligen någonting i den stilen att det enligt honom är anstiftan till hat och politisk förföljelse att stöda sig på myndighetskällor när man skriver om sannfinländarna. Enligt Putkonen borde medierna och sannfinländarna tillsammans utarbeta gemensamma regler om hur man får skriva om partiet - av något skäl har inget annat parti behövt sådana fredsförhandlingar, även om förhållandet mellan politikerna och journalisterna ibland tillspetsat sig till ett kallt krig: vi kommer säkert ihåg t ex hur salig Kalevi Sorsa kallade murvlarna för en lämmelflock och karaktäriserade dem som ”infokrater”, dvs mandatlösa maktmissbrukare. Sådana här motsättningar utgör en del av den västerländska demokratin, och vill man ha västerländsk demokrati kan man ingenting göra åt saken. Men ändå försöker Putkonen sitt bästa. Han vill bl a avskaffa källskyddet och hotar med att förvandla partiorganet till en ”kinesisk väggtidning” där de värsta fienderna till partiet hängs ut i offentligheten.
Putkosen mielestä perussuomalaisia oli epäoikeudenmukaisesti luonnehdittu rasisteiksi, roistoiksi ja osaamattomiksi. No jaa. Rasisteista mieleen tulee, että nettikansa on viime vuosina voinut ajantasaisesti seurata sitä, miten avoimesti demokratian ja ihmisoikeuksien vastaista, taistelevaa rasismiaatetta edustavan äärioikeistolaisen alakulttuurin yhteinen päätös soluttautua Perussuomalaisiin ja valjastaa puolue omaan käyttöönsä on kypsynyt, edennyt ja toteutunut. On toki selvää, että kaikki puolueen jäsenet eivät ole alun perin ao. alakulttuurin edustajia, mutta koko isänmaan kannalta on tärkeää tietää ja pohtia, missä määrin alakulttuuri vaikuttaa puolueessa ja on kyennyt muuttamaan koko puolueen mieleisekseen toiminnaltaan ja aatteiltaan. Siinäkin tapauksessa, että kaikki perussuomalaiset eivät ole rasisteja, tärkeä yhteiskunnallinen kysymys on, kuka puolueessa määrää, rasistit vai muut; ja kenen puolella TImo Soini on - rasistienko kenties?
Putkonen påstår att sannfinländarna på ett orättvist sätt karaktäriserats som rasister, skurkar och okunniga. Nåja. Vad beträffar rasismen har vi faktiskt i realtid kunnat följa med på nätet hur representanterna för en öppet antidemokratisk och mänskorättsfientlig, militant och ideologiskt rasistisk högerextrem subkultur beslutat infiltrera Sannfinländarna och göra partiet till sitt tillhygge. Vi har kunnat se beslutet mogna, fattas och förverkligas. Det är klart att inte alla partimedlemmar ursprungligen tillhört subkulturen i fråga, men för hela fosterlandets skull är det viktigt att veta och dryfta, i vilken utsträckning subkulturen kunnat påverka partiet och omvandla det efter sitt sinne både ideologiskt och praktiskt. Även om alla sannfinländare inte är rasister är det en viktig samhällsfråga, vem som styr och ställer i partiet, rasisterna eller de andra, och på vilken sida Timo Soini står - på rasisternas kanske?
Mitä sitten tulee osaamattomuuteen, varman hallituspaikan poissählääminen historiallisen vaalivoiton jälkeen kielii toki ensi vilkaisulla poliittisesta osaamattomuudesta. Joko hallitustunnusteluihin mentiin ihan viattomasti esittämään omia epäkäytännöllisiä ideologisiin päähänpinttymiin perustuvia vaatimuksia niin joustamattomalla otteella, ettei minkään puolueen ollut mahdollista hyväksyä niitä, tai sitten Soini sössi hallitusneuvottelut tietoisesti, vakuuttuneena siitä, että hallitusvastuu tuhoaisi puolueen. Hyvä, sovitaan että se oli tämä jälkimmäinen. Sen takana oleva kuvio onkin tullut selväksi nyt kun on ilmennyt että Soini ja hänen vanhat kaverinsa SMP:n ajoilta ovat jemmaamassa puolueen varoja omaan tukisäätiöönsä. Puolue pysyy oppositiossa koossa ja imee puoluetukea, joka pannaan sukanvarteen. Tunnustetaan, ettei tällainen ole osaamattomuutta: jonkinlaista liikemiesosaamista tämä viritys kyllä edellyttää. Liiketoimintana se on kuitenkin luonteeltaan ns. rent seekingiä eli kansanomaisesti sanoen kuppaamista: siinä on kyse yhteiskunnassa liikkeellä olevan irtorahan virtojen ohjaamisesta omalle tilille, ei arvoa luovasta tuotannosta.
Vad sedan gäller okunnigheten, kan det nog vid första ögonkastet bedömas som okunnighet att fuska bort regeringsdeltagandet efter en historisk valseger. Antingen deltog partiet i regeringssonderingarna helt bona fide och framförde sina opraktiska, ideologiska krav så osmidigt att inget parti kunde acceptera dem, eller så trasslade Soini till regeringsförhandlingarna med flit, övertygad om att regeringsansvaret skulle riva sönder partiet. Okej, låt oss säga att det var det andra alternativet som gällde. Intrigen bakom detta har blivit klar nu när det visat sig att Soini och hans gamla kompisar från Landsbygdspartiet håller på att överföra partiets pengar till sin egen stiftelse. I opposition kommer partiet att hålla ihop och suga till sig partistöd som läggs i förvar. Jag erkänner att det här inte vittnar om okunnighet, utan snarare om slug affärskunnighet. Visserligen är det inte frågan om någon värdeskapande, produktiv affärsverksamhet, utan det som på engelska kallas för ”rent seeking”, alltså räntesökande aktivitet, som bara går ut på att manipulera de strömmar av lösa pengar som flyter omkring i samhället så att de till slut hamnar på ens eget konto.
