Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede, Kulttuuri, Historia

irokeesit, lacrosse, haavipallo, Pohjois-Amerikan intiaanit, alkuperäiset amerikkalaiset, intiaanit, cayugat, onondagat, oneidat, senecat, tuscarorat, mohawkit

Lacrosse eli haavipallo ei ole Suomessa mikään erityisen perinteinen urheilulaji, mutta yhtä kaikki meillä pelataan juuri sen maailmanmestaruuskisoja. Peli on oikeastaan syntynyt pohjoisamerikkalaisten alkuasukkaiden keskuudessa, joten on vain oikeudenmukaista, että irokeesien heimoliitolla on oma maajoukkue, joka osallistuu mestaruuskisoihin. Heimoliiton kansalaiset asustavat nykyään Kanadan ja Yhdysvaltain rajan molemmin puolin, ja liitto myöntää omia passeja, jotka eivät kuitenkaan nauti kansainvälisen yhteisön hyväksyntää. Siksi irokeesiurheilijoilla oli vaikeuksia päästä passeillaan Suomen maahanmuuttoviranomaisten syynistä läpi. Ongelma voitiin kuitenkin ratkaista, niin että urheilumiehet lopulta pääsivät maahamme lajiaan pelaamaan.

Lacrosse är inte en idrottsgren med särskilt långa anor i Finland, men ändå är det hos oss som världsmästerskapen i lacrosse för närvarande pågår. Det här spelet har egentligen kommit till bland de nordamerikanska infödingarna, och sålunda är det bara rättvist att även irokesernas stamförbund har eget nationallag som deltar i mästerskapen. Medborgarna i stamförbundet bor numera på ömse sidor om gränsen mellan Kanada och Förenta Staterna, och förbundet utfärdar egna pass, som dock inte åtnjuter internationellt godkännande, något som ledde till vissa svårigheter med de finska invandringsmyndigheterna när lacrosselaget visade sina pass vid gränsen. Problemet kunde dock lösas, så att idrottsmännen till slut släpptes in.

Kun pohditaan kysymystä, miksi pohjoisamerikkalaiset alkuasukkaat eivät voineet torjua eurooppalaisten maahanvyöryä, yksi aina toistetuista vastauksista on, että he olivat poliittisesti hajanaisia: oli tavallista, että osa intiaaniheimosta oli yhteistyössä eurooppalaisten kanssa, toinen osa ei. Sellaistakin esiintyi, että sota hyökkääviä valkoisia nähtiin yksittäisten päälliköiden tai kiihkeäluonteisten soturien omina hankkeina, joita koko heimo ei välttämättä hyväksynyt. Niinkin saattoi käydä, että sotureita liittyi valkoisten armeijoihin tai osallistui heidän sotiinsa, kuten 1700-luvun seitsenvuotiseen sotaan (jota Amerikassa kutsutaan nimellä ”French and Indian war”, ranskalais- ja intiaanisota) tai myöhemmin Yhdysvaltain sisällissotaan. Kuitenkin kaikki intiaanit saivat kärsiä siitä, mitä kourallinen sotureita oli aiheuttanut. Useimmat ovat varmasti kuulleet siitä, kuinka cheyennepäällikkö Mo’ôhtavetoo’o, Musta Kattila, surkeasti huitoi Yhdysvaltain lipulla todistaakseen lojaalisuutensa samalla kun eversti John Chivingtonin sotilaat teurastivat cheyennenaisia ja lapsia.

När man diskuterar frågan, varför de nordamerikanska infödingarna inte lyckades avvärja den europeiska invasionen, är det ett av de ständigt återkommande svaren att de var politiskt splittrade: det var vanligt att en del av indianstammen samarbetade med européerna och en annan inte. Det förekom också att t ex kriget mot de invaderande vita sågs som enstaka hövdingars eller hetlevrade krigares privata projekt som inte nödvändigtvis godkändes av hela stammen. Likaså kunde det hända att en del krigare gick med i vita arméer eller deltog i de krig som de vita utkämpade sinsemellan, såsom sjuårskriget (som i Amerika kallas ”the French and Indian War”, fransk-indianska kriget) på sjuttonhundratalet eller det amerikanska inbördeskriget. Det var ändå alla indianer som av de vita bestraffades för vad en handfull krigare förorsakat. De flesta kommer säkert ihåg historien om hur cheyennehövdingen Mo’ôhtavetoo’o - på engelska känd som Black Kettle, Svarta Kastrullen - ömkligt viftade med den amerikanska flaggan för att bevisa sin lojalitet medan överste John Chivingtons trupper mejade ned cheyennekvinnor och barn.

