Plaza

Niihin aikoihin kun rauha alkoi tulitaukosopimusten myötä palata Pohjois-Irlantiin, myös iirin kielen asia nousi esityslistalle. Siinä missä iiri on Irlannin tasavallassa vielä elävä kieli enimmäkseen länsirannikolla sijaitsevissa kylissä, Pohjois-Irlannista se lienee aitona murteena kadonnut joskus 1900-luvun puolivälin aikoihin, vaikka kielen harrastajia maakunnasta löytyykin joukoittain. Joskus kuulee jopa väitettävän, että iirin kielen asema olisi turvatumpi Pohjois-Irlannissa kuin Irlannin tasavallassa, mikä tietysti on hölynpölyä, mutta pohjoisen kieliliikkeen innokkuus hämää varovaisempiakin. 

Lue lisää | Kommentit (14)

Bobby Sands ja minä

9.5.2012, 23.55

Näköjään irlantilaisten nettituttujeni Sinn Féin -henkinen osa kohkaa nyt Bobby Sandsista, joten kaipa minun täytyy kirjoittaa pari sanaa suhtautumisestani IRA:han ja Sinn Féiniin iirinkielisyysmiehenä. Suurin piirtein koko sen ajan, kun olen opetellut iiriä, minulle on kerrottu typeriä vitsejä IRA:sta ja terroristipommeista, kunnes olen lopulta alkanut laukoa niitä itsekin. Tiedättehän te nämä jutut: yksinäinen mies ajaa autolla jotain epävirallista rajaseututietä Pohjois-Irlannissa, kun joukko kommandopipoihin sonnustautuneita pyssymiehiä repäisee oven auki. ”Katolinen vai protestantti?” miehet ärjäisevät. ”Ateisti”, autoilija piipittää henki kurkussa, jolloin isoin ja julmin terroristi mylväisee: ”Älä yritä! Katolinen vai protestanttinen ateisti?” - Kun välttämätön huumoriosuus näin on sivuutettu, siirrytään asiaan eli Bobby Sandsin kansainvälistä kuuluisuutta saaneeseen nälkälakkokuolemaan 31 vuotta sitten.

Lue lisää | Kommentit (2)

  • Plazakauppa

    Lue lisää - kokeile kirjahakua!

    Siirry ostoksille

Näin maaliskuun puolessavälissä Irlanti juhlii taas Pyhän Patrikin päivää, jonka aikoihin iirinkielisyysliikkeellä on Seachtain na Gaeilge, iirin kielen viikko. Palatessani vaimoni kanssa Pohjanmaan viikonloppupyrähdykseltä käteeni osui junan kuppilassa jonkin kotimaisen maakuntalehden viikonloppunumero, jossa kuvattiin Inis Oírria - Aran-saarista (Oileáin Árann) itäisintä - matkakohteena, ja totta maar jutussa mainittiin sekin, että saarella puhutaan iiriä äidinkielenä. Näinpä minulla on nyt oikein hyvä tekosyy kirjoittaa taas kerran kunnon pitkä bloggaus mieliaiheestani.

Lue lisää | Kommentit (5)

Eräs kaverini pyysi minua kirjoittamaan Puntlandin - sen Somalian rauhallisen osan, joka ei halua eroon emämaasta - öljylöydöstä, ja kunhan ensin perehdyn sekä hänen antamiinsa että muihinkin hyödyllisiin linkkeihin, pääsette varmasti kanssani virtuaalimatkalle Afrikan sarveen. Mutta ennen Puntlandia haluan kertoa mielikuvitusmaasta nimeltä Juntlanti, jonka pääkaupunki on Molopea. Kuulostaa melko villiltä, vai mitä? No totta maar, kyse on nimittäin iirinkielisestä jännitysromaanistani Tine san Iúntlainn - ”Tulta Juntlannissa” - joka on alkanut ilmestyä jatkosarjana erään amerikanirlantilaisen nettikaverini julkaisemassa neljännesvuotislehdessä. 

Lue lisää | Kommentit (11)

Skotlanti vapaaksi?

14.1.2012, 19.40

Briteissä keskustellaan jälleen Skotlannin itsenäisyydestä, sillä nationalistipuolue on saanut läpi vaatimuksensa sitä koskevasta kansanäänestyksestä, johon tosin menee vielä pari vuotta. Maa on liitetty Ison-Britannian alueisiin jo vuosisatoja sitten, aluksi yhteisen hallitsijan, sitten erityisen unionilain kautta, ja englanti on ollut skottien julkisen ja virallisen elämän kieli lähes yhtä kauan. Erillisestä skotlantilaisesta identiteetistä ollaan kuitenkin niin vahvasti tietoisia niin Brittein saarilla kuin niiden ulkopuolellakin, että Skotlanti vaikuttaisi hyvinkin vakavastiotettavalta ehdokkaalta maailman kansakuntien joukkoon. Toisaalta juuri Skotlanti on paraatiesimerkki siitä, miten kirjavista ja keskenään ristiriitaisista aineksista kansakunnat voidaan rakentaa.

