Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kielitiede, Politiikka

Filippiinit, Aquino, Cory Aquino, Ninoy Aquino, EDSA-vallankumous, Metro Manila, Manila, Ferdinand Marcos

Corazón Aquino, Filippiinien ensimmäinen presidentti pitkäaikaisen diktaattori Ferdinand Marcosin kaaduttua, kuoli äskettäin paksusuolen syöpään jo reilusti yli seitsemänkymmenen ikäisenä. EDSA-vallankumous, joka päätti Marcosin yksinvallan ja jossa Aquino nousi valtaan, oli uutisissa minun ollessani nuori idealistinen kloppi, joten muutama sana Coryn muistoksi lienee paikallaan. Tuskinpa häntä Suomessa enää kovin moni muu muistaa, kun häneen oli silloin aikoinaankin vaikea suhtautua.

Cory Aquino oli kotirouva ja harras katolinen, joka nousi maansa johtajaksi ennen muuta siksi, että oli miehensä vaimo. Mies oli Benigno ”Ninoy” Aquino, Filippiinien pitkäaikaisen diktaattori Ferdinand Marcosin päävastustaja, joka yritti palata kotimaansa oppositiota johtamaan vuonna 1983, mutta joutui jo lentokentällä Marcosin kannattajien murhaamaksi. Leski sai kuitenkin miehensä näyttävästä marttyyrikuolemasta poliittista nostovoimaa, jonka avulla saattoi nostaa pääkaupungin kansanjoukot kaatamaan Marcosin kolmisen vuotta myöhemmin.

Kuten kehitysmaiden naisjohtajat usein, Cory Aquino ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä naispresidentti. Häntä voinee jossain määrin verrata Benazir Bhuttoon, joka pääsi Pakistanin pääministeriksi Zulfiqar Ali Bhutton tyttärenä; Indira Gandhiin, jonka suurin ansio oli olla Jawaharlal Nehrun tytär; tai Sri Lankaa 1970-luvulla hallinneeseen Sirimavo Bandaranaikeen, jonka miesvainaja Solomon Bandaranaike oli myös ollut maan pääministeri. (Niin, ja Bandaranaiken tytär Chandrika Kumaratunga on tosiaan ehtinyt heittää yhden keikan maan presidenttinä millenniuminvaihteen molemmin puolin.) Kehitysmaissa muodollisesti hyvinkin demokraattinen järjestelmä tunnetusti pakkaa käytännössä valumaan erilaisten klaanien ja sukudynastioiden käsiin, ja hyvin patriarkaalisissa maissakin nainen kelpaa oman klaanin edustajaksi siinä missä mieskin. Toki klaaniutuminen lienee Filippiineillä huomattavasti vähäisempää kuin noissa muissa maissa. Suurempi ongelma taitaa olla poliittisen luokan pienuus ja pääkaupunkikeskeisyys.

Täällä Suomessa joka tapauksessa sekä oikeistolla että vasemmistolla oli vaikeuksia suhtautua Cory Aquinoon millään tavalla. Vasemmistolle hän oli ehdottomasti väärä ihminen johtamaan mitään vallankumousta, koska hän kuitenkin oli, yäk, porrrvari ja sellaisena tietysti pelkkä maailmaa hallitsevien mahtavien bisnesintressien pelinappula, joka ei objektiivisesti voinut olla yhtään sen parempi kuin edeltäjänsä, diktaattori Ferdinand Marcos. Oikeistossa taas oli se tietty porukka, jonka mielestä Marcos oli luotettava kommunismin vastustaja, kun taas Aquino vaikutti kiltiltä, nenästävedettävältä täti-ihmiseltä, joka ei osaisi pitää punaista kukkoa kurissa. Itse asiassa Aquinon vallankumouksessa oli kuitenkin kyse siitä, että koko yhteiskunta - sekä rahakas bisnesoikeisto, katolinen kirkko että Manilan köyhät - oli saanut tarpeekseen diktatuurista. Marcosin vastustajien riveissä marssi myös katolisten uskonnollinen johtaja, varsin vanhoillinen ja antikommunistinen kardinaali Jaime Sin.

Siitä voi sitten keskustella, onko Aquinon demokraattinen vallankumous kovin merkittävästi parantanut filippiiniläisten oloja. Terrorismi on yhä ongelma: maolaiset kommunistisissit ovat viime aikoina heikentyneet sekä joukkomurhiksi yltyneiden sisäisten puhdistusten että hallituksen myöntämien armahdusten vuoksi, maan eteläosissa taas riehuvat islamistisissit (jos ne nyt ovat mitään oikeita islamistisissejä - kuuluisan Vahasen ja Fräntin kaappauksen yhteydessä syntyi vaikutelma aika tavallisesta viidakkorosvoporukasta, joka vain esittää islamistista sissiryhmää). Poliisi ja sotilaat syyllistyvät yhä karkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin maaseudulla, ja maata hallitseva poliittinen luokka on hyvin pääkaupunkikeskeinen. Hyvinkin edistyksellisiä lakeja kyllä säädetään, mutta maan tosiasiallisissa poliittisissa oloissa ne tuntuvat jäävän kuolleeksi kirjaimeksi.

Panu Höglund