Big Brother ja muu porno
3.9.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Hömppä
Big Brother ilahduttaa taas televisionkatsojia. Tupakoivat, kestokännittelevät nuoret tyhjäntoimittajat toikkaroivat rivouksia ja karkeuksia ölisten kameroiden edessä osaamatta keksiä itselleen mitään järkevää tekemistä, koska ohjelmaan on tietoisesti valittu ne kaikkein himmeimmät, sivistymättömimmät ja mielikuvituksettomimmat tapaukset tarjolla olleista. Aina välillä joku intoutuu sukupuoliyhdyntään, kun kerran ei muutakaan älyä tehdä, ja kamerat tallentanevat jälkipolvien nähtäväksi pippelin jokaisen ryhmyn varjoineen, kun se nuljahtelee nautinnollisesti emättimeen. Hyvässä lykyssä saadaan vielä ryhmäseksiorgioitakin, ja mikäs sen kiinnostavampaa katseltavaa olisikaan - kysykää vaikka pikkukaupunkien yksinäisiltä ruisranteisilta nuorukaisilta. Toki mehevintä osaa ei taideta näyttää parhaaseen katseluaikaan, mutta riittävästi kyllä; ja ainahan ne mehukkaimmat otokset jotain tietä leviävät alan todellisten asiantuntijoiden, nettimasturbaattorien neuvokkaan ja väsymättömän veljeskunnan, nähtäviksi ja kommentoitaviksi. (Milloinkahan joku keksii kunnioitettavan rehellisyyden puuskassa perustaa tiedostonjakelupuljun nimeltä Finnmasturbator?)
Big Brotherista on yhä enemmän tulossa nimenomaan tapa tehdä ja levittää pornoa sellaisille ihmisille, jotka tekopyhyytensä takia eivät kehtaa mennä ostamaan sitä kioskilta eivätkä nettikaupasta saati surffata Youporn.comin sivuille. Vanhemmalle polvelle tietysti BB:n katsominen ja päivitteleminen tyypillisenä esimerkkinä nuoren polven kelvottomuudesta lienee oma seksuaalinen poikkeavuutensa, perversio tai parafilia, jolle keksin hienon oppineen nimen heti kun viitsin katsoa kreikan sanakirjasta sanan ”motkottaa” ja liittää siihen filia-päätteen. Luultavasti joku näistä paheksujista jaksaa vielä valittaa siitä, että nuoriso katsoo mokomaa ohjelmaa ja saa siitä vaikutteita, koska televisio tarjoaa nuorille esikuvia.
No, vaikutteita saa kuka saa, mutta minusta tuntuu, että viimeistään Räsypokan aikaan juuri nuoret vakuuttuivat siitä, että televisio ei yleisesti ottaen ole sellainen viestintäväline, johon päästäkseen pitäisi olla erityisen välkky tai esikuvallinen. Päin vastoin: nykyään mennään niin syvältä riman alta ja koko töllö miehitetään niin pöllöillä tyypeillä, että vähän hidasjärkisempikin katsoja voi tuntea itsensä suureksikin älyköksi ja yhä harvemmat vaivautuvat ottamaan sontaluukun tarjontaa vähääkään vakavasti. Ehkä tämä on tietoista politiikkaa, jolla pyritään parantamaan suomalaisten tunnetusti huonoa itsetuntoa - tai kasvattamaan meitä mediakriittisemmiksi. Kun töllöttimestä näkee pelkkää räsypokkaa tai lähiöistä kameran eteen haalittujen tyhjäpäisten homssujen ja retaleiden seksiähräystä, siinä luulisi tulevan mediakriittinen olo itse kullekin.
Puhe oli kuitenkin pornosta. Big Brotherin ja pornon välinen raja on hiuksenhieno, eikä sitä kaikilta osin ole olemassakaan. Ohjelmaa katsotaan siinä toivossa, että päästäisiin näkemään kauniiden nuorten ihmisten sukupuoliyhdyntöjä. Ohjelmaan osallistuu nuoria henkilöitä, jotka tietoisesti ottavat sen riskin, että heidän sukupuoliyhdyntänsä menevät kaiken kansan nähtäviksi. He ovat siis asiallisesti ottaen pornonäyttelijöitä, tai sanokaamme potentiaalisia pornonäyttelijöitä.