Lue lisää | Kommentit (24)

Näinä synkkinä aikoinamme, kun Suomen kansaa ei enää ole ja isänmaa raahustaa zombina vailla aivoja, on miellyttävää kertoa hyviä uutisia toisesta kotimaastani Irlannista, jossa presidentinvaalit on tämänhetkisen laskentatilanteen mukaan voittamassa minun ehdokkaani, työväenpuolueen Michael Daniel Higgins eli Mícheál Dónall Ó hUiginn. Michael D, kuten häntä yleensä kutsutaan, on nimittäin tunnettu iirin kielen puhuja ja edistäjä, ja vaikka irlantilaisissa poliitikoissa on ainakin oman havaintoni mukaan enemmän iirin osaajia kuin äkkinäinen luulisi, hän on profiloitunut huomattavasti näkyvämmin kieliasiassa kuin moni muu yhtä hyvä iirin puhuja. Pidän siis vaalitulosta kaikilta osin hyvänä ja toivottavana omien tavoitteideni kannalta.

Lue lisää | Kommentit (4)

Kaikkien Irlannin ystävien pitäisi muka periaatteesta olla kamalan ihastuneita James Joycen elämäntyöhön, mutta oma Joyce-harrastukseni rajoittuu lähinnä Dublinilaisiin ja Taiteilijan omakuvaan nuoruuden vuosilta. Odysseusta en ole jaksanut lukea kuin vähän matkaa ja sitäkin vain valkovenäjäksi, koska valkovenäläinen nettituttuni lahjoitti minulle tämänkielisen käännöksen joskus kultaisella yhdeksänkymmenluvulla. Ei, kiitos ei enempää Joycea minulle. Se oikeasti hauska ja absurdi irlantilainen kirjailija on tuhannen salanimen mies Brian Ó Nualláin, eli Brian O’Nolan, eli Brother Barnabas, eli Myles na gCopaleen (ei, ei siinä ole kirjoitusvirhettä), eli Flann O’Brien. Koska Irish Timesin nettisivuilla juuri juhlitaan herran satavuotispäivää, minunkin velvollisuuteni on liittyä peijaisiin ja kirjoittaa pari sanaa tästä omituisesta kynäilijästä, jonka ansiot ovat tuiki merkittävät sekä iiriksi että englanniksi.

Lue lisää | Kommentit (6)

Mary McAleese, eli Máire Mhac Giolla Íosa, on ollut Irlannin presidenttinä jo kaksi kautta eli neljätoista vuotta, joten maalle ollaan valitsemassa uutta johtajaa. Ehdokkaita on joka lähtöön, mutta kohutuin heistä taitaa olla Martin McGuinness eli Máirtín Mag Aonghusa, jolla on häiritsevän paljon epäkriittisiä tukijoita myös iirinkielisessä piireissä, vaikka hän ei olekaan kieliasian kannalta kovin ansioitunut. Hänen puolueensa on Sinn Féin, joka tunnetaan Irlannin tasavaltalaisarmeijan, IRA:n, poliittisena siipenä, ja McGuinness itse on osallistunut aseelliseen taisteluun IRA:n riveissä sekä saanut siitä vankeustuomioitakin aikoinaan.

Lue lisää | Kommentit

Irlanti ei enimmäkseen ole enää iirinkielinen maa, mutta sitä vastoin - tai juuri siksi - katolinen kirkko on viime aikoihin asti kuulunut keskeisenä osana irlantilaiseen sielunmaisemaan. Niin kauan kuin 1600-luvulla säädetyt sortolait, ”The Penal Laws”, ”Na Péindlíthe”, olivat Irlannissa voimassa, katolisilta - eli maan asukkaiden enemmistöltä - olivat esim. tiet valtion virkoihin tukitut. Iirinkieliseen kansanperinteeseen kuuluu tarinoita siitä, kuinka katolinen pappi tuli mantereelta salaa Irlantiin ja alkoi pitää messuja, kunnes joku ilmiantoi hänen piilokolonsa englantilaisille: tällöin ”An tArm Dearg” eli puna-armeija - tällä ei tarkoiteta tässä yhteydessä neuvostoarmeijaa, vaan se viittaa brittiarmeijan punaisiin takkeihin - tuli paikalle surmaamaan papin.

