Julkisuus - alaluokan asia
10.1.2010
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Hömppä
Viime viikolla Miss Suomi -ehdokas joutui jättäytymään koitoksesta pois paljastuttuaan myymälävarkaaksi - hän oli yrittänyt nyysiä rättikaupasta muotirytkyjä kolmen tuhannen mummonmarkan edestä - ja nyt sunnuntaina tuli tieto, että Tony Halme oli löydetty kuolleena kotoaan. Kuolemaan ei ilmeisestikään liity rikosta, ja turha sille olisi haeskellakaan sen ihmeempää selitystä kuin että miesparan vuosikaudet viinalla ja roinaamisella sotkettu elimistö lopultakin prakasi. Mutta ainakin nämä molemmat tapaukset antavat aiheen pohdiskella julkisuutta ja julkisuuden olemusta.
Julkisuus on nimittäin muuttunut luonteeltaan täysin erilaiseksi sitten minun nuoruuteni. Ennen vanhaan saattoi lähteä siitä, että tunnettu henkilö on yleensä tunnettu, koska hän on menestynyt edes jossain asiassa paremmin kuin muut, vaikka sitten vain urheilussa. Oli myös periaatteessa mahdollista olettaa, että julkisuuden henkilö ei ollut rikollinen, tai ei ainakaan sen suurempi rikollinen kuin tavallinen pulliainen. Tapani Kansan ylinopeusajelut olivat noina vanhoina hyvinä aikoina pieni šokki, mutta eivät yleisesti ottaen himmentäneet kiistatta lahjakkaan ja suositun laulajan loistetta. Kansa ei kuitenkaan ollut kuuluisa hurjastelujensa takia, vaan niistä huolimatta.
Julkisuuden muuttuminen enemmän tai vähemmän alaluokkaisten, vähälahjaisten tai rikosluontoisten tyyppien temmellyskentäksi nähdään nykyisin mielellään seurauksena tositelevision yleistymisestä, mutta oikeastaan nämä isot veljet sun muut ovat ilmaantuneet kuvioihin vasta suhteellisen äskettäin. Television rappio sitä vastoin oli hyvässä vauhdissa jo vuoden 2000 tienoilla, kun ruudussa pelattiin räsypokkaa ja joku Star Trek tai Babylon 5 oli suurin piirtein fiksuinta ja laadukkainta viihdettä, jota toosassa saattoi odottaa näkevänsä. (Minä muuten luulen, että mainitut sarjat eivät ole ns. älykköjen suosiossa älyllisyytensä vuoksi, vaan sen takia, että suurin osa muusta ohjelmatarjonnasta on niin typerää.) Kuka ihmeessä enää haluaa julkisuuteen, paitsi joku myymälävaras tai muu jo nuorena elämänsä sotkuun saanut, enemmän tai vähemmän alaluokkainen ihminen, joka ei osaa suunnitella asioitaan järkiperäisesti, vaan joka haluaa saada toimeentulo- ja muut ongelmansa voitettua yksittäisellä äkkitempauksella tai riehkaisulla - julkisuuteen pääsyllä?
Tämän tyyppistä porukkaa sinne ainakin tuntuu nykyisin kasautuvan. Sitten näille tyrkyille pitää järjestää jostain suojatyöpaikkoja esimerkiksi juontajina, koska eihän se nyt ollenkaan käy että kerran julkisuuteen päässyt tytöntyllerö tai pojanpullero lykättäisiin takaisin nimettömyyteen. Toisin sanoen tipu raahataan umpikännisen vappu- tai juhannusyleisön eteen, annetaan sille mikki ja sanotaan, että inise nyt tuohon jotain. Mimmi sönkkää jotain hyvästä menosta, ja juhlayleisö möläjää vastaukseksi jotain artikuloimatonta. Luultavasti tällaisena juontajana pärjää parhaiten, jos on itsekin juopottelevaa ja sikailevaa nuorisoa alkujaan ja saa sellaisena jonkinlaisen emotionaalisen samastumisyhteyden örseltävään yleisöönsä. Sikäli tietysti voi sanoa, että julkisuudenkipeillä alaluokan pimatsuilla on hyvä ammattipätevyys tuohon hommaan.
