Plaza

Farzad Moghaddampour, muslimitaustainen maahanmuuttaja - en ole asiantuntija, mutta nimen perusteella olettaisin hänen olevan iranilaisia - rohkeni ottaa puheeksi suomalaisen alkoholikulttuurin blogissaan ja kertoa, miten vieraalta ja pelottavalta tuntuu joutua tekemisiin sen törkeimpien esiintymismuotojen kanssa, jos on siihen asti kuvitellut Suomesta vain kaikkea kaunista. Jos on kotoisin sellaisesta kulttuuripiiristä, jossa alkoholin nauttiminen on täysin sopimatonta, täytyy olla melkoinen järkytys nähdä sikahumalaisia suomalaisia miehiä kastelemassa kasveja virtsallaan, siitin yhdessä ja pullo toisessa kädessä, eikähän se mikään epätavallinen näky perinteisinä ryyppyjuhlapäivinämme olekaan. Kuten odottaa saattoi, Farzadin kommenttilaatikko täyttyi nopeasti kirouksista ja rivouksista, sillä mikäänhän ei ole suomalaisille rapajuopoille niin vastenmielistä kuin raittiusmies, paitsi islamilaisesta maailmasta tänne muuttanut raittiusmies.

Lue lisää | Kommentit (6)

Viime aikoina muutkin kuin pahamaineinen Björn Wahlroos ovat julkisesti kritisoineet hyvinvointivaltiota - ”kritiikki” tulee tässä yhteydessä ymmärtää sanan viime aikoina yleistyneessä merkityksessä, jonka mukaan esimerkiksi Hitleriä voidaan kutsua ”juutalaisuuden kriitikoksi” - ja kun se kerran tuntuu olevan muotia, minäkin voin tuhertaa muistiin pari sanaa asiasta. Keltään ei varmaankaan ole jäänyt huomaamatta, että suhteeni hyvinvointivaltioon on viime vuosina käynyt yhä epäilevämmäksi, vaikken mielelläni haluakaan samaistua niihin, jotka tuntuvat vastustavan sitä silkasta sadismista. Yksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi en halua heittäytyä mukaan käynnissä olevaan retoriseen sotaan sosiaalivaltiota vastaan, on se, etten nuoruusvuosinani varmaankaan olisi selvinnyt hengissä ilman sen ajoittaista apua. Tällä taustalla ei tunnu moraalisesti oikeutetulta kyseenalaistaa sosiaaliapua. Sitä vain ei kehtaa.

Lue lisää | Kommentit (28)

  • Plazakauppa

    Lue lisää - kokeile kirjahakua!

    Siirry ostoksille

Mafia nousussa Italiassa?

20.5.2012, 23.52

Brindisissä, Italian kengänkorkomaakunnassa, jonka nimi on italiaksi Puglia ja meidän muiden kielillä jokin variantti latinalaisesta nimestä Apulia, on räjähtänyt pommi, joka surmasi yhden ammattikoulutytön ja haavoitti useita muita. Pommin taustalta voi tietysti löytyä mitä porukkaa tahansa muslimiterroristeista äärioikeistoon ja äärivasemmistoon, kun kerran Italiassa ollaan, mutta spekulaatiopörssin tämänhetkisten kurssien mukaan viisas raha veikkaa järjestäytynyttä rikollisuutta, mafiaa. Apuliassa paikallisen rikollisjärjestön nimi tosin ei ole mafia, vaan sacra corona unita,  ”yhdistynyt pyhä kruunu”, ja se on alun perin syntynyt Napolin ja Campanian camorran, ei Sisilian mafian haarana, mutta se on tiettävästi viime aikoina niin heikentynyt, että oikea mafia on syrjäyttämässä sen kotikonnuillaan.

