Plaza

Bush, kantasolut ja USA:n tieteen tulevaisuus

20.7.2006
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Maailmanpolitiikka

tiede, Yhdysvallat, USA, kulttuuri, muslimi, demokratia, abortti, islam, kartat

Presidentti Bush kaatoi sitten lain kantasolututkimuksesta, koska hänen uskonnolliset kannattajansa pitivät sitä rituaalisesti saastaisena - se nimittäin assosioituu heidän mielessään jotain aasinsiltaa myöten aborttiin, joka on heille maailman hirvein asia. Näinä feministisinä aikoina, kun naisen itsekäs etu on yhteiskunnan korkein ja tärkein arvo, on tietysti sopimatonta sanoa ääneen, että abortin vastustaminen on inhimillisesti ja eettisesti ymmärrettävää. Kokonaan toinen asia on, että abortista, kuten prostituutiosta, on syntiin langenneessa maailmassa mahdotonta päästä eroon: niinpä on parempi, että raskaudet keskeyttelee laillistettu lääkäri kuin joku ucca-pucca-wicca -hengiltä apua rukoileva länsimaista lääketiedettä epäilevä takapihapuoskari tai muu enkelintekijä. Mutta kantasolukysymys liittyy tähän aborttiasiaan vain väärän koivun takaa, ja tuntuu siltä, että sen takana on jotain ihan muuta kuin syntymättömien lasten elämän puolustaminen. Nimittäin amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston periaatteellinen vihamielisyys tiedettä kohtaan.

Kantasolututkimuksen kieltäminen ideologisin perustein ei ole mikään pikkujuttu. Kyseessä on nimittäin lääketieteellisiltä sovelluksiltaan erittäin merkittävä tutkimushaara. Ennen vuonna 2001 voimaan tullutta rahoitusmoratoriota käyttöön ehtineiden solulinjojen avulla on onnistuttu mm. luomaan uusia T-soluja - juuri niitä elimistön puolustajasoluja, joihin HI-virus ensimmäisenä iskee. Aikamme tuhoisimman epidemian parantamiselle olisi siis avautumassa mahdollisuus - mutta Yhdysvalloissa on yhä enemmän sananvaltaa sellaisella fundamentalismilla, jonka näkökulmasta immuunikadon parantaminen on maailmallista turhuutta, koska Herra joka tapauksessa tempaisee lähiaikoina omansa ylös seuraansa ja jättää meidät vääräuskoiset tänne räytymään ilmestyskirjassa ennustetuissa maailmankatastrofeissa.

Fundamentalistit väittävät palaavansa uskonnon aidoille juurille, mutta itse asiassa fundamentalismi on läpeensä nykyaikainen ilmiö. Muutama vuosisata sitten tiedemiehillä ei ollut mitään vaikeuksia sovittaa yhteen tutkimustyötään ja uskonnollista vakaumustaan. Tiede oli työkalu Jumalan luoman maailman ymmärtämiseen, eikä ollut nökönuukaa, vaikkeivät tieteellisin keinoin saadut tulokset aina tukeneetkaan Raamatun luomiskertomusta. Eri asiat saattoivat olla totta eri tasoilla - yksi myytin, toinen mitattavan todellisuuden. Vasta viime vuosisadan aikana on syntynyt sellainen uskonnollinen ajattelutapa, joka vaatii, että myytin totuutta on kaikilla tasoilla julistettava ainoana totuutena.

Tällainen ajattelu on nykyisin onnistunut pesiytymään USA:n johtoon. Tunnetuksi on tullut erään Bushin neuvonantajan heitto journalisti Ron Suskindille: neuvonantaja katsoi Suskindin olevan osa ”realiteettilähtöistä yhteisöä”, jonka mielestä ratkaisut ja päätökset syntyvät todellisuutta tarkastelemalla ja analysoimalla, kun taas Bushin Yhdysvallat on riittävän vahva luodakseen itse omat realiteettinsa. Ei ole tiedossa, oliko asianomainen neuvonantaja itse missään mielessä ns. uudestisyntynyt kristitty, mutta fundamentalistien asenne paistaa läpi: mitään tiedettä ei tarvita, koska luja usko vie miehen vaikka läpi harmajan kiven, ja tieteellinen skeptisyys - Darwin-paholaisesta puhumattakaan - vain horjuttaa tätä uskoa.

Kun puhutaan siitä, mikä USA:n nykyisessä tilanteessa on pelottavaa, kannattaa lopettaa vasemmistohöpinät ”imperialismista” ja ”roistovaltiosta”. Me pelkäämme Yhdysvaltoja ennen kaikkea siksi, että Yhdysvallat ei enää ole se Amerikan ihmemaa, jota Eurooppa on oppinut ihailemaan ja arvostamaan. Siihen aikaan kun kuninkaat ja kuninkaiden käsikassarat ruhtinas Metternichistä alkaen leimasivat tasavallan vasemmistohörhöjen utopiaksi, eurooppalaiset demokraatit saattoivat aina osoittaa voitonriemuisina USA:ta ja huutaa: katsokaa, noillakin on sellainen, ja se toimii! Normandiassa maihin nousseet amerikkalaisjoukot olivat kiistatta maailman tieteellisesti ja moraalisesti korkeatasoisimman maan lähettiläitä tuomassa valoa Euroopan kansoille, jotka pimeässä vaelsivat.

Tämän ei tietenkään ole tarkoitus kyseenalaistaa USA:n omia yhteiskunnallisia ongelmia. Stephen Vincent Benét kirjoitti hieman ennen toisen maailmansodan aikana tapahtunutta kuolemaansa runon, jossa hän kuvasi USA:ta vääryyttä ja vainoja pakenevien eurooppalaisten viimeisenä turvapaikkana. Runossa hän korosti, ettei hänen tarkoituksensa ollut unohtaa ”toista puolta”, intiaanien ja mustien kokemaa sortoa - ”haluan vain sanoa, että me yritämme parastamme.”

Nyttemmin emme enää luota siihen, että Yhdysvallat yrittäisi parastaan, vaan se on tieten tahtoen siirtymässä huonompaan suuntaan, varsinkin tiedettä ajatellen. Fundamentalistit ja oikeisto voivat nykyään asustaa kokonaan omassa mediamaailmassaan, jossa toista mieltä olevat - eikä tämä tarkoita ruostunutta posetiiviaan vääntävää Chomskya, vaan esimerkiksi American Prospectin kaltaisen lehden kirjoittajia - leimataan rutiininomaisesti maanpettureiksi ja ”liberaali” tarkoittaa samaa kuin ”kommunisti” McCarthyn viisikymmenluvulla. McCarthy itse on tuossa maailmassa jo aikapäiviä sitten rehabilitoitu kansallissankariksi. Jenkkiuskovaisilla on tunnetusti myös omia ideologisesti yhdenmukaistettuja yliopistojaan, joissa ei taatusti opeteta mitään tieteellistä skeptisyyttä. Sellaisessa miljöössä on mahdollista syntyä, kasvaa ja varttua aikuiseksi joutumatta kertaakaan kyseenalaistamaan sen lukkoonlyötyjä totuuksia.

Jotain samankaltaista tapahtui islamilaisessa maailmassa kulta-aikojen mentyä ohi: tiede ja kulttuuri taantuivat uskonnon noustessa etualalle. Meillä monet ”poliittisen korrektiuden” vastustajat kiistävät muslimien koskaan olleenkaan erityisen edistyneitä, ja lieneekin niin, että lännessä unohtuneen hellenistisen tieteen ja insinööritaidon saavutukset pääsivät juurtumaan muslimimaailmaan pikemminkin islamista huolimatta kuin sen ansiosta. (Siltä varalta että jollakulla ovat termit sekaisin: hellenismi ei tarkoita muinaisen Kreikan kulttuuria, vaan Aleksanteri Suuren armeijoiden jalanjäljissä syntynyttä kreikkalais-itämaista sekakulttuuria.)

Oma uskomukseni - joka voi toki olla hyvinkin virheellinen, kuten popularisoituja esityksiä lukevilla harrastelijoilla yleensäkin, minähän en vielä osaa esimerkiksi arabiaa - on se, että siinä vaiheessa kun muslimien valloitusarmeijat ottivat haltuunsa hellenistisen kulttuurin omaksuneet itämaat, islam oli vielä intellektuaalisesti ja teologisesti liian kehittymätön vastustaakseen hellenistisen kulttuurin rikkautta. Sitten kun systemaattinen teologia oli kehittynyt kyllin pitkälle noustakseen rationaalisen hellenistisen luonnon- ja insinööritieteen kanssa kilpailevaksi intellektualismin muodoksi, ajat muuttuivat: koska mullaheja alettiin arvostaa enemmän kuin insinöörejä ja luonnontieteilijöitä, lahjakkaat nuorukaiset valuivat teknillisen korkeakoulun puolelta teologiseen tiedekuntaan.