On voitava sanoa, että puolueelta, joka on käytännöllisesti katsoen koko historiansa ajan pitänyt keskeisenä opinkappaleenaan puoluetuen vastustamista, tällainen kuppaaminen on läpeensä moraalitonta touhua, varsinkin lama-aikana. Mutta nykyäänhän puolue vastustaa yritystukia ja teknologiateollisuuden kehittämistoimia, siis sellaisia toimia, joka parhaimmillaan pystyvät luomaan lisäarvoa tuottavaa taloudellista toimeliaisuutta. Ei ehkä ole hirveän loukkaavaa kutsua tällaista menettelyä roistomaisuudeksi.
Man bör kunna säga, att det är alltigenom omoraliskt av ett parti som under hela sin historia av princip motsatt sig partistödet som sådant att så här roffa åt sig pengar. Men nuförtiden är det inte längre partistödet som partiet bekämpar, utan företagssubventionerna och utvecklingsstödet till högteknologisk industri, alltså åtgärder som kan leda till värdeskapande ekonomisk verksamhet. Det är inte nödvändigtvis så hemskt förolämpande att kalla det här för skurkfasoner.
Populistisena puolueena Perussuomalaiset ovat Suomen kaltaisessa pohjimmiltaan melko rauhallisessa ja hyvin järjestetyssä maassa sikäli heikolla pohjalla, että he puhtaasti yhteiskunnallis-taloudellisista syistä ovat tuomittuja vetämään puoleensa niitä ”rasisteja, osaamattomia ja roistoja”. Perinteisellä vasemmistolla on toki jossain määrin samoja vaikeuksia. Se protestoi aikoinaan mm. sitä vastaan, että työmiehen lapsilla ei ollut mahdollisuuksia kouluttautua siisteihin sisätöihin. Hyvin suuri osa vasemmiston aikoinaan vastustamista ongelmista oli pohjimmiltaan epäreilun kilpailuedun antamista hienojen herrojen lapsille siksi että nämä olivat hienojen herrojen lapsia. Nykyäänkin säätykierrolla on esteensä, mutta yleisesti ottaen ahkeruus ja osaaminen lopulta palkitaan, ja harva jää vaille koulutusta ja menestystä vain vaatimattoman sosiaalisen taustansa vuoksi. Peli on nykyään reilumpaa kuin ennen.
Som ett populistiskt parti i ett såpass fredligt och välordnat land som Finland befinner sig Sannfinländarna på en såtillvida förrädisk grundval, att det av rent samhälleliga och ekonomiska skäl främst är precis ”rasister, okunniga och skurkar” som söker sig till dem. Den traditionella vänstern lider givetvis i viss mån av samma problem: på sin tid protesterade den inte minst mot att arbetarbarnen inte kunde undkomma fysiskt trälarbete genom utbildning. En stor del av de problem som vänstern förr i världen ville avskaffa handlade precis om detta: en obehörig fördel som bättrefolksbarnen åtnjöt gentemot arbetarbarnen bara på grund av sin klasstillhörighet. Ståndscirkulationen sker inte helt ohindrat i dag heller, men i allmänhet brukar flit och kunnighet belönas, och få människor går miste om utbildning och framgång bara för sin enkel familjebakgrunds skull. Spelet i samhället är renare i dag än förr i världen.
Tämä tarkoittaa, että suuri osa sellaisista yhteiskunnassa häviölle jääneiksi itsensä kokevista, jotka nykyään ovat alttiita ja vastaanottavaisia Perussuomalaisten kaltaisen puolueen sanomalle, on nimenomaan reilussa pelissä hävinneitä, jotka eivät kykene hyväksymään tehneensä itse virheitä ja vääriä valintoja elämässään. Osaltaan tämä tietysti johtuu normaaleista minän puolustusmekanismeista. Erityisesti jos ihmisellä on nuorena ollut suuret luulot itsestään eikä hän sitten ole aikuisena päässyt toivomaansa mahtiasemaan, hänen ainoa tapansa pitää mielenterveytensä edes jotenkin pystyssä on syyttää pahasta olostaan jotakuta muuta. Kuten niitä toisen värisiä, toista kieltä puhuvia tai toisenuskoisia.
Det här innebär att en stor del av de som i dagens samhälle känner sig förfördelade och följaktligen tilltalade av Sannfinländarna egentligen har förlorat i rent spel, men inte kan acceptera att de själva begått fel och träffat felaktiga val i livet. Det här beror givetvis åtminstone till en del på människans naturliga jagförsvar. Särskilt den som på unga år haft mycket höga tankar om sig själv men inte uppnått den maktställning han ansett sig berättigad till kan bara upprätthålla sin psykiska hälsa genom att skylla på någon annan, till exempel på de som har annan hudfärg eller religion eller som talar ett annat språk.
