Plaza

Björn Wahlroosia ei hirveästi huvita ruveta julkisesti puolustelemaan eikä hänen näkemyksiään ymmärtelemään, koska mies on viime kädessä niin puuduttavan tekopyhä ja epäuskottava toimiessaan markkinatalouden apostolina: hän tunnetusti nostaa valtavat määrät maataloustukea ja on rahamiehenä ennen muuta perijä, ei mikään oman onnensa seppä, joka on noussut ryysyistä rikkauksiin. Mikään oman liikeideansa keksinyt innovaattori hän ei myöskään ole: rahavirtojen ohjailu on varmasti oma tieteenalansa, mutta se on täysin eri asia kuin esimerkiksi uudenlaisen tuotteen tai palvelun kehittäminen ja kaupallistaminen. En jaksa nyt toistella niitä vasemmistolaisia iskulauseita, joissa pankin perustaminen sinänsä esitetään epämoraalisena, mutta jos meille tavallisen rahvaan edustajille halutaan perustella, miksi juuri meidän pitäisi kannattaa kapitalismia, perustelijaksi pitäisi ehkä mieluummin valita joku menestynyt pk-yrittäjä, jonka tuote on useimpien elämässä läsnä heidän tietämättään.

Lue lisää | Kommentit (20)

Kovapintainen taparikollinen ammuskeli Oulussa pizzeriassa tuhoisin seurauksin, minkä jälkeen hän haavoitti myös itseään ja kuoli sairaalassa. Breivikistioikeistomme ehti tietysti jo perussuomalaisen insinöörismiehen suulla julistaa miehen rotusodan sankariksi, jolle pitäisi antaa mitali ulkomaalaisen surmaamisesta; Uuden Suomen kommenttiosastolla taas eräs herrasmies luonnehti tappajaa oikeudentuntoiseksi mieheksi, joka oli ahdistunut siitä hirveästä vääryydestä, että maahanmuuttajia kohdellaan ihmisinä, ja päättänyt tasata tilit.

Lue lisää | Kommentit (44)

  • Plazakauppa

    Lue lisää - kokeile kirjahakua!

    Siirry ostoksille

Perussuomalaisten johtava mediakriitikko Lee Cooper Vasilinsaari (farkkumerkki ja sukunimi muutettu) on kunnostautunut ns. mokultajana paheksuessaan julkisesti sitä, että vietnamilaista, työpaikan perässä Suomeen tullutta perhettä ollaan karkottamassa maasta. Karkotuksen syy on, että perheen isän tulot eivät virallisten määritelmien mukaan riitä elättämään perhettä; säästäväinen ja työteliäs vietnamilaismies ja hänen vähään tyytyväinen perheensä eivät kuitenkaan koe asiaa näin. Viranomaiset lähtevät kuitenkin siitä, että jos joku on noin vähissä rahoissa, hän on de jure jo sosiaalitoimiston elätettävänä vaikkei de facto olisikaan, joten hänet kuuluu lähettää kotimaahansa sosiaalipummina.

Lue lisää | Kommentit (8)

Hyvästi, Muammar

27.10.2011, 23.53

Muammar Gaddafi poikineen sitten surmattiin julmasti, jos kohta tuskin julmemmin kuin aikoinaan esimerkiksi Benito Mussolini, ja kuopattiin autiomaahan. Uutiskommentaattoreista ainakin maineikas Christopher Hitchens pahoitteli Slate-aikakauslehden sivuilla, ettei diktaattoria saatu oikeuden eteen epämääräisen lynkkauksen sijasta; lisäksi uutisissa on mainittu ainakin yhdestä Gaddafin kannattajien joukkomurhasta, jonka jäljet olivat pahannäköiset. Toisaalta libyalaisten puolustukseksi on sanottava, että he ovat käyneet näännyttävän sisällissodan säälimätöntä yksinvaltiasta vastaan, ja kyllähän Suomenkin kansalaissodassa tapahtui puolin ja toisin kaikenlaista ikävää. Kuten Oiva Ketonen sanoi, sodalla ja varsinkin sisällissodalla on kiivautensa.