Lue lisää | Kommentit (5)

Hesari julkaisi juuri kiintoisan artikkelin, joka sivuaa minunkin lempiaihettani, nimittäin kelttiläisiä kieliä. Kyseessä oli tosin walesin eli kymrin kieli, Cymraeg, joka kuuluu nykyään elävien kelttikielten britanniseen haaraan, joita kutsutaan äännehistoriallisista syistä myös P-kieliksi; iiri sitä vastoin kuuluu gaelilaisiin eli goidelilaisiin kieliin, eli Q-kieliin. Näiden kahden haaran väliset erot ovat niin suuret, että niiden väliltä on turha hakea keskinäistä ymmärrettävyyttä. Minäkään en ymmärrä kymriä sen enempää kuin olen vahingossa tullut oppineeksi vuosien varrella; aktiivisesti osaan lähinnä turistifraasit - tiedän, mitä ”hyvää päivää” on kymriksi, mutta en tiedä, miten sanotaan ”kirvesvartta”.

Lue lisää | Kommentit (38)

Belfastissa, eli kuten meillä iirinkielisyyspiireissä on tapana sanoa, Béal Feirstessä, on pitkästä aikaa ollut oikeita mellakoita. Short Strandissa - myös iiriksi ”Lyhyt ranta” eli An Tráigh Ghearr (jos kirjoittaisin An Trá Ghearr, ulsterilaiset murrepatriootit lynkkaisivat minut lyhtypylvääseen) - ovat protestanttiset huligaanit nimittäin heitelleet Molotovin cocktaileja katolisten koteihin. Kyseessä oli iso, järjestäytynyt joukko miehiä, joten mistään epämääräisestä mellakoinnista ei ollut kyse, vaan ihan oikeasta terrorismista. Tapahtumien taustalla on tiettävästi uusi, kuriton lojalistipomo, joka tunnetaan ”idän petona” tai ”Rumana Dooriksena” - hän on vasta muutama vuosi sitten noussut protestanttisen Ulster Volunteer Forcen - ”Ulsterin vapaaehtoisvoimien” - johtajaksi Belfastissa ja vakiinnuttaa nyt valtaansa kovin ottein, organisoimalla terroritoimintaa, jolla saa protestanttirahvaalta kunnioitusta.

Lue lisää | Kommentit (1)

Siitä on jo joitakin vuosia kun ostin Akateemisesta Edward Saidin teoksen Orientalismi ruotsinkielisenä pokkarina - kaikki lukemisen väärti on aina saatavissa ruotsinkielisenä pokkarina pilkkahintaan - ja kirja on nyttemmin kadonnut jonnekin, joten en voinut lukea sitä uudelleen tätä kirjoitusta varten. Saidin omalta osaltaan edustamaan ns. postkoloniaaliseen kritiikkiin kyllä hurahdin tuossa reilu vuosikymmen sitten jossain määrin, osana iirin kielen harrastustani, koska se on ollut aika suosittua Irlannissa vuosituhannen vaihteen aikoihin. Niinpä perehdyin Galwayn yliopiston kirjastossa sekä Albert Memmiin, Aimé Césaireen että Frantz Fanoniin, ja viimeksimainitun Peau noire, mascs blancs, joka on tietenkin käännetty englannin lisäksi ruotsiksi (Svart hud, vita masker) muttei suomeksi, oli minulle yhteen aikaan melkein raamattu. En kyllä enää tiedä miksi, kun se nuoren miehen kiihkeys, jolla tuollaisista kirjoista innostutaan, on kulunut minusta pois.

Lue lisää | Kommentit (8)

Kuningatar Elisabet vierailee tätä kirjoittaessani parhaillaan Irlannin tasavallassa ensimmäisen kerran lähes kuusi vuosikymmentä kestäneellä hallituskaudellaan. Edellinen Ison-Britannian monarkki, joka Irlannissa ylipäätään kävi, oli Yrjö V, Elisabetin isoisä, ja tuolloin oli vuosi 1911 eikä Irlanti vielä ollut itsenäinen, vaikka irlantilaiset jo äänekkäästi vaativatkin itsenäisyyttä maalleen. Vielä vuosikymmen sitten Elisabetin vierailu olisi ollut sekä poliittisista että turvallisuussyistä mahdoton.

Lue lisää | Kommentit (1)

Vuoden irlantilaisin aika

15.3.2011, 23.00

Maaliskuu lähestyy puoltaväliään, joten kaikki irlantilaisiksi haluavat koristautuvat seamróg-apilanlehdellä, jonka kastelevat tummalla oluella sláintea toisilleen toivottaen. Minäkin alan taas sotkea iirin kieltä suomeeni ja hoilata yötä myöten aisling-lauluja, kunnes naapurit saavat tarpeekseen ja soittavat poliisin tai oranialaisveljeskunnan apuun. Sanalla sanoen: Pyhän Patrikin päivä, Lá Fhéile Pádraig, on jälleen ovella, ja minähän juhlin sitä aina kirjoittamalla tähän nettipäiväkirjaani irlantilaisen kulttuuripläjäyksen.

