Plaza

Merħba bik, Malta!

27.2.2007
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede, Kansainväliset suhteet, Maailmanpolitiikka

Malta, kieli, kielitieteilijät, juhlat, rasismi, katoliset, siirtokunnat, puolueet, siirtomaat

Euroalueeseen on näköjään liittymässä uusi maa, Malta - unionin jäsenmaahan se on ollut jo jonkin aikaa. Asukasmäärältään Islannin suuruusluokkaa oleva saarivaltakunta tunnetaan tyypillisenä välimerellisenä turistihelvettinä, mutta juuri muuta meillä ei Maltasta sitten tiedetäkään. Koska kyseessä on entinen brittiläinen siirtomaa, siellä pärjää englannilla; ja koska kyseessä on vanha matkailumaa, siellä on valmiiksi tavallisen kansan elämästä erotetut ihmistarhat englantia solkkaavia ulkomaanpellejä varten. Tästä syystä se on niitä maita, joissa voi käydä olematta oikeasti paikalla - vähän samaan tapaan kuin Espanjassa, jossa kaikilla kylmempien maiden kansalaisilla on omakieliset ja -kulttuuriset siirtokunnat.

Malta ei ole yksi ainoa saari, vaan ainakin viisi: saarten nimet ovat Malta, Għawdex, Kemmuna, Kemmunett ja Filfla. Kaksi suurinta eli Malta ja Għawdex ovat tietenkin asuttuja, Kemmunett ja Filfla asutettavaksi kelpaamattomia luotoja. Kemmunalla asuu pari ihmistä, mutta enimmäkseen lintuja, joiden suojelualue saari on. Suurten saarten rannikoilla on tietysti pienempiä sirpaleita, kuten Gżira Manwel eli Manuelinsaari tai asumattomat Pyhän Paavalin saaret.

Kielitieteilijöitä, varsinkin meitä sosiolingvistejä, Maltassa tietysti kiehtovat omalaatuiset kieliolot, koska saarten alkuperäiskieli, maltan kieli, on arabian kielen murre, mutta niin täynnä italialaisia ja englantilaisia lainasanoja, että sitä on nykyisellään pidettävä erillisenä kielenä, varsinkin kun sitä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin. Alkujaan Malta oli foinikialainen siirtokunta, ja katoliset maltalaiset, jotka eivät halunneet antaa ymmärtää olevansa missään tekemisissä arabien ja muslimien kanssa, korostivat erillisyyttään väittämällä kielensäkin olevan foinikialaisperäistä. Foinikia oli seemiläinen kieli kuten arabia, mutta läheisintä sukua heprealle. Nyttemmin maltalaisetkin kielitieteilijät myöntävät kielensä olevan alkujaan nimenomaan arabiaa, mutta tavalliset maltalaiset saattavat yhä kertoa juttuja foinikiasta. Foinikialaislähtöisenä perinteenä pidetään kai vieläkin myös maltalaisten kalastajien tapaa maalata veneilleen silmät keulan molemmille puolille.

Maltan kieli ei ole puhujamäärältään vähemmistössä kuten iiri Irlannissa, päin vastoin: se on saarilla syntyneiden keskuudessa ehdoton enemmistökieli, mutta sen arvostus yhteiskunnassa on huomattavasti heikompi kuin tämän perusteella luulisi. Kouluopetus on huomattavalta osalta englanninkielistä: malta on tyypillisemmin ammattikoulun, englanti lukiolaisaineiden kieli. Äveriäät brittieläkeläiset, jotka asettuvat mielellään asumaan välimerelliseen ilmastoon, eivät välttämättä vaivaudu opettelemaan maltaa. Monilla hyvään taloudelliseen asemaan päässeillä maltalaisillakin on voimakkaita anglofiilisiä asenteita, ja he omaksuvatkin mielellään englannin pääasialliseksi puhe- ja kirjakielekseen. Euroopan unioniin liittyminen paransikin maltan kielen statusta kotisaarellakin huomattavasti, kun se sai virallisen unionikielen aseman.