Tämä johti sitten nykytilanteeseen, jota voidaan havainnollistaa vaikkapa tähtitieteen avulla. Minulla on koneellani planetaario-ohjelma, jonka avulla pääsee tarkastelemaan niin tähtitaivasta kuin maailman tähtitieteellisten observatorioiden karttaa. Tähtitaivas on täynnä arabialaisnimisiä tähtiä, mutta tähtitieteellisten tutkimuslaitosten kartalla Lähi-itä on jokseenkin pimeää aluetta, toki Israelia lukuunottamatta. Tämä kertoo kaiken tarvittavan. Pitkälle maallistunut kaupunkikulttuuri insinööritaitoineen ja eksakteine tieteineen hävisi jäljettömiin, eikä sen perinteistä ole tänään jäljellä yhtikäs mitään. Jopa ne pyssyt ja räjähteet, joilla muslimit lahtaavat milloin toisiaan, milloin vääräuskoisia (yleensä toisiaan), ovat länsimaista tuontitavaraa tai Neuvostoliiton ylijäämävarastoa.

Yhdysvalloissa puolet kansasta on voimakkaan uskonnollisia ja vastaanottavaisia sellaiselle ajattelulle, joka torjuu tieteen kokonaan saatanallisena viettelyksenä. Demokratiakaan ei ole amerikkalaisille fundamentalisteille mitenkään itsestään selvä arvo. Se on tunnettua, että maassa on uusnatsistisia ns. identiteettikristittyjä ryhmittymiä, joille valkoinen rotutietoisuus ja kristinusko ovat yhtä, mutta näiden höyrypäisten pikkuporukoiden takia on turha kenenkään menettää yöuniaan. Huomattavasti lähempänä valtavirtaa on ns. dominionismi, syntyjään amerikanarmenialaisen Rousas John Rushdoonyn perustama suuntaus, joka yhdistää fundamentalistisen uskonnollisuuden, laissez faire -henkisen talouspolitiikan ja pyrkimyksen teokratiaan: Rushdoony piti kristinuskoa ja demokratiaa yhteensovittamattomina. Dominionismi soveltuisi erinomaisesti yhdistämään Yhdysvaltain fundamentalistit ja liikemiesoikeiston yhden ja saman lipun alle - ja silloin maailmaa johtaisi tieteen ja demokratian vastaiseen totalitarismiin sitoutunut suurvalta. Tämä on se, mitä me pelkäämme, ei jokin epämääräinen ”amerikkalainen imperialismi”.

Panu Höglund

1.

”Aikamme tuhoisimman epidemian parantamiselle olisi siis avautumassa mahdollisuus - mutta Yhdysvalloissa on yhä enemmän sananvaltaa sellaisella fundamentalismilla, jonka näkökulmasta immuunikadon parantaminen on maailmallista turhuutta, koska Herra joka tapauksessa tempaisee lähiaikoina omansa ylös seuraansa ja jättää meidät vääräuskoiset tänne räytymään ilmestyskirjassa ennustetuissa maailmankatastrofeissa.”

Ei hyvänen aika. Et voi tosiassasi luulla, että tällaisia päätöksiä tehdessä vaikuttaisivat mainitsemasi laiset asiat. Nehän vedetään vasta jälkeenpäin pöytälaatikosta lehdistölle annettavaksi. Ihan muut asiat ne on jotka vaikuttavat.

2.

Itse olen saanut käsityksen, että kantasolututkimusta karsastetaan ennen kaikkea siksi, että se luo edellytykset ihmisen kloonaamiselle.

3.

”Ei hyvänen aika. Et voi tosiassasi luulla, että tällaisia päätöksiä tehdessä vaikuttaisivat mainitsemasi laiset asiat.”

Pari vuotta sitten en olisi luullut. Nykyisin alan jo uskoa, että asia on juuri noin.

4.

”Vasta viime vuosisadan aikana on syntynyt sellainen uskonnollinen ajattelutapa, joka vaatii, että myytin totuutta on kaikilla tasoilla julistettava ainoana totuutena.”

Tämä on tietenkin luonteva vastaus valistusvallankumouksellisten vaatimukseen 'tieteellistää' maailma – eli fyysisesti hävittää vallitsevien myyttien merkit ja rakentaa tilalle tieteen mytologia. Fundamentalistinen ja valistuksen pseudotieteellinen maailmankuva taitavat olla kasvaneet käsi kädessä, kauniin vuorottaisen väkivallan tuloksena.

Dominionismin käsite oli jäänyt minulle epäselväksi. Kiitos kiinnostavasta näkökulmasta.

5.

