Itsenäisyyspäivä
6.12.2006
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Itsenäisyyspäivää vietetään sen kunniaksi, että eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi kuudentena joulukuuta 1917. Pari kuukautta myöhemmin maassa oli sisällissota, ja kuin sitä enteillen porvarit ja sosialistitkaan eivät päässeet yksimielisyyteen itsenäisyysjulistuksen sanamuodosta. Porvarien versio voitti äänestyksen, joten siitä tuli virallinen. Päivän alkuperä ei ole aivan ilmeinen, kun ajattelee tapaa, jolla itsenäisyyspäivää yleensä juhlitaan - sotilasparaatilla, sankarihaudoilla käymällä, jääkäriliikkeen etappireitteihin viittaavilla kynttilöillä ja televisiossa esitettävällä Tuntemattomalla sotilaalla.
Mikään itsenäisyyspäivän ”virallisista” perinteistä ei liity suoraan joulukuun kuudentena annettuun itsenäisyysjulistukseen, ja Linnan juhlia lukuunottamatta niissä kaikissa on kyse sodista. Itse asiassa itsenäisyyspäivän merkitys on kasvanut nykyiselleen vasta toisen maailmansodan myötä, kun ”valkoisen Suomen” juhlapäivä eli puolustusvoimien vanha lippujuhla jouduttiin työväenliikkeen mieliksi ns. tammikuun kihlauksen tunnelmissa lakkauttamaan ja korvaamaan nykyisellä kesäkuisella lippujuhlapäivällä. Vanhaa lippujuhlaa juhlittiin kansalaissodan lopuksi keväällä 1918 järjestetyn voitonparaatin vuosipäivänä, muutamaa päivää ennen nykyistä kaatuneiden muistopäivää, ja aikalaistodistusten mukaan merkittävä osa porvaripuolueita kannattaneista kansalaisista piti sitä Suomen oikeana kansallispäivänä. Koska se kuitenkin niin leimallisesti juhli valkoisten voittoa punaisista, siitä oli kansan eheyttämispyrkimysten nimissä luovuttava. Tämä oli sen aikaista poliittista korrektiutta.
Nykyinen itsenäisyyspäivä on sitten ladattu niillä merkityksillä ja sillä verenhuuruisella tunnelmalla, joka ennen sotia oli ilmeisestikin varattu vanhalle lippujuhlalle. Muiden maiden kansallispäivät ovat usein iloisia, karnevaalitunnelmaisiakin juhlia, mutta Suomessa synkistellään ja muistellaan sotia. En toki halua lakkauttaa nykyisiäkään perinteitä - marssikoon armeija kaikella muotoa paraatissa, ja hyvä leffahan se Laineen Tuntematon oikeasti on - eivätkä karnevaaliasutkaan oikein sovi tähän vuodenaikaan, vaikka Lordi voi olla toista mieltä.
Kuitenkaan sota ei nykyään enää ole se, mistä Suomi maailmalla tunnetaan, eikä sotasankaruus sinänsä ole mikään yksiselitteinen valtti sivilisoituneessa nykymaailmassa. Jos sotilaallisista ansioista puhutaan, niin nykymaailmassa ”suomalainen sotilas” tarkoittaa muiden kuin suomalaisten mielessä ennen kaikkea suomalaisia rauhanturvaajia, joiden puolueettomuutta ja ammattitaitoa maailmalla myös arvostetaan. Itsenäisyyspäivään voisi kaikella muotoa liittää muitakin kuin iänikuisia sotilaallisia perinteitä, ja sitä mukaa kun viimeiset sotaveteraanit siirtyvät Valhallaan, niitä sotilaallisia perinteitäkin voisi rukata hieman rauhanturvaajiakin arvostavaan suuntaan.
Veikko Hurstin köyhien itsenäisyysjuhla, jota jatkaa perustajan jälkeen Heikki-poika, on oikeastaan ainoa kansallisesti merkittävän aseman saanut sotaan ja sapelinkalisteluun liittymätön uusi tapa juhlia itsenäisyyttä. Vaikka kiljupunkkarien takavuosina harrastama kuokkavierasöyhötys oli juuri niin typerää kuin keskenkasvuisten leikkiradikaalien pelleily nykyään pahimmillaan on, ymmärrän kyllä hyvin nuorten ihmisten tarpeen kapinoida juuri itsenäisyyspäivän yksitotisen militaristista juhlimistapaa vastaan. Linnan juhlien häiritseminen oli kuitenkin jokseenkin tyhjänpäiväistä huliganismia, ja siinä vaiheessa kun kuokkavierastouhut herättivät Suojelupoliisinkin huomion, reuhaaminen ei enää ollutkaan kivaa ja siitä luovuttiin vaivihkaa. Tämä jos mikä osoittaa, että suurin osa kuokkavieraista oli pohjimmiltaan hellyttävän peruskilttejä suomalaisen keskiluokan lapsia, jotka eivät oikeasti halua mihinkään Supon kortistoon, kun pitää sentään säilyttää varauloskäynti kunnialliseen tulevaisuuteen työ- ja yhteiskuntaelämässä. (Nyt tosin kourallinen kovapintaisia anarkisteja - noita valaistuneita, jotka halveksivat kaikkia muita oravanpyörähamstereina - on tuoreimpien uutisten mukaan kokoontunut torille meuhkaamaan kuokkavierasjuhlien elvyttämiseksi.)
Parempi tapa uudistaa itsenäisyyspäivää ja kyseenalaistaa sen vanhoja itsestäänselvyyksiä olisi vaikkapa järjestää - vaihtoehtona sotilasparaateille - vanhojen aseistakieltäytyjien kokous. Niissä juhlissa nimittäin nähtäisiin tummiin pukuihin sonnustautuneita, merkittävissä asemissa toimivia yhteiskunnan tukipylväitä huomattavasti enemmän kuin luulisi, ja ne jos mitkä olisivat omiaan ravistelemaan luutuneita ennakkoluuloja. Olisihan sekin yksi merkki siitä, että Suomi on pohjimmiltaan hyvin inklusiivinen maa, joka pystyy tempaisemaan kaikenlaiset vastarannan kiisket, arvostelijat ja nurisijatkin mukaan rakentamaan yhteistä tulevaisuutta.
Edellisessä kirjoituksessani mainitsin iirinkielisen kulttuurityön kunniakonsulin, Gearóid Denvirin, tulleen viime perjantaina Helsinkiin puhumaan iirinkielisestä kulttuurista. Näin merkittävän vieraan kunniaksi järjestettiin tietenkin lähetystöön vastaanotto, ja olinhan minäkin siellä tietysti kutsuttuna, koska iiriä puhumalla pääsee piireihin. Suurlähettiläs puhui vastaanotolla siitä, mitä Suomi merkitsee Irlannille: positiivista mallia siitä, mitä pieni maa voi tehdä parantaakseen omia ja miksei muunkin maailman asioita. Kielipolitiikkansa Suomi on hoitanut esimerkillisen sivistyneellä tavalla ja kelpaa malliksi mille tahansa maalle, jossa on kielivähemmistöjä; tekniikan ja teknologian ympäristöystävällisessä hyödyntämisessä Suomi on edelläkävijämaita; Suomen pohjoismainen yhteiskuntamalli voisi olla Irlannille parempi esikuva kuin yksipuolinen angloamerikkalainen liberalismi laissez faire -asenteineen; ja Suomen kansanrunoustutkimus on ollut merkittävänä esikuvana Irlannille, sillä esimerkiksi irlantilaisen folkloristiikan isä James Delargy, alias Séamus Ó Duilearga, kunnioitti Kaarle Krohnia suurena opettajana ja esikuvana.
