Lapset laitoksiin?
23.1.2009
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Politiikka, Koulukuri
Jarkko Tontin ja Nina Mikkosen kuuluisa televisioväittely kotihoidosta verrattuna päivähoitoon on herättänyt keskustelua siellä, täällä ja tuollakin, joten minun täytynee ottaa kantaa asiaan. Olin itse eräänlaisessa kotihoidossa koko lapsuuteni, nimittäin isovanhempieni lellittävänä, ja uskoisin, että se antaa minulle jonkinasteisen näkymän siihen, millaista on olla kotihoidettu lapsi päiväkotien ja lastentarhojen kulta-aikana. Nähdäkseni molemmilla hoitotavoilla on omat riskinsä, ja on jokseenkin turhaa pyrkiä vääntämään asiasta poliittista vastakkainasettelua, vaikka Mikkonen niin tekikin.
Jos olisin oikein häijy, kirjoittaisin kokonaisen kolumnillisen ilkeämielisyyksiä Nina Mikkosesta. Erityisen surkuhupaisaa on, että tämä moraalin tukipylväs julistaa pitävänsä Raamattua elämänarvojensa perustana, vaikka aloitti aviosuhteensa Timo-mieheensä varsin syntisenä kodinrikkojana: herra reservin majuri evp:n entinen vaimo jäi yllätysavioerossa ilmeisestikin tyhjän päälle, jos lehtijuoruni oikein muistan. Jolleivät kaikki nykyisin pääsisi taivaaseen, uskaltaisin peräti uumoilla, että tuonpuoleisessa hiilikellarissa sarvipää lämmittää jo saunaa Mikkosille. Mutta jätetään se asia Herran Itsensä päätettäväksi, ja kuten Heinrich Heine sanoi, Jumala antaa anteeksi, koska se on Hänen ammattinsa.
Mikkoset ovat toki vain nykyisen vulgäärin äärioikeistomme tyypillisiä edustajia: tekopyhyydessään surkuhupaisia ihmisiä, jotka näkevät kaikissa muissa rappion ja ”punamädätyksen” merkkejä huomaamatta malkaa omassa silmässään. (Koska rouva Mikkosen vuodatus sisälsi muodikkaan nyökkäyksen perussuomalaisiin soluttautuneiden muslimikauhuonanistien suuntaan, tämä porukka on jo riemusta housuihinsa pruittaillen ottanut hänet nettipalstoilla suojelukseensa ja julistanut kaikki häntä arvostelevat poliittisesti korrekteiksi koulukiusaajiksi.) No, ulkokullatut fariseukset ja saddukeukset eivät ole muuttuneet miksikään sitten Jeesuksen aikojen, mutta puhutaanpa heidän sijastaan mieluummin itse asiasta.
Kollektiivisesti järjestettyä lastenkasvatusta voidaan nähdäkseni puolustaa jo isänmaankin edulla, ainakin näin maahanmuuton aikakaudella. Maahanmuuttajalasten pakottaminen kantakansan kakaroiden sekaan on nähdäkseni tehokas tapa mukauttaa heidät valtaväestön arvoihin ja edistää siten heidän sulautumistaan yhteiskuntaan. Ironista kyllä kaikenlaiset äärioikeistolaiset Mikkoset pelkäävät omalla kohdallaan juuri tätä - sitä, että heidän kiihkoislamiin verrattavan epädemokraattinen, tekopyhä ja suvaitsematon maailmankuvansa ei välittyisi lapsille, vaan päiväkodin pääleikkitäti Yrsa-Heidi af Äckelström-Lälländer kasvattaisi näistä ällösuvaitsevaisia, monikulttuurisia ja polymorfisesti perverssejä multiseksuaaleja. Tässä asetelmassa Mikkoset ja kuvitteellinen Jihadullahin perhe Öyhö-Muslimistanista ovat siis samalla puolella ja samalla asialla.
Minä en juurikaan edes tavannut omaan perheeseeni kuulumattomia lapsia ennen kuin menin ala-asteelle. Omassa kerrostalossamme oli vuotta vanhempi poika, josta tuli pitkäaikainen leikkitoverini ja ystäväni - hänen nimensä oli Timo (ei toki Mikkonen) - mutta kohtelin häntä aika ajoin tavalla, joka näin jälkeenpäin asiaa arvioiden oli täysin psykopaatille ominainen. Muistan esimerkiksi kerran heittäneeni lego-palikoista kyhätyn häkkyrän hänen päähänsä ilman mitään asiallista syytä. Eikö tällainen käytös vain johtunutkin siitä, etten ollut ajoissa oppinut pitämään toisia lapsia arvoisinani ihmisinä? Käsittääkseni se mitä päiväkotien ja leikkikoulujen kasvateista voi varmasti sanoa, on, että heistä tulee sosiaalisesti kykenevämpiä kuin meistä ainoan lapsen asemassa hemmotelluista. On aivan mahdollista, että koulukiusaaminen ja turpaanveto oli minua terveempien ja seurallisempien tyyppien oikeutettu ja asiallinen tapa reagoida heitä nenänvarttaan pitkin katsovan ynseän suunsoittajan röyhkeyteen, mutta että minä olin liian sosiaalisesti lahjaton tätä tajuamaan.
Isovanhempieni antamissa arvoissa - raittiudessa, kulttuuriharrastuksissa, kuvataiteellisessa luovuudessa, älyllisessä uteliaisuudessa ja maltillisessa porvarillisessa demokraattisuudessa - ei toki ollut mitään pahasti pielessä, ei ainakaan sillä tavalla kuin mikkosten ja jihadullahien arvoissa, joilla mennään peruskoulusta suoraan Konnunsuota kuokkimaan. Mikkoset kasvattavat penskansa halveksimaan kouluopetusta kommunistien indoktrinaationa, jihadullaheille (olivatpa ne sitten anti-intellektuaalisia äärimuslimeja tai anti-intellektuaalisia äärikristittyjä, jotka ovat amerikkalaisen fundamentalistirahan voimin viime aikoina alkaneet taas nostaa päätään kantaväestön keskuudessa) taas koulu on hirveä uskonnonvastainen ja darwinisoiva aivopesulaitos. Kun vanhemmat leipovat tällaisen ideologisen kiven pikku-Kullervonsa leipään, niillä eväillä ei pitkälle pötkitä: lapsi joutuu ristiriitaan koko muun yhteiskunnan kanssa, pitää esimerkiksi toisten oppilaiden hakkaamista ja näiden omaisuuden varastamista oikeutettuna (nehän ovat vain kommunisteja ja vääräuskoisia, joiden oikeuksia ei tarvitse kunnioittaa) ja eipä aikaakaan kun rikosvastuuikä on saavutettu ja vankeinhoitotoimi toivottaa uuden kanta-asiakkaan tervetulleeksi.
Meillä oli kyse hieman eri asiasta: kotikasvatukseni oli esimerkiksi koulunkäynnin kannalta aivan hyödyllinen ja myönteinen, mutta savolaisessa pikkukaupungissa kaikilla muilla oli toisenlainen arvomaailma, jolloin taustani haittasi joukkoon tummaan sulautumista. Tietysti voi kysyä, olivatko varkautelaiset valtavirta-arvot jäljittelemisen väärtejä tupakointi- ja viinanjuontipakkoineen. Toisaalta - naimattomaksi mieheksi jääminen on tunnetusti sekä mielen että ruumiin terveydelle vielä tuhoisampaa kuin tupakointi ja ryyppääminen, ja lukioiässä pukille pääseminen voi olla pitkällä tähtäimellä myös tiedemaailmassa menestymisen kannalta tärkeämpää kuin kuusi laudaturia. Ainakin se suojannee nuorukaista jossain määrin depressiolta, tuolta kauhealta taudilta, joka nitistää nerotkin.
