Bimbo varapresidentiksi, pissistytär raskaana
5.9.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Politiikka, Maailmanpolitiikka
John McCain -parkaa tulee sääli. Hänen valitsemansa varapresidenttiehdokas on osoittautumassa Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan tähän asti suurimmaksi vitsiksi. Lehtitietojen mukaan McCain olisi halunnut parikseen jonkun asiallisella, pragmaattisella tavalla konservatiivisen miespoliitikon, mutta vallanhimosta seonneille oikeistokristityille hänen maltilliset valintansa eivät kelvanneet, joten piti saada joku jolla olisi sekä lavakarismaa että, heh, poliittisesti korrektit mielipiteet (ei aborttia, ei homoliittoja, ei esiaviollista seksiä, kyllä vapaa pyssynomistus- ja ammuskeluoikeus ja kyllä vapaa öljynporaamisoikeus Alaskassa). Sarah Palin tuntui sopivan kuin nyrkki silmään, mutta nyt tämän tätösen taustat ovat alkaneet selvitä, ja niistä on hyvää vauhtia hahmottumassa mehevä farssi.
Palin sinänsä ei ole mikään ihmeotus, riittäähän näitä: kauneuskilpailuissa pärjännyt bimbo, joka ei ilmeisesti ole koskaan kyseenalaistanut peräkylänsä konservatiivien itsestäänselvyyksiä. Käytännön politiikassaan Alaskan kuvernöörinä hän on vetänyt kotiinpäin ohjaamalla verovaroja kotikaupungilleen tavalla, jota McCain itse on moittinut. Kaikkein eniten hauskuutta on kuitenkin piisannut Palinin hullunkurisesta perheestä, varsinkin hänen tuskin täysi-ikäisestä tyttärestään Bristolista, joka on esiaviollisesti raskaana jollekin paikalliselle jääkiekkoöyhölle.
Bristolin ja hänen poikaystävänsä tapaus sinänsä on oikein mannaa kaikille meille markkina-arvoteoreetikoille. Tyttö on juuri samanlainen hormonikäyttöinen luojanluoma luontokappale kuin sen ikäiset pissikset yleensäkin, joten hän on tahdottomasti automaattiohjautunut punaniskaisella tyhmyydellään ja arvaamattomalla väkivaltaisuudellaan erityisesti kerskailevan lätkäjätkän syliin - häiskän, johon verrattuna Teemu Selänne on hienostunut intellektuelli. Siinä, että kristillissiveellisen kodin tytär antaa perhe-elämälle ja lapsille keskisormea heristävän lätkäöyhön pökkiä itsensä paksuksi, on samaa jylhyyttä kuin maailmankaikkeuden jykevissä, järkkymättömissä ja rikkumattomissa laeissa yleensäkin. Kuin television luontodokumentissa ikään eläin noudattaa vedettävän lelun täsmällisyydellä ja tahdottomuudella sitä yksinkertaista ohjelmaa, jonka Jumala eli evoluutio on siihen syöttänyt. Ja koska Bristol-ressu ei osannut lausua tekouskovaisten amerikkalaistyttöjen turvaloitsua - ”pimppaa en anna, mutta voit panna peppuun ja sen jälkeen otan sulta suihin” - uuden alaskalaisen alku päätyi uuniin kypsymään.
McCain tai hänen suhdetoimintakoneistonsa sentään älysi yrittää maalata tahran peittoon: nyt olemme jo nähneet hänen toivottavan nuorenparin - sekä pissiksen että retaleen - tervetulleeksi republikaanien puoluepäiville. Idea on ilmeinen: nuoresta parista leivotaan romanttista symbolia kansakunnan tulevaisuudelle ja heidän takapenkkipanonsa stilisoidaan Romeo ja Julia -rakkaudeksi, joka sulattaa teiniäitejä, au-äitejä ja yksinhuoltajia - ”sosiaalihuoltokuningattaria” - raivokkaasti vihaavien republikaanijäärien sydämet. Jääkiekkosankariamme saattaa kuitenkin kaiken tämän keskellä hieman potuttaa, että hänen on nyt pieni pakko mennä naimisiin hoitonsa kanssa. No, toivotaan että lätkäjermu tuosta ihmistyy ja ottaa isän vastuut ja velvollisuudet leveille jääkiekkoilijan harteilleen. Kyllähän monista uhoavista keskenkasvuisista testosteronipaukuista ennenkin on aikamiehiä lopulta tullut.
Jos nyt sitten puhutaan vaihteeksi vakavammin, tämäkin jupakka kertoo taas, miten elämälle vieras, tekopyhä ja älytön aate amerikkalainen uskonnollinen konservatismi on. Sinänsähän se ei varsinaisesti ole edes konservatismia, sillä ei amerikkalainen uskonnollissävytteinen oikeisto ole enää aikoihin ajanut konservatiivisia hyviä tapoja, konservatiivista laillisuushenkeä eikä paljon muutakaan konservatiivista. Karkea raakuus, kyyninen valehtelu, tappouhkauksia syytävät radioäänet ja niljakas vihjailu ovat sen poliittisessa keinovalikoimassa kärkisijoilla. ”Liberaalien” surmaamiseen kehottavat autonpuskuritarrat ja muu vastaava materiaali ovat amerikkalaisen ”sananvapauden” oloissa täysin laillisia, vaikka ne ovat jo nyt johtaneet terroriteon luonteisiin viharikoksiin.
Viimeksi Arkansasin osavaltion demokraattien puheenjohtaja murhattiin ”vaarallisena liberaalina”, ja sitä ennen erääseen vapaamielisyydestään tunnettuun unitaarikirkkoon Tennesseessä hyökännyt homoseksuaaleja ja ”liberaaleja” vihannut höyrypää ampui kaksi kirkon iäkästä jäsentä ja haavoitti useita muita. Molempien terroritekojen syylliset olivat yksittäisiä hulluja, mutta motiivit ja vaikuttimet tulivat suoraan rääväsuuoikeiston propagandasta. Koska terroristeilla ei ole organisatorisia yhteyksiä rääväsuuoikeistoon, vaan he toimivat yksin ja mielijohteesta, radiossa remuavia vihanlietsojia on mahdotonta saada juridiseen vastuuseen.
Amerikkalaisessa oikeistolaisuudessa on kyse ennen kaikkea iänikuisesti jatkuvasta reaktiosta kuusikymmenluvun kulttuurivallankumoukseen. Nimenomaan reaktiosta, ei älyllisesti itsenäisestä yrityksestä vastata ajan haasteisiin. Se ”liberalismi”, ”humanismi” ja ”radikalismi”, jota vastustetaan, ei ole muuta kuin itse itseään korville lyövä viholliskuva, koska pohjimmiltaan kyse on moniarvoisen yhteiskunnan vastustamisesta: liberaalissa länsimaassa kukaan tai mikään taho ei tietenkään johdonmukaisesti kannata kaikkia niitä asioita, joita amerikkalainen oikeisto niin inhoaa. Kun viholliskuva on sisäisesti ristiriitainen, myös oma ideologia on: niinpä päädytään ajamaan keskenään sovittamattomia asioita.
