Saamen heimo hiljainen
11.2.2012, 16.46
Runebergin päivän jälkeen täytynee juhlia toistakin merkkipäivää jälkikäteen, nimittäin saamelaisten kansallispäivää. Heti kättelyssä joudun myöntämään, että olen häpeällisen huonosti perillä saamelaiskulttuurista, ja jos minua pidetään tekopyhänä siksi että osaan muiden maiden uhanalaisia kieliä (iiriä), mutta en saamea, otan vastaan moitteen nöyränä. Toki olen vuosien varrella aina silloin tällöin vilkuillut saamenkin oppikirjoja, ja Mikko Korhosen ”Johdatus lapin kielen historiaan” tuli luettua jo silloin kun vielä haaveilin kemistin urasta - eri juttu sitten on, ymmärsinkö siitä silloin vielä höykösen pölähdystäkään. Silti saamen taitoni rajoittuu tervehdysfraaseihin ”buorre beaivvi” (hyvää päivää), ”ipmel atti” (Jumal’ antakoon) ja ”bures” (käsipäivää).
Saksan natsiterrorimurhat ja rakenteellinen rasismi
15.11.2011, 23.56
Saksassa on juuri paljastunut sarja äärioikeistolaisten terroristien tekemiä rasistisia murhia. Näyttää siltä, että murhien syylliset ovat kaksi ilmeisesti itsemurhan tehnyttä miestä, Uwe Böhnhardt ja Uwe Mundlos, sekä poliisille ilmoittautunut nainen nimeltä Beate Zschäpe. Murhasarja on ollut käynnissä jo vuosituhannen vaihteesta saakka, ja sen uhriksi on joutunut kahdeksan turkkilaista ja yksi kreikkalainen maahanmuuttaja, enimmäkseen harmittomia kebabinmyyjiä ja muita vastaavia pienyrittäjiä, yhdellä tai kahdella oli yhteyksiä pikkurikollispiireihin. Murhat tapahtuivat joka puolella Saksaa, mutta painottuivat etelään: Müncheniin (kaksi murhaa) ja Nürnbergiin (kolme). Tyypillinen murhatapa oli kasvoihin lähietäisyydeltä, mutta äänenvaimentimella keskellä kirkasta päivää ammuttu laukaus: huomiota ei haluttu herättää iskuhetkellä, mutta samalla terroristinen, pelkoa lietsova tarkoitus oli ilmeinen.
-
Plazakauppa
Lue lisää - kokeile kirjahakua!

Steve Jobs
24,90 €
Tiitisen lista
26,70 €
Viiden vuoden yksinäisyys
5,00 €
Jumalan sana
24,90 €
Viinistä viiniin 2012
16,50 €
Huumekauppa ei kannata, sanoo tohtori Perälä
21.5.2011, 14.00
1980-luvun puolella yksi merkittävimpiä vaihtoehtoisia huumepoliittisia näkemyksiä oli se, jonka Kettil Bruun ja Nils Christie esittivät kirjassaan Hyvä vihollinen. Tekijöiden epäonneksi ainoa kirjan ideoista, joka silloin aikoinaan herätti laajempaa keskustelua, oli kannabissavukkeiden tuominen Alkoon, eikä siihenkään osattu asennoitua muuten kuin tylysti torjuen. Todellisuudessa kirja sisälsi paljonkin uraauurtavia yhteiskuntapoliittisia ehdotuksia, joihin raittiusmiehenkin oli helppo yhtyä - eräs idea, jota olen täällä ennen pohtinut, oli ”nuorison”, ts.lapsuuden ja aikuisuuden epämääräisen välivaiheen, lakkauttaminen tietoisena poliittisena tai sosiaalipoliittisena tavoitteena.
