Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kansainväliset suhteet, Maailmanpolitiikka, Historia

Viro, Latvia, Liettua, Georgia, tshetsheenit, Neuvostoliitto, vähemmistökansat, väestönsiirrot, kyyditykset, pakkokyyditykset, deportaatiot, vainot

Tässä pari päivää sitten Euroopan parlamentti muisteli puolalaisen puhemiehensä Jerzy Buzekin johdolla Baltian maiden suuria kyydityksiä Siperiaan kesäkuussa 1941. Meillä Suomessa asiasta ei paljoakaan hiiskahdettu, kun lehdillä on muka tärkeämpää kirjoitettavaa. Minunkin ohitseni tämä olisi varmaankin mennyt, ellei virolainen tuttu olisi linkittänyt asiasta raportoineeseen BBC:n nettisivuun. Vaikka Suomen tällä hetkellä kansainvälisesti kuuluisin nuori kirjailija on omistautunut kirjoittamaan juuri näistä aiheista, meillä ei juuri kukaan vaivaudu muistelemaan Neuvostoliiton julmuuksia. Syitä tähän sietää pohtia.

För ett par dagar sen hedrade Europaparlamentet, lett av sin polske talman Jerzy Buzek, minnet efter de balter som föll offer för de stora våldskjutsningarna till Sibirien i juni 1941. Hos oss skrev tidningarna ingenting om saken, eftersom murvlarna ansåg sig ha viktigare frågor att dryfta och diskutera. Själv skulle jag också ha missat denna årsdag, om inte en estnisk nätbekant hade länkat till den sida på BBCs sajt där det rapporterades om minneshögtiden. Visserligen har den mest berömda unga författarinnan i Finland ägnat sig åt att skriva om esternas öde under och efter andra världskriget, men i allmänhet väcker grymheterna i Sovjetunionen föga uppmärksamhet eller debatt hos oss. Varför? Ja, säg det.

Tietysti vasemmistossa on vieläkin jonkin verran sellaista mielialaa, että näistä asioista ei saa puhua, koska ne antavat aseita äärioikeiston käsiin. Nykyään näiden asenteiden luulisi jääneen pelkästään kohudosentti Johan Bäckmanin ja hänen kannattajiensa asiaksi, mutta ihan niinkään ei asian laita ole. Tämän vuoden vaaleissa Vasemmistoliiton listoilla oli ehdolla kuopiolainen kolmekymppinen nainen, joka leimasi blogissaan Sofi Oksasen natsiksi jotakuinkin bäckmanilaiseen tyyliin, perustellen syytöstään Puhdistuksen neuvostovastaisuudella (!). Totta maar ne puolueen aktiivit, joille olen itse mennyt tästä asiasta avautumaan, selittivät, että kyseessä oli vain yksittäistapaus, jota ei tule yleistää. Ei tuollainen höpinä odottamatonta olisi ollutkaan jonkun kuusikymppisen korpikommunistin tai ikätaistolaisen suusta, mutta se, että tällaisia laukoo noinkin nuori pimu, viittaisi siihen, että pimein brežneviläisyys ei ainoastaan ole onnistunut talvehtimaan puolueessa, vaan sillä on jopa jälkikasvua, ainakin henkistä.

Inom vänstern finns det givetvis ännu en del folk som tycker att man inte borde tala öppet om det här, eftersom man då¨skulle lägga vapen i händerna på extremhögern. I dag borde dylika attityder ha dött svältdöden inom den egentliga vänstern och endast leva vidare inom den lilla Rysslandsdyrkande kretsen som leds av skandaldocenten Johan Bäckman, men så bra står det inte till. En av Vänsterförbundets kandidater i årets riksdagsval var en trettiårig kvinna från Kuopio, som i sin blogg i mycket bäckmansk stil utmålade Sofi Oksanen som en nazist: hon tyckte nämligen att en så antisovjetisk (!) bok som ”Utrensnming” måste vara fascistisk propaganda. När jag frågade bekanta inom vänsterförbundet vad de ansåg om kuopioflickans åsikter, svarade de något undanglidande att hon inte var någon höjdare inom partiet. Nåja, sånt där svammel är vad man alltid kan vänta sig av ödemarkskommunister och gamla stalinister, men att en så ung tjej släpper sådana grodor tyder på att den mörkaste brezjnevismen inte bara lyckats övervintra i partiet utan också sörja för efterväxt.

Toisaalta myös ne porvarilliset ja isänmaalliset piirit, jotka heti Viron itsenäistyttyä olivat kovasti elvyttelemässä yhteistyötä Suomenlahden yli, tuntuvat sittemmin kovasti harventuneen. Onko niin, että heillä oli liian ruusuinen kuva virolaisista, joka ei kestänyt käytännön testiä? Vai onko kyse siitä, että Viro ei enää ole sellainen hoivattava pikkuveli kuin ennen, eivätkä suomalaiset osaa sopeutua tasaväkiseen naapuriseurusteluun?

När Estland blev självständigt flockades våra landsmän av den borgerliga och fosterländska sorten i stora skaror över Finska viken för att återuppliva de gamla samarbetstraditionerna, men sedan dess verkar det ha glesnat till i de leden också. Var det kanhända så att de hade en alltför orealistisk drömbild av esterna som inte överlevde kontakten med de verkliga, mänskliga människorna där nere? Eller är det kanske det att Estland inte längre är vår lillebror som ber om hjälp och stöd och att vi inte klarar av att se esterna som likaberättigade partners i samröre och samgående?

Tietenkään virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset eivät olleet ainoat kansat, jotka Neuvostoliitossa joutuivat massamittaisten väestönsiirtojen kohteiksi. Siinä missä Baltian maista muilutettiin Siperiaan ennen kaikkea akateemisesti sivistynyt tai yhteiskunnassa vaikutusvaltainen väestönosa - tarkoituksena leikata kansakunnilta pää poikki - monet neuvostovaltion pienistä etnisistä ryhmistä joutuivat kärsimään samanlaisesta kohtelusta kokonaisuudessaan, professoreista ojankaivajiin ja vauvoista vanhuksiin. Esimerkiksi krimintataarit, kuten jokaisen kuuluisi muistaa, leimattiin sodan lopussa kokonaisuudessaan saksalaisten tukijoiksi ja karkotettiin Neuvostoliiton itäisiin osavaltioihin, lähinnä Uzbekistaniin - ja takaisin heitä ei päästetty ennen neuvostovaltion romahdusta.

Visst var de baltiska folken inte de enda som i Sovjetunionen blev offer för massvisa deportationer. När det främst var den akademiskt utbildade eller på annat sätt inflytelserika delen av befolkningen som våldskjutsades från dessa länder - med avsikten att skära huvudet av nationen - var det många små etniska grupper i Sovjetstaten som i sin helhet, från professorer till dikare och från bäbisar till gamla gummor och gubbar, fick stå ut med liknande behandling. Krimtatarerna brännmärktes i slutet av andra världskriget som kollaboratörer och utvisades till Sovjetunionens östra delstater, mest till Uzbekistan. Tillbaka fick de inte komma förrän det var slut med sovjetväldet.

Selvää kuitenkin on, että pakkokyyditetyt baltit joutuivat kärsimään kaikesta siitä kuin krimintataaritkin: nälästä, taudeista, köyhyydestä ja vihamielisistä luonnonoloista, ja moni jäi hengettömänä matkan varrelle. Näiden väestönsiirtojen perusteena käytettiin asianomaisten kansallisuutta ja etnistä alkuperää, aivan kuten Hitlerin kaasukammioihin ja leireihin vietiin ihmisiä etnisen alkuperän - juutalaisuuden - takia. Epäilemättä Neuvostoliiton kyydityksille keksaistiin nopeasti jonkinlainen marxilais-teoreettinen selitys, joka sai ne näyttämään joltain muulta kuin etniseltä erottelulta ja sorrolta. Meidän ei kuitenkaan pidä uskoa näihin höpinöihin. Kyseessä oli kansanmurhan tyyppinen toiminta: siinä ihmisiä kohdeltiin rikollisina sen mukaan, mitä he ryhmänä olivat, ei sen mukaan, mitä kukin yksilönä oli tehnyt.

Det är självklart att de tvångsförflyttade balterna fick genomlida samma sorts prövningar som krimtatarerna: hungersnöd, sjukdomar, fattigdom och fientliga naturförhållanden, och många kom aldrig fram till utvisningsorten, ännu mindre tillbaka hem. Dessa befolkningsrörelser motiverades med offrens nationalitet och etniska bakgrund, precis som Hitlers gaskamrar och förintelseläger fylldes med människor som valts ut på grund av sitt etniska - judiska - ursprung. Tvivelsutan utarbetades det marxistiska, teoretiska bortförklaringar för våldskjutsningarna i Sovjet för att få dem att på pappret se ut som någonting annat än etnisk diskriminering och förtryck. Vi bör dock inte tro på dessa bortförklaringar. Det var frågan om etniska rensningar, folkmordsliknande verksamhet: människor bemötades som brottslingar på basen av vad de var som en grupp, inte på grund av vad var och en som individ hade gjort.

Entisen Neuvostoliiton raukoilla rajoilla on yhä kansoja, jotka ovat palanneet karkotuksestaan vasta äskettäin: krimintataarien lisäksi myös esimerkiksi tšetšeenit ja Meskhetian turkkilaiset, jotka olivat neuvostoaikoihin saakka Georgian perinteinen turkinsukuista kieltä (lähinnä azeria) puhuva vähemmistö. Tällaiset kansat ovat nykyään puun ja kuoren välissä: karkoituspaikassaan he eivät voineet sopeutua paikalliseen elämään, koska paikallinen isäntäkansa neuvostopolitiikan virallisia ohjeita noudattaen kohteli heitä huonompina, neuvostoisänmaan pettäneinä ihmisinä; mutta paluu kotiseudulle ei sekään ole välttämättä parantanut tilannetta, koska alkuperäiset asuinsijat ovat tällä välin yleensä joutuneet uuden väestön asuttamiksi. Neuvostoliitto on siis kaiken muun pahan ohessa myös kylvänyt Palestiina-tyyppisten konfliktien siemeniä sinne sun tänne, ja menee varmaankin vielä kauan, ennen kuin ne konfliktit rauhoittuvat.

På före detta Sovjets gränstrakter finns det alltjämt folkslag som återvänt från förvisningen först nyligen: inte bara krimtatarerna utan också tjetjenerna och de meskhetiska turkarna, som före sovjettiden bodde i Georgien och talade ett turkspråk som var mycket nära släkt med azerbajdjanskan. Sådana folk är i dag mellan två eldar: på förvisningsorterna kunde de inte anpassa sig till det lokala livet, eftersom översittarfolket i enlighet med den officiella sovjetiska politiken bemötte dem som sämre människor som förrått det sovjetiska fosterlandet; men återresan till den forna hemtrakten har inte nödvändigtvis gjort deras liv drägligare, ty det har kommit en ny befolkning som tagit över området. Den sovjetiska politiken har alltså lämnat efter sig frön till nya Palestinaliknande konflikter lite här och var, och att dessa konflikter lugnar ner sig, ja det kommer säkert att ta länge.

Panu Höglund