Erinomainen esimerkki siitä, millaista väkeä Perussuomalaisten rasistisiipi katutasolla kiehtoo ja kosiskelee, nähtiin silloin kun pari nuorta maahanmuuttajavanhemmista syntynyttä sälliä syyllistyi ilmeisesti raiskaukseen hiljattain. Netti kiehui välittömästi kostonhimoista raivoa ja nettipoliisia tarvittiin rauhoittelemaan niin pojille hyvin mauttoman ja typerän puolustelusivun kyhänneitä uhmakkaita koulukavereita kuin maahanmuuttajaraiskaajille (lue: käytännössä kaikille tummaihoisille) väkivaltaista kostoa lupailleita aikuisia kalkkinaamakarjujakin. Karjut eivät tietenkään olleet mitään työssäkäyviä keskiluokan ihmisiä, vaan moninkertaisesti väkivaltarikoksista vankilassa istuneita ja tuomioillaan vieläpä rehvastelevia kovanaamoja. Ajatus katusodasta kaikkia tummaihoisia vastaan antoi näillekin kovan onnen lapsille hetkeksi mahdollisuuden kokea rikollisen uransa isänmaalliseksi meriitiksi ja itsensä hyödyllisiksi kansalaisiksi. Onhan se tavallaan sääli että meillä ei ole enää jatkosotaa eikä Nikke Pärmiä, joka keräisi väkivaltarikolliset ja murhamiehet pataljoonansa sotilaiksi kaatumaan sankareina kunnon ihmisten puolesta.
Ett fint exempel på hurdana typer Sannfinländarnas rasistflygel på gatunivån fascinerar och gör sig till för såg vi när ett par unga killar av invandrarursprung nyligen gjorde sig skyldiga till våldtäkt (som det förefaller, men vi får ännu vänta på domstolsutslaget). Nätet började genast koka av hämndlystet raseri och nätpolisen behövde anlitas för att tala förnuft såväl med killarnas trotsiga skolkamrater som upprättat en mycket smaklös och dum webbsida för att försvara dem som med de vuxna vitansikten som lovade att de skulle ta grym hämnd på invandrade våldtäktsmän (läs: alla mörkhyade de kunde komma åt). Vitansiktena var naturligtvis inte några medelklassmänniskor med jobb, utan tuffingar som flera gånger suttit inne för våldsbrott, något de t o m skröt med. Även dessa samhällets olycksbarn fann ett nytt syfte för sitt liv när de vältrade sig i fantasier om raskrig och kunde intala sig att förbrytelserna egentligen var fosterländska meriter. Visst är det lite synd att fortsättningskriget inte längre pågår och att vi inte har någon Nikke Pärmi som kunde rekrytera alla våldsförbrytare och mördare till sin bataljon, där de kunde göra hyggligt folk en tjänst genom att stupa för fosterlandet.
Toki kaikki eivät Perussuomalaisissakaan ole kurjalistoa eivätkä rasisteja. Siellä tuntuu olevan paljonlaisesti sellaista taloudellisesti hyvinvoipaa tai ammatillisesti menestynyttä väkeä, joka ei koe saavansa riittävästi arvostusta. Eräskin ilmeisesti oman kultansa itse vuollut, mutta vähälle koulutukselle jäänyt mies purkaa nettikirjoituksissaan jatkuvasti kateuttaan ja katkeruuttaan koulujakäyneille, kun eivät tunnu pokkaavan hänelle kyllin syvään; ja toisia taas tuntuu potuttavan se, etteivät he enää saa nyky-yhteiskunnassa olla Herra Insinöörejä ja Herra Tohtoreita, kun akateemisia oppiarvoja alkaa olla jo joka iikalla eivätkä ne itsessään takaa enää sen enempää työpaikkaa kuin yleistä arvonantoakaan. Tohtorismiehenkin pitäisi näinä ankeina aikoinamme julkaista uusia tutkimusartikkeleita ja teoksia pysyäkseen vakavastiotettavana tiedemiehenä, sen sijaan että hän voisi heittäytyä lepäilemään laakereillaan paistettujen varpusten lentäessä suuhun, kuten oikeudenmukaista hänen omasta mielestään epäilemättä olisi.
Visst är inte alla sannfinländare trasproletärer eller rasister heller. Där verkar det också finnas en hel del sådana ekonomiskt välmående eller professionellt framgångsrika människor som anser sig inte få den uppskattning de förtjänar. En av dem, tydligen en self made man som saknar högre utbildning, förkunnar i sina blogginlägg gång på gång hur han avundas de akademiskt utbildade och hur förbittrad han är över dem eftersom de inte bugar tillräckligt djupt för honom. En del andra verkar däremot reta sig på att de inte längre kan vara Herrar Ingenjörer och Herrar Doktorer, när akademiska titlar inte längre är någonting ovanligt och när de inte heller garanterar vare sig ett jobb eller en uppskattad roll i samhället. Även en filosofie doktor borde på dessa krävande tider hela tiden ge ut nya forskningsartiklar och böcker för att anses en seriös vetenskapsman, i stället för att vila på sina lagrar medan stekta sparvar flyger i munnen, hur rättvist han än tyckte att detta vore.
Tällaisten ihmisten tunnuslause on: peli, jonka minä voin hävitä, ei voi eikä saa olla reilu peli. Tämä periaate tuntuu ohjaavan myös Perussuomalaisten toimintaa: ei olla tyytyväisiä siihen, että puoluetta kohdellaan normaalin poliittisen journalismin keinoin, ja vaaditaan erityisasemaa. Putkosen mielestä ilmeisesti perussuomalaisilla ainoana puolueista tulee olla oikeus sanella tiedotusvälineille pelisäännöt ja jopa kieltää keskeisten journalististen periaatteiden noudattaminen, jos se johtaa puolueelle epäedulliseen raportointiin.
