Plaza

Huumeidenvapauttajat stalinisteina

8.11.2008
Panu

Aihealueet: Päihteet, Ajankohtaista, Yhteiskunta, Politiikka, Laki, Rikollisuus

huumeet, huumesota, huumeidenkäyttö, kommunismi, päihteet, taiteellinen työ, kannabis, aatteet, eturyhmät

Euroopan huumevalvontaviraston vuosikertomus kertoo kummia: huumeiden käytön kasvu on taittumassa, ja eräiden huumeiden kokeilu ja käyttö on ilmeisesti vähenemään päin. Jopa Isossa-Britanniassa, jossa kannabista on jo aikoja sitten käytetty kuin kaljaa, hupitupakin sauhuttelu on nuorison keskuudessa menossa pois muodista. Voitaneen siis kohtalaisen perustellusti väittää, että kohtuullisen vakaassa ja vauraassa länsimaisessa yhteiskunnassa on tietty yläraja, jonka jälkeen huumeongelma ei enää pahene, koska jäljelläoleva osa väestöstä ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut. Yhtä lailla uskallan sanoa, että huumeidenkäyttöä sekä siihen liittyviä yhteiskunnallisia haittoja voidaan merkittävästi hallita ja rajoittaa nykyisenkin, lähtökohtaisesti huumeet kieltävän järjestelmän puitteissa.

Huumeiden laillistajien puheissa vilahtelee aina se vanha propagandamotiivi, jonka mukaan huumeongelmat pahenevat luonnostaan loputtomiin, ellei ”huumesotaa” lopeteta ja huumeiden käyttöä sallita. Tästä tulee jotenkin mieleen stalinistisen kommunismin oppilause luokkasodasta, joka väistämättä kärjistyy, kunnes kapitalismi radikalisoituu diktatuuriksi, jonka voi kaataa vain verinen vallankumous. Käsittääkseni kommunistit torjuivat sosiaalidemokratian ehdottamat maltilliset, tapauskohtaiset ja demokraattiset uudistukset juuri tähän vedoten: sosiaalidemokratia vain lykkää väistämätöntä yhteenottoa kauemmaksi tulevaisuuteen ja toimii siksi kapitalistien lakeijana.

John Maynard Keynes, sosiaalivaltion isä, sanoi tietääkseni joskus jotain sen suuntaista, että aatteiden tihkuminen yhteiskuntaan ja kulttuuriin on oikeastaan merkittävämpi ja vaarallisempi tekijä kuin taloudelliset intressit. Ne, jotka pitävät itseään vieraista älyllisistä vaikutteista vapaina käytännön miehinä, ovat itse asiassa jonkun kuolleen ja kuopatun talousmiehen tai filosofin aatteiden aivopesemiä; ja sellaiset hullut diktaattorit, jotka suurin piirtein kuulevat ääniä päässään, kuulevat oikeastaan jonkun muutama vuosi tai vuosikymmen sitten tuherrelleen akateemisen lörpön äänen, koska tämän tolvanan kirjoittelut ovat sillä välin levinneet osaksi yhteiskunnan yleistä ajattelutapaa ja yleisesti hyväksyttyä ”tervettä järkeä”. Vakiintuneet yhteiskunnalliset eturyhmät, jotka eivät yritäkään verhota itsekkäitä intressejään älylliseen höpinään, eivät Keynesin mielestä olleet ollenkaan niin vaarallisia kuin yhteiskuntaan tihkunut aatteellinen ajatusroska, sillä avoimesti tavoitteensa tunnustavien eturyhmien välillä voidaan käydä neuvotteluja ja tehdä kompromisseja.

Kommunismi on suurimmaksi osaksi hävinnyt historian näyttämöltä, mutta monet kommunismiin ja marxilaisuuteen alkujaan liittyneet ideat ovat kyllä levinneet yhteiskuntaan ja koko poliittiseen kenttään, varsinkin tuo luokkasotaoppi, joka oikeuttaa näppärästi kaikenlaisen leppymättömän, kompromissihaluttoman ja yhteiskunnallisesti tuhoavan radikalismin. Porvarillinen demokratia ei sen enempää huumeintoilijan kuin kommunistinkaan mielestä toimi, koska kapitalistien/huumehysteerikoiden ylivaltainen salaliitto kuitenkin viime kädessä ratkaisee asiat. Jos ”huumestalinistille” ehdottaa vain joidenkin huumeiden ja/tai vain joidenkin nauttimistapojen laillistamista, tämä johtaa yleensä paljon kiukkuisempaan torjuntaan kuin ankara huumevastaisuus.

Huumestalinistin näkökulmasta nimittäin Poikansa heroiinille menettäneet itkuiset äidit kannabista vastaan ry. -kliseen mukaiset hysteerikot ovat vain tervetullutta vahvistusta hänen omalle viholliskuvalleen. Hänen maailmankaikkeudessaan kaikki huumeiden laillistamistavoitteen vastustajat ja arvostelijat ovat pohjimmiltaan juuri tuollaisia itkijätanttoja, joiden kanssa ei voi eikä kuulu neuvotella. Sitä vastoin kaikki puheet kompromissista ovat vaarallista (sosiaalidemokraattista) kieroilua, jolla vihollisen kanssa yhteistoimintaa tekevät hajottajat ja petturit pyrkivät rikkomaan ”humaania päihdepolitiikkaa” (käytännössä siis huumeiden varauksetonta laillistamista) vaativien oikeassaolijoiden rintaman.

Huumesota, kuten kommunistille luokkasota, nimittäin voi vain pahentua ja konflikti vain kärjistyä, kunnes ollaan totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa yhden marihuanasätkän polttelusta pannaan loppuiäksi vankileirille, jollei kaasukammioon. Tässä kohdassa huumestalinistin teoria kuitenkin romahtaa kasaan, koska todellisuudesssa ”huumesodan” ja luokkasodan kärjistyminen eivät ole verrannollisia asioita.

Kommunistien kuvittelemassa äärimmilleen kärjistyneen luokkasodan tilanteessa yhteiskunta on fasistinen ja kapitalistiset sortajat pitävät diktatorista valtaa, ja asiat menevät päin helkkaria. Tällaisessa tilanteessa kaikki tietävät, että asiat ovat päin helkkaria, ja kaikilla on kannustin puhua siitä, että ne menevät päin helkkaria, koska ongelmia ei voida ratkaista ellei niistä ensin puhuta. Mutta koska yhteiskunta on totalitaarinen, kauhea kapitalisti mieltää sen puhumisenkin kommunismiksi ja vallankumoukseksi ja panee lörppäsuun heti vankilaan tai hirteen. Tämä ei kuitenkaan estä uusien totuudenpuhujien ilmaantumista, koska kannustin vastarinnalle ja arvostelulle ei katoa. Lopulta asiat ovat sitten kärjistyneet sellaiseen pisteeseen, jossa kommunistinen vallankumous väistämättä tulee. Näin siis kommunistisen maailmanselityksen mukaan, jos olen ymmärtänyt sen oikein.

