Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kansainväliset suhteet, Maailmanpolitiikka

ydinvoima, ydinvoimalat, ydinkatastrofit, tsunami, Japani, japanilainen teknologia, Japanin ydinonnettomuus, ydinturvallisuus, säteilyturvallisuus

Kun meitä lapsena peloteltiin radioaktiivisuudella, yksi synkimpiä ja dramaattisimpia väitteitä oli, että jalkapallon kokoinen möykky plutoniumia riittäisi tappamaan koko ihmiskunnan, jos se levitettäisiin tasaisesti joka jampan elimistöön. Tämä on sinänsä totta, mutta triviaalia. Merkittävin plutoniumisotooppi, josta yleensä puhutaan kun puhutaan plutoniumista eli ²³⁹Pu, on - kuten raskaat radioaktiiviset alkuaineet useinkin - alfasäteilijä. Alfasäteily on radioaktiivisen säteilyn muodoista kaikkein vaarattomin, koska sen voi pysäyttää pahvinpalallakin; alfasäteilyä lähettävät alkuaineet ovat todella vaarallisia vasta kun ne joutuvat elimistön sisään. Siksi on jotensakin yllättävää, että juuri plutoniumista on tehty ydinvoiman vastustajien propagandassa se kaikista pahin säteilymyrkky.

Under mina barndomsår, när alla massmedier skrämde oss med radioaktivitet, påstods det bland annat att en klump plutonium i storlek med en fotboll skulle vara nog för att utplåna hela mänskligheten, om atomerna i den skulle spridas ut jämnt i allas lungor. Det här är kanske sant, men trivialt. den viktigaste plutoniumisotopen, den man vanligen menar när man talar om plutonium, ²³⁹Pu, är en alfastrålare, som tunga radionuklider ofta är. Alfastrålning är inte så farligt som de andra formerna av radioaktiv strålning, ty alfapartiklarna kan blockeras t o m med en vanlig pappkartong. Alfastrålande element blir riktigt farliga bara inne i kroppen. Sålunda är det något förvånande att det är just plutoniumet som i antikärnkraftsagitationen utmålats som världens värsta tänkbara strålningsgift.

Tavallisin vastaus plutoniumkammoisille on kysyä, miten ne atomit sitten käytännössä levitetään koko maailman ihmisiin, kun ydinpommikin on vain ohimenevä kertalaaki, jonka säteilyvaikutus on rajallinen. Nuorena ydinvoiman vastustajana ja tuolloin yhä luonnontieteellisen alan opiskelijana päädyin kuitenkin Tšernobylin jälkeen ajattelemaan, että sellainen tapa kylvää radioaktiivisuutta laajalle alueelle tosiaankin on olemassa: ajetaan vain ydinvoimala sellaiseen tilaan, jossa sen sisuskalut röyhyävät paljaina eikä niitä saa sammutettua. Valitettavasti Japanin esimerkki tuntuisi viittaavan sellaiseen, että olin silloin nuorena oikeassa. Joudun siksi tarkistamaan näkemystäni ydinvoimasta synkempään suuntaan.

Det självklara svaret till folk med plutoniumskräck är att fråga, hur plutoniumet i praktiken kunde spridas till alla människor i världen, när även atombomben bara exploderar en enda gång och har en begränsad och övergående effekt. Som en ung kärnkraftsmotståndare och naturvetare såg jag mig dock efter Tjernobylolyckan tvungen att konstatera, att det faktiskt fanns ett sätt att strålningsförgifta stora områden: man behöver bara ett kärnkraftverk som står och pyr dagarna i ända med öppen inneslutning och inte går att kylas ned. Dessvärre antyder situationen i Japan nu att mina ungdomliga farhågor var berättigade. Därför bör jag väl ändra min åsikt om kärnkraften igen, den här gången i pessimistisk riktning.

Ydinreaktorissa ei tietenkään voi syntyä ydinräjähdystä. Tästä muistutetaan myös ydinvoiman vastustajien suosituimmissa propagandakirjoissa, vaikka ydinvoiman fanaattisimmat kannattajat jaksavat esittää vastustajat höperöinä, jotka kuvittelevat ydinreaktoria ydinpommiksi. Esimerkiksi kirjassa ”Ydinvoima aloittelijoille”, jota kai on 1970-luvun marxismihöystöineen pidettävä juuri sellaisena kamalana vihervasemmistolaisena hapatuksena, korostetaan, ettei ydinvoimalan tarvitsekaan räjähtää, koska ”yksi röyhtäisy ajaa saman asian”. Väite on hieman karkeasti esitetty, mutta on siinä jonkin verran asiaa: jos ”röyhtäisy” venyy kovin pitkäksi, saastevaikutukset voivat olla huolestuttavan suuria laajalla alueella. Täällä meillä on tahoillansa puhjennut asian tiimoilta ylimitoitettua hysteriaa, kun väki on alkanut hamstrata joditabletteja, mutta paneehan se hieman miettimään, että toisella puolen maapalloa ilmenevä ydinvoimalaonnettomuus on havaittavissa täkäläisilläkin geigermittareilla. Se ”röyhtäisy” kulkee tosiaan kauas tuulten mukana.

