Mistä on pienet idolit tehty

16.12.2006
Panu

Nuoruudessani, kun vielä jaksoin harrastaa kaikenlaista vasemmistolaista maailmanparannusta, luin eräästä tanskalaisesta alan lehdestä iskulauseen Køb ikke andres drømmer - drøm selv, ts. ”Älä osta muiden unelmia, unelmoi itse!” Se oli hyvä oppi, sillä kuten kaikki parhaat opit, sen saattoi kääntää sitä itseään vastaan: kun aloin itse aikuistua pois typerimmistä vasemmistoidealismin muodoista, kyse oli juuri siitä, että ymmärsin niiden olleen jonkun muun unelmia, massatuotettuja ja massamarkkinoituja, ei omiani. Enimmäkseen katson elämässäni onnistuneeni unelmoimaan enimmäkseen ihan ikiomia haaveitani ja pitkälti myös toteuttamaan ne. Teinipoikana halusin kemistiksi, en lääketieteelliseen, johon minun lukioarvosanoillani olisi ”kuulunut” mennä; kun huomasin, ettei kemia enää ollut minun juttuni - oikea unelmani - vaan että halusin pikemminkin opiskella hassuja kieliä, vaihdoin tiedekuntaa.

Rokkitähden tai musiikki-idolin urasta en siis koskaan ole haaveillut. Mitään instrumenttia en soita, ja iirinkielisiä laulujakin laulan vain tyttöystävälleni, vaikka sisarukseni ovatkin kehuneet minua perheen musikaalisimmaksi. Monituhatpäisen ihmisjoukon eteen hurrattavaksi olen päässyt omilla keinoillani ja ehdoillani. Niinpä en voisi kuvitellakaan olevani, tai olleeni nuorena, kukaan niistä säälittävistä lapsiparoista, jotka nyt ovat norkoilemassa mukaan Idols-ohjelman uuteen inkarnaatioon. Voin kuulostaa ilkeältä, mutta suhtaudun heihin jopa hienoisella halveksunnalla tai ainakin tympäännyksellä, sillä suuri osa heistä on juuri sitä porukkaa, joka ei osaa haaveilla mistään omasta jutusta, vaan keskittyy ajamaan takaa massamarkkinoitua unelmaa, sitä suuruuden ja kuuluisuuden esiintymismuotoa, joka nuorisokulttuurin piirissä juolahtaa kaikille mieleen ensimmäisenä.

Muistan, kuinka meitä 80-luvulla kiusattiin esimerkiksi erään mallitytön - armeliaisuudesta en mainitse hänen nimeään - ikimuistoisen hirveällä levyllä nimeltä ”Curare”. Mallityttö, joka oli päässyt julkisuuteen jonkin viihdekälätysohjelman koristetissiparina, ei osannut laulaa nimeksikään, hän todellakin lähinnä lausui kappaleittensa sanat - epävarmalla äänellä, joka ei kuulunut minnekään edes vahvistimen avulla - mikä kylläkin oli ihan hyvä asia sinänsä, koska sävelkorvaakaan kyseisellä neitokaisella ei ollut häiriöksi asti. Laulajanuralle hänellä oli samantasoinen pätevyys kuin Matti Nykäsellä, eli kaikki meriitit oli hankittu jostain muusta kuin laulamisesta, vaikka show-ihmisiä oltiinkin. Tietääkseni hänen laulajanuransa jäi tuon yhden ainoan levytyksen varaan, ja hyvä niin - vaikka häntä ainakin murrosiän hormonihumalassa katseli paljon mieluummin kuin Matti Nykästä, olen pohjimmiltani sillä kannalla, että Matti on esittäjänkyvyiltään selvästi parempi. Ainakin Matti osaa räpätä sanat Hai hai hai, mä oon sun samurai mukaansatempaavan rytmikkäästi, vaikka äänen melodisuudessa jotain moittimista olisikin.

