Mikä on alempitasoinen mies?
25.11.2008
Panu
Aihealueet: Yhteiskunta, Kulttuuri
Miessakkien lehti Urho pyysi minulta taannoin juttua mieliaiheistani. Laadinkin sitten artikkelin alempitasoisten miesten olemuksesta, mutta koska ilmaisutapani ei oikein sopinut lehden toimitukselliseen linjaan, juttu jätettiin julkaisematta. En kanna kaunaa lehden johdolle, jonka julkaisupäätöksen ymmärrän, mutta minun lienee lupa julkaista juttu alkuperäisessä muodossaan täällä blogissani. Olkaa hyvä älkääkä tämän päätöksen takia boikotoiko Miessakkeja. Se on hyvä järjestö, jonka toimintaa arvostan, varsinkin kun se toimii miestyölle hyvin epäsuosiollisessa ilmapiirissä. Jutussa tuskin on mitään uutta aiempia miesasiatekstejäni lukeneille, mutta mielestäni se on hyvä kiteytys.
Sen jälkeen kun Henry Laasanen julkaisi kirjansa naisten seksuaalisesta vallasta, termi ”alempitasoinen mies” on päässyt jo valtajulkisuuteenkin. Nettikeskustelussa se toki on kummitellut jo pitempäänkin. Siksi lienee syytä pohtia, mikä sellainen alempitasoinen mies on ja miten alempitasoisuus ilmenee.
Alempitasoisten miesten puolestapuhujana olen moneen otteeseen joutunut turhautumaan huomatessani, miten vaikeaa niin naisille kuin naistenmielisillekin on saada menemään perille käsitteen todellista merkitystä. Kun alempitasoinen mies mainitaan, naislaumat rientävät selittämään, että se tarkoittaa juoppoa, väkivaltaista ja vastuutonta retkua, jollaista kukaan nainen ei suurin surminkaan tahtoisi rinnalleen (vaikka tällaisilla tyypeillä yleensä onkin jo se viides tai kuudes nainen hakattavanaan ja petettävänään). Toinen naisten tapa väistää vastuutaan on sanoa, että miehet itse leimaavat itsensä alempitasoisiksi.
Tämähän on luonnollisesti hölynpölyä. Kun mies toteaa olevansa ns. alempitasoinen, kyseessä on naisten käytöksestä tehty synkkä johtopäätös. Yleensä alempitasoisuusura alkaa siitä, että mies lukee ja kuuntelee aikansa naisten propagandaa siitä, millaisen poikaystävän nämä haluaisivat: kiltin, kultturellin, älykkään, raittiin, naista ihmisenä arvostavan, tasa-arvoa kannattavan, vakavaan ja pitkäaikaiseen suhteeseen suuntautuneen…Mies toteaa olevansa näillä kriteereillä unelmapoikaystävä ja lähtee näistä asemista hakemaan itselleen kumppania, joka olisi kiinnostunut samoista asioista ja jonka kanssa hänellä olisi paljon yhteistä. (Tällainen mieshän on luonnollisesti sisäistänyt myös sen ajatuksen, että pelkkiin tisseihin tai muihin ulkoisesti kiihottaviin piirteisiin naisessa ei pidä ihastua, koska se on pinnallista ja esineellistävää.) Yllätys! Hän kyllä löytää samoista asioista kiinnostuneita tyttöjä, mutta nämä haluavat ”olla vain ystäviä” ja omistautuvat tilapäissuhteille väkivaltaisten, juoppojen ja pelkästä seksistä kiinnostuneiden renttujen kanssa.
Tällä tavalla alkaa alempitasoisuuskierre. Alempitasoinen mies lähestyy kyllä naisia, tuntee luultavasti paljon naisia ja pystyy kommunikoimaan heidän kanssaan, mutta seksi- ja rakkaussuhteet eivät luonnistu. Siinä vaiheessa kun ikää alkaa olla kolmekymmentä eikä edes poikuuden menetys, saati vakava suhde ole näköpiirissä, katkeroituminen ja depressio tekevät jo selvää aiemmin niin kiltistä ja mukavasta miehestä, ja pikkuhiljaa hän muuttuu kyyniseksi naisvihaajaksi, koska tajuaa, että hänelle on valehdeltu alusta saakka.
Alempitasoisten miesten kohtalo osoittaa osaltaan, miten tyhjää ja valheellista feministien propaganda on, kun he julistavat aatteensa avanneen miehille tien ulos ahtaasta sukupuoliroolista. Kiltti nörttimies, joka keskittyy mieluummin tiede- ja kulttuuriharrastuksiinsa kuin epämielekkääksi kokemaansa miehisyysshowhun, ryyppäämiseen, rälläämiseen ja mesoamiseen, voi hyvinkin olla yksi seuraus siitä, että feminismi on menneillä vuosikymmenillä tehnyt sukupuoliroolien rikkomisen sallitummaksi.
Ongelma on, että naiset - myös feministit - tottelevat klitoriksensa ääntä, ja se käskee heidän haluta miehisiä miehiä - väkivaltaisia, suoria, ei liian älyllisiä. Naiset eivät kerta kaikkiaan pärjää sen uudenlaisen miehen kanssa, jota feminismi osaltaan on luomassa. He ovat tasan yhtä tekopyhiä kuin pornolehdistä salaa kiihottuva uskovainen, joka julkisuudessa vaatii Kallen ja Jallun vuosikertojen polttamista roviolla.
Miehet ovat jo vuosikymmenten ajan opetelleet - kun kerran käsketty on - vastuuntuntoisempia ja henkistyneempiä seksiasenteita. Samanaikaisesti naisten aseman parantuminen yhteiskunnassa on merkinnyt, että naiset katsovat olevansa oikeutettuja toteuttamaan omia itsekkäimpiä ja lyhytnäköisimpiä seksuaalisia impulssejaan. Miehen kuuluu tyytyä haluamaan rillipäistä älykkötyttöä, mutta rillipäinen älykkötyttö ei halua rillipäistä älykköpoikaa, vaan nahka-asuisen moottoripyörämiehen, joka tulee, käskee, tekee ja panee eikä ämmiltä kysele.
Ja jos joku kehtaakin vihjaista rillipäiselle älykkötytölle, että se rillipäinen älykköpoikakin voisi haluta häntä seksuaalisesti, tyttö sanoo vain, että älykköpoika on kiva ystävä, mutta seksiä pitää saada oikeilta miehiltä. Jos älykköpoika haluaa seksuaalista tyydytystä, hänen pitäisi osoittaa seksuaalista avoimuutta ja kokeilla esimerkiksi homoseksuaalisia tekoja. (Tästähän näimme loisteliaan esimerkin silloin kun Pia Livia Hekanaho Henry Laasasen kirjan julkistamistilaisuudessa rääkäisi, että miesten pitäisi kokeilla seksiä keskenään, jos naisilta ei saa.)
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Tanakkaa tekstiä ja totta lähes joka sana. Mutta muistakaamme kuitenkin, että eivät naiset ole pahoja silkkaa pahuuttaan, vaan evoluution pakko ajaa heidät jahtaamaan eteenpäinpyrkiviä, voimakkaita ja karskeja alfa-uroksia. Nössöjen pelimerkit on tässä pelissä syöty jo lähtökupissa. Mutta ei se ole helppoa kovemmillekaan jätkille, sillä naiset on ohjelmoitu testaamaan koko ajan kumppanin ominaisuuksia tarkoituksena kuoria se kiltti tavallinen kaveri sieltä kovan ulkokuoren alta. Ja kun se lopulta löytyy, niin bye bye.
Ihmiset ovat siis perustaltaan eläimiä, joiden parinvalintaa ohjaa pohjimmiltaan yksinkertaiset eläinmaailman periaatteet. Ongelmalliseksi asian tekee ihmisen muita eläimiä monimutkaisempi päänuppi, mikä sotkee asiat tunteilla, haaveilla, suunnitelmilla ynnä muilla. Tosin tässä monimutkaisuudessa piilee myös ihmislajin siunaus ja pieni mahdollisuus myös ATM:lle. Mies voi yrittää päteä ja esittää alfaa niin monilla eri estradeilla ja näin myös naisten halu voi kohdistua sellaisiin ominaisuuksiin, jotka poikkeavat perinteisistä alfa-urosten ominaisuuksista. Valitettavinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että naisen saanti tuntuu kaikissa tapauksissa vaativan ainakin jonkinasteista oman itsen peittämistä, itseään paremman esittämistä ja jopa suoranaista valehtelua.
Itse olen iso, tumma, ”komea” ja tosi miehekkään näköinen korsto, jollaisen kannattaa iskeä naisten piilevään haluun kokeilla millaista se olisi olla karhun kanssa sillai.. Mutta kun luonteeni on paremmin se nallekarhun mallinen, niin tämä kontrasti aiheuttaa ikävän lässähdyksen sitten, kun en enää jaksa näytellä.
- 2.
-
Kun edellisen jutun kommentoimisessa on vauhtiin päässyt, niin pitää kai tähänkin osallistua.
Oma kokemukseni ja näkemykseni monien naisten miesvalinnoista on melko samansuuntainen. En ole koskaan seurustellut, ja osittain myös omasta halusta, joten minulla ei ole epäonnistuneita naissuhteita eikä siitä aiheutunutta katkeruutta motivaattoreina näkemyksilleni. Uskon täysin Laasasen näkemykseen siitä, että suhteellisen pieni joukko miehiä täyttää naisten kumppaninvalintatilanteessa asettamat, ulkonäöllisen vetovoiman kaltaiset kriteerit ja uskon myös siihen, että koska hyvä ulkonäkö ei takaa menestymistä parisuhteessa, muutaman vuoden jälkeen erottuaan naiset haukkuvat työpaikkojensa kahvipöydissä entiset miehensä ja lastensa isät maanrakoon.
Tilanne vaikuttaa olevan päinvastainen kuin vuosikymmeniä sitten pin-up -aikakautena, jolloin mieheltä ei odotettu kuin taloudellista vastuunkantokykyä ja naiselta odotettiin kaikenlaisia ulkoisia ja käytöksellisiä ihanteita. Nykyään useimmat naiset myöntävät, että ihmissuhdemarkkinoilla heillä on valta valita.
Iltapäivälehdet kirkuvat huomattavasti useammin: ”Jenni haluaa sporttisen ja trendikkään miehen” kuin ”Minnan miesihanne on vaatimaton kotikolli”. Jos samaan aikaa lukisi ”Pekalle kelpaa vain nuori, hoikka ja povekas, naisellinen nainen”, seuraisi vuoren varmasti Pekan arvomaailman julkinen teilaus.Olen ihmetellyt myös sitä, miksi nykyään esimerkiksi lehdissä ylipainoisia naisia kutsutaan ihaniksi XL-naisiksi (mikä on hyvä asia) ja heille jopa missikisoja järjestetään, mutta samaan aikaan lihavat miehet käsitellään ongelmana ja vastuuttomina maisemanpilaajina möhömahoineen. Miehille en ole nähnyt mitään Mr.Nallekarhu-kisoja järjestettävän. Naisten laihdutusartikkelit suosittelevat laihduttamista terveyden vuoksi ei miehiä miellyttämään, mutta miehille kirjoitellaan (yleensä naistoimittajien) toimesta tyyliin: ”Mies! Haluatko treffiseuraa? 10 vinkkiä pyykkilautavatsan saamiseksi”. [Olenkohan nyt liian yleistävä? Korjatkaa,jos menen metsään]
Vaikka en ole osallistunut omalta osaltani yhdenkään naisen perhe-elämän tai tulevaisuudenuskon pilaamiseen, en ahdistellut heitä enkä itseäni heille tyrkyttänyt, saan viikoittain kuulla tuttujen ja tuntemattomien naisten (ja myös miesten) ulkonäöllisiä solvauksia ja huomautuksia ikään kuin minun pitäisi heitä miellyttää.
>>Ja jos joku kehtaakin vihjaista rillipäiselle älykkötytölle, että se rillipäinen älykköpoikakin voisi haluta häntä seksuaalisesti, tyttö sanoo vain, että älykköpoika on kiva ystävä, mutta seksiä pitää saada oikeilta miehiltä.<<
Olen pannut merkille, että huomattavan usein myös tämän hetkiset ulkonäköihanteet (hoikka, rillitön, urheilullinen, trendikäs, seksikäs?) täyttämätön nainen on useammin varattu ja parisuhteessa, kun taas samanlaiset kriteerit täyttämätön mies on yleensä tuomittu sinkkuuteen, vaikkei sitä haluaisi. Lyhyesti sanottuna: Lihava nainen on monelle miehelle ihanne, mutta lihava mies on hyvin harvalle naiselle ihanne. Ovatko naiset siis syrjivämpiä ulkonäön suhteen kuin miehet?
Eräs mies kertoi lehdessä, että on ainakaan ravintoloista mahdoton lähteä hakemaan naisseuraa, koska suhteellisen selvät naiset eivät ole hänestä kiinnostuneita, mutta sen sijaan häntä tulevat lääppimään kännisimmät ja aggressiivisimmat naiset seksuaalisine ehdotuksineen. Kun hän kohteliaasti on ilmoittanut, ettei ole kiinnostunut heistä, alkaa mitä alatyylisin haukkuminen kusipääksi, homoksi ja impotentiksi. Ja hyvät naiset, tiedän, että tekin olette joutuneet kokemaan samaa miesten taholta, mutta ei mikään tapaus ole oikeutettu.
Edellinen tapaus osoittaa, että ilmeisesti naisten valta ihmissuhteissa on erehdyttänyt jotkut yksilöt kuvittelemaan, että kaikki miehet ovat aina valmiina juuri heitä varten, omista toiveistaan riippumatta. - 3.
-
Minä olen aina ollut kiltti, raitis, hyvätapainen ja kohtelias mies, mielestäni fiksukin ja aina on kuitenkin vientiä riittänyt. En ole väkivaltainen, rehentelevä lääppijä, ns. alfauros. Kaikki tyttöystäväni ja myös nykyinen vaimoni ovat muistaneet mainita että on erinomaista että kilttejä miehiä löytyy, etteivät kaikki ole vielä hassahtaneet tähän alfaurosbuumiin.
Veikkaisin että aika iso tekijä löytyy myös siitä, kuinka huolehtii itsestään. Minulla on puhtaat ja siistit vaatteet, parta ajettuna, hiukset hyvin leikattu, ja huolehdin puhtaudestani. Jos odottaa, että nainen kaivaa erinomaisuutesi lökäverkkareiden, kainalon hikiläiskien, rasvaisten hiuksien ja kolmen päivän sängen alta, saa odottaa kauan. Oma kokemukseni on, että nainen haluaa kyllä kiltin miehen, mutta nainen haluaa myös siistin miehen. Ei tarvitse olla lihaksikas komistus, en ole sitä itsekään, mutta itsestään välittäminen ja huolehtiminen on tärkeää.
On myös tärkeää saada suunsa auki. En tarkoita typeriä iskurepliikkejä tai rehentelevää käytöstä, vaan sitä ettei tuijottele lasiinsa ja ynähtele parin kolmen sanan lauseita kun puhutaan. Ujoudestakin voi päästä ja sosiaalisen kanssakäymisen taitoja harjoitella.
Ja sitten siinä on sekin, että aina ei vain synkkaa. Niinkin on käynyt, enkä ole silloin ajatellut että ehkä vastapuoli haluaakin tuhman pojan. Syitä, miksi ei synkkaa, voi olla kirjaimellisesti kymmeniä erilaisia. Sellaista se elämä on. Minun on äärimmäisen vaikea uskoa, että naiset haluavat väen vängällä sellaisen miehen joka kohtelee heitä huonosti. Eihän siinä ole mitään järkeä. Ja millä selittyy se, että minä, kaikki kiltit kaverini ja heidän kiltit kaverinsa ovat pääosin pariutuneet onnellisesti? Hirveän monta outoa yksittäistapausta? Tokkopa.
- 4.
-
Yksi asia naisissa erityisesti ärsyttää, tekopyhä esittäminen. Naiset sanovat että ulkoiset seikat, kuten ulkonäkö, varallisuus yms. ovat toissijaisia miestä valittaessa, kunhan mies on mukava, rehellinen ja luotettava. Todellisuudessa naisilla on kuitenkin vähimmäiskriteerit miehen ulkoisten ominaisuuksien suhteen jotka pitää täyttyä (miehen pitää olla pitkä, tai ei ainakaan pätkä!). Alempitasoisia luusereita voidaankin katsoa nenän vartta pitkin ja halveksua.
- 5.
-
Naiset kyllä tekevät aloitteita ja tulevat juttelemaan, mutta en osaa jatkaa keskustelua mitenkään. Yleensä mumisen jotain tyhmää, kömpelöä ja tylsää. Kerrankin eräs tuntematon tuli tekemään tuttavuutta, mutta sehän säikäytti minut mykäksi. Eihän siihen ehtinyt edes valmistautua.
”Alempitasoinen mies lähestyy kyllä naisia, tuntee luultavasti paljon naisia ja pystyy kommunikoimaan heidän kanssaan, mutta seksi- ja rakkaussuhteet eivät luonnistu.”
ATM:llähän on asiat hyvin jos se tuntee paljon naisia ja pystyy kommunikoimaan. Minä olen siis vielä alempana kuin tämä tyyppi: http://kvantti.tky.fi/in/109.shtml ”Vitsi että olisi mahtavaa päästä joskus Pelkäksi Kaveriksi.”
- 6.
-
Ikävintä on että miesten pitäisi hiljaa tyytyä osaansa ja vain naiset saavat valittaa. Tämä kävi hyvin ilmi kun Mies vailla tasa-arvoa -kirjan ilmestyttyä sille hymähdeltiin kuin pikkulapsen kiukuttelulle. Tasa-arvo ja sukupuoliroolien määrittäminen kuuluu naisille (ilmeisesti sorretun oikeus?), eikä miehiä tarvitse tässä asiassa kuunnella. Miehet eivät yksinkertaisesti ole päteviä osallistumaan tasa-arvokeskusteluun.
- 7.
-
Näin tarkkaan määritelty ATM lienee kuitenkin hieman kärjistetty stereotyyppi - mikä ei toki tarkoita etteikö näitä stereotyyppejä olisi paljonkin.
Kiistämätön tosiasia kuitenkin lienee, että on kokolailla eri asia mitä kovin monet naiset miehiltä odottavat ja mitä he sanovat odottavansa. Eikä tämä epärehellisyys välttämättä ole edes tiedostettua.
Josko samanlainen tilanne vallitsisi miesten odotuksissa naisten suhteen, miehenä taidan olla hieman jäävi sanomaan asiaan mitään.
- 8.
-
Lukioiässä minulla oli useitakin hyviä naistuttuja, joiden kanssa käytiin tanssimassa, bileissä ja noin. Olin ns. ”hyvä poika”, enkä pakottanut ketään mihinkään ja niin pysyinkin ns. puhtaana aina 18-vuotiaaksi asti.
Siinä vaiheessa muuan linnankundi opasti minua, että jos pesää aikoo saada, sitä ei pyydetä vaan se otetaan. Jo samana iltana homma hoitui. Käänsin muristen mimulin selälleen eikä hän ollut lainkaan asiaa vastaan, pikemminkin päinvastoin. Siitä lähtien ei ole tarvinnut olla hetkeäkään puutteessa. - 9.
- 10.
- 11.
-
Alunperin kuvittelin, että tuo ”vaivihkaa vainottu” olisi todella se joku Panun menneisyydestä, joka olisi tosiaan kertonut oman versionsa tapahtuneista asioista, mutta tuo selittely miten ko. sivusto ei ole halla-aholaisten eikä feministien touhotusta, vakuutti minut siitä että juuri siitä olikin kyse kaiken aikaa.
Alempitasoisuuden asiantuntijana nostan hattua Panun katsaukselle, vaikkei se ihan kattava selonteko olekaan. Kenties alempitasoisista miehistä saisi pitkän esseen tai jopa lyhyen kirjan.
Se mikä minuakin aina suututtaa alempitasoisuudesta puhuttaessa on se, ettei asiaan osata suhtautua kiihkottomasti. Ensin yritetään manata todellisuus sellaiseksi, että ne ovat vain ne rapajuopot - joista osa kieltämättä saattaakin pysyä naisettomana pahimman deekukauden ajan, ehkä, tosin matkustin taannoin metrolla ja vaikutti vähän siltä, että kyllä niille vaan riittää kauniimpaa seuraa - mutta tosiasia on, että mies voi olla kaikin puolin vahvastikin elämänsyrjässä kiinni, eikä silti ole kellekään mitään muuta kuin kaveri. Kehtaan väittää, että esimerkiksi minussa ei ole ollenkaan niin paljoa vikaa kuin joskus annan ymmärtää - vaikkei minua tietenkään komeaksi voi sanoa ja vähän Kuun vaiheista ja seurasta riippuu miten puhelias olen - ja silti näinä 26 vuotena, ja itseasiassa juuri 26 vuoden odotuksen jälkeen, vain yksi nainen on halunnut yrittää kanssani jotain, eikä sekään sitten onnistunut. Naispuolisia kavereita kyllä riittää, varsinkin vanhassa elämässäni. Hauskaa oli se, että sielläkin monet puhuivat seurassani melko estottomasti ja haukkuivat miehiä sioiksi. Kun niille sitten sanoi, että äh, olen minäkin mies, niin sanattomaksi veti. Eivät ilmeisesti olleet tajunneet aiemmin. Tai jälkeenpäinkään.
- 12.