Sådana här människors världsbild kan definieras med orden: ett spel som jag kan förlora är inte ett rättvist spel, kan inte vara det och får inte vara det. Den här principen förefaller styra även sannfinländarnas verksamhet: det är inte tillräckligt att behandla partiet så som politiska journalister vanligen gör, sannfinländarna måste erbjudas en särställning, annars vill de inte leka med. Putkonen tycks anse att sannfinländarna som det enda av alla partier bör få diktera spelets regler för medierna. Om det så gäller, kan även viktiga och inrotade journalistiska principer kringgås, om alternativet är sannfinländarkritisk mediebevakning.
Puolueen piirissä on jatkuvasti myös syytetty puolueen kritisoijia ”rasismista” puoluetta kohtaan, ja puolueen viisaimmat päät emeritoitunutta oikeusprofessori Havansia myöten ovat pohtineet mahdollisuutta vaatia puolueelle samanlaista vähemmistösuojaa kuin ihonväriryhmille ja etnisille tai uskonnollisille vähemmistöille. Tämä edellyttäisi sinänsä melkoista pykälänvenyttämistä, mutta on vaikea uskoa, että Perussuomalaiset tyytyisivät sellaiseen tilanteeseen, jossa kaikkia muita puolueita koskisi samanlainen suoja kritiikiltä kuin heitä itseään. Silloinhan heidän omat törkysuisimmat agitaattorinsa istuisivat ensimmäisinä syytettyjen penkillä muiden puolueiden solvaamisesta. Onkin vaikea välttää vaikutelmaa, että puolue kiihkeästi etsii laista porsaanreikää, joka antaisi sille erityisiä muille kuulumattomia etuoikeuksia - heikäläisten kun on aivan mahdotonta hyväksyä sitä, että he joutuvat elämään meidän muiden kanssa samassa yhteiskunnassa samojen sääntöjen mukaan ja kohtelemaan homoa, neekeriä ja muslimia yhtä reilusti, oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti kuin valkoista heteroseksuaalista puoluetoveria.
Inom partiet är det också vanligt att likställa all kritik på partiet med ”rasism”, och de klokaste huvudena i Sannfinländarna med den emeriterade juridikprofessorn Havansi i spetsen har på allvar reflekterat över möjligheten att kräva liknande minoritetsskydd för sannfinländarna som hudfärgsgrupper och etniska och religiösa minoriteter redan åtnjuter. Detta skulle i och för sig förutsätta en mycket långsökt tolkning av lagen, men det är svårt att tänka sig att sannfinländarna skulle gå med på att ge alla andra partier ett liknande skydd mot kritik. Då skulle deras egna agitatorer, åtminstone de fräckaste av dem, sitta åtalade före alla andra. Det är faktiskt svårt att undvika intrycket att sannfinländarna envist söker efter ett kryphål i lagen som kunde ge dem någon sorts privilegier som inte tillkommer någon annan. Det är uppenbarligen helt omöjligt för dem att leva i samma samhälle med resten av oss och iaktta samma regler - att bemöta en bög, en neger och en muslim lika rättvist, hövligt och uppskattande som de bemöter en vithyad heterosexuell partikamrat.
Edellä mainittu raiskauskiista johti netissä vastaiskuun, jossa nostettiin esille Matti Putkosen oma raiskaustuomio vuodelta miekka ja kivikypäri. Sinänsähän se oli hiukan asiatonta vyön alle lyömistä, sillä tuomio oli jo kärsitty ja asian olisi pitänyt olla sillä selvä. Putkosen puolustelijoiden kannanotot olivat kuitenkin erinomaisen mielenkiintoisia; eräs heistä julisti: ”Minä en tunne ketään joka ei olisi syylistynyt johonkin seksuaalirikokseen, tai sen tunnusmerkistön täyttävään tekoon, lähes kaikki luokkakaverit syyllistyivät siihen jo ala-asteella, sen jälkeen teot ja puheet muuttuivat vain ronskimmiksi.” Toisin sanoen maahanmuuttajien kohdalla ”raiskauskulttuuria” pidetään lähinnä raskauttavana asianhaarana, jonka perusteella koko väestöryhmän voi tuomita, mutta silloin kun samaan rikokseen syyllistyy jokin oman viiteryhmän edustaja, silloinpa aletaankin julistaa, että raiskaukset ovatkin jo ala-asteiässä suomalaista kulttuuria, osa kantaväestön hyväksyttävää elämäntapaa. Räikeämpää esimerkkiä periaatteesta ”meille yhdet säännöt ja teille toiset, tai muuten on epäreilua” tuskin voisi kuvitella.
