Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri

Tampere, supersankari, ihmissudet, sarjakuva, mayat, paikallishistoria, Ikaalinen, Jumala

Minun piti oikeastaan kirjoittaa eräästä toisesta tamperelaisesta legendasta jo eläessään, koska hän on uutisten mukaan päätynyt leivättömän pöydän ääreen eräiden poikkitaiteellisten (etten peräti sanoisi: halki-, poikki- ja pinoontaiteellisten) nettiharrastustensa johdosta. Hairahduin kuitenkin Akateemiseen, missä katseeni osui sarjakuvahyllyyn, ja aivan oikein: siellähän oli kokoelma sen toisen tamperelaisen supersankarin, itsensä Kapteeni Kuolion seikkailuja. Kapteeni Kuolio on Tampereen toiseksi suurimman sarjakuvapiirtäjän (suurin on tietysti minun isoveljeni) P.A.Mannisen maineikas sarjakuvahahmo, jonka edesottamuksia olemme saaneet seurata mm. Tampereen sarjakuvaseuran Sarjari-lehdestä jo lähestulkoon parin vuosikymmenen ajan.

Kukako Kapteeni Kuolio on? Hän on tyypillisen suomalaisen avohoitohullun näköinen pitkätukkainen, laiha mies, mutta sydämessään hän on supersankari, joka suojelee maailmaa ja Mansea ulkoavaruuden ja vieraiden ulottuvuuksien möröiltä. Pikkupoikana hän luki hieman liian paljon amerikkalaisia sarjakuvia, joiden sankareista hän ihaili erityisen paljon Kapteeni Teräs -nimistä lentävää viittaniekkaa. Tämä hahmo, jonka seikkailuja saamme seurata yhden aukeaman verran Kapteeni Kuolion lapsuutta käsittelevässä episodissa, muistuttaa erehdyttävästi sekä Teräsmiestä että Kapteeni Marvelia. Suomalaisen populaarikulttuurin historiaa tuntevat muistanevat, että joskus Suur-Suomi -kuumeen ollessa kiihkeimmillään ilmestyi suuruudenhullun puoleinen nuorisolle suunnattu propagandaromaani nimeltä Suur-Isänmaa, jonka tekijänä mainittiin nimimerkki ”Kapteeni Teräs”. En tiedä, halusiko Manninen nimivalinnalla viitata yhtäläisyyksiin amerikkalaisen supersankariviihteen ja vanhan suomalaisen isänmaallisuuskirjallisuuden välillä. Muistan kuitenkin lukeneeni jostain juoniselostuksen tuosta romaanista, ja vaikutelmaksi jäi, että sen tapahtumat menivät ilmeisesti kirjoittajan hillittömän innostuksen vuoksi hieman liiallisuuksiin - aivan samalla tavalla kuin supersankariseikkailuissa pakkaa usein käymään.

P.A.Manninen on ollut aktiivinen sarjakuvantekijä jo ainakin 1980-luvun lopulta saakka, ja huomattava osa hänen tuotannostaan tuntuu keskittyneen supersankari- ja fantasiagenrejen ironisointiin yleisemminkin. Ainakin eräässä hänen pari vuosikymmentä sitten julkaisemassaan sarjakuvassa päähenkilö, häätöuhan alla ollutta antiikkikauppaa pitävä tyttö, sai odottamatonta apua mm. sellaisilta taikametsän asukkailta kuin Saunarasta - siis rastaksi pukeutunut saunatonttu - ja hevirokkarikarhu Moottoripää-Mesikämmen.

