Armeniassa vaalit, vain kahdeksan kuollutta. Uhrien joukossa yhteiskuntarauha
2.3.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Maailmanpolitiikka, Historia
Armeniassa on juuri pidetty presidentin vaalit, ja kuten entisen Neuvostoliiton nuorissa tasavalloissa usein käy, tälläkään kertaa voittajaa ei selvitetty ilman syytöksiä järjestetyistä vaalituloksista. Itse asiassa opposition mellastus kaduilla johti juuri poikkeustilan julistamiseen pariksi viikoksi. Vaalit voitti Serž Sargsjan, viran nyt jättävän, Suomessakin äsken käväisseen Robert Khotšharjanin liittolainen.
Molemmat herrat ovat alkujaan kotoisin Vuoristo-Karabahin Stephanakertistä, mutta kunnostauduttuaan sissisodan organisoijina tässä armenialaisten asuttamassa maakunnassa, joka irrottautui Azerbaidžanista Neuvostoliiton hajoamisen jälkimainingeissa, he ovat siirtyneet armenialaiseen emämaahan poliitikoiksi. Uusi presidentti oli aikoinaan pääministerinä Khotšharjanin presidenttikaudella, minkä lisäksi hän toimii konservatiivisen Tasavaltalaispuolueen puheenjohtajana. Puolue on Armenian parlamentin suurin, ja sillä on ilmeisesti jonkinlaisia historiallisia yhteyksiä neuvostoaikaiseen toisinajattelijaliikkeeseen.
Opposition ehdokas Levon Ter-Petrosjan oli Armenian ensimmäinen presidentti neuvostovallan kaaduttua, ja alkujaan hänet valittiin pallilleen suurella riemulla ja yksimielisyydellä. Toisin kuin Sargsjan ja Khotšharjan, hän ei ole Vuoristo-Karabahin miehiä, vaan hänen vanhempansa kuuluivat Syyrian kristittyyn armenialaiseen vähemmistöön, mutta pakenivat sieltä Neuvostoliittoon pian pojan synnyttyä, Stalinin vielä eläessä - he näet olivat vakaumuksellisia kommunisteja ja uskoivat neuvostoparatiisiin maan päällä. Levon-poika opiskeli sittemmin orientalistiikkaa Neuvostoliiton arvostetuimmissa itämaiden tutkimuksen opinahjoissa ja kuuluu olevan alallaan merkittäväkin tiedemies. Hän ei taistellut Karabahin sodassa kuten kilpailijansa, vaan tuntuu olevan enemmänkin kalterijääkärityyppiä: kaksikymmentä vuotta sitten, kun tuo sota syttyi, hän organisoi Karabahin taistelijoita tukevan komitean ja joutui siitä hyvästä neuvostovankilaan.
Presidenttikaudellaan Ter-Petrosjan menetti pikkuhiljaa suosiotaan: häntä pidettiin Karabahin asioissa liian sovinnollisena Azerbaidžania kohtaan, minkä lisäksi hän kielsi perinteikkään nationalistis-vasemmistolaisen dašnak-puolueen ja heitti sen johtajat kiven sisään. Puolueen juuret ulottuvat armenialaisten kansanmurhaa edeltävälle ajalle saakka, sillä jo 1800-luvun lopulla se organisoi sissiryhmiä, ns. fedaji-ryhmiä (sana on arvatenkin arabian kielestä lainattu) Turkin ottomaanivaltakunnan armenialaisyhteisöjä puolustamaan. Sillä on sittemmin ollut tärkeä rooli monissa ulkoarmenialaisissa yhteisöissä armenialaisen hengen nostattajana, ja edelleenkin se on leimallisesti diasporapuolue. Se ilmoittautuu myös sosialistiseksi puolueeksi ja on Sosialistisen internationaalin jäsenkin, mutta ei ole tiedossa, kuinka sosiaalidemokraattinen se todelliselta politiikaltaan lienee. Nationalismi ja antikommunismi ovat luultavasti vuosien varrella olleet keskeisempi osa sen käytännön toimintaa.
Ter-Petrosjanin tipahdettua pois presidentinpallilta dašnakit saivat toimintaoikeutensa takaisin. Nyt he ovat parlamentin kolmanneksi suurin puolue, mikä ei vielä ole paljon, koska nykyisen ja juuri valitun presidentin puolueet muodostavat yhdessä murskaavan enemmistön. Varsinaiseksi oppositiopuolueeksi dašnakeja ei voida kutsua, koska he ovat olleet hyvinkin halukkaita yhteistyöhön suurempien puolueiden kanssa. Suurin osa Armenian oppositiosta on parlamentin ulkopuolella, ja ilmeisesti juuri tämä oppositio tukee nyt Ter-Petrosjania.
Ter-Petrosjan on vaalipuheissaan syytellyt valtapuolueita korruptiosta, mutta dašnakit, joiden oma ehdokas jäi vaaleissa neljänneksi, ovat vuorostaan esittäneet Ter-Petrosjanin mm. ostelleen ääniä. Tuntuukin siltä, että Armenian poliittista järjestelmää leimaa yleinen epäluottamus: kaikki syyttelevät toisiaan vilungista eikä häviöön alistuta.
Kansainväliset vaalitarkkailijat eivät tietystikään ole olleet kovin tyytyväisiä Armenian vaaleihin. Kuudessatoista prosentissa tutkituista äänestyspaikoista äänet on laskettu vakavasti huolimattomalla tai muutenkin epäilyttävällä tavalla. Myös äänestäjien pelottelua on esiintynyt, ja kuten entisissä neuvostotasavalloissa Venäjää myöten on tavallista, tiedotusvälineet ovat olleet kovasti Sargsjanin, istuvan presidentin nimittämän perillisen, kannalla sen sijaan, että ne olisivat toimineet puolueettomana pelikenttänä. Toisaalta ongelmat eivät ole olleet yhtä pahoja kuin Georgiassa, puhumattakaan Azerbaidžanista, jossa yli puolet äänestyspaikoista ovat olleet yhtä kelvottomia kuin kuudesosa Armeniassa. Ja mitä siihen tiedotusvälineiden puolueettomuuteen sanoo, joku voisi heittää jotain ilkeää Berlusconin Italiasta. Kansainvälinen yhteisö on hyväksynyt vaalituloksen, mikä voitaneen tulkita niin, että kaikki osapuolet ovat fuskanneet kohtuullisen tasapuolisesti.
Ter-Petrosjan on ilmeisesti maalannut itsensä nurkkaan kieltäytymällä yhteistyöstä vaalien voittajan kanssa. Hän hylkäsi myös dašnak-puolueen presidenttiehdokkaan Vahan Hovannesjanin välitysyrityksen, minkä jälkeen häntä täytynee pitää näiden vaalien moraalisenakin häviäjänä. Hän on ollut kovasti länsimielisen poliitikon maineessa, mutta on vaikea uskoa, että hän enää nauttisi suurta kansainvälisen yhteisön tukea mokattuaan asiansa näin pahasti. Toisaalta Sargsjan ja Khotšharjan pyrkivät ilmeisesti käyttämään tilannetta hyväkseen pannakseen putkaan koko joukon hankalia oppositiovoimia, jotka ovat asettuneet Ter-Petrosjanin taakse. Armenian tilanne ei siis näytä erityisen mieltä ylentävältä - surku tulee pientä uhkaavien naapurien puristuksessa olevaa maata, joka ansaitsisi varmasti parempaa.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
Oliko artikkeli Parnassosta vai Ydin-lehdestä?
- 2.
- 3.
-
@2: toi sisälsi jo mainittavasti varsinaissuamalais-turkulaista fraseerausta, varsinkin savolaislähtöisen henkilön laittamaksi. Taidat turkulaistua jopa vähemmässä kuin viidessäkymmenessä vuodessa.
Armeniaan ja armenialaisiin on tämänkin jutun valossa vähän vaikea suhtautua, sen paremmin kauniisti kuin rumastikaan. Sympatiaa tietenkin tunnen minäkin omintakeista kristillistä perintöä kantavalle kansalle, muhamettilaisnaapurien kärkkyessä sapelit ojossa joka rajalla. Mutta jos polittinen kulttuuri on noin kusipäistä, pistää se fundeeraamaan. Toisaalta, ei taida naapureilla tilanne olla, meikäläisittäin katsoen, sen terveempi. - 4.
- 5.
-
Kansainväliset tarkkailijat eivät aina ole rehellisiä, vaan saattavat julistaa huonotkin vaalit hyviksi, jos kv politiikka tällaisen näkee välttämättömäksi. Mitenkähän tällainen heikki Talvitiekin yleensä ratkaisee asiat muutoin kuin Etykin hengessä, sillä mieshän on tunnettu perseenuolija. Mutta onneksi sentään hän ei voi sooloilla, vaan on eurooppalaisten järjestöjen ohjauksessa. Ei suomalaista muuten uskallettaisikaan lähettää, kun ajaisi vain Venäjän etua, kuten Talvitie aina.
Achtungille voisi kertoa, että kyllä se isoveli suojelee eli Ryssälä kuten sodan aikanakin eli taisi saada Armenia koko kaluston Venäjältä sodan voittaakseen.
- 6.
- 7.
-
Taitaa olla samaa maata kuin se Luontoäitikin.
- 8.
- 9.
-
Panu - milloinkas muuten meinaat antaa Henryn kirjalle ilmaisen puffin, vaikkapa ruotimalla negatiivisia vastareaktioita, joita hänen naseva kirjansa on aiheuttanut? Meinaan, hän kyllä ansaitsisi moisen vaivannäön jälkeen kannustusta ja ilmaista mainostusta joka paikassa. No, ihan ideana vaan .. täällä on ollut niin paljon politiikkaa ja muuta hivenen kuivempaa touhua lähiaikoina, että raikas naisten fasistisen pahuuden ruotiminen tekisi terää ja olisi poikaa! :)
- 10.
- 11.
-
”Ovatko he naimisissa?”
Mistäpä tuon tietää vaikka olisivatkin. :D Niiden äpärä taitaa olla se Feminismi. xD - 12.
-
”täällä on ollut niin paljon politiikkaa ja muuta hivenen kuivempaa touhua lähiaikoina, että raikas naisten fasistisen pahuuden ruotiminen tekisi terää ja olisi poikaa! :)”
Vortec ei ole saanut säännöllistä kiukkuannostaan poliittisista aiheista?
No, jos Panu ei kirjoita Fasistisista Naisista ja Heidän Pahuudestaan (tm), ehkä pian joku kommentissaan erehtyy käyttämään vaikkapa jotain Vortecin vihaamaa anglismia :)
- 13.
-
Yleensä ”suurien demokratioiden” valvojat eivät ole koskaan tyytyväisiä mikäli heidän haluamansa demokratian muoto ei tule valituksi. Hävinneet valittavat aina ihan periatteen vuoksi, olivat sitten oikeassa tai väärässä, koska se on maassa tapana…
Sä et oo yhtään Panu Kailan näköinen…
- 14.
-
Palataanpa hetkeksi tapaus Karttuseen, kun hän sai puolen sivun (jos kuvaa ei lasketa) puheenvuoron päivän Hesarissa. Otteita:
”Jos ilmiantaja on väistämättä itse murhaaja, jos moraalifilosofin eettinen kannanotto tekee hänestä käsittelemiensä kysymysten syyntakeisen tai jos tiedonanto keskitysleiristä on sen pystyttämistä, eletään silmien ummistamisen totalitarismissa.”
”Teos väitti, että lapsiporno on liukunut marginaalista keskiöön, salatusta kamarista torille.”
”Nyt pohditaan, oliko rikos tuoda galleriaan sitä todellisuutta mikä tulvii paljon julkisempana muualla, netin 500 miljoonalla sivulla.
Rikos on, mutta toisaalla. Pahin rikos on siinä, että virtuaalisen ihmiskaupan annetaan tehdä miljoonasta lapsesta pelkkää pornon jauhelihaa.
Suomen laki sallii jokaisen käyttää päivittäiseksi ravinnokseen peruspornoa, jonka Neitsythuorakirkko osoitti raa'an lapsipornon läpitunkemaksi.””Suomen laki ei myöskään ota kantaa koulupoikien kasvatusohjelmaan, joka pyrkii iskostamaan ikäluokan 99-prosenttiseen enemmistöön sen käsityksen, että tyttö on huora vauvasta alkaen.”
”PS. Avoin kirje Tarja Haloselle. Hyvä presidentti, armahtakaa tietokoneeni. Vankeusrangaistukseni voidaan kyllä kaksinkertaistaa, jotta ehtisin vankilassa miettiä, miksi lapsipornoa vastaan ei saa taistella.”
- 15.
-
Lapsiporno on pahasta *hmmm* okay?
- 16.
- 17.
-
Kyllä sinä Panu ihan oikeasti olet meille 2000-luvun vaihteen sfnet.keskustelu-nyyssäilijöille velkaa sen, että hieman tekisit tiliä noista ajoista, milloin Henry ”The” Laasanen, Sinä ja muutama muu todistelitte Markkina Arvo Teorian voimin miten ja miksi naiset aina petkuttavat miesparkoja. Oikeastaan tämä vaatisi että Sinä ja Kokkarinen kirjoittaisitte jonkinlaisen pamfletin niistä syistä, mitkä saivat teidät tuomitsemaan naissukupuolen tuohon aikaan. Ja jos Laasanen suostuu, niin hän voisi kirjoittaa alkusanat läpyskään.
- 18.
-
”Kannattais olla vittuilemati, meinaan on tuota armenian kieltäkin jo opiskeltu kohta kaksi vuotta.
3.3.2008 klo 00.22, PanuHöglund”
Niin kyllähän korkeakouluiän ja eläkkeen välillä ehtii opiskella vielä monta kieltä. Mitäs järkeä nyt olisi luopua hyvästä harrastuksesta. Varmaan Armeniakin sujuu jo tuossa ennen viittäkymppiä.
- 19.
-
Jälleen on pakko kiittää loistavasta tekstistä.
Tämä on ainoa blogi jota täällä netissä lueskelen.
Olen nauttinut jokaisesta kirjoituksesta ja varsinkin tälläiselle 25 vuotiaalle naiselle nämä historiaa/ajankohtaista koskevat kirjoitukset ovat loistavia ns. oppitunteja. Edes Suomen historiaa ei kouluissa opeteta kunnolla ( siitäkin olen joutunut lainaaman kirjoja ja oppia itsenäisesti kuin myös suomen sodista). Ilta-sanomien yms. lehtien kirjoituksia luen todella kriittisesti, koska jokainen meistä tietää että niiden kirjoitukset ovat puolueellisia aina jotain asiaa kohtaan.
Tasa-arvo ja feminismi linjoissasi olen täysin samaa mieltä.
Haluan myös kiittää nim.Vortac ja nim.Erastotenes… (tai jotain sinnepäin, ikävä kyllä en muista täysin hänen nimimerkkiään, anteeksi siitä.) te olette antaneet myös minulle ajattelemisen aihetta..
Joten tämä pieni ihminen kiittää sydänmensä pohjasta. Kiitos. - 20.
- 21.
-
Ei se Iranin presidenttikään ihan kaikkea ehdi. On ollut niin kiireinen rauhanomaisen ydinaserakentelun kanssa. Ja sitten pitäisi vielä ehtiä tuuppimaan Israel välimereen, pois maailmankartalta. xD
- 22.
-
21,
Iranilla ja Armenialla on historiallisista syistä hyvät välit. Turkki on Iranin perinteinen kilpailija, joka lisäksi tuhosi oman armenialaisvähemmistönsä ensimmäisen maailmansodan aikana. Armenialaiset eivät ole unohtaneet tätä. Toisaalta Iran ei ole syrjinyt armenialaisia mitenkään erityisesti. Päinvastoin, he ovat oma kansanryhmänsä, joka saa olla rauhassa, kunhan eivät yritä käännyttää muslimeja. Tämä avaa hedelmällisen pohjan Armenian ja Iranin suhteille.
- 23.
-
Eikös Armenia ole käytännössä Venäjän satelliitti? Venäjällä ja Iranilla taas on hyvät välit siksi, että USA ei tykkää Iranista. Kyllä Turkki ja Irankin ovat kilpailijoita, mutta vielä enemmän Venäjä ja Turkki.
Armenialla ja Turkilla ei kylläkään ole hyviä välejä niilläkään historiallisista syistä. Kummatkin ovat murhanneet toisiaan yhtä paljon.