Luonnollisesti kaikenlaiset ”pakkoruotsista” kitisijät, fundamentalistiset ekovihreät ja verojen vihaajat alkavat tässä kohdin julistaa, miten päin helkkaria Suomen asiat juuri näiltä kohdin ovat. Kansanrunouden tutkimuskin lienee insinööreille ja laskutikkumiehille silkkaa turhuutta ja rahan haaskuuta. Mutta jos meitä juuri näistä syistä ihaillaan maailmalla, lienemme osanneet tehdä ainakin jotain oikein, eikä sitä kannata ruveta korjaamaan, mikä ei rikkikään ole. Omasta puolestani olen ylpeä ja kiitollinen juuri tällaisista asioista, joita olen huomannut muiden meiltä kadehtivan. Niiden takia tämä on hyvä ja merkillepantava maa.
Hyvä Suomi!
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Kyllä minusta on ihmeellistä, että Suomen sotiensa muistelu herättää noin negatiivisia ajatuksia. Mikähän siinä on vaarallista? Tuskinpa ”militarismi”, jos sillä ymmärretään sodan uhan lisääntymistä. Pikemminkin on loistava asia, jos maanpuolustushenki ja Suomen puolustuskyky siten lisääntyy. Juuri sehän sotia ehkäisee. Ehkäpä Talvisota olisi voitu välttää aseistautumalla kunnolla ja liittoutumalla Ruotsin kanssa.
Hieman huvittavaa on todellakin kuokkavieraiden aggressiot Linnan juhlia kohtaan, kun ne juuri ovat ainoa perinne, joka ei liity sotaan itsenäisyyspäivänä. Pikemminkin kaikki naiset (lähes) ihastelevat silmäätekevien pukuja ja unelmoivat itse olevansa prinsessoja tai kuningattaria samoissa patsastelukekkereissä. Sota tapahtumasta on mielestäni varsin kaukana, kun emäntänäkin toimii kommunismisympatioistakin syytetty Halonen. Hän onkin kutsunut ennätysmäärän juuri anarkistien sympatisoimia ihmisiä ts ihmisiä, jotka ovat kunnostautuneet heidän ihannoimissa asioissa.
Suomen itsenäisyys on mielestäni tärkeä ja vakava asia. Sen puolesta on kuollut moni ja koko kansa ponnistanut voimansa äärimmilleen. Mutta kyllä monet kännitkin muuten ottavat ja ravintolat ovat auki.
- 2.
-
”Suomen pohjoismainen yhteiskuntamalli voisi olla Irlannille parempi esikuva kuin yksipuolinen angloamerikkalainen liberalismi laissez faire -asenteineen;”
Tuskinpa vain.
Irlannissa on euroalueen korkein ostovoimakorjattu BKT per asukas ja vain hieman yli 4 prosentin työttömyysaste (vain vähän kitkatyöttömyyttä korkeampi) Suomen työttömyysaste on Irlantiin verrattuna kaksinkertainen ja ostovoimakorjattu BKT per asukas on neljänneksen alempi. Irlannin matala työttömyysaste johtuu nopeasta talouskasvusta, joka on pysytellyt 5-6 prosentin vuosivauhdissa jo 20 vuotta.
- 3.
-
Minusta kirjoitus ei ole mitenkään negatiivinen. Isoäitinikin - joka on nähnyt sodan ja jonka perheellä on vahva militaristinen tausta, olipa hän itsekin eläkkeellepääsyynsä asti armeijan palveluksessa - on puhunut itsenäisyyspäivästä ihan samaan tapaan, eli että kyllä jo kaivattaisiin pikku hiljaa jotain muuta kuin talvi- ja jatkosotaa itsenäisyyspäivän juhlakaluiksi.
Eikö olisi parempi juhlia vaikka moninkertaistunutta elintasoa, koulutusta ja vahvaa kansainvälistä kilpailukykyä? Nuo ovat sentään luonteeltaan positiivissummaisia asioita (no, <a href=”http://en.wikipedia.org/wiki/Race_to_the_bottom”>kilpailukyvystä</a> voidaan keskustella), joista on pääsääntöisesti pelkkää iloa. Sota kun on kuitenkin tappamista ja tuhoamista ja viime kerrastakin on jo niin kauan.
- 4.
-
Tukevaa vastapainoa paraateille tulee parhaillaan TV1:ltä ohjelmassa ”Linnan jatkot”. Kansanedustajien karaoke kuulostaa siltä, että tässähän tuntee itsensä melkein eikkagröniksi.
- 5.
-
Mielestäni olisi outoa, että Suomi, joka hävisi sodan ja menetti Karjalan, iloitsisi itsenäisyyspäivänä voittajien ja ”vapautettujen” tapaan. Ehkä hilpeämpää menoa voisi olla, jos Karjala saataisiin takaisin. Toisaalta Suomi ei antautunut eikä ole ns pahis, jonka menoa säädeltäisiin tässä mielessä ulkomailta. Itsenäisyyden säilymisessä on siten juhlimista. Ikäänkuin Suomi kuitenkin olisi jotain voittanut.
Kyllä Venäjällä hilpeät juhlat ovat sittenkin paljon militaristisempia esimerkiksi. Samoin yltiöpatrioottisessa maailman hallitsijamaassa USA:ssa. Minusta on jotenkin hienoa, että Suomi hiljentyy ja vakavoituu kunnioittamaan sotasankareita ja sotasukupolvia hartaasti, kuin oikeisto ja muutkin isänmaalliset voimat Saksassa I msodan vainajia sodan jälkeen. Tunnelma on harras vanhoissa muistotilaisuuksissa. ”Ich hatte Kameraden soi”.
- 6.
-
Itsenäisyydellä on kaksi puolta: ilo siitä, että olemme itsenäisiä ja valmius luopua kaikesta tämän itsenäisyyden säilyttämiseksi. Suomen nykyinen puolustusratkaisu, alueellinen puolustus, johtaisi hävityn sodan tapauksessa kansamme elintason täydelliseen romahtamiseen, infrastruktuurin laajamittaiseen tuhoutumiseen ja valtaviin inhimillisiin kärsimyksiin. Voitettukin sota olisi raskas koko maan kannalta. Se, miten paljon rakastamme itsenäisyydeksi kutsumaamme asiaa näkyy juuri laajasti kannattamassamme puolustusdoktriinissa.
Mielestäni itsenäisyys - ja siihen olennaisesti liittyvä kansanvalta - ovat pohjimmiltaan iloisia asioita. On kuitenkin selvää, että tietoisuus siitä, millaisiin äärimmäisyyksiin olemme valmiita näiden säilyttämiseksi, lyö leimansa kaikkeen itsenäisyyden juhlintaan. Kyse on samasta kuin kirkon marttyyreissä: heidän voittonsa ja kuolemallaan esittämänsä todistus ovat valtavan ilon aihe. Vakavaksi vetää kuitenkin se, että meidän tulee olla valmiita samaan, jos tilanne sitä vaatii.
- 7.
-
Kyllähän Suomi voitti: itsenäisyytensä. Jos talvisotaa ei olisi käyty tai se olisi hävitty parissa viikossa, me viettäisimme juuri nyt itsenäisyytemme 15-vuotis- emmekä 61-vuotispäivää.
