Katkera hautakirjoitus Umalle
15.7.2009
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri
Ulla-Maija ”Uma” Aaltonen, meidän kaikkien oma murkkuseksivalistaja, poistui sitten keskuudestamme äkillisen sairauden uhrina. Kuolleista ei saisi sanoa muuta kuin hyvää, joten tartun tähän aiheeseen hieman vastentahtoisesti. Lukijani tietävät, että suhtaudun Uman seksivalistuskampanjoihin hieman sekavin tuntein, vallankin kun pidän Umaa jossain määrin vastuullisena siitä, että oma nuoruuteni meni seksiasioiden osalta täysin penkin alle. Ei pitäisi arvostella ihmistä, joka ei voi vastata arvosteluun. Mutta totuus tahtoo esille, joten kaipa minun täytyy kirjoittaa hänelle varsin tyly ja kriittinen epitafi.
Tietysti Uma tarkoitti seksuaalivalistuksellaan vain hyvää, mutta kuten on tapana sanoa, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla; ja jotenkin minusta tuntuu, että Uman hyvien aikomusten takana oli jotain synkempää ja myrkyllisempää. Uma tiesi varmasti oikein hyvin, että keskenkasvuisten nuorten ihmisten kirosanojen, uhon ja uhman alla on aina vilpitön aikuisen ihmisen nälkä, opastavan esikuvan ja korvikevanhemman kaipuu - teini-ikäinen, tai Uman sanoin murkku, pelkää nimittäin pohjimmiltaan syvästi, joskus ahdistuneesti ja kouristuksenomaisestikin sitä, että hänen pitää lähiaikoina ottaa aikuisen vastuu omasta elämästään. Vanhemmille tätä ei tietenkään tohdi teiniuhman vallassa tunnustaa. Mutta juuri tähän lapsuuden ja aikuisuuden välillä harhailevan raakileihmisen heikkouteen iskee kiinni esimerkiksi nuoria seksuaalisesti hyväksikäyttävä saalistaja. Ja koska olen ilkeä ihminen, sanon suoraan, että minusta Uma satutti meitä 80-luvun nuoria herkkään kohtaan hyvin samanlaisella tavalla, vieläpä vammauttaen.
Uman seksivalistuksen pahin vika oli se, että hän saarnasi nuorille alentuvasti, olympolaisen erehtymättömyyden korkeuksista. Hänen opetuksensa eivät olisi olleet puoliksikaan niin vahingollisia, jos hän olisi puhunut avoimesti oman nuoruutensa seksuaalisista munauksista. Ja hän olisi saanut joskus suoraan myös sanoa, mikä vanhemmilla päivillä kuitenkin kaikkein eniten kaduttaa: se, ettei nuorena tohtinut sanoa kauniisti toiselle, vaikka toinen olisi sen ansainnut; ettei nuorena tohtinut hellästi koskettaa, vaikka toinen olisi sen ansainnut; eikä rakastella, vaikka olisi kuinka tahtonut tehdä toiselle hyvää kiitokseksi siitä, että hän oli olemassa.
Tätä hän siis ei tehnyt. Kuten monet seksivalistajat valitettavasti tulevat tehneeksi, Umakin puhui seksistä ikään kuin elämästä erillisenä asiana, kulkutautina, joka jo moniaiden miespolvien ajan on ollut vitsauksenamme, mutta jolta on mahdollista oikealla tavalla toimien välttyä. Ehkäisyvälineistä hän sanoi muistaakseni niin, että paras ehkäisyväline on järki, hyvä ehkäisyväline on ylhäällä pysyvä housujen vetoketju ja paras tulos saavutetaan näiden kahden yhdistelmällä. Ja luonnollisestikaan hän ei ollut valmis hyväksymään seksiä missään muussa tilanteessa kuin ”tosirakkauden” yhteydessä. ”Tosirakkaus” tietysti oli niin etäinen ja saavuttamaton asia, että kukaan nuori ihminen ei koskaan voinut toivoakaan oman vilpittömän, mutta kömpelön pihkaantumisensa täyttävän sen ankaria kriteereitä. Uman opeilla kasvatettiin neurootikkoja, jotka eivät uskaltaneet yrittääkään tehdä seksuaalisia aloitteita, koska eivät koskaan voineet olla varmoja siitä, että tämä on nyt sitä itseään.