Huumeiden laillistajien kuvittelema huumesodan kärjistyminen eroaa tästä kuitenkin siten, että kaikilla ihmisillä ei ole - eikä olisi ankaran huumesodankaan oloissa - kannustinta käyttää huumeita. Vaikka huumeidenkäyttäjät ja huumekauppiaat johdonmukaisesti ammuttaisiin, ei olisi mitään automaattista takaisinkytkentää, joka saisi uudet ja yhä suuremmat narkkarilaumat nousemaan heidän tilalleen. Suoraan ja tylysti sanoen: teoriassa on todellakin aivan mahdollista tappaa kaikki narkomaanit ja huumekauppiaat, niin ettei enempiä enää tule. Kokonaan toinen asia sitten on, että tämä on useimpien huumeisiin kielteisestikin suhtautuvien mielestä sellainen inhimillinen kustannus, jota ei olla valmiita maksamaan.

Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa huumeet olisivat kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyjä, mutta huumeille vaihtoehtoiset ajankuluke- ja euforianhankkimistavat kiihkouskovaisuudesta ryhmäseksiin, tietokonepeleistä korkeakirjallisuuteen, kirjoittamisesta maalaamiseen ja mytologisista keinotodellisuuksista ekstreemiurheilulajeihin olisivat vapaasti kaikkien ulottuvilla ja valittavissa, on hyvin mahdollista, että huumeidenkäyttö pysyisi jatkuvasti matalana. Suuri osa, luultavasti enemmistö, ihmisistä ei koskaan kokisi tarvitsevansa päihteitä, koska elämä olisi ilman niitäkin riittävän mielenkiintoista ja kiihottavaa. Useimmat eivät kykenisi myöskään suhtautumaan huumeidenkäyttäjiin minkäänlaisella ymmärtämyksellä, pääasiallisin asenne olisi mitäs menit narkkaamaan.

Tässä kohdassa tietysti tyypillinen itseään huumeiden viihdekäyttäjänä pitävä henkilö ärähtää minulle, että huumeet eivät suinkaan ole vaihtoehto kaikille muille tavoille hankkia elämään kiihotusta ja seikkailua, vaan päihteitä voidaan käyttää myös niiden ohessa, esimerkiksi seksuaalisen nautinnon syventämiseen tai - jos kyse on aktiivisesta taiteellisesta työstä - luovuutta kahlitsevien estojen lääkitsemiseen. Paljon mahdollista, mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että yhtä oikeasti merkittävää huumeiden avulla luovuutensa vapauttavaa taiteilijaa kohti on tusinoittain pallinaamaisia narkkariretaleita, jotka väsäävät nettiin huumeidenkäyttöön kehottavia sivuja surkealla englannilla ja jotka pitävät tätä merkkinä omasta ”suuresta taiteilijuudestaan”. Kaikki ne, jotka eivät huumeita käytä, ovat näiden sankarien mielestä ”George Bushia rakastavia ääriuskovaisia”, koska selvät rappionarkitkin ovat nykyisin niin yleissivistyneitä, että osaavat kehitellä poliittisen näköisiä perusteita riippuvuudelleen.

Mitä sitten tulee päihteiden ja seksuaalisuuden yhteyteen, minusta näyttää päivänselvältä, että vielä parikymmentä vuotta sitten nuoret ihmiset, jotka olivat kiinnostuneita valtavirrasta poikkeavista seksuaalista teoista - heh, jopa sellaiset nuoret ihmiset, jotka olivat kiinnostuneita täysin valtavirtaisista seksuaalisista teoista! - ryhtyivät käyttämään päihteitä (laillisia tai laittomia) päästäkseen mukaan alakulttuureihin, joissa näitä erikoisia juttuja olisi mahdollista harrastaa. Vastaavalla tavalla esimerkiksi luova taideharrastus oli minun nuoruudessani kiinteästi yhteydessä viinaan, tupakkiin ja huumeisiin.

Tässäkin muuten voisi vetää mielenkiintoisen rinnastuksen taistolaisiin: 70-luvulla aika moni meni siihen porukkaan siksi, että sieltä sekä sai ns. pillua varmimmin että löysi taiteellisesti orientoituneita tuttavuuksia. Nykyisin sitä vastoin ihmisen ei tarvitse olla narkkari eikä kommari päästäkseen homoilemaan, bisseilemään, sadomasoilemaan, pitämään kimppakivaa tai tekemään taidetta. Tietenkin netti on vaikuttanut merkittävästi tähän: samanmielisiä kumppaneita löytyy vain kytkemällä piuha seinään, joten miksi pitäisi opetella joukko tyhjänpäiväisiä veripunaisia iskulauseita tai ruveta vetämään kaikenlaisia myrkkyjä?

Panu Höglund

1.

Hmm, hiljaista näyttää nyt olevan keskustelu tästä aiheesta.

2.

”Vakiintuneet yhteiskunnalliset eturyhmät, jotka eivät yritäkään verhota itsekkäitä intressejään älylliseen höpinään, eivät Keynesin mielestä olleet ollenkaan niin vaarallisia kuin yhteiskuntaan tihkunut aatteellinen ajatusroska, sillä avoimesti tavoitteensa tunnustavien eturyhmien välillä voidaan käydä neuvotteluja ja tehdä kompromisseja.”

Tuosta syystä pidän kepua ja RKP:ta ihan miellyttävinä puolueina. Tykkään siitä, että esimerkiksi suomenruotsalaiset ajavat suht rehdisti etuaan siksi että se on heidän etunsa, eivätkä ala viljelemään mitään ”suomenruotsalaisen elämäntavan omaksuminen on edellytys ilmastonmuutoksen torjunnalle ja globaalin eriarvoisuuden poistamiselle” roskaa.
Vähän sivuaa tuota Yum Kaaxin juttuakin. En ole varsinaisesti pätevä arvioimaan vihreiden ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, mutta ainakin noissa nuoremmissa vouhoissa paistaa vitutus siitä, että taantumukselliset insinöörinretaleet ryhmyisine kyrpineen kehtaavatkin yrittää ratkaista teknologiaa kehittämällä sellaisia ongelmia, joihin ainoa hyväksyttävä vaihtoehto se Eettinen® yliopistokaupunki-vuokrakämppä-kirppis-vähäks ihana etnohuivi-vaihteeton fillari-tofu-reilun kaupan punkku-elämäntapa. Niinkuin sanonta kuuluu, ei noita tyyppejä ärsyttäisi mikään niin paljon kuin päästötön city-maasturi.

Itse aiheeseen on vähän paha sanoa mitään. Noita tyyppejä varmaan kyllä on, mutta itse olen törmännyt aiheesta lähinnä parin turhan libertaarin vuodatuksiin, joten ei ne taida kummoinen yhteiskunnallinen ongelma olla. Hamppuaktivistitkin tuntuvat koittavan tehdä pesäeroa noihin muiden aineiden käyttäjiin (vaikka se joskus hamppuforumilla ollut päihdekysely ei ihan sitä tukenut).

3.

Hetkinen, ensiksi itse aloitat rinnastamaan tämän ”narkkarien huumesodan” (tai sen vastaisuuden) näihin stalinistien luokkasotaan ja sitten ovelana veikkona osoitat kuinka ”narkkarit” ovat taas väärässä:

”Tässä kohdassa huumestalinistin teoria kuitenkin romahtaa kasaan, koska todellisuudesssa ”huumesodan” ja luokkasodan kärjistyminen eivät ole verrannollisia asioita.”

Tässä kohdassa Panulistin teoria kuitenkin romahtaa kasaan…

4.

<i>” Vaikka huumeidenkäyttäjät ja huumekauppiaat johdonmukaisesti ammuttaisiin, ei olisi mitään automaattista takaisinkytkentää, joka saisi uudet ja yhä suuremmat narkkarilaumat nousemaan heidän tilalleen. Suoraan ja tylysti sanoen: teoriassa on todellakin aivan mahdollista tappaa kaikki narkomaanit ja huumekauppiaat, niin ettei enempiä enää tule.”</i>

Enpä tiedä. Tulin itse juuri Indonesian Balilta, missä käytäntönä on kuolemanrangaistus huumeiden salakuljettajille. Asiasta on epäselvyyksien välttämiseksi näkyviä kylttejä lentoasemalla. Tästä huolimatta yön vilinässä kaupattiin huumeita aktiivisemmin kuin pahimmassakaan kotimaisessa piridiskossa. Huumeet ovat jo Pandoran laatikosta karanneet, ja pelkästään tietoisuus niiden olemassaolosta luo markkinat aina uusille kokeilijoille. Kielletty hedelmä houkuttelee niin paljon, että kuolemanrangaistuksellakaan ei saa asioita häviämään yhteiskunnasta.

Minulle muiden päihteidenkäyttö ei ole erityinen ongelma an sich, vaan pinna alkaa kiristyä siinä vaiheessa kun siitä kohdistuu ympäristöön jotain konkreettista haittaa. Alkoholin kohdalla vaikutus on hyvin suora känniöykkäreiden ja rattijuoppojen muodossa, mutta huumeiden tapauksessa pahimmat ulkopuolisia koskettavat lieveilmiöt tulevat siitä, kun narkkarit pyrkivät rahoittamaan elämäntapaansa tekemällä rikoksia. Nämä rikokset ovat mielestäni itse ongelma, ja niillä hankittu rahallinen hyöty valuu järjestäytyneen rikollisuuden taskuihin, mikä taas pönkittää rikollisliigojen jalansijaa Suomessa.

Tämän vuoksi mielestäni olisi tärkeää keskustella huumeiden laillistamisesta, ja on ikävää että se on polarisoitunut leireihin ”kannabiskirkko” vs. ”kieltäjäfasistit”. Näkökulmia on muitakin kuin ”Tahdon pössytellä joten legalize plz!”

5.

Hahahaa, olipa taas päivää suuresti piristävä kirjoitus, ja hyvä sellainen.
Epäilen vain, että aivan kuin monilla aasialaisilla on todettu geeni, joka vähentää viinansietokykyä ja juomishalua, niin valitettavan monelta suomalaiselta puuttuu perinnöllisesti geenit nimeltään MAX12x4clViinaaPerViikko ja VAIN1päihdelajiPerElämä.

Suomessa päihteidenrakastajat hokevat muutosvastaista profetiaa ja antavat sillä luvan intohimolleen: ”Jos viinaveroa lasketaan niin ihmiset vain alkavat tuoda lisää viinaa Virosta ja kotipoltto lisääntyy”, ”Kyllä juopot ja narkkarit aina aineensa jostain saavat, salakuljetus lisääntyy”, ”Jos alkoholi keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin vaarallisena, miksi se on sallittu? Siis sallikaamme alkoholia ja tupakkaakin vaarattomampi kannabis!”, ”Kyllä suomalaiset osaavat juoda sivistyneesti [Ihan oikea sitaatti viinitukkurilta], sallikaamme viinit maitokauppoihin”.

Suomalainen tiedeyhteisö ja päihteiden käytöstä valistavat kansalaisjärjestöt ovat jo vuosia varoittaneet lisääntyvistä ongelmista, mutta päättäjät, virkamiehet ja lainvartijat ovat ilmeisesti itse niin ongelman syövereissä - RKP:n valtiosihteeri ym., että juuri mitään pakkotoimia ei ole tehty päihteiden käytön vähentämiseksi. Pakkoja ja kieltoja ei voi suomalaisille tietenkään laittaa, koska siitä seuraa aasireaktio, joten olkaamme tekemättä mitään. Ympyrä sulkeutuu seuraavaa varoittavaa päihdetutkimusta odotellessa.

Peruspessimistinä tietenkin sorrun uhkakuvien maalailuun, mutta pelkään, että suomalaisen yhteiskunnan itsesuojeluvaroke toimii vasta, kun olemme kaaoksessa ja rakenteet sortuvat, jos sittenkään; niin paljon tässä maassa rakastetaan yksilön oikeutta käyttää päihteitä. Toivon, että tämä ei ole itseään toteuttava profetia, vaan masentuneen pessimistin katkera kommentti:D

Suomalaiset kaljajuopot ovat pyyhkineet perseensä järjestyslailla, joka antaisi muille oikeuden kulkea kaduilla näkemättä joka paikassa juomaorgioita ja kusipuroja tai matkustaa metrojunassa, jossa joka vaunu ei ole ravintolavaunun ja käymälän yhdistelmä. Samoin kannabiksenvapauttajat käärivät sätkän tutkimuksista, joissa todetaan, että kannabiksen laillistaminen ei vähentäisi muiden päihteiden käyttöä ja että kannabis voi jo ensimmäisistä käyttökerroista ajaa ihmisen depressioon ja altistaa psykoosille.

Päihteidenvapauttajalle tasa-arvoa on se, että suuren alkoholiongelmaisten määrän sijaan Suomessa väestöstä karkeasti 1/4 olisi juoppoja, 1/4 osaa pössyttelijöitä, 1/4 pirin ja subutexin/herskan käyttäjiä ja loput 1/4 pilleristejä. Tällaisella tuottavalla väestöpohjalla voisi sitten hakea Pandoran lippaasta ts. sosiaalitoimistosta toimeentulotukea ja filosofoida päihteettömänä olemisen vaaroista.

6.

””Huumestalinistille nimittäin Poikansa heroiinille menettäneet itkuiset äidit kannabista vastaan ry. -kliseen mukaiset hysteerikot ovat vain tervetullutta vahvistusta hänen omalle viholliskuvalleen. Hänen maailmankaikkeudessaan kaikki huumeiden laillistamistavoitteen vastustajat ja arvostelijat ovat pohjimmiltaan juuri tuollaisia itkijätanttoja, joiden kanssa ei voi eikä kuulu neuvotella. Sitä vastoin kaikki puheet kompromissista ovat vaarallista (sosiaalidemokraattista) kieroilua, jolla vihollisen kanssa yhteistoimintaa tekevät hajottajat ja petturit pyrkivät rikkomaan ”humaania päihdepolitiikkaa” (käytännössä siis huumeiden varauksetonta laillistamista) vaativien oikeassaolijoiden rintaman.””

Hehehe… ”Viholliskuvalleen”… Paraskin puhuja. Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä sä olet luonut tuon oman kuvasi huumeiden käyttäjistä.. Kannankäyttäjistä varsinkin.

Kaverinkaverinkaverinkaverinkaverinkaverinkaverinkaveri kertoi kun sen haiseva hippiserkku kuoli kannabikseen? Jotenkin tähän malliin, vai? Näin nämä sinun tarinointisi antaisi ymmärtää. No, varmaankin silloin aikanaan oltiin pienissä maalaiskaupungeissa hyvin kaukana pahasta maailmasta.

Pistän ihan mitä tahansa pantiksi: _sinä_et_huomaisi,_jos_joku_vanha_tuttusi_ olisi_kannan_vakiokäyttäjä_ (jos tämä henkilö olisi muuten normaali ihminen eikä haluaisi sinun tietävän paheestaan.)

Muuten toi sun stereotypisointisi kannabiksenkäyttäjistä muistuttaa aivan eräitten ”maahanmuuttokriittisten” aktiivien luomia kuvia heidän vihollisistaan. Kannanbössyttelijät, kuten mutakuonotkaan eivät ole ihmisyksilöitä omine piirteineen vaan massaa, jolle Pony Hogbound antaa ”kasvot”.


Keskittyisit enemmän johonkin, missä loistat kuin stimangi - femanuljaskoiden tallomiseen!

7.

”Pistän ihan mitä tahansa pantiksi: _sinä_et_huomaisi,_jos_joku_vanha_tuttusi_ olisi_kannan_vakiokäyttäjä_ (jos tämä henkilö olisi muuten normaali ihminen eikä haluaisi sinun tietävän paheestaan.)”
Kylläpä nuo huumeiden käyttäjät erottaa aika heti muista ihmisistä, ainakin jos on heidän kanssaan päivittäisessä kanssakäymisessä. Joskus riittää että tapaa lyhyesti kerran viikossa.

8.

Ainakin kannabiksen käyton haistaa aivan selvästi, joten kyllä sen nyt huomaa, jos joku tuttu on sitä käyttänyt kotonaan. Itse huomaan jo bussipysäkillä hupparijengin pilvenpolton (ei sitä vain taiteelliset vaihtoehtonuoret käytä) siitä, että silmät ja nenä alkavat vuotaa ja päätä särkeä. Yllättävän allergisoiva haju…

Täällä muuten kerjäläiset usein kysyvät: ”Can you give me some money for drink and drugs?”

9.

””Kylläpä nuo huumeiden käyttäjät erottaa aika heti muista ihmisistä, ainakin jos on heidän kanssaan päivittäisessä kanssakäymisessä. Joskus riittää että tapaa lyhyesti kerran viikossa.””

Olen monta kertaa saastaisten, haisevien ja allergisoivien narkkarituttujeni kanssa nauranut tilanteille, joissa joku, vaikkapa työkaveri, on suu vaahdoten haukkunut yhteiskunnalle vaarallisia biltshinkäryttäjiä tajuamatta, että istuu/seisoo sellaisen edessä. Ja nyt siis puhutaan tilanteista, joissa pidempään työtoverina ollut henkilö on haukkunut niitä saatanan huumehörhöjä sellaiselle kollegalle, joka on bajautellut vaikkapa 20 vuotta lähes päivittäin.

Että se siitä.

En halua vähätellä eri aineiden haittavaikutuksia enkä suositella niitä (varsinkaan epätasapainoisille tai alaikäisille), mutta joku tolkku tuossa päihderasistisessa pelottelussakin on oltava.

Te menette nyt kaikkein pahimpien esimerkkien mukaan. Ottamatta huomioon valtavaa aivan normaalisti käyttäytyvää joukkoa. Jotenkin tuntuu, että tuossa on takana medioitten vuosikymmenien aikana lietsoma järjetön pelko.

Ettehän te varmaankaan käytä samaa metodia esim. miehiin (kaikki vaimonhakkaajia ja lasten rituaaliraiskaajia), ulkomaalaisiin (raiskaajia ja terroristeja), työnantajiin (riistäjiä (no, okei, ehkä totta:-)) tai hurreihin (rikkaita perussuomalaisten halveksijoita)?

10.

Päihdekeskustelun ongelma taitaa pohjimmiltaan olla se, että jokainen pitää omaa päihdekäyttäytymistään sinä järkevimpänä mahdollisena ja muodostaa omasta, yleensä luonteesta ja kehon sietokyvystä/herkkyydestä kemikaaleille johtuvasta näkemyksestään sellaisen normin, jota muidenkin olisi kiva noudattaa. Minun kanssani on vaikea saada aikaan asiallista keskustelua miedoista huumeista (saati sitten alkoholista) koska en tajua, miksi muut haluavat käyttää mitään, joka vaikuttaisi heidän aivoihinsa, saatikka pitäisivät sitä niin tärkeänä, että käyttäisivät aikaansa sen puolustelemiseen muille.

Ja, aivan irrationaalisesti, minua ärsyttää jo tuollaiset termit, kuten bajauttelu tai biltshin käytto. Päihteissä yksi mielenkiintoinen juttu onkin nuo kiertoilmaisut ja lempinimet.

11.

”Pistän ihan mitä tahansa pantiksi: _sinä_et_huomaisi,_jos_joku_vanha_tuttusi_ olisi_kannan_vakiokäyttäjä_”

Tuo pätee moniin muihinkin huumeisiin, ainakin mitä olen päihdetyöntekijöiltä kuullut. Entä sitten? Sinä et huomaisi jos joku vanha tuttusi olisi pedofiili ja lapsipornon levittäjä.


”Keskittyisit enemmän johonkin, missä loistat kuin stimangi - femanuljaskoiden tallomiseen!”

Ei. Juuri tämän tyyppisissä kirjoituksissa Panu loistaa.

12.

Juu, juu… tutkijat ovat tietysti vain turhaan liioitellut huumeiden vaarallisuutta ja vahingollisuutta terveydelle, niin fyysiselle kuin psyykkisellekin.

Tiedän sellaisiakin henkilöitä, jotka käyttävät ja käyvät töissä. Tosin heilläkin näyttää olevan ongelmia siihen malliin, että ennemmin tai myöhemmin se työssäkäynti loppuu, ja niiden aineiden kanssa toilaaminen lisääntyy.

13.

”Suuri osa, luultavasti enemmistö, ihmisistä ei koskaan kokisi tarvitsevansa päihteitä”

Jos kyseisiin päihteisiin luetaan myös alkoholi niin Suomessa ei tuollaista ideaalitilaa tulla koskaan saavuttamaan. Sinä päivänä helvetti jäätyy ihan oikeasti kun suomalaisten alkoholinkulutus kääntyy pysyvästi laskuun…

14.

@4, Asehullu

Kuolemantuomio on huono pelote, kuten totesit jo Balin kokemustesi perusteella. Itse asiassa suomalainen oikeuskäytäntö on tavalliselle keskiluokkaiselle kansalaiselle ihan yhtä kova pelote kuin miten tahansa ankara systeemi. Jos suomalainen nuori jää kiinni huumeista, sulkeutuu häneltä valtavan suuri määrä mielenkiintoisia työpaikkoja. Iäksi. Linnatuomio on jo sosiaalinen kuolema ja siihen yleensä liittyvät korvaukset tuhoavat tavallisen ihmisen taloudellisesti. Vain rikollisen elämäntyylin valinneelle suomalainen oikeuslaitos on melko peloitteeton.

Kehitysmaayhteiskunnassa peloitteet eivät toimi yhtä hyvin. Siellä elintaso on valmiiksi matala ja suuri osa kansasta elää tietyssä mielessä rikollisella tavalla. Kun tähän yhdistetään pieni kiinnijäämistodennäköisyys, ei kuolemantuomio pelota.

Huumeet ovat itse asiassa valtiolle ja sovinnaisesti elävälle kansanosalle erinomainen keino sulkea merkittävistä tai aroista tehtävistä poliittisesti epäluotettavaa ainesta. Äärivasemmistoon ja -oikeistoonkin kuuluvista suhteettoman suuri osa käyttää huumeita. Tämä rikollisuus sulkee heidän tiensä arkaluonteisiin tehtäviin, mikä on erinomaisen positiivinen asia. Poliittisia perusteita ei tarvitse käyttää likimainkaan yhtä paljon. Näin huumeitten käyttämättömyys muodostuu jo sinänsä osoitukseksi tietystä perusluotettavuudesta.

15.

”Huumeet ovat itse asiassa valtiolle ja sovinnaisesti elävälle kansanosalle erinomainen keino sulkea merkittävistä tai aroista tehtävistä poliittisesti epäluotettavaa ainesta.”

Toinen erinomainen keino on yleinen syrjäytyminen. Syrjäytyminen jättää pysyviä jälkiä mm. ansioluetteloon aukkoina työhistoriassa. Luotettavat, pätevät ja kunnolliset ihmiset syrjäytyvät harvoin. Syrjäytymistä on vielä vaikeampi peitellä kuin huumeidenkäyttöä.

16.

Itse en päihteitä käytä käytännössä lainkaan, mitä nyt punkkua lasillisen tai keppanaa pullollisen saunan päälle, joten olen varmaan jotenkin jäävi tässä asiassa.

Tämä Panun esittämä totaalikielto ankarine rangaistuksineen on tosiaan käytössä kaukoidässä aika monessa paikassa. Siitä voi tietysti väittää, että ne kiellot eivät tehoa, mutta ennenkuin väittää, kannattaa muistaa kuka niitä huumeita siellä ostaa: ne ovat yleensä länsimaisia turisteja. Ja niiden ostovoima on ihan toista kuin paikallinen. Ei se kuolemanrangaistus täälläkään paljon auttaisi, jos täällä ravaisi miljoona ulkomaalaista valmiina maksamaan tuhansia euroja (useamman kuukauden täkäläisen keskipalkan, noin vertailun vuoksi) yhden illan kamasta. Kyllä diilereitä alkaisi löytyä.

En kuitenkaan pidä kieltopolitiikkaa järkevänä sinänsä. Sakkorangaistukset, joihin käyttäjiä Suomessa tuomitaan, eivät oikein toimi pelotteena: satunnaisella pössyttelijällä on niin mitätön kiinnijäämisen riski ja oikean nistin kohdalla kiinnostus taitaa olla aika vähäistä. Rangaistusten koventaminen kyllä lisäisi pelotevaikutusta, mutta ei juuri kiinnijäämisen riskiä. Ja mitä hyötyä siitä olisi? En tiedä paljonko huumeidenkäyttö vähenisi rangaistuksia koventamalla, mutta ei se kokonaan poistuisi ja ne, jotka käyttäisivät silti, ajettaisiin vain sillä tavalla pahempaan jamaan.

Ja on vapaudella joku arvo sinänsä. Huumeidenkäytöstä seuraa ilmiönä kyllä harmeja muillekin kuin käyttäjille, mutta näitä haittoja pitäisi tarkastella marginaalisesti, siis niin, että jos vähän tiukennamme otetta, vähenevätkö vai lisääntyvätkö haitat. Se, että joku yhteiskuntatieteiden ylioppilas polttelee vähän marijuanaa kämpillään, tuskin on mikään kauhean järkevä syy lähettää karhuryhmää paikalle. Aika moni nykyisin tuottava yhteiskunnan jäsen on nuorempana vähän kokeillut juttuja. Osa ei olisi tietysti kokeillut, jos kiinnijäädessä olisi ammuttu, mutta emme etukäteen tiedä mikä osa.

17.

”Päihteidenvapauttajalle tasa-arvoa on se, että suuren alkoholiongelmaisten määrän sijaan Suomessa väestöstä karkeasti 1/4 olisi juoppoja, 1/4 osaa pössyttelijöitä, 1/4 pirin ja subutexin/herskan käyttäjiä ja loput 1/4 pilleristejä.”

Tämä on muuten minuakin aina ihmetyttänyt. Päihteidenvapauttajat vaativat tasa-arvoa eri päihteiden välille, ikään kuin päihde itse olisi elävä ja tunteva olento, jolla on oikeuksia ja joka voi loukkaantua ja pahoittaa mielensä.

18.

”Huumeet ovat itse asiassa valtiolle ja sovinnaisesti elävälle kansanosalle erinomainen keino sulkea merkittävistä tai aroista tehtävistä poliittisesti epäluotettavaa ainesta. Äärivasemmistoon ja -oikeistoonkin kuuluvista suhteettoman suuri osa käyttää huumeita. Tämä rikollisuus sulkee heidän tiensä arkaluonteisiin tehtäviin, mikä on erinomaisen positiivinen asia. Poliittisia perusteita ei tarvitse käyttää likimainkaan yhtä paljon. Näin huumeitten käyttämättömyys muodostuu jo sinänsä osoitukseksi tietystä perusluotettavuudesta.”

Samantyyppinen paskasakkisuodattimen funktio muuten on ruotsin osaamisella. Henkilö, joka lukee kiltisti ruotsinsa, osoittaa olevansa tunnollinen ja oppivainen ihminen ilman ideologisia estoja ja asenneluutumia, eikä hän juokse massan mukana raakalaisuuteen. Hän oppii luultavasti omatoimisesti muitakin kieliä helpommin ja innokkaammin, jos työpaikka sitä vaatii.

19.

”Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä sä olet luonut tuon oman kuvasi huumeiden käyttäjistä.. Kannankäyttäjistä varsinkin. ”

Käymällä nettikeskusteluja sellaisten kanssa. Voin vakuuttaa, että se omaan taiteellisuuteensa uskova pallinaama kannabisfanaatikko, joka haukkuu esim. minua ”ääriuskovaiseksi George Bushin rakastajaksi”, on täysin autenttinen hahmo. Voisin antaa linkkejä ko. häiskän nettikirjoituksiin ja Youtube-videoihin, jos viitsisin kaivaa ne esiin ao. foorumilta.

20.

Vielä parempi on asevelvollisuuden suorittaminen. Reserviupseerikoulu on Suomen paras johtamistaidon opisto.

21.

”Vielä parempi on asevelvollisuuden suorittaminen. Reserviupseerikoulu on Suomen paras johtamistaidon opisto.”

Nuorena radikaalina olisin ollut kovasti eri mieltä. Mutta nyt on kyllä myönnettävä, että esimerkiksi äärioikeistolaisista roistoista suuri osa tuntuu olevan sivareita tai aliupseereiksi jääneitä. En tiedä onko reserviupseerikoulu Suomen paras johtamistaidon opisto, mutta perinteinen hörhöradikaalikäsitys, joka esittää reserviupseerikoulun fasistis-militaristisena aivopesulaitoksena, taitaa kuitenkin ihan oikeasti olla väärässä.

Ei sinulla muuten itse asiaan, eli huumeidenkäyttöön ja huumeidenkäytön laillistamiseen, olisi kommentoitavaa?

22.

Ääripäitä löytynee ihan jokaisen kulttuurin, aatteen, kansanryhmän ja puolueen parista. Ne talloo röyhkeästi muiden varpaille anteeksi pyytämättä, jotta pääsevät eturiviin huutamaan oman ”oikean” mielipiteensä milloin mistäkin. Tämän ”äären” ympärille kerääntyy niitä ”vähän väsyneitä lampaita” sieltä kultaiselta keskitieltä, ne ei vaan osaa tai halua valita itse omaa tietään. Tämän ääripään pitämän metelin perusteella kaiken maailman mediaspedet, nuo entiset piironkiinrustailijat, voivat sitten pönkittää omaa egoaan asettumalla puoleen taikka vastaan.

Samalla kunnon kansalaiset tallaavat sitä kultaista keskitietä. Pitävät rattaat pyörimässä ja vahtikoirat leivässä. Kuinka suuri ongelma on tämän kansanryhmän vierailu ”harmaalla alueella”?

23.

Reserviupseerikoulu on varmasti oikein hyvä koulu siellä opetettavien sotataitojen oppimiseen.. mutta kovin huikeasti siviilimaailmassa käytettäviä johtamis- tai muitakaan taitoja siellä ei opi..

Reserviupseerikoulutuksella kuitenkin on ehdottomasti juuri karsiva ja valikoiva tehtävä.. isänmaan ei-vähälahjaiset, kunnolliset ja reimat pojat, jotka ovat nimenomaan HALUKKAITA kantamaan vastuuta asioista ilman välittömiä henkilökohtaisia hyötyjä tulevat valituiksi reserviupseerikoulutukseen.

Tietenkin näillä samoilla kavereilla on sitten asepalveluksensa jälkeen samanlainen vastuullinen asenne asioissa joihin he ryhtyvät.. mutta kysymys ei tietenkään ole heidän reserviupseerikoulussa saamastaan opista, vaan heidän yleisestä asenteestaan kaikkiin töihin ja velvollisuuksiin, joita he kohtaavat elämässään.

24.

Itse edustan juuri sitä kantaa, että huumeiden käytön tulisi olla laillista.. mutta ei missään tapauksessa siitä syystä että huumeiden käyttö olisi hyvä asia tai huumeet (ml.alkoholi) olisivat vaarattomia.. vaan siksi että uskon käytön laittomuuden olevan paljon haitallisempaa kuin laillisuuden..

Huumeita voitaisiin myydä valtion narkoottisten aineiden liikeestä rekisteröityneille narkomaaneille.. vaatimattomalla katteella.. täten Narkosta ostettujen huumeiden hinta olisi aina alhaisempi kuin laittomien huumeiden hinta.. ja järjestäytynyt rikollisuus menettäisi tulonlähteensä ja toisaalta huumeensa edullisesti Narkosta saavat narkomaanit eivät joutuisi tekemään omaisuusrikoksia huumeidenkäyttönsä rahoittamiseksi..

Tuosta väitteestä, että laillistamista kannattavat ihmiset uskovat huumeidenkäytön vääjäämättömästi lisääntyvän yhteiskunnassa kunnes kaikki käyttävät, olen yllättynyt.. minä en ainakaan ole ikinä ajatellut siten.. enkä ole koskaan kuullut kenenkään argumentoivat laillistamisen puolesta moisella argumentilla.. enkä liioin muutenkaan ajattelevan siten.

25.

”Huumeita voitaisiin myydä valtion narkoottisten aineiden liikeestä rekisteröityneille narkomaaneille.. vaatimattomalla katteella”

Lisätään tähän, että parhaassa mahdollisessa maailmassa myös alkoholi ja tupakka olisi varattava rekisteröidyille alkoholinkäyttäjille ja tupakoitsijoille. Kaupasta ei tietenkään saisi mitään värikäsetikettisiä viinoja, vaan lääkepulloon pakatun ”Olut”- ”Vahva olut”-, ”Viini”- tai ”Viina”-nimisen tuotteen. Ja jokaiseen päihteeseen pitäisi anoa lupa erikseen, eli rekisteröitynyt kannabiksenkäyttäjä joutuisi erillisellä byrokraattisella menettelyllä rekisteröitymään amfetamiininkäyttäjäksi.

”Tuosta väitteestä, että laillistamista kannattavat ihmiset uskovat huumeidenkäytön vääjäämättömästi lisääntyvän yhteiskunnassa kunnes kaikki käyttävät, olen yllättynyt.. minä en ainakaan ole ikinä ajatellut siten.. enkä ole koskaan kuullut kenenkään argumentoivat laillistamisen puolesta moisella argumentilla.. enkä liioin muutenkaan ajattelevan siten.”

Ei kukaan sitä myönnäkään, mutta tämä on looginen seuraus siitä ”vääjäämättömänä kierteenä pahenevan huumesodan” ajatuksesta.

26.

Mielestäni huumesodan jatkuva paheneminen ei ole mitenkään välttämätön ehto huumeidenkäytön laillistamisen järkevyydelle.. ”huumesota” on sellaisena kuin se esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmenee jo riittävän painava perustelu laillistamiselle.. olettaen että laillistaminen tuo ne hyödyt joita laillistamisen kannattajat uskovat sen tuovan.. mikä ei nyt minunkaan mielestäni ole aivan varmaa.

Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä että huumeisiin liittyville ongelmille olisi tehtävissä jotakin tämän kieltolainkin puitteissa. Ja olen samaa mieltä myös siitä että riittävän rautaisella otteella huumeidenkäyttö voitaisiin kitkeä lähes tyystin.. mutta tarvittavat keinot eivät ole käytettävissä vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.

27.

Tsekkaapa tämä linkki.

http://scienceblogs.com/drugmonkey/2008/07/the_war_on_drugs_didnt_work_eh_1.php

28.

Julkisen sanan neuvostoliitto on kieltämässä Panuilta nettipornon:

”- Internetkin tarvitsee säätelyä. Ajatteluun ei mahdu, että netin faantastisia mahdollisuuksia tärvätään herjauksiin, vihapropagandaan, pornografiaan, terrorismiin, väkivaltaan sekä lasten ja nuorten elämää tuhoaviin aineistoihin. Tämäntyyppisten sivustojen karsiminen ei mielestäni ole sensuuria, Hyvärinen sanoi.”

On tainnut ilmainen porno alkaa syömään isokenkäisten rahatuloja, perinteiset maksulliset mediat saisivat jatkaa em. materiaalien julkaisemista.

”Hyvärinen täsmentää, ettei valtuutettu puuttuisi perinteisten viestimien, [kuten nettilehtien] toimintaan”

29.

Kieltäkää vain porno. Sehän lisää vain ns. hydrauliikkaklubien elinvoimaisuutta ja suomalaisten miesten nyt kateissa olevaa sosiaalisuutta. Kun joutuu hakemaan pornon kaverilta, niin joutuu vaihtamaan vähintään muutaman sanankin sen kanssa livenä. Nyt olisi ennen kaikkea tärkeä varastoida paljon pornoa aittoihin pahojen vuosien varalle.

30.

”Aika moni nykyisin tuottava yhteiskunnan jäsen on nuorempana vähän kokeillut juttuja. Osa ei olisi tietysti kokeillut, jos kiinnijäädessä olisi ammuttu, mutta emme etukäteen tiedä mikä osa.”

Huumeissa ihmisiä taitaa eniten pelottaa nuo hallusinogeeniset vaikutukset, jotka repivät ihmisen tietoisuuden ja tajunnan irti tästä
maailmasta.
Kaikki huumeenkäyttö ei ole riippuvuutta huumeista,mutta moni on jopa saanut tripeillä elämäänsä mukavasti järjestykseen. Enkä nyt tarkoita ihan näitä kevyempiä huumeita. On huumeita, joita ei tosiasiassa tee mieli käyttää vaikutukset ovat sen verran järkyttäviä.

No, itse olen osittain liberalismin kannalla huumeasioissa, en kuitenkaan sallisi alle työikäisille huumeenkäyttöä.

31.

Huumeiden kohdalla on sellainen ongelma, että ne kieltämällä luodaan lisää ongelmia niille, jotka kuitenkin käyttävät. Politiikka, joka tähtää johonkin muuhun kuin näiden ongelmien kokonaisuuden minimoimiseen, on jokseenkin tyhmää.

Huumepolitiikalla voi olla nähdäkseni useampi tasapainotila, siis tila, jossa muutos sekä liberaalimpaan että ankarampaan suuntaan huonontaa lopputulosta. En ole vakuuttunut, että olemme nyt tällaisessa tilanteessa. En osaa sanoa suoralta kädeltä, parantaisiko nykyistä tilannetta ankarampi vai liberaalimpi ote, mutta minusta evidenssi on hitusen sen suuntaista että liberaalimpi olisi parempi.

Jos jostain toiminnasta (Tässä siis huumeidenkäyttö) on harmia muille kuin toimijalle itselleen, siihen voi suhtautua niin, että toiminta kielletään ja siten pyritään lopettamaan se kokonaan, tai sitten toimintaa voidaan säädellä ja siitä kerätä maksuja ja veroja, joilla saadaan kustannus lähemmäs ”todellisia” kustannuksia ja samalla kerättyä valtiolle verotuloja. Tällaista veroa kutsutaan Pigou-veroksi (http://en.wikipedia.org/wiki/Pigovian_tax). Esimerkiksi tupakan ja alkoholin sekä esimerkiksi bensan kohdalla voidaan ajatella, että kyse on juurikin Pigou-verosta.

Huumeiden kohdalla meillä on sellainen tilanne, että käyttö aiheuttaa haittoja, mutta näiden haittojen kustannuksia ei saada kerättyä niiden aiheuttajilta. Lisäksi meillä on tilanne, jossa korkea riski, joka huumekauppaan liittyy, supistaa tarjontaa ja nostaa hintaa. Koska on syytä olettaa, että ainakin nykytilanteessa kysyntä on kovin vähän elastista (eli jos ”annoksen” hinta tuplaantuu, niin kysyntä vähenee vain hyvin vähän), diilerien pistäminen vankilaan (olettaen ettei kaikkia saada kiinni) nostaa huumeisiin käytetyn rahan kokonaismäärää ja siten tekee jäljellejääneiden huumekauppiaiden voitoista vielä suurempia.

En tiedä minkä verran tätä on tutkittu, mutta se mitä olen kuullut sosiaalityöntekijöiltä jne, niin olen ymmärtänyt, että juuri näin käy, eli jos jossain tehdään isoja takavarikkoja, niin huumeidenkäyttäjien tekemät rikokset, laskujen laiminlyönnit jne, lisääntyvät pian. Eli ainakin nämä kuulemani jutut tukevat tätä teoreettista mallia. Mutta kuten sanoin, evidenssi on heikkoa.

Huumekauppaan sinänsä liittyy myös ulkoisvaikutus. Nimittäin huumekauppiaat ovat muita useammin myös muulla tavalla rikollisia, koska huumekauppiaaksi ryhtymisen kynnys on muille korkeampi. Näinollen esimerkiksi huumekaupan ympärillä pyörivässä ”taloudessa” liikkuu myös muuta rikollista matskua, yleisimmin kait varastettua tavaraa.

Koska käyttäjien likviditeetti on yleensä pieni ja rahan kysyntä suurta, käytetyt korot ovat korkeita. Jos jotain myydäänkin velaksi, niin vuosikorot ovat usein kymmeniä tuhansia prosentteja. Koska huumeidenkäyttäjät usein käyttävät valtaosan tuloistaan juuri huumeisiin, niin he elävät de facto hyvin erilaisessa talousjärjestelmässä kuin me muut. Se muistuttaa enemmän Zimbabwea kuin Suomea. Varastettu tavara on valuuttaa, mutta sen arvo on vähäisempi kuin tavaran markkinahinta Suomessa.

Ei ole täysin liioiteltua väittää, että huumeiden mukana tuleva oheisrikollisuus on kieltopolitiikan aikaansaannosta. Ylläolevasta analyysistä, jos se on oikea, voi vetää johtopäätöksiä ja ennusteita. Esimerkiksi tekstarivippi on narkomaanille todennäköisesti ”halpaa” rahaa, tosin aika harvalla on kännykkää, jolla sellaista voisi hankkia.

Säädelty huumekauppa ei kuulosta kovin hyvältä, koska se kuulostaa siltä, että ”nostetaan kädet pystyyn” tai ”annetaan väärä signaali”. Liberaalinkin huumepolitiikan kannattajan täytyy myöntää, että lainsäädännön liberalisoimiseen liittyy vakava ongelma tässä suhteessa. Huumeiden saatavuus on tällä hetkellä ihan oikeasti huono, esimerkiksi itse en tietäisi mistä huumeita saisi. Vaikka suurin osa ihmisistä ei lähtisi välittömästi huumeita ostamaan jos niitä jostain kaupasta saisi ilman sakkojen pelkoa, niin aika moni muuten kuivilla oleva kyllä saattaisi lähteä. Tämän populaation arvioiminen on vaikeaa.

32.

”Kieltäkää vain porno.”

Pornon kieltäminen on käytännössä mahdotonta ja kuulostaa tyypilliseltä populismilta.

33.

Kielletäisiinkö porno noiden muiden (edempänä mainittujen) nojalla vai nuo muut pornon nojalla?
Melko tehokas suodatin saataisiin niihin muutamiin maan ulkopuolelle johtaviin nettijohtojen pääteasemiin. Ainoastaan (määritelmän mukaisesti) rikollinen aines tuottaisi maahan laitonta materiaalia pienten laittomien kanavien kautta. (Mitä nämä voisivat olla? Maahan tulevat kirjeet pitäisi kai avata, niiden sisässä voi olla porno-DVD-levyjä tai muuta kansanryhmää kiihottavaa/huumaavaa materiaalia.)

34.

”Kielletäisiinkö porno noiden muiden (edempänä mainittujen) nojalla vai nuo muut pornon nojalla?”

Lue sitä lakia äläkä spekuloi.

35.

Huumeiden käyttöön liittyy monia ongelmia, joista käytön terveysvaikutukset (välittömät tai pitkällä tähtäimellä ilmenevät) ovat vain yksi.

Minua ärsyttää nykyisessä lainsäädännössä se, ettei se tunnu ottavan näitä ongelmia oikeasti huomioon. Huumeiden käytöstä, myynnistä, salakuljetuksesta jne tulee rangaistuksia, koska se on laitonta, piste. On hemmetin tyhmää, jos kannabiksen kotikasvattaja saa samansuuruisen rangaistuksen kuin piriä kadulla myyvä.

Haluaisin kiinnittää enemmän huomiota siihen, että huumekauppa ei ole koskaan (tai on korkeintaan siinä pilven kotikasvattajan tapauksessa) reilua kauppaa. Se afganistanilainen köyhä maanviljelijä ei saa Helsingissä myydystä heroiinista edes sen verran, että voisi säästää vaihtaakseen alaa. Hivenen kärjistetysti länsimainen nisti on kuitenkin tehnyt tyhmän valinnan ja afganistanilaisella köyhällä ei ole ihan kauheasti valinnanvaraa. Pitäisikö valtioiden ennemmin suojella ihmisiä, myös muiden maiden kansalaisia, törkeältä riistolta kuin tyhmien valintojen seurauksilta?

Huumekaupan valtiollistaminen saattaisi olla parasta mahdollista kehitysapua tuottajamaille. Tämä on tietenkin vain hypoteesi, koska laajamittaista kokeilua asiasta ei ole. Lisäksi tasainen saatavuus ja hinta vähentäisivät myös käytön haittoja, sekä seurannaisrikollisuutta (varkauksia, asuntomurtoja) että vaihtelevan annoksen aiheuttamia terveyshaittoja (vieroitusoireita ja yliannostuksia).

Kannabiksen saattaisi jo vähitellen pystyä irrottamaan kansainvälisestä rikollisuudesta, jos kotikasvatus ja oma käyttö sallittaisiin. Tämä edellyttäisi tosin myös selkärankaa pössyttelijöiltä: kulttuuria, jossa prosessoidun ja mitä todennäköisimmin kansainvälisten rikollisliigojen käsien kautta kulkeneiden kannabistuotteiden osto ja käyttö olisi mitä halveksuttavimpaa.

(Itsekin kannabiksen satunnaiskäyttäjänä - tyyliin kerran vuodessa - tiedän siitä jotakin enkä kannata täyskieltoa. En kuitenkaan väittäisi, että se on täysin vaaratonta. Tutuista pössyttelijöistä kyllä huomaa, milloin bongi alkaa olla vähän liian ahkerassa käytössä, hajamielisyys ja flegmaattisuus lisääntyy.)

36.

”On hemmetin tyhmää, jos kannabiksen kotikasvattaja saa samansuuruisen rangaistuksen kuin piriä kadulla myyvä.”

Millä perusteella muka? Se piriä myyvä tyyppi voi olla joku kiltti, fiksu ja lainkuuliainen opiskelija joka tarvitsee nopeita ja helppoja lisätienestejä.

37.

”Suuri osa, luultavasti enemmistö, ihmisistä ei koskaan kokisi tarvitsevansa päihteitä, koska elämä olisi ilman niitäkin riittävän mielenkiintoista ja kiihottavaa.”

Suurin osa ihmisistä haluaa opiskella, tehdä töitä, hankkia perheen ja kasvattaa lapsia, oli huumeet laillisia tai ei. Ne jotka haluavat elää alkoholistin tai huumehörhön elämää voivat tehdä sitä jo nyt.

38.

Nykyelämä on liian kiihottavaa, tarvitaan herännäisyysliike, joka ajaa individyalismin pahat perkeleet nuorisosta ja tuo verososialistisen järjestyksenpidon, sitten kaikilla on hyvä mieli.

39.

”Millä perusteella muka? Se piriä myyvä tyyppi voi olla joku kiltti, fiksu ja lainkuuliainen opiskelija joka tarvitsee nopeita ja helppoja lisätienestejä.”

Tämä oli tietysti varmaankin vitsi, mutta putkiaivoisena oikeustieteen opiskelijana haluan ensinnäkin kiittää— ei vaan korostaa, että kiltteys ja fiksuus eivät ole sinänsä ominaisuuksia, joille on ollut tapana antaa rikosoikeudellista relevanssia.

40.

”Millä perusteella muka? Se piriä myyvä tyyppi voi olla joku kiltti, fiksu ja lainkuuliainen opiskelija joka tarvitsee nopeita ja helppoja lisätienestejä.”

Myisivät persettä kuten kunnon ihmiset.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös