Francisco Franco kummittelee jälleen
9.3.2010
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Historia
Francisco Francon haamu on taas noussut haudastaan kummittelemaan, kun sadan vuoden ikää tärppivä varatuomari Jorma Multanen on julkaissut oman muistelmakirjansa kokemuksistaan Espanjan sisällissodassa. Multanen ei itse osallistunut sotaan, vaan valvoi brittien laivassa, ettei Espanjaan kuljetettaisi aseita. Hänen sympatiansa olivat ja ovat Francon puolella, mikä lienee omiaan herättämään paheksuvaa huomiota, vaikka asenne ei ollut Neuvosto-Venäjän hyökkäystä alati pelkäävässä kolmikymmenluvun Suomenssa mitenkään epätavallinen.
Franco oli tietenkin vastenmielinen hirmuvaltias, jonka vaikutus Espanjaan oli monessa suhteessa vahingollinen. Toisaalta on syytä myös todeta, että konservatiivisena, uskovaisena mammanpoikana Franco erosi merkittävästi modernista fasistidiktaattori Hitleristä, jonka kritiikitön kannattaja hän ei suinkaan ollut. On lisäksi harvinaisen selvää, että tasavaltalainen puoli sekä sössi mahdollisuutensa voittoon poliittisilla riidoillaan että antoi neuvostoliittolaisille ”neuvonantajille” kohtuuttomasti vaikutusvaltaa: sana checa (”tšeka”) itse asiassa yleistyikin espanjan kielessä juuri tuohon aikaa, koska neukut perustivat tasavaltalaisten puolelle omia ”tšekojaan”. Francon voittoa tasavaltalaisista voikin luonnehtia lähinnä rikollisjoukon voitoksi hullujenhuoneesta (myönnän, että kielikuva ei ole omani, eikä sitä alun pitäen käytetty tässä nimenomaisessa yhteydessä).
Francon ja hänen kannattajiensa julmuudet menivät niihin tavanomaisiin liiallisuuksiin, joita sisällissotien yhteydessä esiintyy. Tappamisen lisäksi laajamittaiset raiskaukset olivat tavallisia; ne liitetään usein Francon puolella taistelleisiin marokkolaisiin muslimipalkkasotilaisiin (los moros), mutta luonnollisesti niitä harrastivat myös muut francolaiset. Sevillan valloittaja, kenraali Gonzalo Queipo de Llano oikein mässäili omissa propagandalähetyksissään sillä, kuinka voitettujen naiset kuuluvat voittajalle, ja lupasi, että siitä periaatteesta otetaankin kaikki ilo irti jahka Franco pääsee vallan päälle. Queipo de Llano tosin taisi itse olla taustaltaan sen verran vasemmistolainen - tai ainakin tuulenhaistelija ja takinkääntelijä - että hänellä oli kova tarve todistaa olevansa lojaalisti lojalistien puolella. Useimmat Espanjan sisällissodan historiat luonnehtivat Queipoa diplomaattisin sanakääntein ”omalaatuiseksi”, mutta tuskin lienee epäoikeudenmukaista sanoa häntä ihan reilusti sadistiksi, jollei hän ollut suorastaan seinähullu.
Kulttuuririntamalla Francon voiton uhreiksi joutuivat ainakin runoilija Federico García Lorca ja uskonnollinen filosofi Miguel de Unamuno. García Lorca ammuttin joukkohautaan, koska hän oli avoimesti homoseksuaali; muuten hän oli melko epäpoliittinen mies, jolla oli ystäviä ja ihailijoita molemmissa leireissä. Unamuno kannatti Francon asiaa, mutta arvosteli eräiden sen kannattajien nihilistisiä, moderniin fasismiin viittaavia iskulauseita - esimerkiksi viva la muerte, ”eläköön kuolema” - ja riiteli asiasta julkisesti francolaisten upseerien kanssa. Nämä olisivat varmaankin surmanneet hänet siihen paikkaan, ellei Francon vaimo, Carmen Polo, olisi ollut paikalla ja taluttanut häntä käsivarresta pois. Unamuno, joka oli odottanut francolaisten puolustavan kristillistä sivilisaatiota kommunismin ja anarkismin vyöryltä, pettyi syvästi sankareihinsa ja sanoutui heistä irti, ja viimeiset päivänsä hän vietti kotiarestissa. Siellä hän sitten kuolikin - ilmeisesti suruun - ja sai kuoltuaan francolaisen sankarin hautajaiset.