Ns. teknisjuridisessa, tai missä lie, mielessä Suomi tietysti hävisi sekä talvi- että jatkosodan. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että Suomi voitti sekä moraalisesti että maantieteellisesti - siitäkin huolimatta, että Karjala menetettiin. Baltian maista näkee, kuinka olisi käynyt, jos olisi otettu turpaan 6-0.
- 8.
- 9.
- 10.
-
Minä en pidä ”pakkoruotsista” peruskoulussa, sen voisi varata lukioon, tai vielä ylemmille oppiasteille, mutta olen toisaalta myöskin sitä mieltä että moinen pakko-opiskelu on loppuen lopuksi pieni vaiva, joten mikäli vain saadan asia järjestettyä niin että niiden lasten, jotka eivät opi oman kielensä lisäksi kuin yhden vieraan kielen - jos sitäkään - niin heille tulisi antaa mahdollisuus jättää ruotsi opiskelematta ja keskittää voimat englannin, tuon käytännössä kaikkein hyödyllisimmän vieraan kielen, opiskeluun.
Ajattelin joskus kuokkavieraiden parhaimpina aikoina että olisin järjestänyt kuokkavierasjuhlien vastaisen mielenosoituksen, eli linnanjuhlien vastaisen mielenosoituksen vastaisen mielenosoituksen, jos olisin kymmenen-viisitoista vuotta nuorempi olisin saattanut moisen järjestääkin mutta ei sitä enää jaksa.
- 11.
-
Muistaako ökykapitalisti Suomea muulloin kuin itsenäisyyspäivän juhlapuheissa? Tämä on vasemmiston aina heittämä piikki rahapiirejä kohti. ”Anna meille voimaa puolustaa kapitalistin rahapussia!” Se oli alikersantti Lahtisen versio sotilasvalasta. Tänä vuonna kuokkavieraat eivät olleet kovin lukuisia presidentinlinnan edustalla. Mutta soppajonoja näytti olevan Hakaniemen torilla. Ollaanko siis vain hyväksytty tämä itsenäisyyden alati rapistuva tila? Tätä käsitystä höysti Eduskunnan päätös hyväksyä EU-perustuslaki. Ja NATO-keskustelu jatkuu ja voimistuu. Katsotaan vaalien jälkeen, mihin suuntaan vaaka on kallellaan.
- 12.
-
Hassua, otin eilen ip-juhlissa puheeksi sen, miten sotakeskeistä kaikki suomen virallinen itsenäisyyspäivän vietto on. Esitin myös sen näkemyksen, että eiköhän täällä voisi pikkuhiljaa elää eteenpäinkin. Sodasta on kuitenkin yli 60 vuotta aikaa.
Mutta eihän se käy päinsä, koska Sota On Pyhä ja Meidän Tulee Kunnioittaa Veteraanejamme. Niin, ja on kuulemma tärkeää, että nuoretkin muistavat. My ash. Nuoret eivät voi muistaa jotain, missä eivät ole olleet osallisina, ja jotenkin minusta tuntuisi terveemmältä, että vuodet -39-45 alkaisivat saada saman aseman kuin mikä tahansa niistä lukuisista sodista, joita historiamme aikana on käyty. Ihmisluontoon kuuluu unohtaminen ja eteenpäin eläminen.
- 13.
-
Minusta asia on juuri niinkuin viimeisin satunnaislukija sanoo: joku 1939-45 pitäisi pikkuhiljaa päästä samaan kategoriaan kuin edelliset alueella käydyt kansainväliset kovapanosammunnat 1700-1721, 1741–1743 ja 1808 – 1809. Itsenäisyyspäivän ohjelmaa voitaisiin laajentaa siten, että esimerkiksi kieltolain päättyminen, EU-jäsenyys ja muut kansalliset merkkipaalut saisvat myös vähän enemmän näkyvyyttä.
Tarkoitan tässä lähinnä, että ei kai tappeleminen voi olla itsenäisyyden itsetarkoitus?
- 14.
-
Minusta vuosien 1939-1945 sodat eivät kerta kaikkiaan ole sama asia kuin edelliset sodat - edellisissä olimme osa Ruotsia (1080-1809 vain vaihdoimme omistajaa), Talvi- ja jatkosodassa vaakalaudalla oli oma itsemääräämisoikeus.
Minusta Talvi- ja Jatkosota on syytä muistaa - muistaminen ei tarkoita, että tulisi olla omia muistoja.
En nyt kuitenkaan tarkoita, että ylläolevan vuoksi pitäisi jatkuvasti synkistellä itsenäisyyspäivänä. Ok, voidaan katsoa, että itsenäisyys pidettiin suurin uhrauksin, mutta voisi se olla iloinen juhla myös ne uhraukset muistaen: voitaisiin iloita siitä, että me olemme itsenäisiä. En tiedä tarkkaan, millainen on Kreikan itsenäisyyspäivän juhlameno, mutta jotain kreikkalaisista tietäen kuvittelisin, että suhteellisen iloinen - ja Kreikan itsenäisyystaistelu oli hirvittävä ja verinen. Jos kreikkalaiset, miksemme mekin?
- 15.
-
Pakkoruotsista luopuminen yläasteella on vaikeaa, jos se säilytettäisiin lukiossa. Tällöin seitsemännellä luokalla tehty kielivalinta rajaisi osan ikäluokasta lukiokoulutuksen ulkopuolelle, mikä synnyttäisi rinnakkaiskoulujärjestelmän. Jos pakkoruotsi poistettaisiin myös lukiosta, ei korkeakouluissa saataisi mitenkään toteutettua tutkintoasetusten määräämää virkamiestasoista ruotsin taitoa. Ainakaan tämä ei olisi nykyisin opetussuunnitelmin mahdollista. Jos pakkoruotsi poistettaisiin peruskoulusta, lukiosta ja korkeakouluista, kävisi pian niin, että erityisesti teknisten ja luonnontieteellisten alojen ammattilaiset eivät osaisi ruotsia. Tällöin tulisi vaikeaksi pitää kiinni virkamiehiltä edellytetyistä kielitaitovaatimuksista. Tämän vuoksi peruskoulun pakkoruotsista luopuminen edellyttäisi laajaa remonttia koko koulutusjärjestelmässä. Joko siirryttäisiin takaisin rinnakkaiskoulujärjestelmään tai luovuttaisiin - siirtymäajan ollessa kymmenen-kaksikymmentä vuotta - maamme kaksikielisyydestä. Mielestäni pakkoruotsin ongelmaa onkin lähestyttävä ennen kaikkea kysymyksenä maamme kaksikielisyyden säilymisestä.
- 16.
-
” Ok, voidaan katsoa, että itsenäisyys pidettiin suurin uhrauksin, mutta voisi se olla iloinen juhla myös ne uhraukset muistaen:”
Minä en jaksa tuota banaalia suuret uhraukset -lätinää. Onko pakon edessä tehdyillä uhrauksilla loppujen lopuksi niin suuri arvo? Ihmiset tekivät ”suuria uhrauksia” yksinkertaisesti siksi, että vaihtoehto olisi ollut pirun paljon huonompi.
Ihmisillä oli sota-aikana kovaa, sitä en kiellä. Mutta voisimme vähitellen lopettaa kansallisen ylpeyden tuntemisen ”talvisodan hengestä”. Huomaa selvästi, miten sota-ajan propaganda elää vieläkin.