Kuten tiedämme, feministeille pornossa näyttelevät naiset ovat poikkeuksetta säälittäviä, manipuloituja uhreja. (Koska kommenttipuolella joku kuitenkin alkaa inttää siitä, kuinka monta mieltä erilaisia feministejä kannattavat feministit muka ovat tästäkin asiasta, lisään taas kerran, että ”feminismi” tarkoittaa minun sanastossani sitä feminismin muotoa, jolla on tosiasiallista merkitystä yhteiskunnassa ja politiikassa - siihen yksisilmäinen pornonvastaisuus kuuluu kuin nyrkki feministin nenään.) No, nyt meillä on lähes pornon luontoinen televisio-ohjelma, johon nuoret naiset (ja miehet) vapaaehtoisesti ilmoittautuvat, koska kokevat julkisuuden itsessään tavoiteltavaksi ja kiehtovaksi asiaksi. Näillä nuorilla naisilla ei ole erikoistaitoja eikä lahjoja, joiden avulla he pääsisivät pinnalle vaikkapa laulajina tai näyttelijöinä. Sitä vastoin he tietävät kyllä, että kameroiden edessä naimalla lööppeihin päästään kertahujauksessa. Tavallisessa pornofilmissä näyttelemällä ei välttämättä, mutta Big Brotherissa kyllä, koska sen koko ideana on kutkuttavana ja tuhmana koettu rajankäynti sen suhteen, kuinka seksuaalista sisältöä televisiossa voi ja saa näyttää parhaaseen katseluaikaan. Rajan ylittäjä saa sitten hömppämedialta kuulla olevansa ”rohkea”, ”liian seksikäs televisioon” jne, ja totta kai tällainen julkinen imartelu hivelee itsetuntoa.
Tässä on kyse varsin rehellisestä vaihtokaupasta: nuori nainen makaa julkisesti miehen kanssa ja saa siitä palkkioksi himoamaansa kuuluisuutta. Tilanne on täysin toinen vaikkapa silloin kun joku huijari esiintyy elokuvatuottajana tai muuna mogulina houkutellakseen sänkyynsä julkisuudenkipeitä pikkupimuja. Sellaisessa tapauksessa voidaan puhua oikeasta hyväksikäytöstä. Mutta silloin kun pornossa tai pornahtavassa viihteessä esiintymisestä saadaan luvattu tai toivottu korvaus, ”hyväksikäyttö” on väärä sana. Kokonaan toinen asia tietysti on, että nuori nainen, joka kaupittelee omaa seksuaalisuuttaan tällä tavalla, ei välttämättä ajattele kovin pitkäjänteisesti eikä ymmärrä esimerkiksi sitä, että julkisuuteen pääseminen ja julkkikseus itsessään ei takaa esimerkiksi loppuelämän jatkuvaa taloudellista turvallisuutta eikä varakkuutta. Mutta tällä tavalla yhteiskunnan ja talouden toimintatavoista pihalla olevat ihmiset voivat meidän ilmaisen peruskoulutuksen ja yhteiskuntavalistuksen tarjoavassa maassamme syyttää etupäässä itseään uusavuttomuudestaan.
Luultavasti oikeasti pornoelokuvissa näyttelevillä naisilla on elämänhallinta huomattavasti paremmin hanskassa kuin Big Brotherissa sekoilevilla pimuilla. Pornoelokuvan näyttelijä saa työstään tietyn, sovitun maksun - vähäosaisissa maissa ja parempiosaisissakin tähän toki liittyy huijausta ja välistävetoa, mutta syy tähän on yksinkertaisesti se, että joko viranomaisten yleinen korruptoituneisuus tai asianomaisen maan moralistinen ilmapiiri (johon feministien pornonvastainen propaganda tietenkin osaltaan myötävaikuttaa) estää pornoelokuvien näyttelijöitä nauttimasta sitä yhteiskunnan suojaa, joka meidän mielestämme palkannauttijalle ja työsuhteessa olevalle kuuluu. Pornoon itseensä ei kuulu mitään sellaista sisäsyntyisesti hirveää, mikä ei jossain mielessä kuuluisi mihin tahansa palkkatyöläisyyteen.
Big Brotherissa ei siis varsinaisesti ole vikana se, että se on pornoa. Sitä voidaan pikemminkin moittia siitä, että se ei ole tarpeeksi avoimesti, rehellisesti ja yksiselitteisesti pornoa. Rehellinen porno on nimittäin esittäjiäänkin kohtaan reilumpaa.
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy
- 1.
-
En ihan ymmärrä. Teksti kokonaisuudessaan vaikuttaa mielestäni hyvin kriittiseltä BB:tä ja erityisesti naisosallistujia kohtaan. Samalla kuitenkin kirjoittaja on sitä mieltä, että ”Vanhemmalle polvelle tietysti BB:n katsominen ja päivitteleminen tyypillisenä esimerkkinä nuoren polven kelvottomuudesta lienee oma seksuaalinen poikkeavuutensa, perversio tai parafilia”. Eikö tässä ole ristiriita? Pelkääkö kirjoittaja leimautuvansa yhdeksi tällaiseksi ”perversio tai parafilia” -tapaukseksi, jos esittää rehellisesti oman kritiikkinsä ohjelmaa kohtaan? Mistä tämä ihmisten pelko kritisoida ns. nykyilmiöitä oikein juontuu? Onko jotenkin turvallisempaa kritisoida ohjelmaa pohtimalla kuinka pornoa se on kuin sanoa suoraan, että ei pidä siitä, koska silloin on vaarassa leimautua jotenkin ajastaan jälkeen jääneeksi?
- 2.
-
En ole seurannut BB:ia, mutta kuulemma talossa on kokonaan kielletty mm. kirjoittaminen ja piirtäminen. Ja luettavaa ei kai ole myöskään. Miten tuollaisissa oloissa mikään älyllinen olento voisikaan selvitä.
Yksi argentiinalainen toimittaja selvisi vankeudessa kirjoittamalla mielessään kirjoja. Jotain sellaista tuollaisessa helvetissä kai olisi tehtävä, tosin, jos olen oikein ymmärtänyt, sellainen henkilö lentäisi nopeasti pihalle ”epäsosiaalisena” (ajattelee itsekseen liian paljon).
- 3.
-
En ole koskaan tajunnut koko BB ideaa, joukko taviksia kasataan samaan tilaan ja sitten seurataan niiden mitään sanomattomia touhuja??? Voisko vähempää kiinnostaa…
Ja aina pitää vähintään yksi sukupuolivammainen olla mukana, totta kai. - 4.
-
Off-topic. Kertokaapa kielitieteilijät, miksi kutsutaan sellaista suffiksia, joilla joissain kielissä ilmaistaan kyseessä olevan paikannimen, kuten latinassa -ia, slaavilaisissa kielissä -ovo ja vaikkapa suomessa -la. Mitä ne oikein ovat? Wikipedia ei pahemmin auta, olen selannut sen aiheen tienoilta läpi.
- 5.
-
Typerykset katsovat silmät killillään vielä typerämpien toilastelua. ÄLYTÖNTÄ, MAUTONTA, IHMISARVOA ALENTAVAA PASKAA !!!
- 6.
-
vielä viime vuonna jaksoin tuota BB-touhua jonkin verran seuratakkin kun talon asukit tekivät jotain muutakin kuin kännäsivät 24/7 ym. älytöntä, mutta täytyy todella sanoa että tämänvuotinen on kyllä pohjanoteeraus, yhden jakson katsoin alusta loppuun ja toista jaksoa en tule tämän kauden aikana katsoneeksi siitä voin olla varma. Samaa menoa löytäisin varmasti isoimmista kaupungeista (miksei pienimmistäkin) aamuyöstä kun kaikki yleiset juottola/lihatiskit ovat sulkeneet baarihanansa ja taksijonoissa alkaa olla ruuhkaa. jeps, Ei Kiitos BB:lle
- 7.
-
TÄMÄNKÖ TAKIA ME MAKSETAAN LUPAMAKSUJA? KATSOIN JONKUN ALKUJAKSON JONKA ALKUKSI JOKU ONNETON MIEHENALKU VENYTTELI ELINTÄÄN JA JOKU PIKKUPIMU LILLUI TISSIT PALJAANA AMMEESSA, TOSI SÄÄLITTÄVÄÄ ! MUUTEN OLISI MELKEIN NAURATTANUT SE TYPERYYS, MUTTA KUN TIESIN ETTÄ OMA TEINI-IKÄISENI KATSOO SAMAA SHITTIÄ OMASSA HUONEESSAAN,NIIN MELKEIN PÄÄSI ITKU! VOI RÄKÄ, MIHIN JOTKUT RAHAN- JA JULKISUUDENHIMOSSAAN ALENTUU, YÖK-YÖK! JA TEININ DIGIBOXI ON TÄSTÄ LÄHIN KELLO 22 KEITTIÖN PÖYDÄLLÄ….
- 8.
-
”TÄMÄNKÖ TAKIA ME MAKSETAAN LUPAMAKSUJA?”
Ei vaan Ylen kanavien. Idiootti. Kaupalliset kanavat hankkivat rahaa mainostulojen kautta.
Ihmisten tietotaso on käsittämätöntä.
Tupakka, tv, alkoholi ja uskonto ovat oopiumia kansalle!
- 9.
-
Jaaha…
- 10.
-
LUKEKAA 5. kommentti se menee aivan naulan kantaan, typerään pervoilua kytätä toisten tekemisiä -> köyhää !!! lopettakaa koko BB.
- 11.
-
jep jep samaa mieltä ku numero viitone. eikä ees riitä olla katsomatta kyseistä paskaa vaan joka nettisivu ja iltapäivälehti vielä kertoo etusivulla parhaita paloja. Siis mitä HELVETTIÄ’?
- 12.
- 13.
-
Panu, jos pääset valtaan, lupaa lopettaa ainakin seuraavat ohjelmat kaikissa medioissa:
1. Idols;
2. Big Brother ja
3. Formulat.Samoin oikeastaan:
4. Yleisurheilu.
Miten tuo kirjojen lahjoitus käytännössä toimii Teille sen nettisaitin kautta?
- 14.
- 15.
-
Tarkkaan se oon tuo Panukin kahtellu,kun kerran on nähny ryhmytkin.
Pervo ikään katsomati? - 16.
-
täyttä paskaa ja tosta pitää vielä maksaa lupamaksut
- 17.
-
Luiskaotsat tarvitsevat oman huvinsa. Big Brotheliin verrattuna Yllytyshullut olivat taidetta.
- 18.
-
Katsojat ei taida itsekkään ymmärtää mikä heitä kiinnostaa. (6!) BB on käsittääkseni viihdeohjelma. Viihde on kaukana siitä jos porukka istuu sohvalla monta tuntia ja lässyttävät jonnin joutavaa paskaa päivästä toiseen. Edellinen BB oli juuri tälläinen, 24/7 näkyi kavavapaketissamme, mutta oli kyllä tuskaa katsoa sitä, mielenkiintoisempaa on katsoa ikkunasta pihalle. Tänä vuonna tuotantotiimi on sentään älynneet jutun juonen ja saaneet taloon niin eripuraista sakkia, linssiluteita, estottomia henkilöitä että talossa jotain tapahtuukin. Se että porukka kännissä toilailee kuuluu tähän ohjelmaan, eihän tässä ohjelmassa ole muuten mitää katsottavaa. Känniset toilailut heijastuu vielä tuleville päiville morkikksena. Voin lyödä vaikka vetoa että katsoja määrä on huomattavasti suurempi tänä vuonna juuri näitten hölmöilyitten seurauksena. Itse en seuraa ohjelmaa, muuta kuin lehtien välityksellä, Aloituksen jaksoin katsoa telkkarista.. Alkuperäiseen kirjoitukseen palatakseni, Porno tästä on kaukana… Tietääkseni aktit on lähinnä vällyjen alla suoritettu..
- 19.
-
Big Brotherin osallistujat saavat aikaan sellaisen mielleyhtymän että termi ”ali-ihminen” pitäisi ottaa uusiokäyttöön.
- 20.
-
Big Brothel tarjoaa voyeuristisia taipumuksia omaavalle luiskaotsalle legitiimin tavan toteuttaa parafiliaansa. Big Brothelille on siis olemassa selkeä tilaus.
Näin amiksen logiikalla voisi päätellä, että tosi-TV perustuu poikkeuksetta lähimmäisten nöyryyttämiselle, halventamiselle, alistamiselle ja alentamiselle. Ehkä juuri siihen perustuu sen suosio - alisteisessa asemassa oleva luiskaotsa tykkää katsoa sitä, kun joku toinen joutuu vielä pahemmin nöyryytetyksi. Big Brothel on, paitsi aktuaalista pornoa, myös sosiaalipornoa.
- 21.
-
Voi jumalauta #16! Tätä lupamaksuasiaa kosketeltiin jo aiemminkin tässä ketjussa. Sehän on nyt nimenomaan niin, että lupamaksuja maksetaan, jotta TV:stä EI tulisi pelkkää BB:mäistä paskaa. Lupamaksuilla rahoitetaan YLEn toimintaa. Jos meillä olisi ainoastaan kaupallista televisiotoimintaa, kaikilta kanavilta tulisi kellon ympäri samaa BB- ja 4D- yms. sosiaalipornotuubaa.
- 22.
