Plaza

Aihealueet: Yhteiskunta, Kulttuuri, Politiikka, Maailmanpolitiikka

Yhdysvallat, globalisaatio, evoluutio, runot, darwinismi, kieltolait, juntit, kristityt, rokki

Tänä iltana telkkarista näkyy tulevan - tai tulleen - ohjelma amerikkalaisesta uskonnollisuudesta. Kun rohkenin tuossa joitakin viikkoja sitten epäillä, kuulummeko me suomalaiset, ja eurooppalaiset yleensä, pohjimmiltamme samaan arvoyhteisöön Yhdysvaltain kanssa, muuan kommentoijani heitti, että tällaiset epäilykset kyllä väistyvät kunhan nykyinen presidentti lähtee Valkoisesta talosta ja tilalle saadaan demokraatti. Valitettavasti tällä hetkellä demokraatin nouseminen Yhdysvaltain presidentiksi vaikuttaa hyvin epävarmalta, ja yhtä kyseenalaista on, muuttaisiko moinen mitään. Meidän ja Yhdysvaltain välillä ammottaa tällä hetkellä niin suuri kuilu, että täkäläiset valtavirran oikeistolaisetkin kutsuvat presidentti Bushia aivan rutiininomaisesti ”Bush II Tyhmemmäksi” tai jollain muulla latteahkolla, mutta osuvaksi mieltämällään pilkkanimellä; ja amerikkalainen uskonnollinen oikeisto, joka on avainasemassa tässä vastakkainasettelussa, saa Suomessa ymmärtämystä ja kannatusta vain selvästi marginaalisilta piireiltä.

Amerikkalainen ääriuskovaisuus, se evoluution kieltävä, ei kuitenkaan mitenkään itsestään selvästi ole oikeistolaista. Äskeistä edeltävän vuosisadanvaihteen aikana Yhdysvaltain äänekkäin evoluutionkieltäjä oli William Jennings Bryan, kolminkertainen, mutta joka kerta häviölle jäänyt presidenttiehdokas, jolle darwinismin ja sosiaalidarwinismin vastustaminen oli sama asia. Antidarwinismi oli osa hänen sosiaalista evankeliumiaan: kristillinen lähimmäisenrakkaus oli parempi vaihtoehto kuin darwinistiseen ajatteluun hänen käsityksensä mukaan erottamattomasti kuulunut viha ja halveksunta heikkoja kohtaan. Hän kampanjoi myös mm. imperialismia ja kapitalismia vastaan ja kelpaisi monienkin mielipiteidensä puolesta erinomaisesti keulakuvaksi nykyiselle globalisaatiota vastaan marssivalle vasemmistolle, jollei olisi ollut myös tiukka kieltolain kannattaja. Ja kieltolakihan - puuhhh - on syvältä ja - puuhhh - poikittain, tietää antiglobalistien kannabissätkäpiiri.

Aikansa konservatiiveille Bryan oli populistinen mörkö, kun taas maakansa rakasti häntä. Yksi amerikkalaisen sanataiteen hienoimmista saavutuksista on Vachel Lindsayn runo Bryan, Bryan, Bryan, Bryan, jossa Lindsay muistelee kuusitoistavuotiaana kokemaansa Bryanin presidentinvaalikampanjaa. Runossa korostuu vastakkainasettelu rikkaan ja piittaamattoman suurkaupunkiyläluokan ja oikeutta ja parempaa elämää vaativien syrjäseudun junttien välillä.

Bryanin perintö on sittemmin vaikuttanut monellakin tavalla amerikkalaisessa politiikassa, ja miksei meilläkin. Kuusikymmenlukulaisuuden myötä yleistynyt keskiluokan nuorten refleksi ottaa kantaa kaikkien hyvien asioiden puolesta palautuu pohjimmiltaan Bryaniin, joka oli Yhdysvalloissa ensimmäinen kantaaottava julkkispoliitikko. Toisaalta Bryanin käsitys evoluutiosta moraalin tuhoajana on jäänyt elämään amerikkalaisessa uskonnollisessa oikeistossa. Vasemmistoöyhöttäjät hassispusseineen ja Darwinia kiroavat ”punaisen” Amerikan kristityt ovat viime kädessä kummatkin Bryanin lapsia. Tämä on paradoksaalista jos mikä.

Jos Bryan palaisi keskuuteemme tänään, hän vastustaisi varmasti globalisaatiota, jos kohta paheksuisikin yleistä tapojen höltymistä. Mutta amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston liittoutumista rahaoikeiston kanssa hän epäilemättä kauhistelisi vielä enemmän, sillä hän jos kuka ymmärtäisi, että George Bushin kaltainen rahamies käyttää vain kyynisesti hyväkseen punaisten valtioiden vähäväkisiä. Uskonnollinen oikeisto äänestää kuitenkin arvojensa mukaan, siis kristillissiveellisyyden ja evoluutionvastaisuuden, ja näitä arvoja heille markkinoi rahamiesten puolue - republikaanit. Ne ovat Bryaninkin kannattamia arvoja, ja nykyään Bryan muistetaankin ennen kaikkea ns. Scopes-oikeudenkäynnistä, jossa oli kyse oikeudesta opettaa darwinismia koulussa. Hän oli tietenkin tätä vastustaneen osapuolen asianajaja.

Yhdysvaltain uskonnollinen junttioikeisto on vanginnut itsensä jatkuvan kurjistumisen oravanpyörään, joka samalla toimii rahaoikeiston poliittisena sampona. Uskonnolliset amerikkalaiset näkevät vihollisinaan tiedotusvälineiden liberaalit, jotka turmelevat heidän lapsensa pornolla, huumeilla, rokilla, noituudella, homoudella, Darwinilla ja ateismilla; koulutustakaan he eivät varsinaisesti arvosta - paitsi taattujen jumalaapelkääväisten oppilaitosten antamaa - koska yliopistokampukset ovat täynnä jos jonkinlaista kommaria ja femakkoa ja homonvapauttajaa. Niinpä he antavat äänensä republikaaneille, jotka tietävät hyvin, että epäkristillisen sisällön suodattaminen pois mediavirrasta ei tietenkään rajattoman sananvapauden maassa ole perustuslaillisesti mahdollista. Sitä vastoin raharepublikaanit kyllä hyödyntävät saamansa mandaatin säätämällä verotuksen mielensä mukaiseksi ja kurjistamalla siinä sivussa rappeutuvien, teollisuutensa menettäneiden pikkukaupunkien asemaa entisestään. Seuraus on, että väestö radikalisoituu yhä enemmän oikealle ja äänestää entistä raivokkaammin republikaaneja. Poliittinen ikiliikkuja on siis keksitty, ja se liikkuu amerikkalaisen rahaoikeiston haluamaan suuntaan.

Ei tämä porukka näillä näkymin ainakaan lähetä ketään uutta Bryania Valkoiseen taloon. Minkähänlainen mies heidän äänillään menee sinne Bush-dynastian nuoremman jälkeen?

Panu Höglund