Melskeitä Mienskissä?
29.3.2007
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede, Kulttuuri, Politiikka, Maailmanpolitiikka
Isoäitivainajani kertoi saaneensa nuorena tyttönä kuulla ensimmäiset huhut Venäjän vallankumouksesta siinä muodossa, että Pietarissa on melskeitä. Ei siis esimerkiksi mellakoita tai levottomuuksia, vaan melskeitä, joka onkin sopivan epämääräinen ilmaus geneeriselle poliittisluontoiselle hämmingille. Nyt uutisia mielenosoitusmelskeistä kiirii Valko-Venäjän pääkaupungista Minskistä, eli Mienskistä, kuten valkovenäläiset nationalistit kaupunkia kutsuvat - neuvostoaikana monien sanojen ja paikannimien oikeinkirjoitus saattoi olla hyvinkin kuolemanvakava poliittinen kysymys, ja Valko-Venäjää hallitsee yhä varsin neuvostomielinen pomomies Alaksandr Łukašenka.
Valko-Venäjä on ollut minun tietoisuudessani oma maailmankolkkansa siitä saakka kun seitsentoistavuotiaana lukaisin erään elämäni suurista kirjoista, puolalais-liettualaisen nobelistikirjailija Czesław Miłoszin kotiseutumuistelman Rodzinna Europa - edes minä en toki oppinut puolaa peruskoulussa, vaan jouduin tyytymään ruotsinnokseen Mitt Europa. Kirjan antamia perustietoja Valko-Venäjästä minun ei ole sittemmin tarvinnutkaan erityisemmin kyseenalaistaa. Vähän vanhempana opiskelin jo puolaa sivuaineena Åbo Akademissa ja saatoin tutustua Puolan valkovenäläistä vähemmistöä edustavan kirjalija Sokrat Janowiczin (latinisoidulla valkovenäjällä hänen nimensä kirjoitetaan Sakrat Janovič) puolaksi kirjoittamaan esseekirjaan Białoruś, Białoruś - sain sen eräältä etnisesti valkovenäläiseltä puolalaistytöltä Varsovassa joskus vuonna 1990 tai 1991. Tadeusz Konwicki, joka meillä tunnetaan Puolalaisesta unikirjasta ja Pienestä ilmestyskirjasta, sanoi jossain haastattelussa pitävänsä Janowiczia hysteerisenä nationalistina, mutta itse en kokenut asiaa niin: kirja vaikuttaa lähinnä samalla tavalla herttaisen sentimentaaliselta kuin tšekkien suuren runoilijan Jaroslav Seifertin muistelmat, olkoonkin että Janowicz viittaa siinä vähän väliä joihinkin uuvuttavan votkanhuuruisiin nuoruusvuosien ekskursioihin.
Valkovenäjän kieltä Miłosz kutsui kirjassaan puolan ja venäjän välimuodoksi, ja äkkinäiselle se onkin ihan kohtuullisen hyvä luonnehdinta. Ennen muuta valkovenäjä on selkeälauseinen kansankieli, josta puuttuvat venäjän raskaat ja byrokraattiset kirkkoslaavilaiset vaikutteet. Toisaalta puola on vaikuttanut sanavarastoon siinä määrin, että puolaa osaavan ja kyrillisiä kirjaimia lukevan on verraten helppo saada selvää valkovenäjänkielisestä tekstistä. Ääntäminen ja kielioppi ovat lähempänä venäjää, mutta eroavat huomattavasti siitäkin. Toki keskeisessä sanastossa on myös kokonaan omanlaisiaan sanoja, kuten ”tähteä” tarkoittava zorka, joka eroaa sekä puolasta (gwiazda) että venäjästä (zvezda). Kuten venäjässä, myös valkovenäjässä painoton o äännetään a:na, mutta valkovenäjässä tämä muutos näkyy myös kirjoituksessa, mistä ovat erinomaisia esimerkkejä vaikka sellaiset termit kuin kamunizm ja sacyjalizm.
Katutasolla valkovenäjän kieltä puhutaan enimmäkseen venäjänsekaisena slangina, koska suurelle osalle valkovenäläisistä äidinkieli on lähinnä rasite - venäjää arvostetaan enemmän. Pakkaa sotkee sekin, että valkovenäjänkään oikeinkirjoituksesta ja normista ei olla yksimielisiä. Kulttuuripatrioottiset intellektuellit käyttävät 1920-luvun valkovenäläistämiskampanjan aikaista kirjakieltä, valtion hyväksymä virallinen asema sitä vastoin on sen jälkeen luodulla ns. kansankomissariaattivalkovenäjällä, jota pyrittiin muokkaamaan enemmän venäjän näköiseksi. Paikannimien kirjoitusasussa esiintyvät epäselvyydet ovat osa tätä samaa kiistaa: esimerkiksi Valko-Venäjän länsiosissa, jotka Neuvostoliitto valtasi Puolalta vasta toisen maailmansodan alussa, viralliset paikannimimuodot sekä venäjäksi että valkovenäjäksi ovat usein puolaa kyrillisillä kirjaimilla kirjoitettuna ja näiden kielten ääntämiseen vain häthätäisesti mukautettuna.
Valko-Venäjä on alkujaan se osa itäslaavilaisia kieliä puhuneista maista, joka päätyi keskiajalla liettualaisten hallitsemaksi. Itse asiassa siinä vaiheessa kun Puola ja Liettua keskiajan lopulla yhdistyivät, ”liettualaisella” tarkoitettiin käytännössä valkovenäläistä, koska itäslaavilaisia murteita - valkovenäjän alkumuotoa - puhunut väestö muodosti selvän enemmistön Liettuan väestöstä. Siinä vaiheessa kun Puola 1700-luvulla alkoi heikentyä, Valko-Venäjä joutui luonnollisesti tsaarin Venäjän vallan alle, ja tsaarin hallinto tietenkin pyrki ”puolalaisten ikeestä vapautetun” alueen kielelliseen ja kulttuuriseen venäläistämiseen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen itsenäistynyt Puola, joka sai haltuunsa Valko-Venäjän länsiosan, ei erityisemmin rohkaissut valkovenäjän kielen käyttöön omalla alueellaan, jos kohta mitään avointa vainoa ei käsittääkseni esiintynyt. Neuvostoliitossa taas tapahtui se, mitä yleensä, eli 1920-luvun idealismin aikana kansankieltä pyrittiin innokkaasti kehittämään sivistyskielenä, mutta Stalinin noustua valtaan tämä politiikka lopetettiin tutuilla syytöksillä porvarillisesta nationalismista ja vakoilusta muutaman onnenpyörällä arvotun ulkovallan laskuun. Kuolemantuomioita luonnollisesti jaeltiin tässä yhteydessä anteliaasti, ja sitten kun asioista taas sai puhua, Valko-Venäjältä löytyi joukkohautoja niin paljon, etten olisi ihmetellyt, jos UNESCO olisi julistanut ne maailmanperintökohteeksi. Toisen maailmansodan aikana Valko-Venäjä tietysti joutui kärsimään erityisen paljon: natsien ja neuvostopartisaanien lisäksi maan alueella toimi jos jonkinlaista ihmismetsästysseuraa, länsiosassa, jota puolalaiset pitivät omanaan, tietysti myös Puolan vastarintaliike Armia Krajowa.
Vaikka natsit eivät kohdelleet miehittämänsä maan väestöä sen lempeämmin Valko-Venäjällä kuin muuallakaan itärintamalla, he saivat vapauttajan vastaanoton ja aika paljon merkittäviä yhteistoimintamiehiäkin - Stalinin aika kun oli ollut juuri niin kamalaa, että Hitlerkin vaikutti siihen verrattuna paremmalta vaihtoehdolta. Tärkeimpiä oli muuan Radasłaŭ Astroŭski, pitkän linjan valkovenäläisnationalisti ja poliittinen opportunisti, joka oli jo aikaisemmin pyrkinyt yhteistyöhön vaikka paholaisen isoäidin kanssa, jos sillä saattoi edistää valkovenäläisten asiaa: hän oli ehtinyt kuulua ainakin valkovenäläisiin talonpoikaisnationalisteihin, kommunisteihin ja puolalaismielisiin ennen kuin liittyi natsien apumieheksi. Siinä vaiheessa kun sota alkoi kääntyä natsien tappioksi, nämä yrittivät luoda Valko-Venäjälle jonkinlaista kansallismielisen hallituksen tapaista siinä toivossa, että saisivat Valko-Venäjän kansan sydämet ja mielet puolelleen, ja Astroŭski pantiin hallituksen johtoon. Oli kuitenkin liian myöhäistä, koska saksalaiset olivat sortovallallaan hassanneet olemattomiin suurimman osan aluksi osakseen tulleesta myötämielisyydestä. Sodan jälkeen Astroŭski onnistui pakenemaan Yhdysvaltoihin - ilmeisestikään ei täysin ilman sikäläisten tiedusteluelinten apua - ja osallistui valkovenäläisten pakolaisten poliittiseen elämään, jos kohta hän pysyi sielläkin kiisteltynä hahmona.