Det ovannämnda ståhejet om en våldtäkt ledde till en motattack på nätet: motståndarna till sannfinländarna påpekade att Matti Putkonen också hade blivit både åtalad och dömd för ett grovt sexualbrott för en massa år sedan. I och för sig var det här något smaklöst och opassande, ty Putkonen hade redan avtjänat sitt straff: saken borde ha varit glömd och förlåten. De argument som Putkonens anhängare körde med var dock högst intressanta. En av dem sade: ”Jag känner ingen människa som inte begått någon sort sexualbrott eller en gärning som motsvarar rekvisitet för ett sexualbrott. Nästan alla mina klasskamrater gjorde sig skyldiga till sådant redan på lågstadiet, därefter blev både skrytet och gärningarna ännu grövre.” Alltså: Invandrarna kan demoniseras med historier om deras ”våldtäktskultur”, som bara får betraktas som en försvårande omständighet, men om det är någon i ens egen referensgrupp som begår samma förbrytelse, ja då heter det plötsligt att våldtäkter egentligen är finsk kultur, något man vänjer sig vid redan på lågstadiet, en del av ursprungsbefolkningens allmänt godkända livsstil. Man kunde knappast tänka sig ett grällare exempel på principen ”ett regelverk för oss och ett annat för er, annars är det inte rättvist.”
Mutta puhutaanpa vielä siitä kiinalaisesta seinälehdestä. Se tietysti tuli jo selväksi, että kun joku ihan viranomaistietojen perusteella esim. epäilee puoluetta yhteyksistä rikollisuuteen, siitä tehdään heti kantelu Julkisen Sanan Neuvostolle. Tämä seinälehtiuhkaus on kuitenkin huomattavasti vakavampi juttu. Kuten jo mainitsin, puolueen katutason sympatisoijajoukkoon kuuluu monenlaisia päivät pitkät väkivaltafantasioissaan piehtaroivia pikkurikollisia, jotka kaikkien ihmisten tapaan haluavat kokea itsensä hyödyllisiksi ja tarpeellisiksi, mutteivät muuta osaa kuin ruhjoa ja rusikoida. Kun he näkevät kannattamansa puolueen lehdessä perussuomalaisten arvosteluun syyllistyneen henkilön naaman ja nimen, he haluavat tietysti tehdä mielestään isänmaallisen teon, eli hakkaavat asianomaisen teho-osastokuntoon tai suoraan ruumishuoneelle. Puoluetoimitsijoita ja puoluelehteä ei tietenkään voi saattaa tästä rikosoikeudelliseen vastuuseen, ja moraalista vastuutahan puolue ei tietenkään ota yhtään mistään.
Men låt oss ännu tala om den där kinesiska väggtidningen. Det blev givetvis redan klart att partiet genast anger tiil Opinionsnämnden för massmedier alla sådana tidningsartiklar som t ex på grund av myndighetsuppgifter misstänker att Sannfinländarna har kontakter till kriminella kretsar. Den här historien med väggtidningen är dock någonting betydligt allvarligare. Som jag redan påpekade är det mångahanda småkriminella våldsverkare som på gatunivån gillar partiet, sådana typer som hänger sig åt våldsfantasier och som - allmänmänskligt nog - vill känna sig nyttiga och oumbärliga, men som bara är kapabla att anfalla och misshandla hyggligt folk. När dessa sympatisörer ser namnet och ansiktet på en sannfinländarfientlig journalist i partiorganet, vill de givetvis göra en god fosterländsk gärning, som de själva ser det: sålunda attackerar de personen ifråga och slår honom sönder och samman, så att offret hamnar på intensiven eller direkt på bårhuset. Partifunktionärer och partitidningen får givetvis inte bära hundhuvudet för dådet: det finns ingen skuld i juridisk mening, och något moraliskt ansvar kommer partiet givetvis aldrig att ta för någonting.
On tietysti surkuhupaisaa, että puolue, jonka piirissä kaikkia liberaalin demokraattisen oikeusvaltion kannattajia ollaan leimaamassa ”kommunisteiksi” ja ”vihervasemmistolaisiksi”, on avoimesti ja kyynisesti jäljittelemässä nimenomaan kommunististen totalitaristien tapaa ahdistella toista mieltä olevia manipuloimalla rahvasta lynkkaussakeiksi - maolaiset muistaakseni tulkitsivat tämän ”kansanjoukkojen oikeutetuksi vihaksi”. Kun tiedämme, että puolueen äärioikeistosiiven synnyttäneessä nettialakulttuurissa avoimesti ihannoitiin Stalinia ja haaveiltiin toista mieltä olevien etnisten suomalaisten upottamisesta suohautoihin tai sulkemisesta ”Leirihallinto”-nimisen (ts. GULAG) viranomaisen valvomille vankileireille, ei tietysti pitäisi yllättyä siitä, että esikuvia totalitaarisille menettelytavoille haetaan myös kommunistisesta Kiinasta. ”Työväenpuolue ilman sosialismia” osoittaa taas kerran olevansa lähinnä bolsevikkipuolue ilman kommunismia - muistakaamme, että myös ”bolsevikit” olivat ryhmä, joka omavaltaisesti nimitti itsensä ”enemmistöksi” ja esiintyi työtätekevän kansan tietoisena etujoukkona.
Det är givetvis tragikomiskt att ett parti som hela tiden brännmärker alla anhängare av liberal demokratisk rättsstat som ”kommunister” och ”gröna vänstermänniskor” öppet och cyniskt imiterar just de kommunistiska totalitaristernas sätt att förfölja oliktänkande genom att organisera pöbeln till lynchningsmobbar - om jag rätt minns var det ”folkmassornas rättmätiga vrede” maoisterna kallade det för. När vi vet att Stalin öppet beundrades av vissa personer i den Internetsubkultur som gav upphov till den högerextremistiska falangen inom Sannfinländarna och att dessa personer även drömde om att sänka etniska finnar som inte delade deras åsikter i sumpmarksgravar eller om att internera dem på fångläger förvaltade av en myndighet under namnet ”Lägeröverstyrelsen” (dvs. GULAG), borde vi givetvis inte häpna alltför mycket över att även det kommunistiska Kinas totalitära metoder finner tillämpning. ”Arbetarpartiet utan socialism” visar sig en gång till vara snarast ett bolsjevikparti utan kommunism. Kom ihåg att även bolsjevikerna på eget bevåg gav sig namnet ”majoriteten” och uppträdde som den medvetna förtruppen för arbetarklassen.
- AutomaatiosuunnittelijaHR Yhtiöt Oy
- TuotantopäällikköNeon2
- ProduktutvecklingsingenjörRolls-Royce Oy Ab
- JohtajaValtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet)
- ICT expert / programmerareOK Indrivning Ab
- ProjektipäällikköSensire Oy
- TuotekehitysinsinööriRolls-Royce Oy Ab
- ICT asiantuntija/ohjelmoijaOK Perintä Oy
- TietoliikenneasentajiaEsari Verkkopalvelut Oy
- OhjelmistosuunnittelijaDatatech Oy
- 1.
-
Tutkiva journalismi voisi ehkä enemmänkin selvittää Venäjän tiedustelupalvelun, antifasistien ja persujen välisiä kuvioita ”anti-jihadismin” ilosanoman levittämisessä moraalisesti rappeutuneeseen länteen.
Lisätään vielä hakusanoiksi Aleksanteri-instituutti, Timo Vihavainen ja yleinen länsivastaisuus, niin huomataan, että aika synkkiä mahdollisuuksia persut tarjoaa. Vihervasemmistolaisuuden torjunnassa saatetaan vielä päästä hyvinkin rumiin juttuihin, kun huomataan, ettei homma onnistukaan demokraattisesti.
Mitäköhän Korhola tällä tarkoitti eli onko hän persujen hyödyllisenä idioottina liikkeellä? http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121713-kokoomuslaisen-ulostulo-%E2%80%9Dkiihottamista-perussuomalaisia-vastaan%E2%80%9D
- 2.
-
Lähteethän on tunnetusti yliarvostettuja. Kyllähän panun omat sursotar-trollausfantasiat faktasta käy aina tarpeen vaatiessa, samoin kuin suomi24-kirjoittelut.
- 3.
-
Kalevi Sorsan KGB-kansiokin saattaisi olla aika paljon kiinnostavampi juttu kuin Kanervan kootut hölmöilyt tai persujen raiskaajamyönteisen siiven keskinäinen selkääntaputtelu.
- 4.
-
Panu Höglund: - ”On voitava sanoa, että puolueelta, joka on käytännöllisesti katsoen koko historiansa ajan pitänyt keskeisenä opinkappaleenaan puoluetuen vastustamista, tällainen kuppaaminen on läpeensä moraalitonta touhua, varsinkin lama-aikana”.
Voisiko tässä olla kyse siitä, että Soini on oikeasti huolissaan tietyn ryhmittymän noususta puolueessaan (ja omasta valta-asemasta siinä sivussa) ja haluaa pitää ainakin rahavarat alkuperäisten SMP:läisten hallussa. Eli toisin sanoen noiden ”ei rasistien muiden” perussuomalaisten. Eli ilman Soinin ja hänen taustaryhmäänsä (siis säätiön jäsenten) hyväksyntää, ei kenelläkään ole puolueen rahakirstulle asiaa. Ja tällä tavoin ”uhkaavat voimat” pidetään aisoissa ja tehokkaasti.
Ihan totuuden nimissä sanottakoon, niin tuo ”kuppaaminen”, eli puolueen rahojen kierrättäminen säätiön kautta on ihan kaikkien puolueiden toimintaa. Sillä varmistetaan se, että rahoista määrää aina yksi tietty taho. Siis sisäpiiri. Perussuomalaisten kohdalla tuo sisäpiirin kuppaaminen voi olla kokonaisuuden kannalta ihan hyväkin vaihtoehto. Kaikkihan haluamme, että persuja johtavat ne tavalliset soinilaiset eivätkä…
- 5.
-
Mediahan on kohtuuton, kaunainen ja epäoikeudenmukainen. Sitä se on tosin kaikille, aina vuorollaan. Persut (tai Putkonen) unohtavat aina sen, että myös muut ovat kritiikin kohteina, mm. Matti Vanhanen ja Päivi Räsänen tulee heti mieleen. Paavo Väyrysen kimppuun käytiin aikanaan enemmän potensiin kymmenen kuin kaikkiin persuihin yhteensä, ainakin toistaiseksi. Ne kaikki muut ovat tietysti ansainneet kritiikkinsä, mutta persut eivät.
Putkonen on heittäytymässä sananvapauden marttyyriksi. Tämä on tyypillistä kaikille euroopan äärioikeistolaisille liikkeille. Samalla on kuitenkin kova halu rajoittaa itse sananvapautta. Unkari on oikeastaan ainoa maa, jossa nämä voimat ovat päässeet valtaan ja heti siellä oltiinkin säätämässä sananvapautta rajoittavaa medialakia.
Kaikin mokomin Putkonen saa laittaa esille kiinalaisia seinälehtiään. Se ainoastaan vauhdittaa persujen alamäkeä. Tosin luulen, ettei tämä saa Soinin siunausta.
- 6.
-
PerSSuthan ovat julkisesti tunnistaneet, että Suomessa on vain kaksi puoluetta: PerSSut ja muut. PerSSuja yhdistää kaksi asiaa: vainoharhaisuus ja psykoottisuus.
- 7.
-
Jälleen kerran.. :P
- 8.
-
Vielä jokin aika sitten persuista väitettiin, ettei hommafoorumilla ja puolueella ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Nyt hommafoorumin perustaja on nimitetty persulehden päätoimittajaksi - joten tuli nyt tämäkin suhde virallistettua. Voitto halla-aholaisille?
- 9.
-
Rasismia esiintyy kaikkia kansanryhmiä kohtaan. Ensimmäiseksi tulee mieleen ikärasismi. Syitä rasismiin on useita, osa jopa perusteltavissa olevia kuten ikärasismin taustatekijät yrityssaneerauksineen. Rahasta rasismi kumpuaa, saa voimavaransa. Kansalaisille tulisi varata samat mahdollisuudet opiskeluun, työpaikkoihin sekä yhteiskunnan maksamiin avustuksiin.
Maahanmuuttoasiat tulisi avata kokonaan, tuolloin rasismia ei olisi. Olisi vain poliittiset näkökannat toiminnan oikeudenmukaisuudesta.
Suomeen on tullut salailun politiikka salaisine sopimuksineen, esimerkkinä Kreikkasopimus. Politiikka on mennyt suuntaan joka herättää kysymään onko nykytyyli syy ”rasismiongelmiin”. Onhan ihmisoikeuksia rikottu Suomessakin aika usein juurikin niiden tahojen toimesta jotka maahanmuuttoa ovat halunneet lisätä. Kreikassa maahanmuuttajat toivovat Kreikan päättävän haluaako se auttaa maahanmuuttajia vai ei, jos ei niin he toivovat Kreikan laittavan rajansa kiinni. Nyt tilanne on toivoton koska maahanmuuttajille suunnattu apu on jätetty puolitiehen hyväksikäytön pelikentäksi.
Voihan oikeasti olla etteivät tahot jotka kritisoivat maahanmuuttoa ole ollenkaan rasistipohjaisia vaan ne jotka kannattavat maahanmuuttoa.Kannattaisi syventyä enemmän maahanmuuttoon ja ongelmiin joita ihmiset kohtaavat Suomeen muuttaessaan. Rasismi perussuomalaisten taholta ei taida olla se ongelma numero yksi maahanmuuttajien kannalta katsottuna vaan se ettei löydä töitä edes silloin kun sitä haluaisi tehdä puolittain ilmaiseksi. Maahanmuuttajat ovat lähinnä poliittisten ryhmien leikkikaluina kiilloittamassa puolueiden kilpeä. Keskustelua tulisi syventää oikeisiin ongelmiin, arkipäivään.
- 10.
-
Pitkästä aikaa (se on oma vikani) piipahdin täällä. Varsin asiallinen analyysi Persuista. En silti väitä (vaikka mieli tekisi) että ihmiset äänestävät ”väärin”; jokainen joka äänestyslippunsa pudottaa pönttöön, äänestää oikein. En osaa muuten ymmärtää demokratiaa.
Kamalintahan olisi JOS kaikki olisivat samaa mieltä kuin minä. Olisi pakko muuttaa heti ”jonnekin päivistä pois”, esimerkiksi Pohjois-Koreaan. Tai Antarktikselle.
Muistan eräässäkin työpaikassani (Takon kartonkitehdas) duunareiden istuvan kahvitauoilla… revarit, taistolaiset ja demarit (joita oli vähiten) omissa pöydissään. Eli, jos samalla leikkurilla oli kolme, hyvin keskenään tulevaa kaveria, demari kommari ja äkkiväärä, he tauolla menivät ”omiin” pöytiinsä. Vaikka varmasti olisi ollut keskenäänkin juttelemista.
joopa, joo.
Kerran eräs demari, tietysti vain omassa jengissä - ja kun oli vähän krapulassa - loihe lausumaan osastomme luottamusmiehestä (joka oli kiihkeä taistolainen) että ”jos sitäkin kerran kunnolla panis niin varmaan ei riakkus tolla lailla”. No, seuraavana päivä leikkurisalin ilmoitustaululle oli ilmestynyt (äärimmäisen hyvin) piirretty sarjakuva: siinä mies ja nainen kävelivät käsi kädessä heinälatoa kohti. Molemmilla oli verkkarit. Miehen verkkareitten selässä luki SDP ja naisen SKP. Sitten kuvassa oli vain lato, josta kuului ankaraa ähkimistä. No, muutama ruutu eteen päin… niin ladosta tuli ulos kaksi ihmistä, mies ja nainen, jotka edelleen pitivät toisiaan kädestä. Naisella oli yllään verkkaripaita jonka selässä luki SDP, miehellä oli vain t-paita. - 11.
-
Ankarien taistolaistätien kanssa ” … sanat eivät riitä kertomaan” … No, siteeraan edelleen kyseistä 70-luvun kuumaa hitti- iskelmää, ”no, tuskin niitä edes tarvitaan…”
- 12.
-
Ankarien taistolaistätien kanssa ” … sanat eivät riitä kertomaan” … No, siteeraan edelleen kyseistä 70-luvun kuumaa hitti- iskelmää, ”no, tuskin niitä edes tarvitaan…”
- 13.
