Alixin isä kuoli
28.1.2010
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Historia
Viime viikolla kuoli jo varsin kunnianarvoiseen ikään päässyt Jacques Martin, joka monien ranskalaisten ja belgialaisten sarjakuvapiirtäjien tapaan oli oppinut ammattinsa Tintin piirtäjän Hergén studiolla. Täällä Suomessa hänet tunnetaan varmasti parhaiten selkeäviivaisella tyylillä piirretyistä gallialaisen, mutta roomalaistuneen Alix-nuorukaisen seikkailuista. Alix ilmestyi suomeksi jo 1970-luvulla, itse asiassa albumeja näkyy tulleen peräti kahdeksan, ja kaikki julkaistiin parin vuoden aikana. Tiettävästi Martin teki hyvinkin parikymmentä Alix-seikkailua uransa mittaan, ja yli kymmenen olisi ollut valmiina sitten kun suomennostöihin ryhdyttiin. Ne eivät ilmeisesti kuitenkaan käyneet riittävän hyvin kaupaksi.
Me pojat luimme kyllä Alixit sitä mukaa kun niitä pääsi lukemaan, joten en itse oikein ymmärrä, miksi niistä tuli kustantajalle taloudellinen epäonnistuminen. Ehkä ne synnyttivät torjuntareaktion Asterixeihin tottuneessa yleisössä. Hieman samalla tavalla nykyisin suorastaan palvottu Corto Maltese sai Non Stopin lukijar raivostumaan, kuten eräs kommentoija myöhemmin sanoi: ”koska se opetti pois Aku Ankan lukemisesta”, tutustutti nuorison monisyiseen, runsastaustaiseen kaunokirjalliseen tarinaan. Samalla tavalla Alix opetti pois Asterixin lukemisesta esittäen antiikin maailman sekä realistisin kuvin, pelottavana että yliluonnollisena, ja kaikista Asterix-huumorin ystävistä tämä ei välttämättä tuntunut hyvältä idealta.
Täysin ilman Asterix-vaikutteita ei toki Alixkaan selvinnyt. Ainakin tuo naurettava maneeri, että gallialaisten nimien pitää päättyä -ix, lienee Asterixista kotoisin. Todellisuudessa ne antiikin historiankirjoista tunnetut gallialaisten päälliköiden nimet, kuten Vercingetorix ja Ambiorix, päättyivät -rix-, eivät -ix-, ja tämä -rix on sama sana kuin latinan rex, eli viittaa kuninkuuteen tai päällikkyyteen - ne eivät siis välttämättä olleet henkilönnimiä, vaan arvonimiä. Gallian kielestä on säilynyt vähän, mutta se vähä, mikä on säilynyt, on juuri sellaista tavaraa, jossa on paljon henkilönnimiä - rikkaiden tai vaikutusvaltaisten gallialaisten on näet pitänyt saada nimensä kaiverrettua jälkimaailman ihailtavaksi. Nimeltä tiedämme esimerkiksi sellaisia gallialaisia kuin Segomaros ja Adginnos.
Alix-sarjojen pelottavimpia piirteitä on juuri se, että niissä on päästy vähän liiankin syvälle antiikin pakanoiden maailmaan. Eräässä tarinassa auringosta tuleva ja siihen sulautuva kotka toimittaa yliluonnollisen tuomarin virkaa surmatessaan kertomuksen konnan; sekä lukijan että romaanihenkilöiden on jossain määrin itse pääteltävä, että kotka itse asiassa oli yksi roomalaisista jumalista. Toisessa albumissa taas uuden roomalaisen siirtokunnan asukkaat löytävät jumalankuvan, jolla on oikeasti yliluonnollisia kykyjä. Tuntuu siltä, että oikea muinaisen Rooman ihminen, joka uskoo näihin enteisiin, henkiin ja jumaliin, voisi keksiä samantyyppisiä tarinoita ja juonenkäänteitä.
Myös homoseksuaalisuus ja pederastia, jotka tunnetusti olivat antiikissa paljon avoimemmin näkyvillä ja hyväksytympiä kuin nykyään - eikä vähiten siksi, että orjuus oli arkea ja orjien seksuaalinen hyväksikäyttö kuului asiaan - ovat Alixin seikkailuissa ainakin tunnistettavissa: eräässä sarjassa esiintyy pikkupoikahaaremia pitävä turpea roomalainen ylimys; ja Alixin itsensä suhde nuoreen egyptiläiseen Enak-poikaan on mitä ilmeisimmin homoseksuaalinen, koska Enak on ainakin osassa albumeita panttivangiksi otettava ja pelastettava ”tyttöystävä”. Mitään homo- tai muutakaan pornoa Alix-sarjoissa ei esiinny, kovin vähäpukeisia ihmisiä kylläkin; mutta muistan jo vähän yli kymmenvuotiaana ymmärtäneeni, mistä Enakin ja Alixin suhteessa oikeastaan oli kyse. Tiettävästi kylläkin Enakin rooli sarjassa johtuu siitä, että Alixilla ei yksinkertaisesti saanut olla tyttöystävää sarjan alkuaikojen ranskalaisen tai belgialaisen sarjakuvasäännöstön vuoksi.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
Heh, ei saanut olla tyttöystävää mutta poikaystävä kyllä. Miten ihmeessä belgian ja ranskan sensorit eivät tuota havainneet. Noh ei taitaisi olla ensimmäinen tai viimeinenkään taiteilija joka saa ujutettua tavaraa tutkan ohi.
Alix ei ole niin tuttu kuin Asterix, johtuen kait tuosta että kun aloin lukea sarjiksia Alixia ei enää julkaistu, mutta kuulostaa että Alixissa olisi enemmän yliluonnollisia tapahtumia kuin Asterixissa. Asterix itsessään pyörii se voimajuoman ympärillä, joka sinällään tuntuu olevan vain Akvavitixen kehittämä steroidi käyttääkseni modenia termiä, mutta muuten hahmot pysyvät aika lailla jalat maassa.
- 2.
-
Minulla on paria lukuunottamatta kaikki suomennetut Alix-albumit. Ne ovat hienoja, sillä varsinkin loppupään albumien piirrosjälki ja väritys ovat huippuluokkaa. Alixin menestymättömyys johtunee siitä, että se on paremminkin laadukkaasti kuvitettua historiaa kuin perinteistä sarjakuvaa. Lukijaa alkaa vaivata tylsyys, mikäli ei ole kiinnostunut Rooman historiasta tai mystiikasta.
Itse oli jo 70 -luvulla suuri Rooma -fani, joten keräsin innolla niin Alixeja kuin Asterixejakin ja tottahan sitä ymmärsi jo nuorena, että toisen tarkoitus on hauskuttaa kun toisen tarkoitus on kuvata aikaa hieman realistisemmin - aikuisemmin.
Se täytyy tunnustaa, että tuota homojuttua en nuoruudessani ymmärtänyt. Luin siitä vasta myöhemmin. Muistan vai, että minua rasitti se kun lähes kaikissa seikkailuissa Enak-ressukka joutui vangiksi tms. ja trinan kiinnostavampi kulku tahmautui hänen pelastamiseensa. Olisi saanut Martin luoda Alixille tyttöystävän, jotta tällainen rajoittunut junttikin olisi voinut eläytyä.
- 3.
-
Minun on pitänyt jo pitkään kerätä Alixit. Kiitos tästä kirjoituksesta!
Juttuvihje Panulle:
Kaleva 28.1.2010..
VÄITÖS: Koululiikunta suosii rikkaita ja suosittuja lapsia
Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan, osoittaa tällä viikolla tarkastettava sosiaalipsykologian väitöstutkimus.
Väittelijä Päivi Bergin mukaan koululiikunnassa menestyvät usein parhaiten ne, jotka harrastavat vapaa-ajalla urheilua jossakin urheiluseurassa. Se on kuitenkin kallista.
Ystävien merkitys puolestaan korostuu silloin, kun ryhmä jakaantuu joukkueisiin. Jako toteutetaan nykyäänkin usein niin, että opettaja nimeää oppilaiden joukosta kapteenit, jotka valitsevat vuorotellen joukkueeseensa pelaajia. Viimeiseksi jääminen voi olla suuri häpeä.
Koulukiusaaminen näkyy kapteenijaoissa niin, etteivät kapteenit halua valita kiusattua joukkueeseensa.
Berg huomauttaa, että kapteenivalinnan kaltaisia tilanteita näkee nykyään jatkuvasti televisiossa, kun tosi-tv-tuomarit päättävät, kuka kilpailijoista putoaa pelistä. Epäonnistujien pilkkaaminen on näissä ohjelmissa keskeistä.
Jos nuoret sisäistävät televisiossa näkemänsä ajattelutavan, se voi pahentaa kapteenivalinnan nöyryyttävyyttä.
- 4.
-
Mikäs se onkaan kiusaamisen ja nöyryyttämisen todellinen ”ahjo” - no armeija tietenkin!
Mikäs se onkaan kiusaamisen ja nöyryyttämisen todellinen ”ahjo” - no armeija tietenkin! - 5.
-
Alix oli ehdottomasti hienoimpia lapsuuden sarjakuvakokemuksia, ja voin vain jakaa ihmetykseni siitä, ettei niitä julkaistu enempää. Ja juuri tuo historiallisuus ja ahaa-elämykset esim. ”Etruskien aarteessa” seikkailleisiin Octavius-poikaa ja Octavia-tyttöön liittyen olivat hienoja. Samainen mainittu kotkahan myös tavallaan ”kruunasi” Octaviuksen…
Ei noita albumeja varmaan enää lisää julkaistaisi, tai edes saataisi uusintakierrokselle…?
- 6.
-
Kyllä niitä ilmeisesti ainakin käännetään lisää suomeksi. Wikipediassa lisää infoa.
- 7.
-
Nythän noita albumeita on ruvettu uudestaan suomentamaan parin albumin vuosivauhtia. Kolme on jo ilmestynyt ja varmaankin löytyy hyvistä kirjakaupoista. Noita vuosikymmeniä sitten suomennettuja löytyy vain kirjastoista ja joistain divareista. Ovat todella kalliita.
- 8.
-
Tietääkö kukaan, mistä Alix-albumeja nykyään saisi? Itse en ole yhtään lukenut ja kiinnostaisi tutustua tuohon Asterix-johdannaiseen.
Itse Asterixista sellainen kommentti, että onko ko. sarjakuva ollut sanomalehtisarjakuvana? Suomennetuista Asterix-albumeista ensimmäinen oli hahmojen piirtämistyyliltään niin erilainen muihin verrattuna, että olettaisi kyseessä olevan joko eri piirtäjän tai sitten väliin mahtuvan Suomessa julkaisematonta materiaalia paljonkin.