Lue lisää | Kommentit (16)

Niin vapaa ja tasa-arvoinen kuin yhteiskuntamme onkin, siinä esiintyy syntipukki- ja paariaryhmiä, joiden lyöminen ja sylkeminen on ollut eliitin, vakiintuneiston ja hallitusherrojen luovuttamaton oikeus jo vuosikymmeniä. Ennen vanhaan tällainen ryhmä olivat aseistakieltäytyjät ja siviilipalvelusmiehet, joita sai solvata ja uhkailla murhilla täysin laillisesti. Tästä katkeroituneina, kuten tiedämme, joukko entisiä siviilipalvelusmiehiä on alkanut brändätä maahanmuuttajia uudeksi maalitauluksi ja pitkälti onnistunutkin siinä. Mutta yksi mudanheiton kohde on pysynyt muuttumattomana, eli opiskelijat. Ne himputin lorveliinit, jotka eivät muuta teekään kuin juhlivat haalarit päällä, ovat sukupuoliyhteyksissä toistensa kanssa ja hoilaavat aivan liian hilpeitä lauluja vappuisin. Aina silloin tällöin joku ministeri tai muu kanisteri alkaa julkisuudessa marmattaa siitä, kuinka ne helvetin stuidut eivät vieläkään valmistu ajoissa ja kuinka tärkeää olisi saada elinkeinoelämän kaleeriin nuoria aironvetäjiä mitä pikimmin. Mielellään maisterintasoisia. Katsokaas kun talous vaatii tuottavan työn tekijöitä.

Lue lisää | Kommentit (31)

George Orwell kirjoitti aikoinaan kodikkaan takanedusesseen englantilaisen murhan rappiosta, jossa murhauutiset sinänsä todettiin oleelliseksi osaksi rattoisaa ja turvallista koti-iltaa: kun kaikki on kunnossa, tuli sijassa, tee keitettynä ja puohtimella peitettynä ja lämmin huopa ympärillä, mistä kunnon englantilaismies haluaa ajankulukseen lukea? Mistäpä muustakaan kuin murhasta. Mutta ei mistä tahansa murhasta, vaan vanhan hyvän ajan oikeasta murhasta. Orwellin mielestä kunnon murhaan kuuluu tukahdutettuja suuria tunteita, joiden vuoksi yhteisön tukipilari, moitteeton ja vanhoillinen mies, surmaa esimerkiksi vaimonsa mitä kammottavimmalla ja tunteisiinvetoavimmalla tavalla. Kunnon murhassa on kyse järkyttävistä, mielellään vielä kielletyn seksuaaliperversseistä intohimoista poroporvarillisen, puhtoisen pinnan alla.

Lue lisää | Kommentit (8)

Perussuomalaisten suhdetoimintamies Matti Putkonen jyrähti tuossa äskettäin siitä, kuinka väärin persuja hänen mielestään viestimissä kohdellaan.  En tiedä oliko kyse freudilaisesta lipsahduksesta vai mistä, mutta Putkonen sanoi ihan oikeasti jota kuinkin niin, että viranomaislähteistä saatuihin tietoihin perustuva kirjoittelu on hänen mielestään vihakirjoittelua ja poliittista vainoa, jos se koskee perussuomalaisia. Putkosen mielestä median edustajien pitäisi neuvotella persujen kanssa yhteiset pelisäännöt siitä, miten puolueesta saa kirjoittaa - kumma kyllä mikään muu puolue ei ole tällaisia rauhanneuvotteluja tarvinnut, vaikka suhteet poliitikkojen ja toimittajien välillä ovat jo toimittajan työn luonteen vuoksi aika ajoin kiristyneet: muistamme esimerkiksi Kalevi Sorsa -vainaan puheet toimittajista sopulilaumoina ja mahtavaa epäparlamentaarista valtaa käyttävinä ”infokraatteina”. Tällaiset vastakkainasettelut nyt kuuluvat länsimaisen demokratian luonteeseen, niille ei voi mitään. Mutta Putkonen yrittää silti voida. Hän vaati mm. lähdesuojan purkua ja uhkasi, että puolueen äänenkannattajasta tehtäisiin ”kiinalainen seinälehti”, jossa esiteltäisiin pahimpia perussuomalaisten loukkaajia.

Lue lisää | Kommentit (21)

Peruskoululaiset paviaaneina

30.4.2012, 22.21

Kommentoidaanpa samaan syssyyn toistakin Hesarin toimituksellista tekstiä. Jani Kaaro on siellä näet verrannut suomalaisia koululaisia paviaaneihin, ja näin osuvasta rinnakkainasettelusta tulee aina hyvälle tuulelle, vaikka eläinten ystävät oikeutetusti loukkaantuvatkin siitä, että paviaaneja, noita sympaattisia olentoja, jotka vain toteuttavat Jumalan eli evoluution luomaa luontoaan, näin karkeasti solvataan. Eräs paviaanitutkija, jonka Kaaro kertoo seuranneen tietyn paviaaniyhteisön elämää jo nelisen vuosikymmentä, on nimittäin tehnyt mielenkiintoisen havainnon: kun röyhkeät öykkäripaviaanit kuolevat, niiden perintö ei jää yhteisöön elämään, vaan kiltimmät ja rauhallisemmat paviaanit saavat tällöin yliotteen, ja paviaaniyhteisön elämäntyyli muuttuu niin, että myös ulkopuolelta laumaan liittyvät paviaanit omaksuvat rauhanomaisuuden. Jopa paviaaneilla väkivaltaisuus ja aggressiivisuus on siis opittu kulttuuri eikä mikään geenien sanelema välttämättömyys. 

Lue lisää | Kommentit (7)

Joskus vuosia sitten ”Kramppeja ja nyrjähdyksiä” -sarjakuvassa - kai se se oli? - esiintyi professorikliseen mukainen psykiatri, jolla oli Freudin ulkoinen katsanto ja kädessään kirja ”Depressio - osa perusturvallisuutta?” Siitä saakka olen hekotellut tuolle kirjan nimelle, koska se ilmaisee mielestäni jotain niin tyhjentävän osuvaa juuri suomalaisuudesta. Paavo Rautio kirjoitti äskettäin Hesariin pääkirjoituksen Suomesta pessimismin supervaltana, ja tätä aihetta en tietenkään malta olla nostamatta esiin täälläkin. Pessimismi ja depressio ovat nimittäin molemmat suomalaisten kansantauteja, tai oikeastaan yksi ja sama kansantauti, ja Rautiokin ehti omassa tekstissään ansiokkaasti tulkita myös suomalaisessa politiikassa esiintyvää pessimismiä.

Lue lisää | Kommentit (5)

Viikon hölmöilyt

15.4.2012, 11.33

Pannaanpa taas kasaan viikon typeryyksien, naurettavuuksien ja hölmöilyjen saldo.

Lue lisää | Kommentit (37)

Kuvitelkaa silmienne eteen entinen Neuvostoliitto lukemattomine, metsän syvyyksiin kätkettyine, unohtuneine joukkohautoineen. Näette luurankojen kaivautuvan vaivalloisesti esiin maakuopista, hoipparoivan seisaalleen ja asettuvan hataraan riviin nostaakseen käden kunniantekoon. Tyhjät silmäkuopat luovat kiitollisen katseensa Suomeen päin. Kunnianteko koskee Sofi Oksasta, joka on omasta taskustaan varmistanut, että saamme Aleksandr Solzhenitsynin pääteoksen, ”Vankileirien saariston”, luettavaksemme suomeksi. Alun perin hän lupaili sitä parin vuoden sisällä, mutta toikin sen meille jo vuodessa. Useimmilla muilla osaamillani kielillä se on ollut keskeytyksettä saatavana 70-luvulta asti, vallankin tietysti ruotsiksi, joka on aina ollut suomalaisille vapauden kieli - eikä vähiten 1970-luvun itsesensuurin aikoina. 

Lue lisää | Kommentit (77)

Rap-artisti Pyhimys itkeskelee Uuden Stürmerin nettisivuilla syrjäytyvien nuorten kohtaloa. Kyseessä ovat ne kaverit, jotka ”saattavat olla koulun käytävän kuninkaita fyysisen voimansa turvin”, mutteivät pärjää luokkahuoneessa eivätkä työelämässä. Eli siis Aino Kontulan eräästä kouluelämää käsittelevästä kirjasta tuttu ”Rotta”, arvaamaton ja väkivaltainen nuorukainen, joka juuri arvaamattomuudellaan ja väkivaltaisuudellaan pitää koko koulua terrorin vallassa, on tässä se tyyppi, jonka tulevaisuudesta ollaan huolissaan. Jos Pyhimys on todellisuudessa niin huolissaan Rotasta ja muista jyrsijöistä, olisi ehkä lupa odottaa hänen velvollisuudentunnon elähdyttämänä astuvan riviin ja rientävän kouluun tekemään työtä heidän hyväkseen, kun kerran hänellä on opettajan koulutuskin melkein valmiina.

Lue lisää | Kommentit (13)

Jonkin verran paheksuntaa on herännyt siitä, että parin vuoden päästä jääkiekon maailmanmestaruuskisojen isäntänä toimii juuri Valko-Venäjä, jonka diktaattori Alaksandr Łukašenka - ulkonäöltään tämä halju viiksiville muistuttaa lähinnä Pakistanin muinaista islamistista sotilasdiktaattoria Zia ul Haqia - on muun hulluutensa ohessa myös lätkähullu. Hän on hallinnut Valko-Venäjää 1990-luvun puolivälistä diktaattorin ottein ja panostanut ”punaruskeuteen” - fasismin ja kommunismin yhdistämiseen: kyse on Neuvostoliiton elämäntyylin ja poliittisen järjestelmän jatkamisesta uusfasismista muistuttavin ottein. ”Kansallisbolsevismi” on sikäli väärä sana, että diktaattori ei varsinaisesti edusta kansallisuusaatetta: hänet voidaan kyllä nähdä karkeana nationalistina, mutta se kansallisuus, jota hän puolustaa, on lähinnä neuvostovenäläisyys: juurettoman, kansalliskielensä tilalle venäjän ottaneen perusneukun kansallisuus. 

Lue lisää | Kommentit (6)

Olen jäsenenä eräässä Facebookin kielitiederyhmässä, joka välitti minulle äskettäin linkin perinteikkään kalifornialaisen Sacramento Bee -lehden nettijuttuun luiseñointiaanien kielen opetuksesta. Luiseño nimenä on tietysti espanjaa ja juontaa San Luisin lähetysasemasta, jonka espanjalaiset aikoinaan perustivat heimon asuinalueille silloin Zorron aikaan, kun koko Kalifornia oli periaatteessa Espanjan siirtomaa. Itse heimo kutsuu itseään nimellä payomkowishun. Kieli kuuluu ute-atsteekkikieliin, joita monet heimot Yhdysvaltain eteläosissa ovat perinteisesti puhuneet; tärkein tämän ryhmän kieli on tietysti atsteekkien nahuatl, mutta monet siihen kuuluvat kielet, tai ainakin niitä puhuvien heimojen nimet, ovat tuttuja villin lännen tarinoiden sivuilta: shoshone, comanche, hopi ja ute nyt ainakin. Ute on oikeastaan vain yksi Coloradojoen varrella puhutun intiaanikielen murteista, mutta koko kielelle ei oikein ole muuta nimeä kuin joen nimi.

Lue lisää | Kommentit (4)

Tunnettu saksalainen viikkolehti Der Spiegel julkaisi kaksi vuosikymmentä sitten moniosaisen uutispläjäyksen tiedustelupalveluiden kylmän sodan jälkeen kadoksiin joutuneista viholliskuvista. Juttuun haastateltiin mm. Wolfgang Lotzia, Israelin laskuun toiminutta saksalaisvakoojaa, joka piti Saksan omaa tiedustelua, Bundesnachrichtendienstiä, jota kuinkin nynnerönä porukkana. Lotz sanoi jota kuinkin näin: ”Ei huumeita, ei naisia, ei pommeja, ei kiristystä. Mikä tiedustelupalvelu tuo nyt on. Kasvattaisivat mieluummin vaikka tulppaaneja.” Tuoreimpien uutisten mukaan meidän Suojelupoliisimme on ottanut aimo askelen eteenpäin kohti Lotzin kaipailemaa oikeaa tiedustelupalvelua. Huumeet eivät ole vielä käytössä, mutta viina ilmeisesti sitäkin enemmän. Töihin ei sentään tulla aivan täytenä käkenä, mutta krapulaisena kyllä jäädään pois vapautemme vartiopaikalta loiventavia latkimaan. Niitä viinoja ei siis juoteta kuulusteltaville, vaan ne juodaan itse. Toivottavasti siellä ei sentään pommien kanssa pelehditä. Voisivat poikaparat kohmelosta honteloina vielä satuttaa itsensä.

Lue lisää | Kommentit (4)

Persuille tuli kova kiire kehittää tyhjästä väärinkäytöksiä, joihin Stefan Wallin muka oli syyllistynyt, kun tuo Niemelän Jussi lopultakin ilmoitti poliisille ja nosti mediakohun heikäläisten kirjoituksista, joissa häntä uhattiin ”ylimääräisen persereiän kaivamisella”. Sinänsähän tuossa kirjoittelussa ei ole mitään uutta, sillä jo viitisen vuotta sitten muuan nimimerkki ”Ilkka” kirjoitti äärioikeiston valtiasjohtajan vieraskirjassa haluavansa tulla Turkuun nuijimaan nöyrän palvelijanne aivokopan pesäpallomailalla murskaksi. Tähän asti tämä poppoo on lymyillyt valenimien takana välttääkseen rikosoikeudellisen vastuun, mutta vaalien jälkeen heidän itsesuojeluvaistonsa on pettänyt siinä määrin, että näitä juttuja kirjoitetaan jo avoimesti omalla nimellä.

Lue lisää | Kommentit (57)

Jammu Siltavuori, koko Suomen kammoksuma ja vihaama lastenraiskaaja ja murhaaja, on sitten lähtenyt keskuudestamme 85 vuoden kunnioitettavassa iässä. Jammusta on vaikea sanoa mitään asiallista, koska hänen tekonsa ovat niin vastenmielisiä ja samalla niin käsittämättömiä. Pedofiili, joka on surmannut hyväksikäytettäväksi kaappaamansa lapset, on todennäköisesti missä tahansa yhteiskunnassa ja kulttuurissa sellainen hylkiö, jota ei kuolemanrangaistukselta säästellä. Itse asiassa pedofiilin lastenmurhaajan ollessa kyseessä on jopa olemassa uskottava humanitaarinen peruste teloittamiselle: siististi toimeenpantu kuolemanrangaistus on tuomitun omaltakin kannalta parempi vaihtoehto kuin hänen jättämisensä henkiin ja alttiiksi kansanjoukkojen vanhurskaalle vihalle. 

Lue lisää | Kommentit (25)

Taannoisen uutisen mukaan on nyt tieteellisesti tutkittu, että ihmiset ovat liian tyhmiä, jotta demokratiassa olisi mitään mieltä. Tästä olen aivan samaa mieltä: montakin kertaa kommenttiosaston törkyjä siivotessani on mieleen tullut, että maa on täynnä roskajoukkoa, jolle ei pitäisi uskoa vastuuta edes omasta pippelistään, saati sitten minkään kansanedustajien valitsemisesta, ja nyt kun asiasta on oikein lehtijuttukin julkaistu, voin hyvin omintunnoin kirjoittaa siitä, miksi pitäisi ja miten voitaisiin siirtyä siististi pois oklokratiaksi eli roskajoukon vallaksi rappeutuvasta demokratiasta. Luonnollisestikin tämä kirjoitus potuttaa teitä raskaimman jälkeen, mutta tyhmiähän aina suututtaa kuulla, mitä mieltä fiksut heistä tosiasiassa ovat, häähhähhää.

Lue lisää | Kommentit (41)

Tadzhikistanin ”tasavalta”, joka ei juurikaan otsikoissa viihdy, ylitti uutiskynnyksen sulkemalla yhteydet Facebookiin, joten kaipa on paikallaan katsoa, missä siellä mennään nykyisin. Silloin kun Neuvostoliitto romahti ja kaikki ne -stan-loppuiset osatasavallat vastentahtoisesti alkoivat itsenäisiksi, Tadzhikistan oli niistä se, joka vajosi monivuotiseen raakaan sisällissotaan: osapuolina olivat yhdistynyt oppositio - siihen kuului sekä demokraatteja että islamisteja - ja entisten kommunistien mafia. Voittajaksi selviytyi venäläisten tuella Neuvostoliiton kommunistisen puolueen liemissä keitetty apparatsikki Emomali Rahmonov, joka nyttemmin on ottanut venäläisen päätteen pois sukunimestään ja alkanut muutenkin mielistellä islamisteja. Tosin kyse on lähinnä eleistä, sillä maan turvallisuusjoukot kohtelevat niin islamilaisia kuin muitakin toisinajattelijoita varsin kovakouraisesti, ja hiljattain maassa joutui oikeuden eteen parikymmentä islamilaisissa yliopistoissa opiskellutta, koska moiset sivistysharrasteet tulkitaan Tadzhikistanissa terrorismiyhteyksiksi.

Lue lisää | Kommentit

Björn Wahlroosia ei hirveästi huvita ruveta julkisesti puolustelemaan eikä hänen näkemyksiään ymmärtelemään, koska mies on viime kädessä niin puuduttavan tekopyhä ja epäuskottava toimiessaan markkinatalouden apostolina: hän tunnetusti nostaa valtavat määrät maataloustukea ja on rahamiehenä ennen muuta perijä, ei mikään oman onnensa seppä, joka on noussut ryysyistä rikkauksiin. Mikään oman liikeideansa keksinyt innovaattori hän ei myöskään ole: rahavirtojen ohjailu on varmasti oma tieteenalansa, mutta se on täysin eri asia kuin esimerkiksi uudenlaisen tuotteen tai palvelun kehittäminen ja kaupallistaminen. En jaksa nyt toistella niitä vasemmistolaisia iskulauseita, joissa pankin perustaminen sinänsä esitetään epämoraalisena, mutta jos meille tavallisen rahvaan edustajille halutaan perustella, miksi juuri meidän pitäisi kannattaa kapitalismia, perustelijaksi pitäisi ehkä mieluummin valita joku menestynyt pk-yrittäjä, jonka tuote on useimpien elämässä läsnä heidän tietämättään.

Lue lisää | Kommentit (20)

Kovapintainen taparikollinen ammuskeli Oulussa pizzeriassa tuhoisin seurauksin, minkä jälkeen hän haavoitti myös itseään ja kuoli sairaalassa. Breivikistioikeistomme ehti tietysti jo perussuomalaisen insinöörismiehen suulla julistaa miehen rotusodan sankariksi, jolle pitäisi antaa mitali ulkomaalaisen surmaamisesta; Uuden Suomen kommenttiosastolla taas eräs herrasmies luonnehti tappajaa oikeudentuntoiseksi mieheksi, joka oli ahdistunut siitä hirveästä vääryydestä, että maahanmuuttajia kohdellaan ihmisinä, ja päättänyt tasata tilit.

Lue lisää | Kommentit (44)

Vanhemmat jutut arkistosta.

Takaisin ylös