Voi voi yhyy kun äärioikeistolaisia näin kiusataan
28.3.2011, 21.45
Selkärangaton ja vastenmielinen äärioikeiston myötäilijä, joka tottelee häpeällistä nimeä Vilho Harle, intoutui taannoin vetämään perussuomalaisten vaalivankkureita toistelemalla papukaijan lailla heidän propagandavalhettaan, että olisi muka jokin eliitti tai lukeneisto, joka halveksii ja halventaa heitä. Tämä on tietysti roskapuhetta alusta loppuun, sillä se eliitti, joka halventaa maalaisempia ja vähemmän lukeneita perussuomalaisia, löytyy ihan heidän puolueestaan ja siihen kuuluu mm. itse puolueen puheenjohtaja, jonka läpifalskit kansanmieselkeet kertovat yleisön aliarvioinnista. Myös äärioikeistolainen rasistisiipi, joka kaappasi puolueen omiin tarkoituksiinsa, on omissa kirjoituksissaan tehnyt selväksi, ettei se pidä perussuomalaisia ”järkevänä puolueena” eikä perussuomalaisten vanhaa vennamolaisten aikakaudelta perittyä jäsenistöä minään muuna kuin kaleeriorjina, joiden voimilla orjalaiva soudetaan vaalivoiton satamaan.
Stalinismi, oikeudenkäyttö ja demokratia
23.2.2011, 22.20
Kuten varmaan tiedättekin, en ole koskaan lukenut Karl Marxin Pääomaa enkä muitakaan kommunismin kivijalkaan kuuluvia kirjoja. En myöskään ole koskaan edes raottanut Leninin Valtiota ja vallankumousta. Tämä on tietysti anteeksiantamaton laiminlyönti, vallankin kun muistamme, että nämä klassikot ovat olleet saatavilla suomeksi jo lapsuusajoistani saakka (veikkaisin). Minun tietoni kommunismista perustuvat pikemminkin neuvostoaikaisten toisinajattelijoiden tuotantoon, kuten esimerkiksi Vankileirien saaristoon, joka oli poikavuosieni kodikkaita nojatuolilukemistoja.
Pikkupuolueet ja työssäkäyvä kansa
10.2.2011, 23.20
Muuan nettituttavani, poliittiselta kannaltaan lähinnä perinteisehkö kokoomuslainen ja monessakin suhteessa varsin konservatiivinen asenteiltaan, koetti taannoin virittää keskustelua erään näihin vaaleihin mukaan tunkevan uuden puolueen edustajien kanssa siitä, mitä näillä oli tarjottavanaan tavalliselle palkansaajalle. Keskustelu päätyi varsin nopeasti siihen, että puolueen fanaatikot kehottivat tuttavaani suunnilleen tarkistamaan lääkityksensä. Äänestäjä, tai sellainen äänestäjä joka ei ole vielä lyönyt kantaansa lukkoon ja joka haluaisi puoleensa käännyttävän kertomalla, mitä asianomaisella puolueella olisi hänelle tarjottavaa nimenomaan palkansaajana ja tämän nykyisen lystin nettomaksajana, on uusien puolueiden uskonvahvistustilaisuuksissa ja nettisivuilla lähinnä häiritsemässä.
Viikon persu-uutiset
5.2.2011, 21.00
Perussuomalainen kansanedustajaehdokas jäi kiinni asiattomien mainosplakujen pystyttämisestä työmaille. Kylteissä väitettiin, että siellä oltiin pykäämässä moskeijoja epämääräisen arabialaisnimisen rakennuttajan varoilla, kun itse asiassa kyseessä oli asuntoaluetyömaa. Julisteet oli sijoitettu sinne täysin luvattomasti, ja herääkin kysymys, jouduttiinko peräti murtautumaan lukittujen aitojen sisälle, jotta saatiin juliste uskottavaan paikkaan työmaa-alueelle. Itse asiasta kuultuna ehdokas toisti sen saman iskulauseen, jota rasis… ei kun maahanmuuttajakriittisen äärioikeiston persoonattomasti propagandaansa toistelevat robotit ovat rikkinäisen äänilevyn lailla inttäneet jo vuosia: asiasta on voitava keskustella — räks — tava keskustella — räks — tava keskustella — räks — tava keskustella — PIIIIIIIP.