-
Olen tästä tainnut joskus aiemminkin sanoa, mutta ei se helppoa ole meille naisillekaan…Minä tahdon joskus ihan pelkkää seksiä, mutta jostain syystä aika usein osun sellaisen miehen kohdalle, joka joko ei halua minua ollenkaan tai sitten alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta. Nyt minulla on meneillään eräänlainen seksisuhde kollegani kanssa, kumpikin seurustelemme tahoillamme, mutta olemme tyytymättömiä. Silti olemme sopineet meidän suhteemme olevan pelkkää seksiä, kun homma toimii välillämme eikä kummankaan tarvitse lähteä Panunkin kirjoituksessa mainittujen syiden takia hakureissuille ravintoloihin, kun tekee mieli kunnon seksiä…
Kertokaa hyvät miehet, mistä teidät tunnistaa, teidät, jotka haluaisitte seksiä, mutta ette välttämättä ala avioehtoa jo suunnittelemaan, miten teitä voi lähestyä niin, ettette säikähdä karkuun?? En minä ainakaan ulkonäölläni kauhistuta, vaikka hieman pyöreä olenkin- olenko sitten ollut liian rohkea, avoin? Vinkkejä, kiitos ;)
- 13.
- 14.
-
Ähh, Panu! Kyllähän siten nettiseksiä saa, mutta kun minä tahdon livenä :) Ja jotenkin vanhanaikaisena vähän pelottaa sitä kautta etsiä liveseuraa…:(
- 15.
- 16.
-
Avaat reidet sopivassa paikassa ja sanot että käyhän poika reijälle.
- 17.
-
KAIKILTA SAA KAIKKI EI ANNA KAIKILLE
- 18.
-
Avaat reidet sopivassa paikassa ja sanot että käyhän poika reijälle.
25.11.2008 klo 17.35, Pitäisi tärpätä (vierailija)
Vai sellaisia neuvoja….on enpä minä oikeasti kyllä uskonutkaan ihan oikeita neuvoja saavani. Tuo ylläoleva on suoraan teinipoikien kieltä. Ensin pitää löytää se mies, joka tahtoo, sitten löytää paikka missä jne…tuollaisella ”ohjeella” ei tee mitään, kunhan on leukojen louskutusta.
Ja että pitää herätä aikaan…hmh. Joskus kaiketi voi sitten olla paras olla ilman, jos kerran miestä ei muuten kuin netin kautta saa. Kaikki eivät tykkää ravintoloista, toiset eivät työpaikkajutuista jne…minä en tykkää nettijutuista.
- 19.
-
Lisäyksenä, että kaikkia kunnia niille, jotka netistä ovat omansa löytäneet! En arvostellut muita, en vain itse uskalla sitä kautta
- 20.
-
Menet metsään lenkkipolun varrelle ja odotat että sieltä tulee yksinäinen mies ja sitten: ”Hei, anteeksi että häiritsen, mutta minua panettaa aivan mielettömästi. Olisiko sinulla hetki aikaa? Laitoin tuonne kauemmas pusikkoon meille paikan valmiiksi.”
Lenkkeilijät ovat yleensä terveitä ja kunnollisia miehiä. Sitä paitsi lenkkipolulla alkaa useasti tehdä mieli.
- 21.
-
Erittäin tanakkaa tekstiä. Voi jumalauta sä oot hyvä jätkä!!!
- 22.
-
”Kyllä toimii”….missäspäin lenkkeilet ? :D
- 23.
-
vitsivitsi, ja huono sellainen…
Oikeasti ei siis liene mitään järkevää konstia erottaa halukas, kunnollinen mies vaikkapa nyt sitten ravintolassa - leimaantumatta itse lähes huoraksi.
Mutta jos joku ihan oikeasti tietää esimerkiksi jotain puheenaiheita/tapoja, joilla voi nätisti vinkata olevansa kiinnostunut, kernaasti kuulisin niistä.
Helpottaisi minua, helpottaisi kenties joitakin siihen asti itsensä atm- luokkaan kuuluneita miehiä :)
- 24.
-
”Ovatko naiset siis syrjivämpiä ulkonäön suhteen kuin miehet?”
Naiset ovat joka suhteessa syrjivämpiä kuin miehet. Kuka opettaa lapsille sen, ”minkä arvoinen” perhe on sosiaalisessa yhteisössä ja kaikki muut arvostukset? Äidit opettavat. Äitejä on siis syyttäminen. Kuka haukkuu kotona naapurin lapsia vesipäiksi, mutta töissä ja kylänraitilla välittää niin kovasti MUKA KAIKISTA lapsista. Äidit. Isiä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Esim. rasismi siirtyy äideiltä lapsille. Ensin syrjitään naapurin lapsia, sitten koulukavereita, sitten työkavereita ja lopulta ulkomaalaisia (kaikkia maailman ihmisiä).
Sekin, että naisten syrjivät sanat, nuhteet ja solvaukset pitäisi miehen aina sietää ja ottaa vastaan, on jonkinlaista massoittaista äitikompleksia. Se minkä sanoo äiti on totta. Äiti tietää.
Ilmeisesti on todellakin niin, että suomalaiset poikalapset tulevat jo kotona äitiensä alistamiksi.
Miehiä kiinnostavat oikeat asiat, ei jatkuvalla henkisellä väkivallalla alistaminen. Näin on pakko ollakin, tai koko yhteiskunta kaatuisi heti.
- 25.
-
Luulen, että alempitasoisuudessa ei ole kysymys kiltteydestä - esim. itse olen selkeä ”alemman tason mies”, vaikka en ole millään lailla kiltti vaan pikemminkin stereotyyppisen nörtti-ATM:n täysi vastakohta. Alempitasoisuutta on itse asiassa aika vaikea määritellä, koska alemman tason miehiä löytyy hyvinkin eri tyyppisistä miehistä, joilla ei äkkiseltään ole oikein mitään yhdistäviä piirteitä.
Tänne kirjoitti jo joku, joka sanoi olevansa kiltti ja kunnollinen ja silti naisia on riittänyt, enkä epäile hänen sanaansa yhtään, sillä itsekin olen törmännyt vastaaviin miehiin. Tietysti tämä kiltti naistenmies esitti ne pakolliset heitot siisteydestä, hygieniasta ja käytöstavoista, mikä on minusta lähinnä alemman tason miesten mustamaalaamista. Kaikki alemman tason miehet eivät suinkaan ole haisevia ja rääsyissä kulkevia nörttejä, ja sitä paitsi epäsiisteys ja epähygieenisyys ovat vähän niin kuin vaikka joku väkivaltaisuus, eli periaatteessa negatiivisia tekijöitä, mutta ne voi kuitenkin kompensoida jollain muulla. Alemman tason mies taas voi tehdä tai olla tekemättä ihan mitä tahansa, muuttaa itseään vaikka millaiseksi, ja silti kukaan nainen ei kiinnostu (tai ainakin kiinnostuneita naisia on suunnilleen yksi vuosikymmenessä). Eikä tälle osaa kukaan määritellä mitään järjellistä syytä, naiset puhuvat korkeintaan ”vääränlaisesta säteilystä”, ”kipinän puuttumisesta” tms. Toki joissakin tapauksissa voi löytyä jotain huonon pukeutumisen, vääränlaisten kenkien tms. tapaisia yksittäisiä seikkoja, mutta kuten sanottua, mikään näistä seikoista ei itsessään ole fataali, koska monella muulla miehellä voi olla sama ongelma (jopa paljon pahempana) ja he kelpaavat silti naisille.