Sodan jälkeen Valko-Venäjän merkittävimmäksi kirjailijaksi nousi Vasil Bykaŭ (venäjäksi Bykov), jonka tuotannosta suuri osa käsitteli toista maailmansotaa ja valkovenäläisten kärsimyksiä sen aikana ja sen jälkeen. Bykaŭ oli tuskin täysi-ikäinen sodan alkaessa ja taisteli neuvostoarmeijassa useilla sotakentillä haavoittuen pariinkin otteeseen. Kirjailijana hän oli yksi ensimmäisistä neuvostoliittolaisista sotakirjailijoista, jotka uskalsivat kirjoittaa rehellisesti myös ”suuren isänmaallisen sodan” pimeästä puolesta: toivottomista taisteluista, sotilaiden henkien tuhlaamisesta ja sotavankien vaimojen ja leskien osasta - Neuvostoliitossa tunnetusti kohdeltiin saksalaisten sotavangeiksi joutuneita neuvostosotilaita isänmaan pettureina, ja natsien leirien elonjääneet pantiin Siperian vankileireihin. Bykaŭ ei itse istunut vankileirillä kuten Solzhenitsyn, mutta häntä arvostettiin ”Valko-Venäjän Solzhenitsyninä”, moraalisesti rohkeana ja vilpittömänä miehenä, ja sekä itäeurooppalainen kulttuuriväki että läntiset neuvostokirjallisuuden tuntijat pitivät häntä mahdollisena Nobel-ehdokkaana. Kun neuvostojärjestelmä alkoi rakoilla, Bykaŭ liittyi innokkaana Valko-Venäjän kansanrintamaan elvyttämään kieltä ja luomaan maahansa demokratiaa.
Aluksi maata johti itsenäisyysmielinen Stanisłaŭ Šuškievič, mutta vuonna 1994 Alaksandr Łukašenka onnistui kaatamaan hänet ilmeisesti tekaistuilla korruptiosyytteillä ja junailemaan itsensä presidentiksi. Sen jälkeen tämä entinen sovhoositirehtööri onkin istunut valtaistuimella kuin neuvostoaikainen kommunistipuolueen pääsihteeri. Poliittisia vastustajia kohdellaan kovakouraisesti ja vainotaan milloin ruumiillista väkivaltaa, milloin solvaamalla heitä natseiksi. Nykyinen hallinto on tietysti hyödyntänyt sodanaikaisia yhteistoimintamiehiä täysillä omassa propagandassaan yrittäessään leimata opposition fasistiseksi tai muuten vain pahaksi. Tosiasia on kuitenkin, että jokseenkin koko monipuoluejärjestelmä talonpoikaissosialisteista kristilliskonservatiiveihin on oppositiossa presidenttiä vastaan. Kommunistipuoluekin on jakaantunut Łukašenkaa kannattavaan ja häntä vastustavaan siipeen.
Kuvaavaa maan tilanteelle on, että kansalliskirjailija Bykaŭ, vanha ja sairas mies, joutui vuosituhannen vaihteen aikoihin lähtemään maanpakoon. Hän asui jonkin aikaa Helsingissä ja joutui kuuntelemaan känniläisten ryssittelyjä raitiovaunuissa; sen jälkeen hän oleskeli Saksassa ja Tšekissä. Syövän uuvuttamana hän lähti vuonna 2003 kotimaahansa kuolemaan; ei ole aivan kaukaa haettua ajatella, että valkovenäjänkielinen kirjallisuus kuoli hänen mukanaan. Suuri osa valkovenäläisistä pitää vieläkin äidinkieltään pelkkänä venäjän murteena ja häpeilee sitä haluten mieluummin oppia käyttämään ”oikeaa” venäjää; ja sovhoositirehtöörin valtakaudella myös valkovenäjänkielinen koululaitos on hävitetty.