Kaarina Hazard, laki ja oikeus
31.12.2010, 22.30
Johdonmukaisesti rimanalitus- ja moponkäsistäriistäytymislinjallaan jatkava Kaarina Hazard on jälleen herättänyt paheksuntaa kunnon ihmisten keskuudessa ihmettelemällä, miten suojaamatonta seksiä miesten kanssa harjoittanut afrikkalaissyntyinen prostituoitu on saanut Suomessa vankeustuomion. Tuomio tuli vaaran aiheuttamisesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, ei sentään törkeästä pahoinpitelystä, koska suojelusenkelit olivat olleet valppaina eikä kellekään miehelle tullut sitä pikavoittoa. Tämä puoli asiasta hämmentää Hazardia aivan erityisesti: miehet eivät saaneet tautia, mutta silti kehtaavatkin vaatia rangaistusta! Taas naisia sorretaan!
Uskontojen kritisointia
21.12.2010, 06.45
Kirsi Virtanen, jota en ennenkään ole pitänyt arvossa, herätti männäviikolla huomiota radiopakinalla, jossa hän toisti ihannoivassa ja hyväksyvässä sävyssä kaikki ns. maahanmuuttokriittisten nettikirjoittelijoiden argumentit. Vaikka perussuomalaisilla epäilemättä onkin edessään meidän muiden veret vuodattava vaalivoitto, jonka jälkeen ei - kansan ehdottoman tahdon lopullisesti selvittyä - uusia vaaleja enää järjestetäkään (eikä oppositio tietysti sieltä suohaudasta enää voisikaan äänestää), kummastuttaa, miten kiire mediapelleillä on toivottaa uudet ylivaltiaamme tervetulleiksi. Tietysti Virtasen porinan kertosäkeenä oli se, että islamin uskoa täytyy voida kritisoida - asioista on voitava keskustella-tella-tella-tella-tella-tella-taran-tella-tella-tella-tella-Joe - ikään kuin islamia ja muslimeja ei olisi jo netissä kritisoimassa suunnilleen kuka tahansa häirikkö, jolla rikosrekisteriä on ja kansalaisluottamusta ei. Mutta muiden uskontojen kritisointi, siitä meillä on totisesti pulaa. Joten taidanpa minäkin kantaa korteni kekoon.
Ns. pakkoruotsi ja kyvyttömät urputtajat
6.12.2010, 18.13
Ns. pakkoruotsiurputus on keskustelunaiheeksi harvinaisen hyödytön, koska siinä on lopultakin kysymys jostain muusta kuin ruotsin kielestä tai sen tarpeellisuudesta. Kymmenen vuotta yksityisen sektorin kieliammattilaisena toimittuani voin todeta, että ihan maantieteen ja talouden tylyjen lakien vuoksi ruotsi on ja pysyy tässä maassa toiseksi tärkeimpänä kielenä heti englannin jälkeen, enkä itse ole tienannut venäjälläni ikinä penniäkään - puolakin on kaupallisesti tärkeämpi. Alan miehen leipä tulee englannista ja ruotsista, kaikki muut kielet (esimerkiksi minun hyvä saksani) ovat vain voimariinia ja juustoa leivän päälle. Olen minä tuntenut sellaisenkin kaverin, joka osasi sujuvasti kiinaa, eikä hän käsittääkseni olisi elänyt sillä yksinään - onneksi myös hänen englannin taitonsa oli erinomainen.
Huliganismia vapauden nimissä
30.11.2010, 23.50
Wikileaks on jo kauan haiskahtanut sellaiselta väsyneeltä läpältä, jolla nörttikuona yrittää tehdä itsensä tärkeäksi, mutta viimeistään tämän viimeisimmän vuodon jälkeen alkaa olla selvää, ettei sen touhujen takana ole mitään oikeasti järjellistä ideaa eikä moraalista imperatiivia. Tietoja vain paljastellaan, koska, öh, se niinku on vapautta ja silleen. Alkaa todellakin syntyä sellainen mielikuva, että tuo porukka paljastaisi vaikka mafiaa pakoilevien ilmiantajien uudet henkilöllisyydet, jos voisi - ihan vain siksi että asiat kuuluu periaatteesta paljastaa, ja jos siitä koituu jollekulle vahinkoa, esimerkiksi hengenmeno, niin se on voi-voi.
Narkomaanien terrori-isku eduskuntatalolle
22.11.2010, 23.04
Isänmaatamme on vastikään ravistellut narkomaanien terrori-isku eduskuntatalolle, kun joukko vieroitusoireissaan hytäjäviä huumeriippuvaisia on monomaaninen kiilto silmissään rynnännyt esittämään järjettömiä vaatimuksia huumemyrkkynsä laillistamisesta. Muutamat huumeentuskissaan räytyvät narkomaanit jopa nauttivat ainettaan poliisia uhmaten ja joutuivat asianmukaisesti rautoihin. Tiettävästi paikalle oli tullut bussilasteittain narkomaaneja, sillä tämän ainoan heitä elämässä kiinnostavan asian tähden narkomaanit pystyvät kyllä organisoimaan vaikka bussikuljetukset provinssista.
Pastori provosoi jälleen
3.9.2010, 13.00
Venäjän-palvojiemme rekisteröimättömän yhdistyksen nimeämätön kunniapääsihteeri, joka identifioitaneen parhaiten sanomalla häntä Venäjää jumalanaan palvovaksi pastoriksi, on julkaissut blogissaan ilmeisesti jonkinlaiseksi keventäväksi vitsiksi tarkoitetun provokaation. Hän on ehdottanut Suomen yhdistämistä Venäjään suuriruhtinaskuntana (siis suuriruhtinaskuntana, ei ”federaation subjektina”, joka olisi ajantasaisempi nimi Venäjän näennäisesti itsehallinnolliselle alusmaalle). Mikään kovin uusi aluevaltaus tämä hänen julistuksensa ei ole, vaikka hän on kavereineen aikaisemmin keskittynyt vainoamaan ja solvaamaan lähinnä Viron tai Georgian kaltaisia Neuvostoliittoon aikoinaan kuuluneita maita ”epämaiksi” ja ”epävaltioiksi”. Nyt sitten Suomikin on liitetty tähän porukkaan.
Raiskaussyyte poliittisena aseena
27.8.2010, 01.10
Viikon kohu-uutisia on ollut Wikileaks-tietovuotosivuston perustajan, australialaisen Julian Paul Assangen Ruotsissa saama, ilmeisesti tekaistu raiskaussyyte. Kaikenlaiset tietoverkkovapauden esitaistelijat, piraattiväki etunenässään, ovat rakennelleet tästä veikosta marttyyria aatteellensa, ja vaihteen vuoksi ihan hyvällä syyllä. Erityistä mielenkiintoa ansaitsee kuitenkin keino, jota häneen on käytetty.
”Viekastellen suoritettu sukupuoliyhdyntä”
26.7.2010, 22.40
Israelissa tuomittiin juuri raiskauksesta arabimies, joka oli iskenyt sänkyynsä juutalaistytön esittämällä kunnon juutalaista opiskelijapoikaa. Tapauksen rasistis-poliittisia sävyjä ovat jo tahoillansa pohtineet useatkin vasemmistobloggaajat, joilla on yleisesti ottaen parempi rutiini ja supliikki haukkua Israelia. Itse tietenkin pohdin tätä tapausta enemmänkin miesten oikeusturvan näkökulmasta, sillä meilläkin tapahtuu näissä raiskausoikeudenkäynneissä oikeusmurhia puolin ja toisin, kuten vaikkapa ylikonstaapeli Marja Vuento on rohjennut todeta.
Trahison des clercs
24.7.2010, 17.30
Otsikko - se tarkoittaa suunnilleen ”Oppineiden petos” - on yksi niitä ranskankielisiä fraaseja, jotka meidän ranskantaidottomienkin kuuluu osata. Ranskanjuutalainen filosofi Julien Benda julkaisi aikoinaan tämännimisen esseen, jossa hän moitti aikansa eurooppalaisia älykköjä nationalismille, rasismille ja kommunismille omistautumisesta. Kansallisuusvihaa ja luokkataistelua propagoineet intellektuellit olivat omalta osaltaan olleet aiheuttamassa ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen kauhuja ja pettäneet tehtävänsä yleisinhimillisten arvojen ylläpitäjinä, katsoi Benda, joka muuten oli myös varhainen Euroopan yhdentymisajatuksen puolestapuhuja.
Huumerikolliseksi puutarhatyökaluilla
18.7.2010, 12.20
Lehdet kertoivat, että vireillä on peräti merkillinen huumerikollisuussyyte: puutarha-alan yrityksen omistajia ja työntekijöitä syytetään huumerikoksen edistämisestä, koska yritys on myynyt kannabiksen viljelyyn soveltuvia välineitä. Vaikka lukijani tietävät minut ankaraksi päihteiden käytön vastustajaksi ja huumausainetuomion saaneille ilkkujaksi, tällainen kyllä nostaa ainakin maallikon mielessä esiin vakavia kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta. Olen jopa valmis myöntämään, että ehkä niissä kannabiksenkäyttäjien ainaisissa ininöissä poliisivaltio-otteista on jotain perääkin, ainakin tämän tapauksen valossa.
Turvallisuuden pettäessä
5.7.2010, 21.45
Pride-kulkueeseen tehdyn kaasuiskun epäillyt saatiin nopeasti kiinni. Saadun tiedon mukaan mustapukuiset nuorukaiset toimivat tarkkaan suunnitellusti, ilmeisesti jonkinlaisen sotilaallisluontoisen, maanlaajuisen organisaation puitteissa. Aseina käytettiin tällä kertaa ilmeisesti vain kyynelkaasusumuttimia, mutta vähättelevä sana ”kyynelkaasu” johtaa harhaan.
Seksuaalisuus ihmisoikeutena
1.7.2010, 00.30
Tunnettu seksualisti Tommi Paalanen kirjoitti äskettäin Hesariin kolumnin seksuaalisuudesta ihmisoikeutena, ja eräs lukijoistani pyysi minua kommentoimaan sitä. Aihe on melko monisyinen, ja siitä voisi kirjoittaa montakin kolumnia. Itse asiassa olen tainnut kirjoittaakin, kun niikseen tulee, mutta seksuaalisuuden limittäytyminen valtaan ja vallankäyttöön on aihe, johon ei kyllästy koskaan.
Vauhdin hurma, turma ja surma
29.6.2010, 01.30
Juhannuksena kuoli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon suomalaisia niihin juhlapäivän tavallisiin syihin, eli kännissä hosumiseen veneessä, kännissä hosumiseen auton ratissa ja kännissä hosumiseen puukon kanssa. Suurinta julkisuutta sai kuitenkin juhlapäivän edellä veneensä kolaroinut entinen kilpa-autoilija Jyrki Järvilehto, selostajien suussa vain Dzhei Dzhei. Yksityiskohdat on vielä poliisin ja tuomioistuimen selvitettävä, mutta tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä, että Järvilehdon veneilykaverin kuolemaan ja kilpa-automestarin omaankin loukkaantumiseen johtaneessa onnettomuudessa osoitettiin ainakin melkoista piittaamattomuutta niin omista henkirievuista kuin muidenkin ainokaisesta, eikä äreiden juomien osuuttakaan ole vielä taidettu sulkea pois.
Vanhemmat jutut arkistosta.