Brittikulttuuriin samastuminen johtunee merkittävässä määrin Maltan tuoreesta historiasta brittiläisenä siirtomaana: anglofiiliset asenteet voimistuivat erityisesti toisen maailmansodan aikana, kun Malta oli ankarien pommitusten kohteena. Italialaisten aloittaessa ilmahyökkäykset vuonna 1940 britit olivat jättäneet Maltan puolustuksen retuperälle: saaren ilmavoimina toimi tuossa vaiheessa kolme Gloster Gladiator -tyyppistä kaksitasoa, lempinimiltään Usko, Toivo ja Rakkaus (kuinkas muutenkaan). Todellisuudessa koneita oli enemmän, mutta koulutettuja lentäjiä vain kolme. Onneksi vastustaja oli siinä vaiheessa italialainen, saksalaiset rupesivat hommiin vasta myöhemmin. Maltan ilmapuolustusta vahvistettiin kuitenkin jo samana vuonna, ja saaresta tuli brittien keskeinen tukikohta Välimerellä. Kiitokseksi paikallisen väestön kärsivällisyydestä pommisateessa ja tuesta Britannian sotaponnisteluille kuningas Yrjö VI myönsi kaikille maltalaisille kollektiivisesti korkeimman mahdollisen siviileille myönnettävän kunniamerkin, Yrjön ristin, jonka kuva on nykyään Maltan lipun vasemmassa yläkulmassa.

Monet maltalaiset osaavat yhä italiaa, mutta virallinen kieli se ei ole ollut sitten Mussolinin aikojen, jolloin italia menetti asemansa ja englannin rinnalle nousi sen sijaan siihen asti varjossa ollut malta. Mussolini alkoi kolmikymmenluvulla uhota pitävänsä maltalaisia italialaisina, osana Italia irredentaa, ja Maltan väelle tuli kiire tehdä hänelle selväksi, etteivät he olleet samaa mieltä. Italian televisiota tietysti katsotaan, ja italialaisia sanoja tulvii kieleen sen mukaisesti. On kylläkin kyseenalaista, ovatko maltalaiset jättäneet vuosisatojen varrella yhtään italian sanaa lainaamatta.

Katolisessa maassa paikallisten suojeluspyhimysten juhlat, joiden nimi ei Maltassa ole fiesta vaan festa, ovat oleellinen osa erityisesti maaseudun elämää. Koiranpommit ja ilotulitteet kuuluvat perinteiseen juhlintaan, ja ne aiheuttavat usein monenlaista harmia. Jokainen kylä haluaa näyttävimmät ilotulitukset, ja asiasta kilpaillaan niin vakavissaan, että siitä syntyy jopa kateutta ja katkeruutta. Perheenisät keittelevat iltahämärissä omia räjähteitä kellariverstaissaan maistaen välillä, että sotkussa on oikea sekoitussuhde. Sellaisesta varomattomuudesta voisi varmaan ajan pitkään saada syövänkin, mutta tavallisemmin touhu johtaa akuutimpiin terveysriskeihin: Maltassa on masentavan paljon ilotulitusleskiä, joiden miehet ovat lentäneet kappaleina taivaalle, kun ruutisammioon on päässyt tipahtamaan tupakki - nämä pommitehtaat kun eivät välttämättä aina vaivaudu noudattamaan kaikkia turvallisuusmääräyksiä. Pyhimysjuhlien aikana joka puolelle sinkoilevat räjähtämättömät ruudinkappaleet aiheuttavat myös sekä tapaturmia että ympäristöhaittoja. Vaikka juhlien pomminjytke on vanha perinne, se jakaa nykyään mielipiteitä paikallistenkin keskuudessa, ja monet kieltäytyvät ankarien riitojenkin uhalla antamasta kolikkoakaan kylän ilotulitteisiin.

Kirkon asema näkyy tietysti myös sukupuoliasioissa, kuinkas muuten: avioeron saaminen on Maltassa vaikeaa, ja sitä kutsutaankin Euroopan viimeiseksi maaksi, josta avioeromahdollisuus puuttuu. Tarkkaan ottaen oikeus avioeroon on kyllä ollut Maltan laissa jo kolme vuosikymmentä: avioerolaki tuli luonnollisesti voimaan Dom Mintoffin, Maltan elämää ja yhteiskuntaa kovalla kädellä modernisoineen sosialistipääministerin, valtakaudella 1970-luvulla. Eronneilla ei kuitenkaan ole oikeutta mennä uudelleen naimisiin.

Sijaintinsa vuoksi Malta on tietysti nykyään myös laittomien siirtolaisten mieluisa muuttokohde, ja pohjoisafrikkalaisiin kohdistuu ankaraa rasismia. Saarella on tietysti myös oma muukalaisvastainen puolue, Imperium Europa, jolla on pikemminkin brittiläinen kuin maltalaisnationalistinen ilme, - vaikka kansainvälistä kulkutavaraahan nuo aatteet kaikkialla ovat. Tämäntyyppisten puolueiden yleiseen tapaan myös Imperium Europa maalaa itsensä nurkkaan poliittisesti, koska siirtolaisvastaisuuden lisäksi se ei tietenkään osaa olla vaatimatta sen tyyppisiä poliittisen järjestelmän muutoksia, jotka toteutuessaan merkitsisivät parlamentaarisen demokratian lakkauttamista - tämän takia sille ei voida antaa hallitusvastuuta, vaikka kannatusta olisikin. Käytännössä Malta on kuitenkin myöntänyt maahanmuuttajille oleskelulupia ja kansalaisuuksia poikkeuksellisen paljon verrattuna muihin Euroopan maihin. Maa on ollut kaikenlaisten merenkävijöiden levähdyspaikkana niin monen vuosisadan ajan, että rasismin ohessa siellä on myös historiaan perustuvaa uskoa kykyyn sulauttaa monenlaiset ihmiset ja vaikutteet omaan elämäntyyliin.

Panu Höglund

1.

Maltan/maltalaisten jääräpäisyys on vanhaa perua. Kiinnostuneiden kannattaa googlata fraasi ”The great siege of Malta”. Taas yksi verinen ”suuri kertomus” lisää.

Suurmestari de Valetten syväjohtamistapa hakee vertaistaan: ”Joo, tulkaa vain pois. Minä lähetän sinne miehet jotka pitää asemansa.”

2.

Tästä tulee taas näitä blokkauksia, joihin kukaan ei osaa vastata mitään. Me lukijat olemme (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niin moukkia, että voimme keskustella vain asioista, joissa voi linnoittautua tiukasti Minun Perustelemattoman Mielipiteeni taisteluhautaan ja sieltä huudella hävyttömyyksiä. :)

Eikös joskus ollut Maltalaisritarien ritarikuntakin? Ristiretkiaikaan käsittääkseni. Oliko niillä juuri punainen risti valkoisella pohjalla tunnuksena? Muistelisin, että muskettisotureissa joku sai jonkun maltalaisiin liittyvän kunniamerkinkin. Vai oliko se sukkanauharitarikunnan.

3.

Tajusin muuten, että jos olisin fiksu, olisin voinut googlettaa kaiken Maltalaisritareista tms, ja kirjoittaa tänne siihen sävyyn kuin olisin aina tiennyt tosi paljon asiasta. Sitten joku toinen olisi ajatellut, että en mä vaan osaisi tuollaisesta aiheesta kirjoittaa mitään…

4.

Olet oikeassa, satunnaislukija. Tämä postaus on niin laadukas, ettei siitä löydy mitään kohtaa, johon tarttua.

Maltalaisritareista muuten voisi todeta, että ajatus ei-valtiollisesta sotilasorganisaatiosta on todella mielenkiintoinen. Johanniitat, temppeliherrat sekä näiden pohjoiset vastineet, kalparitarikunta ja saksalainen ritarikunta, eivät olleet valtioita, mutta toisaalta ne olivat ainoastaan paavin alaisia. Tämä ymmärrettiin kirjaimellisesti: suurmestari ei ollut minkään legaatin tms. alainen vaan vastasi paaville henkilökohtaisesti. Vastaavasti ritarikunnan jäsenet vastasivat vain esimiehilleen ja paaville. Käytännössä ritarikuntien rahoitus tuli kaupankäynnistä sekä pyhiinvaeltajien ja muiden hurskaiden ihmisten niille lahjoittamasta maaomaisuudesta, jota hoitivat eläköityneet veljet.

Nykyaikaisesta näkökulmasta ei-valtiollinen, valtionomaista valtaa käyttävä toimija on kammottava ajatus. Toisaalta keskiaikaisessa yhteisössä ajatus sotilaallisesta veljeskunnasta oli ymmärrettävä. Normaalit armeijat hajosivat aina sotaretken päätyttyä, mutta Pyhässä maassa piti käydä sotaa melko jatkuvasti. Sen aikaisessa yhteiskunnassa oli ihan ymmärrettävää luoda tarkoitusta varten organisaatio, joka kykenisi pitämään yllä pysyvää sotilaallista kapasiteettia. Millään maallisella yhteiskunnalla ei ollut tähän valmiita organisaatiomalleja, mutta sen sijaan katolisen kirkon piirissä oli valmiina oikeudellinen koneisto, johon sotilaallinenkin veljeskunta sopi mainiosti.

Erityisesti johannittojen voi todeta hoitaneen leiviskänsä mainiosti. Ristiretkien päätyttyä veljeskunta toimi Euroopan lukkona ensin Rodoksella ja sittemmin Maltalla. Samalla se esti Ottomaanivaltakuntaa tekemästä maihinnousua Italiaan, mikä olisi vaarantanut koko Euroopan. Pitää muistaa, että vielä 1600-luvulla Korkea portti oli todellinen vaara länsimaille.