Francon politiikka Espanjan vähemmistökielten suhteen oli kovakätistä ja armotonta. Vaikka generalissimus itse oli kotoisin Ferrolin telakkakaupungista, Galiciasta, jossa puhuttu kieli on lähempänä portugalia kuin espanjaa, hän kielsi ankarasti niin galician, baskin kuin katalaaninkin kirjallisen käytön. Baskin osalta hänen voi sanoa pettäneen omat liittolaisensa. Häntä tukeneissa kuningasmielisissä, ns. karlisteissa, jotka halusivat tehdä Espanjasta taas kuningaskunnan, oli näet paljon baskeja. Karlistien taistelulaulun, Oriamendin, nimi ja alkuperäiset sanat ovat baskia, ja espanjankielisen versionkin kertosäkeessä huudetaan: Carlistas aurrera eli ”eespäin karlistit” - sana aurrera, ”eespäin”, ei ole espanjaa, vaan baskia. (Siltä varalta että joku haluaa kysyä: ”eespäin” tai ”eteenpäin” on espanjaksi adelante.) Silti baskin kieli joutui Francon Espanjassa kaikkein ankarimpien hävitysyritysten kohteeksi.
Kataloniassa ei käsittääkseni menty niin pitkälle, mutta Francoa tukenut katalaaninkielinen kirjailija Josep Pla tuskin oli iloinen siitä, että hänen äidinkielensä alennettiin analfabeettiseksi murteeksi. Pla sai kai itse julkaista kirjansa kielellään, mutta muuten katalaaninkielinen julkaisutoiminta oli pitkään pannassa. Politiikka sinne tai tänne, mutta nykyään Plata kyllä arvostetaan yhtenä Katalonian kirjallisuuden klassikoista; esimerkiksi hänen kokoelmansa katalonialaisten taiteilijoiden henkilökuvia, Homenots, on hyvin arvostettu, ja minäkin olen koettanut tavailla sen espanjankielistä käännöstä Grandes tipos, ”Mahtavia tyyppejä”. Pla lukee mahtavien tyyppien joukkoon sellaiset meilläkin tunnetut suuruudet kuin Salvador Dalí, Antonio Gaudí ja Pablo Casals; sen lisäksi hän käsittelee sellaisia paikallisemmin merkittäviä mahtimiehiä kuin taidemaalari Isidre Nonell ja ranskalais-katalonialainen kuvanveistäjä Aristide Maillol.
Toisaalta varatuomari Multanen kiinnittää huomiota niihin Francon piirteisiin, jotka selkeästi erottivat häntä Hitleristä. Hitler, kuten tiedämme, oli hullu näkyjen näkijä ja valtakunnanhallusinaattori, jolle Saksan kansalla oli ainoastaan välinearvo - siinä vaiheessa kun hänen visionsa romahtivat, hän yrittikin ottaa kansansa mukaan omaan tuhoonsa. Francolle on annettava se tunnustus, että hänellä oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä hyvä elämä oli, vaikka se sitten nykyihmisen näkökulmasta ei tunnukaan kovin houkuttelevalta: mieshän oli kaiken modernin vastustaja ja halusi mieluiten kääntää kellon taaksepäin, kohti vanhojen hyvien siirtomaaimperiumiaikojen ankaran katolista, suorastaan teokraattista Espanjaa. Tämä oli kuitenkin täysin eri asia kuin nihilistinen moderni totalitarismi, jossa väkivalta on viime kädessä itsetarkoituksellista. Toki Franconkin valtakunnassa oli se tietty porukka fasistisesta järjestelmästä, korporatiivisesta valtiosta ja natsityyppisestä rotumystiikasta haaveilevia moderneja totalitaristeja. Heidät Franco jätti vaivihkaa keskustelukerhoihinsa haaveilemaan ilman valtaa toteuttaa visioitaan. Suuren osan valtiovallasta hän itse asiassa delegoi katoliselle kirkolle. Virallinen Espanja jopa auttoi joukon juutalaisia Hitleriä pakoon Latinalaiseen Amerikkaan - ehkei joukko ollut kovin iso, mutta jokaiselle heistä oma henki oli tietysti äärettömän arvokas.