Tiedänhän minä toki, miksi Uman oppi oli niin ojaankaatavaa sorttia. Se perustui siihen ajatukseen, että valistajan pitää antaa vastapainoa niille populääreille ja naiiveille käsityksille, jotka kansan keskuudessa elävät. Puhuessaan seksistä pojille Uma lähti aina siitä perusajatuksesta, että pojat kuuluvat poikkeuksetta, poikuuttaan, rentoon, rempseään ja railakkaaseen ronttiremmiin, joka opettaa heidät itsekeskeisiksi panomiehiksi, ja että hänen tarvitsee tasapainottaa ronteilta opittu raakamainen käsitys seksistä omalla valistuneella maailmankuvallaan. Tässä nyt vain oli se ongelma, että tietty joukko pojista ei koskaan päässyt ronttiremmiin, joten se olisi tarvinnut pikemminkin rohkaisua koskea tyttöjä lempeästi hyväillen. Tämän sijasta Uma sanoi kilteille pojille, että heidän hellyytensä oli tunkeilevaa kähmintää ja lääppimistä ja että heidän pitäisi jättää tytöt rauhaan kamalalta, raatelevalta miehiseltä himoltaan.
En tiedä, saanko koskaan omia poikia, kun Uman opit ovat tuhonneet mahdollisuuteni terveeseen seksuaalielämään näin täydellisesti. Mutta jos löytäisin poikani sängyn alta Uman ”valistuskirjan”, paiskaisin sen ikkunasta ulos ja panisin pojan viikonlopuksi arestiin ilman lupaa lukea muuta kuin pornolehtien salaisia lukijakirjeitä. Nekin nimittäin suhtautuvat seksiin Umaa terveemmin.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
””Tosirakkaus” tietysti oli niin etäinen ja saavuttamaton asia, että kukaan nuori ihminen ei koskaan voinut toivoakaan oman vilpittömän, mutta kömpelön pihkaantumisensa täyttävän sen ankaria kriteereitä.”
Tämä taitaa erityisesti uskovaisilla tytöillä olla ongelmana. Vaikka toisaalta uskovaiset tytöt, joiden kanssa tuli aikanaan seurusteltua, olivat kyllä usein antaneet ns. pahoille pojille, mutta nörtti kelpasi seurusteluun. Tosin tämä nörtti tuli tietysti tietyn ajan kuluttua aina dumpatuksi jollakin verukkeella. Oikeaa syytä eivät voineet sanoa.
- 2.
-
Niin ja en tiedä oliko tätä syytä enää erikseen palata edes mainitsemaan mutta: Arvatkaa antoivatko tytöt allekirjoittaneelle?
- 3.
-
Vaikka siis olivat jo antaneet sata kertaa ennen (ties monettako) uskoon tuloaan tai oikealle tielle palaamistaan…
- 4.
-
Panu ei ole näemmä kuullut koskaan Umaa livenä. Hän jos kuka painotti murrosikäisen ihmisen herkkyyttä ja kaipuuta rakkauteen. Murkku-sanan äitinä hän lanseerasi aivan uuden elämänvaiheen, jossa nuori ihminen tarvitsee ymmärrystä ja tukea. Hän myös piti seksiä oleellisena osana elämää, siis osana ei minään erillisenä siivuna, ja jaksoi kertoa yksityiskohtaisesti omista kokemuksistaan. Niitä sitten kuunneltiin posket helottaen koulunpenkissä. Eli Umaa suvaitsevammassa hengessä seksiä on tuskin koskaan kukaan käsitellyt. R.I.P Uma!
- 5.
- 6.
-
Uma oli - ikävä kyllä - itsekeskeinen OikeassaOlija. Itse ihmettelin jo kakarana hänen asemaansa valtakunnan Ymmärtäjänä, joskaan en osannut pukea sanoiksi ihmettelyni syitä. Nyt osaan. Uma ei tuonut kerrassaan mitään uutta moralistimummojen saarnoihin, poislukien masturboinnin hyväksyminen. ”Tosirakkauden” odottaminen ja sen puolesta saarnaaminen ei ole mitään muuta kuin seksuaalisuuden ylentämälläalentamista, mikä taas ei ole mitään muuta kuin entista kierompi tapa tehdä maailman luonnollisimmasta asiasta mystisenlikaista toimintaa, mikä taas ei ole mitään muuta kuin yksi viheliäisimmistä vallankäytön muodoista.
- 7.
-
Ainakin yhdellä suomalaisella on syytä olla vilpittömän kiitollinen Umalle: Martti Ahtisaarella. Hänestä ei olisi tullut presidenttiä, jos Rehnin kampanjapäällikkönä ei olisi ollut naivi amatööri.
- 8.
- 9.