Tyypillistä on vaikkapa se, että vastustetaan hallituksen sekaantumista tavallisten ihmisten asioihin, kuten amerikkalaisen valtavirtaoikeistolaisen kuuluu. Hallituksenvastainen anarkismi on toki ollut amerikkalaisen poliittisen ajattelun kulmakiviä viimeistään Henry David Thoreaun ajoista saakka, ja vaikka siihen vedottaneen nykyisin eniten bisnesoikeistolaisella taholla, myös amerikkalaiset liberaalit ja vasemmistolaiset ovat saman hengen lapsia. Samanaikaisesti uskonnollinen oikeisto kiroaa joukkoviestinten seksi- ja väkivaltapitoista sisältöä ja vaatii sitä kuriin - mikä sinänsä ei tietenkään olisi mahdollista ilman valtion ankaraa sekaantumista sekä viihdeteollisuuden toimintaan että yksityisten ihmisten mediakulutustottumuksiin.
Amerikkalaisen oikeistokristityn mielestä tietenkään massaviihde ei ole seurausta markkinoiden vapaudesta tuottaa sitä mitä kansa haluaa. Kyse on liberaalien salaliitosta, joka silkkaa ilkeyttään tyrkyttää ala-arvoista viettiviihdettä turmelemaan hyvien ja kristittyjen vanhempien lapset. Hänen näkökulmastaan on toki aivan luonnollista käyttää valtion valtaa puolustamaan kansaa tällaista järjestäytynyttä sisäistä vihollista vastaan, aivan kuten on luonnollista käyttää sotilaallista voimaa ulkomailla Yhdysvaltain etujen ajamiseen.
Seksiasioissa amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston tekopyhyys, epäpragmaattisuus ja sisäinen ristiriitaisuus tietysti tulevat näkyviin kaikkein selkeimmin. Sekä aborttia, ehkäisyä että esiaviollista seksiä vastustetaan, ja lapset pidetään mahdollisuuksien mukaan tietämättöminä ja ”viattomina” näiden asioiden suhteen samalla kun perinteisiä sukupuolirooleja vaalitaan tietoisesti ja ideologisesti. Kun poika kasvatetaan punaniskaisuudellaan kehuvaksi machoksi niin että hän vetää turpaan kaikkia jotka tulevat pottuilemaan, pelaa jääkiekkoa ja tekee muutenkin miehisiä ja fyysisiä asioita, ja tyttö hartaaksi ja naiiviksi pikku päivänsäteeksi, joka laulaa virsiä kuorossa ja palvoo miehiä korkeampina olentoina, joita naisen on toteltava, miten luulette siinä käyvän, kun nämä kaksi päätyvät yhteen ja mies ottaa osansa kuten kunnon uros, joka ei ämmiä kumartele? Aivan oikein, lapsihan siinä siitetään.
Kas, esiaviollista seksiä voidaan kyllä ”paheksua” ja ”vastustaa” vaikka maailman tappiin, mutta jos pojista samalla kasvatetaan koviksia, jotka eivät häpeile miehisiä halujaan ja joiden mielestä olisi auttamattoman homoa olla kiltti, tyttöystävää seksiin pakottamaton pehmolässynynnerö, tämä paheksunta ja vastustus jää pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi; ja kun ehkäisyvalistus on kielletty, teiniäitejä tulee. Tehokas tapa estää nuoria päätymästä vanhemmiksi tahtomattaan on tietenkin kunnon seksuaali- ja ehkäisyvalistus - kun nuoria tarpeeksi paljon ja ronskisti pelotellaan raskausvaaralla ja sukupuolitaudilla, ne tuskin uskaltavat aloittaa seksihommia sittenkään kun ovat naimisiin päässeet, varsinkin kun puolet seksuaalivalistuksesta jopa meillä jumalattomassa kommarimaassa koostuu sen inttämisestä, miten tärkeää on osata kieltäytyä, jollei koe olevansa valmis yhdyntään. Tähän minulla on oma perstuntuma - seksivalistin itse itseni lääkärikirjaa lukemalla, ja poikuus meni kolmekymppisenä - ja myös tuoreimmat jenkkitutkimukset vahvistavat, että uskovaisten fundamentalistikotien tyttäriltä lähtee neitsyys keskimäärin aikaisemmin kuin jumalattomien liberaalien lapsilta. Mutta koska ideologinen puhtaus on amerikkalaiselle oikeistokristitylle - kuten totalitaristeille yleensäkin - tärkeämpää kuin käytännön tavoitteet, selvästi tehottomasta ja vastuuttomasta politiikasta ei tietenkään luovuta.
Juu, tiedänhän minä, että tämänhetkisten lehtitietojen mukaan Palin on saanut uskonnolliset piirit nyt ryhmittymään McCainin taakse, ja republikaanit räyhäävät jo juorulehdille siitä, miten epäreilua on, että juorulehdet heittävät lokaa Palinin niskaan tyttären ”raskauskriisin” vuoksi - se kuulemma on vyön alle lyömistä. No, amerikkalaisella oikeistolla ei luulisi olevan varaa syyttää ketään asiattomuuksista, mutta koska Palin edustaa puolueen moralistiskristillistä siipeä, ei ole mitenkään asiatonta käyttää tytärtä heittopussina häntä vastaan. Osoittaahan tämä avioton raskaus musertavasti, että hänen edustamansa periaatteet eivät käytännössä toimi edes hänen omassa perheessään.
Asiaa voi tietysti katsoa muiltakin kannoilta. Slate.com -nettilehdessä kolumnoineen Hanna Rosinin mielestä Palinin tyttären teiniraskaus pikemminkin lisäsi hänen katu-uskottavuuttaan niissä punaniskaisissa öyhöproletaaripiireissä, joihin uskonnollinen oikeisto Yhdysvalloissa vetoaa. Yhdysvaltain ns. evankeliset piirit - en saa itseäni käyttämään tuota sanahirviötä evankelikaalit, joka on valitettavasti yleistynyt suomalaisessa lehtikielessä - määrittyvät tosin uskonnon kautta, mutta oikeastaan uskonto on vain ideologinen perustelu luokkatietoiselle anti-intellektualismille ja tieteen- ja koulutuksenvastaisuudelle kreationismeineen ja ”ilmastoskeptisismeineen”. Kukaan ei saa pärjätä koulussa eikä toteuttaa amerikkalaista unelmaa nousemalla omilla lahjoillaan keskiluokkaan, tuohon ämmämäisten liberaalien ja heidän miesmäisten femakkovaimojensa iljettävään joukkoon - se olisi luokkapetturuutta. Sitä vastoin tyttären teiniraskaus ei ole luokkapetturuutta - sehän vain varmistaa, että tyttö on kunnon prole ja sellaisena pysyy.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
Täyttä asiaa.
