Հայաստան - Hajastan
14.11.2006
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede, Kansainväliset suhteet, Maailmanpolitiikka
Armenia, armenialaisittain Hajastan, ei liene Suomessa kovin tunnettu maa, mutta viime aikoina se on ollut otsikoissa meikäläisissäkin lehdissä sekä maailmanpoliittisista että jalkapallollisista syistä. Viime kuussa suomalaiset futarit matkustivat maan pääkaupunkiin Jerevaniin ottamaan mittaa sikäläisestä maajoukkueesta, ja nyt armenialaiset saapuvat vastavierailulle Helsinkiin. Penkkiurheilu ei tunnetusti ole alaani, joten en tiedä, kuinka vahvat Armenian jalkapallotraditiot ovat. Muita perinteitä maassa kyllä riittää: kristinuskonkin se omaksui valtionuskonnokseen aikaisemmin kuin itse Rooman valtakunta.
Armenian kieli on indoeurooppalainen, mutta sen verran erikoinen, että se lasketaan omaksi haarakseen. Lähin yhä elävä sukulaiskieli on tiettävästi kreikka, sekin hyvin kaukainen; sukupuuttoon kuolleista indoeurooppalaisista muinaiskielistä ainakin fryygian oletetaan olleen hyvinkin lähellä armeniaa. Sanastoltaan armenia on niin iranilaistunut, että eurooppalaiset kielitieteilijät laskivat sen aluksi iranilaisiin kieliin; muutenkin se on pitkän historiansa aikana omaksunut lainavaikutteita Kaukasuksen elävistä ja kuolleista kielistä, eikä läheskään kaikkien sanojen alkuperää ole tyydyttävästi selvitetty.
Armeniassa on paljon hankalia konsonanttikasaumia, kuten Kaukasuksella on tapana, mutta muuten se on jokseenkin tolkullinen kieli, josta löytyy sellaisia normaalijärjellä ymmärrettäviä kieliopillisia ilmiöitä kuin sijamuodot, substantiivit, adjektiivit, verbit ja verbien aikamuodot - noita viimeksimainittuja yhtä tuhottomasti kuin kreikassa. Kaukasuksella tämä ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys, sillä sikäläiset kielet ovat yleensä täynnä outoja ja pelottavia kieliopillisia virityksiä, jotka saattavat levitä kielikuntarajojen ylikin. Karmeat yksityiskohdat jääkööt tässä kertomatta, jotta lapset ja lapsenmieliset eivät näkisi painajaisia halkaistuista ergatiiveista.
Armenialla on oma kirkko - armenialais-apostolinen kirkko, joka lienee jumaluusopillisilta kannoiltaan lähellä ortodoksista kirkkoa. Tosin on olemassa myös armenialaisia katolisia, jotka noudattavat omia armenialaisia jumalanpalvelustapojaan, mutta kuuluvat paavin alaisuuteen. Samantapaisia ns. unioituja kirkkoja on muuallakin, tunnetusti esim. Ukrainassa on kreikkalaiskatolilaisia, jotka myös tunnustavat paavin ylivallan, mutta pitävät jumalanpalveluksensa lähinnä ortodoksisten kaavojen mukaan. (Suomessa esiintyvä kummallinen tapa kutsua meikäläisiä ortodokseja ”kreikkalaiskatolilaisiksi” on harhaanjohtava ja virheellinen.)
Myös armenian kielen aakkoset ovat omat, kuten tämän bloggauksen otsikosta näkyy: niitä pidetään armenialaisten oman pyhimyksen, Mesrop Maštotsin, aikaansaannoksena. Tällä on armenialaisten kansallisessa mytologiassa samanlainen asema kuin p. Patrikilla irlantilaisessa. Hänen väitetään standardoineen myös armenian kielen klassisessa muodossaan. Tätä muinaisarmeniaa ei enää käytetä juuri muuhun kuin uskonnolliseen liturgiaan, mutta kirkkoisien kirjoituksia tutkiville teologeille se on kuulemma ihan tarpeellinenkin kieli, siinä missä vaikkapa kopti. Älkääkä nyt vain tulko kertomaan minulle, ettette tiedä, mikä kieli on kopti.
