Eurooppalainen kielemme
18.1.2009
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kielitiede
Riikinruotsalainen kielitieteilijä Östen Dahl on julkaissut Virittäjässä, suomen kielen tutkijoiden lehdessä, artikkelin, jossa hän toteaa suomen kielen olevan yleisesti ottaen varsin eurooppalainen kieli, eikä ollenkaan niin vaikea ja eksoottinen kuin mielellään ajatellaan sekä kotimaassa että ulkomailla. Maineikas suomen kielen tutkimuksen popularisoija Erkki Lyytikäinen, joka on kirjoitellut aiheesta Hesariin usein ennenkin, otti asiakseen tuoda Dahlin kiinnostavan artikkelin laajempaankin tietoisuuteen.
Östen Dahlin nimi kuulosti tutulta, ja aivan oikein: hänen kirjansa Språktypologi och språksläktskap, ”Kielitypologia ja kielisukulaisuus”, löytyy minunkin hyllystäni. Dahl ei yritäkään kumota nykykäsityksiä suomen kielen sukulaisuussuhteista - suomalaisugrilainen mikä suomalaisugrilainen - mutta sitä vastoin hän on sillä kannalla, että suomi kuuluu typologisesti eurooppalaiseen kieleen ja muistuttaa naapureitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että suomen kielioppi ei loppujen lopuksi eroa yleisiltä toimintaperiaatteiltaan ja keinoiltaan kovin merkittävästi eurooppalaisesta keskivertokielestä.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suomessa kieliopilliset muodot ovat aika tavanomaisia sen keskivertokielenkin näkökulmasta: meillä harrastetaan esimerkiksi taivutuspäätteitä ja yhdyssanoja, jotka ovat yleinen ilmiö muuallakin maanosassa. Tämä voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta Euroopan ulkopuolelta löytyy paljon kieliä, joissa käytetyt kieliopilliset keinot eroavat täysin täkäläisistä; ja meidän näkökulmastamme eksoottisilta tuntuvat piirteet ovat usein alueellisesti levinneitä. Esimerkiksi kiinan kielen maantieteellisistä naapureista, jotka eivät ole sille mitään sukua, monet ovat nimenomaan typologisesti hyvin samanlaisia kuin kiina: sanat ovat yksitavuisia, sävelkorko saattaa olla ainoa ero kahden eri sanan välillä ja taivutuspäätteitä ei ole juuri minkäänlaisia. Tämä koskee siis monia sellaisiakin kiinan naapureita, jotka eivät ole kiinalle mitään sukua - näihin kuuluu esimerkiksi vietnamin kieli.
Muistamme kaikki varmaan äidinkielen tunnilta, että suomea luonnehdittiin agglutinoivaksi kieleksi. Agglutinoivuus tarkoittaa sitä, että sanan loppuun vain mäiskitään pääte päätteen perään - tai sanan alkuun etuliite etuliitteen eteen (onhan olemassa sellaisiakin agglutinoivia kieliä kuin georgia, joka käyttää sekä etuliitteitä että päätteitä kieliopillisten muotojen ilmaisemiseen ja sanojen johtamiseen). Tyypillisimmillään agglutinoivia kieliä ovat turkki ja sen sukukielet, joissa joka päätteellä on selkeä ja yksiselitteinen merkitys, eikä niissä ole juurikaan epäsäännöllisyyttä eikä poikkeuksia. (Opeteltavia päätteitä sitä vastoin on niin tuhottomasti, etten oikein voi hyvällä omallatunnolla sanoa niitä helpoiksikaan.)
Artikkelissaan Östen Dahl kuitenkin toteaa, että suomi on pikemminkin agglutinoivan ja flekteeraavan kielen välimuoto - flekteeraava kieli on sellainen, jossa on kyllä taivutusmuotoja, mutta yksi taivutuspääte voi samanaikaisesti ilmaista useampaa kuin yhtä asiaa - esimerkiksi monikon genetiivin päätteestä ei tyypillisessä flekteeraavassa kielessä voi erottaa monikon päätettä ja genetiivin päätettä. Flekteeraavassa kielessä taivutukseen voi kuulua sanan sisäisiä muutoksia - tästähän vaikkapa saksan sana Tochter, ”tytär”, jonka monikko on Töchter, on hyvä esimerkki. Suomessahan on tuo astevaihtelu (käsi - käden, jalka - jalan, lahje - lahkeen jne.), joka on enemmänkin flekteeraavan kuin agglutinoivan kielen ominaisuus - ja itse asiassa maineikas suomen kielen tutkija Lauri Posti olikin sitä mieltä, että astevaihtelu on syntynyt alkujaan germaanisten kielten vaikutuksesta. Lähisukukielemme viro on tunnetusti suomea kuluneempaa, siitä ovat päätteet usein tippuneet pois ja sanan sisäisten konsonanttien muutokset voivat olla muodon tunnistamisen kannalta tärkeämpiä kuin pääte - viro onkin selkeästi suomeakin flekteeraavampi kieli.
Dahlin mukaan suomi muistuttaa typologisesti eniten itäarmeniaa. No, minulla on tästä ehkä jotain tietoakin, koska olen sattuneesta syystä joutunut perehtymään armenian kieleen. Armeniassa on seitsemän sijamuotoa, jotka yleensä muodostetaan jokseenkin agglutinoivasti - monikon sijapäätteet liitetään monikonpäätteeseen, toisin sanoen siellä ei ole yhtä sijapäätesarjaa yksikölle ja toista monikolle. Verbipuoli on armeniassa kiistatta monimutkaisempi kuin suomessa - miten pitkälle helkutin oppikirjassa sitten pääseekin, aina se lykkää uutta desideratiivia ja aoristia ja kompulsiivia ja herra ties mitä vielä opeteltavaksi. Tosin suuri osa aikamuodoista on kyllä liittomuotoja, eli ne väsätään olla-verbistä ja jostain partisiippimuodosta - kuten suomessa perfekti ja pluskvamperfekti (on tehnyt, oli tehnyt). Armeniassa tunnetaan myös possessiivisuffiksit eli omistusliitteet.
Suomen verbitaivutusta pidetään usein vaikeana, mutta aikamuotoja meillä on loppujen lopuksi yllättävän vähän - esimerkiksi latinan ja sen useiden seuraajakielten (minä osaan niistä kylläkin auttavasti vain espanjaa) verbi on näiltä osin selvästi monimutkaisempi. Toki maailmalta löytyy vaikeampiakin - benji- ja basehyppyihin kyllästyneet äärikokemusten etsijät ohjaan georgian kielen pariin, jossa on aikamuotoja ja tapaluokkia kuin Vilkkilässä kissoja ja verbin taivutukseen vaikuttavat tähänastisten väliaikatietojeni mukaan ainakin subjekti, suora objekti, epäsuora objekti ja tekemisen kohdistuminen laajaan pintaan (voi toki olla, että ymmärsin sen kohdan kieliopista väärin).
Suomalainen arvioi tietysti oman kielensä vaikeutta ennen muuta vertaamalla sitä englantiin, jota kaikki jonkin verran osaamme. Muutamaan muuhun kieleen tutustuminen osoittaa kuitenkin, että monet suomen tyypilliset piirteet eivät välttämättä ole niinkään harvinaisia tai tavattomia kuin luulemme. Iiriksikin sanotaan ”minulla on” eikä ”minä omistan”. Suomen tapa käyttää kahta objektisijaa (”söin omenan” - ”söin omenaa” - ”en syönyt omenaa”) muistuttaa jonkin verran slaavilaisia kieliä. Verbien persoonapäätteet puuttuvat esimerkiksi ruotsista, mutta slaavilaisissa kielissä, kuten puolassa (jota Dahl myös pitää hyvin suomen kaltaisena kielenä), verbillä on persoonapäätteet, jotka ovat niin yksiselitteiset, että pronomini voidaan pudottaa pois ja sanoa vain jestem, ”olen”, wiesz, ”tiedät”, ja niin edelleen. Oikeastaan jokseenkin ainoa suomen erikoispiirre, jota en varmasti ole löytänyt opettelemistani eurooppalaisista kielistä, on se, että suomessa kieltosana on apuverbi. Me emme sano ”minä ei tulen”, vaan ”minä en tule”.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Olen aina ihmetellyt, miksi sen lehden nimi on Virittäjä, josta tulee mieleen jotain aivan muuta kuin kielentutkimus. Mistä tämä nimi?