-
Uman seksivalistuksen tasosta ei osaa mitään sanoa, mutta kaikessa kohtaamassani seksivalisuksessa olen havainnut seuraavat puutteet: huumorintajuttomuus, saarnaavuus, epärealistisuus, tasapäistäminen - siis yhdellä sanalla ”sosialidemokraattisuus”.
Seksi on paljon monisyisempää. Siihen liittyy paljon leikkiä, iloittelua, kiusoittelua, rajojen etsimistä ja uuden kokeilua, mutta toki myös valtapeliä, alistamista ja tahmeaa likaisuuttakin. Kun kepeästi kepeästä flirttailusta ja sujuvasta suutelosta siirrytään totiseen, suorittavaan ja vakavaan sukupuoliaktiin, niin siitä ei hyvät heilu. Kaikki muut paikat siinä jäykistyy, kuin ne joiden pitäisi.
- 10.
-
”Tosirakkauden vaatiminen on oikeastaan julmempaa nuoria kohtaan kuin vaatimus seksin jättämisestä avioliittoon”. Ei nyt millään pahalla, mutta ottiko joku Uman ihan oikeasti jonain auktoriteettina, joka saneli mitä saa tehdä ja mitä ei. Eikö teillä muita kanavia ollut. Itse koin Uman ihan symppiksenä, jota saattoi aikansa kuunnella sujuvasti. Ja jolla varmaan oikeasti jotain sanottaavaa olikin. Mutta tuskin minä silloinkaan tarkkaan edes tiesin, mitä mieltä hän oli tai oli olematta; eli en siis tyttöjä kohdatessani hetkeäkään ajatellut jotain Uman opetuksia. Rauha hänen sielulleen. Käsittääkseni hän sairasti vuosikymmeniä MS-tautia ja olen läheltä nähnyt, mitä tuo tauti aiheuttaa; tosin sen kulku ja vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä.
- 11.
- 12.
-
Aivan äimänkäkenä luin näitä kommentteja ja sitä ennen Panun kritiikin Uman seksivalistuksista.
Ei rakkautta/ei seksiä kirjoista tai luennoista opetella. Ne opetellaan kahden kesken. Asiat taphtuu luonnollisesti omalla painollaan ja omalla mielikuvituksella, kuunnellen myös vastakumppania.
Itse jokainen opettelee sen, mistä tykkää ja mistä ei. Milloin rakastelee ja milloin ei.
Jos ihmiset alkavat kirjojen mukaan harrastamaan em. ihanuuksia, pieleen menee. Kirjat on kirjoittanut joku henkilö, jonka omat ajatukset asioista määrää kirjan sisällön. Aivan väärä tapa tutustua rakkauden saloihin. Ei kukaan voi tulla sinulle sanomaan, miten ja milloin sinä olet valmis rakastelemaan tai rakastumaan. Ja kenellä on oikeus sanoa, mitä rakkaus on. Kuka sen pystyy määrittelemään sinun kohdallasi.Harmi, että sinä Panu olet joutunut tämän Uman oppien uhriksi. Sinulla olisi varmasti omia poikia ja tyttöjä ja ihana kumppani, jonka kanssa haluaisit rakastella vuosienkin päästä, mikäli olisit mennyt omien tuntemustesi ja rohkeutesi avulla kokeilemaan em. asioita.
- 13.
- 14.
-
Panu, pidä hyvä huoli kumppanistasi ja yritä saavuttaa nyt kaikki menetetyt vuotesi.
Toisaalta, nyt tiedät mitä haluat. Nuorena asiat näkee toisin kuin aikuisena. Toki nuoruusvuodetkin kuuluvat ehdottomasti rakkauselämän elämänkaareen.
- 15.
-
Murkkuseksiä luettavaksi:
http://www.uma-aaltonen.net/murkkuseksi/kansi.htm
Itse olen hieman vanhempi joten en itse päässyt kokemaan herätyskokousta koulussa.
Teksti on sinänäs aika kesyä. Hyvin mennään prinsessa satujen, Barbi-nukkien ja Regina-sarjojen viitoittamalla tiellä. Selvästi tunkee läpi ”tytöt hyviä, pojat pahoja” ajatusmaailma.
Näin poikien isänä erityisesti ”Pojan vastuu” ja ”Puheissa pärjääminen” osiot nostivat niskakarvat pystyyn.
- 16.