Alaluokka - varasteleva, laiska, pinnallinen, seksistä juopunut ja tyhmähkö nuoriso - värvää keskuudestaan julkkiksia, joita se sitten medioiden julkkisteollisuuden suosiollisella avulla voi palvoa. Ei kai tämä olisi niin pahakaan asia, ellei siihen liittyisi se, että se pakottaa koko julkisuuden, kaikki julkisuuden henkilöt omaan muottiinsa. Jos nyt ajatellaan jotain Tony Halmetta, hänellä oli sentään alun perin ymmärrettävä syy olla julkisuudessa - hän oli kuitenkin voimamies ja urheilija, joka oli sitä paitsi ponnistellut omalla sinnikkyydellään hanttihommatasolta merkittäväksikin nyrkkeilijäksi.
Minusta tuntuu, että ennen nykyistä julkkisteollisuutta Tonylle olisi voinut käydä paremmin: aikansa Everlastit käsissä huidottuaan hän olisi rauhoittunut perheenisäksi ja nuorisoa mielestään terveeseen urheiluharrastukseen ohjaavaksi valmentajaksi, tai kenties lajivaikuttajaksi ja nyrkkeilypromoottoriksi. Tämän sijasta häntä mm. käytettiin hyväksi populistipuolueen äänimagneettina, vaikka hän oli politiikasta yleensä, ja pitkään Yhdysvalloissa asuttuaan varsinkin Suomen politiikasta, täysin ulalla. Eduskunnassa hän joutui vieraaseen ja stressaavaan ympäristöön, vaikka miehen henkisen tilan ja tilanteen nopeasti tunnistaneet poliitikot tuittupäiseksi tiedetystä Paavo Lipposesta alkaen koettivat olla ressukalle kilttejä kerätäkseen reiluuspisteitä.
Kuvaan tietysti sopii erinomaisesti, että Halmetta käytettiin keräämään juuri lähiöalaluokan, pikkurikollisten ja rähinöitsijäjengiläisten äänet. Ilkeänä ihmisenä en malta olla heittämättä, että räväkän rasistisilla lausunnoillaan huomiota herättänyt Halme oli paras esimerkki ilmiöstä, jota olen jo vanhastaan kutsunut Suomen nekruuntumiseksi. Kuten tiedämme, Yhdysvaltain mustan väestön sosiaalista nousua haittaa merkittävässä määrin se, että koulussa pärjäämistä estää negatiivinen vertaispaine: hikuja ja pinkoja vedetään turpaan, kun taas urheilussa on lupa pärjätä, ja menestyneet mustat urheilijat parantavat samastumiskohteina koko mustan yhteisön itsetuntoa. Vastaavalla tavalla Suomen lähiökapakoiden vaaleat ja sinisilmäiset neekerit ihailevat eniten omasta keskuudestaan julkisuuteen nousseita tissijulkkiksia ja tonyhalmeita, joihin voivat identifioitua ja jotka ovat kuuluisuudessaankin yhä kodikkaan juoppoja, pikkurikostelevia ja häiriköiviä meikäläisiä.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
”Hän oli normaali suomalainen mies” -Timo Soini Tony Halmesta, uskomatonta!
Mies pilaa oman maineensa. Miten tuo katolilainen yliyksinkertaistaja voi tukea tuota typerää narkomaania, ja olla menettämättä suosiotaan ”normaalina suomalaisena”? Uskomatonta! - 2.
-
#1 Unohdit lopun ”…hyvine ja huonoine puolineen”.
- 3.
-
Rikoitpa tabuja oikein urakalla, Panu! Ei alaluokkaa nykyään saa sättiä! Senkin kirjaviisas yläluokkainen hienostelija! ”Kaikki on yhtä hyviä!” Jos erinomainen juttusi olisi painettu lehteen, kansa olisi riehaantunut yksituumaiseen solvailuun.
Sitä paitsi käytit kahta n-sanaa. Sekin riittäisi kansantuomioon. Ihan sama mitä niillä tarkoitit, niitä sanoja ei saa vaan käyttää. Niissä on maaginen sisältö, joka mädättää selkäytimesi. - 4.
- 5.
-
Opettele lukemaan ironiaa, Panu! Juttusi oli loistava!
- 6.
- 7.
-
Keneksi luulet? Varmaan sekoitat johonkuhun muuhun? Olen pitänyt sinua, paitsi täyshulluna, myös hemmetin fiksuna. Nyt vähän ihmettelen.
- 8.
- 9.
-
Hyvä, Panu! Näkeehän noita inttäviä ja saivartelevia halla-aholaisia vaikka missä, mutta iljettävin kaikista on lipevä halla-aholainen!
- 10.
-
Selvä.
- 11.
-
öööö?
- 12.
-
Panu tainut katella salaa bigbrotheria, ja joka jakson :)
- 13.
-
”Jaahah, taas se alkaa…Täällä olikin ollut vähänlaisesti teitä häiriköitä viime aikoina.”
Käsitin kyllä ihan ironiana tuon, kai sinäkin rivinvälejä osaat lukea. Ei vanhan liiton miehen kirjoitustaan tarvitse hymiöillä koristella, tuleehan se idea ilmankin esille (vrt. Ennala).
- 14.
-
Eikö alaluokka, ainaki englannissa ole työväenluokkaa muuten? vai meinaaks että, kaikki hanttituunarit on jotain toisenluokan kansalaiaisia ja kirjaoppinet yläluokan kansalaiset on jotenki parempia?
- 15.
-
@14, KaaleppiK,
Suomessa normaali ”duunari” on selkeästi keskiluokkaa. Ihminen, joka on SAK:hon järjestäytyneellä miesvaltaisella alalla töissä, tienaa yhtä hyvin tai paremmin kuin tyypillinen kunnallisella puolella oleva korkeakoulutettu. Ajatus siitä, että perinteisessä työväenluokkaisessa ammatissa oleva henkilö olisi alaluokkaa, on vieras todellisuudelle.
Alaluokkaa Suomessa edustavat ne, jotka eivät ole päässeet tehtaaseen töihin. Alaluokan muodostavat rakenteellisesti työttömät, pitkäaikaissairaat sekä näitten perheet. Lisäksi siihen kuuluvat monet ihmiset, jotka tekevät huonosti järjestäytyneitten alojen töitä tai roikkuvat määräaikaisuudesta toiseen.
- 16.
-
Selvästi kirpaisee ihmisiä kun puhutaan ”alaluokasta”. Ilmeisesti kukaan ”duunari” ei halua olla ”alaluokkaa”. Tietysti omassa suussa (ja mielessä) maistuu paremmalta ilmaisu ”keskiluokka”.
Alaluokka ja työväenluokka. Hmm. Nämä kaksi asiaa pitäisi ehkä pitää hieman erillään. En kuitenkaan laskisi ilman muuta sitä tehdasduunariakaan aina keskiluokkaan. Yhteiskuntaluokilla voi lokeroida ihmisiä paremminkin sen mukaan, kuinka sivistynyt ihminen on, mitä hän harrastaa, mikä on hänen koulutuksensa jne… Siis hyvin monella eri muuttujalla samanaikaisesti mitattuna.
- 17.
-
Tuohonpa ei ole paljon enää lisättävää. Ihailin jopa aiemmin Soinia, mutta jo jonkin aikaa olen nähnyt hänessä etupäässä vain kovan luokan populistin. Käy keräämässä irtopisteet tarpeen tullen asiasta kuin asiasta. Kuplat yleensä tuppaavat puhkeamaan, kuten nyt on näyttää käyvän persujen kannatuksen laskiessa kuin lehmän häntä.
Tuo nykyinen julkkiskulttuuri on todella masentavaa. Ja surkeinta on se, että et pääse eroon näistä sekundatähdistä vaikka haluaisitkin , kun monet ns. laatumediatkin tuhlaavat palstatilaansa näille nobodyille.
Mietin joskus, mahtavatko näistä julkisuustyrkyistä raportoivat toimittajat tuntea suurtakin ammattiylpeyttä päästessään tekemään noinkin merkittävää journalismia. Eivät taida tuntea koko sanaa ? Ilkeävätkö katsoa peiliin? - 18.