5.

@4,
jännää, että Wikin mukaan tämä ritarikunta on edelleen olemassa jonkinlaisena kvasisuvereenina oliona, jonka päämaja Italiassa on jotenkin ekstraterritoriaalinen. (Erilaisia ko. ritarikunnan jäljitelmiä löytyy myös. Ei kannata ostaa jäsenyyttä, jos tarjotaan.)

6.

Erastotenes: ”Nykyaikaisesta näkökulmasta ei-valtiollinen, valtionomaista valtaa käyttävä toimija on kammottava ajatus.” Entäs Greenpeace? Tai AlQaida? Tai Microsoft?

7.

Mikä asianomaisista toimijoista tarkkaan ottaen käyttää valtionomaista valtaa? Eihän esimerkiksi Al-Qaida nauti minkään valtion virallisesti tunnustamia eksterritoriaalioikeuksia.

8.

Olen samaa mieltä. Hengelliset ritarikunnat olivat aikanaan huomattavsti tunnustetumpia väkivaltakoneistoja kuin mikään nykyinen toimija. Esimerkiksi temppeliherrojen ratsuväki käsitti muutaman sata täyttä veljeä ja monikertaisen määrän maallikkoveljiä (sersantteja), käytännössä kaikki raskasta ratsuväkeä. Lisäksi ritarikunnat palkkasivat paikallisista kevyttä ratsuväkeä. Silloisten armeijoiden kokoon nähden hengelliset ritarikunnat olivat erittäin merkittäviä.

Nykyaikana sotilaallisesti yhtä merkittävää olisi, jos vaikkapa EU:n 60 000 EU:n parhaiten varustettua sotilasta käsittävä valmiuspooli olisikin itsenäisesti toimiva armeija, joka ei tottelisi käytännössä ketään. Jokin Al-Qaida on vielä paljon vähäisempi uhka avoimessa taistelussa.

9.

Jep. Al-Qaida on kuitenkin viime kädessä lähempänä kansainvälistä rikollisliigaa kuin keskiaikaista ritarikuntaa.

10.

No nykyvaltioihin näitä onkin vähän huono verrata. Ritarikuntien idean ymmärtää paremmin sen aikaisten aatelisten logiikan kautta. Keskiajallahan ei kansallisvaltio-käsitettä ollut olemassakaan. Kaikki maa kuului viime kädessä Jumalalle, jonka armosta feodaaliherrat läänejään hallitsivat. Jossain seuduilla näistä ylimmäinen saattoi olla kuningas tai keisari, kuten Charlemagne, joka sitten jakoi läänityksiä ansioituneille vasalleilleen, joilla edelleen oli alivasalleja jne. Nulle terre sans seigneur, sanoivat. Läänityksen saadakseen ei itse asiassa tarvinnut edes asua siellä päinkään – kyllä herroilla sotaväkeä ja renkejä riitti. Feodaaliherrallehan kuului lähes mielivaltainen verotus- ja väenotto-oikeus lääniltään – velvollisuus oli läänityksen antajaa, viime kädessä kuningasta kohtaan antaa tälle läänitystä vastaava sotapalvelus. Lopulta feodaalijärjestelmä kehittyi Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Britanniassa maaorjuudeksi saakka – talonpoika ei omistanut maataan, vaan maa omisti talonpojan, joita molempia feodaaliherra Jumalan armosta hallitsi. Keskiajan edetessä feodaaliherrojen aatelisia jälkeläisiä jäi ilman kunnon läänityksiä. Nämä maattomat säätyläiset olivat juuri niitä ritareita, jotka oikeastaan hakivat aktiivisesti mahdollisuutta päästä kunnon läänitykseen kiinni. Ristiretkitoiminta oli kätevä ratkaisu maattomien aatelisten ongelmaan. Mutta kuka sitten antaisi läänityksen ennestään herrattomalle maalle? Jumala tietysti, maanpäällisen edustajansa eli Vatikaanin välityksellä. Näin ritarikunnat saivat legitimiteetin uusille valloituksille. Saksalainen ritarikunta onnistui näin työntymään Baltiaan asti, ja Tanskaan, mutta svealaisilla oli jo oma, viikinkipohjainen aatelisjärjestelmä. Siksi Ruotsi ja Suomikin säästyivät varsinaiselta maaorjuudelta, vaikka myöhemmät aatelissuvut (kuten Flemingit) sitä kovin koettivat täälläkin soveltaa. Johanniittain ritarikunta vain jäi Pyhän maan ristiretkien melskeessä jatkuvan sotapakolaisen asemaan: pysyviä läänityksiä köyhille(?) ritareille ei sitten jäänyt Pyhältä maalta, ei Kyprokselta ja kaiketi vähän nihkeästi Maltaltakin.