- 2.
-
Jos Panu sallit, niin laitan tähän linkin Christopher Langanista tehtyyn videoon (by Errol Morris!) Youtubessa, koska hänen tarina on mielenkiintoinen mm. koulukiusaamisen takia.
- 3.
-
Pitäisiköhän Bristol Palinin tapauksesta todeta, että ”se tavallinen tarina”. Veikkauksia otetaan vastaan: kuinka kauan oletatte tuon liiton kestävän?
- 4.
-
Tuossa jäi oikeastaan käsittelemättä se tärkein syy, miksi Palinin ottaminen varapresidenttiehdokkaaksi oli kauhea kämmä: Palin vetoaa lähinnä niihin, jotka eivät muutenkaan taatusti äänestäisi Obamaa. Kannattajien ydinjoukko on onnesta
soikeena, mutta ääniä ei tule. Palin saattaa tehdä McCainin kampanjalle saman, minkä Tiina Rosenberg teki Ruotsin feministipuolueelle, ja mitä Juhani Lohikoski kovasti yritti tehdä
Tarja Halosen kampanjalle. - 5.
-
Oletteko koskaan lukeneet ”Purity Girls” - sivustoa? Aikanaan oli vastaava suomalainen sivusto, satunainen.net, joka on nyt lakkautettu. Kyse oli juuri tuollaisesta Tosi Rakkaus Odottaa - lätinästä. Ohjeet ovat sitä luokkaa, että koska ”miehellä on miehen luonto”, ei siveä tyttö ole kahden edes poikaystävänsä kanssa, tai jos, on niin eri puolilla huonetta.
Miettikääpä, miten kivaa pariskunnalla tulee olemaan kun ensin on ajateltu 20 vuotta että seksi on hyihyi likaista, ja sitten ollaan naimisissa ja sitä pitäisi ruveta tekemään. En ennusta tuollaisille ihmisille kovinkaan antoisaa parisuhdetta.
Itse olen taipuvainen olemaan samaa mieltä Woody Allenin kanssa, joka on todennut, että siveys on kieroutunein seksuaaliperversio.
No, toivotaan, että Obama voittaa ja korjaa Bushin tekemät pahuudet. Toisaalta oli johtaja kuka hyvänsä, ei voi odottaa kovinkaan loisteliasta tulevaisuutta maalle, jossa liian iso osa väestöstä pitää kreationismia uskottavamapana kuin evoluutioteoriaa.
- 6.
-
Niin, enpä tiedä, satunnaislukija, kumpi on loogisempi vastaus melkein mihin tahansa, se että jokin on syntynyt ja siitä sitten kehittynyt itsekseen, vaiko se että jokin esine/asia on tehty/luotu?
Ihminen on vain ottanut ylimmän aseman koko universumissa leikkien jumalaa, tehden/luoden geenikikkailujensa keinoin klooneja, kestävämpiä viljalajeja yms. Eihän nekään ole itsekseen syntyneet, ihminen se vain leikkii luojaa.
Ristiriitaista on monesti se, että evoluutioteorian kannattajat eivät hyväksy korkeamman älyllisen voiman olemassaoloa, silloin kun puhutaan luomisesta, mutta toisaalta hyväksytään se tosiasia, että maailmankaikkeutemme on niin ääretön, että jostain varmaan löytyy jotain alieneita, avaruusolioita tai vastaavaa, meitä korkeampaa älyä.
Ja viitaten Panun toiseen tekstiin BB:stä kontra meistä ”homo sapienseista”, niin en uskallakaan ajatella ihmisrotua korkeimpana älyllisenä elämänmuotona!!!
APUA!!! - 7.
-
”Ristiriitaista on monesti se, että evoluutioteorian kannattajat eivät hyväksy korkeamman älyllisen voiman olemassaoloa, silloin kun puhutaan luomisesta, mutta toisaalta hyväksytään se tosiasia, että maailmankaikkeutemme on niin ääretön, että jostain varmaan löytyy jotain alieneita, avaruusolioita tai vastaavaa, meitä korkeampaa älyä.”
Öhh, mitäs ristiriitaista tuossa on. Jos korkeampaa älyä on, niin se on kehittynyt evoluution kautta. Evoluutioteoriassa ei hyväksytä ilman mitään näyttöä jostakin poksahtanutta yliluonnollista älyä, joka sitten olisi luonut maailmankaikkeuden/t.
Palin tekee tosiaan sen, mitä Esko Aho teki vaalikamppailussaan Halosta vastaan aikoinaan. Tällä valinnalla kampanja keskittyy entistä enemmän niihin, jotka jo muutenkin äänestäisivät republikaaneja, vaikka kohteena pitäisi olla nimenomaan liikkuvien äänestäjien. Ehkäpä McCain pelkää, ettei uskonnollinen oikeisto kävisi äänestämässä ollenkaan?
- 8.
-
Asiaa puhut. Kauheaa on se, että republikaanien puheet eivät paljoa poikkea Kepun tai kristillisten perhearvo-, koti- ym puheista, samankaltaista ajattelua löytyy paljon meikäläisistä takametsistä.
Pelottavaa, että maailman aseistautuneimman maan hallinnossa on uskonkiihkoisia, jotka saattavat alottaa maailmanlaajuiset uskonsodat pelkkää tyhmyyttään ja vastuuttomuuttaan.
- 9.
-
@6: Ilmeisesti et kykene ymmärtämään, mitä eroa on käsitteillä ”korkeampi äly” ja ”kaikkivaltias”. Jumalaan kun liitetään aika paljon muitakin ominaisuuksia kuin se, että hän on meitä fiksumpi. Sellaisia ominaisuuksia, jotka sotivat fysiikan lakeja vastaan.
- 10.
-
Panu, on muistettava, että monet konservatiiveistä tulevat ns. Syvän Etelän valtioista, joissa vallitsee Villin Lännen kunniakulttuuri. Siellä, missä valtio on heikko, ja missä ihminen joutuu setvimään konfliktinsa toisten kanssa oman onnensa nojassa, kehittyy aina kunniakulttuuri.
Southern Gentleman ja Southern Belle ovat tietynlaisia käsitteitä. Miehellä on kunnia ja naiset ovat kunniallisia. Siellä, missä keskusvalta on vahva, kehittyy laillisuuden kulttuuri - ero itärannikon ”jenkkeihin” on valtava. Ja kun kunniakulttuuri on kerran päässyt kehittymään, sitä on lähes mahdotonta enää kitkeä pois muutoin kuin väkivalloin.