-
Aikakausi suosii lyhytjänteisyyttä. Koulutettujakin ihmisiä on niin paljon työttömänä tai koulutustaan täysin vastaamattomassa työssä, että tyhmemmällekin on selvinnyt, ettei mikään takaa mitään. Silloin pikavoittoihin tarttuminen houkuttaa enemmän. Hyvä se on meidän kukkeimman nuoruuden ohittaineiden jeesustella sivistyksellä ja muulla. Jotkut vain elävät maailmassa, jossa sivistyksellä ym. ei tee mitään, ei saa edes viisaan mainetta kaveriporukassa. (Lamassa voi putkimiehillä mennä toki paljon akateemista paremmin, mutta kampaaja-maskeeraaja-kosmetologeilla ei välttämättä.)
Lievän provosoivasti voisin oikeastaan todeta, että on paljon parempi, että tietynlaiset henkilöt ovat Seiskan, Hymyn ja Sub-tv:n elätteinä kuin esimerkiksi viemässä joltakulta motivoituneelta mielekkään työ- tai opiskelupaikan. Huomiotalous on toki vastenmielistä, mutta kai se sitten jonkin tärkeän tyhjiön täyttää.
En silti sanoisi kaiken julkisuuden noudattavan samoja lakeja. 200:sta kansanedustajasta murto-osa on lööpeissä, ja kulttuuripuolella suurin osa edes rokkareista ei päädy niihin kuin korkeintaan mennessään naimisiin, puhumattakaan sitten vaikka kirjailijoista tai taidemaalareista (Juhani Palmua ei lasketa).
- 19.
-
Tony Halmeen kohdalla on muistettava, että mies pyöriskeli pitkään Yhdysvalloissa. Siellä on näyttelijä-, rokkistara-, showpaini- ja urheilupiireissä hieman eri normit steroidien, huumeiden ja väkivallan suhteen kuin Suomessa. Siellähän hän ensimmäisen kerran kovia huumeitakin kokeili. Halmeelle jäi jenkkivaihe päälle kun hän palasi Suomeen ja tännehän sellainen touhu ei sovi ollenkaan.
- 20.
-
Kylläpä täällä on paljon porukkaa, joka elää vielä pimeää keskiaikaa ala-, ylä-, keski-, työväen- ym. luokkineen. Luokkajakoja ei enää tunneta, elämme 2000-lukua, ettekö osaa päivittää itseänne. Mitä hyötyä on sivistyksestä, lukemisesta, koulutuksesta, kun päässä ja sydämessä, mielenmaisemassa ei tapahdu kuitenkaan mitään kehitystä.
Ällöttävää ihmisten jakamista milloin minkäkin asian tiimoilta eri leireihin. Ihmisiä kaikki tyynni ja onneksi samanlaisuudessaan erilaisia kaikki. - Julkisuusjutuista tahdon olla samaa mielipuolta alustajan kanssa, säälittävää että ihmiset haluavat tehdä itsestään pellejä kaiken kansan edessä.
- 21.
-
Juups, panuki jaottele millonki mitenkäki ihmisiä, nuoret:tyhmät ja idiootit, jne
jossain kirjotuksessa savolaiset oli jotakin alinta ihmisryhmää
ja milloin mitkäki ihmiset .. - 22.
-
Mitä v…..a! Äijä on ku perseläpi maailmas. Uutiset unohtuu ku on ollu politiikas mukana. Ei s…..a. Jos muutenki politiikan ihmiset vaan ajattelee itteensä, eikö ois aika vaihtaa porukkaa. Suomi on menos kuseen koko porukan kans. Tälläset kusipäät ei sen erillaisempia kun tänä päivänä muutkaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! HEH KANANBIS MAAILMALLE: Miettikää heinähatut????????
- 23.
-
Koittakaa samaa. Hakekaa sotinavlidit ym. apua hakevat. Ilmoittakaa miten autatte heitä (mielestänne). Johan pääsette valtaan mukaan vaikkette mitään osaa. MIETTIKÄÄ. TÄÄ ON POLITIIKKAA.
- 24.
-
Koittakaa samaa. Hakekaa sotinavlidit ym. apua hakevat. Ilmoittakaa miten autatte heitä (mielestänne). Johan pääsette valtaan mukaan vaikkette mitään osaa. MIETTIKÄÄ. TÄÄ ON POLITIIKKAA.
- 25.
-
MITÄS TUOSTA! YLEENSÄ TÄÄLLÄ MAANPÄÄLLÄ JOKAISEN ON JOSKUS KUOLTAVA;OLI MILLAINEN TYYPPI TAHANSA.
- 26.
-
Hallituksen pitäisi vakavasti tehdä jotain, jotta laittomat aseet saataisiin kiellettyä. Suomi suhtautuu laittomiin aseisiin aivan liian lepsusti, Singaporessa Tony Halme olisi hirtetty laittoman aseen hallussapidosta.
- 27.
-
”Mietin joskus, mahtavatko näistä julkisuustyrkyistä raportoivat toimittajat tuntea suurtakin ammattiylpeyttä päästessään tekemään noinkin merkittävää journalismia. Eivät taida tuntea koko sanaa ? Ilkeävätkö katsoa peiliin?”
Toimittajien taso noin yleisesti ei päätä huimaa. Julkkistyrkyistä raportointi on sinänsä ärsyttävää mutta loppujen lopuksi harmitonta ja yhdentekevää roskaa. Enemmän huolestuttaa se kuinka äärettömän helpolla päättäjät - politiikan ja talouden eliitti - pääsevät. Median pitäisi olla neljäs valtiomahti eikä mikään dementoitunut sylikoira, kuten nyt.
- 28.
-
Kun luin kaikki edellä esitetyt kommentit, jäi mieleen muutama asia, joita yksikään kommentoija ei maininnut.
Turhia jullkkiksia on vain sen takia, että tämä lahopää kansa niitä haluaa ja tarvitsee. Jos Big Brotherin katsojaluvut olisivat nolla, ohjelma loppuisi lyhyeen. Sama koskee tietysti myös kaikkia muita reality ohjelmia ja muuta hömppää. Olen joskus kanavien vaihdon yhteydessä joutunut katsomaan tuota roskaa muutaman sekunnin, en siis ole yksi näiden typeryyksien ylläpitäjistä.
Julkkiskansanedustajia on vain sen takia, että tämä lahopää kansa niitä haluaa ja tarvitsee. Kansa Tony Halmeenkin eduskuntaan valitsi. Siinä vasta oli sopiva mies lainsäätäjäksi. Kansa on valinnut myös Maria Guzeninan, lainsäätäjän, joka blogeissaan kertoilee kannattavansa poliisin toimenpiteitä kaaharien kuriin saamiseksi ja täräyttää sitten itse tutkaan 50 km:n ja yhtä monen prosentin ylinopeudella. Löytyyhän tuolta lainsäätäjien joukosta kaikenlaista sakkia, mm. valtakunnan oikeudessa tuomittu, monta kymmentä rattijuoppoudesta tai muusta rikoksesta tuomittua ja urheilulla ja kauneuskilpailuilla lainsäätäjiksi pätevöitynyttä. Olen äänestänyt eduskuntavaaleissa viimeksi parikymmentä vuotta sitten juuri sen takia, että järjellä ääntään käyttävä, ehdokkaan ansioihin tukeutuva äänestäjä tuntee itsensä voimattomaksi ajattelukyvyttömän vaalikarjan joukossa, joka äänestää tunnettavuuden, ei ansioiden perusteella.
Kiitos Panu hyvästä kirjoituksesta. Saamaasi palautetta selatessa selviää hienosti, mistä hömppä ja turhat julkkikset kannatuksensa saavat, kansalta.
- 29.
-
”Olen äänestänyt eduskuntavaaleissa viimeksi parikymmentä vuotta sitten juuri sen takia, että järjellä ääntään käyttävä, ehdokkaan ansioihin tukeutuva äänestäjä tuntee itsensä voimattomaksi ajattelukyvyttömän vaalikarjan joukossa, joka äänestää tunnettavuuden, ei ansioiden perusteella.”
Minusta eduskunnassa on ihan ansioituneita poliitikkoja noin keskimäärin. Julkkispoliitikkoja on vähän. Tony Halme olisi kyllä laitettu kuriin muiden, asiallisempien poliitikkojen toimesta. Jonkun Guzeninan kaahailut ovat oikeasti sivuseikka kun tarkastellaan hänen koko poliittista uraansa. Yhteiskunta ei romahda kaaokseen, jos silloin tällöin muutama muuten pätevä poliitikko tekee pikkurikoksen ja pääsee lööppeihin kansan moitittavaksi.
Meillä ei ole ainuttakaan Big Brother -kilpailijaa keskeisessä asemassa, vaan päättäjät ovat pääosin fiksuja ja kykenevät tekemään hyviä päätöksiä. Täydellisiä päätöksiä ei tehdä missään suuressa organisaatiossa.
Kuinka ansioituneita poliitikkoja sinä siis oikein kaipaat?
- 30.
-
”Meillä ei ole ainuttakaan Big Brother -kilpailijaa keskeisessä asemassa”
Odotahan vaan…
- 31.
-
Eikös tämä Kari Rydman ollut sen mainion ”nyt loppu sahti, uskomaton tahti” -biisin tekijä?
- 32.
-
29:lle. Kysymys on koko ajan ihmisen etiikasta, ja jotta asia tulisi lähes kaikille ymmärrettäväksi laajennetaan tuon sanan suomenkielinen vastine siveys, sanaksi oikeudentunto. Vielä yksinkertaistettuna, tehkää vain se minkä vaaditte muilta ja minkä itse pystytte tekemään.
Valitettavan yleistä nykyään on, että ihminen, poliitikko, psykologi, pappi, parisuhdeneuvoja j.n.e. osoittaa toimivansa itse antamiaan ohjeita vastaan. ”Älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä neuvon”. Suurimpaan osaan kansasta tuo ohje uppoaa, mutta ei minuun. Menisinkö kirkkoon, jossa aviorikoksesta kärähtänyt pappi pauhaa saarnassaan ”älä tee huorin”? Uskoisinko psykologia, joka on pahoinpidellyt vaimonsa ja tuomitsee kirjassaan parisuhdeväkivallan? Uskonko kolmannessa avioliitossa olevan parisuhdeneuvojan ohjeita omassa avioliitossani? Uskonko rikoksesta tuomitun lainsäätäjän olevan omaa asiaansa kosekvassa lainsäädännössä puolueeton? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on: en usko.
Jokaisella on oikeus pyrkiä mieluiseensa ammattiin, niin tein minäkin aikanaan. Jos tässä ammatissa ei pysty toimimaan oikealla tavalla, oikeudentuntoinen ihminen jättää tehtävänsä niille jotka pystyvät. Muualla maailmassa tämä on yleinen tapa, aivan viime päivien esimerkit maailmalta todistavat sen.
Meillä varmin tapa saada vaalikarjan tuki on töpätä, mitä rankemmin, sen varmempi tuki. Kestää vain hetken, kun raaimpaankin henkirikokseen syyllistyneellä on naisia hyysäämässä.
Vastaus 29.n kysymykseen on: kansanedustaja ja poliitikko on riittävän ansioitunut silloin, kun hän pystyy elämään säätämiensä lakien ja viran edellyttämän etiikan mukaisesti.
- 33.
-
Eihän aiempi julkinen elämä tee kansanedustajasta huonoa sellaista, tunnettavuus monesti avaa tien vaikkapa eduskuntaan. Ihmiset äänestävät helposti tunnettua naamaa. Aika näyttää, pysyykö tällainen tyyppi eduskunnassa kauan. esimerkkejä on monia.
Mistä muuten johtuu, että nämä julkkisehdokkaat yleensä valitaan pääkaupunkiseudulta? On tietenkin poikkeuksiakin ja onhan siellä paljon ääniä jaossa, joten puolueiden pitää kerätä kaikki irtoäänet itselleen.
- 34.
-
Yhdyn ”Kyllä kansa tietää” nm:n kantaan: tällä maalla on juuri sellaiset päättäjät ja julkkikset kuin tämä kansa ansaitsee. - Mutta joku sellainen pointsi tässä jutussa rupusakki / viisaat, fiksut ja filmaattiset kuitenkin iljettää, että toisia voidaan pitää huonompina, alempiarvoisina, joutavina olemaan olemassa siitä syystä, että kaikki eivät pysty ja kykene tohtorin hattuun asti tai edes likimain sinne päin. Ihmisen arvon arviointi ei olle ihmisen tehtävä, se on rumaa ja tekee arvioijastakin sellaisen.
Sellainen tuomari, lääkäri tai minkä sortin pomo tai virkamies tahansa, joka pitää itseään jotenkin muita parempana ja etuoikeutetumpana, ei itse asiassa ole sen kummempaa sorttia ajatuksenjuoksultaan ja mielenpuoleltaan kuin spurkukaan. Ja kaikkia muitakin ihmisen 'virheitä' nämä sivistyneemmät tekevät yhtälailla. Ihminen on sitä mitä hän syö ja sellainen, kuin hänen ajatuksensa ovat.
Ymmärrän, että asian hahmottaminen on vaikeaa. Terveydenhoidossa kysymys astelee vastaan miltei päivittäin. Kun koko elämänsä aivojaan pellolle juonut on siinä kunnossa, että hän rupeaa tarvitsemaan yhteiskunnan hoitoa ja turvaa, niin se tarjotaan hänelle. Hoidetaan, hoivataan, pestään, ruokitaan ja puleerataan kaikella tavalla, jopa kuntoutetaan. Pidetään kuin 'piispaa pappilassa' vaikka ihminen itse ei ymmärtänyt omaa elämäänsä arvostaa. Se on kova läksy opittavaksi; ihmiset ovat tasa-arvoisia ja kaikilla on ihmisarvo huolimatta siitä, mihin elämässään ovat pystyneet ja mitä ovat saaneet aikaiseksi.
- 35.
-
”Lievän provosoivasti voisin oikeastaan todeta, että on paljon parempi, että tietynlaiset henkilöt ovat Seiskan, Hymyn ja Sub-tv:n elätteinä kuin esimerkiksi viemässä joltakulta motivoituneelta mielekkään työ- tai opiskelupaikan.”
Hyvin provosoitu, mutta jää mietityttämään tuon hinta. Nythän viedään sekä älykkäältä ihmiselta että älykkäältä ohjelmalta paikka. Taitaisi mielekäs työ- tai opiskelupaikka tai mielekäs työttömyys olla monin tavoin halvempaa.
- 36.
-
”Jos tässä ammatissa ei pysty toimimaan oikealla tavalla, oikeudentuntoinen ihminen jättää tehtävänsä niille jotka pystyvät. Muualla maailmassa tämä on yleinen tapa, aivan viime päivien esimerkit maailmalta todistavat sen.”
Juu, esimerkiksi Italiaa on jo vuosikaudet hallinnut eräs Berlusconi…
- 37.
-
”Nythän viedään sekä älykkäältä ihmiselta että älykkäältä ohjelmalta paikka.”
Tarvitaanko niitä älykkäitä ohjelmia? Ehkä on ihan hyvä, että älykkäät pidetään pois television äärestä samalla kun rahvas houkutellaan neljän seinän sisälle tuijottamaan kymmeneltä eri kanavalta vuorokauden ympäri pursuavaa roskaviihdettä. Muutenhan rahvas saattaisi riehua ja mellakoida kaduilla!
Roskaviihde pitää rahvaan aisoissa. Yhteiskuntarauha säilyy ja fiksut saavat menestyä omilla aloillaan ja nauttia korkeista tuloistaan rauhassa. - 38.
-
Oliko T. Halme muuten YTM-mies? Ja jos oli, varmaan teistä suurimmasta osasta hän oli, niin miksi naiset sitten jättivät hänet? Yksin joutui olemaan.. vaikka siis varmaan monen mielestä täällä oli YTM.. Eikös naisten pitäisi juuri sellaista YTM:ää haluta?
- 39.
-
”Mistä muuten johtuu, että nämä julkkisehdokkaat yleensä valitaan pääkaupunkiseudulta? ”
Tasapuolisuuden vuoksi.
Koska pääkaupungin ulkopuolelta tulee niin paljon rikollisia, Juhantalo, Pietilä jne. - 40.
-
On myös omituista, että Hazardille on muka ihan outo asia, että etenkin hiljattain kuolleesta henkilöstä on tapana lehtien muistokirjoituksissa kuin myös esimerkiksi hautajaispuheissa esittää hienotunteisia ja omaisia kunnioittavia muistopuheita. Tuskin on kovinkaan monta niin kauheaa ihmistä, etteikö jotain hyvääkin pysty muistelemaan tai niin hyvää ihmistä, etteikö jotain ikäviä asioitakin löytyisi reposteltavaksi. Ja asiat voi ilmaista niin monella tapaa. Eikä tällainen hienotunteisuus ole suinkaan pelkästään Halmeen kohdalla tapahtunut ilmiö vaan aivan yleinen käytäntö.
Jos joku Hazardin oma läheinen kuolisi, niin miten hän mahtaisi suhtautua siihen, jos mediakriittisessä puheenvuorossa - kenties Hazardin kirjoituksen innoittamana - repostelisi lehdessä vaikkapa vainaan sukupuolitautihistoriaa, syrjähyppyjä, äpärälapsia, rumaa ulkonäköä, heikkoja älynlahjoja, huonoa menestystä elämässä jne?
- 41.
-
^Jaahas. Nyt löytyi taas yksi Hazard-kriittinen. Luitko Panun kolumnin? Kummassakin kritisoidaan ihan samaa asiaa: Halmeen elämäntapaa ja sitä ihannoiville alaluokkaisille junteille tarkoitettua median julkkismyllyä.
Olisiko hyvä hetki kritisoida Panunkin kirjoitusta? Ei olisi, eihän. Asiasta kun kirjoittavat molemmat.
- 42.
-
Olipa mielenkiintoista luettavaa. Luin hartaasti.
Kommentit 15-16; Lasken olevani juuri edellämainittua keski-työväenluokkaa, työväenluokkaisesta perheestä, perinteisessä fyysisessä ammatissa, ay-aktiivi, ja mielestäni suomen alaluokka on pääsääntöisesti sellaiset työttömät joille työnteko on aina ollut vierasta, ihmiset jotka ovat sukupolvesta toiseen tottuneet elämään erilaisilla tukiaisilla ja usein päihteiden suurkuluttajia. Heillä eikä lähipiirillään ole kokemusta säännöllisestä työssäkäymisestä ja toimeentulonsa hankkimisesta. Passiivisia, yhteiskunnalliset asiat ei kiinnosta heitä.Hazardin kolumni; mediakriittinen. Henkilö siinä oli Halme, olisi voinut olla yhtä lailla joku muukin.
Luin mielenkiintoisen kirjan joka käsitteli nykypäivän luokkaeroja: Katariina Järvinen-Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa.
- 43.
- 44.
-
>, ihmiset jotka ovat sukupolvesta toiseen tottuneet elämään erilaisilla tukiaisilla
> ja usein päihteiden suurkuluttajia.”
>
> Niinpä. Tämä porukka on se mitä minä kutsun Suomen nekruiksiWahlruusit. Nekruja. Lilius nekru. Hienonen nekru.
Vanhanen nekru. - 45.
-
”mielestäni suomen alaluokka on pääsääntöisesti sellaiset työttömät joille työnteko on aina ollut vierasta, ihmiset jotka ovat sukupolvesta toiseen tottuneet elämään erilaisilla tukiaisilla ja usein päihteiden suurkuluttajia.”
Taidemaalarit? Runoilijat? Filosofit?
- 46.
-
”Ketkän” henkinen elämä taitaa olla hukuksissa. Mutta voisi se olla meikälläkin jos tuohon klo-aikaan vielä tiestsikkaa näpyttelisin.
Taiteilijoita tarvitaan että edes joku pohtisi 'syntyjä syviä', siihen täytyy joskus kulkea 'syvissä vesissä', olla alttiina tajunnan virralle ja alitajunnasta nouseville kuville. Ei arkea jaksa, jos ei ole heitä, jotka nostavat sen yläpuolelle edes joskus, edes hetkeksi.
- 47.
-
Onko alaluokkaista kieltäytyä olemasta lammas, jonka mielestä on ihan oikein joutua ostamaan oikeus olla olemassa, ihmisten tekemiltä järjestelmiltä..?
- Vortac