11.

Piti kirjoittamani Rodokselta, ei Kyprokselta, viimeiseen virkkeeseen. Sorry.

12.

Olivatko nuo ristiritarit munkkeja selibaatteineen kaikkineen? Tuli vain mieleeni kaikenlaisia ajatuksia ritarien lapsista, jotka pienestä saakka aivopestään uskolliseksi vain omalle ritarikunnalle. Jos ritareilta on vaadittu naimattomuutta ja selibaattia, se on ollut kovasti huono veto.

13.

Eihän ritarit mitään munkkeja olleet, vaan jalosukuisia sotilassäätyyn (=aateliset) kuuluvia tyyppejä. Nuorempia veljiä tai velipuolia, jotka eivät päässeet perimään isänsä tai muunkaan lähisukulaisen läänityksiä. Kyllä ritarit tietenkin ymmärsivät maallisten ilojen päälle. Täytyy muistaa, että keskiajalla kaikki piti perustella jumalisin perustein. Ei olisi ollut aatelisen arvon mukaista lähteä tuosta vaan sotimaan Pyhälle maalle, tai Baltian pakanain joukkoon. Siihen tarvittiin jumalallinen valtakirja Paavilta. Ristiritarikunnan tunnus oli risti, ristiretkeä varten kuntaa kun koottiin. Romantisoiva kirjallisuus väittää, että aatelislapset kasvatettiin kunnioittamaan ns. ritarihyveitä. Ilmeisesti tämä pitikin paikkansa. On vain muistettava, että ritarillisuus koski vain omansäätyisiä ihmisiä. Rahvaalla ei niin ollut väliä.

14.

”Tästä tulee taas näitä blokkauksia, joihin kukaan ei osaa vastata mitään.”

Niin tai olisko niin ettei asia edes kiinnosta sitten pätkääkään?

”Koska kyseessä on entinen brittiläinen siirtomaa, siellä pärjää englannilla; ja koska kyseessä on vanha matkailumaa, siellä on valmiiksi tavallisen kansan elämästä erotetut ihmistarhat englantia solkkaavia ulkomaanpellejä varten.”

No johan oli akateemista idiotismia.

15.

@10
F. Borealis, analyysisi ristiretkistä maanhankintaoperaatioina on oikea sikäli kuin puhumme Lähi-idästä. Sinnehän lähti suuri määrä aatelisten nuorempia poikia, ja ensimmäisten ristiretkien onnistuttua he perustivat feodaalisen Jerusalemin kuningaskunnan. Kaikki ristiretkeläisten valtaamat maat jaettiin osallistuneiden kesken läänityksiksi. Tietysti myös ritarikunnat saivat osansa läänityksistä, mutta kyseessä oli kuitenkin aivan tavanomainen maallinen valtio.

Pakanallisissa Baltiassa ja (Itä-)Preussissa tilanne oli toinen. Tuolla valtauksen suorittivat sotilaalliset ritarikunnat enemmän tai vähemmän yksinään. Uudisasukkaiksi tuli saksalaisia talonpoikia, jotka saapuivat paikalle määräaikaisen verovapauden houkuttelemina. Maallista, kristittyä valtaa ei ollut alueilla lainkaan, joten ritarikunta muodosti alueelle teokraattisen valtion. Luonteeltaan hallinto oli feodaalista, kuten aikakaudelle sopi, mutta hallitsijoina toimivat köyhyyteen ja naimattomuuteen vihityt munkkisotilaat. Kun Preussi oli vallattu ja Liettua käännytetty, ritarikunta oli pysyvissä riidoissa Puolan ja Liettuan kanssa juuttuen sotimaan näiden kanssa. Rappeutuminen alkoi, eikä ritarikunnan moraalikaan aivan kestänyt. Houkutus siirtää asemia ja omaisuutta omille äpärille oli liian suuri. Preussia hallinnut suurmestari Albert Preussilainen maallisti lopulta hallintonsa vuonna 1525 kääntyen luterilaisuuteen.

Periaatteessa ritarikunnat olivat siis dynastisessa mielessä umpikujia. Mies saattoi saada niissä merkittävän aseman pelkästään omilla avuillaan, mutta laillista tietä jälkeläisten hankkimiseen ja perinnön siirtämiseen näille ei ollut. Erityisen tiukkoja tästä oltiin Pyhällä maalla. Ainakin temppeliherroille oli säädetty kuolemantuomio minkä tahansa rahasumman luvattomasta hallussapidosta.

@12, satunnaislukija
Ristiritarit olivat enimmäkseen aivan tavallisia sotureita, joita seurasi sekalainen joukko jalkaväkeä. Ristiretkeläiseksi tultiin yksinkertaisesti ottamalla ristinmerkki pukuun ommeltavaksi ja liittymällä ristiretkelle lähdössä olevaan armeijaan.

Sotilaalliset ritarikunnat olivat sen sijaan katolisen kirkon munkkikuntia, joiden säännöt määrittelivät jäsenten palvelutehtäväksi sotimisen vääräuskoisia vastaan. Munkkikunnat jakautuivat aatelissukuisiin veljiin, jotka olivat täysjäseniä, ja aatelittomiin maallikkoveljiin, jotka hoitivat palvelijantehtäviä tai toimivat ”sersantteina” eli aseenkantajina. Maallikkoveljiä oli yleensä kolme - viisi kertaa enemmän kuin täysjäseniä, mikä oli tavanomaista myös varsinaisissa munkkikunnissa. Kaikki uudet tulokkaat palvelivat ensin noviiseina ja pääsivät vasta tämän jälkeen antamaan köyhyyden, siveyden ja kuuliaisuuden valansa. Miten tarkasti näitä valvottiin, riippui ajasta ja paikasta.

16.

”Erastotenes: ”Nykyaikaisesta näkökulmasta ei-valtiollinen, valtionomaista valtaa käyttävä toimija on kammottava ajatus. FB: ” Entäs Greenpeace? Tai AlQaida? Tai Microsoft?”

Näitä huomattavasti parempi esimerkki olisi turvallisuuspalveluja kauppaava Blackwater USA. Sen palkkasotilaat ovat ilmeisesti toimineet Irakissa melkoisessa oikeudellisessa tyhjiössä sekä armeijan säädösten että Irakin lain ulottumattomissa.

17.

”Charlemagne”

Pilkunnusaisu: Kaarle Suuri.

”Näitä huomattavasti parempi esimerkki olisi turvallisuuspalveluja kauppaava Blackwater USA.”

Palkkasoturifirmat minullekin tuli mieleen. Jotkin niistä ovat kuulemma ainakin yrittäneet hankkia oikeuksia esim. kaivoksiin Afrikasta palkkioksi siitä, että tappelevat jonkun nykymaailman idiaminin puolella.

18.

Semmoinen alan lafka kuin Executive Outcomes herätti kovasti huomiota Afrikan-bisneksillään takavuosina, mutta nyt se ei kuulemma enää ole toiminnassa.

19.

Ei-valtiollinen valtio on kyllä lähihistoriaa ja nykypäivääkin. Kommunismihan oli alunperin kansainvälisesti kehittynyt liike. Venäjän vallankumouksella perustettiin toki uusi valtio, joka sittemmin sai tunnustuksen muilta. De facto oli kuitenkin kyse siitä, että kommunistinen puolue sai tunnustetun alueellisen suvereniteetin vallitsemilleen alueille. Putinin Venäjän nykylinja oikeastaan perustuu tähän näkemykseen: kommunistipuolueen tekemiset eivät ole venäläisen kansallisvaltion murhe. 20- ja 30-luvuilla Stalinin masinoima Komintern olisi onnistuessaan voinut muodostaa myös de jure -tilanteen, jossa kommunistinen maailmanliike olisi ihan itsestään, muiden tunnustamana voinut hallita kaikkia kommunistivallan alle joutuneita alueita. Entäs sitten Kiina ja Maon pitkä marssi vallan kahvaan? Maon aluksi vähemmän, myöhemmin enemmän johtamat kommunistit hallitsivat pitkiäkin aikoja tukialueitaan kaikin alueellisen suvereniteetin keinoin. No, terrorin avulla, eikä kukaan niitä aluksi tunnustanutkaan. Mutta asetuttuaan pohjoiseen, Ulko-Mongolian rajaa vasten (sieltä sai Stalinin aseapua), Kiinan kommunisteista tulikin edes jotenkin tunnustettu kansainvälinen toimija. Meikäläisiä tietysti hämää se, että han-kiinalainen Mao siellä hääräsi toisten han-kiinalaisten ja sitten mantsujen kimpussa, että Kiinan kansallinen valtio siinä natisi. Siellä oli kuitenkin moninkertainen määrä ihmisiä Eurooppaan verrattuna, maaseutu oli (ennen kommunisteja) paikallisten sotaherrojen feodaalihallinnossa, ja matkansa varrella Mao tarvitsi aina tulkin kommunikoidakseen paikallisten kanssa. Käytännössä on ihan sama, onko valtiollinen suvereniteetti ”laillisen” eksterritoraaliolennon, ”laillisen” jalosukuisen despootin tai Maon kaltaisen bandiitin käsissä. Sotamahti ja vallitun alueen taloudelliset intressit ratkaisevat sen, miten pian hallitsija saa ”legitiimin” tunnustuksen suvereniteetilleen.

20.

”Venäjän vallankumouksella perustettiin toki uusi valtio, joka sittemmin sai tunnustuksen muilta. De facto oli kuitenkin kyse siitä, että kommunistinen puolue sai tunnustetun alueellisen suvereniteetin vallitsemilleen alueille.”

Tuossa on kyllä paljon perää.

21.

@19,
”Sotamahti ja vallitun alueen taloudelliset intressit ratkaisevat sen, miten pian hallitsija saa ”legitiimin” tunnustuksen suvereniteetilleen.”
Suvereeni valtio on mikä tahansa, jonka muut suvereenit valtiot tunnustavat suvereeniksi valtioksi. Klubin jäsenten etujen mukaista ei ole tunnustaa liian helposti uusia tulokkaita, koska se voisi rohkaista separatismia niiden omassa etupiirissä. Toisaalta annettua tunnustusta on hankala perua. De facto valtiot, joita kukaan ei tunnusta, ovat heikoilla. Liberian lipun alla voidaan purjehtia vaikka Monroviassa ei olisi mitään hallitusta, mutta Abhasia ja Somalimaa eivät saa tunnustusta, Taiwanin on parempi olla julistautumatta itsenäiseksi jne.

22.

Ritariveljeskuntien sotilaallista mahtia,ulottuvuutta ja taloudellista riippumattomuutta vastaisi modernissa maailmassa Saksalaisesta kehyksestä iratautunut Waffen-SS, joka rahoittaisi toimintansa yleis-uurooppalaisilla omistuksillaan. Ritarikuntia vastaavan organisaation olisi kyettävä vuosia jatkuvaan täysimittaiseen sodankäyntiin jakaväki-, tykistö- ja panssariyksiköillä (ilmatuki valtioilta).

Iranin Pasdaranin (vallankumouskaartin) itsenäisyys lähentelee edellä mainittua, mutta ainoastaan Iranin sisällä.

23.

Ei Taiwanin tarvitse julistautua itsenäiseksi. Sehän on Tsiang Kai Sekin mantereella perustaman kansallispuolueen alunperin johtama Kiinan tasavalta, joka on vain kutistunut Formosan l. Taiwanin saaren kokoiseksi. Eikös kommunisti-Kiina päässyt vasta Nixonia retkuttamalla YKn turvallisuusneuvostoon kansallisen Kiinan sijaan? Kommunistit puolestaan katsovat tietenkin olevansa laillisia keisarivallan perijöitä, ja pitävät näin ollen Taiwania yhtenäisen Kiinan kapinallisena maakuntana. Kiinojen kesken vallitsee status quo, jonka Taiwanin liian kansallinen politiikka voi murtaa. Tämän reaalipolitiikan seuraus tietysti on, että kansallinen Kiina on jäänyt Taiwaniksi kutsutuksi epävaltioksi. Sielläkin on sisäisiä ristiriitoja. Alkuperäisiä saarelaisia edustava puolue taitaa nyt olla syrjäyttänyt Kuomingtang (kansallisen) puolueen vallastakin, ja heillä taitaa olla joitakin saaren itsenäisyyteen liittyviä tavoitteita.

24.

Valtioiden halu pitää muiden maiden rajat staattisina on johtanut murhenäytelmiin erityisesti Afrikassa, jossa rajat ovat mielivaltaisia eivätkä vastaa mitään kulttuurisia tai kielellisiä rajoja. Onhan toki niin, ettei ”puhtaita” etnisiä yhteisöjä ole tarkkaan ottaen olemassakaan, mutta kuitenkin tilanne on nykyisellään järjetön. Jos afrikkalaiset olisivat siirtomaavallan purkautuessa purkaneet valtionsa ja lähteneet luomaan uudet periaatteella ”yksi heimo, yksi maa”, Afrikka olisi todennäköisesti paljon vakaampi maanosa. Nyt se on yhtä ainoaa Balkania.

25.