Nuo mainitsemasi arvot - karkea raakuus, kyyninen valehtelu, tappouhkauksia syytävät radioäänet ja niljakas vihjailu, samoin kuin anti-intellektualismi ja umpimielinen chauvinismi, ovat kaikki kunniakulttuuriin liittyviä. Miehen oletetaan olevan macho, kova tappelemaan ja valmis hyökkäämään heti kimppuun pienimmästäkin loukkauksesta, ja kostavan kaikki vääryydet, yleensä täysin suhteettomasti. Miehelle uskottavuus merkitsee samaa kuin ”olla pelätty”. Kunniakulttuuri on aina _pelon_ kulttuuri, ja amerikkalainen konservativismi ei suinkaan edusta Ivy Leaguen kunnianarvoisaa maanperustajaisien arvomaailmaa, vaan lehmipaimenten, lainsuojattomien ja uudisraivaajien kunniakulttuuria. Naisen tehtävä puolestaan on olla kaunis ja keittää kahvia.
Ero brittiläiseen konservativismiin - joka edustaa siis lakikulttuurin jatkumoa - ei voisi olla valtavampi. Britannia lakkasi olemasta kunniakulttuuri joskus Juhana Maattoman aikoihin, kun laadittiin maailman ensimmäinen perustuslaki eli Magna Charta. Sen jälkeen Britannia on mitä suurimmassa määrin ollut lakikulttuuri. Lakikulttuurissa miehen uskottavuus on samaa kuin ”olla arvostettu”, ja nainen on miehen rinnalla tasa-arvoinen tekijä.
- 11.
-
Sikäli kun olen ameriikan politiikkaa seuranut, Viimat titaa olla oikeassa. Eli kysymys on omien rivien kokoamisesta. En oikein jaksa uskoa, että edes feministisimmät pettyneistä hillaryn kannattajista jaksaisivat innostua Palinin kaltaisesta naisehdokkaasta. Senn sijaan republikaanien änkyräsiivessa McCainia pidettiin suunnilleen commie-liberalina ja maanpetturina Irakin sotaan liittyneessä väännössä. Nythän kahjoimmille herää toivo, että yli seitsemänkymppisen McCainin kuppi lentäisi nurkkaan kesken presidenttikauden ja saataisiin mieluisa emäntä valkoiseen taloon.
- 12.
-
”Samanaikaisesti uskonnollinen oikeisto kiroaa joukkoviestinten seksi- ja väkivaltapitoista sisältöä ja vaatii sitä kuriin”
Ja juurikin tässä järjestyksessä! Vähän kyllä ihmetyttää, miten ihmisten vähentäminen voi olla suotavampaa kuin ihmisten lisääminen. Onneksi tämä on vain mediassa, eikä ainakaan vielä ylety lainsäädäntöön :) Samalla arvojärjestyksellähän myös karpela halusi ikärajat tv-ohjelmiin, vaikka sanoohan sen järkikin, että moottoriurheilu ja sen palvominen ovat lapsille (ja vähän vanhemmillekin) vahingollisinta mediassa. Tällaisen mediasisällön vaikutuksista saa lukea lehdistä melkein joka viikonlopun jälkeen.
- 13.
-
@4
”Tuossa jäi oikeastaan käsittelemättä se tärkein syy, miksi Palinin ottaminen varapresidenttiehdokkaaksi oli kauhea kämmä: Palin vetoaa lähinnä niihin, jotka eivät muutenkaan taatusti äänestäisi Obamaa. Kannattajien ydinjoukko on onnesta
soikeena, mutta ääniä ei tule. ”Ei se nyt ihan noinkaan ole. Vaikka kristitty oikeisto ei äänestäisi Obamaa, se saattaisi vaalipäivänä jäädä kotiin.
Vaaleissa on lisä-äänestäjien houkuttelemisen lisäksi aivan yhtä tärkeää pystyä aktiviomaan omat kannattajat. Jos omat kannattajat jäävät massoittain kotiin, niin ei se paljoa lämmitä jos saa värvättyä jonnin verran äänestäjiä vastapuolen leiristä. Palin siis varmista että evankelistat lähtevät sankoin joukoin äänestämään.
- Syltty
- 14.
-
”Vaaleissa on lisä-äänestäjien houkuttelemisen lisäksi aivan yhtä tärkeää pystyä aktiviomaan omat kannattajat. Jos omat kannattajat jäävät massoittain kotiin, niin ei se paljoa lämmitä jos saa värvättyä jonnin verran äänestäjiä vastapuolen leiristä. Palin siis varmista että evankelistat lähtevät sankoin joukoin äänestämään.”
Vaaleja ei ratkaista ääripäiden äänillä. Jos niitä kosiskelee liikaa, niin kannatus alkaa keskeltä valua vastaehdokkaalle. Mitäs luulisit, että tapahtuisi Obaman kannatukselle, jos varapresidenttiehdokkaana olisi Angela Davis tai Louis Farrakhan?
- 15.
-
Kysymys kuuluu, miten michiganilaiset ja ohiolaiset ottavat Palinin vastaan.
En usko että ottavat. - 16.
-
”tieteen- ja koulutuksenvastaisuudelle kreationismeineen ja ”ilmastoskeptisismeineen””
Puhut tieteenvastaisuudesta kuin se olisi jokin absoluuttinen paha. Koulutuskaan nykymuodossa ei ole ollenkaan sitä, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi jo nykyteknologialla olla.
Tietenkään kukaan ei voi olla täysin tieteenvastainen nykymaailmassa olematta ainakin jossakin määrin tekopyhä - siinä määrin paljon tieteen suomia asioita ihmiset arkipäiväisessä elämässään ovat tottuneet käyttämään, ihan pesukoneesta tai jopa pesurätistä monimutkaisiin tietokoneverkostoihin kuten Internet.
Mutta kyllä tiedettäkin pitää voida kritisoida, siinä määrin kuin se virheellinen on ja virheitä tekee. Maapallon tiede on tehnyt virheitä koko historiansa ajan, ja aina silti kansa on siihen luottanut, että se on juuri SILLÄ hetkellä oikeassa. Kunnes tulevaisuus on osoittanut, että oho - taas oltiin väärässä. Ja niin nykyihmisetkin sokeasti uskovat tieteen olevan kaikessa oikeassa.. maapallon tiede on yleensä aina ensin väärässä, ennenkuin lopulta löytää totuuden jyvän jostakin asiasta. Litteä maa oli tieteellinen fakta aikoinaan - ja siihen uskovat ilmeisesti vieläkin jotkut aivan tosissaan (vaikka tätä onkin vaikea uskoa). Nykyisin materialistinen maailmankuva ja 'jumalaton maailma', 'hengetön maailma' sekä nihilismi on samanlainen virhe. Sekä virhepäätelmät kvanttiteorioissa ja jopa aurinkokuntamme perusasioissa kuten planeettojen määrässä ja eläväisyydessä.
En tosin ole varma, onko tämä tahaton vai tahallinen virhe.. onhan eliitin intresseissä, että ihmiset uskovat avaruuden olevan '..endeless junkyard of orbiting debris', niinkuin eräässä mainiossa tieteiselokuvassa (heh) sanottiin. Yllättävästi lausahtaja oli rikas ja mahtava bisnesmies.
Sillä silloin ihmisiä ei kiinnosta mikään muu kuin tämän maailman piiri - ja tämän maailmanhan eliitti on jo suurimmaksi osaksi saanut pakotettua valtansa alle. Enää viimeinen silaus puuttuu..
Hipeille on helppo naureskella heidän huumekokeilujensa vuoksi, mutta he oikeasti tiesivät paljon sellaista, joka on meiltä useimmilta unohtunut, ja josta tiede ei ole koskaan ollut edes tietoinen (tässä maailmassa).
Sitäpaitsi hipit vielä osasivat käyttää vaarattomampia huumeita, ja annostella rauhallisemmin, sekä tarkoituksenmukaisemmin (tyyliin - en ota LSD-trippiä huvikseni vaan saadakseni syvempää ymmärrystä elämään ja tutkiakseni mitä maailmankaikkeuden mysteerit oikein pitävät sisällään).
Nykyajan räyhääminen ja huumehörhöily taas on täysin rajatonta hedonismia, jossa ei tunneta käsitettä 'hillitty' tai 'tarkoituksenmukainen'.
En tosin suosittele huumeita kenellekään - meditaatiolla pääsee samoihin tuloksiin, mutta turvallisesti. (paitsi jos ryhdytään availemaan kundalinia ilman pätevää opettajaa)
Ja kyllä monet hipit olivat huumeettomiakin, ja meditoivat paljon.
No, joka tapauksessa, pointtini oli, ettei se, että ei 100% niele kaikkia maapallon korporaatioitarunkkaavan tieteen väitteitä, tarkoita, että olisi välttämättä kokonaan tieteenvastainen, ja vaikka olisi, ei siinä olisi perusaltaan sinänsä mitään pahaa.
Parempi olisi elää ilman tiedettä, kuin hukuttaa kaikki riittämättömän tiedon vuoksi, niinkuin on sanottu. Sillä silloin ihmiset ainakin voisivat elää.
- Vortac
- 17.
-
Onko Amerikka valmis valitsemaan mustan tai naisen presidentiksi? Uskon, että demokraatit pelasivat itsensä ulos jo esivaaleissa. Lienee aivan sama mitä republikaanit tekevät tai ovat mieltä kun ehdokas on valkoihoinen mies. Vai voiko toisin käydä?
- 18.
-
”Öhh, mitäs ristiriitaista tuossa on. Jos korkeampaa älyä on, niin se on kehittynyt evoluution kautta.”
Evoluutio on jopa kreationismia typerämpi uskonto. Siitä ei ole mitään todisteita, ei ole puuttuvia linkkejä, eikä tule koskaan olemaan, koska evoluutio ei koskaan tapahtunut. Tämä voi tulla järkytyksenä ihmisille, jotka ovat siihen valkeeseen sokeasti uskoneet sitä tarkistamatta. Mutta voin koettaa selventää.
Darwin näki galapagos-saarilla ainoastaan MIKROevoluutiota, eli vaikkapa kalan evä kehittyy vähän paremmaksi ja tehokkaammaksi, tai pyrstön muoto muuttuu hiukan.
Darwin tästä päätteli, että kun annetaan tarpeeksi aikaa, KOKO keho voisi muuttua aivan toisenlaiseksi, jolloin tällä tavalla voisi syntyä uusia lajeja/rotuja.
Tämä on hyvin looginen päätelmä, mutta se ei valitettavasti ole totta. Mikään äly ei muutenkaan ole koskaan syntynyt mitenkään 'itsestään'.. mutta tätähän on vähän mahdotonta koettaa tässä selittää mitenkään tyhjentävästi.
Tämä planeetta on ikäänkuin 'terraformoitu', siis tätä muokataan koko ajan ylempien voimien toimesta, ja siten syntyvät lajit ja rodut. Eihän eliö voi syntyä siten, että ensin sille syntyy kyky sulattaa ruokaa, sen jälkeen sille syntyy suu.. se ehtisi kuolla nälkään, ennenkuin se suu syntyisi.
Lisäksi lisääntymiskyvyn pitää syntyä yhtaikaa näiden ominaisuuksien kanssa, ne eivät voi tapahtua vaihe kerrallaan. Kaikki täytyy olla olemassa samanaikaisesti, ja näinollen voimme jo pelkällä logiikalla kumota darwinin virheelliset päätelmät.
Äly toisilla planeetoilla (joita te vihamielis-loukkaavasti kutsutte 'alieneiksi') on itseasiassa vastuussa meidänkin elämänmuodostamme, jota kutsutte 'ihmisiksi' - kyllä, meidät tuotiin tälle planeetalle ja meitä kehitettiin täällä lisää, kunnes täytimme kaikki tärkeimmät vaatimukset.
Meidän vanhemmat veljemme ovat aina olleet vastuussa meistä ja kehityksestämme (no, osittain tietenkin, koska meillä on vapaa tahto - olemme siis itse vastuussa tekosistamme pääosin), ja aina olleet täällä opastamassa meitä ja käyneet antamassa virikkeitä ja ohjeita.
Silti maailma pääsi näin surkeaan kuntoon.. ja nykyisin täällä on liian vaarallista (monellakin tasolla, joista ihmisen heikko psyyke on yksi) käydä kovinkaan usein, joten samanlaista yhteistyötä ei pääse vielä syntymään kuin vaikkapa Atlantiksen aikoina ja muinaisen Egyptin Kultaisen Aikakauden sisältämänä ajanjaksona oli itsestäänselvää.
Ensin me lähetämme probeja ja satelliitteja, joissa on viesti ”Tervetuloa käymään planeetallamme!” monella eri kielellä.. ja sitten kun kutsua noudatetaan, lähtevät ilmavoimien hävittäjät töihin ja paukuttavat kaikki vierailijat maankamaralle, josta heidät viedään maanalaisiin tukikohtiin paloiteltavaksi, samalla kun yleisölle uskotellaan heidän nähneen vain säähavaintopalloja.
No, sellainen on tämä maailma.. ehkä tämä maailma ANSAITSEE feminismin. Ehkä se on osa planeetallista karmaa - äärimmäinen paha.
- Vortac
- 19.
-
Ja se, mikä kreationismista tekee typerää, ei ole se, että asioita on luotu (sehän on totta), vaan se, että maapallo on heidän mukaansa 6000 vuotta vanha, ja Kaikkeuden Isä sitten huvikseen päätti harhauttaa ja kusettaa ihmisiä valmistamalla hyvin vanhan näköisiä (mutta tuoreita) fossiileja dinosauruksista, joita siis.. ei koskaan .. ollut? Heh..
Käsittämätöntä, miten joku voi sellaiseen uskoa. Mutta uskovathan ihmiset siihenkin, että raha on hyvä juttu, joten mitä voi oikeastaan odottaa.
- Vortac
- 20.
-
ketä kiinnostaa jotku jenkit, tehkööt mitä lystää
- 21.
-
Karmiva (8.)”Pelottavaa, että maailman aseistautuneimman maan hallinnossa on uskonkiihkoisia, jotka saattavat alottaa maailmanlaajuiset uskonsodat pelkkää tyhmyyttään ja vastuuttomuuttaan”
En tiennytkään, että Sveitsi on aloittanut maailmanlaajuisia uskonsotia. Taitaa siellä kyllä hallituksessa pari kalvinistia olla, mutta kovin kiihkeiltä he eivät vaikuta.
- 22.
- 23.
-
Miksi joku menettäisi kasvonsa lastensa takia? Onhan niin yleistä ja kaikkki perheelliset tietävät elämästään ja muiden että lapset voivat vain epäonnistua, vaikka kaikki olisi heidän eteensä tehty. He voivat jäädä itseä paljon typerämmiksi ja ennen kaikkea heistä voi tulla suorastaan kaiken vastakohta vanhempiinsa nähden. Usein nuorissa herää kapina vanhempien juttuja kohtaan. Varsinkin, jos vanhempien arvoja ja elämäntyyliä on liiaksi tuputettu.
Tässä on siis kyse lähinnä tyhmyydestä. Leikitäänpä ”punaniskaa”: Jsopa ajattelenkin: Vain tiukassa islamissa lapset, joita ei digata, voidaan kivittää tai tappaa. Jos ei heitä ole ruoskalla ja muulla pakolla ole onnistuttu pakottamaan vaikka itku silmässä tekemään kuten käsketään. Ja USA ei ole muslimimaa ja on siitä vielä ylpeä.
- 24.
-
Teiniraskaudet eivät ole ”punaisissa” fly-over-stateseissa yhtään tavattomia. Kuten eräässä artikkelissa sanottiin,niissä tytön on mahdollista tavata poikaystävänsä kirkossa ja tulla hänelle raskaaksi. Maha pystyssä vaappuvat lukiolaiset ovat hihhuliseuduilla tavallinen näky. Vihatut ”sosiaalihuoltokuningattaret” tarkoittavat tietenkin ”neekereitä”, ”wetbackejä” ja muita huanoja ihmisiä. Dokumentissa ” The Education of Shelby Knox” texasilainen, konservatiivinen ”kunnon tyttö” päätyy ”vasemmistoradikaaliksi” homojen ja ehkäisyn puolustajaksi, koska hän on hyväsydäminen, älykäs ja pragmaatinen.
Palinin valitsemiseminen tuntui suorastaan ”hitleriläiseltä” poliittiselta manööveriltä. Ei moraalisella tasolla vaan käytännön puolella. Hitlerhän suosi mielipuolisen uhkarohkeita manöövereitä, jotka perustuivat täydelliseen yllätykseen ja röyhkeyteen. Palinin olennaiset meriitit ovat kaksi vuotta väestöltään piskuisen osavaltion kuvernöörinä ja sukupuoli. Palinia myydään selvästi silkalla chutzpah'lla ja peruskannattajien (base) arvoilla. Vehvuudet ja heikkoudet vaihtavat paikkaa, jos röyhkeyttä löytyy. McCain on muuten oikeasti vanha ukko, jonka terveys on kiikunkaakun. Hänen terveyttään koskevia dokumentteja oli kuulemma hirveä läjä (Obamalla A4). Obama taas on vahva ja terve.
RautaRva 10:”Southern Gentleman ja Southern Belle ovat tietynlaisia käsitteitä. Miehellä on kunnia ja naiset ovat kunniallisia. Siellä, missä keskusvalta on vahva, kehittyy laillisuuden kulttuuri - ero itärannikon ”jenkkeihin” on valtava. Ja kun kunniakulttuuri on kerran päässyt kehittymään, sitä on lähes mahdotonta enää kitkeä pois muutoin kuin väkivalloin.”
Orjavaltioiden ja jälleenrakennuskauden etelävaltioita on kuvattu feodaalisiksi. Äänestysprosentti oli parikymmentä ja äänioikeutta rajoittavien sääntöjen ja maksujen tarkoitus oli pitää matalana sekä valkoinen köyhälistö että ”neekerit”. ”Feodaaliherrat” pelkäsivät aitoja populistisia liikkeitä, joten valkoisille syötettiin pellepopulisteja, joiden perillinen mm. Rush Limbaugh on. Sisällissotia on kai seurattava kannibalistinen veriorgia, jotta todellinen yhtenäisyys ja anteeksianto olisi mahdollinen.
- 25.
-
Kertokaa nyt hyvät velikullat edes joku ilmaisen ja paikallisesti populäärin deittisivustojen osoite - esim. Puolassa!
Suomi tappaa puutteeseen!
- 26.
-
Varo noottia Nussu vai Panuko se oli
- 27.
-
Käy armeija äläkä valita.!!!!
- 28.
-
”27.
Käy armeija äläkä valita.!!!!”Osa meistä on palvellut Suomen Merivoimien Taistelusukeltajana armeija-aikanaan, mutta pitää silti itseään älykkäänä ihmisenä. Toiset taas kirjoittavat typeriä kommentteja teinimäisellä kirjoitustavalla ja lapsellisella nimimerkillä.
Kenelle ikinä vastaava kommentti on tarkoitettu, on sitä vaikea ottaa tosissaan, jos ei edes kunnolla viitsi sitä esittää. Artikkeli kuitenkin on asiaa ja sitä ei varmastikaan ole pakko lukea. Vielä vähemmän sitä lienee pakko kommentoida.
- 29.
-
Trooper Man on nykypäivänä armeijassa näkyvä tyypillinen pitsaa syövä läskimaha.
Haaveile sinä bemari korpinnatsoista ja ime tupakaveriasi.Täyttä asiaa tuo tekstisi Panu.
- 30.
-
Ei voi kun ihmetellä näidenkin feministien puheita:
http://areena.yle.fi/toista?id=1470740
”Monet ovat sitä mieltä, että Suomi jos mikä on tasa-arvoinen maa: onhan täällä naispresidentti ja jo sata vuotta sitten täällä valittiin maailman ensimmäiset naiskansanedustajat. Useita naisia vaivaavat kuitenkin yhä esimerkiksi palkkaerot ja sukupuolihäirintä, puhumattakaan parisuhdeväkivaltatilastoista. Näitä asioita haluavat tuoda esiin feministit, jotka sinnikkäästi pyrkivät provosoinninkin uhalla herättämään keskustelua naisten oikeuksista ja tasa-arvosta. Feminismiäkin on kuitenkin moneen lähtöön, ja omia näkökulmiaan siitä kertovat naistutkimuksen opiskelijat Laura, Veera, Maija ja Outi. Mitä feminismi oikeastaan tarkoittaa? Dokumentin ovat toteuttaneet Johanna Lehto ja Katri Puro.”
Kerrankin feministeillä olisi ollut oikeus puhua aZiaa, mutta puhuvat vaatteista ja pukeutumisesta!!! KIITOS SINKKUELÄMÄÄ, KIITOS!
- 31.
-
Ups,
väärä sana, oikea sanamuoto kuuluu:
”Kerrankin feministeillä olisi ollut TILAISUUS puhua aZiaa, mutta puhuvat vaatteista ja pukeutumisesta!!!”
- 32.
-
Minusta on säälittävää, että muutama juntti suomalainen tälläkin palstalla kritisoi amerikkalaista yhteiskuntamallia ja konservatiiveja. Minä haluasin kohta matkustaa sinne tai Kanadaan.
Suomi on paljolti venäläisten tossun alla edelleen.
Kun ne ydinkärkiohjukset tulevat Itämeren rannalle Puolaan, niin me emme tiedä mitä tulee tapahtumaan ja tapahtuuko mitään. Kukaan ei tiennyt muutama vuosi sitten, että sellaista tapahtuisi. Kyllä saa pelätä ihan aikuisen oikeesti.
Suomalaiset naiset tekevät liikaa abortteja ja sen saa aivan liian helposti. Naiset ne kävelevät ja tekevät omat aborttinsa, koska vihaavat lapsia ja synnyttämistä. Taisi olla 10 000 per vuosi. Sitten itketään, kun väki ei riitä. Ajatelkaa 70-luvulta lähtien joka vuosi ainakin 10 000 aborttia. Siis 10 000 abortoitua ( surmattua )tervettä ihmistä, joilla on kansalaisoikeudet. Miksei sikiön kansalaisoikeuksia tunnusteta?
- 33.
-
”Minusta on säälittävää, että muutama juntti suomalainen tälläkin palstalla kritisoi amerikkalaista yhteiskuntamallia ja konservatiiveja. Minä haluasin kohta matkustaa sinne tai Kanadaan.”
No ala painua jo, pelle!
- 34.
-
Sikiö ei ole osa naisen ruumista.
Toiset keinohedelmöittävät itseään ja toiset abortoivat terveet sikiönsä, kun tulivat vastentahtoisesti raskaaksi, kun ne pöksyt ei pysyneet ylhäällä, kun ” tekee aina mieli ”, kuten mun yks naistuttuni sanoi.
Oikeus hankkia lesbosinkkuna kakara ja oikeus sitä ja tätä, kunhan oma tahto toteutuu.
En usko, että monellakaan miehellä on paljonkaan sanomista, kun naisella on oikeus vähän kaikkeen, mitä tekee mieli. Mieli vaan on niin ailahtelevainen.
Hyvä esimerkki ovat nämä webbisivujen pornoistuminen, joka yhteen aikaan oli olevinaan sovinistista, kun naisesta muka tehtiin objekti. Nyt akat kirjoittavat itse omat juttunsa ja ne ovat yhtä paksua tuubaa. MTV3.fi on hyvä esimerkki. Pelkkää pehmopornoa. Naiset itse tekevät samaa, mistä miehiä syyttivät. Eikö ole metkaa? Tekopyhää.
- 35.
-
Mihin faktoihin tai tietolähteisiin perustuu tämän jääkiekkoisän halveeraaminen? Jääkiekon pelaaminen ei todista sivistymättömyyttä tai vähä-älyisyyttä. Teiniraskaudet kylläkin keskittyvät enempi tuohon mustan väestönosaan kuten isättömät lapsetkin, niin että turha yrittää syyllistää ”punaniskoja” tästäkin. Ja vaikka teiniraskaus, jossa sinällään edes ei ole mitään pahaa, eikä se varakkaasssa perheessä edes estä opiskelua tms, niin sattuukin nyt sitten tällaiseen punaniskaperheeseen, niin yhdestä tapauksestahan ei siltikään voi tehdä minkäännäköisiä tilastollisia tai muitakaan johtopäätöksiä äiti-Paliinin oppien käytännön seuraamuksista.
Aikamoista panettelua kirjoituksesi. Sinähän myös vastustat feminismiä kiihkeästi ja näköjään myös konservatismia tai oikeistolaisuutta. Eikö tässä ole mitään ristiriitaista? Mitä sinä sitten oikein kannatat? Onko maailmassa ketään toista ihmistä kuin sinä itse, jolla on mielestäsi hyviä ajatuksia ja kerro sitten vaikkapa teesisi siitä, millainen yhteiskunnan sitten oikein pitäisi olla ja miten siihen päästäisiin?
- 36.
-
Mistä me muuten tiedetään, että Palinin tytöllä ei puhjennut kondomi?
=)
- 37.
-
”Hyvä esimerkki ovat nämä webbisivujen pornoistuminen, joka yhteen aikaan oli olevinaan sovinistista, kun naisesta muka tehtiin objekti. Nyt akat kirjoittavat itse omat juttunsa ja ne ovat yhtä paksua tuubaa. MTV3.fi on hyvä esimerkki. Pelkkää pehmopornoa. Naiset itse tekevät samaa, mistä miehiä syyttivät. Eikö ole metkaa? Tekopyhää.”
Samaa? Täällä on aika vaikea kuvitella että miespuolinen toimittaja selviäisi kovinkaan kauaa valtamediassa jos aiheet kiertäisivät pelkän seksin, Ville Valon, David & Victoria Beckhamin, vaatemuodin, kevytruuan ja Italian kaupunkien ympärillä. Oli sitten miten ihania juttuja tahansa. Tosin mistäs sitä tietääkään. Eiköhän tuosta oteta oppia ja seuraava sukupolvi laittaa vieläkin paremmaksi? Missäs muuten on ne ihanat jutut miesten runkkauksesta ja miehen jännittävästä siemensyöksystä? Tai jostain anuspalloista joilla miehet voivat kiihottaa ja tehdä rohkeita kokeiluja seksielämässään? Metkaa… siinäpä on femakoilla työsarkaa, kun pitäisi siivota pois naisia esineellistävät sovinistinaiset valtamedian toimittajakaartista….
Noh, onneksi on kuitenkin valinnanvaraa, ja Tony M on valinnut Foxnewsin omaksi mediakseen, ihan vaan piruittain…
- 38.
-
Pörssipeluri, jääkiekon nuiviminen perustuu siihen, että se on väkivaltalaji. Ei siksi, että se olisi karaten tai jujutsun kaltainen kamppailulaji, vaan siihen, että avoin väkivaltaisuus on hyväksyttyä ja ihmiset tulevat katsomaan sitä tappeluiden, ei suinkaan maalinteon, vuoksi. Siksi sitä pidetään luiskaotsien lajina, toisin kuin kori- tai jalkapalloa.
