Kaskeala sivarien asialla
26.9.2006
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Politiikka, Laki
Muuan lukijoistani odottelikin jo kärsimättömänä kannanottoani Juhani Kaskealan viimeviikkoiseen aloitteeseen sivarin lyhentämisestä. Kaskealan puheet ovat taas yksi esimerkki tietystä vastakkainasettelusta rationaalisten ammattisotilaiden ja siviilimilitaristien välillä, jonka jo Merja Minkkinen - kai maar se hän oli? - vuosia sitten määritteli rauhanliikkeen demarisiiven Ydin-lehdessä. Ammattisotilaista hän sanoi muistaakseni, että ”puolin ja toisin voidaan mennä suoraan asiaan” - esimerkiksi sivarikysymyksistä keskusteltaessa - ”kun aikaa ei tuhlaannu ideologiseen retoriikkaan”. Vielä 80-luvulla ammattisotilaatkin jauhoivat ideologista retoriikkaa (josta eivät toki olleet vapaita siviilipalvelusmiehetkään), mutta nyt olemme ilmeisesti päässeet vaiheeseen, jossa siviilipalvelusväki ja Kaskeala voisivat istua samaan neuvottelupöytään sopimaan asioista asiallisten miesten kesken.
Siviilimilitaristit taas ovat kaltaisiaan aina: iltapäiväläystäkkeessä esitellään ikään kuin suurenakin oivalluksena laskelmia, joiden mukaan varusmies palvelee itse asiassa kauemmin kuin siviilipalvelusmies, koska hän suorittaa asevelvollisuuttaan nukkuessaankin (näkee sotilasaiheisia unia?) siinä missä siviilipalvelusmies noudattaa normaalia työaikalainsäädäntöä. Tämä nerokas oivallus on siviilipalvelus- ja armeijaväen loputtomassa eipäs-juupastelussa kuultu jo niin moneen kertaan, että keksintönä se tuntuu suunnilleen yhtä uudelta kuin kopernikaaninen (tai no, sanotaan reilusti ptolemaiolainen) maailmankuva. Asiallisempaa on luonnollisesti puhua siitä, kuinka paljon pitempään siviilipalvelus viivyttää nuoren miehen sijoittumista koulutukseen tai hänen valmistumistaan, koska jokseenkin kaikki nuorukaiset ovat palvelusta aloittaessaan joko kouluttautumassa tai siirtymässä yhdeltä koulutusasteelta seuraavalle.
Sivari kestää paperilla noin 13 kuukautta, eli yli vuoden. Siksi siviilipalvelusmies saattaa jäädä koulutuksesta sivuun kahdeksi vuodeksi siinä missä kaikki varusmiehet pääsevät vaikkapa yliopiston kirjoihin jo vuoden kuluttua. Lisäksi siviilipalvelus koostuu kahdesta eri osasta: kurssikeskuksessa suoritettavasta noin kuukauden koulutusjaksosta ja varsinaisesta palveluksesta, joka kestää loput ajasta. Siviilipalvelusmiehen on itse etsittävä palveluspaikka, ja jollei sitä ole valmiina etukäteen, hän jämähtää - tai jämähti ainakin 1990-luvulla - muiden samanlaisten lailla kurssikeskukseen, kunnes paikka löytyy. Sivarislangilla tällaista jämähtäneistöä kutsutaan muukalaislegioonaksi, tai pelkäksi legioonaksi.
Legioonaan kasautunee vielä nykyäänkin ylenmääräisesti kiljupunkkarityyppisiä ongelmanuoria, jotka eivät kaikki välttämättä edes ole hakeutuneet sivariin omasta tahdostaan. Tässä kohdassa sana kiljupunkkari ei ole mikään metafora, vaan totista totta. Kun itse olin sivarin johdantokurssilla, pidin aluksi hyvänäkin vitsinä sitä, että järjestyssäännöissä kiellettiin erikseen päihdyttävien juomien valmistaminen asuintiloissa. Siinä vaiheessa kun legioonan kiljupunkkariosasto heitti kännibileittensä huippukohdassa olohuoneensa kalusteet pari kerrosta alas pihalle, se ei enää naurattanut.
