Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Irlanti

James Joyce, Bloomsday, Irlanti, kirjallisuus, Flann O'Brien

Irlannista lykkää tällä viikolla aihetta useammallekin kirjoitukselle, mutta otetaanpa yksi kerrallaan: tämänkin kesäkuun kuudentenatoista päivänä juhlittiin James Joycen Odysseus-romaanin tapahtumapäivää eli Bloomsdaytä, joten minulla on taas hyvä tekosyy kirjoitella Irlannista. James Joyce -asiantuntija en toki ole; jos hänen suurin teoksensa olisi nimeltään Uiliséas ja jos herra itse olisi kirjoittanut nimensä muodossa Séamus Seoige, tilanne olisi varmasti toinen. Meillä iirinkielisillä on toki oma Joycemme eli Máirtín Ó Cadhain, mutta minun täytyy myöntää, etten itsekään ole jaksanut kahlata läpi hänen kokeellisinta ja joycemaisinta teostaan Barbed Wire - englanninkielisestä nimestä huolimatta kirja on kannesta kanteen iiriä.

Odysseusta ei ole tietääkseni kokonaisuudessaan käännetty iiriksi - siis ei James Joycen Odysseusta; Homeroksen Odysseia sitä vastoin on, ja minäkin olen lukenut sen ainoastaan iirinkielisenä. (Kääntäjä oli legendaarinen Pádraig de Brún, jonka kynästä on tullut myös iirinkielinen versio Dante Alighierin Jumalaisesta näytelmästä.) Yhdeksänkymmenluvulla joku outo tyyppi, joka kirjoitti nimensä iiriksi muodossa Séamus Ó hInnéirghe (valistunut arvaukseni on, että tämä veikko oli oikeasti nimeltään jotain sellaista kuin Jim Henry), julkaisi haaleanpunaisina vihkosina omaa käännöstään luku kerrallaan. En tiedä, miten työlle kävi ja minkä laatuista tavaraa se oli, ja pahaa pelkään, etten oikeasti halua tietääkään. Sama kaveri oli näet julkaissut myös käännöksen Joycen teoksesta Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta, mutta kirjan nimenkin hän oli kääntänyt niin käsittämättömäksi muinaisiiriksi, että minä ankarana juurevan ja elävän kansan- ja nykyiirin puolustajana päätin olla tukematta moista hanketta.

En itse ole jaksanut lukea Odysseusta loppuun millään kielellä, vaikka ehkä pitäisi - iirinkielisyyspiireistä tuttu valkovenäläinen kaveri lähetti minulle joskus lahjaksi valkovenäjännöksen (!) kyseisestä teoksesta, ja kai siitä lahjasta pitäisi joskus vielä nautiskella. Kulttuurisnobbailuna olisi tietenkin omaa luokkaansa, jos voisi kehua lukeneensa mokoman taideluoman valkovenäjäksi, mutta en minä oikeasti ymmärrä sitä kieltä niin hyvin. Sitä paitsi en fanaattisena lukutoukkanakaan hirveästi arvosta sellaista ylitaiteellista poseerausta, jota Joycen ”vaikeat” kirjat - Odysseus ja Finnegans Wake - edustavat. Pelkkä rankkuus ei riitä rakennusaineeksi hyvälle kirjalle, olipa rankkuudessa sitten kyse seksuaalisuudella tai kielellisillä ja kerronnallisilla kikoilla mässäilystä.

Itse asiassa arvostan huomattavasti Joycea enemmän yhtä Bloomsday-perinteen aloittajista: Flann O’Brienia (oikealta nimeltään Brian Ó Nualláin, ja iiriksi tunnettu myös peräti merkillisellä sekakielisellä nimellä Myles na gCopaleen - ei, siinä ei ole kirjoitusvirhettä). Flann O’Brienilta on suomennettu ainakin haudantakaisfantasia Kolmas konstaapeli; hänet tunnetaan myös iirinkielisistä töistään, varsinkin iirinkielistä maaseutukirjallisuutta parodioivasta romaanista An Béal Bocht. O’Brien kasvoi kulttuuri-isänmaallisen iirinkielisyysmiehen poikana Strabanessa, sittemmän Pohjois-Irlannin puolella; hänen teoksistaan suurin osa on tavattoman absurdia ja hulppeaa huumoria, molemmilla kielillä ja usein myös niiden sekoituksia. Kolumnoidessaan Irish Timesissa hän saattoi esimerkiksi kirjoittaa parodisesti esitettyyn menneisyyden englantilaisvaltaiseen Irlantiin sijoittuvia dialogeja, joissa irlantilaiset puhuivat iiriä ja englantilaiset iirin oikeinkirjoituksen mukaan kirjoitettua englantia. Hän saattoi noissa kolumneissaan myös esitellä pahkasikamaisia liikeideoita, kuten ”kirjojen käsittelyä” - hän oli näet oivaltanut, että rikkaat nousukkaat, jotka ostavat hyllyt täyteen kirjoja kuuluisilta kirjailijoilta, mutteivät viitsi lukea, voisivat kaivata palkattuja lukijoita selaamaan opukset koirankorville. Luksuspalveluun kuului mm. Karl Marxin Pääoman varustaminen aidonnäköisellä omistuksella: Ystävältäsi ja opetuslapseltasi, Karl Marx. Hänen veljensä Ciarán Ó Nualláin oli kirjailija hänkin, tai ennen kaikkea iiriksi kirjoittanut lehtimies, jolla oli merkittäväkin osa iirinkielisen journalismin historiassa.

Bloomsdayta voidaan tietysti nykyisellään pitää hirveänä turistiansana, ja eräiltä osin James Joyce -kultti on saanut jo kieroutuneita piirteitä. Erityisesti romaanin julkiset ääneenlukusessiot kuulostavat minusta jo hieman höyrähtäneeltä touhulta (hei, antakaa olla - se on tylsä kirja niin ääneen kuin äänetikin luettuna). Itseäni miellyttää Joycen tuotannossa enemmän novellikokoelma Dublinilaisia, koska se nyt ensinnäkin on mielenkiintoinen ajankuva Irlannin pääkaupungin pikkuporvarien elämästä 1900-luvun alussa, ja toiseksi se sisältää psykologisesti onnistuneita ja uskottavia kuvauksia erityisesti lasten sielunelämästä. Olen itse asiassa yrittänyt puhteinani jopa kääntää sitä iiriksi, toki vain sormiharjoitteluna - tuskinpa se kuitenkaan tulee valmiiksi seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana.

Panu Höglund