Tieteen kannalta on onnekasta, että jos dystopia USA:n tieteen alamäestä osoittautuu todeksi, niin Itä-Aasiasta löytyy soihdunkantajia ainakin luonnontieteen ja teknologian alalla. Kiinassa valmistuu 600 000 insinööriä joka vuosi. Koulutustaso on lisäksi nousussa myös latinalaisessa Amerikassa ja muualla Aasiassa. Afrikan väkiluku on miljardi, joten sielläkin on potentiaalisesti kymmeniä miljoonia jalkamiehiä tieteen ja tekniikan sotajoukkoihin. (Afrikkalainen mentaliteetti on siitä mielenkiintoinen, että akateemisesti koulutetutkin sikäläiset ovat elätellä käsittämätöntä taikauskoa tieteellisen maailmankuvan rinnalla. Viittaan tässä Theodore Dalrymplen kirjoitukseen _After Empire_. Googlettakaa ja etsikää kirjoituksesta hakusanalla ”satellite pictures”.)

6.

”Tämä on tietenkin luonteva vastaus valistusvallankumouksellisten vaatimukseen 'tieteellistää' maailma – eli fyysisesti hävittää vallitsevien myyttien merkit ja rakentaa tilalle tieteen mytologia. ”

Näin juuri.

7.

Alkoiperäisten kantasolujen käytöstä vielä sanoisin, että liittovaltiohan ei luullakseni voi kieltää sitä tai estää kokonaan edes julkista rahoitusta vaan pelkästään estää liittovaltion rahoituksen, mikä toki on merkittävä seikka perustutkimuksen kannalta. Esimerkiksi Kalifornian osavaltio päätti pari vuotta sitten rahoittaa alkioperäisten kantasolujen tutkimusta kolmella miljardilla dollarilla. Republikaaninen kuvernööri Schwarzenegger tuki kantasoluhanketta (googlettamalla Isoo-Arskan kantasolukannanotoista löytyy lisää).

Kuten tiedämme, Kalifornia kuuluu nykyään vahvasti sinisten valtioiden joukkoon. Presidentinvaaleissa Kalifornia kuuluu nykyään tiukasti demokraattien tukialueisiin toisin kuin takavuosikymmeninä. Syynä ovat Steve Sailerin analyysien mukaan perinteisesti demokraatteja äänestävien siirtolaisten massiivinen virta Kaliforniaan. Republikaaneja äänestävä keskiluokka on viime aikoina paennut asuntojen kallistumista itään Utahiin ja Nevadaan. Sillä tavalla se demografia vaikuttaa äänestystuloksiin eikä noiden trendien heikkenemisestä näy merkkiäkään.

8.

”Sillä tavalla se demografia vaikuttaa äänestystuloksiin eikä noiden trendien heikkenemisestä näy merkkiäkään.”

Kumpaa puoluetta se Arska taas edustikaan?

9.

”Kumpaa puoluetta se Arska taas edustikaan?”

Kumman ehdokkaan puolella se Kalifornia taas olikaan presidentinvaaleissa? Kuten tästä kantasoluasiasta huomaamme, Arska ei kuulu ainakaan republikaanien uskonnolliseen siipeen. Pointti: takavuosikymmeninä republikaaninen Kalifornia on muuttumassa demokraattisemmaksi.

10.

”Tieteen kannalta on onnekasta, että jos dystopia USA:n tieteen alamäestä osoittautuu todeksi, niin Itä-Aasiasta löytyy soihdunkantajia ainakin luonnontieteen ja teknologian alalla. Kiinassa valmistuu 600 000 insinööriä joka vuosi. Koulutustaso on lisäksi nousussa myös latinalaisessa Amerikassa ja muualla Aasiassa.”

Niinpä, mutta vaikka tiede rappeutuisi, kestää jonkin aikaa, ennen kuin ydinasearsenaalit ruostuvat puhki. Jos USA:ssa hallitsee maailmanpoliisimentaliteetin ja tiedettä vihaavan kristillisyyden epäpyhä allianssi, joka pitää Eurooppaa kristinuskolle selkänsä kääntäneenä, sikiävien vääräuskoisten muslimilaumojen haltuun ottamana, kuolevana, sosialistisena maanosana (kaikki nämä elementit ovat läsnä esimerkiksi Foxin raportoinnissa) ja katsoo tekevänsä Herran laupeudentyötä vapauttamalla meidät ydinaseillaan kuolemaa pahemmasta kohtalostamme, emmekö me silloin ole aika pahasti kusessa?

11.

