Jari Ehrnrooth, koulumurhat ja arkaainen viha
26.10.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri
Jari Ehrnrooth herätti ensimmäisen kerran huomiota vuonna 1992, jolloin hän julkaisi teoksensa Sanan vallassa, vihan voimalla. Vakiintunut pölhöoikeistolainen latteus sanoo, että työväenliikettä ja sosialismia ei olisi yliopistopiireissä ollut lupa kritisoida eikä punaisesta terrorista kirjoittaa sen jälkeen kun Väinö Linnan näkemys vakiintui ainoaksi oikeaksi julkiseksi totuudeksi vuoden 1918 tapahtumista, mutta kuten useimmat muutkin ennakkoluulot, myös tämä on hölynpölyä. Ehrnrooth puuttui nimittäin sillä kertaa juuri siihen kiellettyyn asiaan eli arkaaiseen vihaan ja murhanhimon lietsontaan osana punaisten ajatusmaailmaa, ja tämä herätti varsin paljon keskusteluakin.
Punaisten lehdistö oli suhtautunut terroriin enimmäkseen kriittisesti, yrittäen hillitä väkivaltaa ja valittaen viattoman veren tahraavan aatteen pyhyyden. Ehrnrooth oli kuitenkin lehdistön sijasta lukenut perustason punakaartilaisten keskuudessa liikkunutta propaganda-aineistoa, lähinnä lentolehtisten tai pien- ja viemärilehtien tyyppisiä julkaisuja. Punakaartilaisten viemärilehdistä Ehrnrooth löysi maailman, jolla oli hyvin vähän yhteistä kirkasotsaisten Koskelan poikien kanssa. Siellä kukki hysteerinen murhanhimo, viha ja kuolemankultti. Verenvuodatus ja tappaminen nostettiin suurin piirtein pyhiksi, itsessään hyveellisiksi teoiksi. Kuten tiedämme, tämä juovuttava, kivikauden soturin perusvaistoihin vetoava sanoma löysi vastaanottajansa ja muuttui teoiksi. Sana tuli totisesti lihaksi, eikä ainoastaan lihaksi, vaan myös vereksi ja suolenpätkiksi.
Edellä olevat rivit kirjoitin käsivaralta, tarkistamatta asiaa Ehrnroothin omasta kirjasta, jonka olin lukenut vimeksi vuosia - ehkä yli vuosikymmen - sitten. Mutta kun keskeytin tämän kirjoittamisen kaataakseni itselleni kupillisen kaakaota, onnekas sattuma halusi niin, että Ehrnroothin kirja sattui käteeni yhdestä niistä keittiön kaapeista, jotka olen pakkoluovuttanut loputtoman kirjastoni tarpeisiin. Osoittautui, että muistin väärin ja että Ehrnrooth ei itse asiassa kirjoittanutkaan teostaan vuoden 1918 tapahtumista, vaan vuosien 1905 ja 1914 välisenä aikana julkaistuista pienlehdistä, ts. sisällissotaa ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen suhteellisen sisäpoliittisen rauhan ajoista, kuitenkin sellaisesta aikakaudesta, jonka sielunmaisemaan vuoden 1905 suurlakko oli jo jättänyt jälkensä. Oli kieltämättä merkittävää, että murhanhimo, alkukantainen viha ”porvaria” kohtaan ja suorastaan mystinen usko kuolemaan ja verenvuodatukseen oikeutta tuovina voimina oli työväenliikkeen piirissä laajalti olemassa jo vuosia ennen sisällissotaa - ne eivät syntyneet vastauksena sodan tarpeeseen kiihottaa punakaartilaiset väkivaltaan.