- 17.
-
Ei se mikään pakko ollut käydä talvisotaa - Suomi olisi voinut antaa NL:lle periksi.
Totta kai me _voisimme_ lopettaa kansallisen ylpeyden tuntemisen, mutta onko siihen muitakin syitä kuin se, että joitain vain vituttaa kuunnella/lukea ”suurista uhrauksista”?
- 18.
-
Jaaha. Jokavuotiseen keskusteluun pitää kai lisätä jokavuotinen kommenttini. Se, että itsenäisyys säilytetään, ei kyllä ole kovinkaan suuri juhlimisen aihe. Juhlan aiheita voi repiä ainoastaan siitä, mitä sillä itsenäisyydellä on tehnyt. Jos alkaa juhlia pelkkää sarjassa pysymistä, on asettanut riman melko matalalle. (Näin kansantajuisesti, eli urheilutermein, ilmaistuna.)
Ja toivon edelleen, että jonain päivänä Suomessa juhlitaan itsenäisyydestä luopumisen muistopäivää. Siinä sentään olisi jotain itseisarvoistakin juhlimista, valtioiden rajojen poistamisessa nimittäin. Rajojen piirtäminen, tapahtui se sitten kynällä tai kiväärin piipulla, on lähinnä halveksuttavaa, ja parhaimmillaankin vain kyseenalainen mutta ymmärrettävä moraalinen ratkaisu. Suomen kohdalla voimme ajatella sen olevan jälkimmäistä, mutta ei se aihetta juhlaan tuo, vaikka sen kanssa voi, ja lähivuosina lienee pakkokin, elää.
Eli minä en identifioidu ”teihin” ryhmänä niin paljon, että olisitte minulle ”me” sen enempää kuin vaikkapa Namibialaiset. Hengailen kanssanne vain pragmaattisista syistä, ja tällaista asennetta toivoisin näkeväni enemmän. Jos joku valtio/ryhmä tarjoaisi mahdollisuuden toteuttaa omasta eettisestä katsannosta parempaa yhteiseloa (ottaen huomioon muuttamisen kustannukset) jättäisin teidät saman tien rypemään sotajutuissanne. Jos alkaisitte juhlia itsenäisyyspäivänä vaikkapa suomalaista lukutaitoa, kansantaidetta tai revontulifysiikkaa, se olisi kuitenkin sellainen edistysaskel, jonka puolesta voisin jonkinlaisen kynttilän polttaakin.
- 19.
- 20.
-
”Ei se mikään pakko ollut käydä talvisotaa - Suomi olisi voinut antaa NL:lle periksi.”
Tämä oli juuri sen pirun paljon huonompi vaihtoehto, mihin viittasin.
Allekirjoitan täysin Panun näkemyksen nyyhkypateettisuudesta.
Olen G.H von Wrightin kanssa samaa mieltä siitä, että kansallisvaltiot tulevat häviämään. Tosiasiahan on, että isänmaallisuus ole koko maapallon mittakaavassa saanut aikaan juurikaan muuta kuin ison kasan ruumiita.
- 21.
-
Mielestäni muuten numeron tekeminen kansalaisuudesta on ihan yhtä säälittävää kuin se numero, minkä jotkut tekevät siitä, että ovat Naisia tai Miehiä. Miksi tosiasioita pitää alleviivata?
- 22.
-
Osa sotaveteraaneistakin on alkanut julkisuudessa ihmetellä, eikö itsenäisyyspäivänä voisi puhua muustakin kuin viime sodista, mutta ei perinteitä muuteta noin vaan. Perinteet muuttuvat vähitellen, kun yhä useampi alkaa ihmetellä, miksi niitä sotia aina muistellaan ja itsenäisyyspäivänä synkistellään, ja muuttaa omia perinteitään sen mukaan.
Nyt vaan eletään sellaista aikaa, että osoitetaan kunnioitusta veteraaneille senkin edestä, kun suuret ikäluokat eivät sitä nuorempana tehneet joko omasta syystään, edesmenneen naapurivaltion syystä tai siksi, että sodan kokeneet ikäluokat halusivat keskittyä jälleenrakennustyöhön rankkojen aikojen muistelemisen sijaan.
Ei tässä tarvi silti mitään lopettaa, vaikka painopiste vähitellen siirtyisi iloisempaan juhlintaan synkästä vuodenajasta huolimatta. Muilla kansoilla on omat ylpeydenaiheensa historiassa, eikä meidänkään kannata unohtaa omiamme. Erityisesti talvisota on tärkeä siksi, että se yhdisti kansan yhteisen asian taakse. Jos tuo on pelkkää sota-aikaista propagandaa, se on varmaan satunnaislukijan helppo kumota.
Nyt eletään kuulemma itsekkyyden aikoja. Miettikääpä, rakennettiinko hyvinvointiyhteiskunta yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi vai siitä huolimatta, ja kannattaako lopettaa sellaisia asioita, joihin tuo tunne perustuu.
- 23.
-
Hyvä Panu Höglund,
Ihan ensiksi kiitos virkistävistä näkökulmista. Hienoa nähdä ajattelijoita olevan olemassa.
Yksi asia kaipaa kuitenkin oikaisua. Tiedäthän hyvin inhimillisen ilmiön, jossa yksilö sortuu olettamaan, että häntä läheisesti koskettava asia on muillekin se tärkein tai huomattava? Sanot että: ”Suomen kansanrunoustutkimus on ollut merkittävänä esikuvana Irlannille”, mikä epäilemättä pitää täysin paikkansa, mutta ei vavisuta useimpien eurooppalaisten kuvaa maailmanhistoriasta mitenkään.
Paradoksi syntyi kun tekstin alkuosassa sanoit: ”Kuitenkaan sota ei nykyään enää ole se, mistä Suomi maailmalla tunnetaan”. Ei tietenkään tunneta tänä päivänä yhtä hyvin kuin esim. nykyisin Suomessa tuotetusta teknologiasta, mutta monissa piireissä vähintäänkin tiedostetaan tai ollaan kuultu menneisyydestämme yhtenä suurimmista tapauksista tunnetussa sotahistoriassa.
Olen työskennellyt kansainvälisissä sotilasyhteisöissä merkittäviä jaksoja, joten sorrun tässä ihan samaan kuin sinäkin nähdessäni asiaan vain sen näkökulman, johon olen itse päässyt työssäni tutustumaan työtovereideni kautta. Joka tapauksessa voin vakuuttaa koulutettujen eurooppalaisten ammattisotilaiden arvostavan ja tuntevan Suomen sotahistoriaa pääpiirteittäin. Eivätkä toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat Suomen itärajalla ole missään tapauksessa vieraita olleet esim. puolalaisille tuttavilleni siviilimaailmasta, vaikka heillä on totisesti on riittänyt pureskelemista omissakin tapahtumissaan.
- 24.
-
” Erityisesti talvisota on tärkeä siksi, että se yhdisti kansan yhteisen asian taakse.”
Näinhän meille on kerrottu. Mutta missä määrin se pitää todella paikkansa? Ja missä määrin aikalaisetkin muistavat asian olleen näin siksi, että välirauhan aikana tehtiin melkoista ”kansa on yksimielinen ja veljesviha haudattu” -propagandaa? (tämä siksi, että tiedettiin uuden sodan olevan tulossa, ja haluttiin valmistaa kansaa siihen.)
- 25.
-
Panu: ”Ehkä tärkein syy siihen on, että sotiin liittyvä uuvuttava nyyhkypateettisuus ja populismi ottaa koteloon ja sitä vastaan pitää protestoida. Nyt aikuisena minäkin olen huomannut, kuten muutama aika sitten kirjoitin, etten minäkään mennyt sivariin minkään pasifistisen ihanteellisuuden vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että se nyyhkypateettisuus tuntui niin ällöttävältä.”
No siis. En minä nyyhkypateettisuutta kannata. Enkä pelkkää sodan muistelua ja siinä rypemistä. Ehkä tärkein syy muistaa se sota - ja ylipäätään kaikki sodat - ei kuitenkaan ole itsenäisyys vaan se, että uusia sotia ei tulisi.
Toisaalta, viimeinenkin veteraani kuolee pian, joten ehkäpä tästä vähitellen päästään siitä hurjanhirmuisesta veteraanien kunnioituksestakin eroon. :)
SL: ”Tosiasiahan on, että isänmaallisuus ole koko maapallon mittakaavassa saanut aikaan juurikaan muuta kuin ison kasan ruumiita.”
Eittämättömän totta vaan ruumiita on saatu aikaan ennen nationalismin kukkaan puhkeamistakin enkä oikein jaksa uskoa, että kansallisvaltioiden hajoaminen muuttaisi tätä mihinkään. Sota ja tappaminen eivät ole kiinni isänmaallisuudesta. Se on vain yksi kiihoke monien joukossa.
Minua kiinnostaisi tämä ”rajat pois” -juttu. Mikä olisi sellaisen maailman hallintomuoto? Keskusvalta ei kävisi, sillä se on nähty jo, että kovin suurta aluetta ei yksi keskusvalta tehokkaasti hallitse, se väkisinkin hajoaa palasiksi - mm. ottomaani-imperiumille ja NL:lle kävi näin. Ja kun ihmisillä näyttäisi olevan taipumus jakaa maailma ”meihin” ja ”heihin”, onko mitään keinoa saada ihmiset ajattelemaan kaikista ”me”?
- 26.
-
Kuvittelisin, että ensimmäisessä aallossa ainakin teollisuusmaiden kesken muuttuu tavaran ja ihmisten kulku huomattavasti vapaammaksi (paitsi jos terrorismi porskuttaa entiseen malliin, ei taida olla toivoa). Viisumit ja passit poistettaisiin, ja kansalaisuus olisi lähinnä valintakysymys.
En ole kovin hyvä kehittelemään tulevaisuusskenaarioita, mutta uskoakseni rajaton maailma edellyttäisi nykyistä huomattavasti löyhempää järjestelmää, suurempaa vapautta. Ja se taas edellyttäisi toimiakseen sitä, että ihmiskunta alkaisi vihdoin ottaa ensimmäisiä horjuvia askeleitaan henkisen kehityksen polulla.
Mutta tämä on siis minun fantasiaani, GHvW:n mielipiteestä en nyt tähän hätään muista muuta kuin sen, että hänen mielestään kansallisvaltiot ovat aikansa eläneitä.
- 27.
-
Meille on myös opetettu, että on erittäin tärkeää kyseenalaistaa kaikki, ja hyvin on mennyt sekin propaganda perille. Voiko tässä nyt sitten enää mennä kysymään niiltä aikalaisiltakaan, taisteliko kansa yhteisen asian puolesta sekä taistelu- että kotirintamalla, kun vastaus voi olla aina propagandan tulosta suuntaan jos toiseenkin?
Sehän vasta olisikin jotain, jos Suomen kansa ei ollutkaan niin yhtenäinen kuin meille on opetettu, ja _siitä huolimatta_ se torjui vihollisen ja rakensi tällaisen maan. Tuossa tapauksessa taitaisin samaistua vihollisen torjuneeseen kansanosaan vielä voimakkaammin, vaikka mieluummin kyllä samaistuisin yhtenäiseen kansaan.
- 28.
-
Epäilemättä suurin osa kansasta halusi torjua NL:n hyökkäyksen (paitsi kommunistit). Epäilemättä yhteinen vihollinen myös auttoi painamaan taka-alalle kansalaissodasta jäänyttä katkeruutta. Mutta suomi oli silloin luokkayhteiskunta, ja mitenköhän ”yksimielisiä” todellisuudessa ovat piika, joka miettii, miten saisi leipää lapselleen ja rouva jonkin suurin huolenaihe on palvelusväen vaikea saatavuus? Ihmisten väliset koulutus- ja sivistyserot olivat valtavat, joten näkökulmatkin ovat olleet erilaisia.
Mielestäni todellisesta yksimielisyydestä voidaan puhua vain jos tasavertaiset ihmiset, joilla on ollut yhtäläiset mahdollisuudet saada informaatiota ovat tehneet tietoisen päätöksen.
Tuo Rebykin viimeinen kappale taas on malliesimerkki siitä nyyhkypateettisuudesta. ”tämän maan rakentamiseen” ovat vaikuttaneet aika monet sellaiset seikat, joilla ei ole mitään tekemistä kansan rautaisen, yhtenäisen tahdon kanssa. Toki meidän luterilainen työntekokulttuurimme on ollut siinä suureksi avuksi.
- 29.
-
Nyyhkypateettisuus on aivan ok, jos tuntee sitä aidosti. Sen sijaan tuollainen löysä, muka-pasifistinen nationalismista ja synkistelystä valittaminen on aivan liian helppoa. Sama kuvio toistuu vuodesta toiseen.
- 30.
-
”…ja sosiaalisia ongelmia, joihin verrattuna Suomen yhteiskunta on idylli (minä pääsen lukemaan netissä Irish Timesiä mesenaattini tunnareilla). Alkuvuodesta Dublinin öyhöttäjäproletariaatti järjesti mellakat parhaaseen ranskalaiseen lähiötyyliin. Meillä eivät ihan vielä esimerkiksi kettutytöt ole pystyneet yksinkertaisest kaatamaan koko yhteiskuntajärjestystä koko Helsingin keskustassa tuntikausiksi, vaikka anarkistien nettisivuilla uhotaankin.
Mutta kyse on tietysti aina siitä, mitä priorisoidaan.”
Mistä ne mellakoivat? Työttömyyden tuskin kuvittelisi olevan Irlannissa kovinkaan suuri mellakoinnin aihe, toisin kuin suurtyöttömyyden edelleen riivaamassa Suomessa, jossa työttömyysprosentti on melkein yhdeksän prosenttia eli kaksinkertainen Irlantiin verrattuna.
Jos pitää työttömyyttä ja etenkin pitkäaikaistyöttömyyttä vakavimpana sosiaalisena ongelmana, niin silloin kyllä Irlannin malli puolustaa paikkaansa.
- 31.
-
”Sen sijaan tuollainen löysä, muka-pasifistinen nationalismista ja synkistelystä valittaminen on aivan liian helppoa”
Täh? Olenko minä muka-pasifisti? Tekeekö se ihmisestä muka-pasifistin, jos ei jaksa joka jumalan vuosi katsella kyyneleet silmissä Tuntematonta ja jos on sitä mieltä, että sotiminen yleensä on kovin epämiellyttävää tavallisille ihmisille? Tai jos on sitä mieltä, että on järjetöntä pönkittää kansallista itsetuntoa sillä, että ihmiset ovat tapelleet 65 vuotta sitten nurkkaan ajettujen rottien lailla?
