Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kielitiede, Siirtolaisuus, Hömppä, Irlanti

maastamuutto, Suomen tuho, Suomen loppu, isänmaallisuus, Suomen rappio, raaistuminen, raakalaisuus, raakamaisuus, raakalaiset, emigraatio, poismuutto, provo, trollaus

Muuan tuttava Doire Cholm Cillestä, paikasta, jonka varmaan tunnette paremmin Londonderryn nimellä, tiedusteli minulta viime viikolla Facebookissa, olisinko mahdollisesti kiinnostunut muuttamaan heidän kaupunkiinsa organisoimaan kielenelvytystyötä. Toinen tuttava taas on nykyään iirinkielisen lehden päätoimittaja, joka on tarjoutunut suorastaan kahisevaa vastaan julkaisemaan kaikki iirinkieliset esseet ja artikkelit, joita minulle vastedes juolahtaa mieleen laatia. (Yhden jutun hän on jo painanutkin, mutta toistaiseksi en ole uskaltanut laskuttaa häntä, koska en tiedä, miten tuollaiset tulot käytännössä verotetaan Suomessa.) Irlanti on ehkä pahemmassa talouspulassa kuin konsanaan sitten suuren nälänhädän, mutta minä olen lopultakin päässyt iirinkielisissä piireissä niin ison kihon maineeseen, että minua lähestytään tällaisissa merkeissä. On siis aika kysyä itseltään, olisiko jo aika muuttaa sinne - vaimokin on antanut ymmärtää, ettei hänellä ole mitään periaatteellisia vastalauseita.

En bekant från Doire Cholm Cille, en ort som ni säkert bättre känner igen som Londonderry, frågade mig förra veckan på Facebook, om jag vore intresserad av att flytta till deras stad för att organisera språkarbetet där. En annan bekant är idag chefredaktör för en iriskspråkig tidning och har erbjudit att mot betalning ge ut alla de essäer och artiklar som jag eventuellt skriver på iriska. (En artikel har han redan tryckt, men tills vidare har jag inte vågat fakturera honom, eftersom jag inte vet hur sådana här utländska inkomster beskattas i Finland.) Irland är kanske i värre kris än någonsin sedan stora hungersnöden, men jag har äntligen lyckats bli tillräckligt uppskattad och välkänd i de iriskspråkiga kretsarna för att bli föremål för sådana här närmanden. Då blir det aktuellt att fråga sig, om det ändå inte vore dags att flytta dit - frugan har faktiskt låtit mig förstå att hon inte har några principiella invändningar.

Muuan itäeurooppalainen toisinajattelija, jota kommunistiset vallanpitäjät ahdistelivat, kuvasi kokemustaan mielipidevainosta sanoen, että kotiseudusta oli tullut ahdistava vieras maa. Tämä sanamuoto on usein pyörinyt mielessäni sinä aikana kun olen kirjoitellut tänne Plazalle. Kuten tiedämme, maan vastenmielisin ja viheliäisin ihmissaasta on rellestänyt kommenttilaatikossani jo viiden vuoden ajan, koska se tyyppi, joka releoi tälle porukalle heidän poliittiset ideansa ulkomaisista propagandatehtaista on jostain selvittämättömästä syystä kouristuksenomaisesti kiinnostunut vaatimattomasta henkilöstäni; ja se kuva, jonka nämä verkkoväittelijät antavat yhteisestä kansastamme ei ole suorastaan mairitteleva. Juujuu, netti on toki niiden valtakuntaa, jotka eivät ole hankkineet itselleen elämää, ja siksi kuvakin on vääristynyt; mutta kyllä minä piru vieköön ihmettelen, mihin se säällisten ihmisten enemmistö oikein on kätkeytynyt, kun netin vallitseva poliittinen virtaus on hilpeän ja hillittömän rasistinen, raakamainen nihilismi, nautinnonhaluinen murhanhimo, jota paremman nimityksen puutteessa kutsutaan aivan liian kohteliaalla nimellä äärioikeistolaisuudeksi.