Minustahan ei koskaan tullut nuoruudenhaaveitteni suurta tiedemiestä, vaan yksityisen kielifirman lingvisti ja (kuten näkyy) sivutoiminen nettikolumnisti, mutta eräs lukioaikainen tutuntuttuni, joka eli minuun verrattuna suhteellisen normaalin nuoruuden viinoineen ja tyttöineen, pääsi kuulemma jo alle kolmekymppisenä huippututkijaksi CERNiin - siis juuri sen tyyppiseen hommaan, josta neljätoistavuotiaana itse unelmoin. En ole katkera, koska pidän nykyisestä työstäni todella paljon, mutta olisihan se ollut hyvä, jos olisi jo siinä vaiheessa tajunnut, että myös lapsineron kannattaa sallia itselleen kohtuullinen määrä rilluttelua. (Viinan olisin kyllä joka tapauksessa mielelläni jättänyt väliin, mutta se seksi ei olisi ollut hullumpaa.) Ehkä sitä tämänkin olisi hiffannut, jos olisi päässyt sinne päiväkotiin nuorempana, oppimaan, että muiden ihmisten kanssa on ihan mukava olla, ainakin toisinaan.
Vaikka olenkin vuosikausia julistanut yliälyllisesti maailmaan asennoituvan nörtin oikeutta omaan elämäntapaansa, myönnän, että monet niistä sosiaalisista taidoista, joiden oppimisen nörtti laiminlyö, voisivat olla ihan tarpeellisia ja hyödyllisiä hänenkinlaiselleen. Ja kyllähän minun kasvatuksestani voidaan löytää arvosteltavaakin. Isoäidillä oli ehkä pitkän kansakoulunopettajan päivätyönsä loppuun suorittaneena ja oppia savolaisiin paksukalloihin vuosikymmenet takoneena lupa halveksua ”hönttejä”, eli jokseenkin kaikkia vähänkin käytännöllisemmin elämään suhtautuvia, mutta olisi varmaankin ollut parempi, jos minulla olisi ollut koulua edeltävässä lapsuudessani merkittävästi muita ihmiskontakteja hieman laimentamassa ja suhteuttamassa tätä asennetta. Silloin olisin ehkä uskaltautunut yrittämään vakavaa suhdetta myös niiden muutamien mukavien ja reilujen, mutta epäakateemisten naistuttavuuksien kanssa, jotka typeryyttäni menin torjumaan sinkkuaikoinani.
Niin kauan kuin kävin peruskoulua, saatoin perustella sosiaaliset vaikeuteni itselleni sillä, että suurenmoisen nerouteni vuoksi jouduin väistämättä törmäyskurssille tyhmien keskinkertaisuuksien kanssa. Lukiossa tai viimeistään yliopistossa tämä puolustus alkoi kuulostaa ontolta, koska siellä tapasi jo varsin lahjakkaita ja hyvin pärjääviä opiskelijoita, joiden sosiaaliset taidot olivat aivan toisella tasolla kuin omani. Tällöin vasta alkoi minullekin valjeta se mahdollisuus, että tynnyrissä kasvanut on tynnyrissä kasvanut, vaikka olisi kuinka hyvä koulussa, ja että on mahdollista olla poikkeuksellisen älykäs ja kuitenkin kyetä terveisiin ihmissuhteisiin. Valitettavasti vain olin rakentanut elämäni sille itsepetokselle, että jos opettelen normaalit seuratavat, myyn sieluni pirulle, tai ainakin jonkinlaiselle keskinkertaisuuden ja tyhmyyden jumalalle. Olisikohan minusta tullut vuosikausiksi tuollainen omaa yksinäisyyttään tieten tahtoen ruokkiva mökkihöperö, jos minut olisi jo muutaman vuoden ikäisenä pantu päiväkotiin oppimaan ihmisyhteisön jäseneksi? Olisi toki mielenkiintoista kuulla, ovatko ne muut alempitasoiset nörtit ja yksinäiset miehet jääneet yhtä osattomiksi lastentarhauksesta kuin minä, ja voisiko heidän eristyneisyytensä syy löytyä tästä.
Tietysti kaikki lapsen edusta filosofoiminen on viime kädessä toissijaista, kun kyse on perheen elannosta ja elintasosta. Suurimmassa osassa suomalaisista perheistä sitä mahdollisuutta ei taloudellisten realiteettien vuoksi voitane harkitakaan, että vaimo jäisi pysyväisluonteisesti kotiin lapsia hoitamaan. Vaimon on mentävä töihin elinkeinoelämän rattaita pyörittämään ja penskoille ruokaa hankkimaan, ei hän huvikseen raada sen enempää kuin miehensäkään. Tämä nyt vain ei juolahda rouva Mikkosen mieleen, koska hänen miehellään on varaa maksaa ne pehmikkeet, joilla hänet eristetään karkean ja kovan yhteiskunnallisen todellisuuden tölväisyiltä.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
”Tällöin vasta alkoi minullekin valjeta se mahdollisuus, että tynnyrissä kasvanut on tynnyrissä kasvanut, vaikka olisi kuinka älykäs, ja että on mahdollista olla poikkeuksellisen älykäs ja lahjakas ja kuitenkin kyetä terveisiin ja normaaleihin ihmissuhteisiin.”
Oletko ottanut huomioon sen mahdollisuuden, että kun vihdoin pääsit vertaisryhmän hellään syleilyyn SINUT indoktrinoitiin uskomaan, että olet surkea sosiaalisesti vammainen pelle kun et ollut ottanut osaa aikaisemmin initiaatiorituaaleihin ja siten ollut ryhmän täysvaltainen ulkojäsen jo heti alusta sen sijaan että olisit oppinut ottamaan huomioon muiden mielipiteet ja antamaan niille arvoa ?
” Valitettavasti vain olin rakentanut elämäni sille itsepetokselle, että jos opettelen normaalit seuratavat, myyn sieluni pirulle, tai ainakin jonkinlaiselle keskinkertaisuuden ja tyhmyyden jumalalle.”
Jos olisit silloin tiennyt mitä nyt tiedät niin olisitko tehnyt jotain toisin ?
Olen yllättynyt, että niinkin suurena koulukiusaamisen vastustajana näytät olevan noinkin nöyrä tasapäistämisen ja laumakäyttäytymisen pakkosyötön puolestapuhuja.
” Voi kysyä, olisiko minusta tullut vuosikausiksi tuollainen omaa yksinäisyyttään tieten tahtoen ruokkiva mökkihöperö, jos minut olisi jo muutaman vuoden ikäisenä pantu päiväkotiin oppimaan ihmisyhteisön jäseneksi.”
Luultavimmin olisit vain oppinut vain enemmän negatiivisia tapoja ratkaista kiistoja samalla kun olisit oppinut kalastamaan aikuisten huomiota millä tahansa keinoin, mukaan lukien häiriökäyttäytyminen.
Vanhin poikani on nyt 11v, keskimmäinen on 8 ja kaksospojat ovat 5. Vanhimmat ovat olleet kotihoidossa eskariin asti ja toivomme, että voimme pitää kaksosetkin kotona eskariin asti. Kaikilla pojillamme on paljon kavereita eikä niiden hankimiseen ole tarvittu mitään muuta kuin positiivista asennetta ja avointa mieltä. En ole henkeen ja vereen lasten tarhauksen vastustaja mutta olen kyllä sitä mieltä, että päivähoito ei ole vain ja ainoastaan hyväksi lapsen henkiselle kasvulle.
”Olisi toki mielenkiintoista kuulla, ovatko ne muut alempitasoiset nörtit ja yksinäiset miehet jääneet yhtä osattomiksi lastentarhauksesta kuin minä, ja voisiko heidän yksinäisyytensä syy löytyä tästä.”
Sanoisin, että ei. Itse jouduin systeemiin 5-6 vuotiaana. Veljeni oli silloin 4 En ole tuntenut itseäni koskaan yksinäiseksi vaikken ollut koskaan lähelläkään luokan/koulun kermaa.
Suurin positiivinen tapaus elämässäni oli se, kun 70-l puolivälissä ollessani 10v muutimme Helsingin sykkeestä pieneen maalaiskuntaan. Valtava koulu satoine oppilaineen vaihtui pieneen parinkymmenen oppilaan kyläkouluun. Nykyisin suurin osa kavereistani ja ystävistäni ovat entisiä koulukavereitani. Tiedän varmuudella, että jos tätä muutosta ei olisi tullut silloin, olisin oppinut viinan yms ilot vuosia ennen kuin ne sitten opin.Eli: ole onnellinen siitä, että sinulla on ollut onnellinen, turvattu ja viriterikas lapsuus. Älä usko sitä paskaa, jota nämä tasapäistäjät suoltavat. Mistä sen tietää vaikka olisit ollut onnellisempi lapsena kuin haluat/ilkeät nykyisin myöntää. ;-)
- 2.
- 3.
-
Olipa mielenkiintoinen blogi. Itse kasvoin lapsena 80-luvulla perhepäivähoidossa (ja paljon toki kotonakin, äidin työpaikka oli silloin ihan lähellä, joten hoitopäivät eivät venyneet niin pitkiksi kuin monella lapsella nykyään.) Samassa kerrostalopihapiirissä oli oman hoitajani lisäksi pari muutakin perhepäivähoitajaa, joten tutustuin muihin lapsiinkin jo ennen koulua. Varsinainen esikoulu ei siihen aikaan ollut tavallista kuin nimenomaan päiväkodissa olleille, mutta jossain vastaavassa kerhossa muistan käyneeni kuusivuotiaana joitakin kertoja viikossa.
Sosiaalistuminen on monen asian summa, ja toisaalta vaikuttaisi, että myöhemmätkin positiiviset kokemukset voivat auttaa paljon. Lähes kaikki kaverini ovat tunteneet itsensä yläasteella hyljeksityiksi, ja vastareaktiona alkaneet ehkä itsekin uskoa outouteensa ja siihen, että ovat muun massan yläpuolella. (Sinänsä vaarallinen ajatus - silloin unohtuu, että muut ovat ihan oikeasti ajattelevia ja tuntevia yksilöitä, vaikkei se aina pitkälle näkyisikään. Eristäytymisen kierre on valmis, ja voisinpa veikata, että Pekka-Ericin ja Matin tekojen edellytyksenä on ollut tietty kyvyttömyys nähdä ympärillä oleva ihmismassa arvokkaina yksilöinä.) Lukio- tai opiskeluvuodet ovat sitten parantaneet, minäkin muistan lukiossa ilahtuneeni huomatessani, että ihmiset tuntuvat pitävän minua lähtökohtaisesti ihan mukavana tyttönä, jonka kanssa voi jutella, eikä friikkinä, johon päin ei kannata juuri vilkaistakaan. Tosin uskaltaisin väittää, että omalla kohdallani sosiaalisissa taidoissani ei oikeastaan ollut suurta vikaa, ja minulla on kyllä joka vaiheessa ollut ainakin pari kaveria, mutta podin pitkään varsin huonoa sosiaalista itsetuntoa, mikä sai minut vetäytymään helposti ns. vapaissa tilanteissa. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että koska katsoin olevani friikin maineessa anyways, olin koulutunneilla jopa yläasteella suht rohkea ilmaisemaan mielipiteitäni.
Eräs sukulaiseni on lastentarhanopettaja, ja arvostan ehdottomasti ammatillista varhaiskasvatusta. Toisaalta hänen kauttaan olen oppinut myös, kuinka aliresurssoitua kunnallinen päivähoito on, ja ammattitaitoisesta henkilökunnastakin on pulaa, ainakin täällä ruuhka-Suomessa.
Jos talous antaa myöten, niin kun itse lapsia saan, haluaisin jonkinlaisen keskiväliratkaisun. Voisin, lapsen isän kanssa ehkä vuorotellen, mielelläni hoitaa lastani kotona noin kaksivuotiaaksi: sen pienempi lapsi ei oikeasti päivähoidosta juurikaan hyödy, ja on ehkä helpompi sopeutuakin, kun osaa jo kävellä ja auttavasti puhuakin. Jos sitä pienempi lapsi on pakko laittaa päivähoitoon, yrittäisin saada perhepäivähoitopaikan, koska silloin lapsia ja aikuisia on vähän vähemmän ympärillä. Kaksivuotiaan voisin hyvin laittaa tarhaan. Vuosia en haluaisi olla työelämästä poissa, eikä kai olisi yhteiskunnallekaan hyödyksi, että akateemisesti kouluttautunut äiti antaa tietotaitonsa täysin vanhentua. En tällaista uhrausta vaatisi kyllä isältäkään. Sen sijaan olisi ihannetila, jos lapsen vaikka molemmatkin vanhemmat voisivat tehdä osa-aikaista työtä vaikka lapsen kouluikään asti, jotta hoitopäivät saisi pidettyä lyhyinä.
Ajamasi miesasian kannalta ei muuten myöskään kannata patistaa naisia kotiäideiksi, ellei nyt lottomiljonäärejä olla. Selvä seuraus nimittäin siitä, että vanhemmista vain toinen käy työssä, on se, että sen toisen onkin sitten joko tehtävä tavallisia töitä enemmän tai oltava senlaatuisessa ”vaativassa tehtävässä”, jossa joutuu joka tapauksessa tekemään töitä kelloa kyttäämättä, ehkä matkustelemaankin. Tulos: isä vieraantuu lapsistaan (ehkä vaimostaankin). Ja jos ero sattuu, saa kotiäiti lapset, lapset saavat isältä elatusmaksut, kotiäiti nappaa osansa miehen omaisuudesta mutta joutuu hankalan työnhaun eteen, isä näkee lapsiaan entistä harvemmin, varsinkin jos esim. viikonloppuina joutuu edelleen työmatkailemaan… (Noissa Mikkosissa tämä juttu ihmetyttää kyllä, isälläkö ei ole mitään arvoa? Vai käykö hän vain paraatitamineissaan katsastamassa katraansa, antamassa tikkarit ja merkitsemässä lasten pituuskasvun kynällä ovenkarmiin?)
- 4.
-
”Otan vain huomioon sen mahdollisuuden, että olen oikeasti ollut väärässä.”
”Oikeasti väärässä oleminen” on yhtä suhteellista ja henkilökohtaista kuin ”oikeasti oikeassa oleminen”. Kaikki riippuu siitä, mikä on subjektin tahtotila ja odotukset.
”Lapsuuteni oli koulun alettua enimmäkseen helvettiä maan päällä, ja pilluttomuudessa murrosikä ja nuoruusvuodet menivät hukkaan.”
Vain jos olet oikeasti sitä mieltä, että juuri vain ja ainoastaan seksin saaminen oli se tärkein yksittäinen asia mikä määritteli ja määrittelee sen kuka olet nyt.
Kävimme vaimon kanssa mielenkiintoisen keskustelun eilen kun katsoimme ensin Teemalta Darwinismi ohjelman ja sen perään Subilta Häät (sen jossa lesbot siunauttivat parisuhteensa). Tulimme näiden kahden ohjelman perusteella siihen tulokseen, että homoseksuaalisuus on biologiselta kannalta perimän kehityshäiriö ja näiden yksilöiden vanhempien geeniperimän yhdistyminen on evoluution kannalta epäonnistunut ja siten näiden kyseisten kahden geeniperimän yhdistelmän luonnollinen jatkuminen ja yhdistyminen on estetty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että homoseksuaalisuus olisi inhimillisenä ilmiönä jotenkin epänormaalia tai sosiaalisesti tuomittavampaa kuin muutkaan seksuaalisen käyttäytymisen ilmenemismuodot.”Mutta se ei muuta miksikään sitä, että into opiskella ja tietää enemmän maailmasta oli viime kädessä korviketta jollekin sellaiselle, mitä olin aina jäänyt ilman. Kyse oli täyttymättömästä kaipuusta. Täyttymätön kaipuu se minua ajoi kaikenlaisiin intellektuaalisiin harrastuksiin.”
Vaihtoehtona olisi ollut murhanhimoisen säälimättömän ihmisvihan ja tappamisvietin kehittyminen ?
”Mitä sitten kaipasin? On vallan mahdollista, että se, mitä kaipasin, oli juuri ”sopeutuneen ja tasapäistetyn” keskinkertaisen ihmisen onnellinen ja tasapäistetty elämä.”
Itse sanoit, että se mikä nimenomaan puuttui oli seksi (muu kuin autoeroottinen). Oletan, että kaikki muut ulkoiset onnellisen ja tasapäistetyn elämän tunnusmerkit täyttyivät. Eli loppujen lopuksi sinulta puuttui vain sosiaalinen viitekehys, jossa olisit saanut kehuskella ja paisutella niitä muutamia tragikoomisia seksikokemuksia joita sinulla olisi ehkä ollut oikeasti tai mielikuvituksissa.
Kaikki tämä (kouluhelvetti ja seksitön varhaisnuoruus) on ollut ja on arkipäivää (kymmenille)tuhansille suomalaisille lapsille ja nuorille. Näin ollen et ole koskaan ollut yksin ongelmiesi kanssa. Olet vain luullut, että olet.
”On vallan mahdollista, että kun nyrpistelin nenääni keskinkertaiselle ja tavanomaiselle poroporvarielämälle, kyse oli vain happamien marjojen asenteesta.”
Seksittömyys oli yleisempää kuin luulit. Oletan että taustasi perusteella kuulut siihen ryhmään, jolla oli varaa nyrpistellä poroporvarielämälle ja että happamat marjasi olisivat olleet kuitenkin kohtuulisen makeita karvauden sijaan.
”Mutta minun tulee myös voida kysyä itseltäni, oliko se kaiken kärsimyksen ja vaivan arvoista. Jos minulta olisi teini-ikäisenä kysytty, että nyt sinulla on kaksi mahdollisuutta: joko saat ensi yönä O*** N****seltä ja L**** J****selta pillua vuoron perään tai sitten pääset 37-vuotiaana monituhatpäisen yleisön eteen Dubliniin hurrattavaksi, kumman vaihtoehdon olisit luullut 16-vuotiaan pojan valitsevan?”
Mielestäni todennäköisin vaihtoehto on C: 16v onanoi itsensä onneen 4 kertaa (2 per typsy) ja jatkaa opiskelua uusin voimin.
”On sitten vielä eräs eettinenkin kysymys. Jos lapsi kärsii erikoisuudestaan, siitä että häntä ei ole tasapäistetty tarpeeksi, ja jos on satavarmaa, että lapsen kärsimys lakkaa, jos häntä tasapäistetään, eikö silloin ole moraalisesti ainoa oikea valinta tasapäistää?”
Riippuu siitä, onko kärsiminen todellista vai onko se vertaisryhmän harjoittaman painostuksen aiheuttamaa. Loppupeleissä on tullut sellainen tunne, että tämä päivähoito-keskustelu on taas kerran lähinnä naisten omaa jäsenten välistä nahistelua. Kotiäiteys (vanhemmuus ?) on Suomessa parjattu, aliarvostettua, jopa sosiaalisesti tuomittu ammatti. Naisen täytyy olla todella varma asiastaan ja luja tahtoinen jos aikoo valita tämän uran. Niin, ja miehelläkin täytyy olla sama katsantokanta ja tulopohja sen pitämiseen (ei ole aivan sattumaa, että meidän lapset ovat syntyneet noin 3 vuoden välein :-)). Ei ole yksi eikä kaksi kaveria jotka ovat vuosien saatossa kysyneet koska aion pistää vaimon töihin.
- 5.
-
”Selvä seuraus nimittäin siitä, että vanhemmista vain toinen käy työssä, on se, että sen toisen onkin sitten joko tehtävä tavallisia töitä enemmän tai oltava senlaatuisessa ”vaativassa tehtävässä”, jossa joutuu joka tapauksessa tekemään töitä kelloa kyttäämättä, ehkä matkustelemaankin. Tulos: isä vieraantuu lapsistaan (ehkä vaimostaankin).”
Tulos ei ole kuitenkaan itsestäänselvä. Jos vertaa ero- ja kotiäiti tilastoja niin kehtaan väittää että eroja tulee niihinkin perheisiin joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä.
”Ja jos ero sattuu, saa kotiäiti lapset, lapset saavat isältä elatusmaksut, kotiäiti nappaa osansa miehen omaisuudesta”
Mielenkiintoinen sanavalinta tuo ”nappaa”. Voisi melkein luulla, että kotiäiti on loisinut miehen siivellä ja lasten- ja kodinhoito ovat olleet välttämätön paha kaiken sen kokopäiväisen lorvimisen keskellä. ;-)
”mutta joutuu hankalan työnhaun eteen,”
Riippuu mikä on hankalaa. Hoiva-alalla on jatkuvasti paikkoja auki. Jos vaimo on ollut kotona vuosikymmenen niin ehkä kannattaa alkaa tehdä sitä, mihin on hankkinut käytännön kokemuksen (= lasten hoito).
”isä näkee lapsiaan entistä harvemmin, varsinkin jos esim. viikonloppuina joutuu edelleen työmatkailemaan…”
Taitaa tämäkin tapaamisoikeus ja sen puuttuminen olla tutkitusti sosiaali-ihmisten (pääsääntöisesti naisia) edesauttamaa kuin miesten halua.
”(Noissa Mikkosissa tämä juttu ihmetyttää kyllä, isälläkö ei ole mitään arvoa? Vai käykö hän vain paraatitamineissaan katsastamassa katraansa, antamassa tikkarit ja merkitsemässä lasten pituuskasvun kynällä ovenkarmiin?)”
Hyvä kysymys. Väittelyn nähtyäni voi olla niinkin, että rouva hoitaa asiat kotona niin, että Timo TA on klassisessa miehen asemassa. Tai sitten ei. ;-)
- 6.
-
”Olisikohan minusta tullut vuosikausiksi tuollainen omaa yksinäisyyttään tieten tahtoen ruokkiva mökkihöperö, jos minut olisi jo muutaman vuoden ikäisenä pantu päiväkotiin oppimaan ihmisyhteisön jäseneksi?
Tunnut kokonaan unohtavan että päiväkotejakin on erilaisia, itse tunnen työni puolesta lapsia joita jo päiväkodissa on kiusattu niin että he eivät ole voineet oppia ihmisyhteisön jäseniksi terveellä tavalla. Ja osa lapsista kärsii siitä että eivät voi rauhassa leikkiä silloin kun haluasivat, ja vaikka kuinka olisi joku mielenkiintoinen tehtävä kesken niin jos on aika mennä ulos niin silloin mennään, ei voi viivytellä yhtään, niinkuin kotona voisi.
Vanhempana vain useimmille ihmisille tulee tarve ajatella että jos olisi saanut elää lapsena näin…ja näin.. niin sitten ei olisi ollut tuota probleemaa, mutta sitten olisikin ollut joku toinen probleema (ehkä). Itse en oikein tajua tätä ajattelua. Vanhemmat yleensä tekevät sen minkä pystyvät ja tarkoittavat lapsensa parasta ja mitä sitä suotta kuluttaa aikaansa ja energiaansa murehtimalla miten asiat olisivat voinee olla. - 7.
-
Nina Mikkonen oli kyllä siinä tv-ohjelmassa todella kammoittava, vaikka hänen ajatuksissaan onkin toki puolensa. Itse kasvoin todella pienellä paikkakunnalla 60 -luvulla, jolloin ei vielä ollut kunnallista päivähoitoa. Silloin keskituloisten lapsillakin oli kotona hoitaja mikäli molemmat vanhemmat kävivät töissä. Se oli turvallista lapsuutta, mutta leikkikavereista oli välillä pulaa.
Minusta tuli yksinäinen luuseri osaltaan sen takia, että olen ainoa lapsi ja lähipiiriä oli muutenkin vähän. Sen takia minusta on tullut hyvin yksinäisyyteen hakeutuva ja samalla jotenkin saamaton, päämäärätön ja kilpailuvietitön. Pidän näitä ominaisuuksia ”ainoan lapsen syndroomana”. Ihminen vaatii jo lapsena läheistä seuraa, jotta hänelle kehittyisi kyky kilpailla huomiosta, vaatia osuuttaan vanhempien huolenpidosta ja rakkaudesta sekä taitoja tunnistaa ryhmädynamiikka. Näitä taitoja ihminen tarvitsee pärjätäkseen yhteiskunnassa so. saadakseen rahaa, hienon auton ja pillua.
Ainoalla lapsella nämä kyvyt jäävät vajavaisiksi.Kumma kyllä, nämä puutteet eivät haitanneet minua kovinkaaan lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta nyt aikuisen analysointikykyisen mielestä tuo näyttää aivan selvältä. Minut pitäisi ”uudelleensosiaalistaa” takaisin normaaliin yhteiskuntaan.
- 8.
-
Oma kokemukseni lasten päivähoidosta on kyllä myönteinen, jopa erittäin myönteinen. Tyttäreni oli neljävuotias ja poika kahden mennessään päiväkotiin. Tuossa päiväkodissa oli muuten mies johtajana. Lisäksi henkilökuntaan kuului eräs varttuneempi ja työlleen omistautunut hoitaja, joka kyllä keksi kaikenlaista virikettä lapsille.
Varsinkin tyttärestä tuli alkukankeuden jälkeen hyvinkin innokas päiväkodissa kävijä eikä poikaakaan voi moittia. Uskon, että molemmilla kehittyi nimenomaan tuo sosiaalinen puoli. Molemmat ovat tässä asiassa paljon parempia kuin vanhempansa.
Meillä kävi ehkä tuuri, kun saatiin päiväkoti, jossa selvästi vallitsi hyvä ilmapiiri.
Niin kuin monessa muussakin asiassa, ei päivähoito sinällään ole hyvä tai huono asia, sen paremmin kuin kotihoitokaan. Paljon riippuu jo lapsen omasta luonteesta, kaikille ei isot ryhmät kertakaikkiaan sovi. Olen kyllä sitä mieltä, että kotihoidossa olevat lapset tarvitsevat ainakin säännöllistä kerhotoimintaa tavatakseen muitakin lapsia. Juuri tarhaiässä lapset ovat kuitenkin ennakkoluulottomia, eikä esim. erilainen ihonväri ole ongelma(jolleivat vanhemmat sitten ole oikein erikseen muuta opettaneet).
Hyvä käsitys minulla on suomalaisen päivähoidon tasosta. Ei siellä mihinkään muottiin lapsia pakoteta. Kyse on viime kädessä henkilökunnan laadusta ja määrästä. Mikään järjestelmä ei ole niin hyvä, etteikö 'huono' ihminen pysty sitä pilaamaan ja päinvastoin.
Oma lukunsa on sitten, minkä ikäisenä hoitoon? Itse en ainakaan vauvaikäistä sinne vielä laittaisi. Kaiken kaikkiaan tämä on asia, josta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, joten lopetan tähän. - 9.
-
”Olen kyllä sitä mieltä, että kotihoidossa olevat lapset tarvitsevat ainakin säännöllistä kerhotoimintaa tavatakseen muitakin lapsia.”
Lapset tapaavat lapsia ihan luonnollisellakin tavalla ilman säännöllistä kerhotoimintaa.
Olen vakaasti sitä mieltä, että tämä argumentti on enemmän lähtöisin äityislomalla olevien naisien tarpeesta saada ”aikuisia” kontakteja kuin lasten myötäsyntyisestä kykenemättömyydestä luoda sosiaalisia kontakteja jokapäiväisissä tilanteissa.
”Juuri tarhaiässä lapset ovat kuitenkin ennakkoluulottomia, eikä esim. erilainen ihonväri ole ongelma(jolleivat vanhemmat sitten ole oikein erikseen muuta opettaneet).”
Totta. Tosin en ole varma mikä tuo ”tarhaikä” on.
Lisäksi huomauttaisin ettei nykyisin kannata sivuuttaa TV-ohjelmien antaman asennekasvatuksen (esim. ruma = paha) vaikutusta.
- 10.
-
Mitä ihmeen pahaa on säännöllisessä kerhotoiminnassa? Olkoonkin, ettei se ole spontaania, mutta toimii hyvänä alustana uusien kontaktien luomiselle sekä aikuiselle että lapselle. Kotona lastaan täysipäiväisesti hoitava vanhempi tarvitsee myös kontakteja kotipiirinsä ulkopuolelta, ja mikäli se hoituu vaikkapa kerhon kautta melko vaivattomasti, miksipä ei? Eivät kaikki asu kerrostalossa, jonka pihalla on se yhteinen hiekkalaatikko, jonka ympärille voi kerääntyä leikkimään.
On lapsenkin etu, että hänen vanhempansa ovat suht' tyytyväisiä ja samalla jos lapsikin joutuu/pääsee uusiin ryhmiin ja tilanteisiin, se on useimmiten kaikkien etu.
- 11.
-
No, minä olin jonkun sortin hoitopaikoissa suunnilleen koko lapsuuteni, eikä se minusta kyllä sen sosiaalisempaa tehnyt. Luulen, että kaikissa isoissa lapsilaumoissa on aina se yksi pahnanpohjimmainen, jota muut rökittävät, ja jos siihen asemaan johtuu, se ihan yhtä lailla tuhoaa sosiaalisten taitojen kehittymisen ja saa eristäytymään kaikista muista. Siinä syntyi vähän sellainen ajattelutapa, että toisten ihmisten seuraan ei halunnut mennä, koska siihenastisen kokemuksen perusteella he vain vittuilivat ja/tai vetivät turpaan.
Jos nyt jotain positiivista pitää sanoa tuosta laitoslapsuudesta, niin ainakaan minulle ei lapsena tai vielä teini-iässäkään kehittynyt mitään ylemmyydentunnetta tai ihmisvihaa, vaan opin pienestä pitäen olevani muita huonompi. Hyvin alistuneen elämänasenteenhan siinä oppi, mutta sillä asenteella ei synny uusia kouluampujia vaan ainoastaan lisää juoppoja surkimuksia sossun jonon jatkoksi. Eli tässä mielessä tuo mahdollisimman varhainen laitostaminen olisi yhteiskunnallisesti ajatellen hyvä ratkaisu. :D
- 12.
-
”Mitä ihmeen pahaa on säännöllisessä kerhotoiminnassa?”
Ei mitään. Mutta vanhemmuus on aika heikolla pohjalla, jos joka hemmetin asiaan tarvitaan ”asiantuntija” apua. Vanhemmat eivät voi/osaa muutaman sukupolven päästä mitään jos joka käänteeseen pitää saada asiantuntijalausunto. Kaikki omatoimisuus tapetaa jo lapsuudessa jos vanhemmat ulkoistavat senkin vähän ajan lasten seurasta aikuisille sijaisleikkijöille. Isän malli puuttuu jo liian monilta lapsilta. Päivähoito ja kerhtoiminta on viemässä äidinkin mallia logistokon suuntaan pois vanhemmuuden biologisesta (luonnolisesta ?) olemuksesta.
”Olkoonkin, ettei se ole spontaania, mutta toimii hyvänä alustana uusien kontaktien luomiselle sekä aikuiselle että lapselle.”
Jos kysymys on LASTEN kerhotoiminnasta niin miten ihmeessä aikuisten edut liittyvät ? Lapset tarvitsevat toki sääntöjä ja säännönmukaista toimintaa. Mutta onko kukaan tutkinut miten lapset kokevat sen, että vanhemmat ulkoistavat askartelun ja leikityksen kodin ulkopuolelle ?
”Kotona lastaan täysipäiväisesti hoitava vanhempi tarvitsee myös kontakteja kotipiirinsä ulkopuolelta, ja mikäli se hoituu vaikkapa kerhon kautta melko vaivattomasti, miksipä ei?”
Ollaan aika vaarallisella alueella jos vanhemmuus hoidetaan vaivattomaksi. Curling vanhemmuus on totta ja arkipäivää. Mutta olen aiemmin tulkinnut sen kaikkien esteiden ja vaikeuksien siivoamiseksi pois lapsen, ei vanhemman tieltä. Tosin Curling vanhemman lapsella on hyvät lähtökohdat jatkaa oppimaansa toimintamallia omiin lapsiinsa.
”Eivät kaikki asu kerrostalossa, jonka pihalla on se yhteinen hiekkalaatikko, jonka ympärille voi kerääntyä leikkimään.”
Totta. Mutta jos kukaan ei koskaan leiki hiekkalaatikolla niin sen tilalle laitetaan helposti jotain, josta on enemmän iloa aikuisille.
”On lapsenkin etu, että hänen vanhempansa ovat suht' tyytyväisiä ja samalla jos lapsikin joutuu/pääsee uusiin ryhmiin ja tilanteisiin, se on useimmiten kaikkien etu.”
Aivan. Mutta tyytyväinen vanhempi pitää olla läsnä eikä jossain poissa tilanteesta juomassa kahvia ja harrastamassa kurjuuden maksimointia muiden kohtalotovereiden kanssa.
- 13.
-
Ottamatta kantaa päivähoidon tai kotihoidon paremmuuteen totean että lasten päivähoito on Neuvostoliitossa suunniteltu ”kasvatusprosessi” jossa tavoitteena oli yli-ihmisten, ”neuvostoihmisten”, kasvattaminen. Ns. urbanistien ryhmä loi 1918-20 suunnitelman jossa vastasyntyneet lapset otettaisiin nopealla aikataululla yhteiskunnan kasvatettavaksi ”ainoalla oikealla tavalla” ajattelevien ja toimivien ammattilaisten kasvatettavaksi. Perusteluina tähän käytettiin mm. ajatusta että vanhemmilla on tunnepohjainen suhde lapseensa jolloin he saattavat sen pohjalta sallia lapselle kasvavan yksilöllisiä ajattelu- ja toimintatapoja jotka eivät palvele neuvostoyhteiskunnan tarpeita. Lähdetietoa löytyy teoksesta ”Uusi uljas ihminen” jossa esitellään mm. nämä ideat. Tätä ideaa myös Hitler hyödynsi Hitler jugendin luomisessa ja toiminnassa.
Päiväkotiajattelu sopi hyvin myös ns. ”kapitalistisen” yhteiskunnan tarpeisiin, tällä tavoin saatiin olosuhteitten pakosta kotona olleet naisetkin halvaksi työvoimaksi teollisuuden ja muiden työvoiman käyttäjien tarpeisiin.
Se mikä olisi tutkimisen arvoinen asia, olisivat nämä lähinnä uskonnolliset ryhmät joissa äiti useimmiten on kotona hoitamassa suurtakin joukkoa lapsia. Sellainen nyrkkituntuma asiaan on tuttavapiirin kautta tullut (en itse kuulu näihin ryhmiin) että esim. lasten alkoholin ja huumeiden käyttö, nuorten rikollisuus, varhaisraskaudet ja mielenterveyden häiriöt ovat esim. vanhalestadiolaisten joukossa todella vähäisiä kuten myös kouluhäiriköinti ja väkivaltaisuus. Koulumenestys ja sijoittuminen yhteiskuntaan näillä taas huomattavasti parempaa kuin ns. normaalipopulaatiolla. Sen nyrkkituntuman oikeaksi/vääräksi todistaminen olisi siinä mielessä tärkeää että siitä joko voitaisiin oppia jotakin tai sitten todeta että nykysysteemi on hyvä.
Uskonnollisten ryhmien kohdalla oleellisin ero lasten kasvatuksessa on lasten arvonmuodostuksen vahva ohjaaminen ja lapsen arvovalinnathan ovat hänen elämänsä ehdottomasti tärkein valinta. Millään muulla yksittäisellä tapahtumalla ei lapsen ja ja myöhemmän aikuisen elämään ole niin suurta vaikutusta kuin arvovalinnoilla.
Toinen nyrkkituntuma taas on se että voimakkaimmin äitien työssäkäyntiä ”ihmisoikeutena” puolustelevat naiset ovat niin vahvasti omiin tarpeisiinsa sitoutuneita ihmisiä että oma etu ja tarpeet menevät kaikessa muussakin kaiken muun edelle. Ei ainoastaan suhteessa lapsiin vaan myös parisuhteessa ja työyhteisössäkin.
Ne äidit joilla äidin vaistot ja naiseus vielä ovat tallella ja ne jotka ovat töissä olosuhteiden pakosta, usein pahoittelevat ja tosissaan sitä että heillä ei ole riittävästi aikaa lapsille. Ja kotona sitten ollessaan nämä äidit väsyttävät itsensä uupumukseen saakka kun yrittävät minin tavoin korvata poissaolonsa lapselle. Nämä äidit taas, joilla omat tarpeet ja ”oikeudet” ovat etualalla eivätkä ole kuulleetkaan sanaa kasvatusvastuu, saattavat lopun iltaa kotona roikkua tietokoneella tai olla ”tyttöporukan” riennoissa mukana. Lapsille järjestetään sitten muka kompensaationa ”laatuaikaa” pari tuntia viikossa, joka sekin saattaa äidin kohdalta totetua kännykkä korvalla. Näitä samoja ilmiöitä esiintyy yhtä hyvin myös isillä ja ihan yhtä paljonkin.
Nyt tarvitaan todellisuuteen pohjautuvaa tutkimustietoa tulevien päätöksien perusteiksi, eri asia on halutaanko/uskalletaanko sitä hankkia. Etukäteen on arvattavissa muutamien ryhmien raju vastarinta asian tutkimiseen.
Mieleni on avoin kaikille hyvää tulosta tuottaville vaihtoehdoille. - 14.
- 15.
-
”Sellainen nyrkkituntuma asiaan on tuttavapiirin kautta tullut (en itse kuulu näihin ryhmiin) että esim. lasten alkoholin ja huumeiden käyttö, nuorten rikollisuus, varhaisraskaudet ja mielenterveyden häiriöt ovat esim. vanhalestadiolaisten joukossa todella vähäisiä kuten myös kouluhäiriköinti ja väkivaltaisuus.”
Hmm hmm, tämä vähän riippuu ympäristöstä. Omassa eteläsuomalaisessa kotikylässäni oli yksi vanhoillislestadiolaisperhe, ja kieltämättä sen perheen lapset olivat kilttejä, menestyivät koulussa eivätkä häiriköineet tai sekoilleet päihteiden kanssa.
Sitten taas toisaalta… Myöhemmin tapaamani ihmiset, jotka ovat kotoisin lestadiolaisvaltaisista kunnista, ovat kuvanneet lestadiolaisperheiden lapsia nimenomaan raaoiksi ja säälimättömiksi koulukiusaajiksi, tosin tietysti he ovat kiusanneet vain ”vääräuskoisten” perheiden lapsia - ja tehneet tämän niin vanhempiensa kuin lestadiolaisten opettajienkin mandaatilla, eli sinänsä kysymys ei varsinaisesti ole häiriköinnistä, mutta kovin positiivisena sitä ei silti voi pitää.
- 16.
-
Katsoin itsekin tuon ko. ohjelman ja kyllä järkytti se Mikkosen suoranainen fanaattisuus. Itselle tuli sellainen olo, että jostakin syystä tämän henkilön pitää ylikompensoida kotiäidin rooliaan. Vakuuttaa itsensäkin siitä, että on nyt tehnyt oikean ratkaisun. Lisäksi nuo historialliset käsitykset päivähoidosta totalitaarisen (vasemmistolaisen) yhteiskunnan tuotteina ovat silkkaa potaskaa. Suomessakin ensimmäisiä lastentarhoja- ja seimiä perustivat valistuneet teollisuupatruunat ja kristilliset yhteisöt, eli juuri se viiteryhmä, johon Mikkoset väittävät kuuluvansa.
Lisäksi on kummallista se, kuin Timo T.A. puhuu siitä, että päiväkodit olisivat jotenkin nykykasvatuksen pilanneet. Tämäkin osoittaa vaan surkeaa historiantuntemusta. Etenkin 1900 -luvun alussa lapset menivät erittäin aikaisin lastenseimiin, teollisuuskaupungeissa jopa neljän viikon ikäisinä, koska äitien piti mennä henkensä pitimiksi töihin. Ei ollut äitiyslomia silloin.
Itse en ole koskaan varsinaisessa päiväkodissa ollut, sensijaan erilaisissa kerhoissa kyllä, useampia kertoja viikossa. Ja naapurissa hoidettavana myös. Itselleni on kyllä jäänyt erittäin positiiviset muistot näistä kerhoista. Vaikka vanhemmat ovat lapselle tärkeitä, ei lapsi varttuessaan sitä oman vanhemman seuraa koko aikaa kaipaa ja kyllä vanhempikin on oikeutettu omaan aikaan välillä.
- 17.
-
”Sellainen nyrkkituntuma asiaan on tuttavapiirin kautta tullut (en itse kuulu näihin ryhmiin) että esim. lasten alkoholin ja huumeiden käyttö, nuorten rikollisuus, varhaisraskaudet ja mielenterveyden häiriöt ovat esim. vanhalestadiolaisten joukossa todella vähäisiä kuten myös kouluhäiriköinti ja väkivaltaisuus.”
Et ole tainnut koskaan asua oikeilla lestadiolaisalueilla? Sen julmempaa koulukiusaamista ei olekaan, kuin alueella, jossa on paljon lestadiolaisia ja vähän muita. Kotona jo opetetaan, että muut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin, voit vaan kuvitella miten tällainen opetus vaikuttaa lasten suhtautumiseen oman uskontokunnan ulkopuolisiin.
Mielenterveysongelmia tuntuu kyllä lestadiolaispiireissä olevan ihan yhtä paljon kuin muuallakin, niistä vaan vaietaan helposti. Skitsofrenia kun on osittain perinnöllinen sairaus, niin sitä ko. uskontokunnassa on tietyissä suvuissa jo lasten lukumääränkin takia runsaasti.
- 18.
- 19.
- 20.
-
”Tämä tarkoittaa, että he eivät ole sisäistäneet moraalia, vaan ainoastaan näyttelevät sitä yhteisön mieliksi, ja kun he joutuvat tuon sosiaalisen kontrollin ulkopuolelle, hunningolle joutuminen on varsin suuri riski.”
Meidän kunnassa oli hihhuli pappi (jonkin sortin lestadiolainen) mutta lestadiolaiset eivät olleet valtaväestöä.
Sattui sitten ihme papille vanhoilla päivillään ja sai lapsen. Joku irvileuka osti sitten pojalle television 7-v syntymäpäivälahjaksi. Ei voinut pappi kieltää lahjaa pojalta. Kovasti haukkui toosaa mutta samaan hengenvetoon sitten kehui ohjelmia.
- 21.
-
”Katsoin itsekin tuon ko. ohjelman ja kyllä järkytti se Mikkosen suoranainen fanaattisuus. Itselle tuli sellainen olo, että jostakin syystä tämän henkilön pitää ylikompensoida kotiäidin rooliaan. Vakuuttaa itsensäkin siitä, että on nyt tehnyt oikean ratkaisun.”
Aivan selkeästi rouva on joutunut puolustamaan valintaansa oikein lujasti. Mikä sinänsä ei minua yllättänyt. Yllätys oli suorastaan raivotautinen itsehillinnän menetys. Asian ydin hukkui esitystavan taakse.
Ei muuten voinut olla sattumaa, että rouvan opponenttina systeemiä puolustamassa oli mies eikä nainen. Tuskin olisi väittely kiihtynyt noin yksipuolisen raivoavaksi vuodatukseksi jos opponentti olisi ollut nainen.
Salaliittoteoreetikot liikkeelle….. :-)
- 22.
-
Inhottava realisti noin nyrkkituntumalla ottamatta kantaa ottaa koko jorinassaan nimenomaan kantaa lahkolaisen kotiäitiyden puolesta, sillä päiväkodissa lapsista kasvatetaan kommareita. Hyi olkoon.
Vielä tässä pennut kummankaan sortin aivopesuun.Lahkolaisten tiukat moraaliarvot on täytynyt kehittää syrjäseuduilla, jottei koko populaatiosta tule cajuneita. Ehkäpä kotiäitiys onkin jonkin verran parempi vaihtoehto, mutta kuka meille maksaa niin isoa palkkaa että voidaan elättää akka ja pennut sänkyyn - siinähän se perusongelma on.
- 23.
-
”Toisaalta - naimattomaksi mieheksi jääminen on tunnetusti sekä mielen että ruumiin terveydelle vielä tuhoisampaa kuin tupakointi ja ryyppääminen, ja lukioiässä pukille pääseminen voi olla pitkällä tähtäimellä myös tiedemaailmassa menestymisen kannalta tärkeämpää kuin kuusi laudaturia. Ainakin se suojannee nuorukaista jossain määrin depressiolta, tuolta kauhealta taudilta, joka nitistää nerotkin.”
Tässä on tiedekunta- ja laitoskohtaisia eroja. Toisilla laitoksilla, esim. fennougristiikassa pitää tutkijankin olla kova panomies, joka voitelee tarvittaessa latunsa eteenpäin munallaan, tai feministi, kun taas esim. kasvatustieteessä liian näkyvä paneminen on kiellettyä. Liian monta kaatoa vievät mustalle listalle opiskelijapiireissäkin. Vain feministit etenevät.
- 24.
-
19.
Tuo on todella mielenkiintoinen huomio, joka pätee kaikkiin tavallisesta yhteiskunnasta erillään eläviin ja itseään erityisen oikeaoppisina pitämiin yhteisoihin. Pohjois-Ranskassa, jossa pääsin seuraamaan algerialaisten nuorten elämää lähempää kuin olisin oikeastaan halunnutkaan, vaikutti siltä, ettei fundamentalistikaavun, parran ja meiningin, sekä kadunkulmassa narkkaamisen välillä oikein ollut mitään vaihtoehtoja, kuten omilla aivoilla ajattelu ja omasta elämästä vastuun kantaminen.En tiedä onko päiväkoti tuossa niin oleellinen, mutta ainakin uskonnollisten koulujen tukemista kannattaa harkita kahteen kertaan. Lapset ovat luonnostaan ennakkoluulottomia, joten eri etnisten ryhmien ja uskontojen taktinen sekoittaminen voisi heittää muutakan kapulan fanaattisen kotiväen rattaisiin. Kun kotona kuulisi toista ja päiväkodissa ja koulussa toista, se oma ajattelu voisi alkaa jossain vaiheessa.
Itse en ollut ikinä päiväkodissa, mutta kävin pari kertaa viikossa seurakunnan kerhossa (ihan nynnyluterilaisessa, jossa ei juurikaan uskontoa ilmennyt joulukuvaelmaa ja jotain lauluja lukuunottamatta) leikkimässä ja askartelemassa. Ihan kivoja muistoja siitä on, mitä nyt tyhjistä vessapaperirullista (?) askarteleminen ärsytti jostain syystä.
- 25.
-
Pyydän anteeksi allaolevan ilmaisuni epätarkkuutta.
***************
Ottamatta kantaa päivähoidon tai kotihoidon paremmuuteen totean että lasten päivähoito on Neuvostoliitossa suunniteltu ”kasvatusprosessi” jossa tavoitteena oli yli-ihmisten, ”neuvostoihmisten”, kasvattaminen. Ns. urbanistien ryhmä loi 1918-20 suunnitelman jossa vastasyntyneet lapset otettaisiin nopealla aikataululla yhteiskunnan kasvatettavaksi ”ainoalla oikealla tavalla” ajattelevien ja toimivien ammattilaisten kasvatettavaksi.
*****************
Sen olisi pitänyt kuulua seuraavasti.
Ottamatta kantaa päivähoidon tai kotihoidon paremmuuteen totean että lasten päivähoito, valtakunnanlaajuiseksi suunniteltuna, yhteiskunnan toteuttamana ja rahoittamana ja selkeillä yhteiskunnan määrittelemillä ”kasvatuksellisilla” tavoitteilla varustettuna, on Neuvostoliitossa suunniteltu ”kasvatusprosessi” jossa tavoitteena oli yli-ihmisten, ”neuvostoihmisten”, kasvattaminen. Ns. urbanistien ryhmä loi 1918-20 suunnitelman jossa vastasyntyneet lapset otettaisiin nopealla aikataululla yhteiskunnan kasvatettavaksi ”ainoalla oikealla tavalla” ajattelevien ja toimivien ammattilaisten kasvatettavaksi. Jne…
Toki kaikki eivät lapsiaan sinne panneet/saaneetkaan, isoäideillä on ollut merkittävä osuus Neuvostoliiton aikaisessa lastenkasvatuksessa. - 26.
-
Niin kuin itse sanoit: molemmissa hoitotavoissa on riskinsä. Minusta hoitoTAPAA olennaisempi asia taitaa olla se, kuinka/ketkä hoidon toteuttavat. Päiväkotihomma voi toimia, jos päiväkodin ryhmät eivät ole järkyttävän suuria ja jos henkilökunta on tehtävänsä tasalla. Kotihoito toimii, jos kotona oleva vanhempi on hommansa tasalla ja antaa lapsen sosiaalistua muiden kanssa vaikka sitten hiekkiksellä.
Kumpikin hoitotapa voi myös tuottaa karmaisevia ihmisiä, tai ainakin olla edesauttamassa sellaisten kehittymistä.
- 27.
-
Koska meikäläisellä todellakin on vain nyrkkituntuma asiantilaan uskonnollisten ryhmien sisällä ja samoin näyttää tilanne olevan muillakin, pitäisi asiaa kunnolla tutkia. Eikä pelkästään lestadiolaisten osalta vaan muidenkin valtaväestöstä poikkeavien ryhmien osalta. Mm. kiinalaiset ja vietnamilaiset maahanmuuttajat näyttäisivät, edelleen nyrkkituntuman mukaan kasvattavan lapsistaan erilaisia kuin valtaväestö omistaan.
Kunnollinen eläminenhän ei toki edellytä mihinkään uskonnolliseen ryhmään kuulumista. - 28.
-
Älkää nyt unohtako, että TTA on paitsi merkittävä mediapersoona, myös salainen agentti (Suomen armeija, CIA) ja cowboy. Huonosti käy, jos hälle vintsuilee.
Toivottavasti muuten kirjoittaa muistelmansa tässä lähivuosina, sieltä tulisi varmaan melko värikästä tekstiä. :D
- 29.
-
Olisis syytä muistaa että se pullantuoksuinen ydinperheihanne, joka retoriikassa on usein ollut se ”vanha kunnon tapa kasvattaa vastuullisia ja tasapainoisia ihmisiä” on harha. Suomessa ei juuri koskaan ole ollut isätienaaäitihoitaa - työnjakoa muuta kuin kaupunkien keski- ja yläluokan keskuudessa viime vuosisadalla. Ja näissäkin tapauksissa kasvatusvastuu oli pitkälti omasta elämästään luopuneilla kodinhoitajilla.
Ja lasten päivähoito on saksalaista perua jo 1800-luvulta (”Kindergarten”), ei Neuvostoliittolaista.
- 30.
-
”Ja näissäkin tapauksissa kasvatusvastuu oli pitkälti omasta elämästään luopuneilla kodinhoitajilla.”
Jokaikinen ihminen joka saa palkkaa työpanostaan vastaan on luopunut omasta elämästään.
- 31.
-
Jos rouva Mikkosen mielipidettä jatkaa loogisesti eteenpäin niin lapsia ei myöskään kannatta laittaa kouluun koska siellä heille voidaan opettaa kaikkea epäilyttävää joka on ristiriidassa perhee arvomaailman kanssa, kuten nyt esimerkiksi suvaitsevaisuutta..
Pakistanissa äärimuslimit polttavat kouluja samasta syystä, ehkä Mikkosetkin keksivät jotain vastaavaa sitten kun pojat ovat kouluiässä. Lisäksi peruskoulu on kopioitu DDR:stä joten siitäkin syystä sen on saatanasta…
- 32.
-
”Jokaikinen ihminen joka saa palkkaa työpanostaan vastaan on luopunut omasta elämästään.”
Huh, millaista työpäivää tämä iskä oikein painaa? Itse olen myynyt hieman yli 30% valveillaoloajastani työnantajalleni. Arkiviikkoa kohden. Vastaava osuus wanhan hyvän ajan kodinhoitajalla oli noin 95%.
- 33.
-
”Huh, millaista työpäivää tämä iskä oikein painaa? Itse olen myynyt hieman yli 30% valveillaoloajastani työnantajalleni. Arkiviikkoa kohden. Vastaava osuus wanhan hyvän ajan kodinhoitajalla oli noin 95%.”
Eiköhän nyt tietämättömyys paskaa olemattomat muistot. Palkollinen on palkollinen on tai oli sitten kodinhoitajana yksityisperheessä tai duunarina firmassa. Vaikka työpäivät kodinhoitajilla olivat ennen pitkiä niin täytyy muistaa, että niin ne olivat muillakin palkansaajilla. Lisäksi ennen työtempo ja tahti oli aivan eri tasolla kuin nykyään. Kotiapulaisilla työn lomassa kahvitunti oli hyvinkin ihan koko tunti ja taukoja ei vietetty työn ääressä. Tehtaassa tai konttorissa oltiinkin vähän tiukemmassa lieassa.
Mitä tulee nykyprolen ”vapaaseen” elämään niin totta, 30% kaikesta ajasta menee työnantajalle (plus työmatkat kuluineen olettaen ettei työ kulje mukana kotiin). Pitää kuitenmin muistaa, että palkasta maksetaan korkeat verot joiden vastikkeeksi sillä saatuja palveluita kokoajan huononnetaan, asumuksena on joko pankille pantattu talo tai kovahintainen vuokrakämppä, ruoat ostetaan isoilta ketjuilta useinmiten törkeään kiskurihintaan, ”vapaa-aika” hoidetaan usein enemmän tai vähemmän maksullisissa merkeissä. Se ei ole vapautta jos saa vapaasti valita eri tuotemerkkien väliltä joita on niin pyyteettömästi mainostettu mediassa.
Illuusio oman elämän herruudesta on juuri sitä. Ennen ja nyt. Ei ole mitään perusteltua syytä mollata pelkästään entisaikojen kodinhoitajien ammattikuntaa omasta elämästään luopumisesta.
Mitä taas tulee kotiäiteihin niin sen sanon ettei ole montaa ylevämpää tekoa kuin laittaa lasten etu taloudellisen yltäkylläisyyden edelle samalla kun uhmaa yhteiskunnan normeja ja suvaitsemattomuutta kun jää kotiin huolehtimaan ja ottamaan vastuu oman jälkikasvunsa hyvinvoinnista ihan itse henkilökohtaisesti.
Moni mies ei samasta selviytyisi. Nyt laman alkaessa saa nähdä kuinka monessa perheessä mies jää työttömäksi kun vaimon työt jatkuvat. Ja kuinka moni näistä perheistä päättää ottaa lapset pois päivähoidosta kulujen säästämiseksi (hoitomaksu hyvinkin 100-200€ per lapsi kuukaudessa tuloista riippuen).
- 34.
-
Kyse ei ollut entisaikojen kodinhoitajien mollaamisesta vaan siitä, että se pullantuoksuinen, ylevä ja lasten eteen uhrautuva kotiäitiys on myytti. Etenkin kun viitataan nostalgisesti johonkin wanhaan hywään aikaan jolloin asiat olivat mallillaan - myös perheen roolijaon ja lastenhoidon suhteen.
Mies selviytyisi kodin henkenä olemisesta siinä missä nainenkin jos umpiluutuneet ja -taantumukselliset asenteet joita Mikkosenrouvakin edustaa muuttuisivat. Missä määrin kodinhengen/hengettären jatkuva läsnäolo on välttämätöntä lapsen hyvinvoinnille, on toinen asia. Noin yleisesti ottaen ihmiset ovat itse parhaita oman arkensa asiantuntijoita ja lapsen koti- tai päiväkotihoidosta valitsemiseen vaikutta kokolailla moni asia. Esimerkiksi lapsen luonne, vanhempien luonne, hoidon taso, lapsen kehitystaso, vanhempien työtilanne, naapurusto, paikkakunnan muu kerhotoiminta ja muut sen kaltaiset asiat. Silti jotkut paukapäät (Mikkonen/Tomperi) haluavat tämän monimutkaisuuden pelkistää päivähoito on hyvä/paha-akselille.
- 35.
-
”Tämä nyt vain ei juolahda rouva Mikkosen mieleen, koska hänen miehellään on varaa maksaa ne pehmikkeet, joilla hänet eristetään karkean ja kovan yhteiskunnallisen todellisuuden tölväisyiltä.”
Vautsi, Panu, hieno lause! Älä ikinä luovu tään blogin pitämisestä!
Nää helmet pelastaa harmaimmankin maanantai-aamun.