Kotiryssien aika
23.2.2007
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Politiikka, Maailmanpolitiikka
Viikonlopun Ilta-Sanomat intoutui uhoamaan paljastavansa Paavo Lipposen KGB-yhteydet. Se lehti oli tietysti aivan pakko ostaa, koska oikeistodemari ja myöhäsyntyinen asevelisosialisti Lipponen vaikutti lievästi sanoen epäuskottavalta ehdokkaalta KGB:n vaikuttaja-agentiksi. Eikähän lehdessä paljoa sitten asiasta sanottukaan, kunhan vihjaistiin dramaattisen otsikon Lipposella oli tiivis KGB-yhteys alla, että Lipponen oli ilmeisesti pitänyt jotakuta Neuvostoliiton lähetystövirkailijaa ”kotiryssänään”. Sanaa ”kotiryssä” ei tekstissä tosin taidettu mainita, mutta kaikki, jotka 70-80-luvuista jotain muistavat, tietävät kyllä, mitä termillä tarkoitetaan: suomalaisten toimittajien ja poliitikkojen neuvostoliittolaisia ”kavereita”. Silloin ennen vanhaan kotiryssistä jopa tapeltiin, koska tärkeällä ihmisellä kuului sellainen olla; jos Lipposellakin nuorena oli, se tuskin todistaa muuta kuin että hän oli, pakinoitsija Ollin sanoin, ”aikalaiskauden mukana virtaava nuorimies”.
Lipponen on tietysti kiistelty mies, jonka särmikäs ja epädiplomaattinen persoonallisuus on omiaan herättämään voimakkaita reaktioita: en minäkään hänestä erityisemmin pidä, vaikken nyt itsekin vanhana, kyynisenä ja konservatiivisena ole enää läheskään joka asiasta eri mieltä hänen kanssaan. Minulla on kuitenkin paljon henkilökohtaisestikin hampaankolossa Lipposta vastaan, varsinkin hänen muutamien vuosien takaiset todella vihaksi pistäneet puheensa opiskelijoille. Voitte olla varmoja siitä, että jos Lipponen oikeasti joutuu vaikeuksiin ja epäsuosioon, täältä lentää katapultillinen mutapaakkuja herran niskaan.
Kutkuttavan vahingoniloisuuden näkökulmasta tuntuisi kihelmöivän miellyttävältä ajatella, että kaikista suomettumiskauden kokeneista poliitikoistamme juuri Lipponen paljastuisi KGB:n veri- ja aivomassapuuron ryvettämäksi секретный сотрудникiksi. Sinänsähän se ei olisi hirveän ihmeellistä, koska oikean neuvostoagentin voi olettaa nykyisessä poliittisessa tilanteessa pyrkivän sotkemaan jälkensä omaksumalla oikeistolaisia asenteita ja leimaamalla nykyvasemmistolaiset - nekin, joiden ideologinen napanuora neuvostojohtoiseen kommunismiin on ohut tai täysin olematon - ”kommunisteiksi” tai tavalla tai toisella ulkomailta ohjatuiksi, vallankin kun hän ei tietenkään oman menneisyytensä vuoksi pysty ymmärtämään nuorten ihmisten voivan innostua vasemmistoidealismista ihan vilpittömän, naiivin maailmanparannushalunsa vuoksi. Mutta kuten sanottu, näillä näkymin Lipposen kohdalla on ollut kyse ainoastaan tavallisesta kotiryssäkulttuurista, joten puhutaan mieluummin siitä.