Tosiasiassahan kaupungilla ja kapakoissa tulee vastaan aivan käsittämättömiä hyypiöitä, joilla on nainen. Samoin on päälisin puolin ihan miellyttävän olisia miehiä, joista vain kukaan nainen ei jostain kiinnostu. Mistä tämä johtuu? Yksi selitys voisi olla se, mitä Lord Boredom tuossa ylempänä sanoo: ”Kun [naispuolisille ystäville] sitten sanoi, että äh, olen minäkin mies, niin sanattomaksi veti. Eivät ilmeisesti olleet tajunneet aiemmin.” Ongelman ydin on mielestäni tässä - alemman tason miehissä on jokin tekijä, jonka vuoksi naiset eivät tunnista heitä miehiksi vaan pitävät heitä jollain lailla sukupuolineutraaleina olentoina. Kenties se liittyy hormonitoimintaan, tai sitten vika on jossain tiedostamattomassa viestinnässä (eleissä, äänenpainoissa tms.). Tai ehkä se juontaa ihan geenien tasolta asti. No, joka tapauksessa kysymys on jostain, mitä on hirveän vaikea edes määritellä ja vielä vaikeampi korjata. Minkä tahansa puutteen ulkoasussa, käytöksessä, elämäntilanteessa tms. voi lopulta paikata tai ainakin opetella kiertämään, mutta jos ei naisten silmissä edes ole miessukupuolen edustaja… no, sitä on jo aika vaikea kompensoida. Huomattava kuuluisuus ja/tai varallisuus voi ehkä auttaa, mutta siitäkään ei ole takeita. Tavikselle tilanne on suhteellisen toivoton.
Synkäksihän tämä vetää, joten parempi lopettaa tähän. :)
- 26.
- 27.
- 28.
-
Parinvalinta on kuitenkin aina henkilökohtainen juttu, ja sillä tasolla on vaikea vetää yleisiä johtopäätöksiä - etenkään kun suhteellisen nuorena pitkiin parisuhteisiin ryhtyneistä ei saa kovin monta otantaa siitä, millaisen miehen he kelpuuttavat.
Kyyniset sanovat, että miehen paras keino iskeä joku baarissa on käyttää ”kihla”sormusta - jos joku muukin on tuon huolinut, ei se voi ihan kelvoton olla. Mene ja tiedä, en ole nähnyt puolueetonta tutkimusta asiasta.
Naisena *minun* tapani väistää vastuuta on sanomalla, että olen seurustellut elämässäni kahden miehen kanssa, enkä ole ollut pitkiä aikoja sinkkuna. Miksi siis *minun* vastuullani olisi huolehtia Suomen lopuista miljoonasta pariutumisikäisestä miehestä? Pitäisikö kenenkään ylipäätään seurustella kenenkään kanssa velvollisuudentuntoisuudesta? Tietysti parasta olisi, jos ihmiset (niin miehet kuin naiset) olisivat rehellisempiä niin itselleen kuin toisilleen omista tarpeistaan.
Vaikka vain yleisestä mielenkiinnosta ja provokaatioarvon vuoksi, tässä oma toivelistani:
- älykäs
- huumorintajuinen; tällä ei sitten tarkoiteta (ainakaan pelkkää) kummelihuumoria, enemmän yleisasennetta. Minun kanssani vaaditaan vahvaa ironian tajua, on myös eduksi, jos kestää absurdismia ja kielellisiä sutkautuksiani
- sopivasti aikuinen: ei mene paheksumaan, jos haluan kävellä katukiveyksen reunalla tai ottaa lumihiutaleita kiinni kielellä tai syödä (kotioloissa) korvapuustin kerimällä sen auki. Osaa kuitenkin maksaa laskunsa ajallaan, harkita isoja ostoksia kymmentä minuuttia kauemmin ja käyttää pesukonetta
- raitis ei tarvitse olla. on sallittua olla humalassa, mutta älä odota, että *minä* lähden kotiin hauskasta illasta aivan liian aikaisin vain sen takia, että *sinä* et pysy enää pystyssä, koska olet juonut liikaa liian nopeasti. Joskus saatan sen tehdä, mutta jatkuvasti se ei ole kivaa. Voin toki hakea tiskiltä vettä tai kahvia, tarvittaessa tilata taksin.
- ei nillitä nettikeskustelussa, että listani poukkoilee nollapersoonan ja yksikön toisen persoonan välillä.
- seksuaaliset mieltymykset ja tarpeet osuvat hyvin yksiin omieni kanssa. Tämän tietää pitemmän päälle vain testaamalla
- saa olla minkä mittainen vaan, kunhan ei nurise siitä, että käytän korkokenkiä
- on mielipiteitä ja pystyy keskustelemaan tarpeeksi laajasta valikoimasta minua kiinnostavia asioita. tämä nyt on jossain määrin hyvän kaverinkin edellytys.
- on hoikka (olen itsekin)
- on kanssani, koska haluaa olla nimenomaan minun kanssani
- pitää tisseistäni. hemmetti, hyväthän ne ovat, miksi ei pitäisi? - 29.
-
Panu, olin tulossa hakemaan lainauksia muutamasta aikaisemmasta kirjoituksestasi ja niiden kommenttiosastosta - ihan vain vittuillakseni sinulle mahdollisimman loukkaavalla tavalla. Tuotteliaisuudessasi olet tarjonnut materiaalia yllin kyllin. Taidanpa jättää väliin.
Ihmisiä täällä Suomessa kaikki ollaan, vaikka olisimme eri mieltä asioista.
Sinulla oikeus sanoa asiasi - mutta niin on muillakin.
Kaikkea hyvää
ps. ihan hyvä kirjoitus
- 30.
-
”Vaikka vain yleisestä mielenkiinnosta ja provokaatioarvon vuoksi, tässä oma toivelistani:
- älykäs
- huumorintajuinen; tällä ei sitten tarkoiteta (ainakaan pelkkää) kummelihuumoria, enemmän yleisasennetta. Minun kanssani vaaditaan vahvaa ironian tajua, on myös eduksi, jos kestää absurdismia ja kielellisiä sutkautuksiani
- sopivasti aikuinen: ei mene paheksumaan, jos haluan kävellä katukiveyksen reunalla tai ottaa lumihiutaleita kiinni kielellä tai syödä (kotioloissa) korvapuustin kerimällä sen auki. Osaa kuitenkin maksaa laskunsa ajallaan, harkita isoja ostoksia kymmentä minuuttia kauemmin ja käyttää pesukonetta
- raitis ei tarvitse olla. on sallittua olla humalassa, mutta älä odota, että *minä* lähden kotiin hauskasta illasta aivan liian aikaisin vain sen takia, että *sinä* et pysy enää pystyssä, koska olet juonut liikaa liian nopeasti. Joskus saatan sen tehdä, mutta jatkuvasti se ei ole kivaa. Voin toki hakea tiskiltä vettä tai kahvia, tarvittaessa tilata taksin.
- ei nillitä nettikeskustelussa, että listani poukkoilee nollapersoonan ja yksikön toisen persoonan välillä.
- seksuaaliset mieltymykset ja tarpeet osuvat hyvin yksiin omieni kanssa. Tämän tietää pitemmän päälle vain testaamalla
- saa olla minkä mittainen vaan, kunhan ei nurise siitä, että käytän korkokenkiä
- on mielipiteitä ja pystyy keskustelemaan tarpeeksi laajasta valikoimasta minua kiinnostavia asioita. tämä nyt on jossain määrin hyvän kaverinkin edellytys.