En tiedä, kuinka monet lauluäänettömät ja rytmitajuttomat mallikaunottaret vielä pääsevät levyttämään Curare-tasoisia taideluomia, mutta ainakin Jone Nikulan tylyä kyykyttämistyyliä voidaan pitää luonnollisena ja ymmärrettävänä reaktiona moiseen puhallusputkitulitukseen. Hyvältä estradiartistilta ja populaarimusiikin esittäjältä vaaditaan nimittäin aivan oikeaa osaamista, ja kelle tahansa kovaa työtä tekevälle ammatti-ihmiselle on äärimmäisen nöyryyttävää, että joillakin muilla ansioilla (esimerkiksi ulkonäöllisillä) kunnostautunut henkilö pääsee takaoven kautta hänen alalleen tekemään keskinkertaista tai suorastaan huonoa työtä ja ampumaan sillä tavalla curare-myrkkynuolen koko ammattikunnan selkään. (Kyllä minuakin ovat aina suututtaneet kaikki kahdeksantoistavuotiaat blondit missiehdokkaat, jotka ovat mahtavasti julistaneet osaavansa puolta tusinaa kieltä siksi, että ovat lukeneet niitä pari kurssia lukiossa tai yhden työväenopistossa.) Veikkaanpa, että oikeasti hommansa hallitsevat viihdealan ihmiset noin yleisesti ottaen arvostavat Nikulan ilkeyttä ja raakoja otteita juuri tästä syystä, enkä ainakaan minä ryhdy moittimaan heitä siitä. Toisaalta sellainen idolikisälli, jolla on sekä kanttia että lahjakkuutta päästä niin kovaotteisen portsarin ohi, on mitä suurimmassa määrin ansainnut oman sijansa majatalossa, mistä myös alan vakiintuneet tekijäihmiset lienevät samaa mieltä.

Tässä kohdassa sietää myös pohtia tapausta nimeltä Ibi Love. Kuten tunnettua, kyseinen neitokainen ei ilmeisestikään ole laulajana täysin lahjaton: Nikula totesi eräässä haastattelussa äänestäneensä häntä jatkoon juuri tästä syystä. Jopa hänen sinnikäs tyrkyttäytymisensä ja häiriköintinsä on eräässä mielessä merkki hyväksyttävästä taiteilijatemperamentista. Mutta kuten Ruben Stillerin tekemä haastattelu osoitti, Ibin arvomaailma ja maneerit ovat niin puistattavia - alkaen hänen tavastaan sekoittaa tarpeettomasti englantia suomeensa, joka on näinä aikoina, kun kaikki kyseistä kieltä osaavat, todella alkukantainen ja rahvaanomainen tapa snobbailla - ettei hänestä oikeasti ole miksikään valtavirtaidoliksi.

En ota kantaa netissä ja muuallakin vilisseisiin spekulaatioihin Ibin huumeidenkäytöstä ja luonnevikaisuudesta, mutta sitä vastoin uskon kyllä tuomarien tehneen oikean ratkaisun paiskatessaan hänet mäkeen. Kunnon idoli, suuren yleisön arvostama kansantaiteilija, on nimittäin oikeanlainen yhdistelmä lahjakasta poikkeusyksilöä ja koko kansan kaveria. Koska hän on lahjakas poikkeusyksilö, hän pääsee pitkälle urallaan, mutta samanaikaisesti hän ainakin artistin roolissaan ymmärtää kansansuosionsa olevan nimenomaan kansansuosiota, eli osaa kuulla sitä kuusta, jonka juurella hänen asuntonsa on. Hän osaa luontevasti ilmaista arvostavansa ihailijoitaan ja kuulijoitaan ja olevansa heille kiitollinen saamastaan suosiosta, jota hän - kunnon perusluterilaisena suomalaisena - ei tietenkään sisimmässään katso ansaitsevansa. Mahdollisesti hän osaa myös vaivihkaisesti ja tyylikkäästi tuoda esille sen, että hänen lahjakkuutensa ja poikkeusyksilöytensä ei ole mikään yksiselitteinen siunaus, vaan myös merkki siitä, ettei hän itse osannut koskaan olla tavallisen, oikeaa työtä sairaanhoitajana tai rekkakuskina tekevän ja veroja maksavan kansan edustaja. Siihen tarvitaan omanlaistaan lahjakkuutta, jota taas häneltä on aina puuttunut ja jota hän tietenkin pohjimmiltaan pitää tärkeämpänä, koska viime kädessä yhteiskuntaa pyörittävät muurarit, maalarit ja hammashoitajat, ja hän - jonninjoutava komeljanttari, joka tekee näitä viihdehommia, kun ei osaa kunnon töissäkään käydä - saa leipänsä vain heidän armostaan. On yhdentekevää, onko artisti oikeasti tätä mieltä: kyky nöyrtyä asianmukaisesti kuuluu hänen rooliinsa ammattiviihdyttäjänä, ja mitä luontevammin ja vetoavammin hän osaa sen vetää, sitä enemmän hän saa suosiota.

Ibi, joka on yhtaikaa öykkärityrkky ja showbisneksestä lapsellisesti innostunut pikkutyttö, on ilmeisestikin kemiallisesti puhdas ja vapaa kyvystä tällaiseen nöyryyteen yleisön edessä. Hänen sökellyksestään Stillerin piinapenkissä sai lähinnä sellaisen kuvan, että ainoa elämä, jota hän arvostaa, on rillutteluelämä ja viihdemaailma, eli toisin sanoen kuulijoiden - kansan - rooli on ostaa hänen levyjään ja maksaa hänen ravintolalaskunsa. Tällaisella ylimielisyydellä voi ehkä päästä joidenkin marginaalien kannattamaksi kulttihahmoksi, mutta suuren yleisön idolille se ei todellakaan sovi.

Panu Höglund

Uranuksen työpaikat

MyyntiedustajaMerplast Oy
MyyjiäPintaväri Oy
KirjanpitäjäMer-Yhtiöt Oy
Taloushallinnon asiantuntijaVITA-Terveyspalvelut Oy
SähköinsinööriProtoshop Oy

MyyntineuvottelijaPanda Security
Kaksi sähkösuunnittelijaaRE-Suunnittelu Oy
YritysmyyntineuvottelijoitaVerkkoviesti26 Oy
Microsoft Bing hakusanamarkkinoijiaMedialuotsi Oy
Game Graphics Artist / AnimatorUplause Oy

Kaikki Uranuksen työpaikat

Edellinen kirjoitus
← Zuviel des GutenSeuraava kirjoitus
Suomettunut vai lännettynyt? →

Piditkö artikkelista?

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Osion Kolinaa PANUhuoneesta syötteet:
kirjoitukset
kommentit

1.

En tietenkään tiedä mistään Ibistä, muta olipa tyly kommentti. Olisiko muut paljoakaan sen luterilaisempia? Mielenkintoista olisi myös tietää, mikä on ”puistattava arvomaailma. Ei kai se ole tuonut lisää julmuutta lyttäämisarvosteluun?

2.

No johan mä sen tuossa sanoin mikä sen arvomaailmassa on vikana: mikään ei oo mitään paitsi showbisnes ja bilettäminen. Se mielikuva siitä jäi päälle.

3.

jonesta: jos joku hempukka on riittävän tyhmä halutakseen Idols-kisaan, sitä saakin itkettää.

Entäs sitten mallikoulu. Mallimamma itketti tyttöjä ja pyyteli sitä jälkeenpäin iltiksessä anteeksi. jos minulla joskus on tyttö, ja epäonnistun kasvatuksessa niin, että hän haluaa malliksi, mallikouluun en silti alaikäistä päästäisi. voisin maksaa mallikansion tekemisen ja viedä kädestä pitäen mallitoimiston ovelle, mutta tuollaiset ohjelmat on niin typeriä. Miksi kukaan tolkussaan oleva ihminen haluaa julkisuuteen, on jäänyt minulle epäselväksi.

Suurin Pudottaja olisi voinut toimia ilman typeriä kilpailuja ja ”pudottamista”. Minusta olisi ollut hauska seurata, miten ihmiset treenaavat ja rukkaavat syömistapojaan (voisin itsekin mennä höykytysleirille, jos sitä ei televisioitaisi). Minusta kaikkien olisi pitänyt olla mukana loppuun saakka ja sitten joku arvovaltainen tuomaristo olisi valinnut voittajan vuosi leirin jälkeen -silloin olisi nähty, kuka on parhaiten omaksunut uudet elämäntavat.

4.

Olipa puistattavaa. Minkä muun pitäisi sitten merkitä jotain? Kaikkihan Suomessa ovat samaa mieltä kaikesta ja mediassa varsinkin ja varsinkin yleisön suosioon aikovat.

5.

Joo. Antaa muumimamman ym. vain päättää kaikesta.

6.

Jos kiinnostaa tietää Ibi Lovesta ennen kuin kommentoi, voi kurkata vaikka YouTubesta.

Amerikkalaiset julkkikset, selkeimmin ehkä hiphop-artistit, tuovat kyllä esiin showbisnes-biletys-arvomaailmaa, mutta varsinaisen taitonsa lisäksi heille on menestyksen kasvaessa kehittynyt taito esitellä tuota arvomaailmaa siten, että se toimii osana valmiiksi suositun tuotteen markkinointia.

Ibi Love ja muut vastaavat lähtevät väärästä päästä liikkeelle ja matkivat menestyneistä ihmisistä vain sitä osaa, joka markkinoinnissa tuodaan esiin. He ottavat menestyneen ihmisen elkeet käyttöön ennen kuin ovat oikeasti menestyneet, vaikka pitäisi osata tehdä saman verran töitä ja oikeita valintoja ennen menestystä kuin menestyneet ihmiset. Taitavimmin menestyneen ihmisen elkeitä matkivat voivat toimia huijareina, mutta loput näyttävät vain hölmöiltä.

7.

”Jos kiinnostaa tietää Ibi Lovesta ennen kuin kommentoi, voi kurkata vaikka YouTubesta.”

Punainen myötähäpeävaroitus.

”He ottavat menestyneen ihmisen elkeet käyttöön ennen kuin ovat oikeasti menestyneet, vaikka pitäisi osata tehdä saman verran töitä ja oikeita valintoja ennen menestystä kuin menestyneet ihmiset.”

Jep. Joskus tuntuu siltä että tuon arvomaailman ja niiden elkeiden pääasiallinen funktio on toimia juuri feikkivaroittimena, koska lahjattomat pyrkyrit ja tyrkyt voi tunnistaa juuri siitä, että he omaksuvat ulkoisen habituksen ennen aikojaan ja ilman sisäisiä syitä.

8.

1) Mikä oli kyseinen tanskalainen vasemmistolehti? Villi arvaukseni on, ettei Jyllandsposten :)

2) En muuten ymmärrä miksi ajattelet, että harvinaiset unelmat olisivat jotenkin arvostettavampia kuin valtavirtaiset. Kyllä kai massatuotettu ja -markkinoitu unelma voi täyttää tehtävänsä ihan yhtä tehokkaasti kuin henkilökohtaisista lähtökohdista kyhätty. Ainakin jos ajatellaan, että unelman ensisijainen tehtävä on tuottaa unelmoijan elämään mielekäs päämäärä, jonka ympärille tämän ajoittain raskaan maallisen vaelluksen voi organisoida.

Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että väliä ei ole edes sillä, onko valtavirtainen unelma omaksuttu peräänkuuluttamistasi ”sisäisistä” syistä vai markkinoinnin takia. Ellei omaperäisyys sitten ole arvo sinänsä. Esimerkiksi yhteishyvän näkökulmasta väittäisin kuitenkin, että moni massamarkkinoidun lääkäriksitulounelman omaksunut laumasielu saattaa hyvinkin kasvaa produktiivisemmaksi yhteiskunnan jäseneksi kuin omaa polkuaan kulkeva kulttuurisemiotiikan tai mongolialaisen filologian opiskelija. Näin ajattelen, vaikka itse käytän aikaani hassujen ja vähemmän hassujen kielten opiskeluun.

Hauskaa muuten, että mainittu omaperäisyyttä ihannoiva tankalainen slogan tulee maasta, joka tunnetaan paremmin aivan toista maata edustavasta motosta, nimittäin Janten laista. Janteloven epäilemättä käyttäisi omaperäisyyteen pyrkimisestä ilkeämpää nimeä ”erikoisuuden tavoittelu”. No, Janten laki ei muutenkaan liene ohjeistoista niitä hedelmällisimpiä.

9.

1) En edes muista, mikä se oli. Riittäähän noita maailmanparantajien läpysköjä. Mutta Jyllands-Postenia en tosiaan ole koskaan lukenut, koska se ei ole profiililtaan laatulehti. En ylipäätään juuri lue tanskalaisia lehtiä nykyään. Norjalaisia kyllä, esim. Dag og Tidiä.

2) Suurin osa noista yliteoreettisten humanistialojen opiskelijoista itse asiassa ostaa muiden unelmat, koska se humanistikulttuuri on yhtä lailla massakulttuuria ja joltain porukalta omaksuttuja unelmia kuin esimerkiksi Ibi Loven touhut. ”Mongolilaisen filologian” rinnastaminen siihen on asiatonta, koska esimerkiksi minä saan tällä hetkellä yksityisellä sektorilla elantoni toimenkuvalla, joka on varsin lähellä ”mongolilaista filologiaa”. (Yksityiskohtia en voi paljastaa, koska minua on peloteltu liikesalaisuudella.) Noin yleisesti ottaen en usko, että minkään nykykielen opiskelu olisi mikään kannattamaton ”brotlose Kunst” - minulla oli koulukaveri, joka alkoi harrastaa omituisia kieliä jo yläasteiässä (minä vasta vanhempana), ja kielitaitonsa ansiosta hänellä on nykyään korkea palli EU:ssa.

10.

”Hauskaa muuten, että mainittu omaperäisyyttä ihannoiva tankalainen slogan tulee maasta, joka tunnetaan paremmin aivan toista maata edustavasta motosta, nimittäin Janten laista.”

Kannattaa muuten lukea romaani, josta käsite on peräisin - Aksel Sandemosen ”En flyktning krysser sitt spor”, joka on oikeastaan kirjoitettu norjaksi. Suosittelen ruotsinkielistä käännöstä ”En flykting korsar sitt spår”, koska se noudattaa Sandemosen myöhempää tulkintaa, jota itse pidän kypsempänä ja onnistuneempana. Alkuperäisteos on parhaiten saatavana Norges Nasjonallitteratur -sarjassa, mutta se on kirjan ensimmäisen version mukainen, jota en arvosta kovin paljon.

Itselleni Sandemose oli tuossa kaksikymppisenä suuri esikuva ja ihanne, koska tuntui, että hänen kirjansa olisi käsitellyt minun kotikaupunkiani. Janten laki oli myös Varkauden laki.

11.

Massatuotetuissa ja markkinoidussa unelmissa on se vika, etteivät ihmiset pysähdy koskaan kysymään itseltään: ”Onko tämä todella sitä, mitä haluan? ”Otetaanpa esimerkki tavismaailmasta: ihmiset haaveilevat vakityöpaiksta, omakotitalosta, 1,8 lapsesta ja farmarivolvosta. Kun lapset muuttavat pois kotoa ja koira kuolee katkeroidutaan, kun tajutaan että on eletty jonkun muun elämää. Jollekulle tuollainen elämä voi toki olla haaveiden täyttymys, mutta valituksen määrästä päätellen useimmille ei.

12.

Minä kylläkin ihmettelen, onko tuo tavismaailman ”unelma” nyt niin hirveän ahdistava kuin yleensä ajatellaan. Pahaa pelkään, että ne, jotka äänekkäimmin vastustavat ja paheksuvat tuota ”unelmaa”, ovat minunkaltaisiani ihmisiä, joista ei ole ollut sen toteuttamiseen. Itse olen nähnyt ”vaihtoehtoista” elämäntyyliä kyllin paljon tietääkseni, ettei se oikeasti ole mitään herkkua sekään, ja ollakseni turhaan halveksumatta taviselämää.

13.

En minä sinänsä pidä pahana poroporvarillista unelmaa. Jos se todella on ihmisen oma unelma. Mutta monet näyttävät vain ajautuvan niille raiteille, eivätkä sitten kumminkaan ole onnellisia. Tietysti voi olla, etteivät jotkut ihmiset ole onnellisia, elivät he millaista elämää hyvänsä.

Tunnen monia onnellisia ”tavisperheitä”, ja sitten monia, joiden olisi pitänyt jättää ne lapset hankkimatta (tai ainakin hankkia niitä jonkun muun kumppanin kanssa).

Itse olen viime aikoina alkanut ajatella, ettei tuo farmarivolvo ja kultainen noutaja -unelma taida ollakaan minun unelmani. Tuskin minä nyt onnettomaksi tulisin, jos meille jostain ilmestyisi omakotitalo ja pari pentua, mutta se ei ole minulle päämäärä.

14.

”vakityöpaikasta, omakotitalosta, 1,8 lapsesta ja farmarivolvosta”.

Heh. Lapsiluku ei täsmää, mutta farmarivolvokin löytyy (tosin vanha kuin mikä).
OK-talosta voin tosin heti sanoa, että sen rakentaminen oli pahimmillaan ihan helvettiä, rajua riitelyä joidenkin urakoitsijoiden kanssa, sutta ja sekundaa, jo tehdyn työn purkamista & uudelleen rakentamista ja valmistuminenkin venähti lähes vuodella. Parhaimillaan se oli tosin ihan palkitsevaakin, kun homma edistyi ja näki oman kätensä jäljen.

Toivoisin silti, että esim. mainonnan eettinen neuvosto puuttuisi jotenkin noihin v..un ärsyttäviin K-raudan mainoksiin tai ok-talolehtiin, (RK-konevuokraamon tv-spotista puhumattakaan) joissa toistuu tietty illuusioon perustuva kaava:
Hymyilevä perhe selailee taloesitteitä, käy hymyillen siisteissä vaatteissa hymyilevän talo-/rautakauppiaan luona palveltavana, talopaketti tulee hymyilevien raksaduunarien avustamana auringon paistaessa tontille, ja sitten perhe jo hymyileekin viinilasi kädessä nauttien upouuden vuolukivitakan loimusta.

Joka vuosi muuten tuhannet perheet haksahtavat tuohon illuusioon, ja monilla saattaa hymy hyytyä. Voihan se joillakin tietysti mennäkin lähes 100% nappiin, mutta uskallan epäillä heidän kuuluvan vähemmistöön. Rakentaminen on myös melkoinen parisuhdetesti; tosin sillä miinuksella, että sitten kun projekti on valmis, niin suhdekin saattaa väsähtää, kun kaikki energia on kulunut rakentamiseen.

Olen ehkä jo liian vanha ja kyyninen, mutta mielestäni ei kaikkien unelmien ole tarkoituskaan toteutua; siksihän ne ovatkin unelmia. Silti niitä voi ja pitääkin olla.

15.

Elin nuoruuteni Forssan kauppalassa; jantelaisia olivat hmiset. Muualle kun lähti tajusi että ”vi pynter oss med horn”.

Tämän jutun kommentointi on suljettu.