Tuntuukin siltä, että Jari Ehrnrooth, joka on kaikkien lausuntoautomaateiksi värvättyjen akateemisten kansalaisten takaan laukonut yhtä ja toista vetelää tai harkitsematonta vuosien mittaan, on vihdoinkin palannut puhumaan siitä, mistä jotain tietääkin, kun hän Helsingin Sanomissa pohtii viime aikaisia koulujoukkomurhia ja niihin liittyvää, nettiyhteisöjen keskuudessa leviävää itsetarkoituksellisen ihmisvihan ja murhanhimon kulttuuria. Ehrnrooth vertaa netissä rehottavaa arkaaisen vihan kulttuuria tutkimuskohteeseensa ja arvelee, että tällainen vaarallinen ja yhteiskuntavastainen ajattelutapa saa riehua valtoimenaan, koska suomalainen peruskohteliaisuus edellyttää, että tällaiseen ei reagoida mitenkään.
Kun reuhaava juoppo uhkailee koko maailmaa tappamisella bussissa, suomalainen asenne on välttää katsekontaktia öyhöön ja pyrkiä olemaan kuin ei olisikaan. Siinä vaiheessa kun netissä vastaavalla tavalla rellestävät öykkärijengit saavat aatteidensa tyhmimmät ja aivopestävimmät kannattajat innostumaan joukkomurhiin, olisi aika jo kovalla kädellä panna nämä vihayhteisöt kuriin, katsoo Ehrnrooth. Yhteiskunnan ei pidä psykologisen ymmärtämisen varjolla jättää tavallisia ihmisiä näiden roistojen armoille, sillä murha on rikos ja murhaan kiihottaminen on rikos, ja se, että kiihottajat saavat netissä vapaasti operoida, uhkaa jo arjen turvallisuutta.
Ehrnroothin kirjoituksen merkittävimpänä kohtana pitäisin sitä oivallusta, että ”tunnetasolla [vallankumouksellisten liikkeiden keskuudessa lietsottu viha] antaa oikeutuksen väkivaltaisen puhdistuksen mielikuvalle, jossa olemassa olevaan maailmaan tyytyväiset vastustajat voi ja tuleekin eliminoida tavoitteen tieltä”. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ne, jotka vihakulttuuri pyrkii eliminoimaan, ovat ”maailmaan tyytyväiset”. Toisin sanoen kaikkien normaalien ihmisten luonnollinen pyrkimys luoda itselleen oma tila, jossa he voivat olla onnellisia ja ”maailmaan tyytyväisiä” edes hetkisen, on vihakulttuurin edustajien silmissä hirveä synti, johon syyllistyvät tulee surmata.
Viha ei kohdistu edes mihinkään kuviteltuun tai todelliseen ”korruptoituneiden johtajien” ryhmään, vaan siihen nättiin pikku hammashoitajaan, joka hymyilee sinulle lohduttavasti odotushuoneessa kun saavut hammaslääkärikauhusta vavisten ja särystä unettomana pyytämään pikaista juurihoitoa. Hän ja hänenlaisensa ovat netissä rehottavien viharyhmien ensimmäinen tappo- ja murhakohde, koska he ovat kilttejä ja epäitsekkäitä ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään elämästä siedettävämpää sekä itselleen että kaikille muille. Se ei käy, koska vihakulttuuri uskoo, että maailma menee päin helvettiä ja sen kuuluukin mennä päin helvettiä, koska tavalliset ihmiset ovat niin huonoja ja halveksittavia. Toisin sanoen hyvät, epäitsekkäät ja kiltit - ne ”maailmaan tyytyväiset”, jotka eivät koskaan voi oivaltaa, mitä hienoa kyynisessä ihmisvihassa on - pitää murhata ja räjäyttää ennen kaikkia muita. Pelle Miljoonaa lainatakseni, netin vihakulttuureille kauheimmat synnit tosiaankin ovat rakkaus, hyvä tahto ja ystävyys.
Jari Ehrnrooth uskoo, että vihakulttuuria suosii Suomessa ennen kaikkea suomalainen kohteliaan välttelyn tapa, haluttomuus sekaantua muiden ihmisten elämään. Pelkään kuitenkin pahoin, että kyse on jostain muustakin. Katsotaan nyt vaikka nöyrintä palvelijaanne, joka kirjoittaa näitä rivejä. Monet lukijoistani ehkä muistanevat, miten päädyin näitä kolumnejani kirjoittamaan. Väsäilin vuodesta 1991 saakka kulttuurijuttuja ruotsinkieliseen viikkoläpyskään - mutta jouduin elää kitkuttelemaan kädestä suuhun kaikenlaisten apurahojen varassa. Osallistuin vuodesta 1995 saakka iirinkielisyystyöhön netissä - eikä sekään herättänyt kotimaassa sanottavaa myönteistä huomiota, saati tuonut menestystä ihmissuhdepuolella. Mutta vuonna 2002 minulla naksahti pahan kerran ja aloin kirjoittaa raivoisaa naisvihaa tihkuvia palopuheita nettiin. Yllätys! Heti alkoi ilmaantua sänkyseuraa, aluksi tilapäisempää ja sitten pysyvämpää, kahden vuoden päästä minulla oli elämäni ensimmäinen oikea tyttöystävä, ja kun kului toiset kaksi vuotta, pääsin tänne Plazalle kirjoittelemaan.
Onneksi olen peruskiltti mies enkä käytä väärin saamaani mediavaltaa, mutta silti tämä sinänsä onnekkaasti päättynyt tragikomedia panee miettimään yhtä jos toistakin. Ehkä kyse on yksinkertaisesti siitä, että joukkomurhalla uhkaaminen ja arkaaisissa vihantunteissa piehtaroiminen on suomalaisessa nykykulttuurissa normaalia käytöstä, vieläpä sellaista käytöstä, josta aktiivisesti palkitaan?
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Soinin ympärillä kiertäneet vantaalaiset olivat sitä mieltä, että puheenjohtaja voisi käyttää vielä kovempaakin kieltä ja lakata olemasta vaalitenteissä liian pehmeä. Maahanmuuttajistakin voisi sanoa suoremmin, torin reunoilta huudeltiin.
- Voi, voi, kuulkaa. Emme me perussuomalaiset ketään vihaa, mutta haluamme, että Suomeen tullaan työn kautta, Soini rauhoitteli.
- Just. Minulla on kyllä ihan hirveästi maahanmuuttajia vastaan, vauvaa sylissään pidellyt nuori nainen mutisi.
- 2.
-
Minulle tuli ensimmäisen kerran eilen mieleen sellainen ajatus, että ehkä erilaisten Astrid Thorsien ja RKP:n noin muutenkin, kannattaisi kuitenkin olla hieman ”maahanmuuttokriittisempiä”, sillä jos tuo homma joskus lähtee perseelleen, niin se liike joka aikoo nämä maahanmuuttajat putsata, pyrkii samalla, tavalla tai toisella, putsaamaan Suomen suurimman vähemmistönkin. Tämä teoreettisena ajatuksena, ja liittyen erilaisiin fanaattisempiin ilmiöihin noin yleensä.
Vihasta ja pahuudesta ajatuksena, eräänlaisena metafyysisenä voimana, että jokaiseen maaperään jolle sille annetaan mahdollisuus istuttaa siemenensä, se myös monesti tekee sen. Vähän kuin demonit surraisivat ympäri ja etsisivät kohteita. Yksi on tietenkin feminismi, sen ovat huomanneet. Ja kasvamaanhan tuo vihan siemen on lähtenyt.
Dylanin lyriikkaa mukaillen: ”In the human heart an evil spirit can dwell.”
- 3.
-
Eräs YK:n edustaja joka lähetettiin Rwandaan tekemään jotain sopua sinne, kertoi että kun oli siellä Hutu-miliisin päämajassa, jossa nämä miliisit olivat vielä verisillä t-paidoilla machetet käsissään, juuri tulleet tapporetkiltään, että hän ei enää puhunut ihmisten kanssa. Sopimus oli pahuuden kanssa. Näitten ihmisten äänetkään ei olisi enää kuulostaneet ihmisääneltä. Oli kuulemma käynyt mielessä, että voiko ylipäänsä pahuudelta pyytää nimmaria johonkin läpyskään, vai pitäisikö sittenkin poistaa se AK-47 varmistin ja tulittaa koko joukko - vai mitäs asetta nuo YK-joukot sitten käyttää - ehkä vaihtelee.
- 4.
-
”Ehkä kyse on yksinkertaisesti siitä, että joukkomurhalla uhkaaminen ja arkaaisissa vihantunteissa piehtaroiminen on suomalaisessa nykykulttuurissa normaalia käytöstä, vieläpä sellaista käytöstä, josta aktiivisesti palkitaan?”
Miksi käytät sanaa arkaainen kun itseasiassa puhut primitiivisestä ? Tunteiden palo ei ole arkaaisten vaan primitiivisten persoonan osien eli idin yliotetta korkeammista ja opituista käytösnormeista eli egosta ja superegosta (parempien vastineiden puutteessa).
- 5.
- 6.
-
”Se kova ydin aloitti itse asiassa hurrivihan lietsonnalla. Kun sillä ei saanut tarpeeksi arkaaista vihaa aikaan, ne siirtyivät tuohon maahanmuuttajien ahdisteluun. Todellinen vihollinen ovat kuitenkin juuri tuulipukutavikset, joita halveksitaan avoimesti, vaikka niiden ääniä tavoitellaankin.”
Jotenkin näin.
Poliittinen valta on omituinen asia. Jotain Bass, Balance ja Treble ruuveja kiertämällä pystyy - tai ainakin siltä vaikuttaa - aika yksinkertaisesti vaikuttamaan kokonaisen kansakunnan ajatuksiin ja käyttäytymiseen. Jos joku poliittisessa vallassa oleva ryhmä alkaa antamaan sellaista signaalia että vihanpurkaukset on okei, kyllä siihen sitten tarttujia riittää. Siihen ei tartte kannustaa, pienikin signaalikin riittää.
- 7.
- 8.
-
Panu,
Ehrnroot on oikeassa kuvatessaan vasemmiston maanalaisten lehtien mielikuvamaailmaa. Valitettavasti hän on kovin yksipuoleinen antaessaan ymmärtää kansalaissodan muodostuneen punaisten järjettömästä terrorista. Punainen terrori oli kyllä todellinen ilmiö, mutta se ei ollut ainoa terrori.
Järjettömään vihan kylvön syyllistyttiin kyllä myös valkoisella puolella. Ne puhdistukset, joihin esimerkiksi Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa ryhdyttiin rauhallisia, aseeseen tarttumattomia työväenliikkeen edustajia kohtaan, eivät voineet saada puolustustaan mistään ”koston” tai ”oikeutetun rangaistuksen” käsitteistä. Samaa voi sanoa Kannaksen keskiluokkaiseen venäläiseen huvila-asujaimistoon kohdistuneista etnisitä Järjetöntä, primitiivistä vihaa oli kylvetty koko suurlakon jälkeinen aika myös oikeistoaktivistien pienpainatteissa. Tämä vihan kylvö jatkui edelleen kansalaissodan jälkeen AKS:n ja sen sisäpiirin, Vihan veljien piirissä.
Olen Ehrnrootin kanssa samaa mieltä siitä, ettei vihan lietsontaa tule hyväksyä. Tätä vihaa ei pidä kuitenkaan samaistaa mihinkään yksittäiseen aatteeseen. Jos halutaan julistaa pannaan kommunismi ja natsismi, on oltava rohkeita ja julistettava rikollisiksi aatteiksi myös heimoaate, radikaalifennomania ja tottakai myös freudenthalilainen rasistinen svekomania.
- 9.