En riktig atombombsliknande explosion är givetvis omöjlig på ett kärnkraftverk. Detta står att läsa också i populära propagandaskrifter för kärnkraftsmotståndare, även om de fanatiska kärnkraftsbejakarna alltid framställer motståndarsidan som tokstollar som inte kan skilja på kraftverk och atombomb. Nu måste jag citera ur minnet den finska versionen av boken ”Kärnkraft för nybörjare”, som med sin tydliga bismak av sjuttiotalistisk marxism torde utgöra ett paradexempel på ”grön vänsteragitation”. Även i denna bok framhävs det tydligt att ett kärnkraftverk inte kan explodera och inte ens behöver göra det, eftersom det räcker att ”ge till en rapning”. Det är ganska grovt uttryckt, men saknar inte en viss sanningshalt: en tillräckligt långt utdragen ”rapning” kan tydligen förorena ett stort område ganska illa. Hos oss har oron om kärnkraftolyckan i Japan lett till överdrifter och hysteri, när folk börjat hamstra jodtabletter, men det sätter nog myror i huvudet på en att en kraftverksincident som skett någonstans långt bortom ära och redlighet ändå kan registreras på våra geigermätare här. Som vinderna blåser kan ”ekot” av den där ”rapningen” faktiskt förnimmas långa vägar.

Pitäisikö siitä ydinvoimasta sitten luopua, meillä tai Japanissa? Sitä en todellakaan tiedä enkä osaa sanoa, mutta varmaa on, että poliittiset vaatimukset ydinturvallisuuden kiristämiseksi tästä vahvistuvat ja aiheuttavat taloudellisia rasitteita ydinvoiman kannattavuudelle. Ydinvoiman kannattajille tämä on tietysti äärimmäisen potutuksen ja kiukun aihe, mutta politiikka nyt on tämmöistä, että maailmalla tapahtuu asioita ja niihin reagoidaan meillä. Tšernobylin tapauksen saattoi aikoinaan kuitata sanomalla, että Neuvostoliitossa kaikki oli rempallaan ihmisoikeuksista energialaitoksiin. Japani on kuitenkin vuosien varrella saanut maineen huipputeknologian mallimaana, jossa myös maanjäristyksiin on vuosisatojen kokemuksen ansiosta ymmärretty varautua. Jos emme voi luottaa japanilaiseen osaamiseen, voimmeko luottaa omaamme?

Borde vi, eller borde japanerna, då avveckla kärnkraften? Jag kan på rak arm varken svara ja eller nej, men det kan jag ta gift på att det blir mer och mer politiska krav på förbättrad atomsäkerhet, och detta kommer att innebära högre kostnader och mindre lönsamhet för kärnkraften. Kärnkraftsanhängarna kommer givetvis att ogilla det skarpt, men det är så politiken dessvärre fungerar: det sker saker ute i världen och hos oss reagerar folk på det. Tjernobyl kunde man alltid avfärda med en hänvisning till att ingenting ändå fungerade som det skulle ha gjort i Sovjet, varken energiförsörjningen eller de mänskliga rättigheterna. Japan däremot har under åren kommit att uppfattas som ett föredömligt teknologiland, och vad gäller jordbävningar har vi väl kunnat invagga oss i övertygelsen att japanerna säkert garderat sig mot alla eventualiteter med sin sekellånga erfarenhet av ostadig grund. Om vi inte kan lita på japansk know how, kan vi lita på vår egen?

En voi sanoa, että olisin erityisen ilahtunutkaan, jos tämä tapaus aiheuttaa ydinvoimalle uusia vastoinkäymisiä, mutta odottaisin ydinvoiman kannattajien lopultakin opettelevan hieman diplomaattisempia ja asiallisempia otteita. Itse asiassa ydinvoimalobbari Matti Putkonen, jonka oletettavasti vihreisiin kohdistuvan kaunan siivittämä loikkaus perussuomalaisiin taannoin herätti huomiota, edusti saamieni tietojen mukaan juuri sellaista typerää ja taktisesti taitamatonta lobbaustyyliä, joka on aiheuttanut tarpeetonta pahaa verta ja todennäköisesti ajanut suuren joukon periaatteessa ydinvoimaan neutraalisti suhtautuvia ihmisiä vastustajien riveihin. Tarkoitan tietysti sitä, että kaikki ydinvoiman vastustajat erotuksetta leimataan hysteerisiksi ja tietämättömiksi tädeiksi ja samalla ydinvoima esitetään jännittävänä tulevaisuuden energianlähteenä, jonka vaaratkin ovat kiehtovaa tieteiskirjallisuutta. Tällainen on nimittäin samanlaista tunteilla markkinoimista kuin se vastapuolen harrastama, eikä se jää ihmisiltä huomaamatta.

Jag kan inte precis glädjas åt de nya motgångar som denna incident kommer att åsamka kärnkraften, men jag skulle nog gärna se förespråkarna äntligen lära sig lite diplomati och sakligare argumentering. Nyligen väckte det en viss uppmärksamhet att kärnkraftslobbaren Matti Putkonen hoppade av sossarna för att bli sannfinländare i stället, antagligen på grund av ett inrotat agg mot de gröna. Enligt vad jag hört representerade denne Putkonen precis den korkade och okunninga lobbningsstil som väckt en massa onödigt ont blod och antagligen drivit en massa ursprungligen neutralt inställda till motståndarlägret. Jag avser här den stil som går ut på att utmåla alla motståndare som hysteriska och okunniga tanter medan kärnkraften framställs som en spännande, futuristisk energikälla och dess risker och faror som fascinerande science fiction. Det här är nämligen precis likadan emotionsbaserad marknadsföring som den som utövas av motståndarna, något som folk nog i längden är klyftiga nog att begripa på egen hand.

Panu Höglund