Tässä on muuten vähän yksityiskohtaisempaa analyysiä Kalifornian poliittisen kentän muutoksista viimeisen neljän vuosikymmenen ajalta:

http://www.amconmag.com/2006/2006_05_08/cover.html

”Niinpä, mutta vaikka tiede rappeutuisi, kestää jonkin aikaa, ennen kuin ydinasearsenaalit ruostuvat puhki. Jos USA:ssa hallitsee maailmanpoliisimentaliteetin ja tiedettä vihaavan kristillisyyden epäpyhä allianssi, joka pitää Eurooppaa kristinuskolle selkänsä kääntäneenä, sikiävien vääräuskoisten muslimilaumojen haltuun ottamana, kuolevana, sosialistisena maanosana (kaikki nämä elementit ovat läsnä esimerkiksi Foxin raportoinnissa) ja katsoo tekevänsä Herran laupeudentyötä vapauttamalla meidät ydinaseillaan kuolemaa pahemmasta kohtalostamme, emmekö me silloin ole aika pahasti kusessa?”

Britannialla ja Ranskalla on ydinasearsenaali. Mikä tahansa valtakunta tekisi itsemurhan ydinpommittamalla EU:ta.

12.

”Mikä tahansa valtakunta tekisi itsemurhan ydinpommittamalla EU:ta.”

Kiihkouskovaiset eivät pelkää kuolla ydinsodassa, koska he katsovat pääsevänsä sillä tavalla suoraan paratiisiin.

13.

Uskoisin, että Jenkeissä vallitsee erimielisyyttä lähinnä siitä, kuka geeniteknologialla pääsee ensimmäiseksi leikkimään. Kun voimasuhteet ovat vakiintuneet, yläluokka voi tehdä ihan mitä mielii.

Kukaan muu ei ilmeisesti uskaltanut ottaa tätä näkökulmaa esille. Miettikääs, jos viitsitte vielä sitä, mitä tapahtui USA: aikoinaan vetäydyttyä Euroopan politiikasta: Alkoi tapahtua hirveitä. Myös tieteestä vetäytyminen antaa joillekin tahoille vapaat kädet.

14.

Niin. Kantasolututkimustahan ei ole kielletty Yhdysvalloissa. Se mikä on kielletty, on liittovaltion rahoituksen saaminen siihen. Näin ihan fiilispohjalta ajattelisin, että jos näin on, niin osavaltiot voisivat sitten oman harkintansa mukaan rahoittaa tutkimuksia. Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon liittovaltion rahoituksen puute oikeasti tuollaisiin tutkimuksiin vaikuttaa.

15.

”Kantasolututkimustahan ei ole kielletty Yhdysvalloissa. Se mikä on kielletty, on liittovaltion rahoituksen saaminen siihen. Näin ihan fiilispohjalta ajattelisin, että jos näin on, niin osavaltiot voisivat sitten oman harkintansa mukaan rahoittaa tutkimuksia.”

Jos niillä on halua ja resursseja (varsinkin kun oikeistolaisen veropopulismin vahvistuminen leikkaa käsittääkseni verotuloja osavaltiotasollakin). Tässä on nyt kyse siitä, että liittovaltio estää tai häiritsee puhtaasti uskovaiselta fiilispohjalta tutkimuksia, joilla olisi erittäin paljon merkitystä lääketieteen tulevaisuudelle. Se, että juuri tämäntyyppistä tutkimusta - jonka hyödyllisyyttä on mahdoton kiistää kyynisimmänkään laskutikkumiehen - pyritään ideologisilla syillä estämään, on oikeasti pelottava päänavaus.

16.

”Kiihkouskovaiset eivät pelkää kuolla ydinsodassa, koska he katsovat pääsevänsä sillä tavalla suoraan paratiisiin.”

Pitää paikkansa, mutta suhtaudun skeptisesti ajatukseen, että tuon asteisesti kiihkouskovaiset olisivat edes raamattuvyöhykkeellä lähelläkään määräävässä asemassa. Toisin sanoen en usko sellaiseen näkemykseen, että heitä pitäisi oikeasti pelätä ennen kuin asia todistetaan esimerkiksi mielipidemittauksin. En tietenkään kiistä kyseisen alakulttuurin olemassaoloa, mutta kvantitatiivista näkökulmaa ei pidä unohtaa.

17.

”Jos USA:ssa hallitsee maailmanpoliisimentaliteetin ja tiedettä vihaavan kristillisyyden epäpyhä allianssi, joka pitää Eurooppaa kristinuskolle selkänsä kääntäneenä, sikiävien vääräuskoisten muslimilaumojen haltuun ottamana, kuolevana, sosialistisena maanosana”

Olet siis huomannut em. narratiivin, hyvä. ”Eurabia”-sanaa toistellaan tietyissä piireissä kuin maagista mantraa. Amerikkalainen näkökulma on usein hyvin hämmentävä. Konservatiivi pitää Demokraatteja kommareina, bensan hintaa yhdysvalloissa lähes sietämättönä ja ja verotusta hirviömäisen korkeana. Näin ollen Euroopassa vallassa ovat stalinistit tai punakhmerit, verotus estää totaalisesti kaiken liiketoiminnan ja polttomoottoriin ei ole varaa kellään.

