Ihqt pikq pöpsykkäiset
4.4.2007
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Maanantain Ilta-Sanomissa kerrottiin, kuinka suomalaisten naisten Afrikasta heteroseksuaalisesti hankitut HIV-tartunnat olivat lisääntyneet. Tunnustakaa pois, rakkaat lukijani, että luettuanne jutun saitte pahan sätkyn: minkähänlaiset suomalaisen naisen haukkujaiset se Panu mahtaakaan tällä kertaa järjestää? Kaikkihan muistavat, että siihen aikaan kun en vielä kirjoittanut tähän portaaliin, kehittelin kokonaisen oman ilkeämielisen sanaston vihjaillakseni suomalaisten tyttöjen tuovan meille tappavia tuliaisia. Itse asiassa minulla oli elävä mielikuva tyhmästä blondipissiksestä, jonka mielestä hänen iiihanan afrikkalaisen poikaystävänsä suloiset pikku HI-virukset ovat ihkunsöpöjä pöpösiä ja pöriseviä pöpsykkäisiä. Näin tulin ainakin toistaiseksi kotiuttaneeksi suomen kieleen sanan ”pöpsykkäinen” merkityksessä ”sukupuolitaudin aiheuttava bakteeri tai virus”.
Myönnetään, että afrikkalaisilla oli epäoikeudenmukaisen huono tuuri, kun HI-virus lähti leviämään juuri heidän maanosassaan: se ikään kuin oikeutti ja perusteli mustaihoisiin kohdistuvan rasismin vastenmielisimpienkin muotojen henkiinherättämisen. Useampi kuin yksi afrikkalainen valtiomies on vakavissaan sitä mieltä, että immuunikato oli valkoisen miehen tieten tahtoen maanosan päänmenoksi kehittämä biologinen ase. Vaikka ajatus on yhtä mieletön kuin salaliittoteoriat yleensäkin, on vaikea olla tuntematta edes jonkinlaista ymmärtämystä sitä katkeruutta ja epätoivoa kohtaan, joka saa ihmisen uskomaan tällaiseen huhuun. Meillä kaikenlaiset pikkulinkolat selittävät tietysti innokkaina, kuinka HI-virus ratkaisee Afrikan liikakansoitusongelman. Valitettavasti se ei ratkaise yhtään mitään, ainoastaan tappaa kaikki hedelmällisessä ja työteliäässä iässä olevat ihmiset ja jättää mummot paimentamaan valtavia lapsilaumoja, mikäli näitä ei sitä ennen värvätä tykinruoaksi jonninjoutaviin heimosotiin. Tästä seuraa tietysti yhteiskuntien romahduksia ja pakolaisvirtoja, joita samat äsken HI-viruksesta niin ihastuksissaan olleet takapihalinkolat kauhistelevat vaatien rautaa rajalle.
Pohjimmiltani siis ymmärrän niitäkin nuoria suomalaisnaisia, jotka koettavat vastustaa rasismia levittämällä haaransa kaikille vastaantuleville peniksellisille afrikkalaisille. Se, mitä he tekevät, ei toki ole järkevää eikä suositeltavaa, mutta mitäpä tyhmähkö ja hyvää tarkoittava tyttö muutakaan voisi tehdä osoittaakseen myötätuntoaan ja solidaarisuuttaan. Älli ei riitä lukemaan esimerkiksi lääkäriksi ja auttamaan kärsiviä afrikkalaisia konkreettisesti, eikä siellä tsetsekärpästen, kuolemanpartioiden ja shifta-maantierosvojen seassa olisikaan oikeasti kivaa hikoilla ja pelätä. Mustan miehen kanssa makaaminen sitä vastoin onnistuu vähän himmeämmältäkin hilsulta. Tietysti maailmanparantamisharrastus on monelle tytölle vain, kuten nettilegenda Rauli Lauhanen totesi räävittömän hauskassa novellissaan tiedotusopin opiskelija Tiinasta, tapa päästä fyysisesti kosketukseen jännittävän väristen miesten kanssa, aivan kuten ne suomalaiset miehet, joilla on varaa ja pokkaa, matkustavat Thaimaahan ollakseen vastaavalla tavalla tekemisissä jännittävän väristen nuorten tyttöjen (eräissä tapauksissa myös alaikäisten tyttöjen ja poikien) kanssa. Tässäkin tapauksessa luonnollisesti sama asia naisen tekemänä on lähes sankariteko (”nainen toteuttaa vapautuneesti ihanaa seksuaalisuuttaan”), miehen tekemänä taas rikos. Tasan ei käy onnen lahjat eikä moraalin mitat.
Mutta puhutaanpa siitä, mikä tytöt saa unohtamaan oman turvallisuutensa ja hankkimaan tartuntoja kaukomailta ja kaukomaalaisilta. Nuorten tyttöjen seksiturismi on jo perinne: omana ylioppilaskesänäni luokan älykkötyttö - se, jonka kanssa minä kilpailin numeroissa - ja luokan kaunotarhupakko lähtivät yhteiselle Sisilian-matkalle, ja sen kyllä arvaa, mitä neidot siellä tekivät. Sitten kun vähän vanhempana, jo yliopistossa, aloin ujosti ottaa kontaktia tyttöihin, osoittautui, että molemmat ensimmäiset ihastukseni - toinen heistä hieman uskovaisuuteenkin taipuvainen - olivat hankkineet ensikokemuksensa Kreikan aurinkorantojen hurmurien kanssa ja pitivät asiaa täysin luonnollisena. Jos joskus pääsisin pitämään seksivalistustuntia murrosikäisille pojille - ja voitte uskoa, että siitä oppitunnista pojat puhuisivat viikkokausia jälkeenpäin - korostaisin tätä sadistisesti nautiskellen: immuunikato on kuolemantauti ja voitte saada sen vaikka siltä kaikkein enkelimäisimmältä pikku uskistytöltä, koska on hyvin mahdollista, että hän on käynyt hakemassa ihkuja pikku pöpsykkäisiä Sisilian, Kreikan, Afrikan tai Jamaikan ammattisonneilta. Tervetuloa seksin maailmaan, pojat…ähhähhähhää.
Itse asiassa kilttien, romanttisten ja uskovaisten tyttöjen kohdalla tautiriski saattaa jopa olla suurempi kuin niiden ronskien poikatyttöjen, jotka alusta lähtien myöntävät ja hyväksyvät sukupuolisuutensa fyysisenä tarpeena. Yhdysvalloissa kerrotaan jo uskovaisista tytöistä hupaisan törkeää ja oksettavaa vitsiä, jossa tyttö kieltäytyy makaamasta pojan kanssa tavalliseen tapaan, koska tosi rakkaus odottaa avioliittoon saakka, mutta tarjoaa tälle lohdutuspalkintoa: ensin poika saa työntää siittimensä peräaukkoon, ja tämän jälkeen tyttö antaa hänelle suuseksiä. Tarinan opetus on se tavallinen, että kun tiukka uskonnollinen kaksinaismoraali vallitsee ja nuorille kieltäydytään kertomasta ehkäisystä ja turvallisista seksitavoista, esimerkiksi sukupuolitautien leviäminen voi jopa helpottua, kun nuoret pyrkivät noudattamaan neitsyyttä vaativan uskonnollisen lain kirjainta piittaamatta sen hengestä ja turvautuvat yhdynnän korvaaviin menetelmiin, joihin sitten liittyy selvästi enemmän riskejä kuin varsinaiseen yhdyntään. (Muslimimaailmassa tunnetusti se, mitä Ralf Königin Lysistrate-sovituksessa kutsuttiin ”pakkohomoseksuaalisuudeksi”, on varsin levinnyttä homouden kieltävistä laeista huolimatta; koska islamin usko yhdistyneenä repressiivisiin hirmuhallituksiin ei oikein rohkaise puhumaan näistä asioista avoimesti, Lähi-idässä saattaa tikittää vaikka millainen immuunikatoaikapommi.)
Mutta tämähän ei ole ongelma Suomessa, eihän? En nyt niinkään sanoisi. Täällä meilläpäin ei ehkä yleisesti olla sitä mieltä, että seksi pitäisi jättää vain avioliittoon, mutta sitä vastoin on kyllä liikkeellä vahingollisia käsityksiä siitä, että seksi kuuluu yhteen ”rakkauden” kanssa. ”Rakkaus” on yksi väärinkäytetyimpiä sanoja ja käsitteitä, mitä maailmasta löytyy. Luonnollisesti esimerkiksi minä aikuisena miehenä koen syvää tyydytystä ja kiitollisuutta siitä, että saan lopultakin olla yhdessä minulle sopivan ihmisen kanssa, enkä todellakaan halua vähätellä sitä pätkääkään. On kuitenkin väärin saarnata ”rakkaudesta” nuorille tytöille, jotka ovat vielä niin sieluttomia, tyhmiä ja vailla elämänkokemusta, etteivät tiedä, millaisen ihmisen kanssa haluaisivat olla ja mitkä ominaisuudet heille todellisuudessa ovat kumppanissa ratkaisevan tärkeitä. Käytännön tulos rakkausevankeliumin saarnaamisesta nimittäin on, että he viehtyvät seksuaalisluontoisesti johonkuhun pinnallisin perustein ”jännittävältä” vaikuttavaan huithapeliin - nettislangilla sanottuna YTM:ään - ja olettavat tai luulottelevat tämän kujakattipanetuksensa olevan sitä paljon puhuttua ”rakkautta”. He siis ”rakastuvat” johonkin rantapummiin, ja koska kondomin käyttö on epäromanttista - eihän ”rakastetulla” voi olla sukupuolitautia, eihän? - kaikkia kivoja asentoja ja variaatioita kokeillaan estottomasti, ilman inhottavaa kumin hajua.
Rakkaudesta kaakattamisen sijasta minä antaisin nuorille tytöille sen ohjeen, että heidän ikäisensä eivät tiedä rakkaudesta mitään, eivät voi tietää siitä mitään eikä heidän kuulukaan tietää. Sisäistäkööt mieluummin, että panemista saa ja tulee voida kokeilla, jos panettaa, mutta sitten asiaan pitää suhtautua järkevän lääketieteellisesti ja kondomia käyttää; ja että harjoittelukaveriksi kelpaa aivan hyvin se varhaislapsuudesta asti tuttu naapurin räkänokkainen näppynaama, samat vietit ne todennäköisesti on silläkin. Mitään unelmaprinssiä tai jännittävää seikkailijaa on turha jahdata, kun ei sen kalu ole yhtään särmikkäämpi eikä ryhmyisempi kuin sillä räkänokallakaan.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Alkaa saada vähän pateettisia mittasuhteita tää Panun huomionkipeydeltä hieman haiskahtava pakkoprovokaatio. :D Ei oikein viitsi edes älykkäästi kommentoida, ettei vaan tulisi alentaneeksi itseään.
Yleistäminen tekee älykkäästäkin ihmisestä vaahtosuisen kylähullun. Mutta ehkäpä Panu tekee meille kaikille palveluksen ja toimii varoittavana esimerkkinä kaikille muille. ;)
Tai sit tää on tosi väsynyt läppä.
- 2.
-
Ihmettelen sitä, miksi jatkuvasti paheksutaan naisia, jotka käyvät ulkomaill apanemassa ja panevat ulkomaalaisia täällä. Onko tämä joku uskovaisten palsta?
- 3.
-
Vastuuton seksuaalikäyttäytyminen - oli kyse sitten naisista tahi miehistä - on ehdottomasti mitä suurimman paheksumisen aihe. Sitä suuremmalla syyllä kun asiaan liittyy melkolailla kaksoisstandardeja ja -moralismia.
Satunnaisseksi - varsinkin riskialueilla - ilman asianmukaista suojautumista on niin suurta idiotismia että ylisanat loppuvat kesken. Sitä suuremmalla syyllä kun potentiaaliset seuraukset ovat kaikkien - siis ihan kaikkien - täysikäisten tiedossa.
Tiedon suhde toimintaan?
- 4.
-
Suojaamaton seksi ei ole turvallista Suomessakaan. Klamydiatartuntoja ilmoitetaan vuosittain n. 13000 kappaletta (v. 2003). Jos tämä määrä suhteutetaan ikäluokan kokoon (n. 60000), havaitaan klamydian olevan Suomessa todella yleistä. 90% tartunnoista on kotimaisia.
Klamydia ei ole kovin vaarallinen ja siitä voi parantua. Sen sijaan kannattaa miettiä sitä, että se leviää samalla mekanismilla kuin HIV. On pelkkää hyvää tuuria, että meillä endeeminen sukupuolitauti on klamydia. HIV-epidemia voi räjähtää käsiin meilläkin: täällä pannaan aivan yhtä vastuuttomasti kuin Afrikassa.
- 5.
-
Minusta tämä oli ihan hyvä kirjoitus. Olen erityisesti samaa mieltä siinä, että nuorten päähän pitäisi takoa, että heillä ei ole pienintäkään käsitystä rakkaudesta. Itse asiassa tuntuu, ettei ole aika monella vanhemmallakaan.
Toisaalta pitäisi korostaa sitä, että seksi ei ole synti jne. Toisaalta sitten taas vastuullista käytöstä. ja kolmannekseen vielä sitä, että kenenkään todelliseen tai kuviteltuun painostukseen ei pidä suostua, vaan seksiä pitää tehdä vain silloin, jos on satavarma, että sitä oikeasti itse haluaa. Turhan monet kun aloittavat seksielämänsä liian nuorina sen takia, että ovat vakuuttuneita siitä, että ovat luokan viimeisiä neitsyitä. Tai koska poikaystävä painostaa…
- 6.
-
Kalikat kalahtelevat suomityttöjen nilkoissa… :) Itse asiassa tämä aihe saattaa olla yksi niistä viimeisistä oikeista tabuista Suomessa. Kaikki, siis suomalaiset naiset itsekin, tietävät että ulkkismiehillä on kova menekki Suomessa ja suomalaiset naiset ovat villejä ja seksuaalisesti vapaita ulkomailla ollessaan (tämä vain vähän yleistäen). Kyseessä on samanlainen fakta, kuin että suomalaiset harrastavat humalahakuista juomista.
Juomisesta voidaan kuitenkin puhua, mutta suomalaisen naisen traumaattinen suhtautuminen ulkkismiehiin on tabu. Itse veikkaan tämän johtuvan siitä, että ilmiö johtuu puhtaasti suomalaisten naisten olemattomasta itsetunnosta ja siksi aihetta on mahdoton käsitellä, koska se ei mahdu trendikkääseen, naistenlehtien ja feministien rakentamaan ”itsenäinen, fiksu suomiamatsoni” -muottiin. Asiasta siis vaietaan.
- 7.
-
Niin mielelläni kuin olisinkin eri mieltä, saattaa olla, että Jaahan postauksessa on vinha perä. Tuon itsetuntoasian suhteen nimittäin. Kun nimittäin mietitään, minkä maalaisten miesten kanssa sitä satunnaista seksiä harrastetaan. Ne ovat yleensä ”tummia ja tulisia” latinoita ja arabeja mitkä mielletään tietenkin eksoottisiksi ja romanttisiksi. Lisäksi jos nainen ei ole tottunut saamaan huomiota miehiltä, saattaa helpostikin mennä pää sekaisin kun mokkakorvat estottomasti flirttailevat.
Ja ikävä kyllä, kun mietin tuntemiani naisia, jotka ovat ulkomaanelävien perään, he ovat yleensä juuri niitä, joilla on niinsanotusti ”heikko naisellinen itsetunto” ja jotka ovat oikeasti imarreltuja, jos joku heille flirttailee. Minusta se on sekä säälittävää että surullista.
- 8.
-
Jaaha: ”Juomisesta voidaan kuitenkin puhua, mutta suomalaisen naisen traumaattinen suhtautuminen ulkkismiehiin on tabu.”
Traumaattinen? Ei paneminen ja hauskanpitäminen nyt niin kauhean traumaattiselta kuulosta.
Vai ajatteletko traumaattisuuden ilmenevän siinä, että suomalaisnaiset eivät katso olevansa paneskeluistaan tilivelvollisia sinulle? Tässä mielessähän asiasta toki ”vaietaan” ja se on ”tabu”.
Jos jollakin ihmisryhmällä on traumaattinen suhtautuminen ulkkismiehiin, se on seksuaalisesti pahnanpohjimmaiset suomalaismiehet, jotka virheellisesti mutta ymmärrettävästi kuvittelevat, että ulkomaalaiset vievät jotain, minkä he muuten saisivat itse.
Asiasta on kirjoitus tuoreessa Ylioppilaslehdessä (tekstissä selitetään myös, mistä Tommy Lindgrenin kaltaisten tyyppien lenseän typerä suvaitsevaisuus ja profeminismi juontuvat):
www.ylioppilaslehti.fi/2007/03/30/konstig-tulevat-tanne-viemaan-meidan-naiset/
- 9.
- 10.
- 11.
-
Myöntää täytyy, että olen taas Panun kanssa samaa mieltä. Tuntemistani irtosuhteita harrastavista naisista (oli ne kumppanit sitten kotimaisia tai ulkomaalaisia) kovin harva vaikuttaisi olevan sinut itsensä tai seksuaalisuutensa kanssa. Mielestäni tämän asian todistaa se, että suurin osa yhden yön jutuista tapahtuu humalassa. Jos ihminen olisi todella seksuaalisesti vapautunut ja haluaisi siksi harrastaa seksiä tuntemattomien kanssa, eikö silloin sitä voisi tehdä selvinpäin? Seksi kun tuppaa olemaan selvänä parempaa.
Samoin ne naiset, jotka rehvastelevat hirveästi kaikella, mitä ovatkaan kokeilleet kumppaninsa kanssa - no, yleensä minulle tulee sellainen olo, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. ts tuolla ylenmääräisellä oman ”rohkeuden” korostamisella yritetään peittää sitä sisäistä epävarmuutta. Ne oikeasti ”rohkeat” kun yleensä pitävät sitä itsestäänselvyytenä eivätkä pidä asiasta melua.
- 12.
-
”Tohdinko vielä lisätä, että hillitön paneskelu ja ”estottomuus” ei oikeasti merkitse sitä, että ihminen välttämättä olisi oleellisesti tasapainoisempi ja onnellisempi… ”
Ei merkitsekään.
”Jos ihminen olisi todella seksuaalisesti vapautunut ja haluaisi siksi harrastaa seksiä tuntemattomien kanssa, eikö silloin sitä voisi tehdä selvinpäin?”
Voisi.
Tuossa ylempänä oli ylevää liirumlaarumia siitä, kuinka seksiin pitäisi suhtautua mutkattomasti. Nythän te kumpikin kuulostatte Seksuaalisen standardoimisviraston virkailijoilta, joilla on hallussaan virallinen määritelmä oikeasta ja kunnollisesta seksistä (ja se epäilemättä muistuttaa hämmästyttävän paljon sitä tapaa, jolla te olette tottuneet lihan iloja harrastamaan).
Eräänlainen ”ei seksiä ennen avioliittoa” -ideologian muunnelma tuokin.
- 13.
-
Voi, se pieni palomuurin varjossa masturboiva nörtti on oikein suloinen, vaikkakin suloisempi se on silloin kun osoittaa kaiken mielenkiintonsa minulle. Älkääkä aliarvioiko nörttin seksuaalisia taitoja, ne yllättävät jokainen kerta.
Paljon parempi kuin entiseni, joka todella oli kreikkalaissyntyinen ja uskokaa tai älkää, kyllä siinä oli kortsu jokakerta mukana.
- 14.
- 15.
- 16.
-
Kunnon pöytätavat:
Traumaattisella suhtautumisella ulkomaisiin miehiin tarkoitin sitä, että moni suomalainen nainen ei osaa heihin luontevasti suhtautua vaan vetää ns. överit. Urpoinkin Pierre tai Helmut (saati sitten Ahmed tai Pedro) on Suomessa kuningas. Varmaan tästä tulee sitten traumoja suomalaisille miehillekin, mutta näitä traumoja ja suomalaisten miesten huonoa itsetuntoa käsitelläänkin sitten joka mediassa ja harva se päivä. Viimeksi siinä Ylioppilas-lehdessä. :)
Mitä muuten tulee tuohon YO-juttuun, niin mielestäni melko heikkotasoinen kolumni. Oli kirjoittajan ajatukset vähän levällään. Mutta kommenttilooran heti ensimmäinen kommentti tiivisti kristallinkirkkaasti, mistä siinä kaikessa oli kysymys. :-D
- 17.
-
Enemmän ne heteromiehet näitä tauteja tuo naapurista. Tämmöset Panut saisivat jo kuolla sukupuuttoon.
- 18.
-
No lue nyt kuitenkin vielä tämä moska:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?i d=1345102
- 19.
-
Suomalaisten naisten ulkomaan huorailut on tabu. Toisin kuin kotimaisten miesten vastaavat lutkailut.
- 20.
-
Mistä tämä myytti jokaiselle ulkkarille auliisti jakavasta suomitytöstä on syntynyt, ja kuinka hyvin se pitää paikkansa?
En epäile, etteikö tuollaista todella ole havaittavissa 1960- ja mahdollisesti 1970-luvullakin syntyneissä ikäpolvissa, sillä Suomi on ollut suljetumpi pussinperä kuin uskoisikaan.
Nuoremmassa polvessa sen sijaan näyttää siltä, että ulkomaalaiset ja ulkomaalaisuus ovat ihan aidosti arkipäiväistyneet, kiitos telkkarin ja matkustelun ja sen sellaisen. Urpo todetaan urpoksi, oli sen nimi sitten Antti tai Ahmed. (Tämän jälkeenkin jää tietysti voimaan se, että omasta perimästä poikkeava geenirivistö ilmeisesti herättää ihmisissä myötäsyntyistä, paneskelutyyppistä kiinnostusta. Sekä myös se, että ilmeisesti edellä mainitusta sisäsiittoisuudesta johtuen suomalaiset miehet eivät keskimäärin ole globaalissa mittakaavassa mikään ilo silmälle, kuten eivät naisetkaan. Ainakaan ulkonäön suhteen ulkomaanelävät eivät Suomessa joudu kovin tiukkaan kilpailuun, jos vertaa vaikka Ruotsiin).
Samahan se on myöhään tapahtuneen kaupungistumisen kanssa: vasta nyt Suomeen alkaa kehittyä sukupolvia, jotka pystyvät suhtautumaan urbaaniin elämänmuotoon, öh, urbaanisti.
- 21.
-
Mistä tämä myytti suomalaisten sisäsiittoisuudesta on syntynyt, ja kuinka hyvin se pitää paikkansa?
- 22.
-
17.”Enemmän ne heteromiehet näitä tauteja tuo naapurista. Tämmöset Panut saisivat jo kuolla sukupuuttoon.”
Yllä mainituista väittämistä ensimmäisen kanssa olen samaa mieltä. Mitä sitten tämmöisiin ”panuihin” tulee, antaa panujen mellastaa. Minä ainakin olen aivan mielistynyt tuohon ärisijään. :) Panun kirjoituksessa on viimeinen kappale asiaa, tosin silloin ko. kappaleen sisältöä pitää soveltaa nuoriin yleensä - ei pelkästään tyttöihin.
Miten voi tietää mitään rakkaudesta, jos ei tunne omaa itseäänkään? Valitettavasti ihminen oppii trial an error -menetelmällä, joten valistus ei kaikkiin kovakalloihin pure.
Veikkaanpa, että NUORI Panukin olisi langennut ulkomaisen sulottaren pauloihin, jos olisi aikoinaan kohdalle osunut, mutta koska ei sattunut osumaan, on hänen hyvä nyt kerskata omalla ”moraalillaan”. Vanhana hapannaamana sitten äristään ja niputetaan kaikki ongelmat yhden otsikon alle.
… vaan enpä kiellä, etteikö Panussa olisi ainesta koulujemme seksuaalivalistajaksi, kunhan tuosta musta-valko-asenteellisuudesta ensiksi päästäisiin. Elämässä kun on kaikenlaisia sävyjä.
- 23.
-
Hmm, sisäsiittoisuus myytti ei mielestäni pidä enää paikkansa tai on katoamaan päin.
- 24.
-
Kunnon pöytätavat:
Ihan ilman kynsiä ja hampaita, väitän että suomalaisten nykynaistenkin aulius ulkkismiesten edessä ei ole mikään myytti, vaan aivan totista totta. Sellaista ”urbanisoitumista” tai ”kansainvälistymistä” ei ole tapahtunut, mikä käyttäytymismallin olisi Suomesta pois raakannut. Asiasta ei vaan keskustella, koska se on, kuten sanottua, tabu.
Niin kuin eräskin tummempi ulkkismies järkyttyneenä totesi baari-illan jälkeen, ”Why the Finnish girls are so easy fucking?”. ;) (ja ei, en nyt perusta tätä väitettäni suomitytön lepsuudesta tämän yhden sankarin shokkiin, vaan asia on havaittu monen monessa muussakin yhteydessä. Yleensä myös ulkomaisten miesten taholta, vrt. esim. Roman Schatzin kommentit).
- 25.
-
”Veikkaanpa, että NUORI Panukin olisi langennut ulkomaisen sulottaren pauloihin, jos olisi aikoinaan kohdalle osunut, mutta koska ei sattunut osumaan, on hänen hyvä nyt kerskata omalla ”moraalillaan”.”
Siihen on syynsä, miksi suomalaisille naisille tarjoutuu enemmän mahdollisuuksia langeta ulkkisten pauloihin. Jätän kotiläksyksi miettiä, mitä ne syyt voisivat olla. ;)
- 26.
-
Eikös esimerkiksi eräitä perinnöllisiä sairauksia kuitenkin tutkita juuri Suomessa siksi, että maan väestö on keskimääräistä homogeenisempaa, mikä on perinnöllisyystutkijan kannalta näppärää?
- 27.
-
Hyvä kirjoitus. Joistakin kommenteista päätellen asia on todellakin tabu. Onko muuten vielä näkynyt yhtään femakkoblogia/vastaavaa, jossa aihetta olisi edes käsitelty? Vaikka edes siten, että ilmiö pyrittäisiin tabua ylläpitäen kieltämään tai selittämään pois?
Feministithän ovat naisen asialla, joten arvatenkin he tarttuvat tomerasti tähän naisten turvallisuutta koskevaan asiaan? Nähtäväksi tietysti jää, millä tavoin ilmiö selitetään pohjoismaisen miehen käytöksellä, jolloin pohjoismainen mies on tietysti loppupeleissä vastuussa naisten mm. Gambiasta tuoduista HIV-tartunnoista.
- 28.
-
”Ihan ilman kynsiä ja hampaita, väitän että suomalaisten nykynaistenkin aulius ulkkismiesten edessä ei ole mikään myytti, vaan aivan totista totta.”
Verrattuna mihin? Ruotsiin, Englantiin, Belgiaan, Italiaan, Turkkiin, Saudi-Arabiaan? Kuten ehkä huomaat, nuo maat on järjestetty tarkoituksella juuri tuohon järjestykseen.
Sen uskon ja sitä myös riemulla ylistän, että protestanttisen Pohjois-Euroopan typsyt ovat huomattavasti auliimpia kuin eteläeurooppalaiset kanssasisarensa. Se tarjoaa iloa paitsi ulkomaanpojille, myös suurimmalle osalle suomalaisista. Ja sen pienemmän osan ilo ei mihinkään lisääntyisi, vaikka ulkomaalaisia ei olisi mailla halmeilla.
Itse epäilen noiden ”easy fucking” -kauhisteluiden olevan jälkipaimentolaisesta takapajulasta saapuneen kulttuurishokkia, kun hän joutuu ympäristöön, jossa naiset eivät olekaan isänsä, veljensä ja aviomiehensä omaisuutta. Ja tässä yhteydessä lasken jälkipaimentolaisiksi takapajuloiksi esimerkiksi kaikki maat, joissa katolilaisuus on enemmistöuskonto.
”Asiasta ei vaan keskustella, koska se on, kuten sanottua, tabu.”
Minun on nyt edelleen vaikea käsittää, mitä ”keskustelemista” tässä asiassa on. Valaise. Keiden tästä pitäisi keskustella ja missä foorumissa? Mihin keskustelulla pyrittäisiin?
- 29.
-
@27:
”Eikös esimerkiksi eräitä perinnöllisiä sairauksia kuitenkin tutkita juuri Suomessa siksi, että maan väestö on keskimääräistä homogeenisempaa, mikä on perinnöllisyystutkijan kannalta näppärää?”
Ei, vaan siksi että Suomessa sukulaissuhteet ja -juuret pystytään selvittämään hyvin tarkasti kiitos jo kauan ja tarkasti toimineen väestönlaskennan ja hyvin säilyneiden kirkonkirjojen.
- 30.
-
Kunnon pöytätavat:
Jep, kyllä protestanttisen Pohjois-Euroopan neitokaiset ovat seksuaalisesti vapautuneempia kuin monet muut. Tällä ei taas ole mitään tekemistä sen kanssa, että annetaan miehelle lisäpisteitä ulkomaalaisuudesta, niinkuin suuri osa suomalaisista naisista tekee.
”Minun on nyt edelleen vaikea käsittää, mitä ”keskustelemista” tässä asiassa on. Valaise. Keiden tästä pitäisi keskustella ja missä foorumissa? Mihin keskustelulla pyrittäisiin?”
No ei sit keskustella jos on noin vaikeeta… :-D Tämähän se minun pointtini juuri olikin. Siinä missä suomalaisten miesten väitetty huono itsetunto ja seksiturismi Kaakkois-Aasiaan saa palstatilaa joka päivä, jutut suomalaisten naisten huonosta itsetunnosta ja seksiturismista, saati sitten ulkkisten palvonnasta, eivät aiheina juuri kiinnostusta herätä. Miksikö? Koska asia on t**u… ;)
- 31.
- 32.
-
Jaaha: ”Tämähän se minun pointtini juuri olikin. Siinä missä suomalaisten miesten väitetty huono itsetunto ja seksiturismi Kaakkois-Aasiaan saa palstatilaa joka päivä, jutut suomalaisten naisten huonosta itsetunnosta ja seksiturismista, saati sitten ulkkisten palvonnasta, eivät aiheina juuri kiinnostusta herätä. Miksikö? Koska asia on t**u… ;)”
Siis haluatko sinä lisää iltapäivälehtijournalismia maailmaan vai mikä tämä projekti oikein on?
- 33.
-
Kunnon pöytätavat:
Toveri, mistä moinen aggressio?
- 34.
- 35.
- 36.
-
Detrius, tuo on ilman muuta toinen syy sille, että Suomessa tehdään paljon perinnöllisyystutkimusta. Kolmas tärkeä syy on se, että Suomessa on joitain varsin pitkään kestäneitä tutkimusprojekteja, jotka tarjoavat paljon näpsää dataa. Kuitenkin edelleen elän myös siinä käsityksessä, että esim. suomalaisilla yleinen mutta useimmissa muissa maissa varsin harvinainen laktoosi-intoleranssi on asia, joka liittyy väestön suhteellisen suureen homogeenisuuteen.
- 37.
-
Ihan rehellisesti sanottuna en ymmärrä, mitä hienoa on seksuaalisessa vapautumisessa, mikäli tämä tarkoittaa holtitonta seksuaalista käytöstä. Seksuaalinen vapautuminen on hieno asia siksi, että se antaa yksilölle oikeuden tehdä siten kuin hyvältä tuntuu ilman, että esivalta tai yhteisö olisi niskassa esim. salavuoteussyytteen kanssa. Tämä vapauttaa yhteiskuntaa ja lisää yksilönvapautta. Sen sijaan varsinainen sukupuolimoraali on nimenomaan jokaisen oma asia. Tietenkään tämä ei estä ketään edistämästä omaa ajatteluaan, mitä seuraavassa teen:
Sukupuolisuus on ihmisen perustarpeita, mutta suojaamaton, ehkäisytön yhdyntä johtaa hyvin äkkiä uuden yksilön syntymiseen. Tällä yksilöllä on, kerran synnyttyään, oikeus hyvään, rakastavaan kotiin. Mielestäni miehen tulisi kantaa vastuunsa sukupuoliasioissa siten, ettei harrasta yhdyntää kuin sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa olisi oikeasti valmis kasvattamaan lapsen. Vastaavasti naisen tulisi mielestäni ymmärtää seksiin liittyvä kuoleman- (vai syntymän-) vakava aspekti. Kyllä minusta miehen kunniaan kuuluu edelleen se, että mahdollisen raskauden sattuessa ensin kositaan ja kieltävän vastauksen tullessa maksetaan kiltisti elatusmaksut. Toki hauskaa voi pitää, mutta: ”Mies tulee ja mies menee ja mies vastaa teoistaan.” Mikäli liioiteltu tai kielletty seksuaalisuus johtaa henkisiin ongelmiin, tämä vastuu toteutuu. Mikäli ei, kaikki on hyvin.
Vastaavasti omasta seksuaaliterveydestä huolehtiminen on huolenpitoa toisista ihmisistä, omista sukupuolikumppaneistaan, joten en käsitä, miten sen vaatiminen voisi loukata ketään. Ei kai kukaan nyt tunnusta naivansa ihmistä, jolle haluaisi oikeasti pahaa?
- 38.
-
”Tämähän se minun pointtini juuri olikin. Siinä missä suomalaisten miesten väitetty huono itsetunto ja seksiturismi Kaakkois-Aasiaan saa palstatilaa joka päivä, jutut suomalaisten naisten huonosta itsetunnosta ja seksiturismista, saati sitten ulkkisten palvonnasta, eivät aiheina juuri kiinnostusta herätä. Miksikö? Koska asia on t**u… ;)”
Olisiko tässä sellainenkin ero olemassa, että miesten seksiturismi esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa liittyy useammin prostituutioon (nicaragualaisesta 13-vuotiaasta tytöstä puhumattakaan)? Edellä kuvaillun kaltaisessa suomalaisnaisten innostuksessa ulkomaisiin miehiin ei lähtökohtaisesti ole mitään tuomittavaa, ennen kuin vahinko käy ja sukupuolitaudit leviävät, ellei lasketa moralistista närkästystä. Sama toki pätee suomalaisen miehen ja toisen itsenäisen aikuisen - jopa ulkomaisen - ratkaisuihin.
- 39.
-
Minä haluaisin sopia niin, että keskustellaan 13-vuotiaista nicaragualaistytöistä, mutta ei täysi-ikäisistä paritusvapaista thaimaalaisista. Samoin keskustellaan gambialaisesta mahtisonnista, jos se raiskaa, mutta ei keskustella, jos se ei raiskaa.
Suunnilleen noin.
Sukupuolisodan käyminen on ilmeisesti pirun hauska harrastus, jos omaa sopivan mielenlaadun.
- 40.
-
”Mielestäni miehen tulisi kantaa vastuunsa sukupuoliasioissa siten, ettei harrasta yhdyntää kuin sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa olisi oikeasti valmis kasvattamaan lapsen.”
Juuri noin (ja sama koskien naista).
Nykyisen kaltainen seksin tuputtaminen ja seksin kaupallistuminen (siis mainonnassa tarkoitan)on kyllästyttävää, ja koko seksi ehdottomasti ylimainostettu asia. Suosittelen selibaattia. - 41.
- 42.
-
”Olisiko tässä sellainenkin ero olemassa, että miesten seksiturismi esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa liittyy useammin prostituutioon (nicaragualaisesta 13-vuotiaasta tytöstä puhumattakaan)?”
Vanhempien naisten lomaromansseihin kolmannen maailman matkoilla liittyy yleensä tuntuva lahjoitus sen komean nuorukaisen opiskelurahastoon, tai sairaan äidin lääkkeisiin. Illuusio jostain prostituutiota kauniimmasta on toki oleellinen osa pakettia, mutta ulkopuolisen tarkkailijan ei ole mitään syytä sortua itsepetokseen.
Kondomin käytön väliin jättäminen on sitten tietysti uskomatonta idiotismia, erityisesti naisten kohdalla. HIV kun tarttuu huomattavasti helpommin miehistä naisiin kuin toisinpäin.
- 43.
-
Bonobon simpanssi on geneettisesti ihmistä lähimpänä oleva eläin. Tuon puissa hauskasti kekkuloivan lajin naaraspuoliset edustajat ovat tutkimuksissa osoittautuneet varsinaisiksi horoiksi. Isäntien ollessa ”mehtällä” hakemassa pienempiä lajitovereita ravinnokseen, livahtavat mamit naapurilauman vieraaksi tapaamaan uroksia ja siinä ei sitten paljoa hutustella kun alkaa lempi leiskumaan. Isäntien tullessa takaisin metsästysreissultansa emännät ovat tiineinä ja tietysti päitä särkee ja väsyttää.
Tutkijat ovat päätelleet tämänlaisen käytöksen johtuvan siitä, että vieraissa käynti estää suljetun lauman degeneroitumisen. Simpanssi-täti käy vieraissa vaikka ei välttämättä tiedä itse miksi. Sama koskee muun muassa monia lintulajeja. Vieras vetää puoleensa.Tätä ilmiötä ei aivan suoraan voi yhdistää ihmisiin vaikkakin jotain saman suuntaista saattaa osavaikuttimena olla. Naisen aivolisäkehän aktivoituu miehen tuoksusta, mikäli tuoksu sisältää riittävän erilaisen geneettisen koodin. Erilainen koodi tarjoutuu naaraalle myös urosta ihan vaan katsomalla.
Etelässä pyristelevä suomalais-tipuhan on erossa sosiaalisen lähiryhmänsä vartioinnilta, palikat loksahtavat paikalleen ja silloin tulvii…En ole kuullut monenkaan suomalaisnaisen himoitsevan aasialaismiestä. Onko kyseessä käyttäytymistä ohjaileva, sukupuolielinten fyysisiin ulottuvuuksiin liittyvä stereotypia? ;-)
- 44.
-
”Vanhempien naisten lomaromansseihin kolmannen maailman matkoilla liittyy yleensä tuntuva lahjoitus sen komean nuorukaisen opiskelurahastoon, tai sairaan äidin lääkkeisiin. Illuusio jostain prostituutiota kauniimmasta on toki oleellinen osa pakettia, mutta ulkopuolisen tarkkailijan ei ole mitään syytä sortua itsepetokseen.”
Amen. Suuressa seksin ostokieltokeskustelussa änkyräfeministeillä on & oli tässäkin asiassa ilmeisen suuri sokea piste.
- 45.
-
Panun tavoin minäkään en suosittele selibaattia kenellekään.
Muuten on mielestäni kummallista, että miesten keltahuorat ja
naisten mustasonnit olisivat jotenkin erilaisia moraalisesti veneeristen ongelmien suhteen. Rahan liike ei tässä tapauksessa vaikuta tautien liikkeeseen mitenkään. - 46.
- 47.
- 48.
-
@36: Ovatko suomalaiset muita kansoja laktoosi-intolerantimpia? Olen ainakin tähän asti ollut aivan päinvastaisessa käsityksessä. Ulkomailla käytetään paljon vähemmän maitoa esim. ruokajuomana mm. juuri siksi, etteivät massut oikein tahdo kestää nautaperäistä laktoosia. Meillä ilmiö on kolmenkymmenen vuoden ajan yleistynyt; tämä voi johtua myös pikkulasten ruokinnan muutoksesta tai meijerimaidon käsittelystä.
Mitä sitten tulee ulkonäköarvioon suomalaisista, olemme Pohjolan karuihin oloihin sopeutunut persjalkainen kansa, jonka aineenvaihdunta varastoi ylimääräisen energian tehokkaasti rasvakerrokseen - eskimot ovat tässä suhteessa vielä tehokkaampia. Toisin kuin vaikkapa nuorten Italian signorain; vanhemmiten näistäkin tosin tulee helposti aika leveitä mammoja.
- 49.
-
Aateeämmä: ”Amen. Suuressa seksin ostokieltokeskustelussa änkyräfeministeillä on & oli tässäkin asiassa ilmeisen suuri sokea piste.”
Niin no. Kun seksinostolakia sorvattiin, sitä sorvattiin Suomeen, ei Karibialle tai Afrikkaan. Suomessa naiset harrastanevat melkoisen vähän seksin ostoa. Nuo vanhemmat naiset matkustavat ulkomaille ja siellähän eivät Suomen lait päde - Suomen lailla ei siis oikein voi kieltää kyseistä naisten toimintaa (kuten ei vastaavaa miestenkään).
Miksi siitä olisi pitänyt keskustella, kun puuhattiin Suomeen seksin oston kieltävää lakia?
Sinänsä en siis vastusta aiheesta keskustelua. Ihmettelen vain hiukan, miksi se olisi pitänyt tuoda tuohon juttuun mukaan. ”Koska naisetkin sitä tekee, ihan vain, jotta tietäisitte, vaikka ei se nyt tähän lakijuttuun vaikuta”?
- 50.
-
”Nuo vanhemmat naiset matkustavat ulkomaille ja siellähän eivät Suomen lait päde - Suomen lailla ei siis oikein voi kieltää kyseistä naisten toimintaa (kuten ei vastaavaa miestenkään).”
Ei nyt ihan noinkaan. Suomen kansalainen on Suomen lakien alainen oli hän sitten missä päin maailmaa tahansa.
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 101 kommenttia.