Voi tietenkin sanoa, että valkovenäläiset, ainakin osa heistä, ansaitsevat sovhoositirehtöörinsä: itsepä he hänet alkujaan äänestivät valtaan, vaikka hän sittemmin onkin joutunut turvautumaan niin tiedotusvälineiden sensurointiin, vaalihuijaukseen kuin perustuslain parantelemiseen pysyäkseen vallassa. Kulttuuri-isänmaallisuus on Valko-Venäjällä intellektuellien ja opiskelijoiden vähemmistöintressi, suuri osa väestöstä uskoo tirehtöörin suojelevan heitä kapitalismiin ja talousuudistuksiin elimellisesti liittyvältä laajamittaiselta köyhtymiseltä ja pitää venäjän kielen puhumista hienona. Siinäkin tapauksessa, että kansan enemmistö haluaisi pysytellä näillä linjoilla, kunnon demokratiassa myös vähemmistön oikeudet taattaisiin - mutta vähemmistösuojan puuttuminen on ollut yksi itäeurooppalaisen demokratian suurista ongelmista, eikä vain Valko-Venäjällä: pahimmassa tapauksessa kansa valitsee vapailla vaaleilla itselleen autoritaarisen päällysmiehen, joka ei tunnusta vallallaan mitään rajoja olevankaan, vaan päättää tykönänsä musertaa opposition maanrakoon.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
USA laiset oikeasti kai tiesivät mitä vaikeuksia aiheuttivat itämeren kansoille kun ryhtyivät venäjän kaveriksi MS2:ssa, tiesiväthän he keskitysleireistäkin eivätkä tehneet asialle mitään. Mutta auttaessaan Venäjää he saivat mieleisensä keskitysleirit aika moneen valtion tai kansan alueelle noin 60:vuodeksi. Onhan se molempien etu kun kaksi päättää kaikkien asiat.
Nyt kun asioita on kohta sulatettu 100v niin ketään ei kohta enää edes oikeasti kiinnosta koko tarina, niinpä kiihkeimpien NATO miesten kannattaa muistella tätä. - 2.
-
@1,
Hitler julisti sodan Yhdysvalloille. Mitä amerikkalaisten olisi siinä vaiheessa pitänyt tehdä? Natsit onnistuivat yhdistämään lähes koko muun maailman itseään vastaan, eikä se ollut sattuma tai sen muun maailman vika. Ja jos natsit olisivat voittaneet, valkovenäläisiä, liettualaisia, latvialaisia ja virolaisia ei olisi enää olemassakaan. - 3.
-
Alku:
”Vaikka natsit eivät kohdelleet miehittämänsä maan väestöä sen lempeämmin Valko-Venäjällä kuin muuallakaan itärintamalla, he saivat vapauttajan vastaanoton ja aika paljon merkittäviä yhteistoimintamiehiäkin”
Ja loppu:
”Oli kuitenkin liian myöhäistä, koska saksalaiset olivat sortovallallaan hassanneet olemattomiin suurimman osan aluksi osakseen tulleesta myötämielisyydestä”
Tätä on muuten ihmetelty. Ottaen huomioon Stalinin ajan Saksa olisi - edes jonkinlaista järkeä käyttäen - saanut Valko-Venäjästä ja Ukrainasta jos ei nyt ihan liittolaisia niin ainakin varsin säyseät vasallivaltiot. Sen sijaan intensiivinen sorto ja murhaaminen katsottiin paremmaksi vaihtoehdoksi sillä seurauksella että ko. alueille saatiin aikaiseksi partisaanitoiminta joka sitoi jopa 10% Saksan itärintaman joukoista. Ideologia ja järki harvemmin sopii yhteen.
- 4.
-
”ko. alueille saatiin aikaiseksi partisaanitoiminta joka sitoi jopa 10% Saksan itärintaman joukoista. Ideologia ja järki harvemmin sopii yhteen.”
Ehkä voisi ajatella, että esim. Suomen suhteen natsi-Saksa toimi hyvinkin pragmaattisesti. Ei kai meikäläisiä puolimongeleita missään vaiheessa kovin skandinaavisina saati arjalaisina pidetty?
Tiedä sitten, olisiko Saksan ja Japanin välillä seurannut suuri välienselvittely, jos kumpikin olisi nitistänyt liittoutuneet tahollaan. Endlösung der Japanerfrage.
- 5.
-
@3,
Tuo kyllä pätee toisin päinkin. Häpeäkseni en osaa yhtään relevanttia kieltä, mutta englanniksi löytyvässä Geoffrey Swainin kirjassa 'Between Stalin and Hitler' (aiheena Latvian Daugavpilsin seudun tapahtumat 1940-1946) todistellaan uskottavasti, että 1944-45 pääosa Latvian maaseudun asukkaista oli valmis hyväksymään neuvostovallan, kunhan se jättäisi heidät rauhaan eikä tuhoaisi maataloutta kollektivisoinnilla. Turha toivo. - 6.