18.

Tuossa on linkki epäilijöille:

http://www.theocracywatch.org/

Eurabia-hysteerikoilta jää huomaamatta, että siinä missä Euroopan arabisiirtolaiset kykenevät ”kalifaatin perustamisen” sijasta vain öyhöttämään slummeissa, posauttelemaan pommeja ja ulisemaan rukoushuoneissa, Jenkkilässä paikalliset fundikset etenevät määrätietoisesti ja pitkän tähtäimen strategialla pitämättä itsestään meteliä.

19.

””Eurabia”-sanaa toistellaan tietyissä piireissä kuin maagista mantraa.”

Kyllähän sitä toistelevat tietyt ryhmät meilläkin, onnellisen tietämättöminä siitä, kenen asioilla juoksevat.

20.

”Afrikan väkiluku on miljardi, joten sielläkin on potentiaalisesti kymmeniä miljoonia jalkamiehiä tieteen ja tekniikan sotajoukkoihin.”

Enpä usko, että afrikkalaisten keskimääräinen älyllinen lahjakkuus riittää moiseen. Ehkä afroista voi tulla labra-avustajia tai he voivat viihdyttää valkoisia, vaaleanruskeita ja keltaisia tiedemiehiä loistavalla rytmitajullaan. Ei yönmustia ystäviämme silti tulla koskaan näkemään ihan oikean, kiintiöttömän tiedemaailman kovimmalla huipulla. Koska en ole mikään rasisti, toivon olevani väärässä.

21.

” Eurabia-hysteerikoilta jää huomaamatta, että siinä missä Euroopan arabisiirtolaiset kykenevät ”kalifaatin perustamisen” sijasta vain öyhöttämään slummeissa, posauttelemaan pommeja ja ulisemaan rukoushuoneissa, Jenkkilässä paikalliset fundikset etenevät määrätietoisesti ja pitkän tähtäimen strategialla pitämättä itsestään meteliä.”

Ensinnäkin, jessefundamentalismi ja muslimifundamentalismi ovat kaksi eri asiaa, ikäviä toki molemmat. Toiseksi, mitä enemmän tänne tulee arabisiirtolaisia lisääntymään turbovauhdilla, sitä nopeammin heistä tulee merkittävä poliittinen voima. Suosittelen tutustumaan demografisiin ennusteisiin. Ne ovat puhdasta matematiikkaa, eivät mitään hysteriaa. Jos maahanmuuttoa ei kiristetä, kantaväestö jää vähemmistöksi useissa Euroopan kaupungeissa ja pidemmällä tähtäimellä myös valtioissa. Edelleen matematiikkaa, ei timosoinismia.


”””Eurabia”-sanaa toistellaan tietyissä piireissä kuin maagista mantraa.”

Kyllähän sitä toistelevat tietyt ryhmät meilläkin, onnellisen tietämättöminä siitä, kenen asioilla juoksevat.”

Faktat ja uhkat ovat todellisia riippumatta siitä, ketkä ne ovat ensimmäisinä ”huomanneet” tai ketkä niistä tällä hetkellä vaahtoavat. Jos rasistisen ja tyhmän ”ne tulee ja vie meidän naiset”-juntin suvaitsemattomuudesta kumpuava ennakkoluulo osoittautuu todeksi (en väitä että näin on käynyt), niin sitten se myös on sitä. Tosiasiat kannattaa aina myöntää mahdollisimman pian. Jos tosiasiat jätetään myöntämättä siksi, ettei vahingossakaan ilahdutettaisi nassea, niin juuri SILLOIN annetaan mielestäni sitä valtaa ja huomiota nasselle. Fiksu ihminen ei aseta humaaneille arvoilleen ehdoiksi mitään yksittäisiä faktaoletuksia, varsinkaan tieteellisiä (”kaikki ihmiset ovat keskimäärin yhtä älykkäitä” tms), koska tällöin arvot kumoutuvat heti jos faktat joskus paljastuvatkin toisenlaisiksi kuin on oletettu.

22.

”Enpä usko, että afrikkalaisten keskimääräinen älyllinen lahjakkuus riittää moiseen.”

Ei keskimääräinen riitäkään, eikä muuten riitä minkään muunkaan ihmisryhmän keskimääräinen älyllinen lahjakkuus.

”Ehkä afroista voi tulla labra-avustajia tai he voivat viihdyttää valkoisia, vaaleanruskeita ja keltaisia tiedemiehiä loistavalla rytmitajullaan. Ei yönmustia ystäviämme silti tulla koskaan näkemään ihan oikean, kiintiöttömän tiedemaailman kovimmalla huipulla. Koska en ole mikään rasisti, toivon olevani väärässä.”

Nythän on niin, että kannattaa ottaa huomioon hajonta. Jos nyt oletetaan, että mustien afrikkalaisten keskimäärinen älyllinen lahjakkuus on vaikkapa keskihajonnan verran eurooppalaisten alapuolella, niin se tarkoittaa vain, että heidän joukossaan tieteelliseen työhön kykeneviä on suhteellisesti vähemmän kuin eurooppalaisissa, ei sitä, etteikö tällaisia henkilöitä olisi ollenkaan. Oletetaanpa, että kuudesosa eurooppalaisista olisi älynlahjojensa puolesta kykenevä itsenäiseen ja nykystandardit täyttävään tieteelliseen julkaisutoimintaan. Olettaen lisäksi, että molemmissa ryhmissä älynlahjojen keskihajonta olisi yhtäsuuri, silloin vastaava osuus mustista afrikkalaisista olisi kaksi prosenttia. Yllämainituista oletuksista seuraa, että kyseessä on kymmenien miljoonien ihmisten suuruinen joukko, joka edustaa valtavaa käyttämätöntä älyllistä potentiaalia.

23.

”Eurabia-hysteerikoilta jää huomaamatta, että siinä missä Euroopan arabisiirtolaiset kykenevät ”kalifaatin perustamisen” sijasta vain öyhöttämään slummeissa, posauttelemaan pommeja ja ulisemaan rukoushuoneissa,”

Minä en pitäisi Euroopan arabi- tai muslimisiirtolaisia pelkkinä poliittiseen järjestäytymiseen kykenemättöminä vähämielisinä ali-ihmisinä. (Tulee mieleen Kokkarisen mainitsema vertaus metsästäjästä, jäniksistä ja sokeudesta vuorille sellaisista puheista, etteivät arabit _kykenisi_ muuhun kuin järjettömään slummeissa rähinöimiseen, pommien posauttelemiseen ja rukoushuoneissa ulisemiseen.) Todellisuus osoittaa, ettei ole syytäkään, ei edes, vaikka puhutaan poliittisesta organisoitumisesta Euroopassakin. Juurihan tuossa 70 000 -jäseninen ruotsalainen muslimijärjestö vaati erillistä muslimeja koskevaa uskonnollisperäistä lainsäädäntöä. Toki tuo ehdotus meni nurin. Mutta olisiko se otettu vakavammin, jos kyseisessä järjestössä olisi ollut 700 000 eikä 70 000 jäsentä?

24.

Luin sen TheocracyWatch -sivuston. Kieltämättä fundamentalistikristityillä on nykyään paljon valtaa USA:ssa, kieltämättä heidän tavoitteensa ovat demokratianvastaisia ja kieltämättä kehityksestä on syytä olla huolissaan. Tuolla sivustolta tulee kuitenkin lukuisten esimerkkien kautta ilmi, että teokraattisten fundamentalistien suurin valtti on heidän kilpailevia ryhmiä paljon huolellisempi järjestäytymisensä ja heidän toimintansa suunnitelmallisuus. Yhtenä keskeisistä strategioista republikaanipuolueen haltuunotossa mainittiin valtakunnallisesti koordinoitu puolueen paikalliselimien valtaaminen sitkeillä filibuster- yms. taktiikoilla. Paikalliselinten haltuunotto taas antaa oivalliset mahdollisuudet vaikuttaa määräävästi ehdokasasetteluun vaaleissa, joissa ratkaistaan tärkeitä poliittisia virkoja niin osavaltio- kuin liittovaltion tasolla.

Sivustolta välittyvä yleiskuva on, että hyvin päättäväinen vähemmistö on onnistunut kaappaamaan itselleen määräävän aseman republikaanipuolueessa ja todetaan, että monet perinteiset republikaanit ja -kristityt oikeistolaiset eivät kannata fundamentalistikristittyä oikeistoa. Minusta on hiukan asiatonta tehdä tästä sellainen johtopäätös, että koko Yhdysvallat alkaa kuulua jo eri arvoyhteisöön kuin Eurooppa. Mikäli TW:n antama vaikutelma teokraattien vallan perustumisesta erittäin taitavaan poliittiseen manipulaatioon pitää paikkansa, se merkitsee sitä, että potentiaalia suunnanmuutokseen on Yhdysvalloissa paljon - ja eri osavaltioissa erittäin vaihtelevissa määrin.

25.

Olen pyöritellyt mielessäni Länsiteokraattien ja musilimiteokraattien eroja politiikassa ja teoissa ja ratkaiseva ero on Izz ad-Din al-Qassamin prikaatia(Hamas), Badr- prikaatia (SCIRI) ja Al-Muqawama al-Islamiyya:aa (Hizbollah) vastaavien joukkojen (lyhyesti sanottuna puoluearmeijoiden) puuttuminen.

Wahhabismin perustaja Muhammad ibn Abd al Wahhab eli muuten 1703–1792, joten muslimifundamentalismi on käsittääkseni vain sata vuotta vanhempaa kuin kristillinen.

Mitä tulee moderniin islamismiin, olen samaa mieltä Power of nightmares-dokumentin kanssa: Muslimiveljeskunnat ovat pyrkineet valtaan terrorismin avulla useita kertoja arabimaissa mutta kaikki yritykset olivat verisiä epäonnistumisia.

26.

”Sivustolta välittyvä yleiskuva on, että hyvin päättäväinen vähemmistö on onnistunut kaappaamaan itselleen määräävän aseman republikaanipuolueessa ja todetaan, että monet perinteiset republikaanit ja -kristityt oikeistolaiset eivät kannata fundamentalistikristittyä oikeistoa.”

Yhdysvalloissa on paljon vaaleja (syyttäjän, sheriffin, pormestarin, kuvernöörin,puolueiden,piirikunnan, osavaltion,valtakunnan) ja pieni äänestysprosentti.Se kasvattaa yhtenäisesti äänestävien, vahvasti sitoutuneiden blokkien vaikutusvaltaa. Oman puolueen fanaatikon edessä maltilliset antavat yhtenäisyyden nimissä periksi. Esimerkiksi 80-luvulla Republikaaniedustaja yritti pitää puoluekokouksessa ”Valtio pois lompakolta ja makuuhuoneesta”-puhetta ja sai niskaansa buuauskonsertin. Maltilliset voidaan vaientaa ilman ehdotonta enemmistöä.

27.

”Olen pyöritellyt mielessäni Länsiteokraattien ja musilimiteokraattien eroja politiikassa ja teoissa ja ratkaiseva ero on Izz ad-Din al-Qassamin prikaatia(Hamas), Badr- prikaatia (SCIRI) ja Al-Muqawama al-Islamiyya:aa (Hizbollah) vastaavien joukkojen (lyhyesti sanottuna puoluearmeijoiden) puuttuminen.”

Sehän on luonnollista, koska länsimaissa on rauhallisemmat ja järjestäytyneemmät olosuhteet kuin suuressa osassa islamilaista maailmaa.

”Wahhabismin perustaja Muhammad ibn Abd al Wahhab eli muuten 1703–1792, joten muslimifundamentalismi on käsittääkseni vain sata vuotta vanhempaa kuin kristillinen.”

Mahtoiko al-Wahhab liikkeineen olla muslimifundamentalismin perustaja. Wahhabin päiviin mennessä islam oli ollut jo vuosisatoja teologisesti hyvin kypsä ja kristinuskoon verrattuna ristiriidaton olennaisilta osin. Islamissa ei ole alunperinkään ollut minkäänlaista maallisen ja uskonnollisen vallan erottelua, kuten kristinuskossa pakostakin oli ennen kuin siitä tuli Rooman valtionuskonto.

”Mitä tulee moderniin islamismiin, olen samaa mieltä Power of nightmares-dokumentin kanssa: Muslimiveljeskunnat ovat pyrkineet valtaan terrorismin avulla useita kertoja arabimaissa mutta kaikki yritykset olivat verisiä epäonnistumisia.”

Iranissa vallankumous onnistui. Saudi-Arabiassa muslimifundamentalismi on ainoa sallittu ideologia. Marokossa luemma yliopistolaitos alkaa olla islamistien käsissä. Malesiassa maan sekuläärin perustuslain antamia oikeuksia on pyritty kaventamaan vähin erin. Afganistanissa fundamentalistit ovat hivuttautumassa takaisin valtaan. Saudien valtavista öljytuloista ohjautuu isoja rahoja fundamentalistisille koraanikouluille ja moskeijoille joka puolella maailmaa. Myös Yhdysvaltojen johtoon Saudi-Arabian eliitillä on epäilyttävässä määrin vaikutusvaltaa. Ylipäätään koko USA:n talouselämään ohjautuu takaisin niin suuria määriä öljyntuottajien dollareita, ettei heillä voi olla olematta suurta vaikutusvaltaa.

28.

”Sehän on luonnollista, koska länsimaissa on rauhallisemmat ja järjestäytyneemmät olosuhteet kuin suuressa osassa islamilaista maailmaa.”

Tai sitten sinulla menevät syy-seuraus-suhteet sekaisin :)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös