Ibrahim Shkupollin laajennettu itsemurha
3.1.2010
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Rikollisuus
Ibrahim Shkupollin liityttyä kosovolaisvahvistuksena suomalaisten joukkomurhaajien kasvavaan sarjaan ne tavanomaiset tyypit ovat netissä tietenkin virtuaalipiehtaroineet uhrien veressä ja mesonneet, että nythän heillä on moraalinen oikeus tappaa kaikki somalit, kun kerran kosovolaisetkin lahtaavat suomalaisia. Heikäläiset rääkyvät jo palstoillaan lähtevänsä vastedes liikenteeseen pyssy takin alla vaarallisten maahanmuuttajien varalta, laitonta tai ei; ja laittomuushan ei vaikuta asiaan, koska Suomen historian surkein, ammattitaidottomin ja avuttomin sisäministerska on jo vuosikausien ajan hyysännyt ja hyssytellyt ihmisiä uhkailevia rikollisia rasisteja ja sallii heille varmaan tämänkin. Mutta viis rasisteista: sekä viime vuosien uutiset että kenen tahansa rehellisen suomalaisen miehen muistot ja tunnot kertovat, että ainakin fantasioiden tasolla Ibrahimin tempaus tuntuu omakohtaisesti tutulta ja ymmärrettävältä.
Suurta kuuluisuutta kuolemansa jälkeen saivat sekä Tuusulan että Kauhajoen pyssymies, ja on varsin aiheellista arvella, ettei Shkupollikaan välttämättä olisi tehnyt päätöstä omasta veriteostaan, elleivät nämä esikuvat olisi vaikuttaneet - niin paljon se niitä kuitenkin muistuttaa. Vähän vähemmän julkista kohua taas ovat herättäneet ne tapaukset, joissa nainen on surmannut miehensä, lapsensa tai sitten koko perheensä ja itsensä, ehkäpä siksi, että tiedotusvälineitä hallitsevat feministit eivät salli näiden juttujen nousevan kansakunnan kaapin päälle. Niistä yleensä syyllistetäänkin mies ja kaikki miehet jokseenkin yhtä epäreilulla tavalla kuin rasistit syyllistävät somalit kosovolaisen, venäläisen tai virolaisen maahanmuuttajan tekemästä rikoksesta.
Tarkastelun Shkupollin tekoa mieluiten yleisinhimillisemmästä näkökulmasta. Veljeni piirsi vuosia sitten ilkikurisen sarjakuvan otsikolla Jos tekisin joukkomurhan, jossa hän pohti tätä mahdollisuutta ratkaista sekä taloudelliset ongelmansa että naisasiansa. Sarjassaan hän toki jätti päähenkilön eloon joukkomurhan jälkeen, jolloin tämä saattoi nauttia rikoksensa hedelmistä täysillä: mystisen tekonsa jälkeen hän oli haluttu haastateltava lehdissä, hänen kirjoittamastaan tunnustuksellisesta teoksesta Suolet ja äly ämpärissä myytiin miljoonittain, ja epäilemättä naisetkin - kaikki nuo, joille ujo älykköpoika olisi ollut liian rasittava hoitoprojekti - syöksivät hänen postilaatikkonsa täyteen ihailijakirjeitä. Kun vielä valtiokin tarjosi ilmaisen majoituksen ja muonituksen, niin mikäs siinä oli köllötellessä.
Voin itse lisätä tähän, että sillä tunnustuskirjalla joukkomurhaaja tietysti pääsee intellektuellien suosioon, ja kiitettävää luokkasolidaarisuutta osoittaen älyköt ovat aina halukkaita puhumaan kollegansa ulos vankilasta. Sekä Saari, Shkupolli että Auvinen tekivät oikeastaan pahimman virheensä tappaessaan itsensä. Jos he olisivat jättäytyneet henkiin ja poliisin vangittaviksi, julkisuus olisi nopeasti ymmärtelemällä stailannut heidät jollei nyt sankareiksi, niin ainakin suomalaisen sielun tummien vesien tulkeiksi.
En tiedä, onko joukkomurha tai laajennettu itsemurha varsinaisesti osa suomalaista kulttuuria tai suomalaista mieheyttä, mutta tiettyjä viitteitä siihen suuntaan toki on olemassa. Muistanpa kun koko suvun voimalla katsoimme tölsöstä vuosikymmeniä sitten sotkuista dramatisointia kansanperinnehahmo Antti Puuhaaran kohtaloista. Kun Puuhaara joutui jossain kohtauksessa uhkaavaan alakynteen, hänen reaktionsa oli epätoivoisesti uhota: Tapan kaikki. Meidän kotikatsomomme rähähti siinä kohtauksessa hirmuiseen nauruun, ja tuumiskelimme, että siinäpä meillä oli tyypillinen suomalainen mies.
On mahdollista, että tässä oli jotain ituakin. Minä ja isoveljeni emme ole suomalaisessa kulttuurissa mitenkään poikkeavia laukoessamme makaaberia huumoria joukkomurhaamisesta vakavasti otettavana tapana ratkaista elämän kasaantuvat vaikeudet. Ns. alempitasoisten miesten nettikulttuurissa on jo vanha vitsi sanoa jotain sellaista kuin ”pitäisi kai tässä tehdä joukkomurha, niin saisi naisia”. Leikin laskeminen tällä asialla on ainakin meillä tavallisempaa ja suvaitumpaa kuin eräissä muissa maissa, kuten olen maailmalla saanut huomata, ja kuten tiedetään, leikissä on aina hiven totta mukana.
Itse murhassahan ei ole mitään ihmettelemistä. Mies sekoaa näissä asioissa siksi, että häneltä viedään valta asioihinsa: hän kokee naisen päättävän suhteen alkamisesta, jatkamisesta ja päättymisestä häneltä kysymättä. Kieli kuuluu naiselle: sillä nainen voi selittää mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Mies ponnistelee ilmaistakseen tunteensa, ja siinä vaiheessa, jossa hän saa ensimmäisen lauseensa änkytettyä, nainen on jo koko naistenlehdestä pänttäämällään psykopälpätystermistöllä analysoinut sekä sen mikä miehessä on vikana että sen miksi suhde ei toimi.
Tällainen tilanne on suomalaisillekin miehille peruskauraa, mutta kielen kanssa kamppailevalle maahanmuuttajalle sen stressaavuus ja ahdistavuus kärjistyy erityisesti. Kun miehelle ei anneta mahdollisuutta selittää omaa mielipidettään asiasta, hän jää vainoamaan naista tarkoituksenaan saada viimeinkin se häneltä viety suunvuoro; mutta koska naista ei kiinnosta, mitä hänellä on asiaa, lopulta hän päätyy panemaan ison verisen pisteen molempien elämälle. Julmaa, mutta niin kovin inhimillistä. Moni mies on varmasti ollut samoissa tunnelmissa, mutta kuten minua fiksummat kaverit ovat minulle kertoneet, mies on aikuinen silloin, kun hän osaa jättää petolliseksi tai typeräksi osoittautuvan naisen toteamalla, että ”paskan myivät vaikka priiman tilasin”, irrottautua hänestä ja alkaa katsella jo seuraavaa.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Minusta taas reippaan rikollis-CV:n omaava Ibrahim oli tyypillinen väkivaltainen psykopaatti, jonka tempaus kertoo miehistä, naisista, yhteiskunnan tilasta, rodusta ja kansallisuudesta yhtä paljon kuin Juhani Adaminpojan vastaava 1800-luvun puolivälissä. Eli ei mitään. Ennen rikollisten luut asetettiin näytille esimerkiksi siitä, ettei rikos kannata. Nykyään ymmärtäjiä ja selittelijoitä alkaa ilmaantua jo ennen kuin ruumiit ovat ehtineet kylmetä.
Kouluampumisilla ja Ibrahimin murhilla ei siinäänsä ollut mitään yhteistä, koska Ibrahimin murhat eivät olleet summittaisia, vaan hän halusi tappaa ex-naisystävänsä tyotoverit henkilokohtaisista syistä.
Väkivaltaiset kostofantasiat eivät toki katso ikää tai sukupuolta. Itsekin haaveilin väkivaltaisesta lopusta kiusaajileni teininä, mutta en silti innostu jokaisesta ”going postal” -tapauksesta, joita tapahtuu jossain päin maailmaa jatkuvasti.
- 2.
- 3.
-
Hommalaiset mässäilivät, että kaikki johtuu maahanmuutosta. Panu mässäilee, että kaikki johtuu naisista. Panu, joskus voisit miettiä juttujasi objektiivisesti.
- 4.
-
Feministit on perseestä ja vihreät feministit ovat mamun perseestä!
- 5.
-
Suoraan sanoen, kyllä tässä Ibrahimin tapauksessa taitaa olla piirteitä, jotka erottavat sen Saaren ja Auvisen USA:sta matkituista summittaisista koulumurhista.
Surullista on se, että ilmeisesti viranomaiset olisivat voineet estää ainakin Saaren ja Shkupollin tapaukset, toisen aseen takavarikolla ja toisen karkoituksella. Flegmaattinen virkamieskoneisto ei vaan pystynyt toimimaan kyllin nopeasti ja rationaalisesti.
Miksei kukaan muuten näiden keissien yhteydessä muistele Sanna Saarenpäätä vai mikä se oli? Suomen ensimmäinen joukkomurhaaja?
- 6.
-
”Minä ja isoveljeni emme ole suomalaisessa kulttuurissa mitenkään poikkeavia laukoessamme makaaberia huumoria joukkomurhaamisesta vakavasti otettavana tapana ratkaista elämän kasaantuvat vaikeudet.”
Joukkomurhaamisfantasiat ei mielestäni ihan normia ole, enemmänkin vittumätapansenjasen -vouhotus. Koulukiusatullakin on ihan selkeä lista tapettavista kusipäistä eikä amok-juoksu tai ”kaikkien” tappaminen edistä listan perusteellista läpikäyntiä, edes fantasioissa.
#4: Minkäs perseestä hommalaiset feministit ovat?
- 7.
-
Panu,
Nyt historian tuntemuksesi pätkii, tai lääkityksesi ei ole kohdallaan. Holmlund on ollut ammattitaitoinen ja poikkeuksellisen hyvä sisäministeri vaikeissa tilanteissa.Aivan oikealla tavalla hän on osannut rauhoittaa tätä tuulen mukana lepattavaa ja kouhkavaa kansaamme.
Toivottavasti hän jaksaa jatkaa edelleenkin tehtävässään, josta ei juuri kiitosta porukaltamme heru, hoiti sen kuinka hyvin vaan. - 8.
-
”Miksei kukaan muuten näiden keissien yhteydessä muistele Sanna Saarenpäätä vai mikä se oli? Suomen ensimmäinen joukkomurhaaja?”
Sanna Sillanpää. Ja kukaan ei varmaan sen takia muistele sitä, että vaikka kyseessä oli täysin Shkupollin amok-juoksuun verrattavissa oleva sekoilu, piti aikoinaan femakkojen ja profemakkoäijien keksiä kaiken maailman huhuja hyväksyttävistä syistä tyyliin ”uhrit oli varmaan joukkoraiskannu sen”. Tuo selittelyilmapiiri on sitten jäänyt ajankuvaan, joten ei nyt meijän viatonta pikku pikku Sannaa voi näihin oikeisiin tappajiin verrata.
- 9.
-
Panu ei taida tuntea käsitteitä ”kunniamurha” ja ”verikosto”. Molemmat elävät albanialaisessa kulttuurissa hyvin vahvoina.
- 10.
-
”Älä liioittele. Ibrahim oli tyypillinen elämänhallintansa menettänyt pikkurikollinen, ja hänen joukkomurhansa oli sitä laatua, johon minäkin olisin nuorempana ja hurjempana voinut syyllistyä.”
Kumpi on pahempi: pikkurikollinen vai ”puolirikollinen”? Sinun kielenkäytössäsi ilmeisesti ”puolirikollinen”.
- 11.