- on hoikka (olen itsekin)
- on kanssani, koska haluaa olla nimenomaan minun kanssani
- pitää tisseistäni. hemmetti, hyväthän ne ovat, miksi ei pitäisi?”Kuin minulle tehty…
- 31.
-
tpjs:
”Ongelman ydin on mielestäni tässä - alemman tason miehissä on jokin tekijä, jonka vuoksi naiset eivät tunnista heitä miehiksi vaan pitävät heitä jollain lailla sukupuolineutraaleina olentoina. Kenties se liittyy hormonitoimintaan, tai sitten vika on jossain tiedostamattomassa viestinnässä (eleissä, äänenpainoissa tms.). ”Heh, hormooni- ja geenitoiminta ovat yleisiä selityksiä, kun
haetaan typerälle tilanteelle ”luonnollisia perusteita”. Tosiasiassa ei tässä mistään evoluution lainalaisuudesta ole kysymys, vaan siitä, että ihminen on vitun tyhmä, ja sellaisena pysyy, niin kauan kun muna/pillu ei riitä
itsensä kehittämiseen.Itse olen lähellä atm:ää monella tasolla, eikä minusta
monikaan usko, miten kokenut olen ja että mitä ihmeen juttuja olen päässyt toteuttamaan. Monella puolitutulla on loksahtanut ikiajoiksi suu auki, kun olen ilmestynyt parin naisen kanssa jostain pusikosta. Mutta tuohon voisi heittää, että pariutumista tai sukupuolisuhteita naisissa säätelee ego tai jokin sentapainen ja tuon egon voi saada hallintaan melko huomaamattaankin.
Naiset etsivät miehiä, mutta he haluavat tulla aika voimakkaastikin
otetuiksi. Yhteistä jaettavaakin pitää olla.Naiset ovat patriarkaalisen yhteiskuntamme maskotteja, paitsi seksuaalisuuden tasolla, jolla miehet ovat naisten maskotteja, eli mies vinkuu ja nainen ”antaa”, sen jälkeen kun mies on antanut oman persoonansa naista tukemaan. Eli toisinsanoen teoria on tässä: miehen pitää
ensin ottaa nainen kotieläimeksi, jotta nainen voisi pitää miestä kotieläimenä.Olen huomannut parhaaksi metodiksi päästä naisen panssarin
läpi siten, että puhun hänelle suoraan alusta alkaen mitä ajattelenkin ja kyllästän naisen itselläni; sillä, minkä minä koen omaksi miehuudekseni ihan riippumatta siitä mitä nainen minusta ajattelee. Itse olen pokannut
sivusuhteisiin kaikkien kavereideni tyttöystävät. Aluksi he ovat usein olleet eri mieltä, mutta lopputuloksena meillä on hyvä yhteishenki ja vetoketjut on minunkin käytettävissäni.Niin, ja olenhan avoliitossakin tässä ollut. :)
- 32.
-
Kaikille surkuttelijoille: Panuhan on hyvä esimerkki ATMstä, joka on sittemmin kasvanut ulos surkeudestaan ja naisvihastaan ja päässyt parisuhteeseen.
- 33.
-
addiktiko?
”Oikeasti ei siis liene mitään järkevää konstia erottaa halukas, kunnollinen mies vaikkapa nyt sitten ravintolassa - leimaantumatta itse lähes huoraksi.
Mutta jos joku ihan oikeasti tietää esimerkiksi jotain puheenaiheita/tapoja, joilla voi nätisti vinkata olevansa kiinnostunut, kernaasti kuulisin niistä.
Helpottaisi minua, helpottaisi kenties joitakin siihen asti itsensä atm- luokkaan kuuluneita miehiä :)”En ymmärrä lainkaan, miksi joku haluaa pelkkää seksiä. Minä ainakin
rakastan täyspainoisia ihmissuhteita, joissa on kaikki skaalat laidasta laitaan, varsinkin silloin kun olen tekemisissä naisten kanssa en siedä minkäänlaista osittaisuutta. :)Naiset, joilla on leveä maailmannäkemys ja esoteeriset lähtökohdat elämään ovat erittäin viehättäviä ja hienoja olentoja.
ATM, joka ajattelee paljon, tietää asioita ja uskaltaa lukea vaikka
esoteerista kirjallisuutta on varmaan enemmänkin, kuin seksin arvoinen.
Mutta jos jonkinlaisen vinkin voisin antaa, niin mene ihan rohkeasti juttelemaan ujoille ja pelokkaille miehille ja jos he eivät usko silmiään niin painosta heitä kiivaasti rajuun seksiin. ;) - 34.
-
J1mmy:
”Kaikille surkuttelijoille: Panuhan on hyvä esimerkki ATMstä, joka on sittemmin kasvanut ulos surkeudestaan ja naisvihastaan ja päässyt parisuhteeseen.”
Varo, ettei Panu lyö nyrkillä. Panulla on isot nyrkit, ja se on niistä kuuluisa.
(btw, sillä oli aiemmin vaikeuksia saada naista, mutta sitten löytyi nainen, joka isoja nyrkkejä kaipasi) - 35.
-
”Todellisuudessa naisilla on kuitenkin vähimmäiskriteerit miehen ulkoisten ominaisuuksien suhteen jotka pitää täyttyä (miehen pitää olla pitkä, tai ei ainakaan pätkä!). Alempitasoisia luusereita voidaankin katsoa nenän vartta pitkin ja halveksua.”
Tuota pituuskriteeriähän en allekirjoita, ainakaan yleistyksenä.
Ehkä ennemminkin voitaisiin puhua jostain ”jykevä rintakehä vaaditaan”-ilmiöstä. On kieltämättä hullua, että naiset sanovat arvostavansa herkkiä ja kilttejä, taiteellisia miehiä ja haluavansa heidät suhteisiin, mutta käytännön tasolla tuntevat, etteivät nämä ole sitä ansainneet.Tuohon havaintoon ei kannata liiaksi juuttua. Naisille voi puhua ihan
suoraan ja kertoa mitä ajattelee. Se on sitten naisesta kiinni, että miten tuon paksukalloisuuden läpi pääsee. Mutta useimmiten naiset on ihan mukavia ja anteliaita, kun ovat ensin miettineet asioita. - 36.
-
PH: ”No mene vaikka johonkin chattihuoneeseen ja etsi sieltä se chattihuoneen ainoa mies joka vaikuttaa selväjärkiseltä.”
Tähän on pakko laittaa kommentiksi lyhytelokuva ”The Parlor”. Mistä chatissa tietää onko se ainoa mies? http://www.youtube.com/watch?v=Ge2FHDf_L78
- 37.
-
”Ei sinulla ole kavereita, vain tuttavia. Kavereiden tyttöihin kun ei katsos kosketa.”
Niin, eikä varsinkaan omiin.
- 38.
-
”Mark Rosenfelder kehitteli omilla scifi-nettisivuillaan kansaa, jonka kulttuuriin kuului nimenomaan nörttien pitäminen kolmantena sukupuolena.”
Sheri S. Tepperin ”Portti naisten maahan” taitaa olla tuon kulttuurin kaltainen myös.
Sittenhän on tämä yksi humanoidirotu joka vaihtaa miehestä naiseksi ja toisinpäin… Ursula LeGuinia olisiko.
- 39.
-
#7 Detritus. Asiaa.
Kaitpa se on ikuisuuskysymys.
- 40.
