Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Rikollisuus, Maailmanpolitiikka, Historia, Irlanti

terrorismi, rikollisuus, Irlanti, IRA, Irlannin tasavaltalaisarmeija, terroristit, protestantit, katoliset, puolisotilaalliset joukot, Irlannin levottomuudet

Lehdet raportoivat nyt että Irlannin tasavaltalaisarmeija, IRA, on heräämässä henkiin vanhalla nimellään. Tähän asti ns. tasavaltalaiset toisinajattelijat - se osa katolisista nationalistisista terroristeista (tai vapaustaistelijoista, jos kysytte heiltä itseltään) joka ei ole hyväksynyt rauhansopimusta, on ollut hajallaan useina keskenään kehnosti koordinoituneina pikkuryhminä, mutta suurin osa näistä on nyt liittynyt yhteen uudeksi IRA:ksi, tai uudeksi Óglaigh na hÉireanniksi.

Tidningarna rapporterar nu att den Irländska Republikanska Armén, IRA, håller på att återuppstå under sitt gamla namn. Hittills har de såkallade republikanska dissidenterna - de katolska nationalistiska terrorister (eller frihetskämpar, som de själva tvivelsutan skulle säga) som inte gått med på att iaktta fredsavtalet varit splittrade i flera mindre väl koordinerade smågrupper, men större delen av dessa har nu gått ihop i en ny version av IRA, eller Óglaigh na hÉireann.

Se, että pohjoisirlantilaiset katoliset terroristit käyttävät tätä nimeä, on oikeastaan eräänlaista propagandaa. Óglaigh na hÉireann on tietysti iirin kieltä ja tarkoittaa Irlannin vapaaehtoisia. Tällä nimellä kutsuttiin niitä irlantilaisia sissisotilaita, jotka heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen kävivät vapaussotaa brittien kovakätisiä ”mustia ja nahanruskeita” vapaajoukkoja vastaan (”Black and Tans”, ”Dúchrónaigh”). Tänään Irlannin valtion oma laillinen armeija katsoo olevansa ainoa oikea ”Óglaigh na hÉireann”, eikä se tietenkään hyväksy ollenkaan sitä, että pohjoisirlantilaiset terroristit yrittävät omia nimen itselleen.

Att de nordirländska katolska terroristerna kallar sig så här är egentligen en sorts propaganda. Óglaigh na hÉireann är givetvis iriska och betyder ”Irlands frivilliga”, eller på mera idiomatisk svenska den irländska frivilligkåren, och det var namnet på de irländska gerillasoldater som strax efter första världskriget förde frihetskrig mot de hårdhänta brittiska ”svarta och läderbruna” frikårerna (”Black and Tans”, ”Dúchrónaigh”). I dag är det den irländska statens egen lagliga och reguljära armé som anser sig ha ensamrätt till beteckningen ”Óglaigh na hÉireann”, och den ogillar naturligtvis skarpt de nordirländska terroristernas försök att lägga beslag på namnet.

Myös lähes samaa merkitsevä nimi IRA sisältää samanlaisia isänmaallisia, historiallisia assosiaatioita. Se viittaa oikeastaan ”ensimmäiseen IRA:han”, siis tuohon yllä mainittuun vapaaehtoisjoukkoon, mutta erityisesti siihen suureen osaan vapaaehtoisista, jotka kieltäytyivät hyväksymästä Englannin ja Irlannin rauhansopimusta. Tämä sopimus johti Irlannin jakoon, mutta eniten katkeruutta ei tuohon aikaan herättänyt pohjoisirlantilaisen erillisvaltion perustaminen: irlantilaiset kansallismieliset pitivät koko Pohjois-Irlantia taloudellisesti ja poliittisesti kestämättömänä korttitalona ja uskoivat sen parissa vuosikymmenessä palaavan muun Irlannin osaksi. Sitä vastoin ensimmäinen IRA ei halunnut hyväksyä uuden irlantilaisen vapaavaltion jäsenyyttä Brittiläisessä kansainyhteisössä. Siitä tuli nimittäin dominio, jonka virallisena valtionpäämiehenä toimi Englannin monarkki, ja vapaavaltion parlamenttiedustajien piti vannoa uskollisuuden vala kuninkaalle. Ensimmäinen IRA kävi katkeran sisällissodan vapaavaltiota vastaan, mutta sodan jälkeen tasavaltalaiset perustivat oman poliittisen puolueen, Fianna Fáilin, ja eräät heistä päätyivät hyvinkin tärkeisiin rooleihin Irlannin politiikassa: Éamon de Valerasta tuli maan isä, Frank Aiken kunnostautui pelottomana ja innovatiivisena ulkoministerinä.

Även det nästan synonyma namnet IRA har liknande patriotiska, historiska associationer och förknippas med ”första IRA”, alltså den ovannämnda frivilligkåren, men särskilt med den stora del av den som efter det irländska frihetskriget vägrade acceptera det anglo-irländska avtalet. Det var detta avtal som gav upphov till Irlands delning, men det var inte grundandet av den nordirländska särstaten som då grämde mest: de irländska nationalisterna uppfattade Nordirland som ett politiskt och ekonomiskt ohållbart korthus och antog att det om ett-två årtionden skulle återansluta sig till resten av Irland. Det som första IRA inte ville gå med på var den nya irländska fristatens medlemskap i det brittiska samväldet: det var en dominion med den brittiske monarken som formellt statsöverhuvud, och ledamöterna i fristatens parlament förutsattes svära trohetsed till konungen. Första IRA utkämpade ett bittert inbördeskrig mot fristaten, men efter kriget grundade republikanerna ett eget politiskt parti, Fianna Fáil, och en del av dem kom att spela viktiga roller i irländsk politik: Éamon de Valera blev landsfader, Frank Aiken utmärkte sig som orädd och innovativ utrikesminister.

Myöhemmin ilmaantui kuitenkin uusia IRA:n inkarnaatioita. Minun sukupolveni tuntee paremmin ns. väliaikaisen IRA:n. Se oli alkujaan leppymättömien eriseura, joka syntyi kun järjestön tuonaikainen johtaja, kommunismista vaikutteita saanut ja vasemmistohenkinen Cathal Goulding 70-luvun alussa päätti että armeija luopuisi asteittain aseellisesta taistelustaan ja siirtyisi parlamentaariseen vasemmistopolitiikkaan. Koko IRA oli kyllä saanut vaikutteita 70-luvun marxilaisuus- ja kolmasmaailmamuodista, mutta väliaikainen siipi ei halunnut uhrata taistelua yhdistyneen Irlannin puolesta kansainvälisen proletariaatin alttarilla.

Efteråt uppträdde dock nya inkarnationer av IRA. Den min generation är förtrogen med är det som kallades Provisoriska IRA. Det var till att börja med en oförsonlig splittergrupp som tillkom när organisationens dåvarande ledare, den kommunistanstuckne och vänstervridne Cathal Goulding i början av sjuttiotalet beslöt att armén skulle trappa ned sin väpnade kamp och i stället övergå till parlamentarisk vänsterpolitik. Hela IRA påverkades nog av det marxistiska och tredjevärldenvänliga sjuttiotalsmodet, men den provisoriska flygeln ville inte offra kampen för ett enat Irland till det internationella proletariatets sak.

Eri juttu sitten on että myös väliaikaisen IRA:n propagandakirjoituksiin ilmaantui vasemmistoradikaalisia iskulauseita ja ajatuskulkuja. Eikä sekään sinänsä ollut mitään uutta. IRA-radikalismi on Irlannissa aina ollut taipuvainen vetämään puoleensa sellaisia ihmisiä, joista jossain toisessa maassa olisi tullut vasemmistoradikaaleja. Kuuluisa esimerkki ”vanhan IRA:n” aikojen vasemmistoradikalismista on Peadar O’Donnell, joka kasvoi iirinkielisessä Donegalissa, mutta kirjoitti kirjansa yksinomaan englanniksi, mutta oli hyvissä väleissä kotiseutunsa suuren iirinkielisen kirjailijan Seosamh Mac Griannan kanssa, joka käänsi kaksi O’Donnellin romaaneista, ”Islanders” ja ”Adrigoole”, iiriksi. Itse olen lukenut jälkimmäisen näistä käännöksistä, koska valtionkustantamo An Gúm otti siitä uusintapainoksen joskus 90-luvun lopulla. Kirja - iiriksi nimeltään Eadarbhaile - kertoo tarinan kansallismielisestä vapaaehtoissotilaasta, joka osallistuu Irlannin vapaustaisteluun, mutta löytää kotiin palatessaan vaimonsa ja lapsensa kuoliaaksi nälkiintyneinä.

En annan historia är sen att det dök upp vänstersinnade slagord och tankegångar även i provisoriska IRAs propagandaskrifter, inte för att det hade varit någonting nytt. IRA-radikalismen har på Irland alltid tenderat att attrahera den sorts människor som i något annat land hade blivit vänsterradikaler. Ett berömt exempel på vänsterradikalism i ”gamla IRA” är Peadar O’Donnell, som växte upp i det irisktalande Donegal, men skrev sina böcker uteslutande på engelska: han var vän med sin hembygds store iriskspråkige författare Seosamh Mac Grianna, som översatte två av O’Donnells romaner, ”Islanders” och ”Adrigoole”, till iriska. Själv har jag läst den senare av dessa översättningar, eftersom statsförlaget An Gúm gav ut ett nytryck mot sluiet av nittitalet. Boken - på iriska heter den Eadarbhaile - berättar historien om en nationalistisk frivilligsoldat som deltar i Irlands frihetskamp, men hittar sin fru och sina barn döda av svält när han återvänder hem. 

Tämä oli yksinkertainen kaunokirjallinen versio siitä sanomasta, jota sosialisti O’Donnell halusi levittää: että itsenäisyys ei muuttanut mitään köyhän kansan elämässä ja että tarvittiin oikea vallankumous. 20-luvulla hän yritti muovata ensimmäisen IRA:n jäännökset kommunistiseksi, vallankumoukselliseksi armeijaksi, muttei onnistunut ja päätyi perustamaan oman järjestön, Tasavaltalaisen kongressin, jolla ei ollut kovin mainittavaa vaikutusta Irlannin yhteiskuntaan, mutta muutama järjestöön yhteyksissä ollut radikaali taisi kyllä tapella Francoa vastaan Espanjan sisällissodassa. 

Det här var en enkel skönlitterär version av det budskap som socialisten O’Donnell ville sprida: att självständigheten ingenting ändrade på fattigfolkets liv och att det behövdes en riktig revolution. På 20-talet försökte han omdana resterna av första IRA till en kommunistisk, revolutionär armé, men lyckades inte och grundade i stället en egen organisation, Republikanska kongressen, som inte hade någon nämnvärd inverkan på det irländska samhället; ett par radikaler med anknytning till den lär visserligen ha kämpat på regeringens sida mot Franco i spanska inbördeskriget.

Omana aikanaan Peadar O’Donnell oli jonkinmoisen originellin maineessa, mutta nykyään häntä tunnutaan arvostavan edelläkävijänä, koska sosialismi ja vasemmistolaisuus yleensä ovat levinneet Irlannin kansallismielisten keskuuteen. Maassa on jonkin verran poleemisia nationalismin vastustajia, jotka koettavat leimata IRA:n natseiksi, mutta tosiasia on, että IRA-henkisissä piireissä esiintyy paljonkin kehitysmaasolidaarisuutta ja aivan 70-lukulaista kolmannen maailman vapautusliikkeiden ihannointia. Ei tämäkään mikään uusi ilmiö ole, sillä vanha IRA-taistelija Frank Aiken esiintyi ulkoministeriaikoinaan kovana imperialismin vastustajana ja pienten valtioiden oikeuksien puolustajana. Jo 1900-luvun alussa eräät kansallismieliset ideologit olivat sitä mieltä, että Irlanti oli samassa veneessä Ison-Britannian alistamien afrikkalaisten tai intialaisten kanssa - jopa eräänlainen laboratorio, jossa britit testasivat sortomenetelmiään ennen niiden soveltamista Afrikassa ja Aasiassa.

På sin tid var Peadar O’Donnell någonting av ett original, men nuförtiden verkar han uppskattas som en pionjär, eftersom socialism och vänstertänkande i allmänhet gjort sig gällande bland nationalister på Irland. Det finns polemiska antinationalister i landet som försöker utmåla IRA som nazister, men faktum kvarstår att det finns en hel del ulandssolidaritet och rent sjuttiotalistisk beundran för tredje världens befrielserörelser inom de IRA-vänliga kretsarna. Det här är inte heller någon så ny företeelse som man kunde tänka sig: som utrikesminister uppträdde den gamle IRA-kämpen Frank Aiken som en förespråkare för antiimperialism och små staters rättigheter, och en del nationalistiska ideologer tyckte redan i början av nittonhundratalet att Irland var i samma ställning som Storbritanniens kolonier i Afrika eller i Indien, t o m ett laboratorium där britterna testade sina metoder i förtryck för att sedan kunna förslava afrikaner och asiater.

Cathal Gouldingin ”virallisen IRA:n” lisäksi oli muitakin IRA-miehiä, jotka hurahtivat vallankumoukselliseen sosialismiin, ja eräät jatkoivat aseellista taistelua. Tunnetuin sellaisista ryhmistä oli INLA, Irlannin kansallinen vapautusarmeija. INLA surmasi Pohjois-Irlannin levottomuuksien aikana satakunta ihmistä, ja vaikka se käytännössä vähensi väkivaltaansa Pohjois-Irlannin rauhanprosessin tahdissa, se luopui terrorismista vasta äskettäin, vuonna 2009.

Förutom Cathal Gouldings ”officiella IRA” fanns det nog även andra IRA-män som omfattade revolutionär socialism, och en del fortsatte med väpnad kamp; den mest kända av sådana grupper var INLA, Irlands nationella befrielsearmé. INLA dödade ett hundratal människor under de nordirländska oroligheterna, och även om den i praktiken trappade ned sin väpnade kamp allt eftersom fredsprocessen i Nordirland kom i gång, tog den avstånd för terrorism först helt nyligen, år 2009. 

Rauhanprosessissa oli kyse ennen kaikkea siitä, että IRA:n väliaikainen siipi saatiin luopumaan aseellisesta taistelusta, koska se 70-luvulta asti oli ollut Pohjois-Irlannin katolisista terroristiryhmistä se kaikkein tärkein, joka jätti kaikki muut varjoonsa. Lähdettiin siitä, että toisinajattelevat tasavaltalaiset eivät uskaltaisi nousta väliaikaista IRA:ta vastaan, koska sen arvovalta oli niin mahtava ja - totta maar - koska se oli tarvittaessa halukas väkivaltaan toisinajattelevien tukahduttamiseksi. Kun väliaikaisen IRA:n kanssa tehtiin rauhansopimus, se oli vähän niin kuin olisi sopinut mafian kanssa siitä, että kummisetä auttaa pitämään rikollisuuden kurissa. Itse kummisetäperustaisen yhteiskuntaelämän ongelmaa tällä tavoin ei kuitenkaan ratkaista.

Fredsprocessen handlade mest om att få provisoriska IRA att sluta med väpnad kamp, eftersom den sedan sjuttitalet hade varit den viktigaste och alla andra överskuggande av terroristarméerna med stödbas i Nordirlands katolska folkgrupp. Man utgick från att de republikanska dissidenterna inte skulle våga resa sig mot provisoriska IRA med dess enorma prestige och - javisst - beredskap att vid behov ta till våld för att kväsa ned dissidenteri. Fredsavtalet med provisoriska IRA var alltså i viss mån ett fredsavtal med maffian om att gudfadern hädanefter skulle hjälpa till med att hålla brottsligheten nere. Problemet med ett gudfadersstyrt samhällsliv löses inte på det här sättet.