Feminismin nuivimisessa ei siinä ole mitään ristiriitaista. Vastustanhan minäkin feminismiä, vaikka nainen olenkin. Syy on siinä, että Panu sosialidemokraattiin kallistuvana näkee feminismin marxilaisena liikkeenä, ja minä puolestani rinnastan sen erilaisiin White Power -ryhmittymiin.
- 39.
-
”…avoin väkivaltaisuus on hyväksyttyä ja ihmiset tulevat katsomaan sitä tappeluiden, ei suinkaan maalinteon, vuoksi.”
Roskapuhetta ilman todisteita. On totta, että jääkiekossa on väkivaltaa, mutta pillin vihellyksen jälkeen siitä tulee laitonta ja tekijä syyllistyy esim. pahoinpitelyyn. En ole varma, onko oikeustila tällä hetkellä Suomessa tämä, mutta oli vielä ainakin muutama vuosi sitten. Tietysti on paljon sallittua fyysistä kontaktia, mutta sitä on aika hankala luokitella väkivallaksi, koska pelaajat tietoisina siitä osallistuvat peliin. Riippumatta edellä lausutusta, en todellakaan usko, että ihmiset seuraavat jääkiekkoa joko kotoa tai yleisössä lähinnä väkivallan takia. Lajit, jotka sisältävät todellista väkivaltaa paljon, eivät ole suuren yleisön suosiossa.
Vai puhutko Amerikan jalosta kansasta? Leipää ja sirkushuveja?
Sielläkään väkivaltaisimmat lajit eivät ole kovin suosittuja, kuten esim. Ultimate fighting.
- 40.
-
”…Tony M on valinnut Foxnewsin omaksi mediakseen, ihan vaan piruittain…”
Et voi olla tosissasi!
- 41.
-
”Southern Gentleman ja Southern Belle ovat tietynlaisia käsitteitä. Miehellä on kunnia ja naiset ovat kunniallisia. Siellä, missä keskusvalta on vahva, kehittyy laillisuuden kulttuuri - ero itärannikon ”jenkkeihin” on valtava. Ja kun kunniakulttuuri on kerran päässyt kehittymään, sitä on lähes mahdotonta enää kitkeä pois muutoin kuin väkivalloin.”
Tuo kaikki on paljonti historiaa. Minun on annettu ymmärtää, että samankokoiset kaupungit, varsinkin suuret, ovat olleet jo kauan hyvin samanlaisia kaikkialla USA:ssa. Esimerkiksi Houston on USA:n kolmanneksi suurin kaupunki ja siellä on maailmanluokan yliopistoja. Homogenisoituminen alkoi 1950-luvulla, kun etelään rakennettiin infraa (kansallinen pikatieverkko). Etelään muutti valtavasti väkeä pohjoisesta ja sinne perustettiin teollisuutta. Lisäksi Florida on ihan oma lukunsa. Floridan väestö on yli nelinkertaistunut vuodesta 1960 nykypäivään. Nykyään Floridassa asuu 17 miljoonaa asukasta ja sen asukastiheys on yhtä suuri kuin Alankomaissa.
- 42.
-
Itse asiassa ymmärrän Amerikan evankelisen oikeiston aborttikantaa verrattuna tähän Pohjois- ja Itä-Eurooppalaiseen liukuhihnatoteutukseen. Mutta kun mm Vatikaani on johdonmukainen elämän puolustamiseen myös jo syntyneiden suhteen, niin USA:n pyssyhärhöt eivät.
- 43.
- 44.
- 45.
-
Estää se, että on opiskelut kesken. Ystäväni ovat jo aikaa sitten nostaneet kytkintä Suomesta eivätkä aio palata.
- 46.
-
”Estää se, että on opiskelut kesken.” Opiskelut: kenen rahoilla? Ameriikassahan opiskelut maksetaan itse, eikä käydä veronmaksajan kukkarolla tässäkään asiassa. Jos oikeasti ihailet Jenkkilän politiikkaa, maksat opinnoistasi meille veronmaksajille koituneet kulut lähtiessäsi, valtionkonttorista voit kysyä tilinumeron.
- 47.
-
Kyseessä taitaa olla hoitsu? Näiden yksityisyrittäjyys on sellaista, että ensin annetaan yhteiskunnan maksaa koulutus. Sitten katotaan facebookista että missä maassa on eniten kavereita ja tarpeeksi valmista katettua pöytää, siinä voi valita Kanadan, Yhdysvaltojen tai Brittien tai Norjan välillä. Onhan noita muitakin maita vaikka kuinka paljon, mutta suomalainen maailmankatsomus on rajoittanut sen visuaalisen tarjonnan lähinnä tuohon nelikkoon.
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä joku raportti miten paljon Suomi kouluttaa yhteiskunnan varoilla hoitsuja muihin maihin. Sen verran on kuulemma rankka ala, että ehkä se selittää sen yksityisyrittäjyden.
- 48.
-
”Niin se onkin. Minulla katsos on sellainen vakaumus.”
.. eli uskonto, joka ei siedä mitään kritiikkiä. Miten tuo on periaatteeltaan feminismiä parempi?
- Vortac
- 49.
-
No, unohdin sanoa että monessa mielessä kuitenkin hyvä kirjoitus tämäkin. Samoin kuin se Big Brother-kirjoitus. Osaat kyllä kirjoittaa taitavasti, ja nautin erityisesti kun paljastat yhteiskuntamme suurimpia TABUja, eli feministeistä ja naisista kirjoittaessasi. Teikäläisellä kun on kyky, herrä Höglund, valjastaa sanat hyödylliseksi käyttövälineeksi kuvaamaan erittäin iskevästi ja osuvasti totuutta, jota on joidenkin tahojen muuten mahdotonta ymmärtää. Ja jota ei yleensä kuule mistään ennenkuin on liian myöhäistä. Kiitokset siis siitä kaikesta.
- Vortac
- 50.
-
en tajua politiikasta hölkäsen pöläystä eikä tainnut tämän blogin saati kommenttien lukeminen yhtään enempää opettaa. nauratti parissa kohdassa, mutta muuten meni yli ja korkealta. jos politiikka on sitä, että ihmistä aletaan arvostella tällä tavalla sellaisistakin asioista, joilal ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten ihminen hoitaa työnsä; ja perheen epäonnea käytetään hyväksi mustamaalaamisessa, niin kannattaako siitä politiikasta edes yrittää oppia mitään lisää? joskus tämä maailma saa minut tuntemaan itseni ihan ummikoksi ja pelottaa asua täällä tuollaisten kiihkoilijoiden keskellä…
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 85 kommenttia.

