Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kansainväliset suhteet

Pakistan, Afganistan, hätätila, tulva, luonnonkatastrofi, Khyber Pakhtunkhwa, Pakistanin luoteisraja, humanitaarinen apu

Pakistanin ja Afganistanin rajaseutujen asukkaat ovat tunnetusti joutuneet terrorisminvastaisen sodan rintamien väliin: yhtäältä talibaanit ovat käytännössä pitäneet heitä panttivankeinaan, toisaalta taas amerikkalaiset ovat tulittaneet heitä hehtaaripyssyperiaatteella siinä toivossa että yksi luoti hyvällä onnella osuisi oikeaankin talibaaniaktivistiin. Koska onnettomuus tulee harvoin yksin, juuri tuolla suunnalla on nyt joukoittain ihmisiä tulvan saartamina, kun runsaimmat monsuunisateet miesmuistiin huuhtelivat aluetta. Pistää miettimään, onko tämäkin nyt jo merkki ilmastonmuutoksesta, ja voiko olla sattumaa, että tämä myräkkä tulee samaan aikaan kun meillä täällä kotona on ollut kaikkien aikojen uuvuttavimmat keskikesän helteet. Pakistanin pohjoisosat ainakin ovat käyneet viime aikoina entistä kosteammiksi sellaista tahtia, ettei sille oikein ole ilmastonmuutosta parempaa selitystä.

Tulvan koettelema alue on nykyiseltä viralliselta nimeltään Khyber Pakhtunkhwa - nimi on vaihdettu ilmeisesti aivan äskettäin, koska vielä vähän aikaa sitten se tunnettiin jo brittiläisen Intian ajoilta periytyvällä nimellä North West Frontier Province, Koillinen rajaprovinssi. Kuten nimestäkin ilmenee, alueen asukkaat puhuvat äidinkielenään enimmäkseen paštua - tai pahtua, kuten Pakistanin puoleisella murteella sanotaan. Vahvistettujen kuolonuhrien määrä on tätä kirjoittaessani nousemassa kohti kahta tuhatta, mutta koti ja kontu saattaa olla menossa alta jopa miljoonalta ihmiseltä. Meininki on siis kuin Pohjanmaalla keväisin, kaikki vain on mittasuhteiltaan suurempaa, väki köyhempää ja voimavarat riittämättömämpiä.

Sikäli kuin olen voinut asukkaiden omia mielialoja seurata - liityin nimittäin taannoin äänettömäksi yhtiömieheksi erääseen sikäläiseen militanttimuslimeja kritisoivaan nettiyhteisöön - siellä ollaan aika lailla tyytymättömiä Pakistanin hallituksen toimintaan tässä tilanteessa, mutta kukapa ei olisi, kun päälle kaatuva hätä on kyseessä. Aika korruptoitunuthan se maa tietysti on, ja väki on huolissaan siitä, että avustusrahat kuitenkin valuvat epämääräisille välikäsille. Lisäksi näyttää siltä, että alueellinen itsehallintokaan ei Pakistanissa ole parhaalla mahdollisella tolalla, kun kaikki pelastustoimia koskevat päätökset on tehtävä ylimmällä kabinettitasolla, eikä maakuntaan saatu kovin nopeasti julistettua virallista hätätilaakaan.

Tietysti asiaan liittyy sekin, että rakennuskanta ja infrastruktuuri ovat talibaanien vastaisen sodan jäljiltä jo valmiiksi lyttyyn pommitetut, ja tulva vie sen vähänkin mitä on jäljellä. Siltoja on pyyhkiytynyt olemattomiin kymmenittäin, eikä asukkaita päästä pelastamaan millään helikopteria yksinkertaisemmilla välineillä. Uutisten mukaan Pakistanin laivastokin on jo mennyt apuun, mikä kuulostaa huonolta vitsiltä, kun katsoo kartasta, miten syvällä sisämaassa Khyber Pakhtunkhwan provinssi sijaitsee.

Kiihkoislamilaisia äänenpainoja en ole keskustelulaudalla havainnut: muutama poliittisten muslimiryhmittymien edustaja siellä on yrittänyt käydä lirkuttelemassa, mutta hänet on aika äkkiä huudettu hiljaiseksi, koska politiikan tekeminen ihmisten hädällä on huonotapaista. Enemmänkin siellä näkee paikallispatrioottista kiukuttelua: armeijaa ja Pakistanin tiedotusvälineitä moititaan ”punjabilaisten” vallassa oleviksi puljuiksi, mikä kuulostaa kyllä hiukan hämmentävältä kaikkien niiden juttujen jälkeen, joita on kerrottu Pakistanin armeijan paštuvaltaisuudesta. Taannoisen tutkimuksen mukaan suuri osa pakistanilaisista pitää Yhdysvaltoja vihamielisenä, mutta ainakin tällä minun seuraamallani foorumilla on ärhäköitä kommentoijia, joiden mielestä amerikkalaisten lupaama apu - muun muassa kahdeksan paikalle tuoreeltaan lähetettyä helikopteria - osoittaa, kuka oikeasti on ystävä hädässä: eivät suinkaan rahoissaan kieriskelevät arabipohatat, jotka eivät ole koskaan tehneet mitään hyödyllistä Pakistanin köyhimmän provinssin eteen, ainoastaan lietsoneet jihadia ja lähettäneet äärimuslimeja räyhäämään alueelle ja turmelemaan nuorisoa.

Mielipiteitä siis riittää laidasta laitaan myös Pakistanin paštualueella. Miksipä ei riittäisi? Sielläkin ollaan ihmisiä, ja ihmiset ovat eri mieltä asioista. Tästä pitää ilmeisesti näinä ankeina aikoina erikseen muistuttaa, koska täällä meillä on viime aikoina yleistynyt paha tapa leimata kaikki muslimit samanlaisiksi kiihkoileviksi roboteiksi. Parista asiasta Pakistanin paštut kuitenkin ovat yhtä mieltä: kaikki ovat huolissaan perheistään ja sukulaisistaan, ja suruissaan siitä, että heidän ennestäänkin poikkeuksellisen köyhä maakuntansa on nyt menettänyt senkin vähän infrastruktuurin, mitä talibaanien jäljiltä oli pystyssä.

Jokainen liikenevä roposenne on siis tarpeen, ja siitä ollaan kiitollisia.

Panu Höglund