Yksi nyt uuteen IRA:han liittyneistä ryhmistä, RAAD, on eräänlainen terroristinen huumepoliisi. Lyhenne RAAD tarkoittaa ”tasavaltalaista toimintaa huumeita vastaan”, ja tasavaltalainen toiminta huumeita vastaan on juuri sitä miltä se kuulostaakin, eli tasavaltalaiset huumeidenvastustajat ampuvat huumekauppiaiksi epäilemiltään tohjoksi joko polvilumpion tai pahimmassa tapauksessa aivokammarin. Toisaalta toinen uutta IRA:ta luomassa olleista terroristiryhmistä, ”Todellinen IRA”, on huhujen mukaan rahoitellut toimintaansa juuri huumeita salakuljettamalla. Tämän syytöksen he ovat torjuneet ja väittäneet salakuljettaansa vain savukkeita, aseita ja piraatti-DVD-levyjä. Tuntuu hieman merkilliseltä, että kaksi imagoltaan näinkin erilaista ryhmää on liittynyt yhteen, mutta kuten sanottu RAAD jahtaa huumekauppiaiksi ”epäilemiään”, ja epäilys saattaa koskea esimerkiksi sellaista nuorta miestä, jolla ei ole mitään tekemistä huumeiden kanssa mutta josta RAAD syystä tai toisesta haluaa päästä eroon.

En av de grupper som nu har gått ihop, RAAD, är en sorts terroristisk drogpolis. Förkortningen RAAD står för ”Republikanska aktionen emot knark”, och republikansk aktion handlar precis om det som vilken spefågel som helst kunde tänka sig att den handlar om, dvs. republikanska drogbekämpare skjuter misstänkta langare i knäskålarna, eller i värsta fall i hjärnkammaren. Å andra sidan har den andra konstituerande terroristgruppen, Verkliga IRA (”Real IRA”) ryktats finansiera sin verksamhet med knarksmuggel, en beskyllning som de bestämt avvisar - de smugglar endast cigaretter, vapen och DVD-piratskivor, påstår de själva. Det kan kännas lite väl märkligt att två grupper med så här olika image nu gått ihop, men som sagt är det ”misstänkta” knarklangare som RAAD är ute efter, och misstanken kan ju gälla en ung man som ingenting har att göra med droger men som  RAAD av något okänt skäl vill bli av med.

Se IRA joka nyt on syntymässä tuntuu siis olevan periaatteessa pelkkä rikolliskopla. Vanhastaan on ollut vaikeaa erottaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja terrorismia Pohjois-Irlannissa. Protestanttisella puolella puolisotilaalliset ryhmät ovat kyynisesti toimineet yhteistyössä sekä tavallisten taparikollisten että uusfasistien kanssa, IRA sitä vastoin on ainakin periaatetasolla pyrkinyt esiintymään jalona, isänmaallisena järjestönä. Ajatus puhtaasti rikollisesta järjestöstä kutsumassa itseään IRA:ksi tuntuu jotenkin järjettömältä kun tiedämme, miten nimitys on syntynyt. Voisiko Suomeen syntyä ammattirikollisten joukkio, joka kutsuisi itseään Jääkäriliikkeeksi, Ässärykmentiksi tai Puolustusvoimiksi? 

Den IRA som nu håller på att uppstå förefaller alltså i princip vara ett brottsligt gäng. Det har av gammalt varit svårt att skilja på organiserad brottslighet och terrorism i Nordirland. På den protestantiska sidan har de paramilitära grupperna cyniskt samarbetat både med vanliga vanebrottslingar och nyfascister, IRA däremot har försökt åtminstone på principiell nivå framstå som en ädel, fosterländsk organisation. Tanken på en rent kriminell organisation som kallar sig IRA är på något sätt absurd, när vi vet hur beteckningen uppstått. Kunde vi tänka oss en liga yrkesbrottslingar här i Finland som skulle kalla sig Jägarrörelsen, Ässäregementet eller Försvarsmakten?

Panu Höglund