Lue lisää | Kommentit (2)

Kurdeja ja kurdikirjoja

8.10.2011, 16.24

Jari Tervo on herättänyt jonkin verran kiusallista huomiota uudella kirjallaan, joka pyrkii tutkiskelemaan muslimimaahanmuuttajien osaa länsimaisen yhteiskunnan ja perinteisen kunniakulttuurin välissä. Kurditaustainen juristi ja vihreä poliitikko Husein Muhammed katsoi Tervon kirjan jossain määrin epäonnistuneen, koska siinä oli asiavirheitä: kirjassa oli käytetty turkin kielen sanoja antamaan paikallisväriä, mutta ei juuri yhtään kurdin sanaa. Vaikka Turkissa usein väitetäänkin kurdia turkin murteeksi ja kurdeja luonnehditaan ”vuoristoturkkilaisiksi”, näillä kielillä on erittäin iso ero: kurdi on indoeurooppalainen kieli ja sukua persialle, turkki taas kuuluu omaan kielikuntaansa, jolla ei ole mitään tekemistä indoeurooppalaisten kielten kanssa. Lisäksi Tervo on antanut kurdinaisille miehen nimiä. Näitä nyt sattuu tekevälle, mutta vakavampi moite on, että Tervo on ilmeisesti esittänyt ”kurdikulttuurin” pelkkään kunniamurhaamiseen ja kiihkomuslimiuteen tyhjentyvänä kliseenä. En ole vielä lukenut Tervon kirjaa - kaipa siitäkin saa pyytämällä arvostelijan kappaleen - mutta jo käydyn väittelyn perusteella voisin ottaa jotain kantaa asiaan.

Lue lisää | Kommentit (16)

Norjan joukkomurhat

24.7.2011, 19.58

Koska minulta ilmeisesti odotetaan sitä, kirjoitan muutaman sanan Norjan joukkomurhista. On jokseenkin selvää, että maahanmuuttovastaisen äärioikeiston nousukiito loppuu kuin leikaten Oslon tapahtumiin. Tämä poliittinen suuntaus on nyt yhtä kuollut kuin natsismi vuonna 1945, ja samansuuntaisella syyllä: se on toiminut inspiraationa uudenlaiselle, käsittämättömälle hirmuteolle. Sen arvostelu on siksi perusluonteeltaan kuolleen ruumiin potkimista, enkä aio enää tämän jälkeen vaivautua moiseen - tässäkin kirjoituksessa on kyse pikemminkin ruumiinavauksesta kuin kritiikistä. Kuollutta ruumista nimittäin saapuvat aina potkimaan kaikki ne pelkurit, jotka olivat mielinkielin vainajan edessä silloin kun tämä vielä eli. Minulla on tärkeämpääkin tekemistä. Toden sanoakseni murhaajan motiivien paljastuessa ensimmäinen tunteeni oli - omaksikin järkytyksekseni - vilpitön ja syvä sääli hänen täkäläisiä hengenheimolaisiaan kohtaan.

Lue lisää | Kommentit (32)

Tästähän ei tietenkään ole kerrottu yleisesti, mutta viime vuosikymmenellä Teräsmies muutti Suomeen. Raittiina miehenä en tietenkään harrasta kaljabaareja noin yleensä, mutta taannoin hairahduin kaverini Ivan Hlinkan kanssa eräällä pitkällä kävelyretkellämme kaupunginlaidan kaljalaan, jossa istuskeli yksinäinen mies sinisissä trikoissa ja punaisessa viitassa. Aina silloin tällöin hän puhalsi voimakkaasti elehtien samalla käsillään niin nopeasti, ettei niirtä erottanut. Tällöin kaljakaapin ovi raottui ja pullo keikkui ilmavirroissa kiepsahdellen kapakan halki päätyen lopulta miehen ojennettuun käteen. Lopuksi hän sinkautti olutpullon hinnan äärimmäisen tarkasti juuri siihen kohtaan baaritiskiä, johon baarimikko sillä hetkellä nojaili, vieläpä sellaisella vauhdilla ja sellaisessa kulmassa, että kolikot eivät sinkoilleet pitkin huonetta. Oli siis selvää, että kyseessä oli yli-ihminen, Teräsmies.

Lue lisää | Kommentit (5)

Yksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi en kannata venäjän opetusta ruotsin sijasta edes idän raukoilla rajoilla, realisoitui taas kerran, kun Venäjä kielsi ulkomaalaisilta tonttien ostelun rajavyöhykkeellä, jota tietysti Suomen kannalta on esimerkiksi koko luovutettu Karjala. Venäjän historiaa ja sen hallitusherrojen mentaliteettia tuntevalle tämä ei tietysti ole mikään ihme, koska ainahan siellä on ollut tuo vakoojahysteria ja tarve pystyttää erikoisvyöhykkeitä ja vartiotorneja joka paikkaan. Juuri näiden ylimitoitettujen turvallisuushöpötysten osalta Venäjän historiassa on havaittavissa masentava jatkumo tsaarin ajoista nykypäivään asti.

Lue lisää | Kommentit (14)

Tuomio Argentiinan pyövelille

25.12.2010, 17.10

Joulunalusuutiset kertoivat Jorge Videlan, Argentiinan entisen diktaattorin, joutuneen tuomituksi julmuuksistaan. Videla on toki jo vanha mies, ja voi kysyä, onko hänessä enää paljoa tuomittavaa tai rangaistavaa, mutta kyseessä onkin lähinnä symbolinen tuomio sen korostamiseksi, että rikos ei kannata ja että julmaksi diktaattoriksi ei toinna ruveta, jos ei halua joutua myöhemmin rikoksistaan vastuuseen. On syytä muistaa ikivanhaa Kivikasvojen sketsiä, jossa Georg Dolivo – kai maar se oli hän? – laulaa laulun Olla diktaattori, se on siis tätä: aluksi hän uhoaa kuin Chaplin omassa diktaattorielokuvassaan Adenoid Hynkelinä, mutta lopussa laulu on muuttunut itkuisen mollivoittoiseksi, ja tämän valtakunnan, ihmiskunnan diktaattori viruu vankilapahnoilla, kenties teloitusta odottaen.

Lue lisää | Kommentit (5)

Uskontojen kritisointia

21.12.2010, 06.45

Kirsi Virtanen, jota en ennenkään ole pitänyt arvossa, herätti männäviikolla huomiota radiopakinalla, jossa hän toisti ihannoivassa ja hyväksyvässä sävyssä kaikki ns. maahanmuuttokriittisten nettikirjoittelijoiden argumentit. Vaikka perussuomalaisilla epäilemättä onkin edessään meidän muiden veret vuodattava vaalivoitto, jonka jälkeen ei - kansan ehdottoman tahdon lopullisesti selvittyä - uusia vaaleja enää järjestetäkään (eikä oppositio tietysti sieltä suohaudasta enää voisikaan äänestää), kummastuttaa, miten kiire mediapelleillä on toivottaa uudet ylivaltiaamme tervetulleiksi. Tietysti Virtasen porinan kertosäkeenä oli se, että islamin uskoa täytyy voida kritisoida - asioista on voitava keskustella-tella-tella-tella-tella-tella-taran-tella-tella-tella-tella-Joe - ikään kuin islamia ja muslimeja ei olisi jo netissä kritisoimassa suunnilleen kuka tahansa häirikkö, jolla rikosrekisteriä on ja kansalaisluottamusta ei. Mutta muiden uskontojen kritisointi, siitä meillä on totisesti pulaa. Joten taidanpa minäkin kantaa korteni kekoon.

Lue lisää | Kommentit (24)

Päivi Lipposelta pääsi Tampereen ilmeisesti vakuutuspetostarkoituksessa tehdyn, kolme viatonta uhria vaatineen murhapolton jälkimainingeissa lipsahtamaan sammakko. Oletettavasti Lipposen tarkoituksena oli paikkailla puolueensa mainetta, joka oli hieman päässyt tahraantumaan puljua johtavan urpiaisen taannoin sirkutettua kovin rasismia myötäileviä säveliä. Lausunto olisi ollut sisällöltään jotakuinkin naurettava siinäkin tapauksessa, että teko olisi oikeastikin osoittautunut äärioikeiston terrori-iskuksi: siinähän Lipponen lähinnä uhkasi lähtevänsä mielenosoitusmarssille, jollei rasismi muuten tokene. Heh, varmaan Stalinkin olisi kauheasti pelästynyt, jos suomalaiset olisivat vuonna 1939 uhanneet lähtevänsä rauhanmarssille paheksuvia kylttejä kantaen siinä tapauksessa, että puna-armeija hyökkää.

Lue lisää | Kommentit (82)

En ole vielä lukenut Alexandra Salmelan, vai pitäisikö sanoa Salmelován, palkittua romaania 27 eli kuolema tekee taiteilijan, mutta suhtaudun tietenkin lähtökohtaisen myönteisesti kirjailijaan, joka ilmeisesti panee alta lipan kaikkia itsemurhalla leikitteleviä tekotaiteellisia poseeraajia. Vaikka olenkin tunnetusti supersankari, jolla on yli-inhimillisiä voimia, Teräsmiehen kaukokatse ei kuulu kykyihini enkä siis voi arvioida kirjaa, jota en ole pitänyt kädessäni. Niinpä keskityn pohtimaan muulla kuin äidinkielellään kirjoittavia kirjailijoita yleisemmin. Kuulunhan heihin itsekin nyt kun olen jo julkaissut yhden kirjan iiriksi (ja lisää on luvassa, jollei kustantamo koko muun Irlannin ohessa vallan konkkaan mene).

Lue lisää | Kommentit (5)

Vaikka tuoreimmat gallupit ovat paljastaneet noin kuudesosan suomalaisista rasistisen mielipideterrorin kannattajiksi ja homovihaajat heittelevät polttopulloja ja kaasuttavat kulkueita, elämä on täällä toistaiseksi suhteellisen asiallista ja uusnatsitkin päätyvät yleensä ennemmin tai myöhemmin vankilaan oppimaan käytännön sateenkaariseksuaalisuutta. On kuitenkin yksi kansallisuus, jota vastaan vihaa tuntuu olevan jokseenkin sallittua lietsoa. Tämä nähtiin taannoin Helsingin Vesalassa, missä pitkälti virolaisten asuttamaan taloon leviteltiin vihalappuja. Lapuissa luki melko tavanomaisella kaavalla muotoiltuja ulkomaalaisvastaisia törkeyksiä, ja ne oli koristeltu Viron lipulla ja Neuvostoliiton (!) vaakunalla.

Lue lisää | Kommentit (33)

Balkanin romanien kerjuuodyssseia Suomeen on innostanut erinäisiäkin poliitikkoja pauhaamaan siitä, että kerjääminen sinänsä pitäisi saada loppumaan vaikka erityisellä lailla. Puhetta on ollut niin kerjäämisen kieltämisestä sinänsä kuin valtuuksien myöntämisestä poliisille aggressiivisten kerjäläisten varalta. Toki rasismipeikollakin on peloteltu, mutta useimmat viittaukset siihen asiaan tuntuvat ampuvan hieman ohi maalin.

Lue lisää | Kommentit (20)

Helsingin Sanomien tuore uutinen kertoi totuuden siitä paljon puhutusta ”holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta” ja ”rajoittamattomasta maahanmuutosta”, josta ns. maahanmuuttokriitikot, eli terroristinen äärioikeisto, uhkailufoorumeillaan jatkuvasti urputtavat: Suomessa asuu selvästi vähemmän ulkomaalaisia kuin EU:ssa keskimäärin. Koska Itä-Eurooppa on neuvostoaikojen jäljiltä yhä vieläkin ihmisten nettoviejä, siellä on maita, joiden lukemat vetävät keskiarvon tyypillisiä länsieurooppalaisia lukuja alemmaksi, joten Suomi poikkeaa länsimaisista demokratioista vieläkin enemmän kuin Euroopan keskiarvosta.

Lue lisää | Kommentit (26)

Somalian sotalapset

7.9.2010, 19.40

Maineikas televisiotoimittaja Wali Hashi, jonka ohjelmista olen oppinut mm. sen, että Somalia ei olekaan niin yksikielinen ja yksietninen maa kuin usein kuulee väitettävän, ihmetteli tässä äskettäin julkisesti suomalaisten tiedotusvälineiden ja poliitikkojen suhtautumista siihen mahdollisuuteen, että Suomeen tuotaisiin pieniä somalityttöjä kasvattilapsina. Kuten muistamme, Suomessa jokseenkin kaikki tahot voivottelevat sitä, kuinka kauheaa somalinaisilla on, pitää kulkea kaapu päällä ja jatkuvasti valvotaan jokaista sanaa ja tekoa ja vaatekappaleen asentoa ja jos suunnilleen kättään liikauttaa epäislamilaisella tavalla niin tulee joku fundamentalistikyylä ja tappaa. Nyt sitten olisi tarjoutunut tilaisuus ihan konkreettisesti auttaa muutama sata pikkutyttöä turvaan tällaisista oloista. Ja arvatkaas mikä on suomalaisten silmäätekevien ensireaktio? No tietysti se tavallinen: Hyi hirveä, somalityttöjä tulee, meitä pelottaa.

Lue lisää | Kommentit (54)

Äärioikeistolainen nettihäiriköinti on jossain määrin hellittänyt, ja nyt kun Astrid Thorsin uhkailija on joutumassa oikeuteen (ja itkeskelee sitä, että juuri hän on joutumassa linnaan yleistyneen ”maan tavan” noudattamisesta), voisi luulla, että Suomen uudet vaaran vuodet olisivat ainakin kotimaisten uhkien osalta loppumassa. Nettiterroristien suosikkipuolueen puheenjohtaja kärkkyy kuitenkin yhä sisäministeriyttä uudessa hallituksessa, mikä tietysti merkitsee yhtä pelottavia näköaloja kuin samaisen salkun joutuminen kommunistien haltuun 1940-luvun loppupuoliskolla. (Sillä kertaa tunnetusti pahin vältettiin, koska Yrjö Leino osoittautui odotettua isänmaallisemmaksi.)

Lue lisää | Kommentit (42)

Suomalainen oikeudentunto viettää taas juhliaan, kun kaksi suojavärillistä paremman sukupuolen edustajaa on joutumassa karkotetuksi maasta. Rasistiset nettihäirikötkin itkevät krokotiilin kyyneliä, kun kristitty egyptiläismummo (ei-muslimi) ja valkoihoinen venäläismummo (ei-neekeri) joutuvat jättämään Suomen, samalla kun kaikenlaiset somalimiehet saavat jäädä tänne, vaikka ovat syyllistyneet jatkettuun mustaihoisena olemassaoloon ja muihin yhtä karkeisiin neekeryyksiin. Tyypillinen yleisönosastokirjoittelija parkuu, että maahan ”tuodaan” (kuka tuo?) ”neekereitä” siivelläeläjiksi samalla kun vanhat naiset, jotka perhe joka tapauksessa elättäisi, kyörätään vieraille maille.

Lue lisää | Kommentit (32)

En ole vielä lukenut Inna Latyševan joltistakin huomiota kerännyttä bestselleriä Ryssänä Suomessa, mutta koska Inna-täti oli kuluneella viikolla taas töllössä latomassa madonlukujaan meille kurjille inorodetseille, minun lienee aika valtakunnan virallisen ja sertifioidun ryssänvihaajan ominaisuudessa puuttua asiaan. Suoraan sanoen en oikein usko, että Latiševalla on paljoakaan merkittävää sanorravaa, sillä jo arvosteluista voi huomata, että ainoa syy lukea hänen kirjansa on suomalaisten vanha ja väsynyt ”mitähän noi ajattelee meistä” -asenne.

Lue lisää | Kommentit (30)

Maahanmuuttajanuorison kotoutumista tutkinut Veronika Honkasalo nosti Helsingin Sanomissa julkaisemallaan yleisönosastokirjoituksella kissan pöydälle ja sanoi ääneen sen, mikä on jäänyt huomaamatta poliitikoiltamme: rasistinen ja fasistinen - ns. ”maahanmuuttokriittinen” - alakulttuuri on viimeisten kolmen vuoden aikana alkanut käytännössä sensuroida maahanmuuttokeskustelua. Maahanmuuttotutkijat eivät enää uskalla osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska ympäri vuorokauden netissä päivystävät, oletettavasti sosiaalisilla tulonsiirroilla - siis meidän työssäkäyvien pulittamilla verorahoilla - rennosti ja lokoisasti elelevät häirikkökommandot syöksevät välittömästi kuorman henkilökohtaisia solvauksia heidän niskaansa.

Lue lisää | Kommentit (53)

Vanhemmat jutut arkistosta.

Takaisin ylös