-
Olen miettinyt mitä sanon omilla lapsilleni seksistä kun sen sanomisen aika tulee. Ehkä jotain tällaista:
- Seksi perustuu vapaaehtoisuuteen. Mitään ei tarvitse tehdä jos ei itse halua eikä mitään tarvitse tehdä vaikka ”muut” tekisivätkin. Toisaalta mitään ei tarvitse jättää tekemättäkään samoista syistä. Viime kädessä sinä - eikä kukaan muu - päätät. Neuvoja ja ohjeita kannattaa kuunnella, mutta kehenkään ei tarvitse uskoa.
- Kortsun käyttö on syytä opetella. Raskaus on vakava juttu ja AIDSin kanssa ei ole leikkimistä sen paremmin kuin klamydian, herpeksen tai tippurinkaan. Jos kortsujen ostaminen on liian kova paikka, minä hoidan asian puolestasi.
- Seksuaalisen hyväksikäytönkään kanssa ei ole leikkimistä. Ei siis pidä ehdoin tahdoin saattaa itseään tilanteeseen jossa hyväksikäytön mahdollisuus on suuri.
Todennäköisesti jälkikasvu ei siltikään juuri kuuntele. Mutta jos edes tuo kortsupointti menisi perille…
- 17.
-
Mikähän mahtoi olla UMAn ajatus poikien pahuudesta.
Liittyyköhän se jotenkin ehkäisyyn? Mielestäni edelleenkin on käsitys, että tytöt huolehtivat enemmänkin ehkäisystä kuin pojat. Saati sitten aikaan 80 -luvulla. Näinollen vahinkoraskauksien pelossa, pelotellaan poikia pahoiksi ja tyttöjä hyviksi.
Kuten huomaamme, Biologinen isäkin on menestynyt näissä asioissa ilman UMAa :)
- 18.
- 19.
-
En ole lukenut Uman juttuja yli kahteenkymmeneen vuoteen ja yllätyin. Tämähän on pahempaa harlekiinipaskaa kuin muistinkaan. No, valistuksen tekniset osat olivat varmaan paikallaan 80-luvulla mutta varsinkin ”ekakerta”-osa oli aivan kaamea. Viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen, ja tosiasia on että se ekakerta on äärimmäisen harvoin sellaista harpunsoiton täyttämää autuaallista rakkauden täyttymistä kuin Uma kuvailee vaikka kyse olisi miten ”siitä oikeasta” ja ”tosirakkaudesta”. Uman kriteereillä _ylivoimaisesti suurin osa_ ekakerroista ovat olleet epäonnistumisia vaikka lähtökohta olisi ollut miten Uman oppien mukainen.
Muutenkin tuollainen aataminaikainen lässytys tappaa kaiken ilon ja hupailun seksistä.
- 20.
-
Kai niitä Uman valistusohjelmia joskus tuli jostain tuutista. Vaan eipä noille korvia lotkautettu - osattiin asettaa omaan/Umaan arvoonsa. Kyllä se tikanpoika luonnon puuhun ajoi ilman Umaakin. Ja järkeä osattiin käyttää ilman kehoituksiakin.
En ymmärrä miten palstanpitäjälle moiset traumat on Umasta jääneet. Jokainen oikeasti ”poikamainen” kun mielestäni on osannut suhtautua noihin valistuksiin omalla painollaan.
- 21.
-
Sitäpaitsi jos yksikin ei-toivottu raskaus saatiin estettyä ko. opeilla, niin Höglund voi puolestani vaalia ja paisuttaa traumojaan kaikessa rauhassa.
- 22.
-
Omilla aivoilla ajattelu sallittu. Panu voisi kaivella arkistoista radio-ohjelmien ehdottomia helmiä: Anneli Tempakka ”Mikä sinun on?”- lähetyksiä…asettuu nimittäin Uman opit hiukan eri valoon…
- 23.
- 24.
-
Muistatteko Eppu Normaalin biisin kultaiselta 80 -luvulta: ”Pannaan, pannaan (Annelin kanssa)
- 25.
-
Lisäisin ronskin käytännöllisiin ohjeisiin seuraavan kohdan:
-Jos juuri tämän ihmisen kanssa olet valmis saamaan lapsen, eikun naimaan.
Semmoinenhan nimittäin voi naimisesta seurata vaikka tämän lopputuloksen pyrkisikin poissulkemaan.
- 26.
-
@24: Juu Pannaan, Pannaan oli kaiketi UMAlle vittuilua.