-
Norbit:
”Eihän siinä ole mitään järkeä. Ja millä selittyy se, että minä, kaikki kiltit kaverini ja heidän kiltit kaverinsa ovat pääosin pariutuneet onnellisesti? Hirveän monta outoa yksittäistapausta? Tokkopa.”Hmm. Ehkäpä he ovat tarpeeksi kilttejä, ollakseen yhteiskunnallisesti
arvostettavia. Tai sitten he ovat hulluja. ATM on usein sellainen kiltti kaveri, hissukka, joka luulee omaavansa kovat geenit ja käyttäytyy luulojensa
mukaisesti. Naiset (ja miehet) sitten katsovat nopeasti, että kuka toi luulee olevansa, ja kääntävät selän piruillakseen. Ei siihen välttämättä liity tietoista ajatusta, että tuollepa ei seksiä heru ainakaan tästä reiästä. - 41.
-
Ai niin joo…
Saksalainen II Maailmasodan aikainen hävittäjälegenda, Kenraaliluutnatti Adolf Galland kirjoitti muistelmissaan (vapaasti lainaten): ”Tullaksesi hyväksi hävittäjälentäjäksi, täytyy saavuttaa ensinmäinen ilmavoitto tuskattomasti.”
Ja mitenkä tämä liittyy asiaan…
- 42.
-
Petteri R:
”Olen pannut merkille, että huomattavan usein myös tämän hetkiset ulkonäköihanteet (hoikka, rillitön, urheilullinen, trendikäs, seksikäs?) täyttämätön nainen on useammin varattu ja parisuhteessa, kun taas samanlaiset kriteerit täyttämätön mies on yleensä tuomittu sinkkuuteen, vaikkei sitä haluaisi. Lyhyesti sanottuna: Lihava nainen on monelle miehelle ihanne, mutta lihava mies on hyvin harvalle naiselle ihanne. Ovatko naiset siis syrjivämpiä ulkonäön suhteen kuin miehet?”Naiset edellyttävät mieheltä kovaa sporttisuutta ja
tappelutaitoja ja ulkonäön pitää olla siihen muottiin sopiva. Jos mies joutuu nakkikioskilla nopeaan alakynteen tämän arvohan laskee jonottavien naisten silmissä. Naisilta taas ei odoteta fyysistä äärikuntoa, joten he voivat olla sellaisia kuin ovat ja saada seksipalkintoja. :)Kuten naisystävänikin on todennut, useimmiten naiset
mielessään pisteyttävät uutta miestä kohdatessaan tämän taistelutaidot ja sovittavat äänenpainonsa, odotuksensa ja asenteensa sen mukaan miten paljon uskovat miehen selviytyvän tositilanteessa.
Tämä ei tietenkään koske ihan kaikkia naisia, mutta on joka tapauksessa normaalia, että kuulet pettyneitä äänensävyjä, jos olet ATM.
Myös miehiltä. - 43.
-
mv62:
”Ihmiset ovat siis perustaltaan eläimiä, joiden parinvalintaa ohjaa pohjimmiltaan yksinkertaiset eläinmaailman periaatteet.”Munaton väite. Kerrassaan.
”Valitettavinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että naisen saanti tuntuu kaikissa tapauksissa vaativan ainakin jonkinasteista oman itsen peittämistä, itseään paremman esittämistä ja jopa suoranaista valehtelua. ”
Ja jos ei ole menneisyyttä, voi vain olla, peittelemättä. :)
Mielestäni on kuitenkin turha suhtautua asiaan tuollaisin termein. Ihminen
saattaa viettää pitkiäkin aikoja harhassa, ennenkuin ymmärtää, ettei todellista rakkautta edes ollut.Siinä mielessä, lehmä on ojassa vähän molemmilta puolilta. :)
- 44.
-
Jopa onkin aiheesta sanainen arkku auennut, mutta jatketaan vielä silti. Mielestäni huono ulkonäkö, huono hygienia, huono käytös tai mikään mukaan yksittäinen ominaisuus tee ketään vastenmieliseksi. Tuo kolmas sukupuoli -teoria on aika hyvä. Luulenpa että naisilla on erittäin tarkat aistit aistimaan sen kuka on pelimies ja kuka ei. Miehet eivät näitä asioita huomaa kovin hyvin toisistaan, mutta kyllä jossain määrin naisista. Naiset jotenkin ”haistavat” kaverin yksinäisyyden ja kokemattomuuden, mikä alentaa salamannopeasti hormoonituotantoa jne. Tosin useimmista meistä se nöösipoikuus kyllä paljastuu varsin pian ilman sen ihmeempiä poppakonsteja.
Naiselle on tärkeää, että mies on turvallinen ja hänellä on hyvä itsetunto. Huonon itsetunnon naiset kaivavat pian esille ja sitä on vaikea piilotella loputtomiin. Näyttö aikaisemmasta parisuhdekokemuksesta (sormus/lapsia) on ylivertainen kilpailutekijä, sillä naiset eivät pidä kokemattomuudesta eivätkä tahdo yleensä seksiopettajiksi. Mutta milläs tulet kokeneeksi, kysyy moni. Teini-ikää (15 - 25 v.) ei pidä hukata (niinkuin minä), vaan silloin on saalistettava kokemuksia ja opittava myös suhtautumaan epäonnistumisiin ja sieluun tuleviin haavoihin. Sillä muuten katkeroituu vuosiksi ja rimakauhu kasvaa niin korkeaksi, että sitten kun flaksaa niin sisu menee kaulaan. Sillä on aivan totta, niinkuin joku edellä sanoi että silloin kun tavaraa on tarjolla niin sitä on pantava. Tai ainakin kunnolla yritettävä. Ei ne ensikerrat tuntemattoman kanssa välttämättä aina putkeen mene, mutta monet naiset kyllä sietävät aika pitkälle jonkinasteista kömpelyyttä, kunhan yritys on rehti.
Kun nainen on sänkyynsä kutsunut, niin silloin olet tervetullut eikä sinun tarvitse turhaan itseäsi häpeillä, sillä ”parinvalintaikkuna” on sinulle apposen auki - jonkin aikaa.Olen yrittänyt vähäisiltä naisystäviltäni onkia tietoja siitä, mihin he miehessä ihastuvat ja kiinnittyvät. Onko se ulkonäkö, raha, valta, maine, käytös, pituus tai ”sen” pituus. Mitään yksittäistä seikkaa ei ole tullut esiin, vaan vastaus on yleensä että ”kokonaisuus”. Voi olla, että ovat hyväuskoiselle valehdelleet (samalla kun ovat miettineet kuinka tuosta törpöstä pääsisi mahdollisimman siististi eroon). Mutta lienee tässä totta toinen puoli, sillä erottuuhan meillä miehilläkin näissä asioissa selvä kaksijakoisuus. Pikkuveljeä kätellessä katsellaan/ajatellaan isotissisiä ja isoperseisiä blondeja tms., mutta todellisuudessa sitten voidaan aivan hyvin rakastua naiseen, joka on mahdollisimman kaukana edellämainitusta. Jos meiltä sitten kysytään että miksi, niin mekin vastaamme punastuen ”että se on jotenkin niin ihana”. Kieltämättä ulkonäköön ihastutaan, mutta luonteeseen rakastutaan. Ei se sen kummallisempaa liene. Naiset ottavat asiat hyvin pitkälle fiiliksellä. He tykkäävät miehistä, jotka antavat heille hyvän olon, lämpimän ja turvallisen tunteen sekä osaavat ottaa silloin kuin annetaan. Sinänsä naiset eivät ole miehiä tunteellisempia tahi syvällisempiä - päinvastoin. Mutta tunnetiloja he ovat hyviä aistimaan ja hyvänolontunteen merkitys on heille voimakas.