Nykypäivän näkökulmasta tuntuu hämmentävältä, että suomalaiset tiedottajat ja vaikuttajat tieten tahtoen pyrkivät henkilökohtaisiin suhteisiin sellaisen laitoksen kanssa, jonka nimikirjaimet herättävät mielikuvia salaisista teloituksista, puhkiammutuista takaraivoista, metsiin joukkohaudatuista ruumiista ja mielisairaaloihin väkisin kyörätyistä, voimakkailla lääkkeillä kidutetuista ja joskus tapetuistakin ihmisistä: KGB, КГБ, Комитет государственной безопасности, ”Valtion turvallisuuskomitea”. Toki KGB:tä ei meillä kutsuttu KGB:ksi, vaan presidentti Kekkosen käytännön mukaan ”puoluelinjaksi”: UKK totesi avoimesti, että neuvostoliittolaisten kanssa asiat hoidetaan oikeasti ”puoluelinjan” kautta, ja se nyt vain on se menettelytapa, johon on pakko tottua, jos haluaa saada jotain aikaiseksi. Talvisodan aattona KGB:n silloisen inkarnaation (siitä käytettiin lyhennettä NKVD, joka tosin tarkoittaa koko sisäministeriötä, tai vanhalla neuvostokielellä sisäasiain kansankomissariaattia) edustaja, virallisesti pelkän lähetystösihteerin arvoinen Boris Jartsev teki tunnusteluja aluevaihtoneuvottelujen aikaansaamiseksi. Neuvotteluissa ei päästy puusta pitkään, ja sitten tuli talvisota: Kekkosen aikainen tulkinta asiasta oli, että jos Jartsev, joka vaatimattomasta diplomaattitittelistään huolimatta ilmeisesti oli paljon tärkeämpi mies kuin suurlähettiläskään, olisi alusta lähtien otettu vakavasti, talvisota olisi voitu välttää.
Varmaankin niitä aikoja muistellen kaikki uskottelivat itselleen Kekkosen aikana, että pitää olla ”kontakteja” Neuvostoliittoon, koska joka ivanov ja platonov voi olla uusi Jartsev, jonka tuttavuus voi olla kullanarvoista uraputken, kaupanteon tai potentiaalisten lehtiskuuppien kannalta. Mahdollisesti jotkut kotiryssien hamuajat halusivat myös vilpittömästi rakentaa kansojen ystävyyttä Suomen ja Neuvostoliiton välille ja päästä eroon omasta ryssänvihastaan ja ryssänpelostaan, mikä sinänsä olisi ollut arvostettavaakin, jos kyseessä olisi ollut oikea tasavertaisten, vapaiden kansalaisten välinen vuorovaikutus. Valitettavasti kotiryssät eivät olleet mitään tavallisia venäläisiä eivätkä vilpittömästi liikkeellä, vaan diktatuurimaan tiedustelupalvelun palkattuja edustajia, ja jokainen, joka piti heitä tavallisen kansan edustajina, petti itseään.
Tiedän, että lukijoideni joukossa on kaikenlaisten rasisti-, öyhötys- ja kryptonatsijärjestöjen aktivisteja, kannattajia ja konspiraattoreita, jotka hihkuen rientävät kommenttiosastolle julistamaan, että Kekkosen aikainen kotiryssäkulttuuri on jollain tavalla sama asia kuin nykyinen ”pakolaisten hyysääminen”. Asetan ilmauksen ”pakolaisten hyysääminen” lainausmerkkeihin, koska se on rasistiuskonnon mystinen käsite, liturgiakaava, jolla ei tietenkään ole mitään merkitystä meille kristityille ja muille kyseistä maailmankatsomusta tunnustamattomille vääräuskoisille. Todellisuudessa analogia ei tietenkään pidä vettä, koska pakolaiset ja maahanmuuttajat eivät ole minkään diktatorisesti hallitun yhtenäisvaltion agentteja, vaan kirjava joukko ihmisiä eri maista ja maanosista. Tämä siis valmiiksi selitykseksi sille, miksi sen porukan ininät taas kerran poistetaan kommenttiosastolta sitä mukaa kun niitä ilmaantuu sinne - niin että ne tavanomaiset syyttelynsä ”sensuurista” he voivat jo etukäteen tunkea siihen reikään, josta heidän mielipiteensä, ajatuksensa ja koko sielunelämänsä ovat peräisin.
Palataanpa kuitenkin itse asiaan eli kotiryssien aikakauteen. Tietysti oma kotiryssä merkitsi suomalaiselle vaikuttajalle suurempaa statusta, mutta ei Suomi 70-luvullakaan ollut mikään itäeurooppalainen alusmaa, jossa venäläisten kanssa kaveeraaminen olisi ollut välttämätöntä kaikilla virkaportailla ja elämänaloilla. Sitä paitsi siihen aikaan oli mahdollista elellä hiljakseen ja omassa tahdissaan tavallisena ihmisenä - silloin ymmärrettiin vielä, ettei kaikkien tarvitse koko ajan luoda uraa tai tyrkyttäytyä julkisuuteen ollakseen onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Politiikan ja talouden ylimmän sikariportaan ulkopuolella tuskin kenenkään oli oikeasti pakko hankkia itselleen ryyppykaveria ja drastukamraattia Tšekan miesten joukosta saadakseen muutakin leivän päälle laitettavaa kuin ylähuulen. Silti sellaisia hankittiin, eikä ilmeisesti koettu kovin suuria omantunnontuskia, vaikka kaikille lienee ollut selvää alusta pitäen, minkä viraston poikia tässä ollaan vokottelemassa.