En ole pariin vuoteen muistanut lukea Sarjainfoa, mutta taannoin Manninen piti siinä palstaa nimeltä ”Sitä lehteä en unohda koskaan”, jossa hän ruoti mitä eriskummallisimpia sarjakuvan lieveilmiöitä. Lähinnä kyse oli nimenomaan supersankariseikkailujen lajityypistä. Supersankarisarjojahan on jenkeissä tuotettu suurella volyymillä liukuhihnalta, ja kaikesta päätellen pimahtaneimmat ja sekopäisimmätkin ideat ovat päässeet painoon. Mitä ilmeisimmin Manninen, kuten sankarinsa Kapteeni Kuolio, on perehtynyt näihin tarinoihin syvemmälti kuin kellekään olisi hyväksi. Pimahtamisen sijaan hän kuitenkin vei tarinat loogiseen päätepisteeseensä: hän pani tavallisen tamperelaisen avohoitohullun kokemaan yksityisessä maailmankaikkeudessaan kaikki hurjimman sortin supersankariseikkailut. Tyypillisesti Kapteeni Kuolio joutuu tekemisiin erilaisten avaruushirviöiden ja vieraista ulottuvuuksista loikanneiden otusten kanssa, joilla on sellaisia nimiä kuin Epäinformaatiomies ja Lötkömömmö.

Niihin aikoihin kun Tampereella oli mayojen taiteen näyttely - taisin muuten käydä Tampereella varta vasten sitä katsomassa - Manninen piirsi sarjan, jossa yksi mayojen jumalveistoksista, Chak Mool nimeltään, oli karannut näyttelystä, ja Kapteeni Kuolio joutui painumaan salaiselle tehtävälle Chak Moolia vangitsemaan. Ateistien ja vapaa-ajattelijoiden julkaisujakin toisinaan kuvittanut Manninen kertoi tässä sarjassa hieman tylyyn tapaan, mikä oli hänen mielipiteensä uskovaisista: Jeesus-traktaattia tyrkyttävä katuevankelista joutui vahingossa mukaan Kapteeni Kuolion manalamatkalle, ja lepyttääkseen meksikolaisen jumalan kapteeni joutui lahtaamaan tämän miespolon mayojen seremoniaveitsellä.

Manselainen maisema on aina ollut oleellinen osa kapteeni Kuolion maailmaa, mutta kotiseutu on viime aikoina muodostunut yhä keskeisemmäksi teemaksi. Sarjat sijoittuvat Tampereelle, usein juoni tai motiivi saadaan jostain paikallishistorian kuriositeetista, ja kapteenikin profiloituu nimenomaan kotikaupunkiaan hirviöiltä suojelevaksi sankariksi. Esimerkiksi eräässä melko äskettäin julkaistussa tarinassa - se taisi muuten ilmestyä Tampereen sarjakuvaseuran Sarjari-lehdessä - ulkoavaruuden ihmissudet laskeutuvat Teiskon metsiin tarkoituksenaan orjuuttaa ja syödä maan asukkaat. Kapteeni Kuolio on kuitenkin perillä asioista: hän tietää, että satu Pikku Punahilkasta viittaa oikeastaan muinaiseen sotaan samaisia ihmissusia vastaan, joten hän pukeutuu Punahilkan - maapallon myyttisen pelastajasankarin - asuun ja pelottaa ihmissudet karkuun.

Nämä hiukan omalaatuiset kotiseuturakkauden osoitukset tuntuvat viittaavan pirkanmaalaisen kauhukirjallisuuden virstanpylvääseen, S. Albert Kivisen maineikkaaseen kauhunovelliin Keskiyön mato Ikaalisissa - se ilmestyi ensimmäisen kerran joskus vuoden 1987 aikoihin Portti-nimisessä scifilehdessä. Keskiyön mato on kauhukirjailija Lovecraftin painajaismaailmasta kotoisin, mutta Kivisen novellissa se riehuu Kyrösjärvessä ahdistellen silloin tällöin Ikaalisten asukkaita. Tarinan kauhujuoni on toteutettu kuivahkoon ja kodikkaaseen, brittiläiseltä vivahtavaan tyyliin, mutta sen paras anti on tietenkin vanhojen hyvien aikojen Ikaalisten käsinkosketeltava tunnelma. Tätä perusideaa näkisi sovellettavan enemmänkin, mutta tietysti siihen tarvitaan sekä paikallishistorian tuntemusta että sopivan kieroutunutta huumorintajua. Ehkä sitten joskus, kun olen tienannut miljoona dollaria ja vetäytynyt eläkkeelle, minäkin kiinnostun Turun historiasta ja alan väsätä täkäläiseen miljööseen sijoittuvia kauhutarinoita, tietenkin iirin kielellä.

Panu Höglund