Ja kun nyt pnuk-biisejä lainataan niin sopiihan tähän yhteyteen myöskin Laman iso-Pasi:
Pasi ei uskalla mennä suihkuun,
koska pelkää valuvansa viemäriin,
Pasi ei uskalla nukkuu yksin
koska pelkää et sen sängyn alla on jokuMutta iso-Pasi murskaa, sitä kytätkin pelkää,
iso-Pasi murskaa pikkutyttöjen sydämiä.”Oi Pasi kun näen sinut viikonloppuna Lepakon takapihalla, sinun
irokeesisi ja sinun ihana hymysi. Pasi olen ikuisesti sinun, iso-Pasiiii!” - 27.
- 28.
- 29.
-
Minulla on Umasta myös hieman katkera muisto. Ollessani n. 14-vuotias hän tuli yläasteen kouluumme kuvaamaan dokumenttia kiusatuista nuorista. Päärooliin hän kyseli muilta oppilailta eristäytyvää poikaa ja tyttöä ja niinpä kävi että tyttöpäähenkilöksi muiden tyttöjen mielipiteen vuoksi jouduin minä. Yritin kieltäytyä roolista muttei mielipidettäni kuunneltu. Jouduin esiintymään dokumentissa niin että kävelin naulakoille yksin (muiden tyttöjen istuessa omissa piireissään hilpeästi jutustellen) ja jäämään siihen seisomaan apean oloisena. Se oli traumaattista sillä olin kaikkea muuta kuin sinut yksinäisyyteni kanssa eikä minua yhtään huvittanut näyttää sitä koko Suomen kansalle.
Kun kysyin milloin voin lähteä pois ja mistä tiedän että kamerat ovat lakanneet kuvaamasta Uma jotenkin tölväisi minulle vielä ”Ei tämä dokumentti ole sinusta!” kuin olisi jotenkin luullut että olen huomionhakuinen ja nostan oman roolini tärkeäksi. Pidin häntä erittäin vastenmielisenä ja epäempaattisena ihmisenä käyttäytymisensä perusteella.
t. Merlynnen/Tris
- 30.
-
Ei tehnyt erityisen hyvää murrosiän komplekseja potevalle tytöllekään Uman kuunteleminen. Hänen haavemaailmansa oli suurena syynä siihen, että ylipainosta kärsivä lukiolaistyttö kihlautui ensimmäisen poikakaverinsa kanssa vuosikausiksi kun luuli että tässä se nyt on, syteen tai saveen… forever ja sillälailla. Poika oli yhtä kokematon, ja menihän se muutaman vuoden.
Toisaalta olen monesti tuuminut, että saatoin säästyä paljolta harmilta kotia leikkiessä.
- 31.
-
”tosirakkaudesta”:
Mitä sitten oikeastaan on ”todellinen rakkaus”? Lienen viallinen, mutta minusta asiaa on hankala kuvata millään objektiivisella mittapuulla. Itse päädyin omassa moraalisessa pohdinnassani siihen, että irtonaiset suhteet ovat vältettäviä. Mikä sitten ei olisi irtonainen suhde: no sellainen, jonka on tarkoitus olla pysyvä. Huomatkaa: siis tarkoitus. Tämän vuoksi en ole koskaan yrittänyt edes iskeä naista, jota en olisi ollut valmis naimaan. Kirkossa. ;-) Eli sellainen seksisuhde, jolla molemmista osapuolista on potentiaalia muodostua elinikäiseksi, on hyväksyttävä. Jos se sitten päättyykin, ei sille voi mitään.
- 32.
-
Kiitos Panulle kirjoituksestaan ja sen herättämästä keskustelusta. Meillä käytiin ihan samansuuntaista keskustelua aamukahvipöydässä, mutta en aavistanut uman tuottamien traumojen olevan niin yleisiä ja syviä. Toivottavasti osaamme itse antaa lapsillemme sellaista tukea, että eivät erehdy kuuntelemaan kaikenmaailman uma aaltosia. Että valistajista tulisi fiksumpia - jotenkin tuntuu siltä, että jo sana ”valistaja” sisältää sen, että ei tule!
- 33.
-
En edes tiennyt, kuka Uma on, ennen kuin näin uutisen, josta taas pisti silmään vain se, että pitkään kestäneeseen MS tautiin tuskin kuollaan ”yllättäen” (näin lööppiotsikko antoi ymmärtää)
En edes muista mitään erityistä oman kouluni sukupuolivalistuksesta (paitsi opettajan hiukan nolostuneen äänensävyn) koska kehityin sen verran jälkijunassa, että, vaikka teininä kaikkien pitäisi - en ollut ollenkaan kiinnostunut seksistä tai pojista. Tytöille suunnatut lehdet (Sinä Minät sun muut) kyllä tuputtivat seurustelun ja poikaystävien ihanuutta koko elämän tärkeimpänä asiana, mikä ärsytti melkoisesti.
- 34.
-
”…keskenkasvuisten nuorten ihmisten kirosanojen, uhon ja uhman alla on aina vilpitön aikuisen ihmisen nälkä, opastavan esikuvan ja korvikevanhemman kaipuu - teini-ikäinen, tai Uman sanoin murkku, pelkää nimittäin pohjimmiltaan syvästi, joskus ahdistuneesti ja kouristuksenomaisestikin sitä, että hänen pitää lähiaikoina ottaa aikuisen vastuu omasta elämästään. Vanhemmille tätä ei tietenkään tohdi teiniuhman vallassa tunnustaa.”
Panun nuoruus taisi sittenkin olla helppo jos hänen käsityksensä nuorten kapinoinnista on tuollainen. Tai sitten Panu on tullut niin seniiliksi ettei muista millaista oli olla nuori.
Tietysti tuollaisia teinikapinallisia oli ja on edelleen, kun ei mitään oikeaa syytä kapinointiin ole mutta haluaa ylleen sen kapinallisen nuoren imagon kun muillakin teinikoviksilla on. Mutta itse asiaan: On myös sellaisia nuoria joiden käytös ei ole näyttelemistä vaan johtuu kaikesta siitä paskasta jossa joutuu elämään vailla poispääsyä; kiusaaminen, kusipäiset vanhemmat, virikkeetön ympäristö, köyhyys, suorituspaineet jne. Aikuinen voi sentään vaihtaa työpaikkaa tai erota avioliitostaan tai muuttaa muualle jos jotain ongelmia tulee, ja poliisit auttaa jos joku pahoinpitelee, mutta mihin nuori voi paeta varsinkin jollain pienellä paikkakunnalla? Ei mihinkään. Siinä on vuosikaudet kaiken maailman kusipäiden armoilla eikä kukaan oikeasti auta.
Niin että ainakaan minun teinikapinallisuuteni ei ollut ”aikuisen ihmisen nälkää” tai ”pelkoa vastuun ottamisesta”. Se oli aitoa henkistä pahoinvointia eikä jonkun kermapersenuoren näyttelykapinallisuutta jotta voisi aikuisena muistella ”rajua” nuoruuttaan.
- 35.
-
Millainen tämä Anneli Tempakan Mikä sinun on? -ohjelma oikein oli? Olen ilmeisesti liian nuori, kun minulla ei ole mitään käsitystä asiasta, eikä netistäkään oikein tunnu löytyvän tietoa.
- 36.
-
Millainen tämä Anneli Tempakan Mikä sinun on? -ohjelma oikein oli? Olen ilmeisesti liian nuori, kun minulla ei ole mitään käsitystä asiasta, eikä netistäkään oikein tunnu löytyvän tietoa.
- 37.
-
Shardik:”Seksi on paljon monisyisempää. Siihen liittyy paljon leikkiä, iloittelua, kiusoittelua, rajojen etsimistä ja uuden kokeilua, mutta toki myös valtapeliä, alistamista ja tahmeaa likaisuuttakin. Kun kepeästi kepeästä flirttailusta ja sujuvasta suutelosta siirrytään totiseen, suorittavaan ja vakavaan sukupuoliaktiin, niin siitä ei hyvät heilu. Kaikki muut paikat siinä jäykistyy, kuin ne joiden pitäisi.”
En Umasta tiedä (siis jaksa edes ottaa selvää tyypistä). Anyway,
seksistä ja sukupuolielämästä on muodostunut ihmisille pikkaisen hankalaa, banaalia ja neuroottista puhdetoimintaa… Uuden ajan ei-niin-kliinisiä
valistajia tarvittaisiin.Ihmisten seksuaalisesta lähestymisestä ja kommunikoinnista
huomaa, että aika harva meistä on päässyt täysin mielekästä reittiä koskaan sukupuolielämään mukaan. Suorituskeskeinen asenne on se voima ja vimma, jolla pikkuhousuihin tartutaan.Olisi askel eteenpäin, jos voimistelu- ja egovetoinen seksikulttuuri saataisiin murskattua ja korvattua nautinnolla, joka ei tunne kieltäymystä. Nykyisin puhutaan panoista, kuin ne olisivat jotain veturimiesten
työsuorituksia.
Ei. Seksi on taidetta. Ja seksiä voi harrastaa siinä missä tiedettäkin. - 38.
- 39.
- 40.