-
voi tuota tekopyhyyttä. ensin katsotaan silmät pyöreenä ja sitten haukutaan. jos ensi vuonna ei tulisi BB: tä niin nämä samat marisijat itkisi että BB takaisin. kaukosäätimessä on numeroidut nappulat mistä kanavia voi vaihtaa mieleisekseen ja jos ei löydy mitään katsottavaa koskaan niin hävitä koko TV. sen jälkeen ei tarvi maksaa niitä lupamaksujakaan. näin helppoa se on kun ajattelee aivoilla eikä munuaisilla.
- 23.
-
Ongelma on siinä, että nykyään ei osata enää hävetä mitään. En tiedä kumpi on suurempi ääliö: se joka tekee mitä vaan televisiokameran edessä vai se joka katsoo sitä touhua.
- 24.
-
Asiaan liittyen Tony M:llä on tässä yhdessä asunnossaan joku sateliitti-vastaanotin vissiin katolla kun on neljäkymmentä kanavaa televisiossa, ehkä enemmänkin, ainakin kaikki kanavat on varattuja. On tullut huomattua että monesti istuu vaan ja kiertää niitä kanavia, jos istahtaa sohvaan - kaikki tuntuu roskalta. Ehkäpä BB tuntuisi laatu-viihteeltä verrattuna kansainvälisten jättien nykytarjontaan? Ainakaan ei ole liiaksi paketissa?
Informaatio, modernina ilmiönä, on omituinen asia ja lienee myös olla disinformatiivista? Ottaen huomioon nykyajan mahdollisuudet, median tarjonta, varsinkin uutismedian, tuntuu käsittämättömän surkealta. Täynnä stereotyyppejä kaikenlisäksi - CNN:n Annapournan esittely puhukoon esimerkkinä puolestaan. Kuka kirjoittikaan median sosiologiasta - tosin se oli aika surkea teos. Kaikki on sitäpaitsi viimeisteltyä. Aamulla tuli katsottua Discoveryltä jostain heimosta Papua Guinealla, ja täytyypi todeta että ei voi olla varma oliko mitään dokkarissa totta, ehkä koko homma oli yhtä lavastusta, ehkä kuvattu jopa USA:ssa?
National Geographic mainostaa että niillä alkaa sellainen sarja jossa käsitellään lento-onnettomuuksia. Tuo on ainoa sarja joka on herättänyt mielenkiinnon, kyseessä lienee kauhuleffaan verrattavaa thrilleriä? Näyttää muuten siltä että nykyään on jo aika suuri mahdollisuus lento-onnettomuuteen jos koneeseen istahtaa. Tony M ymmärtää erilaisia Triereitä erittäin hyvin, jotka kieltäytyvät lentämästä Atlantin yli ja matkaavat asuntovaunulla Cannesiin. Täytyypi sanoa että viimeaikaisten tapahtuimien valossa täytyy kehitellä jonkinlainen uusi anesthetic jos lentokoneeseen joutuu istahtamaan. Tai vetää sellaiset kännit että ei tunnu missään kun kone syöksyy tulisena maahan.
- 25.
-
#22:lle:
”voi tuota tekopyhyyttä. ensin katsotaan silmät pyöreenä ja sitten haukutaan.”
Niin, kai olisi sitten rakentavampaa haukkua jotain josta ei tiedä yhtään mitään. Sitä paitsi itse en ollut tänä vuonna nähnyt sarjasta vielä sekuntiakaan kun tiesin jo kaiken oleellisen tissinvilautteluista ja ”kuumista seksiorgioista”. Sinulta on ilmeisesti mennyt täysin ohi se pikku tosiasia, että tämä paska ei valitettavasti pysy TV:n sisällä, vaan se tunkee joka helvetin paskalehteen (joiden otsikoilta normaali ruokakaupassa käyvä ihminen ei voi välttyä), joka toiselle nettisivulle ja MTV3:n teksti-TV:n uutisointiin.
”jos ensi vuonna ei tulisi BB: tä niin nämä samat marisijat itkisi että BB takaisin.”Öh… ei. Logiikka ei taida olla vahvin alueesi.
”kaukosäätimessä on numeroidut nappulat mistä kanavia voi vaihtaa mieleisekseen ja jos ei löydy mitään katsottavaa koskaan niin hävitä koko TV.”Kts. ensimmäinen vastaukseni.
”sen jälkeen ei tarvi maksaa niitä lupamaksujakaan.”Oho! Olipas nokkelasti heitetty! Ääliö.
”näin helppoa se on kun ajattelee aivoilla eikä munuaisilla.”Ei millään pahalla, mutta sinulla ei taida olla varaa tällaisia puhua.
- 26.
-
Ohjelma on sanalla sanoen naurettava. Pääasia lienee alun alkaenkin ollut vain se, että tv:ssä voi näyttää ”sallittua kourimista ja köyrimistä”. Nämä molemmat ovat jo toteutuneet, joten miksi enää näyttää ohjelmaa???
Täysin vieraiden ihmisten kinastelun ja riitelyn seuraaminen on sekin täysin pimeetä touhua. Mitä vittua meille kuuluu keskenkasvuisten ja henkiseltä tilaltaan vielä kehitysvaiheessa olevien wannabe-ihmisten kiukuttelut ja toisilleen haistattelut!? Ohjelma taitaakin olla sen tekijöiden salainen perversio, jota he näin julkisesti toteuttavat ja vieläpä oikein luvan kanssa :D
Kahdesta jaksosta osan nähneenä ei voi kuin ihmetellä noita talossa olevia ihmisiä. Jos on noin kovat halut näytellä ”tavaroitaan” kaikille, niin mikseivät mene ja tee BB-pornoleffaa? Siinä saisivat aina puutteessa olevat naisetkin kyllikseen. Oikein kuvotti se ryssämuijan saunakäytös. Munaa piti saada, mutta taisi jäädä vain haaveeksi :D . Heittäkööt sen ryssän ulos ja samalla sen suomalaisen maanpetturin, joka antoi ryssän kouria muniaan!
- 27.
-
Avasin tv:n avausjakson verrran siihen saakka kun alkoi tämä porno osuus.
Sillä sitähän tämä oli.
Itse osaan sulkea tv.n mutta….
Kanssani katsomassa olivat teini-ikäist lapset.
Kun varoittamatta,tähänaikaan illasta ruutuun pläjähtää tälläista katsottavaa ,niin siltä EI pysty suojautumaan.
Emme tietenkään katso ohjelmaa enää tämän ja muiden hölmöyksien vuoksi.
Joku kertoi,että tämä ensimmäisen illan pornoilija oli sanonut jälkeenpäin, ettei kukaan vetänyt överiksi illan aikana…
MITÄ hän tekee kun vetää överiksi?
Subilla lähetettiin eilen illakin elokuva joka alkoi 19.30 jossa myös näytettiin akti.
Onko Subilla ihan omat säännöt lähetysaikoihin nähden? Järjen käyttö on myös sallittua. - 28.
-
Minä en nykyään jaksa katsoa yhtään telkkaria. En pysty keskittymään edes avaraan luontoon, koska siinäkin on ruvettu inhimillistämään eläimiä liikaa.
Silti tiedän mitä BB:ssä on tapahtunut, koska lööpit siitä kirkuivat ja uteliaisuuttani luin juttuja.
Mitenköhän paljon tuonne oli tälläkin tuotantokaudella hakijoita? Ei voi ymmärtää, millainen ihminen haluaa tuhlata mahdollisesti 3kk elämästään teljettynä johonkin pitkästyttävään paikkaan ääliöiden seurassa ilman mitään järjellistä tekemistä. Yleensä tuollaista on pidetty rangaistuksena.
Seuraavaksi saamme tositv - ohjelman, jossa jengiä pannaan vankilaan oikeiden kriminaalien seuraan ja se voittaa, joka viimeiseksi pyytää päästä ulos. Tiedossa on saippuoiden pudottelua suihkussa jne.
- 29.
-
#25 muistitko ottaa aamulla lääkkeesi
- 30.
-
Nykyään eletään sellaista aikaa, jona kuka tahansa voi olla julkkis jos on valmis vajoamaan tarpeeksi alas.
- 31.
-
Miksi ihmiset ostaa juorulehtiä? Miksi ihmiset kerääntyvät katsomaan, kun joku on jäänyt auton alle? Miksi ennen ihmiset kerääntyivät seuraamaan teloituksia? Sama uteliaisuus saa ihmiset seuraamaan BB:kin. Tuomitsetteko kaikki juorulehtien ostajat samalla tavalla idiooteiksi, kuin BB:n katsojat? Itse näen BB:stä kiinnostumisen paljon hyväksyttävämpänä kuin esimerkiksi juorulehtien lukemisen. BB:n kilpailijat sentään juotuvat huomion keskipisteeksi omasta halustaan.
- 32.
-
”Näin amiksen logiikalla voisi päätellä, että tosi-TV perustuu poikkeuksetta lähimmäisten nöyryyttämiselle, halventamiselle, alistamiselle ja alentamiselle.”