- 2.
-
@1, puolimieli
”Virittäjä” kuuluu samaan kansallisromanttiseen kuvastoon kuin ”Valvoja”, ”Kotimaa”, ”Suometar” ym. Olennaista ei ole oikeastaan se, mitä viritetään, vaan se, että käytetään supisuomalaista, Kalevalaan viittaavaa sanaa.
Panu,
hyvä teksti. Onko sinulla tietoa, lisääntyvätkö ”eksoottiset” kieliopillis-typologiset piirteet mentäessä itäänpäin? Millainen on oikeastaan tunguusin tai permin kielioppi?
- 3.
- 4.
-
Tuosta apuverbistä negaation muodostuksessahan on Matti Miestamo saanut verraten mainekkaan typologin uran urkenemaan, oletko tutustunut?
- 5.
- 6.
-
Se tekee mieli sanoa, suomenkielihän kuulostaa aivan h-vetin kauniilta. Jos verrataan muihin kieliin. Suorastaan joltain keksityltä menninkäiskieleltä, eri -lla muine r-muotoineen.
Suomessa tuota ei ehkä ole täysin tajuttu, ja kun Suomea nyt halutaan brandata, ja jos kieltä ei käytetä tuossa brandauksessa, niin voi-voi.
Jotkut ovat osanneet tuota menninkäisten kieltä hyötykäyttää rahallisesti ja julkisuusarvoisesti, kuten vaikka Marimekko ja Värttinä, mutta aivan liian harvat.
Kauniiseen runouteen riittäisi pelkästään tuon menninkäiskielen omituisten sanojen kuuleminen, ja sillä saisi helposti kansainvälistä menestystä.
- 7.
-
Silloin joskus kun Novgorod oli euroopan sivistyksen ja kaupan keskus, ja likimain ainoa suomenkielinen valtioksi luokiteltu Ruotsin lisäksi, niin mitä ilmeisemmin muu eurooppa on saanut vaikutteita Suomalaisilta aika runsaasti.
Mielenkiintoista on se, että oliko rehtien suomalaisten kanssa asioiminen liian vaikeaa eurooppalaisille, vai johtiko suomalaisten totaaliseen hävitykseeen ainoastaan se, että joku paavi oli katkera siitä, että eräät tunnetuimmat suomalaisheimot eivät suostuneet maksamaan veroa Roomalle.
No EU on korjannut senkin asian, mutta esi-isät olivat sitkeitä kun sinnittelivät noin 800v ja sitten alkoi iso rommaus. Nykyisyyttä voi kuvailla
pariksi kipinäksi verraten Suomen kielten parhaisiin aikoihin.
Toisaalta toivon kipinää ei saisi sammuttaaa, jos aikajanalla sama vauhti jatkuu niin suomea saa puhua ainoastaan virossa n. 100v päästä.
Onko tietoo paljonko idässä asuu niitä, jotka eivät uskalla tai viitsi puhua Suomi sukuista äidinkieltään, riittäkö 50 miljoonaa?
Jos ruotsissakin on ~1milj, myönnetyn määrän jäädessä jonkin verran alle.
Pitäisikö jonkun ehkä jo huolestua tilanteen jatkumosta? - 8.
-
Maailman kauneimmalta kuullostavat kielet top-3:
1. Suomi
2. Mongolia
3. Italia(Bushmannien ja muiden san-kieli saa erikoismaininnan)
Maailman rumimmalta kuulostavat kielet top-3:
1. Vietnam
2. Arabia
3. LaoJo ranskalaiset imperialistit ymmärsivät määritellä vietnaminkielen kuullostamaan samalta kuin jos ankat puhuisi, puhuminen tapahtuu nielaisemalla sisäänpäin. Tuohon vielä lisättynä yleinen mustalais-tempperamentti, niin he ovat ylivoimaisella ykköspaikalla.
- 9.
-
Ei suomenkieli kauan kauniilta helise vierassanojen lisääntyessä jatkuvasti.Tällä hetkellä pankit tyrkyttävät opittavaksi pankkiautomaattien avulla DEBET ja KREDIT sanoja, pankki ja luotto sanojen tilalle. Pankki ja luotto sanoja muka ei voi käyttää kun singaporelaiset eivät niitä ymmärrä.
On matalaotsaisuutta selittää etteikö asiaa voi hoitaa niin, että suomalaisissa automaateissa on valittavissa suomalaiset sanat. - 10.
-
Muuten Panu, onkohan sinulla mielipidettä tästä http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901198935138_uu.shtml ? Mielestäni tuo jokseenkin sivuaa palstan vakiaiheita (uutisessa natsivertauksia laukova ja muutenkin huonosti käyttäytyvä kotiäiti joka vastustaa päiväkoteja terävin argumentein). Olisi mukavaa lukea.
- 11.
- 12.
-
Tuo kotimamma nyt oli lähinnä hassu kuriositeetti, mutta Panun näkemys ihanasta ikiteinistämme Jarkko Tontista ja hänen ”kaikki on ihan juntteja ja tämä on juntti maa ja miehet varsinkin ovat uhoavia juntteja” vuodatuksistaan olisi ihan oikeasti mielenkiintoinen lukea.
- 13.
- 14.
-
Verbien erilaiset tapamuodot ( vai mikä oikea nimitys niille on ) on itse asiassa maailmankuvaa laventavia ! Ihmisen ajattelumallit tulee niissä paljon selvemmin esille, ja ainakin ajatusten ilmaisu tulee tarkemmaksi.
Espanjankielessä on verbille oma muoto kuvaamaan tilannetta, jonka toteutuminen on vain toiveissa. Suomalainen sanois että huomenna ehkä paistaa aurinko ja espanjalainen et huomenna paistehkaa aurinko … jotenkin näin se taisi mennä.
Mut olis jännä tietää vähän noista armenian tapamuodoista, mikä se desideratiivi sit on, kuvaako se jotain sitoutumista - vaik suomalaista huomenna postitan varmasti kirjeen — > huomenna postvarmatan kirjeen ??
- 15.
-
http://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo Tuoltapa tuo uskomaton haastattelu löytyy.
Palatakseni aiheeseen voisin mainita, että Suomen ”haltiakielimäisyydestä” kai kertoo jotakin se, että itse Tolkien rakensi Quenya-haltiakielensä suurelta osin suomen päälle (muita vaikutteita tuli mm. latinasta ja kreikasta):
”Quenya was mainly used in official names and writings and as a ceremonial language, much as the Latin language was in medieval Europe. For this reason it was sometimes called ”an Elven-Latin” by Tolkien.
Outside the fiction, the grammar of Quenya was influenced by Finnish, which is an agglutinative language; grammatical inspiration also came from Latin and Greek. The phonology was also based on Finnish and, to a lesser extent, Latin, Italian and Spanish. Some interesting phonological rules are that no consonant cluster can begin or end a syllable (with one exception, the dual dative ending -nt); voiced stops must be preceded by sonorants; and a word may not end in a non-coronal consonant. The Finnish influence also extends to vocabulary; some words, such as tule ”come” and anna ”give”, have a Finnish origin.”
Tosin tämänhän kaikki jo varmaan tiesivätkin…
- 16.
-
Mitä tuohon Tonttiin tulee, niin joku hänen kolumnissaan kirjoitti kommenteihin että sellainen juntti suomalainen mies on ”maailmanmenosta ihan pihalla” tms.
Kun maailmanmeno on sellaista että siitä tosiaan kuuluu olla pihalla, ja lähes kaikki jotka eivät ole vain esittävät, tai yrittävät parhaansa mukaan omaksua jonkun teatterin roolin, niin tuo suomalainen juntti on oikein hyvä vaihtehto.
Tämä suomalainen uskontotieteilijä joka halusi brandata suomen hiljaisuutta voisi vielä ottaa siihen junttiuden ja kielen.
- 17.
- 18.
- 19.
-
Maailman kaunein kieli: suomenkieli. vrt. aamutuuli.
Maailman rumin kieli: ruotsinkieli.
Parasta suomenkieltä, sointuvinta ja ilmeikkäintä
ovat Aleksis Kiven teokset.
Mutta, mutta: kenties kaksi miespolvea vielä, eikä
tätä äidinkieltämme enää kuulla.
Sillä niin on media, ömerikan-humbuuki ja tämä internetteknologia
maailmaa hallinnut, että Suomi-neito antoa ainoan sylilapsensa,
oman kielensä rapistua, valua hukkaan. - 20.
- 21.
-
Eräässä kaukaisessa hotelliketjussa on taustamusiikkina Värttinä (Oletan että Värttinä, tai joku vastaava suomalainen yhtye). Tuossa kävi vielä niin että ensin ihmetteli että kuuluupas aulassa ja televisiossa ihmeelliseltä, kauniilta ja erikoiselta kuullostavaa kieltä taustamusiikkina, kunnes sitten huomasi että p-kele sehän on Suomea. Tarkoitus oli laittaa yhtyeelle tuosta s-postia, mutta se jäi puolitiehen.
Tämä on tapahtunut myös toisen kerran eräässä toisessa kaukaisessa maassa. Ihmiset kuuntelivat suomalaista kansanmusiikkia, vaikka eivät tajunneet siitä sanaakaan. Eivät ne tienneet sen olevan suomea kun pääsi kommentoimaan, kunhan vaan kuullosti heidän mielestään eksoottiselta ja kauniilta. Liekö tuokin ollut sitten Värttinä, tai ainakin joku vastaava.
Tuossa on linkissä hyvä esimerkki miten Marimekko on ymmärtänyt tämän markkina-arvon:
http://www.finnishgifts.com/latvassa-.html
Myös Marimekon muita tuotteita katsomalla voi huomata miten keskeisessä osassa on juuri Suomen kieli - maailman kaunein kieli.
- 22.
-
Maailman kaunein kieli on Brasilian portugali, o brasileiro. Rumuus puolestaan on kuulijan korvassa.
Mitä taas kielen morfologiaan tulee, niin morfologia ei ole ikinä kiveen hakattu asia, vaan dynaaminen. Kielet elävät ja kehittyvät koko ajan, ja esimerkiksi ranska on täysin polysynteettinen kieli, vaikka onkin kehittynyt flekteeraavasta latinasta. Samoin englanti on muuttumassa flekteeraavasta kielestä kiinan kaltaiseksi isoloivaksi kieleksi, kun taas kiina on omaksumassa flekteeraavia piirteitä.
- 23.
-
Mikähän siinä on, että minun korvaani aina särähtää, kun aletaan panna kokonaisia kieliä keskinäiseen kauneusjärjestykseen. Ihan erityisesti nyppii, kun alleviivataan oman äidinkielen kauneimmuutta - sellaisesta huokuu ikävästi etnosentrisyys ja eräänlainen, hmm, henkinen ranskalaisuus. Kielten kokemiseen kauniiksi vaikuttavat kuitenkin paljon kuulijan oma äidinkieli ja eri kielten taito sekä erinäiset kielenulkoiset seikat. Olen myös kokenut, että usein kielen pinnallinen foneettinen kauneus karisee, kun kieltä oppii vähän paremmin. Joskus olenkin naureskellut itsekseni, kun ranskaa osaamaton ystäväni on kehunut naapuripöydästä kantautuvan ranskan kielen soinnikkuutta juuri silloin, kun salakuuntelun kohteet ovat heittäneet suomalaisista rasistis-skatologisia kommentteja :)
Turkissakin muuten sanotaan, että ”minulla on”.
- 24.
- 25.
-
Joo, erityisesti espanja on aikamoista puhinaa puhuttana (kuten myös ranska).
- 26.
-
Mikäli olen oikeassa - kuten omat havaintoni osoittavat - että monet ihmiset pitävät suomen kieltä poikkeuksellisen eksoottiselta kuulostavalta kieleltä, niin kyllä tuota voisi hyödyntää siinä suomen brandauksessa, oli se sitten miten etnosentristä tahansa.
Mitä nyt muitten maitten tapoja tullut joskus eteen, niin etnosentrisyys on monesti niin suurta egoetnosentrisyyttä, että se lähentelee jo nationalismia.
Etnosentrisyys on paljon parempi ja terveempi vaihtoehto kuin nationalismi. Tukekaamme siis tervettä vahvaa ja itsevarmaa etnosentrisyyttä. (Olen tässä itse määritellyt etnosentrisyyden, en tiedä onko joku professori jossain tehnyt erilaisen määritelmän.)
- 27.
-
Todetaan nyt vielä se, että tuo kielten asettaminen paremmuusjärjestyseen on lähinnä huulenheittoa. Pointti siinä on, ja se on jo sanottu.
(Toisaalta vietnaminkieli on kyllä niin hirvittävältä kuullostava kieli että todennäköisesti siinä on joku puuttuva linkki ihmisen ja ameeban välisessä kielten muodostumisen kehityksessä - siitä ei pääse yli eikä ympäri.)
- 28.
- 29.
-
Omien havaintojeni mukaan vietnaminkieli eroaa tonaalikielistä siinä mielessä että se äänteleminen lähtee sieltä jostain tonsillien alapuolelta, ja nuo ”ng” ”nh” sanat ikään kuin hengitetään vielä sisäänpäin. Saman havainnon teki ranskalaiset. Kiinalaisen seurassahan joutuu tavallaan olemaan valppaana ettei vahingossa lennä sylkeä ulos, tämä on ihan eri sarjaa.
Mutta taidanpa jättää tämän vietnaminkielen parjaamisen osaltani tähän. Sattuneesta syystä se on tavallan jäänyt hampaankoloon, mutta laitetaan se nyt vaan henkilökohtaiseksi mielipiteeksi, josta on väärin yleistää ja muutenkin huonoa käytöstä. Joskus kuitenkin vapauttavaa, jos siltä tuntuu.
- 30.
-
Suomen kieli on maailman suosituin kieli!
- 31.
-
Siltä varalta, että joku haluaa tuon Östen Dahlin jutun lukea ihan alkuperäisenä versiona, tässä linkki Virittäjän verkkoliitteessä julkaistuun ruotsinkieliseen tekstiin:
http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/dahl4_2008.pdfJos ei ruotsia taida, ei auta kuin marssia kirjastoon, sillä suomennos on julkaistu vain paperi-Virittäjässä, jonka jutut taas tulevat verkkoon käsittääkseni n. vuoden viiveellä.
Ai niin, ja vielä linkkivinkki: Dahlinkin jutussaan käyttämä World Atlas of Language Structures on käytettävissä osoitteessa http://wals.info (en ole varma, onko se ”täysi” versio vai riisuttu, mutta monenlaista kielitypologista tietoa siellä näkyy olevan).
- 32.
-
Ihan outoa argumentoida, että suomi on eurooppalainen kieli, kun kukaan ei kai ole muuta väittänyt vuosikymmeniin. Itse asiassa nykyisten teorioiden mukaan suomi tai siis sen aiemmat muodot lienevät olleet eurooppalaisia kauemmin kuin indoeurooppalaiset kielet, jotka luultavasti siirtyivät Keski-Aasiasta Eurooppaan vasta 3000 eKr. jälkeen. Suomen kantamuotoja lienee siinä vaiheessa puhuttu Itä-Euroopan metsissä jo vuosituhansia. Tai sitten ei.
- 33.
- 34.
-
En tarkoita Wiikin teoriaa vaan sitä, että Venäjän metsät Uralista länteen kuuluvat Eurooppaan. Jossain siellä, Volgan mutkassa vaikka, on suomalaisugriliasta pölisty iät ja ajat ja ainakin yhtä kauan kuin indoeurooppaa siinä arolla alla. Carpelanko se oli, joka on arvellut arkeologisin perustein, että aina Suomessa asti on puhuttu ”suomea” jääkauden lopusta lähtien? Taitaa kyllä olla liioittelua.
Ja nyt sitten joku väläyttää, että suomi on eurooppalainen kieli. Totta kai on. Ruotsikin on, tai vaikka saksa, vaikka ei ilmeisesti yhtä eurooppalaisia kuin suomi.
Kun luin sen Hesarin, ajattelin juuri, että millä ihmeen perusteilla joku sitten voisi luulla, että suomi ei ole eurooppalainen kieli. Silmäilin sen Virittäjän artikkelinkin läpi, mutta ei siellä asiaa selitetty. Luultavasti kyseessä oli vain joku kumma lapsus, joka helposti syntyy kun ei tajua, missä Euroopan raja kulkee tai mikä on suomen kielen historia. Tai kuvittelee anakronisesti, että Euroopan kieli nyt vain ja ainoastaan on ”indoeurooppa”, kun se on niin yleinen.
- 35.
-
Vaikka ei tämä minuakaan kiinnosta ;-) täytyy vielä jatkaa parilla sanalla. Jos Dahl ei puhunutkaan suomalaisugrilaisista kielistä vaan nimenomaan suomesta, niin sitä ihmeellisempi on väite. Suomen kieli on nimittäin syntynyt tässä itäisen Itämeren piirissä, ja minusta alue kuuluu aika selvästi Eurooppaan – vaikka minäkin aina silloin tällöin lähden ”Eurooppaan” kun käyn vaikka Puolassa tai kauempana lännessä. Viro tai Ruotsi eivät tuolla mittarilla taida kuulua Eurooppaan!
- 36.
- 37.
-
No, ehk'' sitten jotkut suomalaiset kuvittelevat kielemme afrikkalaiseksi tai joksikin sellaiseksi ja olivatten sitten yllåttyneitä. Itse muuten kuulin tästä samakaltaisuudesta joidenkin naapurikielten kanssa vuosia sitten. En siis ylättynyt edes siitä.
- 38.
-
> Ihan erityisesti nyppii, kun alleviivataan oman äidinkielen kauneimmuutta - > sellaisesta huokuu ikävästi etnosentrisyys ja eräänlainen, hmm, henkinen
> ranskalaisuus.Näin ranskalaisen kulttuurin ystävänä kyllä ihmettelen moista kommenttia, eikö tuollainen ”arrogantti muita halveksuva omahyväisyys” ole enemmänkin brittien (ja jenkkienkin) ominaisuus.
- 39.
- 40.
-
> Luultavasti se on kaikkien suuria maailmankieliä puhuvien ominaisuus.
Ja vähän pienenpiäkin puhuvien.
Mutta kommenttini lähti ajatuksesta että taidamme nykyään olla niin pahasti britti/jenkkikulttuurin ”uhreja” että olemme omineet heidän stereotypiansakin… - 41.
-
”Oikeastaan jokseenkin ainoa suomen erikoispiirre, jota en varmasti ole löytänyt opettelemistani eurooppalaisista kielistä, on se, että suomessa kieltosana on apuverbi. Me emme sano ”minä ei tulen”, vaan ”minä en tule”.”
Englannissa sanotaan esim. ”he doesn't come”, ei ”he no comes”.
”Artikkelissaan Östen Dahl kuitenkin toteaa, että suomi on pikemminkin agglutinoivan ja flekteeraavan kielen välimuoto - flekteeraava kieli on sellainen, jossa on kyllä taivutusmuotoja, mutta yksi taivutuspääte voi samanaikaisesti ilmaista useampaa kuin yhtä asiaa - esimerkiksi monikon genetiivin päätteestä ei tyypillisessä flekteeraavassa kielessä voi erottaa monikon päätettä ja genetiivin päätettä. ”
Possessiivisuffiksit ovat flekteeraavia suomessa (yksi pääte ilmaisee sekä persoonan että luvun). Yksikkö ”-si”, monikko ”-nne”. Ei vaikkapa yks. ”-si”, monikko ”-si-t”.