Francoa voidaan moittia monista pahoista ja kohtuuttomista teoista, mutta 1900-luvun eurooppalaista totalitarismia ja diktatuureja pohdittaessa on tärkeää myös tunnistaa diktaattorien erot. En ole yhtä ihastunut Francoon kuin varatuomari Multanen, mutta olen kyllä sitä mieltä, että Multanen muistuttaa sellaisista Espanjan generalissimuksen piirteistä, jotka erottivat hänet edukseen Hitlerin ja Stalinin kaltaisista tuhoojista ja miljoonien uhraajista. Eivät ne Francosta ihailtavaa tee, mutta inhimillisen kyllä - vallankin noihin kahteen hirviöön verrattuna.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Olen saanut sellaisen käsityksen, että Francon onnistuneimpana tekona voidaan pitää Juan Carlosin valintaa seuraajaksi (tosin erinäisten kähmintöjen jälkeen). Generalissimuksen kuoltua Juan Carlos toteutti varsin ripeään tahtiin demokraattisia uudistuksia, jotka lienevät estäneen Espanjan vaipumisen uuteen sisällissotaan tai sotilasvaltaan (kuten kävi naapuri-Portugalissa toisen ihmehiipparidiktaattorin, Salazarin, jälkeen). Ymmärtääkseni Juan Carlosta pidetään yleisesti varsin pätevänä heppuna ja kaikin puolin hyvänä jätkänä (mutta mistä Franco sen tiesi).
- 2.
-
Franco oli tosiaan enemmän taantumuksen ja vanhan vallan edustaja kuin moderni fasisti: kuningas, kirkko, vanha yläluokka ja armeija olivat arvossaan, massapuolueista ja -politiikasta hän ei perustanut.
Hänen aikanaan virallinen puolue nielaisi ja korvasi oikeistoliikkeet (karlistit, monarkistit ja fasistit), niille ei sallittu mitään itsenäistä olemassaoloa.
Vertailukohdiksi voisi ottaa idempää vaikkapa Unkarin Horthyn ja Romanian Antonescun: taantumuksen miehiä, jotka pahimmillaankin erosivat edukseen siitä toisesta hullujenhuoneesta (Nuoliristi, Rautakaarti). - 3.
- 4.
-
Kyseiseen vallankaappausyritykseen liittyvää jämäkkää tv-esiintymistä pidetään hyvin käänteentekevänä. Sen jälkeen kommunistitkin ilmoittautuivat monarkisteiksi. Wikipedia kertoo myös hauskan tapauksen Espanjan ja Latinalaisen amerikan maiden konferenssista vuodelta 2007. Siinä Venezuelan Hugo Chavez keskeyttää Espanjan pääministerin punikkikälätyksellään, jolloin Juan Carlos tokaisee Chavezille: ”Why don’t you shut up?”. Eli suomeksi:”Tuki turpasi!”
Lienee ainoita tapauksia viime aikoina, jolloin kukaan kuninkaallinen on menettänyt hieman malttiaan, mutta Chavesin kaltaisen pellen kanssa se ei ole mikään ihme. - 5.
-
Hän sanoi kyllä ”Por qué te no callas”, joka tarkoittaa ”Miksi et pidä suutasi kiinni?” Nimenomaan miksi et, siis sinutellen.
- 6.
-
Sori, niinpä tosiaan sanoikin. Youtubessa on siitä video englanninkielisellä tekstityksellä. Toisen kommarin (Nicaraguan Ortega) sönkkäämisen aikana Juhani Kaarlo saa tarpeekseen ja poistuu takavasemmalle.
Sinänsä minulla ei ole kompetenssia ottaa kantaa Espanjan ja sen entisten siirtomaiden väleihin. Saattaa niillä olla aihetta ihan oikeutettuakin kränää keskenään.
- 7.
-
Eikös tuo Epsanjan sota ollut harvinaisen raakaa? Sanoisin siis että menivät aika paljon ”tavanomaisten liiallisuuksien” yli.
- 8.
-
'harvinaisen raakaa'
Muistaakseni Anthony Beevorin mukaan Francon jengi lähti liikkeelle armottomalla terrorilla siksi, että heitä oli alun perin niin vähän: suurin osa henkilökohtaisilta mielipiteiltään oikeistolaisista ei lähtenyt vaarantamaan uraansa tai henkeään mahdollisuuksiltaan kyseenalaisessa kapinassa. Galiciassa jonkun kaupungin pormestari rauhoitteli huolestuneita kansalaisia kertomalla, että sekä varuskunnan komentaja että sotilaspiirin komentaja olivat vakuuttaneet, etteivät liity kapinaan. Kapinalliset ampuivat sekä molemmat kentsut että pormestarin ja kaikki huolestuneet kansalaiset, jotka saivat kiinni. Joka ei ollut heidän puolellaan, oli heitä vastaan. Maltillisuus ei ole hyve siinä vaiheessa, kun harrastetaan valtiopetosta. - 9.
-
Aika harvoja modernin fasistisia järjestelmiä oikeastaan on edes ollut, mutta tosiaan vanhanaikainen sotilashallitsija Franco oli. Salazarhan näistä ”puolifasisteista” mielenkiintoisin oli, koska ei ollut sotilas vaan taloustieteilijä.
- 10.
-
”Eikös tuo Epsanjan sota ollut harvinaisen raakaa? Sanoisin siis että menivät aika paljon ”tavanomaisten liiallisuuksien” yli.”
Kyllä kai esim. kotimainen vuoden -18 perhekahakkamme oli suhteellisesti verisempi?
Francon alkuajoista olen jostain saanut sen käsityksen, että suurin osa falangisti-ideologeista sai lämmintä kättä, jos ei suorastaan pistetty kotiarestiin tai pahempaa.
- 11.
-
Mites muuten Mussolini näistä latinalaisten maiden ihmehiippareista? En saa mieheen mitään otetta (väännän parhaillani herran on-off-kaverista Marinettista opinnäytettä) koska se vaikuttaa niin tuhannen kerran takinkääntäjältä ja opportunistilta. Ennen projektini alkua luokittelin Mussolinin Hitlerin kanssa samaan joukkoon, mutta näkemystäni horjuttaa moni asia fanaattisen idealismin puutteesta siihen, että Mussolinin oma puolu äänesti hänet pois vallasta. Mitä diktatuuria tuo muka on?
1900-luvun alkuvuosikymmenien politiikka on muutenkin osoittautunut todella sekavaksi. Vaikuttaa siltä, että tuohon aikaan demokratiaa pidettiin sinä pahimpana vaihtoehtona, ja ääripäät olivat laidasta laitaan suosiossa. Monet kuuluivat yhtä aikaa fasistisiin ja anarkistisiin ryhmiin taistellakseen parlamentaarista demoratiaa ja monarkiaa vastaan, mikä varmaan hämmentäisi nykyajan fasisteja ja anarkisteja…
- 12.
-
Sisällissodat ovat usein harvinaisen raakoja. Suomi 1918, Espanja 1936-39, Jugoslavia 1990-luvulla…
Francon ajan kielivähemmistöjen sorto ja sen aiheuttamat intohimot näkyvät jalkapallokentillä edelleen varsin hyvin. Real Madrid oli Francon ”oma joukkue” ja Katalonian ylpeys FC Barcelona sen suurin vihollinen. Näiden kahden kohtaaminen on edelleen se kaikista suurin tapaus, kun eurooppalaisesta jalkapallosta puhutaan.
Täytyy myös mainita yksi hieno poikkeus nykyajan yliglobalisoituneessa urheilumaailmassa: Athletic Bilbao, joka kelpuuttaa riveihinsä ainoastaan baskeja.
- 13.
-
Kuinkahan paljon sodan lopputulokseen vaikutti kansallismielisten yhtenäinen aseistus (kiväärit, patruunat jne.)? BVeevorin kirjassa tasavaltalaiset joutuivat noukkimaan aseet ja patruunat sekalaisesta pinosta. Jos 30-luvulla olisi ollut kalashnikovin tapainen yleinen, standardoitu (more or less) ja halpa ase (siis kivääri, ei sarjatuliase), olisiko sota edennyt toisin? Oliko tasavaltalaisten maallikkoväelle mahdollista saada edes jotakuinkin yhteneviä torrakoita?
IMHO anarkistit olisi muuten pitänyt organisoida hajautettuun sissisotaan.
- 14.
-
Jos George Orwelliin on uskominen niin tasavaltalaisten huonon menestyksen takana oli enempikin se että he keskittyivät melkein yhtä paljon keskinäiseen nokitteluun kuin Francon joukkoja vastaan taisteluun.
Samanlainen perusvire on myös nähtävissä Venäjän lokakuun vallankumouksessa ja sitä seuranneessa muutamassa vuodessa. Jos ajattelee että Lenin ”antoi” Suomelle itsenäisyyden niin oliko siinä lähes sisällissodan omaisessa tilanteessa heillä paljon muuta mahdollisuutta.
Siinä mielessä tämä varatuomari Multanen on minunkin mielestäni kyllä oikeassa
että Franco osasi pitää maan pääosin ulkona 2 maailmansodan melskeistä. - 15.
-
Beevorin mukaan sodan lopputuloksen ratkaisi kansallismielisten äärimmäisyyksiin mennyt hajaannus. Mukana oli liberaaleista demokraateista anarkistien ja kommunistien kautta baskinationalisteihin, ja kaikkea siltä väliltä. Tähän verrattuna francolaiset olivat kuitenkin suhteellisen yhtenäinen ja tehokas poppoo.
Toinen merkittävä tekijä oli kommunisminpelkoisten demokratioiden de facto tuki Francolle eli puuttumattomuuspolitiikka. Valitettavan usein maltillinen oikeisto on tukenut äärioikeistoa maltillisen vasemmiston sijaan.
- 16.
-
”Toinen merkittävä tekijä oli kommunisminpelkoisten demokratioiden de facto tuki Francolle eli puuttumattomuuspolitiikka. Valitettavan usein maltillinen oikeisto on tukenut äärioikeistoa maltillisen vasemmiston sijaan.”
No, kun ne kommarithan on samaa porukkaa…
- 17.
-
”Wikipedia kertoo myös hauskan tapauksen Espanjan ja Latinalaisen amerikan maiden konferenssista vuodelta 2007. Siinä Venezuelan Hugo Chavez keskeyttää Espanjan pääministerin punikkikälätyksellään, jolloin Juan Carlos tokaisee Chavezille: ”Why don’t you shut up?”. Eli suomeksi:”Tuki turpasi!”
Lienee ainoita tapauksia viime aikoina, jolloin kukaan kuninkaallinen on menettänyt hieman malttiaan, mutta Chavesin kaltaisen pellen kanssa se ei ole mikään ihme.”Ainut muttahan tässä on, että Chavez on kansan demokraattisella vaaleilla valitsema presidentti, kun taas Juan Carlos on diktaattorin valitsema kuningas.
- 18.
- 19.
-
Aika paljon demokraattisemmilla kuin Juan Carlos.