Mitä haluaisin joululahjaksi?
10.12.2006
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista
Koska joulukin on käsillä, puhutaanpa joululahjoista ja siitä, mitä itse kukin haluaisi. Tässä on minun listani - mitä turhia kursailemaan, pannaan sinne vaikka kymmenen kohtaa.
1) Parhaan lahjan olen itse asiassa jo saamassa - nimittäin vuoden 2007 alusta iiristä tulee tasaveroinen virallinen kieli Euroopan unioniin. Satu Hassi kysyä möläytti taannoin kielistä tietämättömien ihmisten tyyliin, oliko iirissä ylipäätään sanoja jonkin häntä erityisesti pohdituttaneen EU-asiakirjan kääntämiseen. No, täältä tulee takuulla virallinen ammattimiehen vastaus: jos ei ole niin katsotaan sanakirjasta, ja jos ei ole sielläkään niin sitten keksitään itse. Niin on aina ennenkin tehty, ja hyvin on pärjätty.
2) Lisätään siihen sitten vielä sellainen toivomus, että katalaanille ja baskillekin saataisiin virallinen asema, ihan vain kiusaksi niille ääliöille, jotka vähän väliä parkuvat siitä, kuinka paljon virallisia kieliä Euroopan unionissa on: ”Yhyy, emmehän me pääse ikinä snobbailemaan hienolla englannillamme emmekä ranskallamme, kun kaikki kumminkin käännetään suomeksi ja muille hassuille kielille!”
3) Kirjakaupassa oli mukavan laaja kahdeksisenkymmentä euroa maksava suomi-ruotsi -sanakirja. Sellaista tarvitsee ihan käytännön syistä, mutta se on fyysisiltä ulottuvuuksiltaan liian iso mahtumaan minnekään tähän jo ennestään kirjojen täyttämään kämppääni. Voisitkohan, Joulupukki, huolehtia siitä, että kustantaja tuo sen saataville sähköisessä muodossa, että voin ladata sen CD:ltä koneelleni? Pukinkonttiin itse kirjaa ei tarvitse panna, maksan sen kyllä omilla rahoillani sitten kun se sähköinen versio on ilmestynyt.
4) Sitä vastoin, Joulupukki, voisit kyllä tuoda tietokoneeseeni äänikortin. Ostin pari kuukautta sitten taas uuden tähtitiederompun muistellessani poikavuosieni luonnontiedeharrastuksia, mutta koneeni puutteellinen äänikapasiteetti estää tähtitiedeohjelman lataamisen, ja pelkään, että se ehtii litistyä kirjakasojen alla pilalle ennen kuin itse älyän raahautua alan liikkeeseen hankkimaan tarvittavat vehkeet.
5) Enkä panisi pahitteeksi kunnon kirjahyllyäkään sen puoleen. Selkä hiukan kärsii siitä, että kaksiosainen Espanjan historia osuu ristiselän alle ja Harry Potterin iirinkielinen käännös painaa lapaluuta.
6) Kai maar noille parin viime vuoden aikana hankituille DVD-levyillekin voisit jonkin telineen järjestää, Joulupukki hyvä? Pelkään, että kallisarvoiset Spede-klassikkoni Näköradiomiehen siekailuista aina Speedy Gonzalesiin eivät kauaa säily katselukelpoisina tuossa kirjojen lomassa rusentuessaan.
7) Sekä tyttöystäväni että minä iloitsisimme varmasti paljon myös matkalipuista Irlantiin. Niin, ja majoituksenhan varaisit meille tietysti iirinkielisten alueiden matkustajakodeista, mistäpä muualtakaan?
8) Kihlasormus itse asiassa on jo omasta takaa, joten sitä ei tarvitse tuoda lahjaksi, kiitos vain.
9) Niin, Joulupukki, ja itse asiassa voisit varmaan tehdä tohtorinväitöskirjani valmiiksi minun puolestani. Ai et vai? Kai maar sinulla nyt on puolan ja saksan taito, kun kerran joudut toimittamaan lahjoja niihinkin maihin?
10) Jollet nyt noita muita ehdi toimittamaan, niin järjestä nyt sitten edes se maailmanrauha ja ne pöperöt nälkäisille. Ja tuon immuunikadon voisit myös parantaa. Ai ei sinun hommiasi? Kenen? Jumalan? Joo, tiedän kyllä, tuttu kaveri. Koetetaan ottaa yhteyttä, mutta niillä linjoilla on koko lailla tungosta nykyään.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Rakas joulupukki,
1. Olisiko mahdollista, ettei lankomies tänä jouluna katselisi telkkaria yhtään? Tai edes koko aikaa? Äiti uhkasi tehdä minut perinnöttömäksi, jos kätken antennijohdon, joten en selviä omin avuin.
2. Voisiko siskon poika saada tänä jouluna vähän vähemmän lahjoja? Lapsiparka oli viime vuonna aivan voipunut kaikkien pakettien avaamisesta, kun kiva lelu löytyi ensimmäisestä eivätkä loput jaksaneet kiinnostaa.
3. Se maailmanrauhajuttu olisi tosi kiva.
- 2.
-
Olen materialisti:
1. Salmiakkia. PALJON salmiakkia.
- 3.
-
En kyllä tunne muita jotka olisi noin kiinostuneita jostakin iirinkielestä, joka ei ole edes sukua suomenkielelle. Irlantilaisten isänmaallisuudentuntoa asia(EU-hyväksuyntä) kyllä koskettaa. Toivottavasti se ei tuo lisäkiihokkeita nyt jo viimein rauhoittuneeseen Pohjois-Irlantiin. Itse olen sanonut kysyttäessä lahjatoivomuksia että mitään tarpeetonta roinaa en halua. Niinpä olen saanut vaatteita lahjaksi jouluna ja syntymäpäivinä. Tuo IT-roina on kasvava ala. Koskaan ei ne välineet tule olemaan riittävän hyviä. Siitä varmasti pitää huolen muutama miljoona insinööriä maailmassa. Tunnen sukulaisia joiden kersat on aina kinuamassa uusia vermeitä pelikoneisiinsa. Tämä tietysti aiheuttaa riitaa kun rahat ei aina riitä. Kirjat ovat aina hyviä lahjoja. Maailmaa voi aina toivoa paremmaksi mutta meillä suomalaisilla on onni olla suomalaisia varmaan maailman rauhallisimmassa kolkassa. Sen näkee kun tiedotusvälineitä seuraa. Se on lahjoista parhaimpia. Jos nyt ei lasketa muslimeja niin moni kristitty viettää tämänkin joulunsa pelossa ja nälässä. Muslimeilla on tietysti omat rauhoittumispyhänsä jos niitä kunnioittavat. Jos vielä haluaa maailmaa parantaa niin se joulurauhan julistaminen Suomen Turusta tuo aina hyvän mielen ainakin allekirjoittaneelle ja toivottavasti kaikille jotka sen kuulevat ja ymmärtävät koko maailmassa. Sehän radioidaan lyhytaalloilla joka tavoittaa Australiankin hyvissä olosuhteissa. Lisäksi se taitaa näkyä ja kuulua sateliittikanavilla. Että hyvät joulut.
- 4.
-
Yksi erittäin painava syy siihen, miksi en ole järin innostunut lasten hankkimisen ajatuksesta on romu. en voi sietää sitä, että on nurkat väärällään tarpeetonta roinaa. Mutta jos olisi lapsia, ne saisivat hirveästi kaikkia leluja ja vanhempana pelejä lahjaksi. Lisäksi äitinä niitä pitäisi itsekin ostaa, ja oletteko katsoneet, mitä lelut ja pelit nykypäivänä maksavat? Ellei ostaisi, lasta kiusattaisiin koulussa ja siitä tulisi sarjamurhaaja…
Muistan, kuinka joskus ala-asteella kaverit kilpailivat siitä, kuka oli saanut useampia lahjapaketteja. Minä en silloinkaan voinut käsittää, mikä itseisarvo se tavaran määrä on. Mieleistä laatua tänne, kiitos.
- 5.
-
Hyvä Jumala, suo ettei taas alkaisi se iankaikkinen kitinä joulun kaupallistumisesta. Suo etteivät muka-moraaliltaan-paremmat-paskiaiset pilaa tätäkin Jeesuksen syntymän juhlaa.
- 6.
-
Kivari: Johan se sanottiin: laatu, ei määrä.
Turha roinamäärä kyllä kurmottaa. Minä esim. arvostaisin joululahjana illallista Chez Dominiquessa - syöppö kun olen. ;) Eikä tulisi turhaa roinaa, kun söisin joululahjana!
No, wokkipannu olis kanssa pop. Ja OIKEIN terävä keittiöveitsi. Sellainen, jolla tällainen hullu (f)emakko voi jahdata valkoihoisia, vasenkätisiä heteromiehiä, jotka ovat kaiken pahan alku ja juuri. ;) ;)
- 7.
-
Aivan sama. Ehditte pilata jo jouluni.
- 8.
-
On vain oikein, että sinunkin joulusi menee pilalle.
Tuntuu, että vuosi vuodelta joulukrääsää on kaupoissa enemmän ja aikaisemmin, ja vuosi vuodelta toleranssini vain laskee. Tänä vuonna olen todennut, että minua inhottaa se, että ruokakaupassa on kuutiokaupalla suklaata.
Yhdellä keskustelupalstalla joku tantta kysyi lokakuun puolivälissä, että joko olette alkaneet jouluvalmistelut?
- 9.
-
Mun jouluani ette onnistu pilaamaan!
Pääasiassa siksi, että mulla ei ole niitä lapsia. ;)
- 10.
-
Perkele. Toivottavasti joulupukki tuo teille oikein helevetisti lahjoja!
- 11.
-
Rakas Joulupukki, voisitko huolehtia siitä, etteivät kaiken maailman hihhulit sotkisi sitä Jeesustaan joka asiaan - jouluunkin. Kiitos.
- 12.
-
”Lisätään siihen sitten vielä sellainen toivomus, että katalaanille ja baskillekin saataisiin virallinen asema, ihan vain kiusaksi niille ääliöille, jotka vähän väliä parkuvat siitä, kuinka paljon virallisia kieliä Euroopan unionissa on: ”Yhyy, emmehän me pääse ikinä snobbailemaan hienolla englannillamme emmekä ranskallamme, kun kaikki kumminkin käännetään suomeksi ja muille hassuille kielille!””
Tuo on aika idioottimainen syy antaa virallisen EU-kielen status katalaanille ja baskille, jotka kaiketi on tähän asti jätetty virallisten EU-kielten joukosta pois, koska ne eivät ole EU:n jäsenvaltioiden virallisia kieliä (kansallisella tasolla). Toisin sanoen, virallinen asema jäsenvaltion kielenä kansallisella tasolla, on kriteeri, joka rajaa EU:n vieralliset kielet.
On aivan typerän näköistä itkeä pelkästään baskin ja katalaanin perään, koska noiden kielten nostaminen virallisen EU-kielen asemaan on peruste nostaa samaan asemaan kaikki muutkin vastaavat kielet. Iiri on oleellisesti eri asemassa kuin baski ja katalaani (tai oksidentaali tai galitsia tai kaikki muiden EU:n jäsenvaltioiden viralliset paikalliskielet), koska iiri on Irlannin valtion virallisista kielistä toinen. Eli kyse on alueellisten virallisten kielten hyväksymisestä EU:n virallisiksi kieliksi.
Ymmärrän kyllä miksi kielialan ihminen haluaisi EU:n virallisten kielten joukon laajenevan. Kannattaa kuitenkin vetää se pää omasta perseestä ja esittää argumentteja, joilla vedota muihin ihmisiin, jos haluaa ajaa EU:n virallisten kielten joukon laajentamista.
- 13.
-
Hyvä Joulupukki,
Koska ainakin ulkonaisesti edustat klassisen luotettavaa patriarkaattia, niin rohkenen toivoa sinulta rahoituksen katkaisemista naisjärjestöiltä. Eduskunnan naisverkostoa ja naistutkimustakin voisit hiukan kurmottaa, tai älä ainakaan anna niille lahjoja; korkeintaan vitsa.
Niin, ja tasa-arvoa tietysti.
Rauha maassa, ja ihmisillä hyvä tahto ;)
- 14.
-
Onko saame EU:n virallinen kieli? Tai virallinen suomessa edes, sen puoleen?
Etäisyydet ovat nykyään niin lyhyitä, että on vaikea käsittää miten esim. baskit ovat onnistuneet pysymään niin eristyksissä, että heillä on säilynyt oma kieli.
- 15.
-
Jopa oli narsistinen kirjoitus.
Pelkkiä risuja ansaitsisit.
- 16.
-
Koska joulu on perhejuhla, en puhu erotiikasta. 1) Karjala takaisin. Suomi on jalkapuoli. 2) Pakkoruotsi pois. Kuinka eilenkin siunailin, miten hyvä olisi osata saksaa ja ajattelin, että tietämystä Saksasta ja harrastuksia siihen maahan olisi viisasta jokaisen vaalia. Nyt on paha opetella saksaa tavaamalla saksalaisia kirjoja, joita ei käännetä juurikaan muille kielille. 3) Suomi Natoon ja pois Venäjän etupiiristä. 4) Uudet johtajat kaikkiin puolueisiin, koska nykyjohto on juuri halunnut pysyttää Suomen Venäjän etupiiriin. He ovat tottuneet siihen nuoruudessaan, että Suomi on Venäjän taskussa. 5) Toivottavasti EU:ssa sallittaisiin sananvapaus avoimuuden lisäksi. Tästä pääsemmekinkohtaan 6) David Irving, Ernst Zündel ym. mielipidevangit vapaaksi. 8) Amnesty lakkautettaisiin tai ainakin ihmiset joukkopakenisivat tästä järjettömästä äärivasemmistolaisesta humpuukijärjestöstä. 9) Minulle lottovoitto 10) 10 toivomusta lisää
- 17.
-
Aiotko Panu kommentoida Ollilan viime perjantaisia ajatuksia, kun kommentoit silloin hänen huoltaan nuorten miesten syrjäytyneisyydestäkin?
Toivomus joulupukille: joku aihe, josta voidaan taas tapella verissä päin, suojautua kukin tiukasti omaan maakuoppaan ja huudella sieltä omia ennakkoluuloja perusteltuina mielipiteinä. ;)
- 18.
-
Täähän oli jotain parodiaa, n´est-ce-pas?
- 19.
-
Pölhöateisti: ”3) Suomi Natoon ja pois Venäjän etupiiristä.”
Muokkaan toiveitani: oi joulupukki, voisitko siirtää meidät jonnekin vähän kauemmas, pois tuon Venäjän naapurista - sen naapurina ollessa, kun on vähän pakko ottaa huomioon myös sen politiikka. Jos vaikka jonnekin etelämmäs, ei ihan kuumimpaan paikkaan, mutta vaikka välimeren tasalle?
- 20.
-
Tietysti natossa ei tarvitse ottaa huomiioon niin paljon Venäjän vaatimuksia kuin muuten. Ainakin kollaboraattoripoliitikkojen on vaikeampi perustella suostumuksia ja ehkäpä myös pysyä vallassa.
- 21.
- 22.
-
Ai Panu on joulupukki! No, nyt mä ymmärrän kaiken!
- 23.
- 24.
-
”Jos vaikka jonnekin etelämmäs, ei ihan kuumimpaan paikkaan, mutta vaikka välimeren tasalle?”
Ei tarvitse pyytää joulupukilta, ilmastonmuutos antaa pyytämättä.
- 25.
-
Eniten ärsyttää se iänikuinen kitinä joulun markkinallistamisesta.
Aika menee kitinään ja unohdetaan nauttia siitä oikeasta joulusta ja sen päätarkoituksesta. - 26.
-
Haluamatta olla sen enempää ilkeä kuin jo luonnostani olen niin toteanpa vaan että luulin Panun haluavan joululahjaksi ”El caudillon muistelmat” tai ”Il ducen päiväkirjan”…Tai jos hän on lauhkealla tuulella niin ehkä riittää ”An memoireachtainn na-h De Valera”…(hah).
- 27.
- 28.
-
Kunhan eivät sensuroi kaikkia lehtiä tai vaadi tuomiota holokaustin vähättelystä tms.
- 29.
-
””Jos vaikka jonnekin etelämmäs, ei ihan kuumimpaan paikkaan, mutta vaikka välimeren tasalle?”
Ei tarvitse pyytää joulupukilta, ilmastonmuutos antaa pyytämättä.”
Ilmantieteen laitoksen ilmastonmuutossivuston mukaan vuosisadan loppuun mennessä Etelä-Suomen talvi muuttuu todennäköisimmin samanlaiseksi kuin Ruotsin länsirannikolla. Siis pääosin vetiseksi ja lumettomaksi, jollainen sää on Etelä-Suomessa vallinnut viimeisen kuukauden ajan. Kesäilmastomme muuttuu talvea vähemmän.
Maailman mukavin ilmasto on mielestäni Kanarian saarilla. Auringonpaiste on voimakasta ympäri vuoden ja ilmasto on lämmin mutta liian kosteaa ja kuumaa ei ole kuin harvoin, koska kylmä merivirta vähentää haihduntaa ja pitää sademäärän pienenä. Havaijin ilmastostakaan on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Talvella Mauna Kealla, jonka huippu on yli 4000 metrin korkeudessa on, on mahdollista hiihtää. Huipulta avautuu henkeäsalpaava näköala.
- 30.
-
Hyvä Arawn, mitä pahaa olen tehnyt, että minua pitää veitsi kädessä jahdata ? Voisin kyllä lainata yhtä , veitsiä löytyy useampiakin, japanilaista käsityötä.
- 31.
-
Joulun pitäisi olla kaupallisempi: http://www.capmag.com/article.asp?ID=2254
Kaupallinen joulu on kyllä yksi hienoimmista amerikkalaisista tuontitavaroista. Ensin ostoksille häpeämättömästi nauttimaan puhtaasta, perusinhimillisestä ostamisen ilosta, jota kaikki paitsi kommunistit eli massamurhaamisen kannattajat rakastavat, sitten kotiin rauhoittumaan perheen ja sukulaisten kanssa. - 32.
-
Kvanttikengät olisivat kivat! Varmasti ne veisivät hankaluuksiin… niinhän elämäkin, vie. Mutta olisi huvittavaa kuunnella oikeudessa kun todistajat väittäisivät että ”se oli tuolla/eipäs kuin tuolla…”. Kvanttikenkineni tietysti lusisin kakkuni Kakolassa, ihan syystä, mutta samaan aikaan skoolaisin cocnaccia P.Arajärven (nimi muutettu) kanssa Kämpin terassilla.