Ja olen kovin pahoillani, jos pidät ilmaisuani löysänä. Katsos kaikki eivät kirjoittele näitä nettijuttuja sydänverellään, vaan ehkäpä pikemminkin kieli poskessa.
- 32.
-
Tässä näyttääkin olevan ratkaisevia eroja siinä, mitä ymmärretään yhtenäisyydellä. En ole idealisti, joka kaipaisi ”todellista yksimielisyyttä” ja ”rautaista, yhtenäistä tahtoa”, jotta voisin kutsua kansaa yhtenäiseksi. Tuollaiset ilmaukset vasta nyyhkypateettisia ovatkin.
Sodan tapauksessa yhtenäisyyteen riittää se, että suunnilleen koko kansa tukee sotaponnisteluja eikä merkittävä vähemmistö ole tukematta tai suorastaan vastusta tukemista. Muissa asioissa yhdistäviä tekijöitä voi olla enemmän tai vähemmän, mutta jos ollaan jossain isossa asiassa kuitenkin oltu samalla puolella, sujuu yhteistyö paremmin kuin pelkän ”meidän luterilaisen työntekokulttuurin” pohjalta (aika yllättävä veto muuten tuo ”meidän luterilainen työntekokulttuuri”, kuulostaa kovin yhtenäiseltä).
- 33.
-
”Ja toivon edelleen, että jonain päivänä Suomessa juhlitaan itsenäisyydestä luopumisen muistopäivää. Siinä sentään olisi jotain itseisarvoistakin juhlimista, valtioiden rajojen poistamisessa nimittäin. Rajojen piirtäminen, tapahtui se sitten kynällä tai kiväärin piipulla, on lähinnä halveksuttavaa, ja parhaimmillaankin vain kyseenalainen mutta ymmärrettävä moraalinen ratkaisu. Suomen kohdalla voimme ajatella sen olevan jälkimmäistä, mutta ei se aihetta juhlaan tuo, vaikka sen kanssa voi, ja lähivuosina lienee pakkokin, elää.”
On hyvä asia, että maailma on jakautunut useisiin itsenäisiin valtioihin. Näin on siksi, että ihmiskunta on jakautunut useisiin ryhmiin, jotka ajattelevat asioista eri tavalla, haluavat hoitaa ne eri tavoin ja joiden sisällä vallitsee keskinäinen luottamus. Maailman jakautuminen itsenäisiin valtioihin hillitsee turhaa ihmisryhmien välistä riitelyä vähän samalla tavalla kuin asuntojen väliset seinät hillitsevät naapurusten välistä riitelyä.
Ihmisten jakaminen sisä- ja ulkoryhmiin on luonnollista ja väistämätöntä. Kyse on vain siitä millä perusteilla jako tehdään. Kansallisvaltio on toistaiseksi ollut ainoa laajennettua perhettä suurempi poliittis-hallinnollis-juridinen yksikkö, jollaisessa on kyetty rakentamaan luottamusta ventovieraiden ihmisten välillä. Ennen kansallisvaltioita oli vain laajennettu perhe eli suku, klaani ja heimo. Sisäisesti hajanaisissa kansallisvaltioissa luottamusta ei nykyäänkään ole kuin laajennettujen perheiden sisällä, millä on vakauden ja hyvinvoinnin kannalta usein traagisia seurauksia.
- 34.
-
Viime vuosikymmeninä länsimaissa on alettu ihannoida monikulttuurisuutta eli alettu ajatella, että on hyvä asia, että saman valtion sisällä elää mahdollisimman moneen kulttuuriin ja mahdollisimman erilaisiin kulttuureihin kuuluvia ihmisiä. Koska monikulttuuristien mukaan erilaisuus on aina rikkautta, heidän mielestään on tietenkin hyvä, että yhteiskunta olisi mahdollisimman monikulttuurinen. Enää länsimaiden kellokkaat eivät kannata sulatusuuniajattelua, jonka mukaan maahanmuuttajat ovat tervetulleita mutta heidän edellytetään omaksuvan uuden kotimaansa kulttuurin, vaikka sulatusuuniajatus on käytännön todellisuudessa osoittautunut toimivaksi.
Erilaisuudenpalvojien saadessa tavoitteensa läpi yhteiskunta pirstaloituisi lukuisiin etnisiin ja uskonnollisiin alaryhmiin, joiden välille syntyisi jatkuvasti kiistoja johtuen yhteisten asioiden hoitoa koskevista erilaisista näkemyksistä ja keskinäisen luottamuksen puutteesta. Yhteiskunnan sisäinen koheesio ja luottamus rapautuisivat ja saisimme vaivoiksemme samoja vitsauksia, joista nykyään meille kertovat joukkotiedotusvälineet raportoidessaan kehitysmaista.
On merkillepantavaa, ettei monikulttuurisuuspuheissa ole kysymys pelkästään pragmaattisesta olemassaoleviin tosiasioihin sopeutumisesta vaan projektista, jonka tarkoituksena on luoda lisää monikulttuurisuutta yhteiskuntaan. Kyseessä on utopistinen hanke, jota ajavien kova ydin muodostuu samoista ihmisistä, jotka vielä viisitoista vuotta sitten ajoivat erästä toista utopistista hanketta, josta he joutuivat homman mentyä puihin vähin äänin luopumaan. Tällä kertaa utopian kustannukset eivät lankea maksettaviksi jossain kaukana ulkomailla vaan täällä länsimaissa.
- 35.
-
Kommenttini ei ollut sinulle.
- 36.
-
”Tuollaiset ilmaukset vasta nyyhkypateettisia ovatkin”
Sana ironia ei liene sinulle tuttu?
- 37.
-
En tunnistanut ironiaa, sillä kaikki eivät kirjoittele näitä nettijuttuja kieli poskessa, vaan ehkäpä pikemminkin koittavat käydä ihan asiallista keskustelua. Se on tarpeeksi vaikeaa ilman sitäkin, että joku heittelee tekstinsä sekaan jotain, mitä ei tarkoita, mutta joka on linjassa aiempien kirjoitusten kanssa – ellei sitten ironiaan vetoaminen ollut pelkkää selittelyä kuten niin monissa muissa nettikeskusteluissa kautta aikojen.
- 38.
-
Minä kannatan pakkoruotsia, koska olen itse motivoitunut opiskelemaan ruotsia ja hyvä siinä voiden siten tuntea olevani niiden huonoja numeroita saavien pakkoruotsin vastustajien yläpuolella.
- 39.
-
MJ3: ”On hyvä asia, että maailma on jakautunut useisiin itsenäisiin valtioihin. Näin on siksi, että ihmiskunta on jakautunut useisiin ryhmiin, jotka ajattelevat asioista eri tavalla, haluavat hoitaa ne eri tavoin ja joiden sisällä vallitsee keskinäinen luottamus.”
Ei, vaan olisi hyvä asia, jos ihmiset voisivat valita erilaisten elämäntapojen välillä. Tähän ei nähdäkseni tarvita rajoja, vaan vapaata liikkuvuutta. Niin kauan kuin useimmilla ihmisillä ei ole käytännössä vapautta valita, mihin ryhmään haluavat kuulua (eli miten haluavat asiansa hoitaa), hyvä ajatus ei käytännössä toteudu. Nythän miljoonat afrikkalaiset ovat todenneet, että eivät halua hoitaa asioita niin kuin heidän maassaan hoidetaan. Seurauksena on keskinäinen epäluottamus, ja rajojen takia he eivät voi etsiä toista paikkaa elämälleen. Rajojen kaataminen tarkoittaa juuri sitä, että ihmiset voivat a) keskittyä omankaltaistensa joukkoon ja b) samalla myös karata siitä joukosta, johon ovat sattuneet syntymään. Samalla te karsinallismieliset voisitte sitten toteuttaa omaa elämäntapaanne ilman jurputtamisen tarvetta, kun erimieliset häipyisivät joukostanne ennen kuin ehtisitte monokulttuuria sanoa. Kyllä minäkin maailmankartalta miellyttävämmän maan löytäisin, mutta sinne on käytännössä vaikea muuttaa.
Nykymaailmassa muuttoliikkeen suunnan määräävät pitkälti elintasoerot, ja sikäli rajojen kaataminen, ja ihmisten jakautuminen heidän mieltymystensä ja elämäntapojensa perusteella on utopistinen ratkaisu. Tulevaisuudessa voisi olla toisinkin. Erilaisia yhteisöjä ilman rajoja, löyhän globaalin lain sitomana, itsenäisesti omaa järjestystään valvoen.
- 40.
-
Miten suuri Panu voi suunnistaa sillä perusteela elämässä, että ”joku asia on vain niin ällöä”? Hämmästyttävää. Ja sitten myös, että ”sota ei hänestä ole miellyttävää”. Siis ”pateettisten” juhlijoidenko mielestä ilman muuta on? Nationalismi voi olla vaarallinen ja uskonnollinen, mutta jotain uskonnollista täytyy olla kaiken nationalismiin vastustamisessa. Sitäpaitsi kuten edellä todettiin, rajaton maailma ei armeijoita ja sotia poista. Ei myöskään paraateja. Hienoa, jos tuntee omakseen sen paraatin.
- 41.
-
Minä luulin ala-asteella, että Suomi saavutti itsenäisyyden sotimalla, näin vahvasti ne asiat linkitettiin. Eli siis minustakin voitaisiin keskittyä itsenäisyyden muihinkin puoliin ja Suomen muihinkin saavutuksiin. Ja vähän hymyä huulessa ei myöskään haittaisi yhtään sekään.
- 42.
-
Missä on sanottu, että isänmaallisuus tai nationalismi olisi enemmän hyvä kuin huono asia? Voi olla, mutta onko siitä muita todisteita kuin jonkin ammoin kuolleen sukulaisuussuhteilla virkansa saaneen professorin ynseä julkilausuma?
Ajatellaan asiaa näin päin. Nationalismi jakaa maailman pienempiin koherentteihin ja näin helpommin hahmotettaviin ja vaikutettaviin osiin. Harva jaksaa (onkohan kukaan oikeasti jaksanut kovinkaan pitkäjänteisesti?) kylvää tekojaan suureen ja kaoottiseen maailmaan, mutta pienemmän yksikön tasolla joka työ voi laulun sanojen mukaan vaikuttaa ”isänmaahan ja maailmaan”. Varsinkin jos nationalismi on sopivasti suvaitsematonta eli siihen osallistujilla on tarkempi tieto miten systeemi reagoi annettuihin syötteisiin ja mitkä ovat sen todennäköisimmät tulevaisuuden linjaukset.
Nationalismi on siis tapa, jolla ihmiset motivoidaan toimimaan yhteisen edun eteen. Internationalismi olisi siihen liian ennakoimaton eivätkä työt antaisi tekijälleen riittävästi palautetta motivoidakseen.
Voin olla väärässä ja tuo pelkkä visio, mutta jos siinä on perää, nationalismin *sinänsä* tiettyjen porukoiden mielestä pelkästään huono maine voisi olla perätön. Mutta ei se mitään, kertokaa miten teoriani oli väärässä.
Toiseksi: itsenäisyyspäivä ei voi olla kesäkuussa sen takia, että taivas on silloin liian vaalea ilotulituksille.
- 43.
-
Siis että ei olisi enemmän hyvä kuin huono. Anteeksi huolimattomuus.
- 44.
-
Nationalsimi on synnyttänyt ruumiita. Vai onko? Entäpä, jos kyse on lähinnä muiden voimien vaikutuksesta ja käyttämisestä vallitsevia aatteita keppihevosenaan? Jospa aina on voimia ja ihmisiä, jotka pyrkivät tai ajautuvat sotaan. Jos Suomi olisi kommunistinen maa, ruumiita olisi ainakin tullut enemmän. Vaikka NL ei olisi Suomea saanut edes. Entäpä, jos kyse on esim. demokratiasta ja diktatuurista. Siis aidosta demokratiasta. Nationalismi ei sitä varmaankaan sotimaan laita. Jos demokratia ei aja etujaan, se alistuu varmasti toiselle demokratialle/maalle, mikä tapahtuu sodalla tai vaikka ei tapahtuisikaan, niin alistaminen on seurauksena.
- 45.
- 46.
-
Mä kannatan pakkovenäjää sitten! Hah!
- 47.
-
lukio123: ”Minä kannatan pakkoruotsia, koska olen itse motivoitunut opiskelemaan ruotsia ja hyvä siinä voiden siten tuntea olevani niiden huonoja numeroita saavien pakkoruotsin vastustajien yläpuolella.”
Syynsä kullakin.
Minä kannatan pakkoruotsia lähinnä siksi, että isänisäni oli ruotsinkielinen mutta päätti olla opettamatta lapsilleen äidinkieltään. Sen seurauksena, sen enempää minä, kuin isänikään, en osaa esivanhempieni(Isälinjan) kieltä, mitä seikkaa jonkin verran häpeän.
Toinen syy on tietysti se, että Ruotsi on ”Valtakunta”. Sillä on oma historia, se oli suurvalta.
Sillä ei tietenkään ole mitään reaalista merkitystä mutta minulle se, että ei ole ollut mitään keskiaikaista Suomen Kuningaskuntaan, on vakava puute .
Hmm. Sinun syysi taitaa olla järkevämpi.
- 48.
-
En koe itsenäisyyspäivän viettoa ollenkaan sellaisena kuin sinä, Panu. Minua ei haittaa se, että vanhojen ihmisten vuoksi muistellaan sotia, koska sinä aikana itsenäisyys tosiaan oli vaakalaudalla. Annetaan vanhojen muistella, pian ei nimittäin enää ole niitä muistelijoita. Sen verran iäkkääksi alkaa sotasukupolvi käydä. Yksi päivä vuodessa ei varmasti ole liikaa antaa näille vanhoille, muuten tämä maailma on jo niin nuorten maailma, että siinä vanhoilla ei paljon sijaa ole.
Telkkari näyttää usein joitakin vanhaan aikaan liittyviä dokumentteja, joista osa on historiallisessa mielessä mielenkiintoista katsottavaa nuoremmallekin polvelle. Mitä niin pahaa siinä on? Sankarihaudoilla käyminen on mielestäni myös ihan kaunis perinne. Missä sitä pateettisuutta ja ällöttävyyttä on? Olisi mukavaa saada esimerkki.
Tulevaisuudessa itsenäisyyspäivän vietto muuttuu pakostakin. Uskoisin, että tässä kymmenen vuoden sisään alkaa enemmän sijaa saada jälleenrakennusaika yms. Kun vietetään tällaista kansallista juhlapäivää kuin itsenäisyyspäiväkin on, niin on väistämätöntä, että silloin katsotaan myös taaksepäin. Nyt katsotaan sotavuosiin, tulevaisuudessa katsotaan jälleenrakennuksen vuosiin ja sitten suuriin ikäluokkiin. On sanomattakin selvää, että tällainen taaksepäin katsominen ei ole mitään joutavaa pateettisuutta, vaan se on oman historian tutkimista, oman identiteetin etsimistä menneisyyden kautta. Jokainen kansakunta tekee samaa omalla tavallaan. Amerikkalaiset järjestävät sisällissodastaan kertovia näytelmiä, joissa ihan tavalliset ihmiset esiintyvät. Niitä järjestetään kouluissa ja kaupungeissa. Venäläisillä on omat Suuren Isänmaallisen Sodan voitonpäivän juhlansa ja jos pateettisuutta ja suuria eleitä haluaa, niin sinne sopii mennä käymään, siellä sitä esiintyy isossa mittakaavassa. Britit muistavat vielä ensimmäisen maailmansodan sankareitakin, toisesta nyt puhumattakaan.
Suomi ei ole mikään poikkeusvaltio, eikä tämä todellakaan ole mikään militaristinen maa. Linnan juhlatkin ovat kansainvälisesti verraten hyvin vaatimaton ja demokraattinen ilmiö, jonne kutsuja saa eliitin lisäksi myös tavallisen kansan edustajat, eläkeläiset ja maanviljelijät. Meidän itsenäisyyspäivän sotilasparaatimme on sittenkin aika vaatimaton ja siinä esiintyvät parikymppiset omat pojat ja tytöt, jotka ovat asevelvollisuuden valinneina halunneet oppia maanpuolustusta ja kriisinhallintaa.
Jokainen tietysti kokee nämä asiat omalla tavallaan. Minä en tätä maata näe missään suhteessa sotahulluna, mutta kai se johtuu siitäkin kun ei ole mitään omakohtaista syytä reagoida herkästi esim. paraatiin tai sotahistoriaan. Mikä muuten estää aseistakieltäytyjiä ja siviilipalvelusmiehiä järjestämästä omia kokoontumisiaan itsenäisyyspäivän kunniaksi? Minusta ajatus on oikein hyvä. Oma-alotteisuutta vaan, niin kyllä sellainen varmaan järjestyy. Ala sinä vaikka organisoimaan?
- 49.
-
”Annetaan vanhojen muistella, pian ei nimittäin enää ole niitä muistelijoita. Sen verran iäkkääksi alkaa sotasukupolvi käydä. Yksi päivä vuodessa ei varmasti ole liikaa antaa näille vanhoille, muuten tämä maailma on jo niin nuorten maailma, että siinä vanhoilla ei paljon sijaa ole.”
Anteeksi, taidan piipahtaa oksennusämpärilläni. Vituttaa tuollainen ”annetaan vanhojen muistella, koska heillä ei nykymaailmassa ole sijaa” -asenne. Juuri tuon asenteen takia vanhoille ei jää muuta sijaa kuin menneiden muistelu, koska heitä ei haluta pitää enää yhteiskunnan toimivina jäseninä.
Lisäksi kaikki veteraanit eivät edes HALUA muistella sotaa, ei ainakaan kukaan minun isovanhemmistani halunnut. He elivät nykyhetkeä ja katsoivat tulevaisuuteen.
Oman historian tunteminen ja siinä rypeminen ovat kaksi eri asiaa.
Vielä nationalismista: myönnän, että MALTILLINEN nationalismi saattaa olla jopa hyödyllistä, mutta kiihkosellainen ei -ja kovin monilla tämä nationalismikin menee helposti överiksi.
- 50.
-
Satunnaislukija: ”Anteeksi, taidan piipahtaa oksennusämpärilläni. Vituttaa tuollainen ”annetaan vanhojen muistella, koska heillä ei nykymaailmassa ole sijaa” -asenne. Juuri tuon asenteen takia vanhoille ei jää muuta sijaa kuin menneiden muistelu, koska heitä ei haluta pitää enää yhteiskunnan toimivina jäseninä. ”
Sinusta siis ”annetaan vanhojen muistella” -ajatus johtaa siihen, ettei heille jää kuin menneiden muistelu. Minusta taas, kuten tulkintani mukaan myös Patrician mielestä, se menee toisin päin: koska vanhuksilla ei juuri ole sijaa yhteskunnassamme, ei ole paljon vaadittu antaa heidän halutessaan muistella menneitä. Nyky-yhteiskunta laittaa vanhukset laitoksiin ja unohtaa heidät sinne - eräät partisaanit pyrkivät taas takaamaan vanhuksillekin hyvän elämän tukemalla mm. heidän asumistaan kotona mahdollisimman pitkään. Tämä tendenssi tuntuu kuitenkin olevan yksilöiden, ei yhteiskunnan varassa.
”Lisäksi kaikki veteraanit eivät edes HALUA muistella sotaa, ei ainakaan kukaan minun isovanhemmistani halunnut. He elivät nykyhetkeä ja katsoivat tulevaisuuteen. ”
Harva kai haluaa muistella niitä sodan kauhuja, mutta on olemassa joukko veteraaneja, jotka haluavat ainakin kerran vuodessa olleensa se porukka, joka pelasti Suomen itsenäisyyden. Jos näille ihmisille sallitaan se muistelu kerran vuodessa, onko se pois niiltä veteraaneilta, jotka eivät halua muistaa?
Ihmiset ovat tietysti erilaisia, osa haluaa muistella mennyttä, osa ei. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että vanhuksilla on enemmän taipumusta muistella menneitä kuin olla muistelematta. Monen lähimuisti alkaa vanhemmiten heiketä, jolloin vuosikymmeniä sitten tapahtuneet tapahtumat ovat mielessä kirkkaina, mutta edellisen päivän muistot haaleina. Minun isoäitini kirjoitti viimeisinä vuosinaan kirjaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan, isoisä muisteli sotaa. Ukrainalainen isoäitini ei puhunut sodasta paljoakaan, mutta hän olikin ollut saksalaisella työleirillä ja muistot olivat vanhemmiten vieläkin niin kirkkaita, että tekivät kipeää. Sodan jälkeistä aikaa, kun he rakensivat talon, saivat lapset ja elivät siellä, sitä hän muisteli oikein mielellään.
”Oman historian tunteminen ja siinä rypeminen ovat kaksi eri asiaa. ”
Ja meillä näyttäisi olevan eri käsitykset siitä, mikä on tuntemista ja mikä on rypemistä.
”Vielä nationalismista: myönnän, että MALTILLINEN nationalismi saattaa olla jopa hyödyllistä, mutta kiihkosellainen ei -ja kovin monilla tämä nationalismikin menee helposti överiksi.”
Kuinka monilla? Minusta nationalismi näyttää menevän Suomessa överiksi lähinnä sillä pienellä joukolla, joka koostuu ulkomaalaisia kiihkoisasti vihaavista erilaisista ryhmittymistä ja jokusesta sotahullusta (mm. tämä amöriikän mallisen kiväärijärjestön perustaja). En oikein itse näe, että itsenäisyyspäivän vietto ja siihen kuuluvat sotamuistelut olisivat överinationalismia. Nähdäkseni sotia ei yleensä muistella valtavalla uholla ja kiihkolla vaan pikemminkin melankolisesti, synkästi ja ”jääräpäisellä varmuudella”, että selvittiin hengissä kurjassa tilanteessa.
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 84 kommenttia.