-
#9: Kulttuuri ei ole kenenkään geneettinen erityispiirre. Mene itse Saudeihin 20 vuodeksi asumaan ja katsotaan sen jälkeen, tuntuuko perjantaipullo vastustamattomalta sinun suomalaiseen kulttuuriisi kuuluvalta tavalta.
Hyvä näkökulma, kiitos. Täytyy häipyä, ennen kuin naiivit natseja symppaavat teinit valtaavat koko kommenttiosaston.
- 12.
-
#9: Kulttuuri ei ole kenenkään geneettinen erityispiirre. Mene itse Saudeihin 20 vuodeksi asumaan ja katsotaan sen jälkeen, tuntuuko perjantaipullo vastustamattomalta sinun suomalaiseen kulttuuriisi kuuluvalta tavalta.
Hyvä näkökulma, kiitos. Täytyy häipyä, ennen kuin naiivit natseja symppaavat teinit valtaavat koko kommenttiosaston.
- 13.
-
Verikoston piirteitähän tuossa ei ollut ensinkään. Verikosto on sitä, että kun X tappaa Y:n sen takia että joku Y:n sukulainen A on tappanut joskus jonkun X:n sukulaisen B:n. Verikosto on selkeästi sukujen välinen juttu.
Myöskään kunniamurhasta ei ole kysymys. Shkupolli on toiminut ihan vain oman vihansa varassa ilman mitään yhteyttä yhteisöönsä ja sukuunsa.
90-luvun puolivälissä Isnäsissä oli tapaus, jossa erään etnisen vähemmitön jäsen ampui entisen vaimonsa. Tällöin murhaajan suku puolusti murhaa voimakkaasti, ja vetosi mm. siihen, että uhri oli rikkonut yhteisöä vastaan lopettamalla perinteisen hameen käytön. Vaikka kummassakin tapauksessa jätetty mies murhasi pitkän uhkailun jälkeen exänsä, Espoossa murha oli pelkästään yksilön vihan ilmentymä, Isnäsissä oli kysymys myös suvun ja yhteisön kunniasta. - 14.
-
”Suurta kuuluisuutta kuolemansa jälkeen saivat sekä Tuusulan että Kauhajoen pyssymies, ja on varsin aiheellista arvella, ettei Shkupollikaan välttämättä olisi tehnyt päätöstä omasta veriteostaan, elleivät nämä esikuvat olisi vaikuttaneet - niin paljon se niitä kuitenkin muistuttaa.”
Pahainen suunnitelma tämäkin oli, ja motiivi varmasti herättää
suomalainen yhteiskunta tosiasioihin jollakin tavalla, viittaan mm. tämän murhan ajankohtaan.Naisten parinvalintaa ohjaa markkina-arvoteoria hyvin vahvasti, ja siten voi olla vaikea ymmärtää, miksi oma rakas nainen vaan lähtee, kun suhde sinällään toimisi ihan kivasti. Mutta naisen on mentävä, kun kassa kilisee.
Joka puolella koko markkinatalousväki tietenkin puolustaa tässä
vain sitä naista, että kyllä naisella on ihan mistä tahansa syystä - milloin tahansa oikeus lähteä, varsinkin jos nainen on kaunis. No, se on tietysti demokratiaa, mutta antaa mahdollisuuden tehdä myös vastuuttomia valintoja.Se, että tässä oli kyse ulkomaalaisesta tyypistä antaa kiusauksen perustella tapauksen kulttuurieroilla.
Mitään varmaa ei tietenkään voi sanoa, mutta jos nainen oli pannut
sekasorron aluilleen, niin voi vain todeta, että mies oli lopettanut sen. Jos mies taas oli uhkaillut ja hakannut naista - kuten väitetään - aloitteentekijänä, niin silloin syy on tietysti kokonaan Ibrahimin, ja silloin kaikki maahanmuuttajat, elikä suomalaiset miehet ansaitsevat kuulan kalloon.
Mutta kukapa tietää. - 15.
-
”Naisten parinvalintaa ohjaa markkina-arvoteoria hyvin vahvasti, ja siten voi olla vaikea ymmärtää, miksi oma rakas nainen vaan lähtee, kun suhde sinällään toimisi ihan kivasti. Mutta naisen on mentävä, kun kassa kilisee.”
Meikäläisen vuosi 2010 alkoi juuri tuolla lailla. Markkina-arvoteorian jumalallinen totuus tuli jälleen julistettua, halleluja!
(Mutta en silti aio tehdä joukko- tai muutakaan murhaa.)
- 16.
-
Todistettua eikä julistettua, jumalallinen totuus vaikutti niin väkevästi etten osaa enää kirjoittaakaan. :)
- 17.
-
Minun mielestä et saisi puhua näiatä murhaajista tähän sävyyn, on raukkamaista ,hullua ja säälittävää tappaa muita kun om aelämä mättää, ottaa itse vastuun elämästään ja rakentaa itse ne oman elämänsä osaset ja lopettaa tuon naurettvan nagstailun ja kukaan ei ymmärrä mua, yhteiskunta on mua vastaan lässytyksen
- 18.
-
”Meikäläisen vuosi 2010 alkoi juuri tuolla lailla. Markkina-arvoteorian jumalallinen totuus tuli jälleen julistettua, halleluja!
(Mutta en silti aio tehdä joukko- tai muutakaan murhaa.)”Otan osaa ja toivotan onnea ja menestystä jos Kontulan marketista pullahtaisi helmikuuhun mennessä joku hieman edellistä sinulle soveliaampi pellepukuun leivottu kassaneito.
No, oma tilanteeni on nyt jo ollut jonkin aikaa se, että liitto taitaa kestää kuolemaan asti. Sen verran iloinen tapaus tuo ”neito”.
- 19.
-
Sinäänsä en puhuisi Kauhajoen ja Jokelan tai Myyrmannin tapauksista samassa kategoriassa kuin Sellon. Toiset ovat löytäneet sairaan maailman netin välityksellä, ja skhupolli tuli jätetyksi.
Allah-ahon pallinaamat toki tästä saa polttoainetta ja tämä on omiaan vääristämään keskustelua ja ongelmaa, ja pääasia olisi, että nämä lähestymiskieltoasiat otetaan tosissaan, kiellot tuskin on mitään kiusantekovälineitä kuten joskus esim aiheettomat pedofiilili- tai raiskaussyytökset. Vaikkakin finskikin osaa tappaa perheensä hankeen, niin voisi sitä ihan spekuloida sillä millainen on muslimin tai kosovolaisen suhde naisiin yleensä, reagoiko se jätetyksi tulemiseen vieläkin voimakkaammin. Tämän pohtiminen ei ole rasismia.
Olen myös kummastunut siitä miten muutkin kuin pöllöaholaiset tähän suhtautuu, äkkiä pannaan kaikki viime vuosien pahuudet nippuun ja sitten itketään kun joku brittitoimittaja tekee ikäviä kyssäreitä yms, olemme pahoja ja oikein pahoja, ja tämä on miesten universaali heikkous, heillä ei ole mitään kunnon miestenmalleja plää plää. Jos halutaan pohtia kokonaisuutena suomalaista väkivaltaa, niin itseasiassa löytyy siitäkin dataa, että perisuomalainen teurastus on vähenemään päin. Suomessa tehtiin vuosina 1999–2008 yli sata henkirikosta vähemmän kuin vuosina 1989–1998, ja muuta väkivaltaa on Ruosissa ja Britanniassa enemmän. Eihän tämä kummoista ole, mutta jotain. Toin tämän siksi esille, että Jokela jneet sekä Sello ovat lähinnä uusia väkivallan muotoja johon ei olla totuttu.
Ja kaikille feministeille jotka haluavat hypätä syyllisyyden kelkasta pois, niin lisään saman tähän jonka olen muihinkin keskusteluihin lisännyt. Suomalainen nainen on omalla panoksellaan nostanut suomalaiset euroopan suurimmiksi työpaikkahäiriköiksi=työpaikkakiusaajiksi. Se ei ole naisten laji ainoastaan, mutta tyypillistä kunnan ja valtion naisvaltaisilla aloilla, kuten terveydenhoidossa, sosiaalialalla ja opetustoimessa, ja siellä on paljon suomalaisia duunissa. Tämä on omiaan lisäämään pahoinvointia, masennusta -> ennenaikaista eläköitymistä ja mahdollista kaunaa ja väkivaltaa. Onko sen pahoinvoinnin aiheuttajan esille tuominen valikoivaa, jos siihen ei löydy perinteisesti oikeaa kohdetta, Machomiestä?
- 20.
-
Ihmissuhdeongelmien merkitystä ihmisen mieleen ei tosiaan tule aliarvioida. Erotilanteessa jätetty joutuu usein todella tutkistelemaan oman itsensä pohjamutia ja yleensä varsin negatiivisessa sävyssä. Ja koko ajan päässä jyskyttää: Miksi ? Miksi ? Mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin ?
Minut on jätetty kauniisti, mutta silti olen yhä monien vuosien jälkeen asian suhteen aika haavoittunut. Rakkauden haavat tulee kuitenkin jokaisen kokea. Ne kuuluvat elämään ja niiden kanssa tulee oppia elämään. Tässä kukaan ei todellakaan ole ainutlaatuinen, vaikka se siltä voi tuntuakin. Kuitenkin ero voi tuoda sellaisen kaipuun, masennuksen ja itsesäälin myllerryksen, että se saa ihmisen sekoamaan kohtalokkaasti.
Muistakaakin kaikki jättäjät, että pyritte eroamaan mahdollisimman siististi (ainahan se ei tietenkään onnistu). Se vain tuppaa uuden, ”paremman”, munan huumassa unohtumaan, että se entinen kumppanikin on ihminen (ja ollut varmaan joskus ihan hyväkin sellainen).
- 21.
-
Kyllähän tuo oli aivan selvä kunniamurha. Nainen oli uskaltanut loukata Shkupollin kunniaa olemalla tälle tottelematon ja jättämällä hänet. Kun Shkupolli oli yrittänyt panna naista kuriin kiusaamalla, ahdistelemalla ja vainoamalla häntä, nainen oli järjestänyt hänelle lähestymiskiellon.
Tämä oli Shkupollille niin verinen loukkaus, että sellainen voidaan pyyhkiä pois vain verellä. Shkupolli menetti kasvonsa koska ei saanut puolisoaan tottelemaan. Tällöin Shkupollin _velvollisuus_ oli surmata nainen, ja verikosto vaatii myös, että kaikki naisen suojelijat pitää surmata. Mutta Shkupolli oli myös omalta osaltaan rikkonut verikoston sääntöjä surmatessaan Prismassa naisen, joka oli yrittänyt tulla väliin. Niinpä hänen oli pakko riistää oma henkensä hyvittääkseen asian syyttömän naisen sukulaisille.
Tutustukaa vähän albanialaiseen verikoston kulttuuriin niin ymmärrätte asioita. Ei pidä vain huudella ”muslimi = pahuus, muslimi = pahuus” ja nähdä kaikissa naisissa pohjatonta pahuutta.
- 22.
-
”Joka puolella koko markkinatalousväki tietenkin puolustaa tässä
vain sitä naista, että kyllä naisella on ihan mistä tahansa syystä - milloin tahansa oikeus lähteä, varsinkin jos nainen on kaunis. No, se on tietysti demokratiaa, mutta antaa mahdollisuuden tehdä myös vastuuttomia valintoja.”
Voi kiesus! No aivan varmasti naisella on oikeus lähteä milloin vaan, oli sitten kaunis tai ei.
Jos jossain, niin varmasti tällä palstalla Sellonkin tapaus voidaan kääntää ammutun naisen omaksi syyksi.
Kun meillä on ihan omasta takaa näitä hulluja niin ei kai niitä tarvitse enää roudata ulkomailta lisää? Tässäkin tapauksessa hulluuden merkit oli jo nähtävissä, mutta mitään ei tehty. - 23.
-
”Voi kiesus! No aivan varmasti naisella on oikeus lähteä milloin vaan, oli sitten kaunis tai ei.”
Niinhän tämä yltiöliberaali nykyväki väittää. Mutta nurkkaanajamisella on AINA seuraukset. AINA.
”Jos jossain, niin varmasti tällä palstalla Sellonkin tapaus voidaan kääntää ammutun naisen omaksi syyksi.”
Jos nainen aloitti suhteen suistamisen tieltään, silloin nainen oli syyllinen.
Ei muuten.”Kun meillä on ihan omasta takaa näitä hulluja niin ei kai niitä tarvitse enää roudata ulkomailta lisää? Tässäkin tapauksessa hulluuden merkit oli jo nähtävissä, mutta mitään ei tehty.”
Ei tämä mihinkään ulkomaalaisuuteen liity. Mutta kun ajaa jonkun nurkkaan, se voi KOSTAA.
- 24.
-
”Holmlund on ollut ammattitaitoinen ja poikkeuksellisen hyvä sisäministeri vaikeissa tilanteissa.”
Hahaha!
- 25.
-
Sanna Sillanpää ei ole suomen ensimmäinen joukkomurhaaja (se oli se Juhani Adaminpoika, 12 uhria ja ilman tuliaseita) ja Sillanpää oli vainoharhaisesti mielisairas (hänhän piti itseään jonakin FBI:n agenttina tjsp)
Minusta rikolliset nyt ovat vain vastuussa tekemisistään, elleivät ole todettu syyntakeettomiksi. Rikollisia on ollut aina ja minusta jotkut ihmisistä nyt vain ovat pahoja ja vaarallisia aivan luonnostaan. Tietysti jos vapaa tahto kerta kaikkiaan on liian vaikeaa nykyihmisille, niin ei muuta kuin rikoslaki uusiksi.
Mutta aina kun jotain tapahtuu, seuraavat ihmisten omaa agendaa ajavat kommentit. Halla-aho, toisin kun täällä joku kirjoitti, ei tehnyt tästä mitään maahanmuuttajakysymystä vaan kirjoitti pitkän NRA-henkisen vuodatuksen aseista. Vastaavasti täällä kaivetaan esiin naisten petollisuus. Muutaman uutissivuston keskusteluosastolla riehutaan maahanmuuttajista ja toisaalla jeesustellaan siitä, miten kaiken takana ovat yhteiskunnan kovenevat arvot tai jotain muuta yhtä abstraktia.
14.
Vai kassa kilisee. Kiitos päivän nauruistaMitä tästä nyt jäi käteen?
Ainakin opin mikä on tuo Gjakmarrja ja albanialaisten kunniakoodistoa. Vaikka en uskokaan tuo Shkupollin tapauksessa olevan mitenkään ison tekijän, on kiehtova ajatella, miten erilaiset käytoskoodistot elävät rinnakkain varsinaisten lakien kanssa. - 26.
-
Eipä tuosta Shkupollin tapauksesta ole tosiaan Halla-aho tai kukaan muukaan ole tehnyt maahanmuuttajakysymystä muutoin kuin siinä erityisessä mielessä (samoin kuin pääministeri Vanhanen), että missä määrin on järkevää jatkaa ammatti- ja taparikollisten oleskelulupia. Shkupollilla oli tuomioita mm. ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Häntä on epäilty monista muistakin rikoksista, kuten laittoman maahantulon järjestämisestä ja petoksista. Hänellä oli syyteharkinnassa useita mahdollisia rikoksia. Rikosrekisterin perusteellahan Shkupollin kansalaisuusanomuskin hylättiin. Kovasti se laillisuusmies Panukin nyt vain jälkikäteen ymmärtää ja hyysää väkivaltarikollista, josta lopuksi tuli vielä viisinkertainen murhaaja.
- 27.
-
”Kovasti se laillisuusmies Panukin nyt vain jälkikäteen ymmärtää ja hyysää väkivaltarikollista, josta lopuksi tuli vielä viisinkertainen murhaaja.”
No en minä ainakaan noita murhia ihannoi. Mutta olen sitä
mieltä, että jos yhteiskunnan asenne on se, että ajetaan ihmisiä nurkkaan tarkoitushakuisesti, pitää ottaa vastuu siitä, että sieltä voi tulla joskus peilausta. Poliittiset päivittelyt sanomalehdissä, kuinka tällaista voikaan sattua ja kuinka kamalaa se on ovat osoitus siitä, ettei uskalleta asiaa kovin paljon miettiä. - 28.
-
KAIKKI MAAHANMUUTTAJAT LEIMA PERSEESEEN JA MERELLE. OVAT TÄÄLLÄ VAIN LUSMUILEMASSA HYVIEN SOSIAALIETUJEN VUOKSI. MILLOIN VIRANOMAISET HERÄÄVÄT.
- 29.
-
”No en minä ainakaan noita murhia ihannoi. Mutta olen sitä
mieltä, että jos yhteiskunnan asenne on se, että ajetaan ihmisiä nurkkaan tarkoitushakuisesti,”Mitä se bmad oikein höpisee? Tämä Shkupolli oli väkivaltainen taparikollinen ja sairaalloisen mustasukkainen kaheli, joka oli vainonnut entistä naisystäväänsä vuosikymmenen, mistä vainosta oli todisteita aivan riittävästi. Tasan ainoa yhteiskunnallinen ulottuvuus, joka tällä jutulla on, että tekijä sattui olemaan ulkomaalainen, mistä syystä hänet olisi voitu karkottaa maasta ennen näitä murhia aiempien tekojensa perusteella.
- 30.
-
”Ainakin opin mikä on tuo Gjakmarrja ja albanialaisten kunniakoodistoa”.
Noinkohan? Jos ajattelee, että kaikki Kosovon albaanit ovat tietynlaisia tämän Sellon tapauksen takia, niin yhtä hyvin sitten suomalaisia voidaan arvioida Juha Valjakkalan perusteella. Ja näinhän Ruotsissa(ja muissa pohjoismaissa) jossain määrin kyllä tehdäänkin. - 31.
-
kirjoita panu seuraavaksi siitä kuinka nörtti voi naisen saada
- 32.
-
”Mitä se bmad oikein höpisee? Tämä Shkupolli oli väkivaltainen taparikollinen ja sairaalloisen mustasukkainen kaheli, joka oli vainonnut entistä naisystäväänsä vuosikymmenen, mistä vainosta oli todisteita aivan riittävästi. Tasan ainoa yhteiskunnallinen ulottuvuus, joka tällä jutulla on, että tekijä sattui olemaan ulkomaalainen, mistä syystä hänet olisi voitu karkottaa maasta ennen näitä murhia aiempien tekojensa perusteella.”
Et oikein taida tuntea ulkomaalaisia, noita veljiämme maamiinojen tuolla puolen.
Hei, en minä puolustele mitään ammuskeluja.
Nurkkaanajettu voi silti kostaa, vaikka se epäreilulta näistä luuseriksi muita kutsuvia tuntuukin.
- 33.
-
Älkää jauhako p..aa kunniamurhista yms. Tämä uutisissa esiintynyt miehennnäköinen eläkeläisnaissykolooki sanoi, että tämä Kupolli on ehtinyt omaksua suomalaisten tavan henkirikoksissa, joten lopettakaa höpinät Shukupuolen albaanitaustasta. Suomalaiset tekevät tämän asiantuntijapyskologin mukaan juuri tällaisia sivullisiin kohdistuvia joukkomurhia. Tämä Abraham Sukupuoli on Suomessa ollessaan oppinut tavan toimia juuri sillälailla kuin toimi. Rauhaarakastavalle, suvaitsevaiselle ja tasa-arvoiselle Muhametin uskolle ja yleensä islamilaiselle kulttuurille moiset toimintatavat ovat täysin vieraita. Tyypillisiä ne ovat sen sijaan sotaisalle, ahdasmieliselle ja naista alistavalle Lutteeruksen uskolle ja ennen kaikkea suomalaiselle kulttuurille.
- 34.
-
Minua tässä nyppii kehäpäätelmä ”islamilaisessa kulttuurissa harjoitetaan kunniamurhia, siis: murha on kunniamurha jos sen tekee muslimi”. Niinkuin nimi Ibrahim tekisi jostakin ihan asiaaharjoittavan muslimin, tai muslimiksi/muslimikulttuuriin syntynyt ei muuten vain voisi olla ahdistunut, sairaalloisen mustasukkainen, kahden naisen loukussa tai ihan vaan vittumainen mies. Että integraatioon vaadittaisiin veriteon tekeminen kännissä ja kirveellä.
Mitä gjakmarrjaan tulee, niin ehkä siihen tarvittaisiin yhteisö jonka edessä kunniaansa tulee puolustaa: morsiamen isä, joka alttarilla luovuttaa sulhaselle luodin jolla tarpeen tullen voi lahdata kunniattomaksi osoittautuva vaimo… ei tasan ole vain islaminuskoisten yksinoikeus siellä jossain Albanian böndellä.
- 35.
-
bmad:
”Ei tämä mihinkään ulkomaalaisuuteen liity. Mutta kun ajaa jonkun nurkkaan, se voi KOSTAA.”Tämänkaltaiset puheet on syytä rekisteröidä. Lienet itse sitä mieltä, että kun nainen sinut jättää, on sinulla oikeus tämä surmata? Aiempi kommenttisi parisuhteesi kestämisestä loppuelämäsi ajan toi hieman arveluttavia ajatuksia mieleeni. Toivottavasti olen väärässä.
- 36.
-
”Tämänkaltaiset puheet on syytä rekisteröidä. Lienet itse sitä mieltä, että kun nainen sinut jättää, on sinulla oikeus tämä surmata?”
Olen kokenut sen jo, enkä ole häntä surmaamassa, eikä se vaikuta siihen, että on uusi. :)
”Aiempi kommenttisi parisuhteesi kestämisestä loppuelämäsi ajan toi hieman arveluttavia ajatuksia mieleeni. Toivottavasti olen väärässä.”
No se nyt näyttää siltä, että sovimme yhteen. Ollaan niin samanlaisia.
- 37.
-
”Toivottavasti olen väärässä.”
Voidaan kuitenkin sanoa, että ihmiset jotka leimaavat ja jättävät,
hylkäävät toisiaan ilokseen, eivät saa minulta kauhean vahvaa arvostusta omalle olemassaololleen. Se ei tarkoita, että olisin itse heitä tappamassa, mutta kun jotain tapahtuu, en asetu pelkästään uhrin puolelle. En halua olla vain osa markkinataloutta. Olen viisas mies. - 38.
-
Aina Sellon surmiin saakka Shkupollin rikosrekisteri taisi olla pienempi kuin vaikkakapa Puutos2011-hankkeen taustajoukoissa hääräävällä Eerikäisellä. vai olenko väärässä?
- 39.
-
Eiihminenmuutu, meillä on omat stereotypiamme romaneista ja monet stereotypiat liittyvät romanien verikoston perinteeseen. Samoin ulkomailla on omat stereotypiat suomalaisista, jotka liittyvät suomalaiseen kulttuuriin. Albaanit eivät kuitenkaan ole mitään romaneja, vaan he ovat integroituneet mainiosti suomalaiseen yhteiskuntaan.
Jos myönnämme ääneen sen, että albaaneilla on gjakmarrja - siis verikoston perinne, omassa kulttuurissaan ja että se on tämän kulttuurin pimeitä puolia, ymmärrämme paljon paremmin tapahtunutta. Se ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme sen. Albaanit itsekään, varsinkaan naiset, eivät tykkää gjakmarrjasta, koska se merkitsee kahden suvun kaikkien jäsenten surmaamista sukupuuttoon. Mutta tällaisten tapojen kitkeminen voi olla uskomattoman vaikeaa. Jos ja kun Albanian böndellä on tapa, että morsiamen isä moskeijan tai kirkon alttarilla luovuttaa sulhaselle luodin jolla tarpeen tullen voi lahdata kunniattomaksi osoittautuva vaimon, eikä se rajoitu pelkästään muslimeihin, niin tällaiseen kulttuuriin tulee suhtautua asian vaatimalla varovaisuudella ja hienotunteisuudella.
Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin kaiken viisauden alku. Ja mitä Valjakkalaan tulee, hänellä on maahantulokielto Ruotsiin.
- 40.
-
@38 Kuullutkaan koko äijästä, mutta arvaan että niillä on suht monella rekisteriä. En vaan tajua miten se tähän liittyy. Onko se Eerikäinen täällä sitten oleskeluluvalla vai mitä ajat takaa?
- 41.
-
Tämän postauksen otsikossa on sellainen ongelma, että me emme voi ainakaan tässä vaiheessa tietää oliko Shkupollilla alunperin tarkoitus tehdä itsemurha murhiensa jälkeen. Voi olla, että hänen oli tarkoitus vain murhata mutta syystä tai toisesta tuli toisiin aatoksiin töidensä jälkeen.
- 42.
-
21
”Tutustukaa vähän albanialaiseen verikoston kulttuuriin niin ymmärrätte asioita.”
Jep. Jos olet asiaan perehtynyt, niin varmaan huomasit, että verikosto ei koskaan kohdistu naisiin.
”The blood feud granted blanket exemption to females, the killing of whom was seen as a profound violation of a man's personal honour.”
- 43.
-
Viimat, Albaniassa tuosta periaatteesta luovuttiin kommunistivallan jälkeen - nykyään verikoston uhriksi voi joutua nainenkin. Ja jos vaimo on uskoton tai tottelematon, miehen velvollisuus on teloittaa hänet. Muuten hän menettää kasvonsa.
- 44.
-
Jos tapaus Shukpollin todelliset taustat kiinnostavat, kannattaa lukea tämä: http://takkirauta.blogspot.com/
Mukana on myös The Times-lehden taustoittavaa materiaalia. Lehden mukaan Kosovossa on vuosina 1990-2000 tapettu kunniamurhissa noin 6000 ihmistä. Noin 20 000 perhettä on joutunut kärsimään kunniamurhista.
Mutta tästä huolimata: Suomi on maailman väkivaltaisin maa ja suomalaiset miehet täysin arvamattomia murhaajia, jotka hakkaavat vaimonsa rutiininomaisesti joka aamu ja ilta. Sanoopi hallitseva akkalaumamme.
- 45.
-
Eli siis: kyseessä oli yhdistetty kunniamurha ja verikosto.
1) Kunniamurha siinä, että Shkupolli toimi kuten miehen oletetaan toimivan: hän teloitti uskottoman ja tottelemattoman puolisonsa. Tässä ei kai ole mitään ihmeellistä.
2) Verikosto siinä, että Shkupolli teloitti suomalaismiehet, jotka olivat suojelleet naista. He olivat osallisia naisen petokseen, ja näin vetivät verivihan päälleen. Heidät piti teloittaa, jotta Shkupollin kostovelka olisi täyttynyt.
3) Lopuksi vielä kunniamurha itsemurhana. Shkupolli oli Prismassa ampunut sivullisen naisen, joka oli yrittänyt estää häntä teloittamasta miehiä. Tällä hän oli vetänyt valtavan häpeän päälleen: hän oli surmannut sivullisen ja vielä naisen, jolla ei ollut osaa eikä arpaa koko juttuun. Ainoa, mikä saattoi enää pestä tämän häpeän taakan pois Shkupollin päältä, oli hänen oma verensä. Hänen oli pakko surmata itsensä. Muutoin naisen perheen ja sukulaisten velvollisuus olisi ollut teloittaa hänet.
- 46.
-
Panu sanoi: …mies on aikuinen silloin, kun hän osaa jättää petolliseksi tai typeräksi osoittautuvan naisen toteamalla, että ”paskan myivät vaikka priiman tilasin”, irrottautua hänestä ja alkaa katsella jo seuraavaa…
Tämä saattaa näyttää karhealta, mutta kyllä Panu oikeassa on. Miesten pitäisi ottaa parisuhdejuttuihin sama puhtaasti kaupallinen ote kuin naistenkin. Nainenhan livahtaa vieraaseen sänkyyn yleensä isomman lompakon perässä. Tällaiset ”tuotteet” tosiaan pitäisi voida palauttaa kylmän rauhallisesti, eikä ryhtyä väkivaltaiseksi tai murheelliseksi. Jos mies saa kaupasta auton, jossa eri ole jarruja hän palauttaa sen naureskellen myyjälle eikä itke yhtään perään. Saman asenteen pitäisi koskea ”viallisia” naisia.
Hirvittävän monet miehet elävät tympeässä parisuhteessa odotellen aamupuoleen yötä, milloin vaimo suvaitsee saapua ”ystäviensä luota.” Moni kerää aivan turhaan katkeruutta mieleensä, joka saattaa purkautua aikanaan väkivaltana. Paljon järkevämpää olisi lempata yöt muissa sängyissä viihtyvä narttu pihalle heti ensimmäisen tapauksen jälkeen.
- 47.
-
Voi helkkari teidän kanssa, albaaneillako ei siis muka olisi vapaata tahtoa lainkaan? Mielenkiintoisia kyllä nämä verikostojutut, mutta eihän se nyt kaikkea selitä - täällä Suomessa asuvaa albaania ei nimittäin varmasti mikään suljetun maalaisyhteisön paine saa toteuttamaan mitään verikostoa vastoin omaa tahtoaan. Eiväthän tuollaiset käytännöt elä, ellei yhteisö anna niille tukeaan tai jopa odota niitä. Kuka täällä muka olisi Ibrahimilta mitään vaatinut? Täällä päin yhteisön odottama reaktio siihen, että nainen jättää, on juurtuminen pariksi viikoksi lähibaarin pöytään valittelemaan kohtaloa tuoppiin tai jokaiselle joka jaksaa kuunnella, ja sen jälkeen ”jaahah, eiköhän se ininä ollut tässä, ja olihan sillä vähän persuskin levinnyt viime aikoina, ihan hyvä että lähti” -tyyppinen ryhdistäytyminen ja haavojen nuoleminen vähitellen.
Ja jos nainen nyt varovaisuudestaan huolimatta huomaa olevansa parisuhteessa sairaalloisen mustasukkaisen pikkurikollisen kanssa, milloin ja miten sen saa jättää? Jos nainen kerran saa mitä tilaa sekä jäädessään että lähtiessään, mitä ihmettelemistä enää on lesboseparatisteissa…
Itse liityn siihen koulukuntaan, että parisuhteesta saa lähteä jos siltä tuntuu. Kurjaa on, jos erouutinen tulee kuin salamana kirkkaalta taivaalta, eikä ole esimerkiksi oikein lähteä monen vuoden suhteesta jättämällä keltainen muistilappu jääkaapin oveen ”pakkasin kamani, en tule takaisin enää, jääkaapissa on eiliset ruoanjämät”. (Tosin ko. tapa saattaa olla silloin ihan fiksu, jos suhteessa on ollut väkivaltaa ja on lähdettävä salaa salaiseen paikkaan ennen kuin tulee murhia.) Tosin ei erosta puhuminen aina vain onnistu, ennen kuin molemmilla on ollut aikaa hieman miettiä (tässä tapauksessa aika ei näemmä auttanut), olen näin kerran itse lähteneenä huomannut. Vaikka yrittäisi, se telepatia ei nimittäin toimi, ja usein on aika pitkäkestoisia yhteyshäiriöitä taustalla. Selitä siinä sitten syitä rauhallisesti ja ymmärrettävästi, varsinkin kun itse saattaa olla ihan puulla päähän lyöty, että eikö toi nyt yhtään muista mistä me ollaan viime vuosi riidelty.
Ai niin, ei muuten ole missään sanottu, että uhri olisi jättänyt Ibrahimin toisen miehen vuoksi. Päinvastoin jossain jopa huomautettiin, että hänellä ei ollut uutta suhdetta prismassa.
- 48.
-
Humanistitar, kulttuurinen aivopesu on vahvempi kuin vapaa tahto. Jos kulttuuri velvoittaa kunniamurhaan tai verikostoon, siitä on lähes mahdotonta vapautua. Tällainen nyrkkisankari on sairaalloisen mustasukkainen aina väkivaltaan saakka - sekä omasta omistamisoikeudestaan että varsinkin omasta miehisestä kunniastaan.
Sinä voit olla sitä mieltä, että parisuhteesta saa lähteä jos siltä tuntuu. Mene kertomaan se sitten tällaiselle machokulttuurissa kasvaneelle nyrkkisankarille. Katsotaan, onko hän samaa mieltä kanssasi. Jos hän ei ole ja hän hakkaa sinut jauhelihaksi, niin älä tule itkemään etteikö sinua olisi varoitettu. Olen melko varma, että pyrit välttämään mustalaismiehiä juuri samasta syystä. Hekin voivat käydä hyvin väkivaltaisiksi, jos heidän kunniansa päälle astutaan.
Sillä ei ole mitään väliä kunniamurhan kannalta, onko uhri jättänyt Shkupollin jonkun toisen miehen takia vai vain pelkästään rämän kusipäisyyden ja väkivaltaisuuden takia. Olennaista on vain, että hän on jättänyt ja näin astunut Shkupollin varpaille. Tämä jo sellaisenaan on verikoston ja kunniamurhien kulttuurissa kasvaneelle miehelle niin valtava loukkaus, että se vaatii naisen murhaamista. Kehtaakin olla noin hävytön ja tottelematon!
Suomalainen nynnymies itkee lähiöbaarissa kaljalasin ääressä. Albaanimies murhaa. Meidän on aivan turhaa odottaa albaanimiehen käyttäytyvän suomalaismiehen tavoin tällaisessa tilanteessa, vaikka kuinka Suomessa asuisi. Hän käyttäytyy sillä tavoin, mitä hänen kasvuyhteisönsä tavat häneltä vaativat, jotta hän säilyttäisi kunniansa ja miehisen uskottavuutensa - sekä toisten että varsinkin omissa silmissään. Voimme sanoa vaikka kuinka paljon, että ei saa murhata. Arvaapa, onko sillä mitään vaikutusta kunniamurhien ja verikoston kulttuurien miehiin?
Voi että miten suomalaisnaiset voivat olla noin naiiveja!
- 49.
-
Tärkein ja oleellisin tästä joukkomurhasta on tullut jo sanottua muilla kommenttipalstoilla. Panun ja aamuisen radio-ohjelman yllytyksestä vähän tästä sukupuolidimensiosta:
- Muutama suomalainen sisar hento valkoinen on parasta aikaa syytettynä sarjamurhasta.
- Nykytoimittajat on viety ilmeisesti syksyllä 1999 pois TV:n äärestä lastenhuoneesen, kun tuli juttua Niina Sillanpään käsiaseella suorittamasta kolmen miehen taposta. Itse muistan jopa kymmenen vuotta vanhoja tapahtumia.
- Miehet olivat enemmistö Shkupollin suomalaisista uhreista. Balkanille haudatusita en osaa sanoa.
- Puhuttu perheväkivallasta. Viisi Prisman työntekijää on murhattu; Shkupollin vaimo ja lapset ovat onneksi ainakin hengissä.
- Jos Shkupolli olisi jäänyt henkiin ja tuomittu 11 vuoden vankeuteen ja vapautettu 3-4 vuoden kulutta. Minkäläinen määrä kirjeenvaihtotovereita ja jalkavaimotarjouksia hän olisi saanut?
- 50.
-
Luin lehdestä otsikossa mainitun uuden termin ”laajennettu itsemurha”. Joku ns. asiantuntija oli tutkinut juttua ja päätynyt, ilmeisen onnellisena keksimästään, tuohon älyttömyyteen. Henkilöä, joka antaa joukkomurhalle noin omituisen nimen, vaivaa laajennettu hulluus!
Onko entinen itsemurha sitten supistettu joukkomurha? -
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 68 kommenttia.