Näin pitkälle. Poikkeuksia tähänkin toki on. Esimerkiksi englantilainen ”Lapsityrannit” sisältää oikeasti hyviä neuvoja rajattomien lasten kasvatukseen ja ”Roolinvaihtajat” (tjsp.) oli ihan mielenkiintoinen (siinä jonkun ammattikunnan edustaja yritti opetella jonkun toisen ammattikunnan tavoille).
BB:tä en ymmärrä, enkä jaksa katsoa. Ainoa mielenkiinto koko sarjaa kohtaa on sitä koskevien nettikirjoitteluiden lukeminen. Mielenkiintoista ei ole se, mitä sarjassa tapahtuu vaan se, mitä mieltä ihmiset ovat näistä tapahtumista.
- 33.
-
Luetaanhan tätäkin palstaa em. syistä. Alatyylistä väittelyä on hauskaa seurata.
- 34.
-
Katsoin ohjelman viime sunnuntaina, kun työpaikalla siitä mielipiteitä vilkkaasti vaihdettiin puolesta ja vastaan. Olen tyrmistynyt! Onko se porukka siellä tosiaan niin kehittymättömiä tyhmiä joka suhteessa vaikka he iältään ovat niinsanotusti aikuisia. Kielellinen ilmaisu joka toinen sana v. alkuinen ei minkäänlaisia käytöstapoja, sosiaaliset taidot kolmevuotiaan lapsen tasolla! eipä ole palikat pollassa kohdallaan enempää osallistujilla kun taloon valitsijoilla!
- 35.
-
”Tuomitsetteko kaikki juorulehtien ostajat samalla tavalla idiooteiksi, kuin BB:n katsojat?”
Kyllä.
Minusta ”Olet mitä syöt” on muuten kaikkein pahin sosiaalipornotositeevee mitä voi kuvitella. Valkataan kaikkein sairaalloisimman lihavat ihmiset joiden ruokavalio on täysin päin vittua ja sitten naureskellaan niiden jääkaapille. Kertokaapa, miksei noissa ohjelmissa ole koskaan ketään joka olisi vain lievästi ylipainoinen?
No minä kerron. Siksi, että mitä läskimpää telkussa nöyryytetään, sitä paremmaksi voi itsensä tuntea.
- 36.
- 37.
-
”Minusta BB voisi jopa olla mielenkiintoinen ja hyvä ohjelma, jos sinne kerättäisiin hyvin erilaisia ja oikeasti omaperäisiä ihmisiä.”
Olen samaa mieltä: Eri uskontokunnista ja maailmankatsomuksista, eri ikäryhmistä, eri ammateista ja ennen kaikkea eri puolilta Suomea.
Sitten homma muuttuisi oikeasti mielenkiintoiseksi sosiaaliseksi kokeeksi.
- 38.
-
Stephen King kirjoittu joskus uransa alkuvaiheessa pseudonymillä Richard Bachman. 'The Bachman Books' - kokoelman tarina 'Running Man' pistää nykyään ihmettelemään, miten tarkasti mies näki tulevaisuuden joskus 30v sitten. Ja tarkoitan nimenomaan sitä novellia, en sen pohjalta tehtyä samannimistä Kalifornian kuvernööri-elokuvaa.
- 39.
-
Satunnaislukija, juuri tuostahan on kyse - sosiaalipornosta. Ja siihen samaanhan perustuu skandaalilehdistön suosio: ihmiset haluavat tuntea, että jollakulla menee vielä huonommin kuin heillä itsellään.
Panu: Jos Big Brotheliin kerättäisiin hyvin erilaisia ja oikeasti omaperäisiä ihmisiä, tuloksena olisi Kärpästen Herra.
- 40.
-
”Olen samaa mieltä: Eri uskontokunnista ja maailmankatsomuksista, eri ikäryhmistä, eri ammateista ja ennen kaikkea eri puolilta Suomea.
Sitten homma muuttuisi oikeasti mielenkiintoiseksi sosiaaliseksi kokeeksi.”
Mutta sitä jaksaisi seurata sinä, minä ja muutama muu, ei kymmenettuhannet luiskaotsat. Väittäisin, että mainostajat ja muut yhteistyökumppanit eivät oikein lämpenisi.
- 41.
-
Kylläpä sitä ihmisillä on taas kova tarve esittää olevansa BB-massan yläpuolella. Itsehän sen katsomani jakson (ja tulevaisuudessa jos kanavalle eksyn) seurasin puhtaasti ihmistutkimuksellisesta vinkkelistä.
- 42.
-
”Mutta sitä jaksaisi seurata sinä, minä ja muutama muu, ei kymmenettuhannet luiskaotsat. Väittäisin, että mainostajat ja muut yhteistyökumppanit eivät oikein lämpenisi.”
Voi olla, mutta on myös mahdollista että varsinainen helvetti pääsisi valloilleen;)
- 43.
- 44.
-
@28,
Arto Salmisen 'Kalavale' (2005):
”Auschwitz-nimiseen pudotuspeliin kelpuutetaan kilpailijoiksi vain toisen polven työttömiä. Puolet on vartijoita, puolet vankeja, ja yleisö äänestää aina kaksi putoajaehdokasta. Voittaja on se, joka kestää suuremman sähköiskun ABB:ltä tilattavassa kidutustuolissa.
Ohjelmalle tarvitaan tietysti myös sponsori. Koska ohjelman tarkoitus on rankaista vankeja sähköllä, niin luonteva sponsori olisi Fortum. Ajattele mikä teho: ”Sähkön tuotti Fortum”, Kasperi hehkuttaa.”
Kirjailijan perikunnalta voinee ostaa formaatin oikeudet… - 45.
-
On hämmentävää, kuinka hävyttömän läpinäkyvästi kaiken maailman tositeeveeulosteella, seksillä mässäilyllä ym. voidaan aliarvioida katsojia ilman että kukaan kyrpiintyy. Nähdäkseni tämän ilmiön selittää se (niin masentavaa kuin se onkin), että keskivertokatsoja on yksinkertaisesti niin tyhmä tai tiedostamaton, ettei hän huomaa lankojaan vedeltävän. Tirkistelynhalu on meille kaikille niin ominaista, että sillä on suorastaan naurettavan helppoa houkutella suuria massoja, jotka lampaiden tavoin kirmaavat apajille uhraamatta ajatustakaan sille kuinka helposti heitä ohjaillaan. Nelosen Paratiisihotelli-sarjan mainos (”niin seksikäs että esitysaikaa oli myöhäistettävä”) on tästä loistava esimerkki. Halveksuttavaa toimintaa, vaan onneksi näitä ripulipaskoja ei ole pakko katsoa.
- 46.
-
BB vetoaa ihmisluonteen perversioihin eli tirkistelynhaluun. Kukaan ei rakasta ihmistä, joka kerrostalossa kyttää naapureitensa tekemisiä. Mutta sen sijaan on itse valmis viettämään tuntikausia päivittäin TV:n ääressä tirkistelläkseen sinne houkuteltujen tavisten keskinäistä kyhnyttelyä.
- 47.
-
^ Jahas, kommentti tulikin kahteen kertaan. No, moderaattoria odotellessa.
Lisäisin edelliseen vielä, ettei minulla suinkaan ole mitään seksiä tai pornoa vastaan, vaan sitä että niillä yritetään peitellysti houkutella katsojia. Katson tämän aliarvioivan minua ja loukkaavan älyäni. Sen sijaan olisin täysin tyytyväinen, jos BB olisi puhdasta, rehellistä pornoa tai jos vaikka Pussycat Dollsin tytöt esiintyisivät alasti ja panisivat pystyyn kerrankin rehellisen seksishow'n ryhmäorgioineen.
- 48.
-
Kokkiohjelmat on muutenkin kanssa mitä ihmeellisintä sosiaalipornoa. Otantani mukaan niitä katsovat lähinnä ne ihmiset, jotka eivät itse ymmärrä ruoanlaiton päälle. Kukaan kulinaristi ei niitä katso.
Miksi siis eineksiä tai perusjauhelihakastiketta iänkaikkiseen syövä katsoo kokkiohjelmia? Siksikö, että kuvittelee joskus oikeasti niitä ruokia tekevänsä?
- 49.
-
onpa ihanaa että tv:stä tulee noin hyvä ja erittäin korkeatasoinen ohjelma kuin BB. seuraavalla tupo kierroksella pitäisi sopia että BB ajan olisi palkallinen vapaa kaikilla, ettei noi työt vaikeuttaisi BB seuraamista. sais katsoa tätä kulttuurisesti korkea tasoista ohjelmaa 24/7. sen verran ohjelmantekijöille pieni pyyntö, antakaa viinaa useammin että nähtäisiin enemmän sitä mistä tuolla edellä monellakin tuntuu olevan puute. sinä joka meinasit juuri vastata tähän tosi juttuun älä vastaa vielä vaan mieti ensin.
- 50.
-
Kauhean hyvin kaikki tietävät, miksi BB on hyvä tai paha. Asiantuntemusta tuntuu olevan viljalti.
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 96 kommenttia.