Armenia vilahti taannoin otsikoissa jalkapallon lisäksi myös sen takia, että Turkin EU-jäsenyysneuvottelut, joita käytiin jo silloin kun minä opin lukemaan (tosin siihen aikaan niitä kutsuttiin EEC-jäsenyysneuvotteluiksi; epäilemättä niitä käydään sinäkin päivänä, kun nöyrimmästä palvelijastanne aika jättää), ajoivat taas kerran karille. Tällä kertaa kantona kaskessa oli Armenia, tai oikeastaan armenialaisten kansanmurha, jota Turkki ei vieläkään suostu myöntämään tapahtuneeksi.
Useimmissa merkittävissä länsimaissa (ei toki Suomessa, ehkä siksi, että meillä on käsittääkseni perinteisesti melko hyvät suhteet Turkkiin) virallinen kanta on, että vuonna 1915 Turkissa tapahtui kansanmurha, jossa surmattiin ainakin miljoona armenialaisvähemmistön edustajaa. Lyhyen johdatuksen tähän tapahtumaan saa katsomalla tunnetun armenialaistaustaisen, kanadalaisen elokuvaohjaajan Atom Egoyanin DVD:lläkin saatavissa olevan elokuvan Ararat ja lukaisemalla Franz Werfelin saksalaisen kirjallisuuden klassikkoihin kuuluvan romaanin Die vierzig Tage des Musa Dagh - saksaa osaamattomien kannattaa etsiä sitä yleisistä kirjastoista nimellä Neljäkymmentä päivää Musa Daghilla, sillä se on kyllä käännetty suomeksi silloin ennen vanhaan kun saksalaisia romaaneja vielä vaivauduttiin suomentamaan. Jos haluatte tutustua aiheeseen pitemmän kaavan mukaan, standarditeos on Vahakn Dadrian -nimisen historioitsijan History of the Armenian Genocide. Myös Robert Fisk on kirjoittanut aiheesta laajasti mammuttiteoksessaan The Great War for Civilisation - the Conquest of the Middle East.
Armenialaisten kansanmurha tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Turkkia hallitsivat ittihadistit, nuorturkkilaisen nationalismin äärimmäisyysosasto. Kiihkomuslimeista ei ollut kyse, vaan varsin maallisista fanaatikoista, jotka halusivat Turkista kunnon kansallisvaltion lännen malliin. Vuoden 1908 alkuperäinen nuorturkkilainen vallankumous ei ollut yhtä kiihkomielinen, vaan siihen oli osallistunut hyvinkin liberaaleja ryhmiä, jotka halusivat antaa Turkin kansallisille ja uskonnollisille vähemmistöille täydet kansalaisoikeudet. Tuolloin myös monet armenialaisten poliittiset ryhmät tukivat nuorturkkilaisia.
Vahakn Dadrianin mukaan armenialaisten kansanmurha oli vallanpitäjien tieten tahtoen masinoima verilöyly, jossa islaminuskoiset turkkilais- ja kurdijuntit kiihotettiin pogromiin ja turkkilaiset sotilaat liittyivät mukaan hauskaan raiskuu- ja murhausjuhlaan, vaikka heidän näennäinen tehtävänsä oli evakuoida armenialaiset pois Venäjän rajan läheisyydestä - Turkki näet taisteli ensimmäisessä maailmansodassa saksalaisten puolella Venäjää vastaan. Pääasiallisin tappomenetelmä tuntuu olleen suurten armenialaisjoukkojen pakottaminen pyssyn ja ruoskan voimin syrjäseuduille ja autiomaihin, missä heidät sitten surmattiin tai ajettiin ilman vettä ja elintarvikkeita hajalleen.
Kaikki länsimaisetkaan historioitsijat eivät halua kutsua tapahtumia kansanmurhaksi, turkkilaisista nyt puhumattakaan - toisaalta Turkissakin on toisinajattelevia intellektuelleja, kuten tuore Nobel-kirjailija Orhan Pamuk. Esimerkiksi Bernard Lewis, joka pelotteli lapsia islamin möröllä jo silloin kun se ei vielä ollut muodikasta, näkee asian mieluummin niin, että kyseessä oli spontaani muslimien ja armenialaisyhteisön välinen väkivalta, jota Turkin hallitus lähinnä yritti hillitä. Hänen mielestään armenialaisten kohdalla ei pidä puhua holocaustista eikä kansanmurhasta, vaikka hän myöntääkin lukuisien armenialaisten kuolleen vuoden 1915 tapahtumissa.
Lewis suhtautuu yleensäkin Turkin maallistumispyrkimyksiin hyvin myönteisesti, joten hänen lienee vaikea hyväksyä ajatusta, että ottomaanivaltakunnan reformoimiseen ja länsimaistamiseen pyrkineet nuorturkkilaiset olisivatkin osoittautuneet esifasistisiksi kansanmurhaajiksi. Hänen maailmankuvaansa sopii paljon paremmin sellainen asetelma, jossa keskiaikaiseen uskonkiihkoonsa jämähtäneet pahat öyhömuslimit lahtaavat vääräuskoisia kristittyjä hyvän sekulaarin hallituksen yrittäessä estää katastrofia tapahtumasta. Koska asumme Suomessa, uskallan sanoa, ettei tämäkään asetelma hirveän epäuskottavalta vaikuta, vaikka myönnän, että Dadrianin siteeraamat turkkilaiset asiakirjat ovat aika selviä todisteita kansanmurhatulkinnan puolesta. Jos asuisin Ranskassa, en ehkä uskaltaisi, koska siellä armenialaisten kansanmurhan kiistäminen tai epäileminen on laitonta - itse asiassa ranskalainen tuomioistuin on mätkäissyt Lewisille symbolisen sakonkin kyseisestä rikoksesta.
Aikalaistodistukset ja aikalaislehdistö näkivät kyllä tapahtumat hallituksen toimeenpanemana teurastuksena. Hallitusherrat vaihtoivat mm. karskimpia kavereita sellaisten paikallishallintomiesten tilalle, jotka suojelivat armenialaisia, eikä aina hyvin käynyt niille monille yksittäisille turkkilaisillekaan, jotka koettivat pelastaa armenialaisia orpolapsia adoptoimalla heitä omavaltaisesti perheisiinsä. Paikoitellen armenialaiset nousivat lopulta aseelliseen kapinaan murhaajiaan vastaan, mikä tietysti antoi Turkin hallitukselle lisää aihetta esittää armenialaiset venäläisten liittolaisina ja maanpettureina. Lopulta Turkki oli sodassa myös itsenäiseksi valtioksi pyrkivän Venäjän puoleisen Armenian kanssa. Niinpä bolševikkien puna-armeija saattoi esittää itsensä armenialaisten pelastajana miehittäessään Armenian. Kun tynkä-Armeniasta aikanaan tuli yksi Neuvostoliiton osatasavalloista, sen kansallislaulussa hoilattiinkin tavanomaiseen kinuskinmakeaan tyyliin kiltistä Lenin-sedästä, joka oli hyvää hyvyyttään pelastanut kansakunnan kuoleman kidasta onnelliseen neuvostokansojen perheeseen.
Armenialaista kulttuuria on joka tapauksessa siitä saakka leimannut tietoisuus kansanmurhasta, samaan tapaan kuin toisen maailmansodan jälkeiseen juutalaisuuteen ja Israelin valtion nationalismiin kuuluu holocaustin muisto. Niinpä ärjykansallismielisille poliittisille ryhmittymille on nyky-Armeniassa vahva sosiaalinen tilaus, vallankin kun turkkia puhuvan ja Turkin liittolaisena tunnetun naapurimaan, Azerbaidžanin, kanssa käytiin Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin verinen sota Vuoristo-Karabahin pääasiallisesti armenialaisten asuttamasta, mutta Azerbaidžanille kuuluneesta alueesta, eikä kiistaa ole vieläkään tyydyttävästi ratkaistu. Armenian poliittisista ryhmittymistä merkittävimpiä on kansallismielisen vasemmiston ns. Dašnak-puolue, joka ajaa Armenian jälleenyhdistämistä ns. Sèvresin sopimuksen mukaisissa rajoissa - tällöin Armeniaan liitettäisiin aikamoinen palanen Turkin koillisosaa. Dašnak-puolue toimii myös ulkoarmenialaisten yhteisöissä, jotka ovat suuria ja merkittäviä mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Ranskassa ja Libanonissa. Luonnollisesti myös Venäjällä on paljon armenialaisia ja armenialaisperäisiä kansalaisia.
Armenialaiset siirtolaiset ovat toki vaikuttaneet merkittävästi isäntämaidensa kulttuuriin. Armenialaista syntyperää ovat mm. Rousas John Rushdoony (amerikkalainen fundamentalistiuskovaisten esiajattelija), William Saroyan (joka kirjoitti herttaisen kirjan nimeltä Ihmisiä elämän näyttämöllä), Arshile Gorky (amerikkalainen taidemaalari), Ivan Aivazovski (venäläinen merimaalari), Charles Aznavour (ranskalainen näyttelijä-laulaja)… ja nuoriso luultavasti tuntee kaikkein parhaiten kalifornialaisen mökähevibändin nimeltä System of a Down, jonka kappaletta P.L.U.C.K. kuullaan mm. Egoyanin Ararat-elokuvan taustalla. Kaikki yhtyeen jäsenet ovat armenialaisperäisiä, eikä heitä voi ainakaan epäillä sovinnollisuudesta Turkkia kohtaan. Kappaleen nimi on lyhenne sanoista ”poliittisesti valehtelevat, epäpyhät, pelkurimaiset tappajat” (politically lying, unholy cowardly killers), millä oletettavasti viitataan turkkilaisiin; ja ”ainoana ratkaisuna” tarjotaan tietenkin ”vallankumousta, koko kansakunnan aseellista vastaiskua” (revolution/ the only solution/the armed response of an entire nation).
Panu Höglund
- Assistent, translator och socialarbetareLojo stad
- SairaankuljettajaOulun kaupunki
- Poikien liikunnan lehtorin viransijaisuusLiperin kunta
- PalveluneuvojaHirvensalmen Osuuspankki
- VD/EntreprenörODIN Fonder
- Erikoislääkärin sijaisuus ja 2 erikoistuvan lääkärin äityislomasijaisuuttaPKSSK
- Liikuntasihteerin sijaisuusLapinlahden kunta
- Palkanlaskija, HelsinkiSecuritas Direct
- Kodinturvapalvelumyyjä, EspooSecuritas Direct
- Experienced Oracle Database DeveloperThe Paf Group - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Entäs tasmanialaisten kansanmurha? Tiedoksi: tasmanialaisia metsästettiin kuin eläimiä ja tapettiin lähes viimeiseen mieheen naiseen ja lapseen. Ja niin tapettiin monia muitakin kansoja eri puolilla maailmaa. Eipä sovi humanistien hymistelyä häiritä puhumalla näistä, mutta turkkilaisten suorittamista julmuuksistapa sopii puhua, Turkki kun ei ole suurvalta.
Armenialaisten kansanmurhan statuksen yhtäkkinen nosto saa johdonmukaisen mielen pakostakin kysymään, että onko kansanmurha jotenkin enemmän jees, silloin kun sen viimeistelee niin, ettei siitä jää ketään valittamaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Tasmanian_Aborigines
Kysehän on tietysti valtapolitiikasta, eikä mistään muusta. Armenialaiset tuntevat itsensä loukatuksi turkkilaisten taholta, mikä nimeen omaan onkin asian laita. Mutta aika outoa on se, että tästä loukkauksesta pitää saada hyvitystä nöyristelyn muodossa turkkilaisilta, jotka ovat kaikki syntyneet kyseisen loukkauksen jälkeen.
Väkisin tulee mieleen, että pyrkivätkö armenialaiset olemaan jotain herrakansaa? - 2.
-
Olen kotoisin kylästä joka oli armenialaisille tärkeä kaupunki.Oli iso luostari ja kaikkea.Olen kurdi ja äitini kertoi että myös isoisäni oli tappanut armenialaisen.Uskon että tapahtui armenialaisten verilöyly 1.maailmansodan aikana josta on vastuussa ottomaani hallitus,alueella asuneet kurdienemmistö,turkkilaiset ja myös armenialaiset kapinalliset.Koska Ottomaanit olivat sodassa venäläisiä vastaan ja saman uskonnon armenialaiset aloittivat kapinan ja hyökkäsivät joissakin paikkakunnissa Turkkilaisiin,Ottomanit päättivät siirtää armenialaiset kauemmaksi rintamasta saadakseen selustansa turvaan ja sen jälkeen kaikkea pahaa on tapahtunut mm. uskonto ja omaisuuden hankkimis syistäkin..
Pidän tapahtumat valitettavana, silloisen suurvallan Ottomanien virheellisenä ratkaisuna,joka ryöstäytyi käsistä.Mutta ei missään nimessä kansanmurhana(genosid).Toisin kuin juutalaisten genosid,Ottomanit säästivät armenialaiset jotka asuivat esimerkiksi Istanbulissa.Minullakin oli itä Turkissa armenalainen ”bloodbrother”jonka perhe oli asunut samassa kaupungissa koska se ei ollut varsinaisella sotaalueella..
Eli genosid on liioteltu termi armenialaisten murhista itäturkissa mielestäni..Samat verilöylyt tapahtunut kaikissa sodissa melkein ja kaikki ovat yhtä ikäviä.Yhden väitöksen mukaan Irakissakin on kuollut 650000 ihmistä sodan alusta,josta suurin osa ovat sivilejä.Ehkä olisi syytä lopettaa vanhat poliittiset syytämiset ja yrittää estää olemassa olevat kansanmurhat.Vai onko tämä houkuttelevampi yritys säilyttää EU kristillistenkerhoksi? - 3.
-
Kirkko voi olla katolinen, mutta jäsenet ovat katolilaisia eivät katolisia. Ei mulla muuta. Moe.
- 4.
-
”Ehkä olisi syytä lopettaa vanhat poliittiset syytämiset ja yrittää estää olemassa olevat kansanmurhat.”
Erittäin hyvä näkökohta. Toisaalta, historiaakin on hyvä tuntea sen verran että näkee, minkätyyppiset tapahtumat johtavat verilöylyihin. Tai ellei muuta, oppiin nöyryyttä kun huomaa, että ihmislajin hallitsevimpia luonteenpiirteitä ovat pohjaton tyhmyys ja hillitön halu listiä toisiaan.
- 5.
-
Armenialaiset kokivat varmasti kovia, vaikka länsimaat haluavatkin näemmä niellä täysin armenialaisten tulkinnan asiasta. Outoa on,että länsimaissa keskitytään tähän kansanmurhaan aivan mahdottoman innokkaasti ja paatoksella. Muut unohdetaan, jopa se, että Turkki ja Venäjä olivat sodassa ja että turkkilaisia murhattiin myös suuria määriä sodan aikana ja varsinkin sen jälkeisessä sodassa Kreikan ja Turkin välillä. Asetelma nähdään liian mustavalkoisena, koska eurooppalaiset ovat niin suureksi osaksi kristittyjä ja koska Turkki oli sodan hävinnyt osapuoli. Ensimmäinen maailmansota on nimittäin pyhä sota ja sen sotapropaganda suureksi osaksi vielä säilynyt länsimaiden historiankirjoituksissa.
- 6.
-
Jaa että kansanmurhat? Arvostellaan Turkkia ja armenialaisten kansanmurhaa vasta sitten, kun on ensin lakaistu omat rappuset. Tarkoitan vaan, että kansanmurhaa tapahtui Suomen sisällissodan eli kansalaissodan aikanakin, kun tuhansia suomalaisia tapettiin vankileireille nälkään, janoon ja huonosta ravitsemuksesta johtuneisiin tauteihin. Hyvin on osattu sekin hyssytellä. Siitä ei paljon huudella. Historian kirjoittaa aina voittaja.
- 7.
-
Jos yksi kansa tappaa sankoin joukon omia jäseniään, sitä ei kyllä kutsuta kansanmurhaksi.
Eräs määritelmä: ”Joukkotuhonta eli kansanmurha on jonkin tietyn etnisen, kielellisen, uskonnollisen tai muun ryhmän (yleensä vähemmistön) järjestelmällistä tuhoamista. Tunnetuin joukkotuhonta on juutalaisten kansanmurha eli Holokausti Kansallissosialistisessa Saksassa toisen maailmansodan aikana, mutta kansanmurhia tiedetään tapahtuneen jo antiikin aikana.” (Wikipediasta)
Tuon mukaan pointti on siis se, että tuhottavana on tietty, määritelty ja rajattu ryhmä ja tuhoaminen on järjestelmällistä. Armenialaisten tapauksessa edellinen täyttyy, kysymys onkin siitä, oliko armenialaisten tuhoaminen järjestelmällistä. Itse en osaa sanoa, olen lukenutkin siitä melko vähän.
Joka tapauksessa, on tietysti väärin kantaa kaunaa nykyisille turkkilaisille menneistä tapahtumista, mutta ei ole väärin eikä ”herrakansamaista” odottaa rikokset ammoin tehneeltä valtiolta anteeksipyyntöä ja tunnustusta, vaikka ketään ihmistä, joka niihin rikoksiin fyysisesti osallistui, ei olisi hengissä. Valtiotasolla katsotaan, että rikokset teki entiteetti nimeltä ”valtio” (tässä tapauksessa Turkki), joka ei ole sidottu hallitsemiinsa ihmisiin. Ihmiset, jotka hallitsevat sitä nyt, edustavat entiteettiä nimeltä valtio ja voivat valtion nimissä pyytää anteeksi tekoja, jotka valtio on tehnyt - vaikka itse eivät olisi tehneet mitään. Tämähän on tilanne esim. Japanin ja korealaisten ja kiinalaisten ”lohtunaisten” välisessä hännänvedossa - edellinen ei halua myöntää, jälkimmäisille juuri heidän olemassaolonsa tunnustus merkitsisi eniten.
- 8.
-
”Tarkoitan vaan, että kansanmurhaa tapahtui Suomen sisällissodan eli kansalaissodan aikanakin, kun tuhansia suomalaisia tapettiin vankileireille nälkään, janoon ja huonosta ravitsemuksesta johtuneisiin tauteihin. Hyvin on osattu sekin hyssytellä. Siitä ei paljon huudella. Historian kirjoittaa aina voittaja.”
Ai ei huudella? Minun muistini ei ulotu 70-lukua kauemmas, mutta silloin siitä jauhettiin taukoamatta. 80-luvulla oli ehkä pieni
tauko, mutta 90-luvulta lähtien asia on taas ollut jatkuva puheenaihe. Arviot uhrien määrästäkin ovat nouseet jo satoihin tuhansiin (muistaakseni 'Lenin aloittelijoile'). - 9.
-
Ainakin minulle on koulussa kerrottu kansalaissodan aikaisista keskitysleireista ja punaisten lahtaamisesta. Hei, miksi muuten valkoisista puhuttaisiin lahtareina.
- 10.
-
”Tarkoitan vaan, että kansanmurhaa tapahtui Suomen sisällissodan eli kansalaissodan aikanakin, kun tuhansia suomalaisia tapettiin vankileireille nälkään, janoon ja huonosta ravitsemuksesta johtuneisiin tauteihin. Hyvin on osattu sekin hyssytellä. Siitä ei paljon huudella.”
Ei vai:
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi
Kumpi on muuten vanhempi kristillinen kirkkokunta, Armenian armenialais-apostolinen vai Etiopian koptilainen?
- 11.
-
Armenialaisesta nykymusiikista on pakko aina mainita Djivan Gasparyan, jonka länsimaisille yhtiöille tehtyjä levytyksiä saa helposti Suomestakin. Siinä vasta kaunista ääntä.
- 12.
-
Todella informatiivista ja monipuolista journalismia.
Tästäkin saa vankan tietopaketin, joka on suorastaan ”houkuttelevasti” kirjoitettu.
- 13.
-
Arawani, miksi vaadit vain Turkkia myöntämään menneet synnit? Mikä on juuri oikea muoto? Eikö ole aika epäreilua, että vain Turkilta vaaditaan, kun kyse on vanhoista vihollisista Kreikasta ja Turkista? Mielestäni tulisi käsitellä koko maailmansodan ajan rikokset kummallakin puolella Turkin rintamia, Kreikan ja Turkin sodan ja Balkanin vapaussotienkin aikaiset 1800-luvuilla kummallakin puolella.
Vain Turkin vaatiminne alistumaan Kyproksen ja Kreikan loputtomaan simputukseen ja vaatimuksiin ja vaatimus vielä voivottelusta ja korvauksista polvillaan näiden edessä on aika kova vaatimus suurvallalle. MIksi et ole tasapuolinen?
- 14.
-
En minä vaadi missään vain Turkkia myöntämään menneet rikokset. Esitin vain, että minusta ei ole väärin vaatia nykyvaltiota myöntämään kyseisen valtion joskus tekemiä rikoksia, vaikka ne olisivat sattuneet aikana, jolloin kukaan nykyisistä vallanpitäjistä ei ollut edes syntynyt. Turkki oli esimerkki siksi, että Turkkia tässä jutussa ja kommenttipalstalla on käsitelty.
Turkki vs Kreikka on eri kysymys kuin Turkki vs Armenia. Nythän on käsitelty jälkimmäistä. Onko joku kreikkalainen muuten erikseen nykyään kieltänyt, että olisivat tehneet pahojaan silloin?
Käsittääkseni Turkin ja Kreikan välistä sotaa ei kuitenkaan pidetä kansanmurhana. Siksi Kreikkaa ei varmaan vaadita myöntämään kansanmurhaa, mutta eipä Turkkiakaan ole taidettu vaatia myöntämään kreikkalaisten kansanmurhaa?
Ja miten tämä nyt meni tähän ”nyyh nyyh kuin pahat länsivallat kiusaavat Turkki-parkaa” -juttuun? Kysehän oli armenialaisten ja Turkin välisistä suhteista, ei Kyproksesta tai Kreikasta.
Eikä Turkki minusta ole suurvalta - ja vaikka olisi, miten niin vaatimukset ovat suurvallalle kovempia kuin muille? Jos joku on suurvalta, eikö siltä saa vaatia esimerkiksi entisten rikosten tunnustamista, koska olisihan se hiiirmuisen kovapala suurvallalle vähän nöyrtyä ja myöntää möhlineensä?
- 15.
-
Minulla on käsitys, että myös armenialaiset kostivat laajasti Turkissa, kun he etenivän venäläisten kanssa. Sitäpaitsi Turkin ja Kreikan sodassa oli käsittääkseni käsittämättömiä raakuuksia ja maat joutuivatkin vaihtaman asukkaat limittäin asuneilla paikkakunnilla Jugoslavian malliin. Rikokset ihmisyyttä vastaan, kansanmurha, mielestäni ei mitään eroa. Ärsyttävintä on, että ei edes mainita muita, kun asioita ei ole käsittääkseni pohjia myöten edes tutkittu.
- 16.
-
Detritus heitti pahan kysymyksen.
Koptilainen juontaa juurensa kauas, jos uskotaan siihen varhaiseen traditioon, jonka mukaan ei yhtään enempää eikä vähempää kuin evankelista Markus, legendaarinen Aleksandrian ensimmäinen patriarkka, katsotaan koptilaisen kirkon perustajaksi. Markuksen seuraajaksihan koptilaisen kirkon johtaja nykyäänkin itsensä laskee.
Mutta ei armenialainenkaan jälkeen jää. Armenian apostolinen kirkko on laskenut polveutuvansa Jeesuksen opetuslapsista Juudas Taddeukesta ja Bartolomeuksesta. Perimätiedon mukaan 60-luvulla Odessassa kahtia jakautunutta maata hallinnut kuningas surmautti Taddeuksen.
Käsittääkseni koptilaisuus oli ajanlaskumme varhaisilla vuosisadoilla vanhan Egyptin johtava uskonto, mutta toisin kuin Armeniassa, ei kuitenkaan voine puhua valtionuskonnosta ennen kristinuskon päätymistä tuohon asemaan koko valtakunnassa. Egypti kun säilyi Rooman alaisuudessa Itä-Rooman rappion alkuaikoihin saakka.
Armenia-Egypti tasapeli?
Mutta Suomi-Armenia 1-0! :-)
- 17.
-
Kuka muistaa Armenialaiset?
Kun Saksassa päätettiin juutalaisten kohtalosta Hitlerin väitettiin lausahtaneen ” Kuka muistaa Armenialaiset?”. Näin natsit tekivät hirmutekoja uskoen, ettei historiankirjoittajat huomioisi niitä, olihan Turkkikin voinut kieltää ja pyyhkiä omat hirmutekonsa historian lehdiltä. Saksa tunnustaa omat hirmutekonsa ja katuu niitä vaikka tekojen aikainen hallinto oli aivan toinen kuin nykyisin.Yleisen moraalikäsityksen mukaan väärin tekeminen on sovitettava. Sovituksen ensimmäinen askel on vääryyden tunnustaminen. Nykyiseltä Turkilta tai sen kansalaisilta ei edellytetä mitään nöyristelyä vaan selkeää tunnustusta siitä mitä Armenialaisvainojen aikana tapahtui. Näin ulkopuolisen silmin Turkin nykyinen linja on vain vähättelyä ja peittelyä.
”Ehkä olisi syytä lopettaa vanhat poliittiset syytämiset ja yrittää estää olemassa olevat kansanmurhat.”
-Lausahduksessa on järkeä, mutta miten estää tulevat, jollemme pysty katumaan edes tapahtuneita?
On varmasti totta, että vuoden 1915 aikaisissa tapahtumissa tapahtui vääryyttä molemmin puolin, niin kuin tapahtui Suomen 1918 tapahtumissakin. Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa Turkin Armenialaisväestöstä hävisi matkalla Syyrian aavikolle. Mikä siis on kansanmurha, jollei tämä?
Koskakohan Stalinin hirmutekoja uskalletaan kutsua kansanmurhana???
- 18.
-
Tasmanialaisista huolestunut:
turkkilaiset surmasivat myös satoja tuhansia assyrialaiskristittyjä. Heitä jäi niin vähän että eivät ole paljon ääntä pitäneet. Jos armenialaiset ovat sinulle liian suuria ja mahtavia, niin voit sympata assyrialaisia.
- 19.
-
Selkeyden vuoksi:
Armeniaa ja Kreikkaa on lapsellista verrata, koska armenialaisilla ei ollut armeijaa eikä valtiota.
Se saivatko armenialaiset järjestettyä vastarintaa jossain paikoilla, ei vaikuta siihen oliko kansan annihilaatio suunniteltu vai ei. Eihän Natsienkaan toimia voi sivuuttaa olankohautuksella siksi, että Varsovan getossa juutalaiset nousi vastarintaan.
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Kolinaa PANUhuoneesta syötteet:
kirjoitukset
kommentit