Vaikka paikan saakin, palveluksen alkamista siellä voi joutua odottamaan useita kuukausia. Tällöin siviilipalvelusmies potkitaan kurssikeskuksesta pellolle ns. henkilökohtaiselle syylomalle eli hösseliin näiden kuukausien ajaksi, jolloin hän ei saa sen enempää sotilasavustusta kuin ruokarahaakaan. Sosiaalitoimisto on harvoin tekemisissä sivaripoikien kanssa, ja sossun tädeille voi olla vaikea selittää, että sivarin hösseli, vaikka sitä kutsutaankin ”lomaksi”, eroaa armeijan lomista sikäli, että siviilipalvelusmiehellä ei sen aikana ole mitään muuta ylöspitoa kuin sosiaalitoimistosta anottava. Muistan itse nähneeni kaikkien noiden epäselvyyksien vuoksi nälkää pitkiäkin aikoja sivarissa ollessani, ja laihduin aika monta kiloa.
Aloitin oman siviilipalvelukseni johdantokurssin kesäkuussa 1995; hösseli mukaanlukien tuota elämän poikkeustilaa kesti pitkälle syksyyn 1996 asti, pikemminkin kuusitoista kuin kolmetoista kuukautta. Yleensä sanotaan, että siviilipalvelus tarjoaa mukavat mahdollisuudet opiskella palveluksen ohessa, mutta omassa tapauksessani siitä ei juurikaan tullut mitään, vaikka sainkin graduni ensimmäisen version naputeltua sivarin johdantokurssin aikana: elämän epävarmuus ja ajoittainen nälkä repi hermot jokseenkin riekaleiksi, eikä asiaa auttanut se, että siviilipalveluksen aattona rakastuin nuoreen naiseen, joka osoittautui mielisairaaksi. Armeijan kurin alla elämä olisi kenties ollut vähemmän stressaavaa: ainakin se olisi ollut säännöllisempää ja turvatumpaa, ja myös naisasioihin olisi reilussa, tervehenkisesti alapääsanastoa viljelevässä miessakissa varmaan oppinut suhtautumaan terapeuttisen kyynisesti.
Näiden käytännön seikkojen selittäminen ”sivarit ovat laiskoja maanpettureita” -mantraa hokevalle maanpuolustusväelle on yleensä turhaa. Siinä missä heikäläiset pitävät armeijaakäymätöntä siviilipalvelusmiestä epäpätevänä esittämään minkäänlaisia mielipiteitä asepalveluksesta, he myös sulkevat johdonmukaisesti korvansa kaikelta sivarielämää koskevalta käytännön tiedolta. Tai eivät ihan kaikelta: totta kai heitä kiinnostaa kuulla mehukkaita yksityiskohtia toimettomuuteensa pakotettujen ”legioonalaisten” päihdeongelmista ja rähinöinnistä, sillähän todistetaan, millaista roskaväkeä sivarit ovat salskeisiin sotapoikiin verrattuina.
Loanheiton sijasta olisi kai asiallista odottaa maanpuolustusväeltäkin sen kysymyksen pohtimista, miten siviilipalvelusta voitaisiin kehittää siten, että se tukisi sivarien sopeutumista lainkuuliaisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja hyödyttäisi samalla mahdollisimman laajasti määriteltyä isänmaan etua. Jos armeija oikeasti tekee nuoresta miehestä aikuisemman, syynä tähän on lähinnä, että se on monen nuorukaisen elämässä ensimmäinen ajanjakso, jolloin hänen on kerta kaikkiaan pakko mukautua työelämämäiseen säännölliseen päivärytmiin. Sivarinkin kuuluisi antaa sama valmennus. Tuskin on tarkoituksenmukaista, että sivarin kuukausien mittainen hösseli passivoi jonkun jo valmiiksi kaltevalla pinnalla olleen kaverin entistä pahemmin.
Kaikkein tärkeintä olisikin päästä eroon legioonasta ja pitkistä hösseleistä. Monet siviilipalvelusmiesten nykyiset sosiaaliset ongelmat voisi parantaa yksinkertaisesti tekemällä siviilipalveluksesta yhtenäinen kahdentoista kuukauden jakso. Kaskeala on mielestäni oikeilla jäljillä, ja toivon, että hänen aloitteensa johtaa johonkin konkreettiseen. Olisin kovasti ilahtunut, jos nimitettäisiin vaikkapa komitea pohtimaan sivarin kokonaisuudistusta hänen ehdotuksensa puitteissa. En tiedä, kannattaisiko sinne ottaa sivareita edustamaan yksinomaan Aseistakieltäytyjäliiton väkeä - huomattavasti tärkeämpää olisi värvätä mukaan entisiä siviilipalvelusmiehiä, joilla on selkeä kuva sivarin arkipäivästä ja siihen liittyvistä käytännön ongelmista.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
”En tiedä, kannattaisiko sinne ottaa sivareita edustamaan yksinomaan Aseistakieltäytyjäliiton väkeä - huomattavasti tärkeämpää olisi värvätä mukaan entisiä siviilipalvelusmiehiä, joilla on selkeä kuva sivarin arkipäivästä ja siihen liittyvistä käytännön ongelmista.”
Nyt haiskahtaa vähän siltä, että olet tarjoamassa itseäsi vapaaehtoiseksi- Vai?
- 2.
- 3.
-
Mielestäni olisi aiheellista harkita sivarien kouluttamista hyödyllisiin, maanpuolustusta palveleviin tehtäviin. Esimerkiksi Ruotsissa on ainakin ollut mahdollisuus suorittaa asevelvollisuus sähköverkon korjaustöihin koulutettavana. Yhteiskunnan infrastruktuuri vaatii poikkeusoloissa huomattavan paljon ylimääräistä huoltoa, eikä olisi haitaksi kouluttaa ihmisiä myös korjaamaan korkeajännitelinjoja, teitä, vesi- ja lämpöjohtoja sekä ratoja. Koska kyseessä on selkeä siviili-infran huoltotyö, jota ei tarvitse suorittaa sotilaallisessa muodostelmassa, ei myöskään moraalisia epäilyksiä tulisi kenellekään syntyä. On huomattava, että perustuslaki ei takaa kenellekään oikeutta kieltäytyä maanpuolustuksesta. Ainoastaan sotilaallisesta maanpuolustuksesta on lupa kieltäytyä. Kuvaamani kaltainen toiminta toteuttaisi maanpuolustusvelvollisuutta ja palvelisi yhteiskuntaa paremmin kuin makoilu siviilipalveluspaikassa.
Syynä siihen, että siviilipalveluksesta on tehty täysin maanpuolustuksesta erillinen saareke, lienee kaikkien osapuolten halu. 1970-luvulla sivarit halusivat välttää kaikenlaisen osallistumisen yhteiskunnan puolustamiseen, ja toisaalta maanpuolustusväki ei halunnut antaa sivareille tässä mitään osuutta. Oli parempi, että sivarit leimautuisivat vanhusten vaippojen vaihtajiksi, joille ei voinut antaa yhteiskunnan puolustamisen kunniaa. Nyt puolustusvoimat näyttää päässeen tämän ajattelun ohi. Ehkä nyt olemme kehittyneet sille tasolle, että voisimme antaa myös sivareille oikeuden osallistua maan puolustamiseen tavalla, joka ei riko heidän vakaumustaan. Tätä haluavat monet Panun tapaiset isänmaalliset sivarit.
- 4.
-
Anteeksi, tarkoitukseni oli kirjoittaa: ”– makoilu siviilipalveluskeskuksessa.” Ei siis siviilipalveluspaikassa. Monet sivarit tekevät erittäin hyödyllistä työtä.
- 5.
-
Itse olen intin käynyt mies ja kannatan ideaa että siviilipalvelusväkeä koulutettaisiin infrastruktuurin kunnostustöihin. Sen työn tekijöitä tarvitaan ettei vihollinen pääse lamauttamaan yhteiskunnan keskeisiä toimintoja: liikennettä, tiedon ja energian kulkua. Tämä mahdollisuus pitäisi olla tarjolla siihen halukkaille siinähän voisi samalla kouluttautua jonkinlaiseen ammattiinkin.
- 6.
- 7.
-
Minusta maanpuolustuskoulutus voitaisiin jakaa selvästi kahteen osaan: Sotilas-ja väestönsuojelukoulutukseen. Sotilaiksi ensisijaisesti vapaaehtoiset, loput suosiolla väestönsuojelijoiksi. Väestönsuojelukoulutuksen sisällä voisi sitten olla täysin aseettomia palvelusmuotoja.
Niin, ja maanpuolustuskoulutuksen tulisi tietenkin olla velvollisuus molemmille sukupuolille.
- 8.
- 9.
- 10.
- 11.
-
”tämänsuuntainen kehitys johtaisi varmaan sivarin ja varsinaisen asepalveluksen välisen vastakkainasettelun lientymiseen, koska siihen väliin tulisi useita väliportaan palvelustyyppejä.”
Ei se mitään auttaisi. Tietyt tahot kuitenkin vaatisivat ”Vanhojen hyvien aikojen” palauttamista. Jan Vapaavuoren voi varmaankin laskea tähän porukkaan. Pari lainausta:
”Itse olen kuitenkin mieltänyt, että yleinen asevelvollisuus on muitakin kuin puolustusvoimia varten. Intillä on muitakin tehtäviä kuin opettaa puolustamaan maata.
Vanhan sanonnan mukaan armeija tekee pojista miehiä. Kyllä tässä ainakin jonkin verran perää on. Ja täten siis siinä, että ei tee enää läheskään kaikista.”
Miesten koulu-meemi
”Ja kyllä asevelvollisuuden suorittaminen opettaa paljon muutakin. Se sosiaalistaa, opettaa toimimaan ryhmänä, opettaa noudattamaan sääntöjä, kantamaan vastuuta itsestä ja lähimmäisistä. Näille opeille on edelleen paljon käyttöarvoa - itse asiassa ehkä jopa enemmän kuin ennen. Ja taas - armeijan sinänsä ymmärrettävä, mutta auttamattoman itsekäs näkökulma johtaa siihen, että asevelvollisuudesta vapautetaan ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat.”Minä opin intissä parhaani mukaan välttelemään vastuuta.
- 12.
- 13.
- 14.
-
”Jos armeija ammatillistuu ja varsinaiseen aseelliseen maanpuolustukseen osallistuu yhä pienempi osa ikäluokasta, tämä voikin olla asevelvollisuuden tulevaisuus.”
Kyse ei mielestäni olisi armeijan ammatillistumisesta vaan siitä että varsinaiseen sotilaskoulutukseen menisivät ne jotka ovat todella motivoituneita. Muutamia faktoja:
Suomen armeijan sodanajan vahvuus on nyt noin 350 000 miestä, vahvuus tullee laskemaan noin 300 000:een, ehdoton alaraja (Kaskealan mielestä) on 250 000. Jos vahvuus on 300 000, se saadaan hyvin täyteen ikäluokilla 20 - 35 vuotta. Motivoitunut ja kunnostaan huolesta pitävä mies/nainen voi kuitenkin hyvin toimia sotilaana ainakin 45 vuotiaaksi asti. Jos yläikärajaksi otettaisiin tuo 45 vuotta, niin 300 000:n sotilaan armeija saataisiin kasaan, vaikka vuosittain sotilaskoulutettaisiin vain 15 000 nykyisen 25 000 sijasta jos ikäluokasta otettaisiin 80% palvelukseen. Todellisuudessa pienempikin määrä riittäisi koska armeijassa on paljon huolto- ja tukitehtäviä johon voitaisiin määrätä pelkän väestösuojelukoulutuksen saaneita.
Eli nykyään sotilaskoulutetaan 80% ikäluokasta. Varsinaisen armeijan vahvuus olisi sama vaikka koulutettaisiin 50% jos tämän 50%:n kertauskoulutuksesta pidettäisiin huolta ja palvelusikärajaa nostettaisiin 45 vuoteen. Kysymys kuuluukin, saataisiinko vapaaehtoisista kasaan vuotuinen 10 000 - 15 000 sotilaskoulutettavien joukko?
Jos vapaaehtoisia ei löytyisi vaihtoehto tietysti voisi olla vapaaehtoisvajauksen paikkaaminen ikäluokka-arvonnalla (johon naisetkin tietysti osallistuisivat). Sotilaskoulutukseen osallistuvat/määrätyt saisivat tietysti asiallisen kompensaation vaivoistaan.
- 15.
-
Sivari tuli käytyä tuossa vuosituhannen vaihteessa. Omasta kokemuksesta sivarin 13 kuukauden kesto ei ole siviilipalveluksen epäkohdista läheskään pahin. Kehitettävää löytyisi Panun mainitseman hösselille tippumisen lisäksi ainakin asuntojärjestelyistä, palveluspaikan hankkimisprosessista ja yleisestä Kelan kanssa tappelemisesta. Varsinkin viimeksi mainitun kanssa sain käyttää tuhottomasti aikaa ja polttaa hermoja. Lasken tämän palvelusaikaan, näin Kelalle täytettävistä papereista jopa unta.
Palveluspaikan hakemiseen ja saamiseen meni minulta lainkaan liioittelematta kuukausi täysipäiväistä työtä. Tavoitteena oli päästä edes jotenkin koulutustani vastaavaan hommaan, ehkä hieman lapsellisesti kuvittelin näin toimien olevani parhaiten hyödyksi yhteiskunnalle. Tein lähemmäs 30 hakemusta, kävin kymmenessä paikassa henkilökohtaisesti kysymässä ja lopulta viidessä paikassa varsinaisessa haastattelussa. Tulos nolla, vastaukset olivat lähinnä ”ei me nyt sivaria taideta ottaa…” -tyylisiä kiertelyitä. Palveluspaikka irtosi lopulta suhteilla kaverin-kaverin-tutun kautta kunnan atk-puolen hommista.
Itse palvelus oli ”ihan kivaa”, tai ainakin niin kivaa ja motivoivaa kuin palkaton työ ylipäätään voi olla.
Ajatukseni sivarin kehittämiseen oli tarpeeksi iso pooli edelläkin mainittuja kriisinhallinan tehtäviä/koulutusta. Sivari voisi valita joko em. palveluksen tai vaihtoehtoisesti etsiä palveluspaikan itse. Käsittääkseni lain mukaan valtion/työministeriön tulee kyetä osoittamaan sivarille palveluspaikka, käytännössä tätä ei taida tapahtua koskaan. Jos kriisinhallinan koulutuspaikka olisi oletusarvosesti olemassa jo Lapinjärvelle siirryttäessä, luulisi legioonalaisten ja hösselille tippuvien määrän edes hieman laskevan. On aivan käsittämätöntä että valtiolla on varaa pitää parhaassa työiässä olevia miehiä vuosi nollahommissa Lapinjärvellä.
- 16.
-
Tuosta ptolemaiolaisesta oivalluksesta ehkä sietäisi sanoa muutaman sanasen, joita ei palavasieluisin sivariasiamies välttämättä halua ajatella. (Argumenttihan ei sinänsä siitä huonone, että se esitetään usein. Totta kai se esitetään usein, jos se on sopiva vastine usein esitettyyn mielipiteeseen.)
Käsittääkseni (tästä en kylläkään ole varma) sivarin voi aloittaa milloin vain saa sen sovituksi. Sotilaspalveluksen alkamisajankohta taas määrätään ja saapumiseriä on kaksi vuodessa. Näin sotilaspalvelus on vaikeampi sovittaa muun elämän kuten työn ja opintojen kanssa yhteen. Jos määrätään myöhempään saapumiserään vaikkapa keväisen valmistumisen jälkeen, palvelus alkaa seuraavan vuoden alussa. Jos palvelee sen vuoden, opiskelut viivästyvät helposti kaksi vuotta. Useimmiten asepalvelus hidastaa opintojen aloittamista / valmistumista varmaankin sen vuoden, jonka siis käsittääkseni sivarikin sopivasti ajoitettuna.
Lisäksi lyhinkin sotilaspalvelus tosiaan vaatii vähintään suunnilleen saman verran paikallaolotunteja (vaikkei yöunia edes laskettaisi) kuin täysimittainen sivari. Ja onhan se valtaosassa tapauksissa myös raskaampaa niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Sellaista varmaankin voisi ajatella, että siviilipalveluspaikkoihin tehtäisiin vaativuusluokituksia. Mummojen perseitä pyyhkimällä pääsee vaikka kahdeksalla kuukaudella. (Missä tätä sitten tehdäänkin, usein siitä kuitenkin kuulee. Sanoisinko ptolemaiolaisen vanha esimerkki raskaasta sivarista.) Jonkin taidehippien oppilaitoksen vahtimestarina saisi sitten rauhassa istua soittelemassa kitaraa sen täyspitkän nykykakun.
Lisäksi täytyy huomauttaa, ettei elämä ole vain työtä ja opintoja. Sivarit eivät läheskään samassa mitassa kärsi pitkäaikaisten, varsinkaan runsasta aktiivista harjoittelua vaativien harrastustensa vaikeutumisesta. No, urheilijat saavat vapaita jos harrastavat jotain ”oikeaa” lajia, mutta esim. vakavat harrastajamuusikot eivät juuri armoa saa. Samoin menetetyt hauskat illanvietot ystävien kanssa, seurustelusuhteen vaikeudet, missatut kulttuuritapahtumat ja muut armeijassa kiinniolon johdosta menetetyt asiat ovat henkistä pääomaa, jota se lyhytkin inttikiinnitys sivaria suuremmassa määrin käyjiltään riistää.
Sivarissa kai valtaosassa tapauksista todella on sitä aikaa ja vapautta ihan eri tavalla tehdä omiakin hommia ilman armeijakuria ja kasarmilla roikkumisen pakkoa. Metsissä rypemisestä puhumattakaan.
Hyvin, hyvin pieni pointti, jota en malta tässä olla mainitsematta, olisi vielä sekin, että sivarin voi suorittaa melko mielekkäästi vielä vähän vanhempanakin, esim. valmistuttuaan ajoissa alkaneista opinnoistaan joskus 23-26-vuotiaana. Silloin voi vieläpä löytää omaan alaansa liittyvän paikan, kun on jo jokin oma ala. Pitkälti kolmannelle kymmenelle ehtinyt, mahdollisesti lapsia tehnyt ja itsenäisenä yrittäjänä elantonsa ansaitseva varusmies (todellinen esimerkki meidän komppaniastamme) sen sijaan on aika kornissa tilanteessa 18-20-vuotiaiden finninaamaisten teinipoikien hyppyytettävänä. Varusmiespalveluksen mielekäs suoritusikäkin on minusta siis rajallisempi, mikä tekee siitä hankalamman vaihtoehdon.
Tuon visiilipuolen maanpuolustukseen ja väestönsuojelukoulutuksen kannalla olen ollut jo pitkään. Mainittujen korjaus- ja huoltojoukkojen rinnalle voisi kuvitella esimerkiksi ekohipeille sopivia ympäristönsuojelutehtäviä, öljyntorjuntajoukkoja rannikoille ja muuta vastaavaa nopean toiminnan sorsanpelastusta. Ja tietysti aseettomia väestönsuojelutehtäviä voisi suorittaa myös metsä- tai muiden suurpalojen, räjähdysten, kemikaalivuotojen, ydinkatastrofien yms. sattuessa. Eihän sitä koskaan tiedä. Siviilipuolen väestönsuojelijoiden koulutukseen voisi sisällyttää kaikenlaista hyödyllistä välttämättömän infrastruktuurin ylläpitoon liittyvää perusosaamista, joka sitten leviäisi yhteiskuntaan ja torjuisi uusavuttomuuttakin.
Ja naisille pakollinen miesten koulu, sehän nyt on selvää. Tähän astihan heiltä on puuttunut täysin kyky ryhmätyöhön, vastuunkantoon ja mihinkäs kaikkeen.
Lopuksi terveisiä Jan Vapaavuorelle. On varmaan kiva olla, kun valtio on kouluttanut mieheksi.
- 17.
- 18.
-
Aina kun tartutaan keskusteluun aiheesta pakollinen asepalvelus / siviilipalvelus ja epätasa-arvo miesten ja naisten välillä, katoavat feministit kuin pieru Saharaan.
Tajuavat jopa itsekin, että millään argumenteilla tätä epätasa-arvoa ei voi puolustella eivätkä pääse marttyyriasemaan.
~ En nyt muista montako senttiä naisen euro on, mutta
miehen elinvuosi on 11 kuukautta ~ - 19.
-
Huomauttaisin kuitenkin Panu, että et ole ainoa sivarin käynyt. Sivarijärjestelmässä on epäkohtia, kuten täällä on tullut ilmi, mutta esimerkiksi noita sosiaalisia suhteita ja illan viettoja sivarin ON helpompi harrastaa kuin armeijassa. Tietenkään se ei päde kaikkiin sivareihin, mutta sitä voi miettiä, onko syy pelkästään siviilipalvelussysteemin silloin. Sinunkin kohdallasi oli ilmeinen ongelma se, että opintolainoja ryhdyttiin karhuamaan takaisin juuri silloin - onko tämä ongelma sivarisysteemin vai opintolainasysteemin, joka ei suostunut joustamaan?
Henkilökohtaisesti tunnen useitakin sivareita, joiden sosiaalinen elämä ja harrastukset eivät kärsineet sivarista lainkaan. Yksi oli myös kirjastossa, mutta oli ilmeisesti sikäli onnekkaampi kuin sinä, että ei joutunut kanniskelemaan älyttömästi painavaa krääsää. Väsynyt kyllä oli, mutta se johtui lähinnä siitä, että hän on hyyyyvin aamu-uninen ja usein kirjastoon joutui nousemaan aamuvarhaisella, työmatka kun kesti yli tunnin.
- 20.
-
Purjo: En käsitä, miksi sitä pitäisi puolustella, sillä onhan se selkeä epätasa-arvo.
T. Feministi
- 21.
-
> Purjo: En käsitä, miksi sitä pitäisi puolustella, sillä onhan se
> selkeä epätasa-arvo.
>
> T. FeministiJep, täällä toinenkin feministi, ja samoille linjoilla Arawnin kanssa.
Minusta ei ollenkaan reilua, että miehille on taattu tuollainen monipoliasema mitä maanpuolutukseen tulee - kyllähän sinne armeijaan vapaaehtoisena tietty pääsee, mutta eipä se näytä naisia suuressa määrin kiinnostavan, ihan ymmärrettävistä syistä…
Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että fyysisten (ja jossain määrin psyykkisten ominaisuuksieni takia) en oikein usko soveltuvani sotilaaksi, olisin varmaan haitaksi ja tiellä (…sellaiseksi burhaanpiiloutuneeksi itsemurhapommittajaksi varmaan paremmin? ) - mutta kyllä jokin maanpuolustuksellinen ”kriisi”-koulutus olisi hyvä saada, ihan kaikille. Varmasti sovellun korvaamaan kaapeleita, tai paikkaamaan haavoittuneita…
- 22.
- 23.
-
Panu: No, tuossa ainoa ongelma ei ole systeemi sinänsä vaan asenne sivareihin.
- 24.
- 25.
-
Kieltämättä kannatan samaa järjestelyä, että hieman paremmin voisi asian järjestää sekä naisille että miehille. Sehän olisi peräti mainio idea, että näitä vaihtoehtoja uudelleenjärjesteltäisiin siten, että kaikki käyvät koulutuksen nimenomaan sodan-/muun kriisin ajan sijoituspaikkaa varten. Esimerkiksi bloggaajan omassa tapauksessa oli järjestely kauttaaltaan erittäin huonosti järjestelty, jos nyt edes järjesteltiin, todennäköisemmin viskattu vaan porukka sinne missä on tilaa. Tällä hetkellähän Puolustusvoimat on tekemässä omiakin uudistuksiaan, joissa mm. siivotaan henkilökuntaa ihan yritysten malliin. Kieltämättä minua ainakin ihmetyttää millaiseen resurssihukkaan täällä kuvitellaan olevan varaa, koska palvelusta joka olisi yhtenevä sekä monipuolisesti vaihtoehtoja tarjoava sekä naisille että miehille ei ole ihan hirveästi missään ehdotettu. Ehkäpä feministit eivät halua laittaa omiaan luopumaan nenärenkaistaan tai huomaamaan alapäälävistysten huonot puolet, mutta mikseipä ihan perinteisiä erätaitoja voisi opettaa yleisemminkin tätä väylää pitkin ja taata samalla hieman paremmat mahdollisuudet noin kokonaisuutena selvitä, jos jokin kriisi sattuisi tulemaan. En itsekään usko minkään valloitus-, tms. sodan mahdollisuuteen ihan korkeimpana riskinä, mutta onhan kriisitilanteella monet kasvot ihan arjessakin. Vai kuinka moni oikeasti tietää vaikkapa miten elvytetään, tyrehdytetään valtimoverenvuoto, jne. Varsinaiseen palveluksen kautta toimintaan tähtäävään sotilaskoulutukseen, kuten vaikkapa sotilaspoliisi tai valmiusjoukot, laskuvarjojääkärit (näillähän on turvallisuusalalla selkeästi hyötyä) on kyllä tulijoita ihan karsittavaksi asti.
Kiitokset Panulle hyvästä kirjoituksesta jälleen kerran kaikkine kommentteineen, tässäkin oli kyllä ihan oikeasti tärkeä asia joka herätti pohdintaa. Blogiavaruudessa lukeudut niihin harvoihin joita tulee tiiviimmin seurattua. - 26.
-
”ieltämättä minua ainakin ihmetyttää millaiseen resurssihukkaan täällä kuvitellaan olevan varaa, koska palvelusta joka olisi yhtenevä sekä monipuolisesti vaihtoehtoja tarjoava sekä naisille että miehille ei ole ihan hirveästi missään ehdotettu.”
Naisia ei yksinkertaisesti tarvita maanpuolustuksen sotilaallisessa toteuttamisessa. Armeijan koko pitäisi karsia kovalla kädellä ja sinne joutuvile maksaa kunnollinen korvaus. Mielestäni Suomessa pitäisi pyrkiä kohden palkka-armeijaa. Sama homma toimii siviilipuolellakin. Koneet hoitaa nykyään hommat ja niitä koneita käyttämään tarvitaan rautaisia ammattilaisia eikä mitään parin kuukauden leiripelleilyn läpikäyneitä puoliorjia.
- 27.
-
”Naisia ei yksinkertaisesti tarvita maanpuolustuksen sotilaallisessa toteuttamisessa. Armeijan koko pitäisi karsia kovalla kädellä ja sinne joutuvile maksaa kunnollinen korvaus. Mielestäni Suomessa pitäisi pyrkiä kohden palkka-armeijaa. Sama homma toimii siviilipuolellakin. Koneet hoitaa nykyään hommat ja niitä koneita käyttämään tarvitaan rautaisia ammattilaisia eikä mitään parin kuukauden leiripelleilyn läpikäyneitä puoliorjia.”
Jos luet aiemman kommentointini kokonaisuutena, huomaat minun kannattavan ”koulutusta kriisinajan tehtäviin” kumpaisellekin sukupuolelle, se erätaitojen eli perusselviytymisen hiukka puutteellisimmissa ja kaupunkiympäristöä vastaamattomissa oloissa ei mielestäni ole mikään aivan älytön ajatus. Tämän vaikutuksia sosiaalipolitiikan puolella on toistaiseksi mahdoton lähteä arvioimaan, mutta juju onkin, että vaikka ne aseettomat ja siten niin käytännön sotimiseen valmistamattomat koulutusohjelmat olisivat tarjolla kuten nykyisinkin, niin olisi nimenomaan sotilashallinnon piiristä järjestetty tämä ”kriisinajan koulutus”, joka siis pakollisena koskisi kumpaakin sukupuolta ja porrastettu kuten nykyinen palvelusaika armeijan puolella. Sillä teorialla olisi käytännössä tarkoitus juurikin vähentää tätä siviilipalveluksen ongelmaa ja poistaa jankkaus asian ympäriltä, vaikkei totaalikieltäytyjiä olekaan mitenkään älytöntä määrää, muistelisin lukeneeni jopa seitsemästä kappaleesta(voin muistaa väärinkin).
Olen samaa mieltä kanssasi, että ainakin mainitsemani ”käytännön” palvelushaarat olisi hyvä saada kovemmalle päivärahalle, jopa palkkaa vastaavalle tasolle, jolloin olisi mahdollista kuitenkin tilanteen mukaan henkilön valita haluaako hän täysipäiväiseksi ammattisotilaaksi vai työskennellä armeijan ulkopuolella, jota mahdollisuuksien mukaan hyödyntää kutsuttaessa operaatioihin ( lääkintä, viesti, kuljetus ja tietty raksahommien käytännössä pioneeri, jne ). Tämä tarkoittaisi joustavampaa reserviä, sekä palvelusajan tehokkaampaa hyödyntämistä ja ammattimaisempaa armeijaa kun ne ketkä ovat soveliaimpia ja halukkaimpia ammattisotilaiksi olisi mahdollista kouluttaa sellaisiksi, ilman että kyseessä olisi suoranaisesti upseerikoulutus, kuten tällä hetkellä on tilanne. Tietysti sekin tulee ammattisotilailla alemmillakin sotilasarvoilla uran myötä kyseeseen, mutta yleneminen voisi tapahtua ”rivistä” kuten mm. rauhanturvaoperaatioissa on tällä hetkellä yleinen käytäntö. Sitten upseerikoulutus erikseen. Monilla palkka-armeijoilla tämä systeemi on ollut jo varsin pitkään käytössä, mutta Suomessa toistaiseksi ilmavoimat ja rauhanturvaajat noudattavat mitään tämänsuuntaistakaan järjestelyä.
- 28.
-
Onnea Panu! Tämän päivän Aamulehden ”Asiat”-liitteessä (s.20) oli lainaus tästä kirjoituksesta. Olenkin ihmetellyt, koska sinua lainataan siinä olevassa viikottaisessa blogilainauksia sisältävässä palstassa. No, parempi möhään kuin ei milloinkaan XD
- 29.
-
Siis ”myöhään”.
- 30.
-
”vastaamattomissa oloissa ei mielestäni ole mikään aivan älytön ajatus. Tämän vaikutuksia sosiaalipolitiikan puolella on toistaiseksi mahdoton lähteä arvioimaan, mutta juju onkin, että vaikka ne aseettomat ja siten niin käytännön sotimiseen valmistamattomat koulutusohjelmat olisivat tarjolla kuten nykyisinkin, niin olisi nimenomaan sotilashallinnon piiristä järjestetty tämä ”kriisinajan koulutus”, joka siis pakollisena koskisi kumpaakin sukupuolta ja porrastettu kuten nykyinen palvelusaika armeijan puolella. S”
Kuulostaa ihan puhtaalta resurssien ja rahan haaskaamiselta. Emme me todellakaan tarvitse koko kansan kattavaa kriisikoulutusta. Kaikki tuo hidastaa ihmisten siirtymistä työmarkkinoille.