-
@4:
Muistaakseni Paavolainen (”Kolmannen valtakunnan vieraana”) totesi että ainakin tuon ajan saksalaisten rotukarttojen mukaan Suomen rannikkoalueet olivat skandinaavien(arjalaisten) asuttamia.
Eivät suomalaiset missään nimessä herrakansan veroisia olleet mutta liittolaisia kuitenkin. Ehkä me olisimme natsiutopiassa jonkinlainen palkkasoturi/poliisikansa joka tekisi likaisia ja vaarallisia töitä Suur-Saksan hyödyksi.
- 7.
-
60 vuotta myöhemmin on tosiaan vaikea tajuta, miten saksalaiset onnistuivat ryssimään (ehe ehe) ukrainalaisten, valkovenäläisten yms. sympatiat, mutta natsien rotuideologia tosiaan _oli_ niin joustamaton ettei ns. alempien kastien kanssa sopinut veljeillä. Suomikaan ei päässyt kuin ”kakkoskategoriaan.” Tosin natsit itsekin tuolloin laskivat, että vain alle puolet saksalaisista täyttää 100-% arjalaisen kriteerit. 30-luvun Saksa lienee ollut varsin outo paikka elää…
Kannattaa muuten lukaista O. Paavolaisen ”Kolmannen valtakunnan vieraana” jos joskus aikaa liikenee, mielestäni hyvin mielenkiintoinen dokumentti Saksasta juuri ennen toista maailmansotaa, maskuliinisuuden kultista ja mm. Nürnbergin valtiopäivistä. Vaikka se Paavolainen nyt vähän dandy onkin.
- 8.
-
@6,
Löytyi natsien joukosta täyspäisiäkin ihmisiä, jotka yrttivät toimia pragmaattisesti. Mutta kun vaikka Daugavpilsin Gebietskommissar sai suurella vaivalla kehitettyä yhteistoimintamiesten verkoston ja muutaman apupoliisipataljoonan seudun venäläisten keskuuteen, tuli heti joku SS-komentaja, joka ratkaisi työvoimanvärväysongelmat viksun 'näähän on vaan ali-ihmisiä' -ajattelun pohjalta, ja järjesti ihmismetsästyksen, jonka uhriksi saattoi joutua ihan kuka vaan. Natsien toiminta oli ajoittain niin kaoottista, että NKP:n ja NKVD:n byrokraatit olivat ennustettavuudessaan paljon siedettävämpiä. - 9.
-
Natsien oli imagosyistä julistetava sota USA:lle, ennenkuin se julisti sodan Saksalle. Japanin hyökättyä USA:n kansa hyväksyisi viimein sodan ja tietysti sodan myös Saksaa vastaan. Walter Postin ja monen muun mukaan itse asiassa juuri siksi USA pakotti Japanin hyökkäämään kimppuunsa, että pääsisi siten ”takaoven kautta” sotaan Saksaa vastaan.
USA oli yrittänyt provosoida Saksa tyhmyyksiin, mutta se ei vastannut mihinkään provokaatioon. Toisaalta Japani ja Saksa olivat liitossa ja Roosevelt tiesi Hitlerin noudattavan sitoumuksiaan tiedustelunsa kautta. Miksipä ei olisi noudattanut, sillä muutenhan USA:n on helpompi nitistää vastustajansa yksitellen sodan sattuessa. USA oli uhkaillut kovasti Japania, Saksaa ja Italiaa jo vuodesta 1937.
Saksa ei hankkinut koko maailmaa vihollisekseen, vaan USA hankki koko maailman Saksan viholliseksi.
Paavolaisen kirja on kirjoitettu 1936, eli kuitenkin 3 vuotta ennen sotaa.
- 10.
- 11.
- 12.
-
Erityisen ennustamattonta porukkaa näyttäisivät olleen juuri NSDAP:n ja turvallisuushallinnon elimet. Näiden johto koostui oikeista natseista, joista vanhempi polvi oli hankkinut pätevyytensä katutappeluissa kommunistien kanssa, ja nuorempi polvi Hitler-Jugendissa. Vanhempi polvi oli sivistymätöntä työväenluokkaista joukkoa, joka ei kyennyt ymmärtämään byrokratian hienouksia. Nuorempi polvi taas oli tietentahtoen sivistymättömiksi koulutettuja, ideologian läpitunkemia nuoria kaadereita, jotka uskoivat natsi-ideologiaan melko tosissaan.
Saksan suurimpia ongelmia oli se, että natsit todellakin syrjäyttivät vanhan porvarillisen hallintokoneiston monilla aloilla. Toisin kuin Neuvostoliitossa, Saksassa vanhaa koneistoa ei kuitenkaan tuhottu, vaan normaali, pätevä hallinto toimi rinnan natsipuolueen erikoisorgaanien rinnalla. Kun lähes kenellä tahansa SS-miehellä oli oikeus tehdä mitä tahansa, ei hallintotoiminta voinut olla kovin tehokasta. Ideologia jopa tuki määräysten ohittamista suoralla toiminnalla.
Neuvostoliitto puolestaan oli byrokraattinen diktatuuri, jossa puolueen ylivalta oli täydellinen. Siviilihallinto toimi jotakuinkin ”normaalisti”, mutta se oli käytännössä integroitu puoluekoneistoon. Sellaisia virkamiehiä, joilla oli rajattomat valtuudet, oli paljon vähemmän. Vaikkei tämäkään ole oikeusvaltion idean mukaista, on se jo paljon tehokkaampaa. Hitlerin Saksa olisi tarvinnut vielä muutaman vuosikymmenen, että se olisi päässyt tälle keskittämisen asteelle.
Suomalaiset muuten luettiin jatkosodan aikana riittävän arjalaisiksi, että avioliitot saksalaisten kanssa olivat sallittuja. Niin luettiin japanilaisetkin, joiden asema oli jotenkin ”kunnia-arjalainen”. (Japanilaiset itse pitivät itseään toki aivan omana herrarotunaan, eivät arjalaisina.)
- 13.
-
@12:
”Japanilaiset itse pitivät itseään toki aivan omana herrarotunaan, eivät arjalaisina.”Olen ymmärtänyt että rotuajattelu ei niinkään korostunut japanilaisessa ylivertaisuusajattelussa - jos kohta sitäkin tietysti esiintyi - vaan kyseeessä oli enemmänkin ajatus japanilaisen kulttuurin ylivertaisuudesta.
- 14.
-
Kulttuurillisen hegemonian korostaminen ja rasismi eivät ole kovin kaukana toisistaan, mikäli katsotaan, ettei kenelläkään kulttuuriin syntymättömällä ole mahdollisuutta riittävästi omaksua kulttuuria. Tällöin kulttuuriin kuuluminen ja syntyperä ovat sama asia.
Japanilaiset saattoivat tosiaan pitää itseään varsinaisesti ottaen kulttuurillisesti ylempänä kansana, mutta 1900-luvun alussa rotuopit olivat sillä lailla vakavasti otettavaa tiedettä, että myös niitä käytettiin oman ylemmyyden perustelemiseen. Itse asiassa ne vakavasti ottaneet yksilöt saattoivat jopa povata länsimaiden tuhoa rasistisen ajattelun pohjalta: Siirtomaaviranomaisiksi lähtevät parhaat yksilöt, jolloin kotimaan geneettinen perimä heikkenee. Siirtomaaviranomaiset eivät puolestaan selviä neekereille paremmin sopivissa lämpimissä maissa, joissa he ja heidän perillisensä taas degeneroituvat. Tuloksena piti olla muutamassa vuosisadassa siirtomaavallan tuho. ;-)
- 15.
-
Jos kumminkin vähän alkuperäisestäkin aiheesta: Eikös Lukashenka kumminkin pistänyt - edes hiukan - Venäjälle ja Gazpromille (ja mitä venäläisiä kaasu- ja öljy-yhtiöitä niitä nyt onkaan) kampoihin, juuri hiljan. Kyse taisi olla kaasun hinnasta. Tämähän on kriittinen maalle, jolla ei ole omia mainittavia luonnonvaroja, mutta sen sijaan Neuvostoliiton perintönä melkoinen Mi(e)nskin traktorikombinaatti, joka on täysin riippuvainen Venäjän energiasta ja teräksestä. Käsittääkseni Belarus-traktoreita myydään ihan kivasti kehitysmaihin: länsimerkit ovat niihin oloihin liian hienoja ajotietokoneineen ja painevoideltuine vaihdelaatikoineen. Eihän kehitysmaista löydy niin fiiniä polttoainetta, saati voitelu- tai hydrauliikkaöljyjä, jollaisia länsimerkit tarvitsevat. Eikä huoltoa: Bellun voi purkaa ja koota kenttäolosuhteissa normaalilla konerakenteen tuntemuksella. Karuja mutta toimivia.
- 16.
- 17.
-
”Suomalaiset muuten luettiin jatkosodan aikana riittävän arjalaisiksi, että avioliitot saksalaisten kanssa olivat sallittuja.”
