Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede, Kulttuuri

kirjat, kieli, kirjailija, murteet, Espanja, baski, ulkonäkö, tissit, hevonen

Tänään vietetään näköjään Kirjan ja ruusun päivää. Ruusuja ihailen mieluummin mullassa kiinni olevina kuin kukkamaljakossa kuihtuvina - en kuitenkaan koskaan muistaisi vaihtaa niihin vesiä - ja minullehan jokainen päivä on kirjan päivä, joten tämä juhla tahtoo minulta aina jäädä huomaamatta, vaikka sen pyrintöjä muuten kovasti kannattaisinkin. Tietysti asiaan vaikuttaa sekin, että päivän juhlinta on vasta vakiintumassa, eikä sille oikein ole selkeää ja yksiselitteistä päivämäärää.

Päivä on alkujaan peräisin Kataloniasta, missä perinteenä oli kuulemma alun perin, että miehet antoivat naisille lahjaksi ruusuja, naiset miehille kirjoja. Oletettavasti nykyisin asia voidaan tehdä toisinpäinkin. Katalonia on tunnetusti Espanjan itärannikon kaistale, jossa puhutaan espanjasta varsin merkittävästi eroavaa katalonian tai katalaanin kieltä - en nyt muista kumpi muoto on suomen kielessä suositeltavampi. Asianomaiset itse kutsuvat sitä catalàksi, mutta erityisen katala opittava se tuskin on - ainakin verbioppi, joka tahtoo noissa romaanisissa kielissä olla vaikea ja mutkikas, on katalaanin kielessä yksinkertaisempi, ainakin perfektimuotojen osalta, jotka ainakin minulle ovat olleet espanjaa opetellessani hankalimpia. Espanjan puhtaisiin vokaaleihin mieltyneelle katalaani tosin voi kuulostaa häiritsevän epäselvältä, koska se kuuluu niihin kieliin, joissa painottomat tavut mutistaan. Kaikki kuvitelmat siitä, että katalaani olisi vain espanjan murre, kannattaa unohtaa - se kuulostaakin aivan erilaiselta kuin mikä tahansa espanjan muoto jopa rytminsä osalta. Kokonaan toinen asia sitten on, että Valenciassa ja Baleaarien saarilla paikallisia kielimuotoja on yritetty väittää erillisiksi kieliksi, vaikka ne ovat selkeästi katalonian murteita.

Katalaanin kieli liittyy Kirjan ja ruusun päivään sikäli, että alkuperämaassaan päivää juhlitaan 23. huhtikuuta, ja tällä päivämäärällä kuoli vuonna 1981 yksi 1900-luvun merkittävimpiä kataloniankielisiä kirjailijoita, Josep Pla i Casadevall, lyhyesti vain Josep Pla. En tiedä, onko Plata suomennettu, itse olen tyytynyt tavailemaan yhtä hänen tunnetuimmista teoksistaan, henkilökuvakokoelmaa Homenots, espanjankielisenä käännöksenä nimeltään Grandes tipos - kirjan kuvaamiin ”mahtaviin tyyppeihin” kuuluvat ainakin Pablo Casals ja Salvador Dalí, vähemmän tunnettujen katalonialaisten paikallissuuruuksien ohella.

Katalonialaiselta yllättävästi Pla kannatti Espanjan sisällissodassa Francoa. Hän tuntuu olleen elitisti luonteeltaan ja pitäneen vasemmistoa sivistymättömänä ja rahvaanomaisena - vielä vanhoilla päivillään hän puhui vasemmistolaisten ”vedenpaisumusta edeltävälle ajalle kuuluvasta tietämättömyydestä”. Franconkaan hallinto ei kuitenkaan ollut erityisen sivistynyttä ja älyllistä eikä liioin suvainnut minkäänlaista kulttuurityötä katalaanin kielellä sen enempää kuin muillakaan Espanjan vähemmistökielillä - siitäkään huolimatta, että esimerkiksi perinteisesti ankaran katolisilla ja kuningasmielisillä baskeilla oli käsittääkseni merkittävästikin edustusta Francon kannattajien riveissä. Niinpä Pla vetäytyi sittemmin sisäiseen maanpakoon tai matkusteli suuressa maailmassa toimien ulkomaanreportterina ja matkakirjailijana - esimerkiksi hänen itse paikalla kirjoitetut reportaasinsa Israelin valtion syntyajoista ovat kuulemma kirjallisesti hyvinkin merkittäviä.

Täällä Suomessa Kirjan ja ruusun päivän ohjelmaan näkyy kuuluvan ainakin Nuortenkirjapöllö-palkinnon jakaminen - ehdolla ovat ainakin Anna-Leena Härkönen, joka aikoinaan nousi kuuluisuuteen kirjoittamalla Häräntappoase-nuortenromaanin ja näyttämällä tissejään Mikko Niskasen myötähäpeyttävässä nuorisoelokuvassa Mona ja palavan rakkauden aika, sekä Marvi Jalo, jonka tuotanto on sisällöltään sen verran yksipuolista, että pahat kielet ovat epäilleet häntä itseäänkin hevoseksi. Jalon kirjat ovat täällä meillä vain paremman puoliskoni omaisuutta, koska hän on harrastanut tuota ratsastuspuolta pikkutytöstä asti; Häräntappoaseen olen toki itsekin lukenut, mutta vaikka se tänään varmaankin tuntuisi sukupolvispesifin sisältönsä ansiosta ihan nostalgiselta, sen puutteet ja pikkumokat ovat vähän liian ilmeisiä (hiihtoa vihaava Alpo Korva yksin hiihtämässä? derivointia yläasteen matematiikantunnilla?). Härkönen joutui esikoiskirjansa jälkeen luultavasti sukupuolen ja nätin ulkonäön vuoksi sellaisen ylimitoitetun suitsutuksen ja palvonnan kohteeksi, ettei hän sen koommin ole siitä toipunut, ainakaan kirjailijana - näyttelijänä hän on käsittääkseni oikeastikin hyvä. Ehkäpä hän ansaitsee palkinnon siitä, että kirjoitti aikoinaan edes yhden lupaavan ja hauskan kirjan, jonka ilmapiiri ei ole depressiivinen eikä pessimistinen.

Panu Höglund