Ilmeisesti taustalla oli sama kaipuu Pahan kiihottavaan kosketukseen, joka saa naiset kirjoittamaan rakkauskirjeitä vangituille murhaajille ja kuuluisat, menestyneet ihmiset kaveeraamaan moottoripyöräjengiläisten kanssa. Vallasta toki siinäkin on kyse. Valta toisten ihmisten hengen yli on valtaa alastomimmillaan ja kiihottavimmillaan. KGB edusti täysin häikäilemätöntä ja säälimätöntä väkivaltaa, ja tilanteessa, jossa omalla puolella, liittolaisena on pidäkkeettömiä ja armottomia väkivallan tekijöitä, itse kukin varmasti kokee juovuttavaa vallan tunnetta ja nauttii ajatellessaan, että ”minun kaverini” voi tarpeen vaatiessa riistää hengen keneltä tahansa käden käänteessä.
Kotiryssäkulttuuri ei ole tiettävästi juurikaan antanut aihetta oikeusjuttuihin. Reilu kaksikymmentä vuotta sitten oli puheenaiheena televisiotoimittaja Matts Dumellin tapaus. Dumell pidätettiin näyttävästi ja pantiin ankariin kuulusteluihin, jossa kerrottiin, että kaikki ne kaksi tai kolme kotiryssää, joiden kanssa hän oli edellisten vuosien ajan yleisen käytännön mukaan lounastanut, kuuluivat KGB:n siihen osastoon, jolla oli lupa laittomuuksiin. Dumell, joka sittemmin kirjoitti kokemuksistaan muistelmateoksen Minä vakooja, katsoi luovuttaneensa tšekalaisille ainoastaan julkisia ja tunnettuja tietoja, mutta sai muutaman kuukauden vankeusrangaistuksen. Vuosi oli 1984, jolloin taistolaisajan pahimmasta neuvostokyyristelystä oli jo päästy ohi, ja Supon piti ilmeisesti näyttää, ettei täällä sentään KGB ihan miten tahansa saanut mellastaa. Mutta koska kotiryssien hyvittelyyn olivat osallistuneet valtakunnan silmäätekevät kaikista puolueista - kokoomuslaisetkin olivat varmasti mukana todistamassa ulkopoliittista kelvokkuuttaan - oikeasti ryvettyneisiin ei päästy kiinni, ja uhrattavaksi valittiin Dumellin kaltainen pikkutekijä.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Minä en oikein ymmärrä, miksi kaikkia vuosikymmeniä vanhoja Stasi- tai KGB -kytkentöjä jaksetaan kaivella. Vaikka joku olisikin sattunut luovuttamaan valonarkoja tietoja neuvostovakoojille, mitä väliä sillä enää olisi? Maanpetos lienee niitä rikoksia, jotka vanhenevat.
Minulle on vanhemmiten oikeasti tullut yllätyksenä millaista ”viitta ja tikari” -meininkiä maailmalla todella on. Luin joskus teininä (ja sen jälkeenkin) mielelläni kaikenlaisia agenttiromaaneja, ja ajattelin: ”hehheh, niin varmaan, ei tuollaista oikeasti tapahdu.” Sittemmin olen alkanut ymmärtää, että tapahtuu kyllä.
Väkivallasta vielä: minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi väkivaltaa käyttäviä ihmisiä ihannoidaan. Ihmisestä lähtee henki hyvin helposti, ja kuka tahansa meistä pystyy tappamaan toisen, jos todella haluaa. Väitän, että kynnys pikaistuksissa suoritettuun tappoon on itse asiassa varsin matala. Toki vakoojat sun muut väkivallan(kin) ammattilaiset käyttävät äärimmäistä väkivaltaa vakain tuumin ja harkiten, mutta sitä ei kyllä mielestäni voida millään logiikalla pitää ihailtavana käytöksenä. Ihmiset on perin outoja.
- 2.
-
”Minä en oikein ymmärrä, miksi kaikkia vuosikymmeniä vanhoja Stasi- tai KGB -kytkentöjä jaksetaan kaivella.”
Kauhea kliseehän tämä on, mutta kansakunta joka ei tunne historiaansa on _ainakin_ tuomittu toistamaan sitä. Ei siinä sen kummempia.
- 3.
-
Oletko muka huomannut, että ihmiskunta olisi toistaiseksi oppinut olemaan toistamatta historiassa tehtyjä virheitä?
Sitäpaitsi minusta on eri asia tutkia asiaa kansakunnan historia -näkökulmasta kuin vaalit tulossa, kaivellaan tunkiota -näkökulmasta.
- 4.
-
Nykyisen lainsäädännön mukaan (en jaksa kaivella Finlexistä jotain 1970-luvun aikaista Rikoslakia) maanpetos vanhenee 30 vuodessa, törkeä maanpetos ei koskaan. Vakoilu ja törkeä vakoilu vanhenevat vastaavasti. Jos siis joku on tehnyt maanpetoksen tai vakoillut (mutta ei törkeää kummassakaan tapauksessa) 1970-luvun loppupuolella, rikos vanhenee pian.
Rikosten vanhenemisessa on käytössä maksimirangaistukseen perustuva asteikko, joka löytyy niin ikään Rikoslaista. ”Murha ei vanhene koskaan”-lausahdus perustuu siis siihen, että kun murhan maksimirangaistus (ja samalla minimirangaistus) on elinkautinen vankeus, oikeus syyttää ja tuomita murhasta ei vanhene. Muita rikoksia, joista voidaan tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen, ovat jo mainittujen lisäksi joukkotuhonta, törkeä valtiopetos ja terroristisessa tarkoituksessa tehty tappo.
Meni kuitenkin vähän aiheesta ohi, joten kirjoitan aiheeseen liittyvän kommentin erikseen :).
- 5.
-
Tunkion kaivelu on yksi todellinen syy kotiryssien muisteluun. Ei tarvitse olla edes vaaleja lähellä, kun tietyt paljastetut tahrat eivät unohdu niin helposti kuin toiset. Lisäksi puolueettomallekin toimittajalle asioiden paljastaminen on itsetarkoitus, ja riippuu ihan kuulijasta, onko asia vain jotain tunkiosta kaiveltua vai erityisen tärkeä tieto, jonka perusteella omia kantoja on syytä tarkistaa.
Ihan rivikansalaisestakin voi nimittäin tuntua ikävältä, jos vallassa on edelleen joku ihminen, joka on todistettavasti ennenkin vahingoittanut sitä instituutiota, jota hän nyt hallitsee. En malta olla vertaamatta tätä vielä tuohon rikosten vanhenemiseen: vaikka joku olisikin sattunut tappamaan (mutta ei murhaamaan) ihmisen lähes 30 vuotta sitten saamatta rangaistusta, mitä väliä sillä enää olisi? Tappo on rikos, joka vanhenee.
- 6.
-
Ihmisellä voi olla laillisesti kontakteja vieraan vallan turvallisuuspalveluun, mutta käytännössä sellaisessa hommassa on erittäin suuri riski syyllistyä vakoiluun. Minusta on kuitenkin järjetöntä räiskiä nyt lokaa seitsenkymmenlukulaisten päälle, sillä tuosta ajasta on kulunut vuosikymmeniä. Neuvostovakoilu ei uhkaa maamme turvallisuutta millään tavoin. Sen sijaan olisi pikemminkin huolestuttava niistä nykypoliitikoista, joilla on tiiviit suhteet erinäisiin länsivaltoihin. Venäjä ei ole ainoa maa, jolla on suurlähetystössään tuntuvasti vakoojia.
Kanssakäymisessä kenen tahansa ulkomaalaisen kanssa olisi aina toimittava niin kuin kyseinen henkilö olisi oman maansa tiedustelupalvelun agentti: ei mitään sellaista tietoa, jota ei löydy helposti netin julkisista lähteistä. Sen sijaan paljon puhetta säästä, kulttuurista ja muista vaarattomista aiheista.
- 7.
-
Tunkion kaivelu on erinomainen metafora. Mätänemään jätetty tunkio haisee matalla intensiteetillä pitkään, kunnolla kaiveltu ja ilmastettu tunkio muuttuu huomattavasti terveellisemmäksi kompostiksi joka polttaa itsensä loppuun ja jäljelle jää inerttiä humusainesta joka on jopa hyödyllistä maanparannusaineena.
Jos vaalien läheisyys edesauttaa tunkion kaivelua niin hyvä että edes silloin.
- 8.
-
Tämä ei liity aiheeseen, mutta sanonpa kuitenkin. Kun Panu jossain edellisessä kirjoituksessaan epäili, että kaikki feministit tunkevat rynnäköllä tukemaan Kurosen toimintaa, niin blogostanian pääarkkifeministi on hiukan erimieltä…
Panu tietää kyllä, ketä tarkoitan. Enkä epäile ollenkaan, etteikö Panu löytäisi hänen jutustaan paljonkin huomautettavaa, mutta eräs asia on yksiselitteinen: feministin mielestä Kurosen toiminta ON tuomittavaa. :)
Mutta en jatka aiheesta, kunhan ilmoitin tiedoksi.
- 9.
-
Matts Dummkopf oli toiminut niiden KGB:n miesten postilaatikkona, toimittanut heille osoitteeseensa tulleita kirjeitä avaamattomina. Epäilemättä täysin merkityksetöntä puuhaa, mutta selkeästi vakoilua.
- 10.
-
@7
Ongelmana tämän tunkion kaivamisessa on se, ettei sitä voi saada kuvaamallasi tavalla puhtaaksi. Todennäköisesti kukaan mukana ollut ei ole syyllistynyt mihinkään tuomittavaan. Jos vakoilusta on olemassa todisteita, ne ovat KGB:n kassakaapissa eivätkä sieltä minkään vastuullisen hallinnon aikana lähde. (Mikään järkevä valtio ei ikinä paljasta agenttejaan.)Hyvän esimerkin tuloksettomasta pöyhinnästä antaa ns. Tiitisen lista. Lista on CIA:n Suomeen toimittama paperi, jossa on loikkarilta saatua tai ostettua luotettavuudeltaan epämääräistä vihjetietoa. (CIA:n luotettavuudesta antaa erinomaisen kuvan Irakin sotaa edeltänyt ”tiedustelutieto”.) Tällaisen listan julkistaminen vastaisi sitä, että KRP listaisi alamaailman vasikoilta ostamansa vihjetiedot nettiin. Jos Suomessa aletaan leimaamaan ihmisiä rikollisiksi tuon tasoisen tiedon pohjalta, on unohdettu kaikki länsimaisen oikeuskäsityksen perusperiaatteet. Oikea tapa on, että Suojelupoliisi tutkii asian, kuten on tapahtunut, ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin. Jostain syystä tämäkään ei kaikille sovi, kuten Rusin tapauksessa osoittautui. (Syyttäjä totesi Rusin syyttömäksi törkeään maanpetokseen, maanpetoksesta ei puhuttu mitään, sillä se olisi ollut joka tapauksessa vanhentunut.) Näyttäisi siltä, että vain vasemmistolaisia saa epäillä yhteistyöstä itäblokin tiedusteluelinten kanssa.
- 11.
-
@10
SUPO pöyhiköön jos osaa, sitä vartenhan se on olemassa. Rusin tapauksessa pöyhintään liittyvät vuodot ja vihjailut olivat vain senkaltaisia että luottamus SUPOn kykyyn toimia siten että syyttömiksi todetut eivät joudu kohtuuttomiin tilanteisiin on ainakin minulta kokolailla mennyt.Rusi on sinänsä oikella asialla vaikka juridisesti asiat menivätkin ehkä lain kirjaimen mukaan. Hänet nimittäin leimattiin syylliseksi juuri kuvailemallasi tavalla peräti valtiovallan toimesta (Rajamäen typeryydet esitutkinnan aikana). Jos SUPO - ”salainen poliisi” - ei osaa hoitaa asioita diskreetisti niin ehkä sitten on parempi käsitellä asia täysin julkisesti.
Rusi taisi muuten olla porvaripuolueen listoilla vakoilukohun alkaessa.
- 12.
- 13.
- 14.
-
Teknisesti ottaen Venäjä on hyökännyt Ruotsiin aikanaan ja Neuvostoliitto Suomeen. :)
- 15.
- 16.
-
Samaa mieltä. Kannatan lämpimästi vastuun ottamista sekä yksilö- että kansakuntatasolla.
- 17.
-
@15
Teknisesti ottaen voisi sanoa, että Venäjä ei tehnyt vuonna 1808 mitään erityisen moraalitonta vallatessaan Suomen. Vuonna 1808 tapahtui melkoisen vähin siviiliuhrein valloitukseksi muuttunut miehitys, joka toteutettiin aikakauden poliittisen normiston mukaisesti melko hyvin perustein ja melkoisen humaanisti. Kustaa IV Aadolfin johtama Ruotsi oli Euroopan politiikassa sellainen häirikkö, että maan pakottaminen Venäjälle ystävälliseen politiikkaan oli aivan ymmärrettävää. Nykymittapuun mukaan Suomen sota oli tietysti oikeudeton hyökkäyssota. Sen sijaan pientä vihaa 1743-1744, isoavihaa 1710-1721, vanhaa vihaa 1590-luvulla ja 1550-luvun rajasotaa Pohjois-Suomessa ei ole mitenkään ilo muistella. Niissä venäläiset toimivat aasialaisemmin.Suomelle myönnetty itsehallinto oli perinteistä venäläistä politiikkaa, jonka mukaan valloitetuissa maakunnissa säilytettiin niiden vanha hallintojärjestelmä. Mm. tataarien kaanikunnat olivat saman tapaisia. Erona oli vain se, että Suomen poliittinen ja laillinen järjestelmä oli huomattavasti venäläistä kehittyneempi, jolloin sen assimilointi ei onnistunut. Tämä johti 1800-luvun lopulta alkaen hankauksiin, joiden seurauksena maamme itsenäistyi.
Panun kanssa olen samaa mieltä siitä, että Neuvostoliitto oli pelkkä Venäjän aputoiminimi. Venäjä itsekin katsoo olevansa Neuvostoliiton seuraajavaltio. Se vastaa NL:n veloista ja kansainvälisistä sitoumuksista. Silloin sen on vastattava myös moraalisesti NL:n rikoksista.
- 18.
-
Jos oikein olen ymmärtänyt Venäjä on maksanut jo Neuvostoajan velkansa vaikka muodostaakin vain 60% entisen Neusvostoliiton väkiluvusta. Korjatkaa jos olen väärässä mutta nyky-Venäjähän on lähes velaton ja esim Yhdysvallat ovat monta kertaa suuremmissa veloissa kuin Venäjä?
- 19.
-
Panun kommenttiin n:o 15 lisää: Saksan liittotasavalta on ottanut osittain vastuuta jopa DDR:n rikoksista omalle kontolleen: eikös liittotasavalta myöntänyt hiljakkoin korvauksia ent. derkku-urheilijoille siitä, että ”sogenannte DDR” (80-luvullakin länsi-Saksan lehdistö käytti itä-Saksasta tätä kirjoitusasua) pakotti nämä pilaamaan terveytensä hormoneilla?
- 20.
- 21.
-
Kyllä ne arkistot pitäisi avata, nythän nämä kaikki politikot ovat varmoissa valtion varmoissa ja korkeissa viroissa, Liikanenkin, joka sotki koko talouden on jopå Suomen pankin pääjohtaja. Voi aikoja. Kaikki vain ilmi, mutta uskon, ettei näin päästä tekemään.
Epäilijä - 22.
-
Kotiryssiin ei välttämättä liity, mutta olen muistavinani että Lipponen sai jenkeissä opiskellessaan opiskelijakavereiltaan lempinimen ”Red Ogre”. :-D Jenkkien silmiin ainakin siis kelpo kommunisti…
Ogre on muuten aika hyvä termi Lipposen fyysisen olemuksen kuvaamiseen.
- 23.
- 24.
-
Lipponen oli aika vasemmistolainen nuorena, kun ei ollut vielä oikeistodemari. Ilmeisesti 1970-luvulla tätä vaadittiin menestykseen puolueessa. Muita kuuluisia radikaaleja olivat Ahde, Sundqvist ja Liikanen.
- 25.
-
Ogre on aika hyvä termi kuvaamaan nykyisen Lipposen koko ilmiasua - siis muutakin kuin fyysistä…
- 26.