Hmmmm. Toissapäivänä Hesarin mielipidesivuilla joku juuri kirjoitti, että Dietl kielsi avioliitot Pohjois-Suomeen sijoitettujen saksalaisten sotilaiden ja suomalaisten naisten välillä. Tämä saattoi kyllä olla enemmän käytännön kuin rotuideologian sanelemaa, jos näin ylipäätään on.
Itse olen muuten silloin tällöin törmännyt tarinaan, jonka mukaan saksalaisten Lapista vetäytyessään mukanaan ottama suurehko lauma suomalaisia naisia olisi osittain kipattu Jäämereen matkalla Pohjois-Norjasta Saksaan? Kuulostaa aika villiltä, onko joku kuullut samaa juttua?
- 18.
-
”Tuo muuten on tärkeä pointti. Natsisysteemi ei ollut ollenkaan sellainen hyvä saksalainen Ordnung kuin yleensä kuvitellaan, vaan Hitler jakeli eri porukoille ristikkäin ja päällekkäin meneviä valtuuksia.”
Jep, tätähän V. Huovinen tuskaili Veitikkaa kirjoittaessaan, että miten jumaliste on saksalainen saanut aikaan näin sekavan Parteiorganisationin. :-D
- 19.
- 20.
- 21.
-
”Jep, tätähän V. Huovinen tuskaili Veitikkaa kirjoittaessaan, että miten jumaliste on saksalainen saanut aikaan näin sekavan Parteiorganisationin. :-D”
Eikös tuo sekava, päällekkäinen ja ristiriitainen organisointi ole ihan tarkoituksellista diktatuurissa? Ideanahan on peluuttaa virastoja toisiaan vastaan ja että vain diktaattori itse tietää tarkalleen missä milloinkin mennään.
Selitys siihen, miksi Stalinin organisaatio on voinut olla paperilla selkeämpi kuin Hitlerin, on varmaan saksalaisten ja venäläisten perustavalla tavalla erilaisessa organisaatiokulttuurissa. Epäviralliset varjo-organisaatiot eli tuttavankaupat ja lahjonta ovat Venäjällä aina olleet paljon tavallisempia kuin länsimaissa.
- 22.
- 23.
-
Saksalaisten heiloja ja näidene tenavia ei kipattu jäämereen, mutta heitä pidettiin kauan Suomessa keskitysleirillä vaaran vuosien aikaan. Oliko tarkoitus luovuttaa heidätkin N-liittoon, vai mistä ryömimisestä oikein oli kysymys?
Sinänsä on ihan normaalia, että aseveljien armeija iskee naisia, kun miehistäkin on pula. Ei siinä mitään moitittavaa. Ei myöskään siinä, että he taistelevat punaisen luopio-Suomen mortteja vastaan. Osoittaa uskollisuutta saksalaismeihelle tuo uljas taistelu punikki-Suomen armeijaa vastaan epätoivoisessa tilanteessa, kun koko Eurooppa on tuhoutumassa aasialaisten laumojen ja USA:n imperialismin alle.
- 24.
- 25.
-
On muuten mielenkiintoinen ja vaikea kysymys, saako maassa olevan aseveljen joukkojen kanssa seurustella. Mielestäni YK:n ihmisoikeuksien julistus on tässä asiassa selvä:
”16 artikla:
1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen. ”Koska avioliiton solmiminen edellä kuvatulla tavalla on mahdollista vain seurustelemalla ensin, ei kenelläkään voi olla oikeutta moittia naista tai miestä, joka seurustelee ulkomaalaisen kanssa. Sydän käy järjen edellä. Jos kyseessä on vielä liittolaisarmeijan sotilas, on toiminta linjassa jopa virallisen ulkopolitiikan kanssa. Vihollisen miehitysarmeijankin sotilaan kanssa seurusteleminen on moraalisesti täysin oikein, kunhan ei samalla syyllisty vihollisarmeijan konkreettiseen auttamiseen. Pelkkä molemminpuolinen rakkaus ei ole rikos.
Näin liberaalisti ei ole ikinä ajateltu missään sodassa. Vallalle nousee aina heimoajattelu, joka saa parhaan ilmauksensa Nehemian kirjassa: ”Minä moitin ja soimasin näitä miehiä, muutamia jopa löin ja revin parrasta. Vannotin heitä Jumalan kautta: 'Älkää antako tyttäriänne vaimoiksi muukalaisten pojille älkääkä ottako pojillenne tai itsellenne vaimoiksi muukalaisten tyttäriä! Eikö Salomo, Israelin kuningas, tehnyt juuri tuollaista syntiä? Hänen vertaistaan kuningasta ei ollut muilla kansoilla. Jumala rakasti häntä ja asetti hänet koko Israelin kuninkaaksi, mutta muukalaisnaiset houkuttivat hänetkin tekemään syntiä.” (Neh:13:25-26.)
- 26.
-
”Joku tölsödokumentti tuota tarinaa selvitteli vuosia sitten ja käsittääkseni ilmeni että se oli propagandatarina.”
No joo, melko uskomattomalta vaikuttikin. Jälleen kerran siis todellisuus huomattavasti vähemmän dramaattinen… suorastaan nolo…
”Muistakaas pojat tätä, kun teille sanotaan että pitää mennä armeijaan puolustamaan suomalaisia naisia.”
Suomalaisten naisten perusolemus ulkomaisen miehen edessä oli kai jo sodanajan jermuille ihan tuttu juttu. Vähän veikkaisin, ettei siellä suomalaisten naisten puolesta tapellut kukaan. ;) Olosuhteen pakko ja joillain harvoilla joku heimohenki tai ryssäviha, siinä kai ne syyt.
Itse nauraisin poikkeuksellisen räkäisesti ajatukselle suomalaisen nykynaisen kunnian (minkä?) puolesta taistelemiselle. Enkä kyllä muista, että intissä hourupäisinkään kappari olisi tähän mitenkään erityisesti vedonnut.
- 27.
- 28.
-
En näkisi mitenkään typeränä puhua Suomen naisten puolustamisesta. Eivätkö he ole osa Suomea, jota puolustetaan. Venäjän armeija on modessa sodassa vienyt vihollismaan naisilta kunnian suurelta osalta ja aika isolta osalta myöskin hengen.
- 29.
-
”En näkisi mitenkään typeränä puhua Suomen naisten puolustamisesta. Eivätkö he ole osa Suomea, jota puolustetaan.”
Pitempään tätä keskustelupalstaa seuranneena voi vetää johtopäätöksen, että naiset nyt eivät ole osa yhtään mitään. Lueskelen huvikseni, milloin aiheesta kuin aiheesta väännetään naisvastaisuusteema, ja johan se tuli tässä keskustelussa kommentin 20. kohdalla. Terveisiä Panulle. Ja en sitten viitsi ruveta vääntämään tästä asiasta tämän enempää. :) - 30.
-
”Venäjän armeija on modessa sodassa vienyt vihollismaan naisilta kunnian suurelta osalta ja aika isolta osalta myöskin hengen.”
Tämä on totta… Itse asiassa Puna-armeijan touhut vuonna 1945 eivät todellakaan kestä päivänvaloa. Muutamien henkiinjääneiden naisten kertomukset (eräässäkin kirjassa) saivat minut voimaan fyysisesti pahoin.
Huvittava yksityiskohta: Antony Beevor oli Suomessa käymässä tässä pari vuotta sitten, piti luennon Porthaniassa. Luennon jälkeen sain häneltä kysyttyä, että mikä hänen mielestään olisi ollut Suomen kohtalo jos Kannas olisi murtunut 1945. Vastaus: ”Berlin.”
Luennon jälkeisen sunnuntain Hesarissa oli sitten vielä hemmon haastattelu. Hän kauhisteli, kun Akateemisen Kirjakaupan haastattelutuokiossa joku nuori suomalainen nainen lähti puolustelemaan Puna-armeijan raiskausmeininkejä: ”Niin mutta jenkit pystyi ostaan rahalla, venäläiset ei!”. :-D
- 31.
-
” jos Kannas olisi murtunut 1945”
Äh siis 1944.
- 32.
- 33.
- 34.
-
Lukashenkohan on muuten Venäjän tiedustelupalvelun ja omonien valtaan nostama nukkehallitsija, joka ei pysyisi vallassa ilman Venäjää.
- 35.
-
Panu: ”Ja ongelma oli…?”
Se, ettei kaikilta viety henkeä? Eikö olisi paljon kivempaa, jos puna-armeija olisi listinyt kaikki länsimaalaiset naiset (no, ei niiltä alueilta, jotka valloitti USA:n armeija) ja suomalaisetkin miehet olisivat voineet sitten hakea naisensa Thaikuista ja Kiinasta eikä heidän tarvitsisi nyt kestää meitä…
Voivoi tätä historian suurta virhettä! :)
- 36.
-
Mutsi on saksalaisen tenava muttei se missaan leiril oo ollut eika kukaan sita ole kiusannut.