En östeuropeisk oliktänkare trakasserad av de kommunistiska makthavarna beskrev sin upplevelse av förföljelsen som att hembygden hade förvandlat sig till ett ångestframkallande främmande land. Den här ordalydelsen har jag ofta tänkt på under den tid jag skrivit här på Plaza.fi. Som ni vet har landets vedervärdigaste och tarvligaste mänskliga avskum vältrat sig i min kommentarlåda sedan fem år tillbaka, eftersom den man som reläar detta gäng deras politiska idéer från utländska propagandafabriker av någon outgrundlig orsak fattat krampaktigt intresse för min anspråkslösa person, och den bild dessa webbdebattörer gett av menige man i det här landet har varit föga smickrande. Visst-visst, nätet är deras rike som inte skaffat sig ett liv, och sålunda är bilden skev, men nog fan undrar man vart den där anständiga majoriteten tagit vägen när den förhärskande politiska övertygelsen på nätet är en uppsluppet och hejdlöst rasistisk, barbarisk nihilism, en njutningssökande mordlystnad, som i brist på bättre beteckning brukar hedras med det alltför hövliga epitetet högerextremism.

Tämä murha-aate vetoaa ilmeisesti raakalaiseen meissä kaikissa: kuten omasta katkerasta kokemuksesta tiedän, sekä toimittajat että oikeuslaitos puolustavat mieluummin raakalaisia kuin raakalaisten uhreja. No juu, tiedänhän minä että tuuli on kääntynyt: kaksi pahinta rasistikiihottajaa on nyt tuomittu maksamaan vähän taskurahaa sikamaisimmista törkeyksistään, joita he ovat roiskineet pitkin nettiä viime vuosikymmenen puolivälistä saakka. Nyt kaikki toimittajanplantut yhtäkkiä uskaltavatkin sanoa heistä pari halveksivaa sanaa, nyt pilapiirtäjätkin tohtivat nauraa heille. Missä himputissa te olitte silloin kun minä olin ainoa joka uskalsi arvostella heitä? Ja pankaahan merkille, että olin joka kerta oikeassa, kaikessa mitä tästä porukasta sitten sanoinkin. Myös siitä, kuinka he ihannoivat Venäjän rasismia ja julmuutta. Mutta se on kai yhdentekevää, koska keskustankin uusi puoluejohtaja pitää sotilasliittoa Venäjän kanssa kannattavaa perussuomalaista tosi hyvänä kaverina. Pojat ovat olleet samalla maanpuolustuskurssilla, ja varmaankin siellä on opetettu ennakoivaa Venäjälle antautumista.

Denna mordideologi tilltalar tydligen barbaren i oss alla: som jag vet av egen bitter erfarenhet, föredrar både journalisterna och rättsväsendet att ta i försvar barbarerna, inte deras offer. Åjavisst vet jag att vinden nu vänt: två av de värsta rasistiska agitatorerna har blivit dömda till att betala lite fickpengar för sina svinaktigaste fräckheter, som de hållit på med sedan mitten av förra årtiondet. Nu vågar alla murvlar plötsligt yttra sig föraktfullt om dem, nu vågar karikatyrtecknarna hånskratta åt dem. Var fan var ni när jag var praktiskt taget den ende som kritiserade dem? Och märk väl att jag alltid till slut fick rätt, vad jag än påstod om extremhögern. Även när det gällde deras idealisering av rasismen och grymheten i Ryssland. Men det är väl sak samma, eftersom den nye partiledaren för Centern storgillar den sannfinske politiker som föreslagit att Finland skulle ingå försvarsallians med Ryssland. Killarna har nämligen varit på samma försvarskurs, som antagligen var ägnad åt hur man kapitulerar till ryssarna i förebyggande syfte.

Suomi on siis tällä hetkellä moraalisessa kaaoksessa, jonka on aiheuttanut pitkälti äärioikeiston nettiaktivismi. (Tämän aktivismin objektiivisena liittolaisina toimii se porukka, joka uskottelee itselleen edistävänsä ”sananvapautta” - esimerkiksi Suomen ehdottomasti vahingollisin ja vaarallisin kansalaisjärjestö Effi.) Suuri osa nuoristamme on oppinut kaiken tietonsa poliittisesta toiminnasta nettifoorumeilta, mikä tarkoittaa, ettei heistä koskaan voi tulla mitään muuta kuin syöpäsoluja oikeusvaltion ruumiiseen: heille sekä oikeistoradikalismi että nettinatsien toimintatavat ovat normaalia poliittista vaikuttamista, ja se ”sananvapaus”, jota he kannattavat, on vapautta perustaa nettijengejä sen vainoamiseksi, jonka mielipiteitä he eivät kannata. Sananvapaus tarkoittaa heille kiusaamisen vapautta. Vapautta olla kiusaajan puolella valtiovallan häiritsemättä.

Finland befinner sig alltså för närvarande i ett moraliskt kaos, som främst framkallats av den högerextremistiska nätaktivismen. (En del av de som objektivt medverkar i denna aktivism inbillar sig givetvis gärna att de främjar ”uttrycksfrihet”, som t ex Finlands absolut skadligaste och farligaste organisation Effi.) En stor del av våra ungdomar har inhämtat alla sina kunskaper om hur politik fungerar från nätfora, vilket innebär att de aldrig kommer att bli annat än kancerceller i rättsstatens kropp: för dem är både högerextremismen och de metoder nätnazisterna tillämpar det normala sättet att påverka, och den ”uttrycksfrihet” de omhuldar är friheten att bilda nätgäng för att idka klappjakt mot den vars åsikter man inte gillar. Uttrycksfrihet är för dem likabetydande med mobbningsfrihet. Friheten att ta parti för mobbaren utan att behöva vara rädd för att statsmakten ingriper.

Kaikki tämä - että meillä on nuori sukupolvi josta ei koskaan tule vastuuntuntoisia demokraattisen maan kansalaisia, että ulkomaisten ajatustehtaiden fasistinen propaganda nyt mielletään ”isänmaallisuudeksi” - masentaa pitkälti siksi, että äitini kuoltua muutamia kuukausia sen jälkeen kun debytoin tällä alustalla olen tuntenut velvollisuudekseni puhua hänenkin puolestaan, en vain oman itseni. Hän oli luonteeltaan ja ajatustavaltaan huomattavasti minua vanhoillisempi, mutta samanaikaisesti hän oli säällisesti kasvatettu ihminen, sellainen joita ei keskuudestamme enää löydy, ja juuri siksi hyvin vihamielinen kaikenlaista rasismia kohtaan. Hänen kuoltuaan minulla oli ehkä ihanteellisia kuvitelmia siitä, kuinka yhdistäisin ja sovittaisin yhteen oman nuoruudenaikaisen radikalismini ja hänen terveen vanhoillisuutensa uudeksi järkeväksi isänmaallisuudeksi. 2000-luvun alussa tämä tuntui jopa realistiselta, sillä siunattu postmodernismi tuntui luoneen uuden ihmisen - vapaan ihmisen, joka postmodernin ironian hengessä saatoi ammentaa molemmista maamme poliittisen ja sielullisen historian lähteistä - sekä valkoisen että punaisen Suomen lähteestä. Sitten tulivat breivikiläiset äärioikeistolaiset ja kylvivät uuden eripuran keskuuteemme, sellaisen jota emme olleet kokeneet sitten sisällissodan aikoihin. Se uusi isänmaallisuus oli siis helmiä sioille.

Allt det här - att vi har en ung generation som det aldrig blir ansvarskännande demokrater av, att fascistisk propaganda från utländska tankefabriker nu räknas som ”fosterländskhet” - känns nedstämmande inte minst därför, att jag sedan min mors frånfälle några månader efter min bloggardebut här på Plaza.fi känt mig förpliktigad att inte bara föra min egen, utan också hennes talan. Hon var betydligt mera konservativ till lynne och tankesätt än jag, men samtidigt var hon en anständigt uppfostrad människa av den sort som inte längre existerar och som sådan mycket kritisk mot rasism. Efter hennes död hyste jag kanske idealistiska drömmar om att sammanföra och förena min egen ungdomliga radikalism och hennes sunda konservatism till en ny sorts förnufting fosterländskhet. I början av tjuguhundratalet kändes detta även realistiskt, ty den välsignade postmodernismen föreföll ha gett upphov till en ny sorts människa - en fri människa, som i den postmoderna ironins anda kunde ösa ur bägge källorna i vår lands politiska och mentala historia - både ur det röda och det vita Finlands källa. Sedan kom de breivikistiska högerextremisterna och sådde en ny tvedräkt bland oss, någonting som vi inte upplevt sedan inbördeskrigets dagar. Det var alltså bortkastat med den där fosterländskheten.

On siis runsaasti hyviä syitä lähteä maasta, enkä minä ainakaan varaa niitä itselleni: jos joku teistä lukijoista ei ole varma painuuko tiehensä vai ei ja kokee, että olen yllä sanomallani puhutellut juuri häntä, olen iloinen jos olen voinut auttaa häntä tekemään maastamuuttopäätöksensä. Voisin mainita lisääkin: vuodet ”maahanmuuttokriitikkojen” törynviskonnan maalitauluna ovat saaneet minut kerta kaikkiaan muuttamaan mielipidettäni hyvinvointivaltiosta. Minua ei erityisemmin nappaa maksaa veroa sellaisten tyyppien ruokkimisesta ja hyysäämisestä, jotka omistautuvat minuun kohdistuvalle järjestäytyneelle loanheitolle netissä. Mieluummin pitäisin verorahat itselläni ja asuisin aidatulla alueella, jonne roskaväellä ja häiriköillä ei ole asiaa.

Det finns sålunda ymnigt med skäl att lämna landet, och jag tänker inte lägga beslag på dem: om någon av er läsare vacklar mellan beslutet att åka eller inte åka härifrån och känner sig tilltalad av allt jag sagt ovan, är jag glad om jag kunnat bidra till hans eller hennes beslut att  utvandra. Jag kunde nämna även några andra: åren som en måltavla för ”invandringskritikernas” okvädinsord har fått mig att definitivt ändra åsikt om välfärdsstaten. Jag är inte särskilt villig att betala skatt för att mata och hysa sådana där typer som ägnar sig åt organiserad smutskastning mot mig på webben. Jag skulle faktiskt föredra att behålla skattepengarna och bo på ett omgärdat område utan tillträde för värstingar och fridsstörare.

Tuskinpa kuitenkaan muutan Derryyn lähitulevaisuudessa. Jos olisin vuosikymmentä nuorempi olisin ehkä aivan innoissani mahdollisuudesta asettua asumaan Pohjois-Irlantiin ja kirjoittaa siitä - ehkä jopa tänne Plazalle. Se poliittinen epävakaus, joka omassa maassa tuntuu niin tavattoman ahdistavalta tekee vieraasta maasta vain eksoottisemman ja kiehtovamman. Siksi on sellaisia ihmisiä kuin amerikkalainen matkakirjailija PJ O’Rourke, joka on etsiytynyt kaikenlaisiin konfliktipesäkkeisiin vain kokeakseen tilanteen hirtehiset tai järjettömällä tavalla hullunkuriset piirteet. Itse tunnen kuitenkin liikaa myötätuntoa pohjoisirlantilaisia kohtaan - tunnen liian monta pohjoisirlantilaista henkilökohtaisesti - voidakseni kirjoittaa heidän elämästään kuin jostain koomisesta kuriositeetista.

Jag tror dock inte att jag kommer att flytta till Derry inom överskådlig framtid. Vore jag ett årtionde yngre så skulle jag kanske vara sprudlande entusiastisk över tanken att bosätta mig i Nordirland och skriva om det - kanske här på Plaza.fi. Den politiska instabilitet som känns så djupt oroande i ens eget land gör det främmande landet bara mera exotiskt och fascinerande. Därför finns det folk som den amerikanske reseskildraren PJ O’Rourke, som sökt sig till allehanda konflikthärdar för att se det galghumoristiska eller absurt komiska i situationen. För min del solidariserar jag dock alltför mycket med nordirländarna - jag känner tillräckligt många av dem personligen - för att skriva om deras liv som om det vore en komisk kuriositet. 

On toinenkin syy. En minä oikeasti taida olla hirveän innostunut organisoimaan iirinkielisyystyötä kaikista mahdollisista paikoista juuri Derryssä. Iirinkielisyysliikkeen arkiturhautumiin osallistuminen saisi minut luultavasti aivan epätoivoiseksi. En jaksaisi kaikkia niitä reppanoita, jotka väittävät rakastavansa sitä kieltä, mutta jotka eivät saa askarreltua kokoon ensimmäistäkään lausetta tekemättä törkeitä kielivirheitä - ja jotka osasivat iiriä tasan yhtä huonosti viisitoista vuotta sitten, kun tutustuin heihin netin kautta. Täällä Suomessa sitä vastoin voin lukea ja kirjoittaakin itse kirjallisuutta ensiluokkaisella iirillä saamatta vaikutteita siitä hirveästä siansaksasta, jota Irlannissa mongerretaan.

Det finns också ett annat skäl. Jag tror att jag när allt kommer omkring inte är så värst intresserad av att komma och organisera återupplivningen av iriskan i Derry, av alla ställen. Att delta i den iriska språkrörelsens vardagliga frustrationer skulle antagligen få mig att bli helt förtvivlad. Jag skulle inte orka med alla stackare som påstår sig älska språket men inte klarar av att pussla ihop en enda mening utan att begå ruskiga språkfel - och som talade och skrev precis lika usel iriska för tie eller femton år sen då jag lärde känna dem via nätet. Här i Finland kan jag däremot läsa och skriva själv litteratur på förstklassig iriska - utan att påverkas av den horribla rotvälska dom rådbråkar på Irland.

Panu Höglund