-
Mitä on oikea rakkaus? Seksistä me täällä sönkätään suu vaahdossa, mutta entäpä rakkaus. Mitä se on? Ilmeisesti se on niin henkilökohtaista ja vaikeastimääritettävää, ettei siitä oikein saa otetta. En osaa sitä määritellä kunnolla itsekään (eikä sen yrittäminen kuulu tähän yhteyteen), mutta tiedän kyllä, milloin olen (ja ketä) rakastanut.
Pari asiaa rakkaudesta olisi kuitenkin syytä muistaa. Ensinnäkin: Me tiedämme milloin rakastamme jotain, mutta toisen rakkaudesta ei ole koskaan takeita. Me vain uskomme (tai emme usko) kumppanmme sanoja ja tekoja ja kuvittelemme loput. Siksi on tyydyttävämpää ja ”aidompaa” antaa rakkautta kuin ottaa sitä vastaan. Tärkeintä on saada rakastaa.
Toinen juttu on: Alkää koskaan pilkatko ja vähätelkö toisen rakkautta. Vaikka se ei olisikaan mielestänne ehkä aitoa tai muuten toiveittenne mukaista, niin se on sillä hetkellä parasta mitä kumppanilta voi saada. Se voi joskus muulloin olla jotain muuta, ehkä parempaakin. Minua on raskaasti loukattu antamalla ymmärtää, että rakkauteni ei ole kelvollista. Se sattuu.
Ja sitten perusasia ystävyyden rakkauden erosta. Ystäviä me voimme valita ja tässä valinnassa voidaan jossain määrin käyttää erilaisia kriteerejä ja perusteita, niin laskelmoinnilta kuin se kuulostaakin. Ystävyyssuhteita voidaan solmia ja myös purkaa järkiperustein ja käytännöllisistä syistä.
Rakkauden suuntaa ei voi valita, joten sen syttymiseen ja sammumiseen ei voi oikein vaikuttaa. Siksi monet suhteet vaikuttavat hyvin epätasapainoisilta, jopa sairailta ja väkivaltaisilta, koska taustalla vahva tunne nimeltä rakkaus. Ja sitä pirua on myös todella vaikea tappaa, vaikka kuinka porukalla yrittäisi.(Ja sori kun höpötin itseterapointitarkoituksessa tuollaista pumpulia tänne miesten kovaan maailmaan)
- 41.
-
On merkillistä miten eri tavoin eri ihmiset voivat kokea saman ihmisen. Olen vuosimallia 67 ja olin Uman valistuksen kohteena 14-vuotiaana ja sain häneltä kirjankin. En tunnista Panu Höglundin kuvamaa Uma Aaltosta. Missä lienen korviani kuljetellut? Vai olisko niin, että jo murkkuikäisenä tiesin ettei pidä uskoa ihan kaikkeen mitä aikuiset sanovat, koska he pelkäävät elämää usein enemmän kuin lapset/nuoret.
Murkkuikäisellä on jo huomattava oma henkinen autonomia, huolimatta valtavasta tuen, huomion ja rakkauden tarpeesta. Autonomia tuo mukanaan vastuuta omista valinnoista, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.
Panun kokemus Umasta mahtuu tähän maailmaan, kuten myös vastakkaiset kokemukset. Katkeransuloisissa tilityksessä maistuu tosin ”uhrilihan” sivumaku. Subjektiivinen totuus tahtoo silloin kuin itsestään julistaa itseään objektiivisena. - 42.
- 43.
-
”Ja hän olisi saanut joskus suoraan myös sanoa, mikä vanhemmilla päivillä kuitenkin kaikkein eniten kaduttaa: se, ettei nuorena tohtinut sanoa kauniisti toiselle, vaikka toinen olisi sen ansainnut; ettei nuorena tohtinut hellästi koskettaa, vaikka toinen olisi sen ansainnut; eikä rakastella, vaikka olisi kuinka tahtonut tehdä toiselle hyvää kiitokseksi siitä, että hän oli olemassa.”
Jeesus sentään että osaat sanoa kauniisti, Panu. Kiitos tästä.
- 44.
-
”Voi olla, että sinulla oli muita valistuksen lähteitä niin että osasit suhteuttaa Uman jorinat. Tai että sinulla oli ryhmykyrpäisten roimareinojen jengi, joka antoi sinulle sen ryhmykyrpäisten roimareinojen kuvan seksuaalisuudesta, niin että Uman lässytykset olivat sinulle juuri se toivottu tasapainottava tekijä.”
