Maailman vanhin kieli ja muita typeryyksiä
10.2.2010
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede, Kulttuuri
Tuolla Intiassa, tarkemmin sanoen Andamaanien saarilla, kuoli juuri viimeinen vanhus, joka osasi vielä puhua kieltä nimeltä bo tai aka-bo - tiettävästi aka- on Suurten Andamaanien kielissä kielten nimiin kuuluva etuliite. Mahdollisesti niissä on samantapainen etuliitteisiin perustuva substantiivien luokittelujärjestelmä kuin Afrikan eteläosissa puhuttavissa bantukielissä, joissa kielten nimet alkavat etuliitteellä ki-, shi-, chi-, tai mihin muotoon se missäkin kielessä on vääntynyt: kiswahili, isixhosa, chinyanja, chishona, kikongo ja mitä näitä nyt on. Huolimatta tästä kiintoisasta yhtäläisyydestä kieliopissa Andamaanien kielet eivät tietenkään ole mitään sukua bantukielille, ja siinä missä jälkimmäiset ovat Afrikan suurin ja tärkein kieliryhmä, Andamaanien kielet ovat enimmäkseen kuolleet tai kuolemassa sukupuuttoon.
Kieli, jonka tieltä aka-bo syrjäytyi, oli hindi, Intian mahtavin kotoperäinen kieli, joka kuuluu myös maailman suurimpiin. Tämä on taas yksi havainnollinen esimerkki siitä, että pienet kielet eivät häviä niinkään englannin kuin alueellisesti isojen kielten tieltä - ja Intiassa riittää sekä pikkuisia heimomurteita että suuria aluekieliä.
Jälkimmäisiin kuuluu esimerkiksi bengali eli bangla, joka on tiettävästi iso elokuva- ja populaarikulttuurikieli, jopa niin iso, että monet hindinkin puhujat ymmärtävät sitä bengalilaisia viihde-elokuvia katseltuaan - toki nämä kaksi kieltä ovat keskenään melko lähisukuisia. Bengalin kielellä muuten sana panu tarkoittaa kuulemma ”porno”. En tiedä, onko moinen termi lainattu länsimaiselta taholta vai paikallista alkuperää, mutta ainakin se selittää, miksi bengali on Intiassa kulttuurisesti houkutteleva kieli: kukapa ei oppisi ymmärtämään sitä katsottuaan koko kukkean nuoruutensa ajan panu-elokuvia. Ehkä minun pitäisi omaksua mainoslauseekseni: Bengalilaiset sen tietävät: Panu on mies, jossa on munaa!
Intiassa riittää myös isoja dravidakieliä, jotka eivät ole ollenkaan sukua hindille, vaikka hindunationalistit eivät tätä myönnäkään. Dravidakielistä en itse tiedä yhtään mitään muuta kuin että niissä on julmetun pitkiä sanoja ja niitä puhutaan ennen muuta Intian eteläosissa. Tunnetuin niistä on tamili, josta sana curry on peräisin, mutta muutamalla muullakin on Intiassa oma osavaltio ja kymmeniä miljoonia puhujia. Pienempiäkin dravidakieliä on, esimerkiksi Bollywood-kaunotar Shilpa Shettyn äidinkieli tulu.
Mutta mitäs Intian kielimaantieteestä. Kun aka-bo kuoli sukupuuttoon, kaikki asiasta kirjoittaneet toimittajanplantut muistivat julistaa sen olleen jotenkin erityisen vanha kieli, jotkut ovat jopa selittäneet jotain älytöntä ”maailman vanhimmasta kielestä”. Ja kuten alan miehet yleensäkin, minä poistan pistoolistani varmistimen aina kun jotain kieltä luonnehditaan ”vanhaksi”, koska se ei oikeastaan tarkoita mitään. Pieniä, uhattuja ja omintakeisia kieliä - varsinkin sellaisia, joilla ei ole läheisiä sukulaisia - väitetään useinkin ”vanhoiksi”, mutta mikä sitten tekee kielestä ”vanhan”, on vaikea kysymys.
Yksi hyvä kriteeri voisi olla, että asianomainen puheenparsi on ollut maisemissa jo pitkään ja tunnettu samalla nimellä. Tästä syystä iiriäkin luonnehditaan usein ”vanhaksi”, ja silloin kun kerron osaavani sitä, asiaan reagoidaan useinkin kysymällä, onko iiri jonkinlainen muinaiskieli kuten latina tai egypti. No, iiri on kyllä kirjakielenä ollut olemassa jokseenkin samalla nimellä vuoden 700 jKr. tienoilta saakka, mutta kielen vanhimmat muodot ovat minulle aika lailla hepreaa. Vanhin iirinkielinen teksti, jota nykyiirin taidollani olen kokenut tavailla, taisi olla Geoffrey Keatingin 1600-luvulla kirjoittama Irlannin historia, enkä sitäkään ole jaksanut lukea kovin pitkälle. Meikäläisen lihaksilla ymmärrettävä iiri alkaa jostain 1700-luvulta. Toisin sanoen, vaikka iirillä onkin vaikuttavan pitkä kirjallinen historia, kieli on vuosisatojen saatossa muuttunut niin paljon, että sen nykyistä muotoa ei voi sanoa erityisen ”vanhaksi”.
Baskia en osaa alkeita pitemmälle, mutta tämä sukulaisia vailla oleva kieli on sekä kamalan vaikean että - totta kai - ”vanhan” maineessa. Vaikeus on tietysti katsojan silmässä ja yleensä sellaisen katsojan, joka osaa vain englantia, sillä baskin kielioppi on lähinnä samalla tavalla vaikea kuin suomen, eli päätteitä ja sijamuotoja on runsaasti - verbioppi taitaa itse asiassa olla suomea yksinkertaisempi. Baskin sanasto taas on hyvin kansainvälinen ja sisältää runsaasti latinasta ja espanjasta lainattua tavaraa. Vanhuudestakin voitaneen olla useampaa mieltä, sillä vaikka baskia lieneekin puhuttu Länsi-Euroopassa jossain muodossa jo ennen kuin indoeurooppalaiset kansat saapuivat Eurooppaan, siitä ei ole ollut apua esimerkiksi Espanjan vanhojen ns. iberialaisten piirtokirjoitusten tulkinnassa.
Ei siis ole kirkossa kuulutettu, että baskia olisi puhuttu nykyisillä asuinsijoillaan kovin pitkään. Baskilla ei myöskään ole kovin merkittävää kirjallista historiaa: ennen Bernardo Atxagaa, joka kyllä on mielenkiintoinen ja omaperäinen kertoja, Baskimaan tärkein romaanikirjailija taisi olla Pío Baroja, joka tietysti kirjoitti espanjaksi, vaikka huomattava osa hänen tuotannostaan liittyykin baskeihin ja Baskimaahan. Hän oli kotoisin San Sebastiánista, eli baskiksi Donostiasta, joka on Baskimaan kolmanneksi suurin kaupunki ja Guipúzcoan hyvin baskinkielisen maakunnan pääkaupunki.
Ainakin yhtä hyvin vanhaksi kieleksi voisi nimittää vaikka tätä meidän suomeamme, joka on ääntämiseltään tiettävästi pysynyt aika samanlaisena jo melko pitkään - sellaiset germaanilaislainat kuin kuningas, kaunis ja autio ovat nimittäin säilyneet suomessa melkein muuttumattomina varmaankin pari vuosituhatta, kun taas esimerkiksi saksassa ne ovat vääntyneet muotoihin König, schön ja öde. Jostain syystä suomea ei kuitenkaan pidetä vanhana kielenä, eksoottisena ja jännittävänä kylläkin.
Taitaakin itse asiassa olla niin, että kieltä aletaan sanoa ”vanhaksi” siinä vaiheessa kun - ja siitä syystä että - sen sukupuutto alkaa lähestyä. Toisin kuin usein kuulee väitettävän, suomi on elinvoimainen ja nykyelämän haasteisiin mainiosti vastaava kulttuurikieli - sellaisena pikemminkin nuori kuin vanha. Suomi ei myöskään ole erityisen pieni kieli. Viisi miljoonaa puhujaa on rutosti porukkaa, sillä suurin osa maailman kielistä pakkaa olemaan muutaman tuhannen tai muutaman sadan puhujan varassa kitkuttavia heimomurteita. Sitä paitsi lukumäärääkin tärkeämpää on se, että suomi on oman valtionsa pääkieli. Vanhan sosiolingvistisen vitsin mukaan kieli on murre, jolla on armeija ja laivasto - ja suomella on armeijan ja laivaston lisäksi valtiokoneisto, sanomalehdistö ja pääsy nettiin, joten maailman kielten joukossa se on etuoikeutetuimpia ja turvatuimpia.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
”Vanhuuden” sijaan pitäisikin puhua kielen ”muuttumattomuudesta” ajanjaksolla X. Mitenkäs muuten islanti? Olen kuullu väitettävän että ko. kieli on viikinkiajoista muuttunut vain vähän. Pitääkö paikkansa, voivatko islantilaiset lukea alkuperäisiä Sturlusonin saagoja siinä missä Reykjavikin iltapäivälehtiä?
- 2.
-
Kaupan päälle suomi on tappajakieli - vepsä, vatja, livvi ja karjala ovat uhattuina suomen ylivoiman edessä. Pienet itämerensuomalaiset kielet sulautuvat suomeen.
- 3.
-
Kaikki pienempiään suuremmat kielet ovat ”tappajakieliä” tai oikeastaan saastuttajia. Suurin ja tuhoisin saastuttaja, tukehduttaja ja kuristaja on englanti…
- 4.
-
”Pitääkö paikkansa, voivatko islantilaiset lukea alkuperäisiä Sturlusonin saagoja siinä missä Reykjavikin iltapäivälehtiä?”
Pitää. Minullakin on hyllyssäni parikin saagaa, joita luen sujuvasti vaikka osaan vain nykyislantia. On kuitenkin sanottava, että ääntäminen ja oikeinkirjoitus on muuttunut niistä ajoista, ja suurelle yleisölle suunnatut saagapainokset on tietysti mukautettu näiltä osin nykyislantiin.
- 5.
-
”4.
”Pitääkö paikkansa, voivatko islantilaiset lukea alkuperäisiä Sturlusonin saagoja siinä missä Reykjavikin iltapäivälehtiä?”
Pitää. Minullakin on hyllyssäni parikin saagaa, joita luen sujuvasti vaikka osaan vain nykyislantia. On kuitenkin sanottava, että ääntäminen ja oikeinkirjoitus on muuttunut niistä ajoista, ja suurelle yleisölle suunnatut saagapainokset on tietysti mukautettu näiltä osin nykyislantiin.”
Jotain tuollaista uumoilinkin. YouTubesta löytyy Isä meidän -rukous anglosaksiksi, keskienglanniksi ja nykyenglanniksi. Mitä vanhemmasta englannista on kyse, sitä enemmän kieli muistuttaa kaikilla tavoin islantia. Monet muinaisnorjan piirteet, jotka ovat hävinneet muista luoteisgermaanisista kielistä, ovat ilmeisesti säilyneet islannissa nykypäivään asti.
- 6.
-
Yksi vanhan kielen merkki taitaa olla monimutkaisuus. En kyllä ole ihan varma. Joka tapauksessa kieli yksinkertaistuu levitessään ummikkojen äidinkieleksi. Yksinkertaistuminen tarkoittaa kai uudistumista. Tässä mielessä englanti tai mandariinikiina eivät ole vanhoja kieliä. Suomi taas on monimutkaista, mikä tavallan tarkoittaa, että se on vanhaa. Mielenkiintoinen kysymys on, miksi kielet alkuperäisemmässä muodossaan ovat monimutkaisia. Mitä tarkoitusta monimutkaisuus palvelee?
Katoaako suomi englannin tieltä? Kukaan ei osaa ennustaa oikeastaan kai mitään siitä. Maailma on nyt niin erilaisessa tilanteessa kuin koskaan aikaisemmin. tarkoitan tietysti kaikkia globaaleja systeemejä: nettiä, pelejä, opiskelua, matkustelua, ulkomailla asumista ja kansainvälisiä firmoja. Omat lapseni oppivat sujuvan englannin varhaisessa teini-iässä. Toinen jopa puhui englantia muutaman kaverin kanssa, vaikka nuo kaverit osasivat suomea ihan hyvin. Toinen poika suorittaa kauppakorkean kurssinsa pääosin englanniksi, koska se on kuulemma paljon hyödyllisempää. Itse olin vuosia tehtävissä, jossa joutui osan ajasta puhumaan englantia. Ja niin edelleen.
Ei ole mahdotonta, että Suomeen syntyy yhä suurempia kaksikielisiä ryhmittymiä. Kotonakin puhuttaisiin englantia ajoittain; suomea lähinnä sitten vaikka mummolassa. Ei liene mahdotonta, että yhä useampi hylkää suomen, mutta kokonaan kieli ei varmaankaan häviä ainakaan ihan pian.
- 7.
-
”Omat lapseni oppivat sujuvan englannin varhaisessa teini-iässä. Toinen jopa puhui englantia muutaman kaverin kanssa, vaikka nuo kaverit osasivat suomea ihan hyvin.”
Ihme kekkulointia, että suomalaiset puhuvat englantia keskenään.
[…]
”Ei ole mahdotonta, että Suomeen syntyy yhä suurempia kaksikielisiä ryhmittymiä. Kotonakin puhuttaisiin englantia ajoittain; suomea lähinnä sitten vaikka mummolassa. Ei liene mahdotonta, että yhä useampi hylkää suomen, mutta kokonaan kieli ei varmaankaan häviä ainakaan ihan pian.”
Suomi on elävä ja voimakas sivistyskieli, jolla on käyttökelpoisuutensa aivan kaikilla elämänalueilla. Minä en kielten oppimisesta kiinnostuneena ihmisenä rupeaisi harjoittelemaan jonkin vieraan kielen puhumista toisen suomalaisen kanssa vaan hankkiutuisin mieluummin tuota kieltä äidinkielenään puhuvien seuraan. Toisilta suomalaisilta ei opi puhumaan englantia muuten kuin väärin.
Sitä paitsi ajatus tönkköenglannin puhumisesta toisten suomalaisten kanssa on jotenkin nöyryyttävä. Panu sen joskus sanoi: irlantilaisten sielussa on äidinkielen mentävä aukko. Siksi pidän iirinkielisyyden edistämistä kaikista hänen tekemisistään ehdottomasti kaikkien hienoimpana ja jaloimpana asiana. Irlanti kuuluu uudelleeniirinkielistää niin, että siellä englantia siellä kuulee irlantilaisten kesken vain jonkun nokia oy:n pakkosyöttämänä kokousmuistiokielenä.
- 8.
-
Eräsminä, kaikki maailman kielet ovat yhtä monimutkaisia, sillä niillä kyetään ilmaisemaan kaikki maailman asiat. Englannin ja kiinan näennäinen yksinkertaisuus johtuu siitä, että ne ovat isoloivia kieliä. Ranska taas on muuttumassa eskimokielten kaltaiseksi polysynteettiseksi kieleksi.
Mitä useampia kieliä minä opin, sitä ylpeämpi olen suomalaisuudestani ja suomen kielestä ja puhun suomalaisten kanssa suomea. Kaksikielisyys on sitä, ettei osata useampia kieliä kuin äidinkieltä ja englantia.
Mitä tuohon englanninkieliseen opiskeluun tulee, niin Eppu Normaali satirisoi sitä samaa jo 1980-luvulla:
”Luen kirjat tietysti englanniksi
koska se tekee ne vieläkin hienommiksi
ja eikä osaakaan joka kirjapää
lukee englanniksi äs-äffää” - 9.
-
Joskus mietin - kun en keksi muutakaan tekemistä - miksi suomenkielen sana ”peni” (joka tarkoittaa 'kotiutettua sutta') piti vaihtaa sanaksi ”koira”?
Se, että se eestiksi on ”koer”, käsittääkseni siirtää vain ko. probleemaa muualle. - 10.
-
käsittääkseni koira tarkoitta uroseläintä, joten koira on ikäänkyin yleinen koiraspuoleinen eläin. No mordvassahan lehmä tarkoittaa hevosta jne.
- 11.
-
”Ei ole mahdotonta, että Suomeen syntyy yhä suurempia kaksikielisiä ryhmittymiä. Kotonakin puhuttaisiin englantia ajoittain; suomea lähinnä sitten vaikka mummolassa. Ei liene mahdotonta, että yhä useampi hylkää suomen, mutta kokonaan kieli ei varmaankaan häviä ainakaan ihan pian.”
Enpä tiedä, miten suurta ihmisryhmää koskee tuo halu vaihtaa suomi englanniksi.
Mutta kyllä kielenvaihtoa tapahtuu myös suomen kielen suuntaan: joskus törmää kaupungilla somalilapsiin, jotka puhuvat keskenään suomea.
- 12.
-
Niin, suomi siis on huomattavasti monimutkaisempi kieli kuin vaikka englanti. Myös saksa on englantia monimutkaisempi jostain venäjästä puhumattakaan. Mandariinikiina on kuulemma niin pitkälle yksinkertaistunut, että siinä on kaikki sanat periaatteessa yksitavuisia.
Kielentutkijat siis ovat tietävinään sen mekanismin joka aiheuttaa kielten yksinkertaistumista (leviäminen toiskielisten keskuuteen). Sitä sen sijaan ei ilmeisesti oikein tiedetä, että miksi kielet ”alunperin” ovat monimutkaisia tai mitä alunperin oikeastaan edes tässä tarkoittaa. Vedän hatusta huvikseni sellaisen selityksen, että kielen vaikeus on estänyt assimilaatiota ja siten vahvistanut kieliyhteisöä muukalaisten aiheuttamalta vaaralta.
Tämä täytyy korjata: poikani ei ole kekkuloija vaan puhui englantia muunkielisten kanssa (jotka tosin puhuivat myös hyvää suomea).
Pienten kansojen (ja isompienkin?) vähittäinen englannistuminen on ihan mahdollista. Kieli on tietysti oleellinen osa kansallista identiteettiä mutta vain niin kauan kuin kansallisvaltio väärää identiteettiä. Kansallisvaltio on nyt hajoamassa abstraktilla tasolla sosiaalisten siteiden heiketessä. Käytännön tasolla kansallisvaltiota heikentää EU. USA:ssakin muunkieliset alueet, esimerkiksi suomenkieliset, vaihtoivat kivuttomasti englantiin, eikä sieluun varmaankaan jäänyt mitään aukkoa.
Tuohon kun lisää kaikki edut, joita englanti antaa globaalissa maailmassa, kiusaus kielenvaihtoon tai kaksikielisyyteen on suuri.
Yleisellä kulttuurien diversiteetin tasolla kehitys olisi ikävää. Toisaalta yksilänä en oikein jaksa enää hurrata Suomen puolesta. Tässä mielessä Panun suosikki-inhokit, feministit, ovat onnistuneet tavoitteessaan. En tunne mitään myötämieltä tai veljeyttä näitä oksasia ja moilaisa kohtaan vaan pikemmin inhoa. Toki kansallisvaltion siteitä hajottavat muutkin voimat; kaikki ei ole feministien syytä. ;-)
Ehkä olemme siirtymässä uuteen aikakauteen, jossa kielellä on taas – kuten vielä parisataa vuotta sitten – lähinnä välinearvoa, ehkä emme. Kukaan ei voi tietää. Toivoa voi toki suuntaan tai toiseen.
- 13.
-
Eräsminä, tuo ei ole kielen yksinkertaistumista, tuo on kielen morfologian muuttumista!
Kieliä on neljänlaisia: isoloivia, flekteeraavia, agglutinoivia ja polysynteettisiä. Isoloivat kielet eivät ole sen yksinkertaisempia kuin flekteeraavat tai agglutinoivatkaan, ne vain ovat erilaisia. Englanti on monitavuinen isoloiva kieli ja kiina yksitavuinen isoloiva. Silti sen enempää kiina kuin englantikaan eivät ole sen yksinkertaisempia kuin agglutinoiva suomi tai flekteeraava saksa - ne yksinkertaisesti ovat erilaisia.
Kielet käyvät jatkuvasti muutosprosessia. Englanti on joskus ollut germaanisena kielenä flekteeraava, mutta se on muuttunut isoloivaksi. Ranska puolestaan on kehittynyt flekteeraavasta latinasta, mutta se muuttuu koko ajan polysynteettiseksi. Heprea puolestaan oli raamatun aikana flekteeraava, mutta se on muuttumassa agglutinoivaksi, kun taas suomi on muuttumassa agglutinoivasta flekteeraavaksi. Yksinkertaistuvatko ne? Eivät, vaan muuttuvat erilaisiksi. Agglutinoiva japani on suomalaiselle lapsellisen helppo kieli oppia, kun taas isoloivalle englantilaiselle se on vaikea.
Kieli on paljon enemmän kuin pelkkä väline. Kun kasvat ihmisenä, huomaat.
- 14.
-
”Kieli on paljon enemmän kuin pelkkä väline. Kun kasvat ihmisenä, huomaat.”
Heh. Mistä näitä lapsenuskoisia besserwissereitä tulee? Kannattaa, muuten, tutustua esimerkiksi Suomen tilanteeseen parisataa vuotta sitten, kun kielellä oli pitkälti vain välinearvo. Ihmiset eivät siis liittäneet kieleen suuria tunteita vaan saattoivat siirtyä käyttämään lähes pelkästään ranskaa, sitä aiemmin latinaa tai saksaa. Tai ruotsia, suomeakin. Kielen ja (kansallis)tunteen liitto solmittiin vasta romantiikassa. Hegel ja Snellman rakensivat oivalluksesta metafyysisen katedraalin, jossa osa ihmisistä vieläkin pakkomielteisesti palvoo itsessään ilmenevää maailmanhenkeä.
Eikö kukaan tosiaan osaa kommentoida mitenkään tuota kielitieteilijöiden havaitsemaa tosiasiaa siitä, että kieli yksinkertaistuu vanhetessaan (jos leviää toiskielisten joukkoon). Luulisi, että tästä olisi paljonkin spekulaatiota tai siis siitä, miksi kieli on ”alunperin” monimutkainen. Noh, ei sitten.
Ja sitten jotain täysin muuta …
- 15.
-
#11: ”Mutta kyllä kielenvaihtoa tapahtuu myös suomen kielen suuntaan: joskus törmää kaupungilla somalilapsiin, jotka puhuvat keskenään suomea.”
Toivon mukaan, jos Suomessa ollaan.
Tosin ruotsikin käy.. - 16.
-
Käsittämättämiä kieliä puhuvia ihmisiä on Suomessakin.
Usein taitavimmat heistä valitettavasti kuolevat ennenaikaisesti sairauksiin, ja näin kieli kuolee sen taitajansa mukana.
Usein näiden kielien puhuja aloittaa lauseensa:
”Shaatana ku minä shanon, että…” Tai: ”Perrkele, tai kele ku…”
Sofistikoitunut, esim. ns. akateeminen renttu voi käyttää niin upeita kurkkuäänteitä ja onomatopoettiisia ääniä - eikä se rajoitu vain oraalisesti tuotettuihin ääniin, että maallikko ei ymmärrä käytännöllisesti katsoen mitään tämän viisauksista.
Parhaiten tällaisia harvinaisten kielten verbaaliakrobaatteja tulkitsevat panda-taksien kuljettajat ja repsikat, usein he kuljettavat kielimiehen tai -naisen maksutta valtion vierastaloon. Nämä kielentulkitsijat tunnistaa paitsi autoistaan, myös yhtenäisestä, tummansinisestä haalariasustaan. - 17.
-
Eräsminä,
näin jonkinlaisena lingvistinä: kielessä on siis kaksi pääpyrkimystä, jotka ohjaavat sen muutosta: pyrkimys yksinkertaisuuteen ja pyrkimys mahdollisimman tarkkaan merkityksen esiintuomiseen & ymmärrettävyyteen. Nämä ovat tietenkin ristiriidassa keskenään, eikä kielen muutosta edelleenkään osata selittää kuin jälkeenpäin.
Kielellä on monta tasoa (enkä varmaan muista kaikkia): leksikaalinen eli sanataso, morfologinen (koskee morfeemeja, joita ovat itsenäisten sanojen lisäksi mm. sija-, omistus- ja persoonapäätteet, johtimet ja kaikki sanaan liitettävä pikkusälä), syntaktinen eli lauseopillinen, fonologinen eli äänteellinen… Vaikkapa kiina on morfologisesti isoloivana kielenä paljon suomea yksinkertaisempi, mutta toisaalta siinä on monimutkainen toonijärjestelmä, jota taas suomi ei tunne. Tavu ”ma” verrattuna sanaan ”äiti” on toki yksinkertainen, mutta järjestelmää monimutkaistaa, että ”ma” pitää sanoa tietyllä painolla ja sävelkululla, jos sillä haluaa tuoda esiin nimenomaan merkityksen ”äiti”.
Yksinkertaistuminen on siis aina suhteellista. Mikä voitetaan esimerkiksi äänteiden (foneemien) määrän vähyydessä, hävitään esimerkiksi sanojen pituudessa. Jos ei ole sijamuotoja, on enemmän pre- tai postpositioita. Jos verbi ei taivu persoonamuodoissa, subjekti täytyy sanoa ääneen (vrt. suom. ”teen” / engl. ”I do”.) (Nämä siis ovat yleistyksiä ja yksinkertaistuksia, kukapa kaikista maailman kielistä tietäisi.) Tähän sitten päälle vielä puheen ja kirjoitetun kielen erilaiset käyttötavat.
Voin hyvin uskoa, että kielen leviäminen sitä aiemmin puhumattomien keskuuteen saattaa aluksi yksinkertaistaa sitä absoluuttisestikin. Jos puhujissa on suuri määrä ihmisiä, joille ko. kieli ei ole äidinkieli tai ensimmäinen kieli, merkitysvivahteita varmasti katoaa väliaikaisesti. Toisaalta jos kieli yksinkertaistuu liikaa, siis siten, ettei sillä pysty kätevästi ilmaisemaan yhteisön kannalta tarpeellisia asioita, se monimutkaistuu uudestaan: syntyy uusia sanoja, uusia rakenteita.
- 18.
-
>> ”Kieli on paljon enemmän kuin pelkkä väline. Kun kasvat ihmisenä, huomaat.”
> Heh. Mistä näitä lapsenuskoisia besserwissereitä tulee?
Et sitten ota mitään (tieteellistä) perustelua vastaan? Sinulle on selitetty tässäkin kommenttiketjussa, että olet väärässä luuloissasi, ja yksinkertaistat asioita, niin että sinulle vastaamisessa ei ole oikeastaan edes järkeä. Hyväntahtoisesti silti monet koittavat sinulle vastata, mutta saavat vain pilkkaa päälleen, kun huomauttavat asioista, jotka selitetään kielitieteen peruskurssilla.
> Kannattaa, muuten, tutustua esimerkiksi Suomen tilanteeseen parisataa vuotta sitten, kun kielellä oli pitkälti vain välinearvo. Ihmiset eivät siis liittäneet kieleen suuria tunteita vaan saattoivat siirtyä käyttämään lähes pelkästään ranskaa, sitä aiemmin latinaa tai saksaa. Tai ruotsia, suomeakin. Kielen ja (kansallis)tunteen liitto solmittiin vasta romantiikassa. Hegel ja Snellman rakensivat oivalluksesta metafyysisen katedraalin, jossa osa ihmisistä vieläkin pakkomielteisesti palvoo itsessään ilmenevää maailmanhenkeä.
Tästä nyt ei ota Erkkikään selvää…
Laitetaan vielä yksi esimerkkivastaus tuohon ”kielten jatkuvaan yksinkertaistumiseen”:
- 19.
-
Hyvä Panu,
baskinkielen verbit ja verbioppi ovat juuri niitä jotka ovat suurin kompastuskivi kaikille baskinkieltä opiskeleville, jopa itse baskinkielisille. Jos olet tosiaankin opetellut kielen alkeet, sinun pitäisi tietää tämä seikka!! Ei riitä että sanot ”taisi olla…” puhuessasi sekä kielen verbiopista, vanhimmasta baskinkielisestä kirjailijasta jne.