Mäkikotka täytenä käkenä, eli urheilijamaisuuden olemus
30.11.2009
Panu
Aihealueet: Päihteet, Ajankohtaista, Kulttuuri, Rikollisuus
Minun nuoruudessani täällä Suomessa laski mäkeä, ryyppäsi ja kohelsi muuan Matti Nykänen, jota palvottiin aivan avoimesti jumalana. Matti rohmusi mäessä kultamitaleja siinä missä hän mäen ulkopuolella ryysti viinaa, joten hänelle ei voinut antaa potkuja maajoukkueesta. Mestari hän oli ja mäkikotkaksikin Mattia mainittiin, kuten tuohon aikaan oli tullut muotitavaksi karahteerata kyvykkäitä mäkimiehiä; mutta kotkasta tuli pikkuhiljaa mäkikäki, ja yhdessä vaiheessa häkkilintukin. Ihailu vaihtui myötähäpeään, kun Matti vaihtoi vaimoa ja uraa kerta toisensa jälkeen. Mutta ei hätää. Harri Olli on hyvää vauhtia osoittautumassa Matin veroiseksi skandaalimäkimieheksi. Viime viikolla nuorukainen hillui jo ansiokkaasti kapakassa tyttöystävänsä kanssa tapellen. Kaikki juorujen ystävät lienevätkin jo riemuissaan siitä, että vanhalle mestarille on saatu arvoisensa manttelinperijä.
Matti Nykäsen…anteeksi, Harri Ollin valmentaja Kimmo Kykkänen on antanut jo asiasta lausunnon, jossa hän vähättelee tapauksen merkitystä Ollin uralle. Yksityiselämä pitää tiemmä erottaa urheilusta. No, miten sen nyt ottaa. Urheilija on julkisuuden henkilö, ja jos hän räyhää, ryyppää ja rällää ihmisten ja iltapäivämedioiden nähden, se öykkäröinti ei ole enää yksityiselämää, vaan osa hänen uraansa nimenomaan julkkiksena. Halusimmepa sitä tai emme, huippu-urheilijat ovat monien pikkupoikien ihanteita ja esikuvia, ja kun urheilija juo ja öykkäröi, hän antaa penskoille selkeän signaalin, että urheilijuuteen kuuluu oleellisesti viina ja rähjääminen.
Ja tästä saammekin aasinsillan käsitteeseen epäurheilijamaisuus. Pikkupojasta saakka olen jaksanut ihmetellä tätä sanaa, joka oli merkitykseltään niin ristiriitainen. Virallisessa puhetavassa epäurheilijamaisuutta oli ryyppääminen, tupakointi ja pienempien kiusaaminen, siis kaikki se, mitä tyypillinen urheilijanuorukainen tuntui harrastavan. Tuntui suorastaan siltä, että urheilijaksi ei päässyt, ellei tehnyt ainakin jotain noista. Itse asiassa olisi tuntunut asiallisemmalta kutsua kaikkea tuota urheilijamaisuudeksi.
Joskus kymmenen vuotta sitten tunsin netitse lyhyen aikaa varsin miellyttävän nuoren urheilijaneidon, joka ihan tosissaan uskoi kaikkeen tuohon löpinään urheilijamaisuudesta ja oli itse raitis, savuton ja muutenkin kiva. Muistan hämmästelleeni hänellekin, että moinen ylipäätään oli mahdollista, koska olin jo pienenä oppinut pitämään urheiluihanteita täysin valheellisena huttuna, jota ei ollut tarkoituskaan noudattaa sen enempää kuin Neuvostoliiton perustuslain lupaamaa tasavaltojen eroamisoikeutta. Häneltä sain myös kuulla, että huippu-urheilutapahtumien järjestäjinä ja avustajina toimii harrastuspohjalta paljon hänenlaisiaan urheiluihanteisiin uskovia ja niitä omassa elämässään toteuttavia nuoria. Olin tästä syvästi järkyttynyt, koska sehän tarkoitti, että juopot öykkäriurheilijat käyttivät hyväkseen hänenlaisiaan. Käsitykseni koko urheiluelämästä kammottavan rappion, korruption ja kaksinaamaisuuden tyyssijana vahvistui entisestäänkin.
Näin vanhempana ja sovinnollisempana en tietenkään kapinoi enää urheilua vastaan sillä tavoin kuin ennen, vaikka se joskus minua ärsyttääkin - paheksun sitä, että urheilukisat ja urheilusankaruus aina ajavat kaiken muun ohi. Voin kertoa tästä henkilökohtaisen esimerkinkin: silloin kun kävin siinä mielenosoituksessa Dublinissa keväällä 2004 ajamassa iirin kielen asiaa, minua oltiin jo melkein kutsumassa radiohaastatteluun täällä Suomessakin asian tiimoilta, muttei sitten kutsuttukaan, ilmeisesti siksi, että asia hautautui jonkin ison urheilutapahtuman alle (en tietenkään muista, mikä urheilutapahtuma se oli, enkä tosiaankaan aio vaivautua ottamaan selvää). Vähänkö potutti. Olisin kyllä ihan oikeasti tullut kotimaassakin kuuluisaksi mieluummin irlantilaisena kansallissankarina kuin valtakunnan naisvihaajana ja öykkäribloggaajana.
Kuitenkin jaksan ihmetellä, mikä se totuus urheiluelämästä (jossa en siis itse koskaan ole ollut sisällä) oikeastaan on. Vainko juopot ja räyhäävät urheilusankarit ja karkeapuheiset, väkivaltarikollisen elein räyhäävät valmentajat, jotka joskus villiintyvät käymään urheilijoiden kimppuun nyrkit pystyssä? Vai ovatko ne hiljaa ilmaiseksi puurtavat urheiluidealistit sittenkin se porukka, jonka mukaan urheilua, sen yhteiskunnallista merkitystä ja kasvatustehtävää, pitää arvioida? Eivätkö sitten nämä puurtajat näe koko touhussa mitään valheellista?
Kerran aikaisemmin, kun kirjoitin urheilumaailman kielteisistä puolista omasta näkökulmastani, blogimaailmatuttuni, ravintotieteilevä veteraaniurheilija, katsoi minun olevan arvosteluineni hyvällä asialla, koska paheksumani epäkohdat nimenomaan olivat epäurheilijamaisia ilmiöitä, joita myös hänen mielestään kuului arvostella. Pystyn hyvinkin arvostamaan ja ihailemaankin sitä, että hän oli kyennyt säilyttämään omat urheilijamaisuusihanteensa veteraani-iälle asti - olihan rakas isoisänikin urheiluidealistinen pesäpallovalmentaja. Pystyn arvostamaan, mutta en tiedä, pystynkö ymmärtämään, sillä itse olen lapsuudestani saakka oppinut näkemään tämän maailman Harri Ollit ja Matti Nykäset nimenomaan paraatiesimerkkeinä surullisen reaalimaailman urheilusankareista ja urheilijoista esikuvina.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Riippuu varmaan paljon seurasta. Omassa joukkueurheiluseurassa valmentajat olivat esimerkiksi ehdottomasti selvinpäin aina, jopa niillä turnausreissuilla. Muutenkin toiminta oli hyvää ja asiallista. Seurassa oli sovittu tietyt toimintatavat ja niitä myös noudatettiin.
Mutta toisenlaisiakin seuroja oli, kerran olin yhdessä turnauksessa yövahtina ja parin joukkueen valmentajat saapuivat sitten kolmen aikaan yöllä räkäkännissä majapaikkaan. Ei kovin hyvä malli nuorille (taisivat olla n. 10-vuotiaita) pelaajille. Ja etenkin monien pikkukaupunkien joukkueiden valmentajat olivat suoraansanoen silkkoja öykkäreitä, joiden käytös ei kyllä junioriurheiluun sopinut ollenkaan.
Mikäli seurassa on siis hyvä ja asiantunteva hallinto, joka vaatii joukkueiden valmentajilta tietynlaista käytöstä (ja koulutusta) ja pitää myös siitä kiinni, niin seura voi toimia oikein hyvänä kasvattajana. Valitettavasti näin ei liian usein ole.
- 2.
-
Urheilijat ovat tietysti samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin. Toiset ovat törppöjä ja toiset eivät. Toiset juovat ja toiset eivät. Ja töpeksitäänhän me itseämme fiksuinakin pitävät joskus. Se ei vaan kiinnosta ketään, koska emme ole kuuluisia.
Vanhoina ”hyvinä” aikoina urheiluseurojen toimintaperiaatteissa (ja myös säännöissä) varmaan oli jonkin verran myös raittiusaatetta, sillä monet perinteiset urheiluseurat on perustettu sillä ajatuksella, että tarjotaan nuorisolle reipasta toimintaa ettei tarvitsisi juopotteluporukoihin liittyä.
Tämä lienee nykyisin hieman unohdettu. Varsinkin joukkuelajeissa taitaa kuulua jo aika lailla perinteisiin palkita hyvin menneet pelit ravintolailloilla tai jopa ryyppyristeilyillä. Mutta sehän on samaa male bonding -toimintaa kuin muissakin kaveriporukoissa.
Tupakkia ei kyllä ainakaan kestävyysrheiljoiden (juoksijat, hiihtäjät tms.) oikein kestä poltella, sillä se heikentää aika ratkaisevasti keuhkojen toimintaa ja hapenottokykyä. Sen sijaan urheilijat käyttävät nuuskaa. Muistan kun yli kymmenen vuotta sitten tv:ssa haastateltiin silloin nuorta Olli Jokista (jääkiekkoilija) hyvin menneen nuorten turnauksen (taisi olla peräti nuorten MM) jälkeen. Muutenkin paksuhuulinen Olli näytti tosi ällöttävältä vastaillessaan toimittajan kysymyksiin tuhti nuuskamälli ylähuulen alla.
- 3.
-
Tuo on kyllä totta, Harrin pitää mennä suuriin monoihin ja näyttää että osaa hänkin olla Nykänen. En usko että kukaan täysijärkinen ottaa tuollaisia idiootteja esikuvikseen. Mutta olisi muuta ”kysyttävää”: onko mahdollista oppia n.10 kieltä siten että on kykenevä lukemaan näillä kielillä tuotettua kirjallisuutta? Italiaa, ranskaa, espanjaa, ruotsia, saksaa jne.. Onko tämä vain tyhmää haaveilua vai saavutettavissa oleva asia? Mieltä on myös jäänyt askarruttamaan tämä Lasten Oikeuksien ratifioiminen, miksei Yhdysvallat suostu sitä ratifioimaan ainoana maana?
- 4.
-
Veteraaniurheilijahan on entinen pikakävelijä, ja yleisurheilupiireissä meno on oikeasti paljon viattomampaa kuin jääkiekko- tai potkupallojoukkueissa.
Ylipäänsä vaikuttaisi siltä, että yksilölajeissa käytös on parempaa kuin joukkuesellaisissa. Mäkihyppy on tietysti yksilölaji, mutta siinä tulee vastaan toinen ongelma, mihin Matti Nykänen aikanaan kaatui: liian paljon liian nuorelle. Mäkimiehet ovat usein todella nuoria ollessaan uran huipulla, eikä heillä kerta kaikkiaan ole välineitä käsitellä menestystä. Tuossa kohtaa valmentajan pitäisi pystyä suojelemaan valmennettavaansa valmennettavalta itseltään.
Yllättäen perinteisiä raittiusarvoja ylläpitävät ehkä eniten bodarit. Heikäläiset suhtautuvat yleensä niin fanaattisesti lajiinsa, että juopottelu ei tule kysymykseenkään - alkoholista kun ei tule prodea, ja sittenhän vosi mennä seuraavan päivän treenit poskelleen. Ja lihas kasvaa levossa, eikä baareissa hilluminen ole lepoa. Toinen juttu on sitten piireissä kovin hämmästyttävän yleinen roinaaminen.
- 5.
-
Bodareita en paljoa kehuisi - käyttävät alkoholin sijaan steroideja. Sitten lipsutaan muidenkin aineiden puolelle, kun laittomat aineet ovat laittomia aineita ja polttaahan niillä sentään rasvaa tms. että saa lihakset paremmin esille.
Kun steroideihin ja kamaan yhdistetään lajin mukanaan tuoma fyysisyyden ihannointi, ovat bodarit aika pirun pelottavaa sakkia. Mieluummin niitä fleguja ryyppyporukoita katselee… - 6.
-
Nykypäivänä metestyvälle urheilijalle alkoholi on pakokeino median sotkemasta todellisuudesta. Urheilja ei ole enää vain urheilija vaan tuote, yli-ihminen joka ei saa sortua niihin heikkouksiin jotka kuuluvat meidän tavallisten kuolevaisten päivittäiseen elämään. Tupakointi, ryyppääminen ja kaiken sorttinen rällästäminen kun kuuluu vain ihmisille, ei noille meidän palvomille yli-ihmisille joita voimme katsoa ylöspäin ja sitä kautta saada hyväksyntää heikkouksillemme.
Suosittelisin kaikille luettavaksi Janne Ahosen elämänkerta kirjaa koska siitä käy varsin hyvin selväksi huippu-urheijan maailman raadollisuus. - 7.
-
”Mäkihyppy on tietysti yksilölaji, mutta siinä tulee vastaan toinen ongelma, mihin Matti Nykänen aikanaan kaatui: liian paljon liian nuorelle.”
Ei tuo ole ainoa mäkihyppäämisen ongelma. Voidakseen edes harrastaa mäkihyppyä täytyy olla hurjapää eli peloton ja normaalielämästä riittävästi jännitystä saamaton. Jos tuntee tarvetta hengenvaarallisiin temppuihin tylsistymisen karkottaakseen, on altis myös kemiallisiin päihteisiin koukuttumiseen. Niin yksinkertaista se on. (Nyt kannattaa huomata, että alttius on aivan eri asia kuin vääjäämätön kohtalo.)
Siististi käyttäytyviä kilpaurheilijoita on vaikka kuinka paljon. Heitä on enemmistö jopa pölhöimmissä joukkuelajeissa. Mutta tietyissä lajeissa kilpailevissa heitä on varmasti enemmän kuin koko väestössä. Tällainen laji on esimerkiksi suunnistus.
- 8.
-
Hyvä huomio. Olen harrastanut jonkin verran suunnistusta ja toiminut myös iltarasteilla ratamestarina. Suunnistajat ovat vaatimatonta, kohteliasta ja itsestään meteliäpitämätöntä väkeä. Tämä johtuu tietysti siitä, että laji on äärimmäisen yksilölaji (enemmän kuin esim. murtomaahiihto), johon valikoituu luonteeltaan tietyntyyppistä väkeä. Suunnistuksen harrastajan täytyy olla pitkäjännitteinen, tarkkaavainen ja tulla hyvin toimeen itsensä ja valintojensa kanssa. Kääntöpuolena näille luonteille on sitten tietty tosikkomaisuus, ehdottomuus, perfektionismi ja yksilölajien harrastajia hieman leimaava yksitotisuus (huom. vahvaa stereotyypittelyä, mutta sinne päin). Alkoholismilta nämäkään eivät ole suojassa elämän koetellessa kaltoihin, mutta räyhääjiä on näissä porukoissa harvoin. Minusta suunnistaja on aina ollut ”metsäteknikkoluonne”. Tolkku mutta tylsä, niin hyvässä kuin pahassa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Useimmat sosiaalisempien lajien (lätkä, ralli, sähly ym.) harrastajat ovat sitten hieman toisenlaisia.
- 9.
-
”Yllättäen perinteisiä raittiusarvoja ylläpitävät ehkä eniten bodarit. Heikäläiset suhtautuvat yleensä niin fanaattisesti lajiinsa, että juopottelu ei tule kysymykseenkään - alkoholista kun ei tule prodea, ja sittenhän vosi mennä seuraavan päivän treenit poskelleen. Ja lihas kasvaa levossa, eikä baareissa hilluminen ole lepoa. Toinen juttu on sitten piireissä kovin hämmästyttävän yleinen roinaaminen.”
”Roinaaminen.” Siinäpä se. Aineiden mukana tulee Isoherra Bloginpitäjän inhoama ”laittomuuden kulttuuri”. Bodareissa ärsyttävät myös heimohenkisyys selvä ”natsihenkinen” (T4-) mussutus ja yli-ihmisfantasiat. Bodaaminen on kummaa touhua, koska bodarit käsittääkseni joko bodaavat tai möllöttävät aloillaan, muuten treeni- ja ravintosuunnitelmat menevät pieleen.
Onko bodaamisessa oikeasti mahdollista saavuttaa mainetta ja mammonaa (Arska poislukien)?
- 10.
-
Suunnistajat ovat kyllä ihme hämyjä.
- 11.
-
Älkää unohtako Mika Myllylää…
- 12.
-
Hieman yksinkertaistaen voi kiteyttää, että Olli ja Nykänen ovat poikosia, jotka ryyppäävät ja rälläävät kuten kaikki, joille on noussut jo nuorena pissa päähän ja jotka kuvittelevat, etteivät mitkään pelisäännöt heitä koske (eikä menestyksen huipulla valitettavasti myöskään koske).
Myllylä taas on uskovainen marttyyri, joka panosti urheilu-uraan kaikkensa ja ajautui lopulta käyttämään dopingia, mikä on varmasti aiheuttanut hänelle vakavaa ristiriitaa omantunnon kanssa. Soppa alkoi sitten maistua, kun huomasi kunnian, ystävien ja perheen katoavan ja kaikkien ponnistelujen valuneen hukkaan.
On toki paljon urheilijoita, jotka ovat pelanneet korttinsa oikein. Toni Nieminen sai paljon liian nuorena, mutta hänestä on kypsynyt aika fiksu ja tasapainoinen kaveri. Juha Mieto, joka nöyrtyi urheilusankaruuden jälkeen (lajissa jossa ei silloin vielä rikastunut) jälkeen kiertämään vuosikymmenet markettien avajaisissa, on nyt kansanedustaja ja lähes jumalaan rinnastettu filosofi. Jne, mutta riskihän siinä on huippu-urheilu-uran loppuessa, että millä täyttää harjoittelun ja kilpailujen kalenteriin jättävän ammottavan tyhjiön, jos ei ole tullut hankittua kunnon ammattia.
- 13.
-
”Onko bodaamisessa oikeasti mahdollista saavuttaa mainetta ja mammonaa (Arska poislukien)?”
Ei taida onnistua, mutta sehän on pelkkää bodaajan ihailua sekä lajina että harrastuksena. Salilla katsellaan itseä peilistä ja kaverit komppaa - kilpailussa taas ollaan näytillä muillekin kuin kaveriporukalle.
- 14.
-
Panu hei!
Ottaistko kantaa asiaan.
http://www.iltalehti.fi/espoo/2009120310702418_eo.shtml