Ei ollut jengiä, koska koin ikäiseni pojat jotenkin Neandertalin tasolla oleviksi ja itseni eri planeetalta tulleeksi. Jäin seksistä pitkään osattomaksi ja katkeroiduin kunnes tajusin ettei se kannata. Nyt tuo koko juttu on voimavara.
Panu, vain sinä itse annat menneisyyden kokemuksille sen arvon mikä niillä on.
- 45.
- 46.
-
@29: Pelkästään tuo kertomus osoittaa, että UMA ei ymmärtänyt nuoria ensinkään tai oli sitten vittumainen sadisti. Muistan kyllä, miltä tuntui tulla jätetyksi ulkopuolelle, ja jos joku olisi vielä halunnut minut dokumenttiin sitä yksinäistä luuseria esittämään…
@44Panu, vain sinä itse annat menneisyyden kokemuksille sen arvon mikä niillä on.”
Jos nimimerkissä on syntymävuotesi, niin hämmästyttävän naiivina olet saanut elää. No, jonain päivänä sinäkin ehkä astut oikeaan maailmaan, jossa kliseet ei toimikaan.
Tulee ihan mieleeni parikymppinen työkaverini, joka ei hyväksy masennuslääkkeitä, koska ”itsestä se on vaan kiinni, täytyy vaan ryhdistäytyä”.
- 47.
-
Ei ole isoja traumoja jäänyt. Kuitenkin harmittaa hehkeimmän nuoruuden saldon jääneen turhan pieneksi, kun uskoi Uman puheita tyttöjen haluista. Tai pikemminkin haluttomuudesta. Uskoin siihen ensimmäiseen ei:hin enkä tiennyt, että kahden kesken kämpille tulo tarkoittaa jo suostumista. Sinänsä en nuoruutta kaipaa, mutta jos sais aloittaa 'uransa' alusta uudestaan nykytiedoilla…
- 48.
- 49.
-
Uskon että nykyajan asiantuntijat myöntävät 80-luvun virheet. Jälkikäteen muistellen valistus oli syyllistävää, vääristynyttä ja loukkaavaa. Poikia syytettiin rehvastelupyrkimyksistä ja suoritus- ja itsekeskeisyydestä ennen kuin oltiin pussaamaankaan päästy. Väitettiin, että toisten poikien maininnat onnistuneista sukupuolikontakteista ovat valhetta. Eikös tämä ole kaiken propagandan piirre, että vaihtoehtoisten tietolähteiden luotettavuus tyrmätään? Yleistunnelma oli sama kuin tappelu-päihde- ja kaahailuvalistuksessa. Kai tälle suhtautumiselle oli joku yläikäraja ajateltu, mutta kyllä alitajuntaan jäi kielteinen kuva sukupuolivietistä. Riippui varmaan koulusta, mitä kävi. Vuonna -71 syntyneenä muistan, että Umalle valistukselle poikien kanssa naureskeltiin, kun ei muuta osattu. Tuskin valistus yksistään riittää normaalia miehenalkua syrjäyttämään, mutta haittaa siitä varmasti on monille ollut.
- 50.
-
Minulle on jäänyt vähän epäselväksi, että millaista se oikeanlainen seksivalistus sitten on? Itse en muista koskaan varsinaista seksivalistusta saaneeni, enkä sitä kovin paljon kaivannutkaan. Jostain sitä vain pystyi jo 70-luvun lopullakin ammentamaan itselleen tietoa kuin huomaamattaan, kiinnostusta kun oli; lehdistä, kirjoista, isosiskon vanhasta oppikirjasta,vanhemmilta kavereilta ja sisaruksilta, ehkä tv:stäkin tuli jotain, en muista. Muistan kyllä joskus ihmetelleeni joidenkin ikätoverien tietämättömyyttä.
Kai koulussakin jotain puhuttiin, mutta unholaan on jäänyt. Muistan vain tapauksen, jossa muistaakseni luokanvalvoja kyseli jotain, onko vanhemmat antaneet tietoa seksistä. Muistan, että yksi tyttö kertoi vanhempiensa antaneen varsin 'seikkaperäistä, tietoa seksistä ja me pojankoltiaiset sitä vähän ihmeteltiin. Kotona kyllä muuten oli vapaamielinen ilmapiiri seksin suhteen, tai siis siitä ei mitenkään saanut synnillistä, likaista, kiellettyä kuvaa. Muistan isäpapankin oikein kehoittaneen tyttöystävän hankintaan, ettei tarvi pelkkää tyynyä halata. Ja olin korkeintaan 16. -
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 79 kommenttia.