- 45.
-
Puutteessa olevalle neidolle tässä yksi tositarina. Istuin ruotsinlaivalla ravintolassa juomani siemaillen, kun eräs nainen haki minua tanssiin. Siinä kiehnatssamme hän sanoi suoraan, että nähdessään minut häntä alkoi panettaa. Niin että kuinka olisi….
Jo ensimmäisen pelin jälkeen painelimme hyttiini ja siellä sitten painelimme lopun yön.
Ei se tämän kummempaa ole. - 46.
-
mv62:”Teini-ikää (15 - 25 v.) ei pidä hukata (niinkuin minä), vaan silloin on saalistettava kokemuksia ja opittava myös suhtautumaan epäonnistumisiin ja sieluun tuleviin haavoihin.”
Parempi onnistua jo teini-iässä, kuin myöhemmin. :)
- 47.
-
Panu: ”Mark Rosenfelder kehitteli omilla scifi-nettisivuillaan kansaa, jonka kulttuuriin kuului nimenomaan nörttien pitäminen kolmantena sukupuolena.”
No höh. Pohdin tällaista joskus itsekin (tosin puolivakavana ”teoriana”, en fiktiossa käytettäväksi), mutta olisihan se pitänyt arvata, että saman on jo joku toinen keksinyt. ;)
Nainen alle 30v jne.: ”Naisena *minun* tapani väistää vastuuta on sanomalla, että olen seurustellut elämässäni kahden miehen kanssa, enkä ole ollut pitkiä aikoja sinkkuna. Miksi siis *minun* vastuullani olisi huolehtia Suomen lopuista miljoonasta pariutumisikäisestä miehestä? Pitäisikö kenenkään ylipäätään seurustella kenenkään kanssa velvollisuudentuntoisuudesta? Tietysti parasta olisi, jos ihmiset (niin miehet kuin naiset) olisivat rehellisempiä niin itselleen kuin toisilleen omista tarpeistaan.”
Tässähän se tulikin. Aiheesta on tietysti monenlaista mielipidettä, mutta minun mielestäni alemman tason miesten tai ylipäätään kenenkään pariutuminen ei ole naisten vastuulla. Ei ketään voi pakottaa suhteeseen, ei sellainen vain toimi ainakaan tässä nykyisessä yhteiskunnassa - eikä se lopulta olisi mukavaa edes sille alemman tason miehelle, kaipa sitä kaikki toivovat päätyvänsä suhteeseen siksi että toinen osapuoli tykkää, eikä vain toisen osapuolen velvollisuudentunnon vuoksi. Mutta viimeisessä virkkeessähän oli juuri se juttu, joka kaiketi atm-aktivisteja eniten vihastuttaa, eli se, että näistä asioista ei puhuta suoraan oikein missään (paitsi nykyään tietyissä blogeissa) vaan liikkeellä on suorastaan valheellista informaatiota. Olisi myös mukavaa, jos tosiaan tunnistettaisiin ja myönnettäisiin tämän alempitasoisuuden olemassaolo ja hyväksyttäisiin alemman tason miehet yhteiskunnan väistämättömäksi osaksi, jota ei saa pilkata sen enempää kuin muitakaan vähemmistöjä. Nykyäänhän asennoituminen on tyyliä ”mikäs mies se on kun ei naista saa” sekä kaikenlaista homoksi, impotentiksi ja luuseriksi haukkumista. Tämä siis minun näkemyksenäni, muiden alempitasoisten puolesta en toki esitä lausuntoja.
Kyllähän se yksin jääminen tietysti kyrsii muutenkin, siitä ei pääse mihinkään, mutta helpompi se on kestää ja hyväksyä, jos ei ole ympäröivän maailman pilkan ja ivan kohteena.
bmad: ”Itse olen lähellä atm:ää monella tasolla, eikä minusta
monikaan usko, miten kokenut olen ja että mitä ihmeen juttuja olen päässyt toteuttamaan. Monella puolitutulla on loksahtanut ikiajoiksi suu auki, kun olen ilmestynyt parin naisen kanssa jostain pusikosta.”Heh, hassua sinänsä, minua taas yleensä kuvitellaan jonkun sortin ytm:ksi sosiaalisuuteni ja elämäntapojeni perusteella. Harvoin nämä asiat edes tulevat ystäväpiirissä puheeksi, mutta kyllä monikin on ollut aika yllättynyt minun kohdallani, jos joskus hämärillä jatkoilla on alettu puhua kunkin kokemusten määrästä ja ajoittumisesta. No, kuten sanottu, ei sitä tasoa ole helppo havaita - paitsi jos on nainen, jolloin alempitasoisen miehen kyllä tunnistaa vaistonvaraisesti. :)
- 48.
-
..”mies lukee ja kuuntelee aikansa naisten propagandaa siitä, millaisen poikaystävän nämä haluaisivat: kiltin, kultturellin, älykkään, raittiin, naista ihmisenä arvostavan, tasa-arvoa kannattavan, vakavaan ja pitkäaikaiseen suhteeseen suuntautuneen…Mies toteaa olevansa näillä kriteereillä unelmapoikaystävä.”
Naiset haluavat kaikkea tätä, mutta myös 1) miehen elämänhallinnan olevan kunnossa 2) miehen hygienian olevan kunnossa - hyvin tärkeää! 3) jonkinlaista tavoitteellisuutta tai suunnitelmallisuutta oman tulevaisuuden suhteen.
Itse asiassa sitähän on tutkittu, että naiset EIVÄT ole ulkonäön suhteen yhtään niin kranttuja kuin miehet. Mutta tosiaan: siisteys, hygienia, joku visio siitä mitä elämä tulee pitämään sisällään lähi- ja kaukotulevaisuudessa - kyllä ne auttavat. Pelkkä kultturellisuus tai älykkyys eivät _tietenkään_ tee ihannepoikaystävää. Ihan niin kuin suurin osa miehistä viittaa kintaalla sille, tietääkö tyttökaveri kuka on James Joyce. Parisuhteen kannalta kyseisellä tiedolla ei ole paljonkaan merkitystä. Se on pikemminkin kuin kirsikka kakun päällä. Kiva jos sellainen on, ilmankin tulee toimeen.
- 49.
-
Teini-ikä meni huolettomasti ilotyttöjen seurassa. Silloin en vielä edes vaivannut päätäni millään ATM-voivottelulla. Silloin vielä luulin, että kyse on vain väliaikaisesta harjoitteluvaiheesta, uskaltaa sitten rohkeammin panna ”oikeaa” naista.
- 50.
-
Onhan noita Suomalaisia kurtisaani-yrittäjiä joilta voi ostaa palveluja ja opastusta naisen saloihin, ulkomaalaista en suosittelisi koska näihin liittyy suuremmalla todennäköisyydellä rikollisia lieveilmiöitä.
Ei sitten tarvitse vinkua sitä saamattomuuttaan täällä kun kunnon pro antaa kyydit joihin tuskin se kapakasta saatu känninen säälipanon antaja tuskin edes on valmis… -
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 328 kommenttia.