Muut heimoryhmät olivat ehkä poliittisesti ja sotilaallisesti hajanaisia, mutta irokeesit ovat esimerkki päinvastaisesta. Irokeesit eivät ole yksi ainoa heimo, vaan kokonainen kieliryhmä, joka jakautuu eteläiseen ja pohjoiseen haaraan. Ainoa eteläirokeesikieli on cherokee, ja se tunnetaan ainutlaatuisesta aakkostostaan, oikeastaan tavukirjoituksestaan, jonka 1800-luvun alussa loi legendan mukaan englantia osaamaton cherokeeturkiskauppias Sequoyah, valkoisen miehen kielellä nimeltään George Gist. Luultavasti hänen isänsä kuitenkin oli valkoinen mies, ja todennäköisesti hän ymmärsi englantiakin, mutta totuus on, että hänen kirjoitusmerkkinsä joko eivät muistuttaneet mitään muita kirjoitusjärjestelmiä, tai sitten hän lainasi ne englannista mutta antoi niille aivan toisen äännearvon. Hänen kirjoituksensa sopii tiettävästi oikein hyvin kielen äännerakenteeseen, muttei ota huomioon äänenkorkeutta, toonia, joka on cherokeen kielessä yhtä tärkeä kuin kiinassa. Sequoyah’n kirjoitusjärjestelmää käytetään yhä, esimerkiksi kaksikielisessä Cherokee Phoenix -sanomalehdessä.

Andra stamgrupper må ha varit politiskt och militäriskt splittrade, men irokeserna är ett exempel på det motsatta. Irokeserna är inte en enda stam, utan en hel språkfamilj, som indelas i sydliga och nordliga irokesspråk. Det enda sydirokesiska språket är cherokesiskan, och den är berömd för sitt unika alfabet, egentligen en stavelseskrift, som i början av adertonhundratalet skapades av den enligt legenden engelskokunnige cherokesiske pälshandlaren Sequoyah, som på vitemansspråket hette George Gist. Det är dock sannolikt att hans far var en vit man och att han hade någon sorts insikt i engelska språket, men faktum kvarstår att hans skrifttecken ofta inte liknade någonting annat eller också var inlånade från engelskan men uttalades på ett helt annat sätt. Hans skrift lär annars motsvara cherokesiskans ljudstruktur, men den beaktar inte tonhöjden, som är lika viktig i cherokesiskan som i kinesiskan. Skriften används än i dag, t ex i den tvåspråkiga tidningen Cherokee Phoenix.

Irokeesien heimoliiton kielet, kuusi kaikkiaan, kuuluvat pohjoisirokeesikielten haaraan, ja niillä on sellaisia nimiä kuin cayuga, mohawk, onondaga, seneca, tuscarora ja oneida - kuten Pohjois-Amerikassa on tavallista, on vaikeaa päättää, missä määrin nämä ovat todellisia kielten nimiä ja missä määrin heimojen, sillä muuallakin esiintyy sellaista, että eri heimoilla on hyvin lähisukuiset ja keskenään ymmärrettävät kielet, mutta heimot itse katsovat puhuvansa eri kieliä. Toisaalta on pitkiä murteiden ketjuja, joissa kieli muuttuu vähitellen kun siirrytään ketjun yhdestä päästä toiseen, niin että ketjun päissä asuvat eivät enää ymmärrä toistensa puhetta ja puhuvat siis käytännössä eri kieliä. Sitä ei kuitenkaan voi sanoa, missä kohtaa yksi kieli muuttuu toiseksi. Kanadan cree-kieli on tästä erinomainen esimerkki: jos se lasketaan yhdeksi kieleksi, sillä on yli sata tuhatta syntyperäistä puhujaa, mutta suuri kysymys on, onko tämä käytännöllisesti järkevää, kun kyseessä kuitenkin on aikamoinen viidakko pieniä ja keskisuuria murteita. Cree on algonkin-ryhmän kieli ja sukua esimerkiksi arapahojen ja mustajalkaintiaanien kielille, mutta ei irokeesikielille.

Det irokesiska stamförbundets språk, sex till antalet, hör hemma i den nordirokesiska grenen och har sådana namn som cayuga, mohawk, onondaga, seneca, tuscarora och oneida - som vanligt är i Nordamerika är det dock svårt att avgöra hur mycket det här är verkliga språknamn och hur mycket det är stamnamn, ty det förekommer också annanstans att olika stammar kan ha mycket nära besläktade och ömsesidigt förståeliga dialekter men ändå anse sig tala olika språk, och å andra sidan finns det långa kedjor av dialekter där språket ändras så småningom när man rör sig från den ena ändan mot den andra, så att de som bor vid ändorna inte förstår varandras munarter och sålunda kan sägas tala olika språk, men det är omöjligt att säga var gränsen mellan dessa två ”språk” förlöper. Creespråket i Kanada är ett utmärkt exempel på detta: om det räknas som ett enda språk har det fler än hundratusen infödda talare, men den stora frågan lyder, om det här alls är praktiskt när man har att göra med en sådan djungel av små och medelstora dialekter. Cree är ett algonkinspråk och släkt med arapahospråket och svartfotsindianernas språk, men inte med de irokesiska språken.

Irokeesiheimojen liitto syntyi 1400-luvulla, ja sen väitetään syntyneen kahden kaukaa viisaan intiaanipäällikön perustamana: heidän nimensä olivat Deganawida ja Hiawatha. Jälkimmäinen tunnetaan meillä Walt Disney -konsernin tuottaman sarjakuvan sankarina, ja tähän varsinainen syyllinen on runoilija Henry Wadsworth Longfellow, joka halusi kirjoittaa amerikkalaisen runoeepoksen (vieläpä Kalevalan runomittaan!) ja joka laati eepoksensa aivan eri intiaaniheimon kansanperinteeseen; hän antoi sankarilleen nimen Hiawatha väärinkäsityksen vuoksi. Alun perin irokeesien liitossa oli vain viisi heimoa; tuscarorat liittyivät siihen vasta 1700-luvun alussa.

Förbundet mellan de olika irokesisktalande stammarna kom till på femtonhundratalet, och det brukar påstås att det var två framsynta indianhövdingar som låg bakom dess grundande: Deganawida och Hiawatha. Den sistnämnde har blivit känd hos oss som hjälten i en tecknad serie producerad av Walt Disneykoncernen; den egentlige skyldige till detta är visserligen poeten Henry Wadswort Longfellow, som ville skriva ett amerikanskt diktepos (t o m i samma versmått som Kalevala!) och som baserade det på en helt annan indianstams folklore; han gav sin hjälte namnet Hiawatha på grund av ett missförstånd. Ursprungligen var det bara fem stammar i förbundet; tuscarorairokeserna anslöt sig till det först på sjuttonhundratalet. 

Tyypillistä irokeesikulttuuria olivat pitkät talot, ja eri heimojen rooli heimoliitossa ilmaistiin niin, että kunkin heimon ajateltiin vartioivan yhtä seinää liittoa symbolisoivassa kuvitellussa talossa. Lacrossepeli tunnettiin erilaisina muunnelmina muidenkin intiaaniheimojen keskuudessa, mutta irokeesien heimoliitossa jäsenheimojen väliset erimielisyydet ratkottiin lacrossepelillä kyseisten ryhmien kesken. Kyseessä oli siis eräänlainen rituaalinen sota, otteluun osallistui joukoittain sotureita ja se saattoi kestää useita vuorokausia.

Det var typiskt för irokeserna att bygga långa hus, och de olika stammarnas roll i stamförbundet uttrycktes symboliskt så att varje stam ansågs ansvarig för en av väggarna i det fiktiva hus som stod för förbundet. Lacrossespelet var känt inte bara bland irokeserna, utan även andra stammar hade sina egna variationer av det; men inom stamförbundet brukade inre oenigheter mellan de konstituerande stammarna försonas genom att utkämpa ett lacrossespel mellan de involverade grupperingarna. Det var alltså frågan om ett ritualiserat ”krig”, och det var vanligen massor av krigare som deltog i en match, som kunde vara i flera dygn.

Oneidan kielioppi - Grammatik i oneidaspråket

Panu Höglund