-
Ohoh, aloin soimaan steroana. Salud y pesetas y tiempo para gastarlas. Minä muuten keräsin Puolueelle jäsenmaksuja Hervannassa. Aika koiran virka. Nimittäin, kun soitin ovikelloa, ei kukaan aukaissut ovea. (Vaikka näin kun ne kurkki mua parvekkeelta kun kävelin pois päin.) Toiset taas, jotka eivät olleet ehtineet mennä piiloon, avasivat oven. Mutta usein ne sanoivat että ”mulla ei ole just nyt yhtään käteistä”… tai muuta sellaista. ”Jaa”, minä sanoin, ja pistin nimen kohdalle ruksin. Ja taas lähdin kävelemään pois päin.
Lopulta kävelin tähän, missä nyt olen. - 14.
-
Persuille on näköjään tulossa oma lehti…No minulla olisi sille nimiehdotuskin. Noin historiasta tunnettu…Mutta enempää en voi sanoa ettei mene huumorin puolelle. - Muuten tekis joskus mieli kirjoittaa paikallislehteen mutta koska lehti ei enää hyväksy nimimerkkejä niin olenpa vaiti…etten saa persuilta nyrkkiä silmään…
- 15.
-
”Persuille on näköjään tulossa oma lehti…No minulla olisi sille nimiehdotuskin.”
Ollut jo kauan aikaa. Nimi on Perussuomalainen.
- 16.
-
No jaa. Kyllä sen on minun mielestä suuri osa toimittajistakin todennut, että viime kevään vaalien alla persuja kohdeltiin eri tavoin, s.o. negatiivisemmin, kuin muita puolueita. Tästähän tehtiin tutkimuskin, jossa asia todettiin. Osalla toimittajista keitti ihan selkeästi yli. Kampanja vain kääntyi itseään vastaan ja liikkuvien äänestäjien sympatiat pikemminkin liukuivat parjattujen persujen puolelle.
Vaalien jälkeiset, lähinnä sisulaisten ja muiden uuspersujen, hölmöilyt ja kieltäytymiset uskoa muuttunutta asemaansa ovat sitten ihan heidän omaa kovakalloisuuttaan. Niistä on turha itkeä vaan pitäisi vaan oppia käyttäytymään varovaisemmin (jos siis ei jatkuvia kohuja halua).
Mitä tulee ns. kunniakulttuurin raiskausasenteisiin, minusta on lapsellista jotenkin leikkiä, etteikö asenteet länsimaisten naisten seksuaaliseen koskemattomuuteen olisi tuon porukan piirissä aika laajalti keskiaikaisia. Riippumatta siitä onko joku Putkonen tai muu Möttönen raiskannut ketään tai ei.
- 17.
-
Kreikan vaaleissa uusnatsit taitavat päästä parlamenttiin, eitoivottu päänavaus eurooppalaisessa demokratiassa. Maltillisempi ryhmä olisi vielä ok, persutkin tuntuvat hirmu kivoilta verrattuna uusnatseihin.
Suomalainen demokratia ei edes tunnu kestävän maltillisiakaan uuspuolueita. Suomessa taitaa olla vähiten uusnatseja vaikka heistä uhkaillaan niin äänekkäästi että luulisi Suomen olevan natsismin syntypaikka. Kreikkaa ei kannata opiskella jos siellä on natsit parlamentissa, ei olisi uskonut että noin kävisi demokraattisissa vaaleissa. - 18.
-
Ihmisen psyyke toimii monessa kohden fasistisesti, joten natsipolitiikalle tulee olemaan aina jonkin verran kysyntää. Demokratiaan sisältyvään markkinataloudelliseen itsekkyyteen sisältyy myös aseenkuva naapurin postilaatikossa.
- 19.
-
”Ihmisen psyyke toimii monessa kohden fasistisesti, joten natsipolitiikalle tulee olemaan aina jonkin verran kysyntää. Demokratiaan sisältyvään markkinataloudelliseen itsekkyyteen sisältyy myös aseenkuva naapurin postilaatikossa.”
Eiköhän demokratiaan kuuluvan markkinataloudellisen itsekkyyden asepuoli parhaiten hoidu sillä, että ase on niillä sinipukuisilla kavereilla, joilla on se sinivalkoinen auto?
Markkinatalous on sitä paitsi aika paljon reilumpi kuin vaihtoehdot, joissa valtaa käyttää joko puolue, armeija tai jokin uskonnollinen yhteisö. EU:n talouskriisikin helpottuisi, jos hommaa alettaisiin viedä eteenpäin markkinatalous edellä. Nyt EU:n talouskriisiä yritetään ratkaista poliittisesti ja tuloksena on vain poliitikkojen päättämättömyydestä seuraava lamaantuminen.
Ehkäpä euro ilman Saksaa voisi toimia? Ihmettelen päättäjiämme, joilla tuntuu olevan aina tarve taloudellisesti leimautua Saksaan ja poliittisesti pysyä Venäjän alamaisena. EU-liittovaltiolle voisi kohta jo olla saumaa?
- 20.
-
Aika oudolta ”kreikkalaiset natsit” kuulostavat. Ketäs vastaan se vastarintaliikekin taisteli?
Asiasta toiseen: mikä on se, miltä Harkkarainen ei halunnut raiskaajia suojella? Heidäthän oli jo saatu kiinni ja tuomittu.
- 21.
-
Erinomaisen hyvin kirjoitettu.