-
tarkoitin kirjoittaa yllä:
”Samaa voi sanoa Kannaksen keskiluokkaiseen venäläiseen huvila-asujaimistoon kohdistuneista kohdistuneista etnisistä puhdistuksista. Järjetöntä, primitiivistä vihaa oli kylvetty koko suurlakon jälkeinen aika myös oikeistoaktivistien pienpainatteissa.”
Surkeaa oli muuten se, että vasemmiston ja oikeiston maanalaisten lennokkien kirjoittajat olivat 1900-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä usein samoja ihmisiä.
- 10.
-
'ilmeisesti juuri äärimmäisen pitkälle sivilisoituneessa yhteiskunnassa, jossa on jo unohdettu, mikä se sivistyksen toinen vaihtoehto on, ihmisillä on kova halu leikkiä sillä toisella vaihtoehdolla'
Mikäs se oli yleiseurooppalainen reaktio elokuussa 1914, pitkän, pitkän rauhan päättyessä? 'Now God be thanked who has matched us with his hour' ja sitä rataa. Vuosi 1918 oli varsin väkivaltaista aikaa muuallakin kuin Suomessa. Nyt on rauhallisempaa, vielä. - 11.
-
'freudenthalilainen rasistinen svekomania' (Erastotenes, post 8)
Bongasin pari vuotta sitten ihan aidon freudenthalilaisen netistä, mutta ilmeisesti yrittäjänä toimiva 'Nalle' sai sen verran tylyä palautetta asiakkailta, että on sittemmin siistinyt sivunsa. Kyllä tämä sananvapauden rajoittaminen on kauheata. - 12.
- 13.
-
”Viha ei kohdistu edes mihinkään kuviteltuun tai todelliseen ”korruptoituneiden johtajien” ryhmään, vaan siihen nättiin pikku hammashoitajaan, joka hymyilee sinulle lohduttavasti odotushuoneessa kun saavut hammaslääkärikauhusta vavisten ja särystä unettomana pyytämään pikaista juurihoitoa. Hän ja hänenlaisensa ovat netissä rehottavien viharyhmien ensimmäinen tappo- ja murhakohde, koska he ovat kilttejä ja epäitsekkäitä ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään elämästä siedettävämpää sekä itselleen että kaikille muille. Se ei käy, koska vihakulttuuri uskoo, että maailma menee päin helvettiä ja sen kuuluukin mennä päin helvettiä, koska tavalliset ihmiset ovat niin huonoja ja halveksittavia. Toisin sanoen hyvät, epäitsekkäät ja kiltit - ne ”maailmaan tyytyväiset”, jotka eivät koskaan voi oivaltaa, mitä hienoa kyynisessä ihmisvihassa on - pitää murhata ja räjäyttää ennen kaikkia muita. Pelle Miljoonaa lainatakseni, netin vihakulttuureille kauheimmat synnit tosiaankin ovat rakkaus, hyvä tahto ja ystävyys.”
Olet asian ytimessä. Julma alistaja raiskaa ja murhaa naisia/pikkulapsia/köyhiä maatyöläisiä/jättiläispunapuita/koralliriuttoja/alkuperäiskulttuureja jne… Tuollaista kieltä käyttävien on turha ihmetellä rajuakin vastareaktiota jos puheet ovat olleet tuollaista sotaisaa ja liioittelevaa uhkailua vuosikymmenienkin ajan.
Voisin tuoda kannabispelottelut tähänkin kuvioon mukaan, mutten tuo :-)
- 14.
- 15.
-
Panu: ”vihakulttuuri uskoo, että maailma menee päin helvettiä ja sen kuuluukin mennä päin helvettiä”
Tämä ajattelutapa pätee myös uskonnollisten fundamentalistien kohdalla.
- 16.
-
Ihan oikeassa sinä olet siinä analyysissä että kuka on ”vihaajien” ensimmäinen vihan kohde. Mutta muuten kirjoituksestasi puuttuu tyystin analyysi. Kuka tässä maailmassa vihaa lietsoo??? Kuka ihannoi väkivaltaa? Apua! Minä muistan kansakoulun lukukirjasta selvää vihanlietsontaa, kuoleman ihannointia ja tappamisen ylistystä. Valkoinen yläluokka sen teki! Kuka tänään? Tiedän erään ihan sivistyneen ihmisen joka johtaa maailman rikkaita valtiota… On ihan ääliömäistä nytt yhtäkkiä herätä ja ihmetellä että mistä nämä vihanlietsojat tulevat? Heitä on kasvatettu läpi historian ja johtajat, yläluokka, rikkaat ovat heidät kasvattaneet. Että koeta nyt vähän hillitä punaisten syyttelyä!
- 17.
- 18.
-
”Eräs YK:n edustaja joka lähetettiin Rwandaan tekemään jotain sopua sinne, kertoi että kun oli siellä Hutu-miliisin päämajassa, jossa nämä miliisit olivat vielä verisillä t-paidoilla machetet käsissään, juuri tulleet tapporetkiltään, että hän ei enää puhunut ihmisten kanssa.”
Nanjingin alueelle nuorena upseerina saapunut japanilainen muisteli etteivät hänen miestensä silmät olleet olleet ihmisen silmät, vaan tiikerien ja petojen silmät. Työ tekee kaltaisekseen. Nähtiinhän samaa Espanjan sisällissodassakin: anarkistit janosivat kostoa konservatiivelle, kommunistit vihasivat POUM:aa ja anarkisteja, karlistit ja falangistit hinkusivat suurta puhdistusta.”Eläköön kuolema”. Onkohan mahdollista, että vihan ollessa selkeimmillään aseeseen tarttuminen on pelkkä muodollisuus: todellisuus maalataan uusiksi verellä.
Onkohan nettikeskusteluissa rehottava ”luuseriviha” aiheuttanut traagisia seurauksia? Esimerkiksi Iltalehden keskustelufoorumi on niin munattomasti moderoitu, että entisten koulukiusaajien(?) sallittiin ylvästellä kiusaamiskeskustelussa.
- 19.
- 20.
-
Sen kirjoituksen kirjoittajan ja kaikkien ”vihaajien” (mukaanluettuna feministien) ei ole periaatteellista eroa, kaikilla ei ole omia ajatuksia ja aatteita, ei ole taitoa luoda jotakin myonteistä. Siis ilmaisemaan itseään jää vain yksi tapa: vihata, riidellä, syyttää jotakuta yms. Muuten sanoen, eräs filosofi selitti sallaisen vihan syyn jo sata vuotta sitten.
- 21.
-
Panu voisit kirjoittaa Venäjällä rehottavasta rasismista ja siitä, kun nämä perusjuntit nyt saivat murskavoiton täällä Suomessa.
- 22.
- 23.
-
”Että koeta nyt vähän hillitä punaisten syyttelyä!” kirjoitti Anna B.
Sinä et minua määrää, vastasi Panu Höglund.
En toki määrää sinua. Se oli niin sanottu retoorinen kehoitus.
Se on näitten maan kilttien suurin pahe että ovat niin herkkähipiäisiä. ”Voi ei emmehän me voi tehdä mitään kun mehän olemme niin kilttejä, niin kilttejä…Kaikki muut ovat niin pahoja niin pahoja”Vihalla on monet kasvot.
- 24.
-
Turhaa porua jostain persujen vaalivoitosta. Maahanmuuttajilla ei ole mitään hätää, oli tuon porukan kannatus sitten 1,2 tai 5 prosenttia. Ei niistä useimpia taida pahemmin mamut kiinnostaa, ja sitäpaitsi nykyistä suurempi kannatus kai hajottaisi porukan, kuten Panu sanoikin, kun vanhat SMP-ukot ja yliopistokaupunkien koulutetut oikeistolaiset joutuisivat ”kaikkea kaikille” touhun sijasta ihan tosissaan hakemaan yhteistä linjaa esimerkiksi alue- ja maatalouspolitiikassa.
Itse olen enemmän huolissani sen neljänneksi suurimmaksi kuntapuolueeksi nousseen kusipääklubin tasa-arvokäsityksistä ja ylipäänsä suhtautumisesta vähemmän edistyksellisen keskiluokan elämäntapaan kuin minkään marginaaliryhmien vouhotuksista. - 25.
-
”Mutta koska perusjuntitkaan eivät ole yksi yhtenäinen roisto- ja vihaajaporukka, puolue luultavasti hajoaa vihanlietsojasiiven ja muiden välisiin kiistoihin, niinhän siinä kävi viimeksikin.”
Niinpä se saattaa käydä. Perussuomalaiset ovat niin heterogeeninen puolue, että sen mahdollisesti vielä kasvaessa tullaan käymään jonkinlainen valtataistelu puolueen linjasta urpojen ja järki-ihmisten välillä.
Ei kai koko puoluetta nytkään pidä mikään muu koossa kuin Timo Soinin karisma.
- 26.
-
Empä minäkään usko, että noita netsejä kiinnostaa muu kuin oma kunnianhimo. Tuskin he mitään konkreettista saavat puoleen tai toiseen aikaan, kuten eivät tähänkään asti. Turhaipäiväisiä kuikuttelijoita ja kyvyttämiä mihinkään rakentavaan. Hukkuvat omaan paskaansa luonnonlain mukaisesti.
Ja Soinin karismasta en tiedä. Lienee jokin protesti-imuri, joka ei okein mitään järkevää ole saanut aikaiseksi. - 27.
- 28.
- 29.
-
Noh! Sehän on vain uskonnolliseen hurmokseen verrattavaa runkkaamista. Piehtarointia jossain oudossa aatemaailmassa, vieraantuneena todellisuudesta. Ehkä itsesäälin kaltainen tila. Kehittymättömien ihmisen puuhastelua, kun yhteiskuntaan ei oikein ole sopeutunut. Vailla mitään käytönnän ideoita, ja siten vailla tulevaisuutta.
Ja toisaalta hyvä, että asiat ovat jääneet itkuvirsivalituksen asteelle. Sikäli kun itse porukkaa tunnen, ei heillä ole kykyjä ajamaan edes omia asioitaan. Tälläisiä protestitempauksia, jotka uppoavat kerran tulee je menee.
Soini on sitä käyttänyt aukkoa hyödykseen, kun muiden puolueiden mielestä se ole Suomen, eikä oikein kenekään etujen mukaista.
Suhtauduttava huumorilla… - 30.
- 31.
-
”Se pelottaa enemmän, että niillä on aseet ja että ne kirjoittelevat blogeissaan avoimesti siitä, että murhaamisesta saatava nautinto voisi olla vankilaanmenon arvoinen.”
Täh? Oletko tosissasi? Tai siis, ovatko he tosissaan? Ei tuollaista voi uskoa ilman todisteita. Olen kyllä itse kuullut jotain tuollaista, mutta pitää olla aika apina, että tuollaista ilmoittaa missään virallisen politiikan piirissä, edes blogeissa nimimerkillä. Taktinen itsemurha pitemmän päälle.
”Kun ne huomaavat, että käytännön politiikassa on pakko tehdä kompromisseja epäpuhtaiden kanssa, porukan radikaalein osa aloittaa varmasti murhat ja poliittisen terrorin.”
Miten niin aloittaa? Se on jo aloitettu. Nämä pioneerit eivät vain ole muodollisesti vaaleilla valittuja vaan riehuvat puukoin ja käsiasein kaduilla.
- 32.
- 33.
- 34.
-
Jos arvon kolumnistillä on yhteyksiä, joilla on hallussaan kyseisiä tietoja niin miksei niitä ole toimitettu poliisin tietoon?
- 35.
- 36.
-
Kyseistä pätkää oli todellakin siteerattu aiemminkin ja se sai seuraavanlaisen vastauksen kirjoittajalta itseltään:
harhaanjohtavaa on esittää tuollainen siteeraus vailla kontekstia, joka osoittaa tyylin humoristiseksi. Tässä yhteydessä on syytä tarkentaa, että ”humoristinen” ei tarkoita sellaista, joka naurattaa *sinua*, vaan sellaista, joka on tarkoitettu huumoriksi. Siteeraamaasi kohtaa seuraa tällaisia mietteitä:
”Poikien kanssa pohdin, että suoranaisiin laittomuuksiin ja vaaratilanteisiin puuttuvan poliisin ohella meillä pitäisi olla jonkinlainen muhamettilaisyhteiskunnista tuttu partasuumiliisi, jonka toimialaa olisivat kaikenlaiset intuitiivisesti tunnistettavat mutta lainsäädännön kannalta vaikeasti kodifioitavat ärsyttävyydet. Miliisit voisivat partioida jalkakäytävillä ja jaella sähköpiiskalla tärskyjä mölyäville pultsareille, häiritseville hare krishnoille ja Unicefin rahankerääjille, ihmisiä töniville mummoille sekä räkiville ja kiroileville teineille.”
Otatko tämänkin vakavasti?
Ilmeisesti teksti on sittemmin poistettu alkuperäisestä yhteydestään, enkä ihemettele houkutteleehan se mainitsemaasi poliittiseen loanheittoon.
- 37.
- 38.
-
”Hommassa vain on se ongelma, että se porukka on sen KRP:n tehoiskun aikana säikähtänyt siivoamaan sivujaan, ja silloin kun sivut on todistettavasti siivottu laittomasta aineistosta, esimerkiksi kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta ei enää voida nostaa juttua. Poliittisessa loanheitossa toki sivustojen vanhat versiot kelpaavat oikein hyvin.”
Älä Panu turhaan aliarvioi KRP:n (tieto)teknisen tutkintatyökalupakin suomia mahdollisuuksia. Kaikesta mitä nettiin pannaan jää jälki, tai toisin sanoen sieltähän et saa mitään lopullisesti pois kun olet jotain sinne julkaissut. Kyllä kaikki saadaan esiin kaivettua palvelinten syövereistä jos niin halutaan.
”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”
Malliesimerkki henkilöstä jolle ei missään tapausessa pitäisi sallia minkäänlaista ampuma-asetta. Toivotaan että poliisi käy hakemassa tältä sedältä pyssyn pois mahdollisimman nopsaan.
- 39.
- 40.
-
Myönnetään, että oikealla pyssyllä päähän uhkaaminen ei ole huumoria. Retorisella kirjoitetulla pyssyllä uhkaaminen voi olla huumoria, se riippuu tekstin sisällöstä.
- 41.
- 42.
- 43.
-
Siis miten ihmeessä näillä tietyillä ihmisillä on aikaa ja energiaa setviä tätä ulkomaalaiskysymystä, kun he eivät ole olleet ennen politiikasta kiinnostuneita pätkääkään? Sitten, kun heitä kritisoi, niin saa asennevammaisen leiman otsaan. Oi aikoja, oi tapoja!
- 44.
- 45.
-
Mutta onhan aina mahdollista, että osa kansastamme kokee niiden kavereiden asiat niin, että on oikeudenmukaista vastustaa ja panetella maahanmuuttajia. Eivät kaikki kansat, esimerkiksi suomalaiset, ole tunnettuja rauhan- ja hyväntahtoisuudestaan. Onhan meillä väkivalta, itsemurha, masennus jne. tilaston Euroopan mittakaavan mukaan sellaiseen viittaavia.
- 46.
- 47.
- 48.
-
Miten Panu suhtaudut henkilöön, joka sanoo, että 90% ihmisistä on karjaa?
- 49.
- 50.
-
Apua! SDP:n tanttarat käärivät jo hiojaan tehdäkseen paluuta kaikkiin sosiaali- ja koulutusalojen ministeriöihin.
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 69 kommenttia.