Palaisin silti ajatukseen, että juuri Greenpeace muistuttaa organisaationa hyvin paljon hengellistä ritarikuntaa. Se on asialleen vihkiytyneiden ”sateenkaarisotureiden” ritarikunta, jonka palvelutehtävä on puolustaa Maata taistelemalla vääräuskoisia vastaan - tosin vain mediaväkivaltaa käyttäen. Se ei tunnusta ottavansa keneltäkään ulkopuoliselta ohjeita, eikä omien sanojensa mukaan hyväksy hallitusten tai yhtiöiden lahjoituksia. Hurskaat maallikot ja säätiöt tukevat anteliaisuudellaan veljes- ja sisaruskunnan toimintaa. Olisikohan silti niin, että tietyt suuryhtiöt rahoittavat perustamiensa säätiöiden kautta tätä 'ritarikuntaa' ja siten ostavat itselleen julkisuusrauhan (joka ilman tätä suojelurahaa olisi vähintään uhattuna)? Greenpeace edustaa, omasta mielestään, täysin omavaltaisesti planeettamme Maan ja sen ekosysteemin etua. Tässä suhteessa se on paitsi ritarikunta myös Vatikaani. Gllä ei ole territoraalioikeuksia, mutta sen erityispainopistealue ovat maailman valtameret. En yhtään ihmettelisi, jos maailman hyväuskoiset johtajat, kovassa mediapaineessa, jonain päivänä (ei toki vielä ensi vuonna..) ottaisivat tämän omavaltaisen organisaation neuvottelupöytään ja kohtelisivat sitä kuin sillä olisi jotain oikeuksia esimerkiksi valtamerten suhteen.

26.

”Valtioiden halu pitää muiden maiden rajat staattisina on johtanut murhenäytelmiin erityisesti Afrikassa, jossa rajat ovat mielivaltaisia eivätkä vastaa mitään kulttuurisia tai kielellisiä rajoja. Onhan toki niin, ettei ”puhtaita” etnisiä yhteisöjä ole tarkkaan ottaen olemassakaan, mutta kuitenkin tilanne on nykyisellään järjetön. Jos afrikkalaiset olisivat siirtomaavallan purkautuessa purkaneet valtionsa ja lähteneet luomaan uudet periaatteella ”yksi heimo, yksi maa”, Afrikka olisi todennäköisesti paljon vakaampi maanosa. Nyt se on yhtä ainoaa Balkania.”

Kerettiläinen ajatus … mutta vain länsimaihin sovellettuna. Tervetuloa kaksoisajattelun ihmeelliseen maailmaan.

27.

”Palaisin silti ajatukseen, että juuri Greenpeace muistuttaa organisaationa hyvin paljon hengellistä ritarikuntaa. Se on asialleen vihkiytyneiden ”sateenkaarisotureiden” ritarikunta, jonka palvelutehtävä on puolustaa Maata taistelemalla vääräuskoisia vastaan - tosin vain mediaväkivaltaa käyttäen.”

Ali Hassan Salameh (en.wikipedia.org/wiki/Ali_Hassan_Salameh) nauraisi itsensä tärviölle Greenpeacen touhut nähdessään ellei olisi jo kuollut. Ympäristöjärjestöjen koulutusleirit ja muu ”salainen ageeraaminen” on toisesta maailmasta todellisiin kulissien takaisiin väkivaltakoneistoihin verrattuna.

28.

Oikea sotilaallinen väkivalta ja terrori ovat toki rajatulla alueella tehokkaita vallan saannin ja käytön välineitä. Nykyisin ei-valtiollisen organisaation on vain paha käyttää niitä, koska tätä touhua on hyvin vaikea perustella ”legitiimiksi”. Terroristien tai mafiosojen kanssa mikään kunniallinen valtio ei halua käydä kauppaa. Länsimaisessa kontekstissa viimeisiä yrittäjiä taisivat olla Rote Armee Fraktion ja Brigade Rosso. En tähän lue paikallisemmin perustein toimineita separatistiliikkeitä kuten ETA ja IRA. Taloudellinen kiristys muilla keinoin sen sijaan, vaikka on tehottomampaa, VOI tuottaa tuloksia, jotka myöhemmin luetaan kansainvälisessä oikeudessa ihan laillisiksi. Greenpeacea käsittelin jo. Jatkan kommenttini n:o 6 pohjalta: miettikääs, voisiko B.Gatesilla olla perusteita julistaa Microsoft USA:n liittovaltiosta riippumattomaksi toimijaksi? Monien valtioiden tietojärjestelmät ovat suorastaan riippuvaisia yhtiön tuotteista. Kyse ei ole territoraalisista, vaan immateriaalisista oikeuksista, mutta näiden painoarvo kasvaa koko ajan. P.S. Saman tien ilmoitan muuttavani nimimerkkini kirjoitusasua paremmin klassisen latinan nimikäytäntöä vastaavaksi.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös