Lisää kirjaimia maailmaan
29.6.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede, Kulttuuri
Saksan kieli, jota me kaikki kelpo miehet niin rakastamme, on viimeisten kymmenkunnan vuoden aikana ollut melkoisen järistyksen kourissa, kun oikeinkirjoitusta on rukattu uuteen uskoon. Ns. uuteen oikeinkirjoitukseen on totuteltu jo pitkään, mutta nyt on saatu myös uusi kirjain. Painetulle saksalle omaleimaisen ulkonäön antava Eszett eli kaksoisässä eli ß on tähän mennessä kuulunut vain pieniin kirjaimiin, mutta nyt on standardeihin hyväksytty myös iso Eszett, johon meidän saksaa aktiivisesti käyttävien pitää ilmeisesti tottua. Uutta kirjainta ei tietenkään vielä löydy minun koneestani, mutta se näyttää suurin piirtein samanlaiselta kuin pienaakkosvastineensa - tosin tuon pystyviivan alapäähän ilmeisesti lisätään pieni koukku, joka ulottuu rivin alapuolelle, jotta se erottuisi paremmin isosta B:stä.
Maailmaan on siis saatu yksi uusi kirjain. Kirjoitetun kielen ylimpänä ystävänä pidän tätä hyvin mukavana asiana, jos kohta minulla olikin pikkupoikana tiettyjä vaikeuksia asennoitua oikealla tavalla salaperäiseen ß-kirjaimeen. Itse asiassa se oli saksan kielen eksoottisin ja hämmentävin piirre pikkupojan näkökulmasta. Venäjän oudot kirjaimet eivät sinänsä häirinneet, koska ne kuuluivat kyseisen kielen olemukseen samalla tavalla kuin vaikkapa kiinalla, heprealla tai arabialla oli omansa. Sitä paitsi opettelin omin päin kyrilliset kirjaimet jo kymmenvuotiaana, vaikka siinä vaiheessa en edes ajatellut itse kieleen perehtymistä - saksa kiinnosti joka tapauksessa enemmän.
Silloin kun vierasta kieltä kirjoitettiin meikäläisin aakkosin, oli pikkupojan mielessäni tuiki asiaankuuluvaa, että kirjaimiin ripusteltiin erilaisia koukkuja, väkäsiä ja lisämerkkejä - olihan suomessakin ä:n ja ö:n pilkut. Saksan ü oli siis mitä luonnollisin asia, ja englanti vaikutti oikeastaan melko tylsältä kieleltä, koska siinä ei ollut mitään muuta kuin ne tavalliset perusaakkoset. Itse asiassa juuri nuo väkäset ja koukerot antoivat eri kielille oman persoonallisuuden ja tekivät ne kiinnostaviksi. Ranska esimerkiksi vaikutti tässä suhteessa hyvinkin houkuttelevalta, ja oikeastaan itsekin ihmettelen, miksi en ole sitä tähän ikään mennessä tullut opetelleeksi, kun siinä on noita mukavia c:n koukkuja ja sirkumfleksejä. Useimmat slaavilaiset kielet vaikuttivat aika tylsiltä, koska niissä oli pelkästään ässänhattuja (niitä tosin sitten olikin myös c- ja n-kirjainten päällä) ja akuutteja aksentteja (´-merkkejä), toisin sanoen ei mitään kiinnostavaa.
Puola oli asia erikseen: totta kai sellainen kieli oli jännittävä, jossa oli Ą:n ja Ę:n kaltaiset kirjaimet. Kuten hyvin tiedätte, siitä tulikin yksi lempikielistäni, vaikka pääsin aloittamaan sen opiskelun vasta 21-vuotiaana. Tietysti minua huvitti myös päästä rehentelemään sillä, että osasin ääntää oikein sellaiset paikannimet kuin Szczecin, Bydgoszcz ja Strzebrzeszyn. Onhan se ihan mukava taito, vaikka voinkin paljastaa saman tien, että puola ei todellakaan ole maailman kielistä vaikeimpia ääntää. Todellisia haasteita löytyy tuolta Kaukasuksen suunnalta, jos niitä haluatte. Esimerkiksi sitä yhtä georgialaista kurkkuäännettä harjoitellessa kannattaa ihan oikeasti pitää oksennuspussi kaulassa, ettei satu tapaturmia. Ai, miksikö pitäisi opetella georgiaa? No, vaikka siksi, että pääsisi lukemaan Aleksandre Qazbegin historiallisen seikkailuromaanin Mamis mk’vleli. Kielitaitoni ei taida vielä tänä eikä ensi vuonna riittää georgialaisten romaanien lukemiseen, mutta varsin vaikuttava teos sen täytyy olla - päätellen siitä, että eräs sitä mielikirjanaan pitänyt pikkupoika nousi aikuistuttuaan Neuvostoliiton julmaksi diktaattoriksi. Kirjan nimi muuten ei tarkoita mamista, vaan isänmurhaajaa - isä on nimittäin georgiaksi mama. (Tässä kohdassa reagoitte tietenkin mumisemalla jotain sellaista kuin ”minä tarvitsen ryypyn”. Sopiihan se - saisiko olla Kindzmaraulia vai Muk’uzania? Kumpaakin on väitetty kyseisen diktaattorin lempiviiniksi.)
Puolan kieli on monessakin suhteessa aistillinen ja miellyttävä, eikä vähiten siksi, että sitä on ilo kirjoittaa: ą:n ja ę:n koukkujen lisääminen on erityinen nautinto. Myönnän kyllä, että kun haluaa kirjoittaa nopeasti, kaikenlaiset lisävinkurat ovat tiellä ja hidastavat. Toisaalta minulle tärkein syy kirjoittaa paperille puolaa on muistiinpanojen tekeminen - lainausten kerääminen lähdeteoksesta myöhemmin siteerattaviksi. Sellaisten merkintöjen pitää olla selvästi luettavissa sitten kun niitä tarvitaan, joten on oikeastaan aivan hyvä asia, että ne on noiden lisämerkkien vuoksi kerta kaikkiaan pakko kirjoittaa huolellisesti.
Georgialla, kuten armenialla, on omat aakkoset - luvalla sanoen käsittämättömän näköiset, enimmäkseen pyöreämuotoiset koukerot, joissa ei eroteta isoja ja pieniä kirjaimia. En ole hirveän innostunut kirjoittamaan georgiaa käsin, koska georgialaisia kirjaimia ei mielestäni oikein voi yhdistää sujuvaksi käsialakirjoitukseksi. Siinä suhteessa pidän enemmän armenialaisista aakkosista. Monet niistä tuovat mieleen Tolkienin Sormusten herran liitteissä esittelemän ”fëanorilaisen kirjaimiston” siinä määrin, että olen joskus ihmetellyt, oliko kirjailija kaikkien muiden kieltensä ohella perehtynyt myös armeniaan. Armenia tuntee isot ja pienet kirjaimet, ja armenialainen kirjaimisto soveltuu myös sujuvasti käsialakirjoitukseen - minulla on itse asiassa jo nyt oma armenialainen käsiala, sen verran olen jo harjoitellut. Huonona puolena mainitsisin kyllä sen, että armenialla on kokonaan omat välimerkit, ja huuto- sekä kysymysmerkki kirjoitetaan painollisen tavun päälle, ei lauseen loppuun.
- InformatörHanken
- Embedded SW Designers/Senior Design Engineers (O&M)EB, Elektrobit
- Vikarierande IT-chef Högskolan på Åland
- Testausasiantuntija konsulttiksiExpericon Oy
- AutomaatiosuunnittelijaHR Yhtiöt Oy
- JohtajaValtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet)
- OhjelmistosuunnittelijaDatatech Oy
- ProjektipäällikköSensire Oy
- TuotekehitysinsinööriRolls-Royce Oy Ab
- ICT expert / programmerareOK Indrivning Ab
- 1.
-
Itse opiskelin kreikkalaiset kirjaimet ala-asteikäisenä, ja käytimme niitä bestiksen kanssa salakielenä. Ikävä kyllä sitä oli liian helppoa lukea. Sitten hiukan myöhemmin kyrilliset aakkoset - ja osasin katakanan ja hiraganan jo ennen kuin opettelin japanin. Mutta tässäpä tuskailuani sitten myöhemmältä portugalin opintojen ajoilta. Sävel on tietty ”Waltzing Matilda”:
Once upon a time I started studying Portuguese
I had me decent teacher and book
As I knew already Spanish, I found it very similar
but there was just one strange letter to look:Where is cedilha?
Where is cedilha?
Ai! Onde fica esse estranho ce?
I've tried the control-c-x and escape-ZZ just as well
Podes achar a cedilha por me?Pronouncing nasal vowels and all those diff'rent sibilants
may be a task that will make you scare
But while I look my keyboard and while I find the tilde - still
key of the C looks so plain and so bareWhere is cedilha?
Where is cedilha?
Ai! Onde fica esse estranho ce?
It's not the alt-shift C nor the control-comma-C - oh well…
Podes achar a cedilha por me?Now with the pen and paper it's not at all that difficult
just make sure of your cees and your zeds
But when you type with keyboard it's sometimes a bit frustrating -
Maybe I really should use double-S ?Where is cedilha?
Where is cedilha?
Ai! Onde fica esse estranho ce?
Now I think I found it - it's alt-one-three-five (number pad!)
Sim! Eu ache a cedilha por me! - 2.
-
Aikoinani myös kamppailin siitä, kumpi kieli valita: saksa vai venäjä, ja se perustui lähinnä siihen hurmokseen jonka kaksi diktaattoria aiheuttivat, toinen maailman historiikin, toinen Red Alert -pelin kautta. Venäjä voitti tämänkin kamppailun pojan päässä, ja aloin opetella aakkosia. Vasta vuosia myöhemmin opin ne, ja kieltäkin. Tällöin olin jo lukenut sitäkin enemmän poliittista historiaa, ja aatetta itselleni etsiessäni pidin tietysti marxilaista maailmanparannusta suurimpana, ainakin sen luojaa mahtavana auktoriteettina, ja hän, toverinsa Engels, ja myöhemmin myös kirjailija Tolstoi saivat melkoisen vaikutuksen aikaan, kun luin että jokainen oli osannut noin toistaakymmentä kieltä (heiltä kaikilta kaikkiaan: englanti, venäjä, saksa, ranska, italia, latina, kreikka, heprea, armenia, persia, arabia, turkki, iiri, flaavi (vai mikä oli), espanja, puola, ja monia muita anglikaanisia ja itäisiä kieliä). Sen jälkeen olen harrastanut vuorollaan (heikosti) latinaa, kreikkaa, hepreaa, ja nyt hieman japania, joka on mielestäni ehkä helpoin mahdollinen, lähinnä suomea vastaavan kielioppinsa takia. Osaan kirjoittaa monella kirjaimistolla ulkoa, mm. Tolkienin haltiakirjaimistolla (se oli ENSIMMÄINEN), kyrillisillä, kreikkalaisilla, heprealaisilla, ja ehkä kohta japanilaisilla hiragana ja katakana -kirjaimistoilla. Englantini ei ole koskaan ollut ala-asteen jälkeen 7 suurempi, mutta näytän sormea ennemmin kaavamaiselle ja enemmän ulkomuistia testaavalle koepaperille ennemmin kuin omalle kielitaidolleni, koska mielenkiintoa ks- kieltä kohtaan on, ja olenkin harrastanut mm. wikipedian kautta löytämieni englanniksi käännettyjen Kantin ja muiden filosofien tekstien käännöstelyä.
- 3.
-
Laitetaan nyt omakin panos tähän. Täällä kesti 6 vuotta oppia kiinankieli, ja väittäisin, että saman effortin minkä tuohon laittoi, olisi vastaavasti oppinut 4 eurooppalaista kieltä - ei kuitenkaan indoeurooppalaista. Ruotsissa oli Sourzen nettipalstalla kerran eräs kaveri joka artikkelissan kertoi että vaipui syvään depressioon, koska kiinankieli sekoitti hänen päänsä niin pahasti, oli yksinkertaisesti liikaa. Eräänlainen matemaattinen solmu.
Noh, gramatiikka on varsin helppoa kuitenkin. Mutta pidemmittä puheitta, Panu kai uhosi kääntää Tuntemattoman Sotilaan iirinkieleen, Tony M taas uhoaa kääntää sen Mustan Yi-kansan kielelle, ja Itäisen Tiibetin murteeseen. Sanotaan vaikka kahdenkymmenen vuoden sisällä. Ja jos oikein sattuu, niin laitetaan vaikka vielä ihmissyöjä Wa-heimon kielelle. Niaoplai. 干杯。
- 4.
-
Täällä on nyt jonkinnäköiset kieltenopiskelufriikkien kokoontumisajot..?
- 5.
- 6.
-
Kiina.. kiehtova ja erittäin kauniin kuuloinen kieli, etenkin nöyrän ja kauniin kiinalaisneitosen puhumana. Mutta sen opettelu onkin sitten toinen juttu. Kyllä se varmaan Panulta sujuisi helposti, mutta meikäläiselle se on astetta vaikeampaa. Ní hâo! (-8
Varsinkin kirjoitetussa kiinassa ei tunnu olevan oikein mitään järkeä, ja en voi kuvitella koskaan osaavani kirjoittaa niitä koukeroita oikein.
- Vortac
- 7.
-
Kirjoitetussa kiinassa radikaalit (nyt ei ole kyseessa femakot tai natsit) ovat oikeasti varsin jarkevia. Tony M:n kiinankieli on murteen vaikutuksen alainen, kuten suurin osa kiinankielesta, sanotaankin etta se kuulostaa samalta kun hevonen puhuu mandariinia - tai ylipaansa yrittaisi puhua. Vahan samaa ilmiota voidaan vertauskuvallisesti havaita Savossa, Uudenmaan Karjaalla tai Pohjanmaalla. Turku on poikkeus. Turun murre on - tietenkin - standardi-Suomea.
- 8.
-
Kyllä, Panun palsta on todellakin kaikenlaisista oudoista kielistä kiinnostuneiden giikkien ikioma kokoontumispalsta. Ehkäpä itse opettelen heprean jälkeen kymrin?
Suomalaiset ovat maailmalla tunnettuja kielitaidostaan - siitä, että lähes jokainen suomalainen puhuu, paitsi suomea, myös Bad Englishiä ja yleensä myös jotain kolmatta kieltä. Olen itse yllättänyt liiketuttavat puhumalla samassa neuvottelussa englantia, saksaa ja espanjaa eri maista tulleiden ihmisten kanssa.
Olen itse vakaasti sitä mieltä, että Euroopan unionissa kannattaisi kaikille koululaisille opettaa kanji-merkit (siis hanzit teille sinofiileille). Syy on se, että ne ovat ideogrammeja; niiden avulla voidaan esittää jokin asia _käsitteenä_, konkreettisesti, ilman että sen ääntämisasua tarvitsee tuntea. Niinpä esimerkiksi kaikki EU-asiakirjat voitaisiin koodata kanjeilla, ja kaikki ymmärtäisivät asioiden merkityksen tarvitsematta osata itse kieltä - pelkkä merkkien visuaalinen ulkoasu ilmaisisi, mistä on kyse. Japanin pohjalta voi kiinaa ymmärtää luettuna jotenkuten, vaikka kyseessä onkin kaksi aivan täysin eri kieltä - kiina on isoloiva yksitavuinen, japani agglutinoiva monitavuinen, kieli.
Japani on yksi maailman helpoimmista kielistä suomalaisen oppia. Se ääntyy samalla tavoin, sanojen taivutus menee pitkälti samalla tavoin ja kielioppi on varsin yksinkertainen. Ainoa vaikea on kirjoitusjärjestelmä.
- 9.
-
Thai kuulostaa kauniilta kieleltä, kun sitä kuuntelee puhuttuna. Sitä voisi alkaa opettelemaan ihan enemmältikin. :)
- 10.
-
Täältä ilmoittautuu yksi kielifriikki lisää.
Ironmistress, et sentään lukioaikoinasi tehtaillut vierasperäisten aakkosten pohjalta omaa kirjoitusjärjestelmääsi ja tehnyt niillä suurinta osaa muistiinpanoistasi ja salaisuuksisiasi siihen aikaan. Onneksi olen vielä sen verran nuori, ettei niistä ajoista ole niin pitkään ettenkö muistaisi mitä kirjoitin, mutta näin jälkikäteen se oli vähän dorka temppu.
Olen aina pitänyt korealaisia ainoana suht järkevänä seudun ihmisinä. Heidän kirjoitusjärjestelmässä on sentään järkeä, toisin kuin kiinalaisten hanzit ja japanilaisten sekasotku, jossa on kahta tavumerkistöä ja kanjeja sekaisin. Korealaisilla on sen sijaan vain näin suomalaisen näkökulmasta hyvin oudosti kirjoitetut aakkoset.
Ehkä korea pitäisi ottaa seuraavaksi projektiksi. Sitä kieltä puhuvat nimittäin sekä kaikkein fanaattisimmat tietokonepelaajat että pelätyin vielä elossa oleva diktaattori. En kyllä tiedä yhtään mistä aloittaa, mutta eiköhän netin syövereistä ja kirjastosta löydy lähteitä moiseen, vaikka ei kursseja tarjolla olisikaan. Japaniin onkin jo tullut tutustuttua jonkun verran, kun se kiinnostaa näin pelaajan jo. ;)
- 11.
- 12.
-
Hangulia väitetään yhdeksi maailman loogisimmista ja parhaista kirjoitusjärjestelmistä. Mutta kuka tietää, kuka oli Sequoia ja mitä hän sai aikaan?
- 13.
- 14.
-
Olen samaa mieltä puolan ą:n ja ę:n koukkujen lisäämisen nautinnollisuudesta. Erityisen nautinnolliselta se tuntuu silloin, kun niitä ei edes tule kirjoittaessa ajatelleeksi joinakin koukkuina, jotka ”lisätään” a:han ja e:hen, aivan kuten kukaan suomen äidinkielinen puhuja ei suomea kirjoittaessaan ajattele lisäävänsä a:han ja o:hon kaksi pistettä (tai viivan) kirjoittaessaan ä:n tai ö:n. Kun ą:ta ja ę:tä pitää kirjoittaessa kokonaisina, itsenäisinä merkkeinä, tulee sellainen (epäilemättä illusorinen) tunne että osaa kirjoittaa kieltä yhtä hyvin kuin kuka tahansa polakki, mikä tietenkin tuottaa suurta nautintoa.
Kyseiset nasaaliäänteet ovat myös erittäin nautinnollisia ääntää. Puolan sanoista ihanimpia ovat mielestäni ne, joissa on jompikumpi tai kummatkin noista nasaaleista ja lisäksi jokunen sibilantti ja kurkkuäänne, esimerkiksi tunnetusta kielenvääntäjästä (anglisismia käyttääkseni, en muista onko sille jokin vakiintunut suomalainen vastine) tuttu ”chrząszcz”.
- 15.
-
Kuinka hyvin osaatte puhua noita opiskelimianne kieliä? Ymmärtääkseni suomessa jopa yliopistotasolla on puhuminen jäänyt lapsipuolen asemaan verrattuna kielioppiin, kirjoittamiseen ja kuulun ymmärtämiseen.
- 16.
- 17.
-
Jospa tehtäisiin foorumi(t), jo(i)lla asiaatuntevat olisivat myös moderaattoreina. Jos tyyppi puhuisi roskaa, niin KAIKKI sen kirjoittamat jutut poistuisivat foorumilta. Roskanpuhuminen määräytyisi alkuperäisten asiantuntijoiden (foorumin perustamisen aikaisten) ja niiden hyväksymien tyyppien perusteella. Ihan vaan ajatuksena…
- 18.
-
Kommentille 15.
Kiinasta voin sanoa sen, että kun v2001 oli tullut asuttua kiinassa vuoden, niin tuli huomattua että puhui vapautuneemmin ja sujuvammin kiinaa kuin monet yliopistossa vuosikausia kiinaa opiskelleet. Yliopistoissa keskitytään suorastaan neuroottisesti kiinankielen neljään eri tonaaleihin. Sitten kun nämä kiinaa opiskelleet tulevat yliopistoista kentälle, niin miettivät jokaisen sanan tonaaleja, jokaisessa lauseessa. Ei sellainen kommunikointi oikein ole onnistuakseen. Järkevämpää ehkä olisi olla keskittymättä tonaaleihin jos haluaa yrittää kommunikoida.
Täällä suurimmat kiinan kielen opettajat on olleet kantonin mafia ja baaritiskin asiakkaat. Jos sen puolen tuo ”opiskella” särähtää korvaan, kieliähän voi oppia ”opettelemalla”:kin.
- 19.
- 20.
-
Panu: ”Meillä Åbo Akademissa on aina ollut syntyperäinen puolanopettaja, joten puola on aina ollut yksi niitä kieliä, joita olen nimenomaan osannut _puhua_”
Samaa voin sanoa Helsingin yliopistosta.
”Venäjä on ongelmallisempi.”
Kyllä, ja syynä ovat juuri nuo painot, joita on melkein mahdoton saada menemään aina kohdalleen ja jotka siksi pitävät jatkuvasti yllä tunnetta, että kieltä ei sittenkään oikein kunnolla osaa. Puolassa painosysteemi on huomattavasti yksinkertaisempi (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta paino on aina sanan toiseksi viimeisellä tavulla) ja puolan kielen luontainen rytmi on helppo omaksua.
- 21.
-
Kirjoita Panu joskus mitä ajattelet keinotekoisesta kielestä lojbanista?
- 22.
-
Onkos tämä nyt sitten vähän niin kuin tuo Esperanto? Tietääkseni keinotekoinen myös. Ei kai kovinkaan menestynyt kieli.
- 23.
- 24.
-
Wikipediaa selaillessa huomasin joskus volapük-nimisellä kielellä olevan paljon artikkeleita. Rupesin tavaamaan jotakin niistä ja ihmettelin, että mikä helvetin kieli tämä oikein on. Kyseessä on nimittäin eräs näistä keinotekoisista kielistä. Omituista kyllä, volapükinkielisessä Wikipediassa on 117.000 artikkelia. Vertailun vuoksin suomalaisessa wikissä on 168.000 artikkelia ja esperantonkielisessä 100.000.
Volapük, jonka kehitti joku saksalainen pappi 1800-luvulla, on kuitenkin ilmeisesti niin hankala kieli, ettei se koskaan saanut esperanton tapaista suosiota. Sillä on näemmä kuitenkin fanaattisia kannattajia, kun Wikipediaan on rustattu niin paljon artikkeleita–tosin luulen, että monet niistä on generoitu jollakin ohjelmalla.
- 25.