Lue lisää | Kommentit (2)

Irlannin vaalit

28.2.2011, 23.50

Irlannissa valittiin juuri uudet edustajat maan parlamenttiin - koko pulju on nimeltään Oireachtas, alahuone Dáil ja ylähuone, jonka lakkauttamista äänekkäästi vaaditaan, Seanad eli senaatti. Vihreät, na Glasaigh, ovat pudonneet parlamentista, ja perinteisesti vallan keskenään jakaneista kahdesta pääpuolueesta Fianna Fáil on kärsinyt rökäletappion, Fine Gael voittanut huimasti. Voittajiin kuuluvat myös Irlannin työväenpuolue eli Páirtí an Lucht Oibre sekä IRA:ta lähellä oleva Sinn Féin. Lisäksi parlamenttiin on tulossa aika paljon muita, ilmeisesti lähinnä paikallisia riippumattomia, mutta joukossa voi olla pari äärilaidan sosialistia.

Lue lisää | Kommentit

Englannin kielen jumalatar

20.2.2011, 05.00

BBC:n Etelä-Aasian osastolla oli kerrottavanaan Intiasta uutinen, jonka on pakko kiinnostaa kaikkia sosiolingvistejä: Intiassa on nimittäin rakenteilla englannin kielen jumalattarelle omistettu temppeli. Hindulaisuudessahan on tunnetusti jumalia vähintään yhtä paljon kuin muinaisilla roomalaisilla, jotka lainailivat mielellään kultteja, jumalia ja taikauskoa valtavan valtakuntansa monilta kansoilta, joten porukan jatkoksi sopii hyvin tämä uusikin täti. Tässä kohtaa tietysti kielitieteilijöitä vainoavat äärihindut tulevat huutamaan, että hinduismi on yksijumalainen uskonto. Kaikella muotoa, sillä hindulaisuus on jumaluusopiltaan niin epäselvä ja ristiriitainen, että sitä lienee syytä kutsua uskontokunnan sijasta pikemminkin uskonnolliseksi perinnerykelmäksi. Hinduismin määritteleminen yksijumalaiseksi lienee amerikkalaistuneiden hindujen yritys esittää uskontonsa sikäläiselle valtavirralle hyväksyttävämpänä, mutta toisaalta hindulaisuuden piirissä on varmaankin jo vanhastaan ollut tämänsuuntaisia tulkintaperinteitä.

Lue lisää | Kommentit (43)

Lehdissä on taas hehkutettu lasten kielikylvetystä jonkinlaisena ihmelääkkeenä monikielisyyden saavuttamiseen. Näinä maailmanlopun aikoina ruotsinkin opiskelua pidetään liian suurena älyllisenä voimannäyttönä ja urotyönä, jotta savolaislasten kovia pikku kalloja voisi moiseen pakottaa, joten onhan se mukavaa, että jokin taho vaivautuu pitämään vieraiden kielten oppimista edes periaatetasolla mahdollisena. Silti minun täytyy sanoa, että tämä kielikylvystä melskaaminen ei miellytä minua, sillä sen alitajuinen viesti on, että vain lapset ylipäätään voivat omaksua kieliä kunnolla, aikuiset eivät. Ja tämähän on oman elämänkokemukseni perusteella silkkaa hölynpölyä.

Lue lisää | Kommentit (24)

Pikkulinnut ovat laulaneet, että Studio Julmahuvista tuttu näyttelijä Tommi Korpela esiintyy lähiaikoina Corto Maltesen seikkailujen teatteriversiossa. Vähän asiaa mietittyäni minun on myönnettävä Korpelan sekä muistuttavan Cortoa ulkonäöltään että asenteeltaan, sillä Cortolle kuuluu tietty maailmasta irtonainen ylimielisyys, joka Korpelallekin varmasti luonnistuu. Onhan Corto sentään tunnettu mm. ensimmäisen maailmansodan aikoihin sijoittuvista seikkailuista, joissa hän itse onnistuu pysyttelemään henkisesti itsenäisenä samalla kun kaikille muille on elämäntärkeää olla uskollisia omille valtioilleen, viiteryhmilleen, joukko-osastoilleen tai aaterakennelmilleen.

Lue lisää | Kommentit (5)

Televisio näytti äskettäin Neil Hardwickin läpimurto-ohjelman suomalaisena viihteentekijänä, Kielipuolen potilaan. En ollutkaan nähnyt sitä vuosikymmeniin, vaikka olisi pitänyt arvata, että tuollaisen klassikon saisi nykyään myös DVD:llä. Ohjelmasta tuli ihan lapsuus mieleen, sillä olen tietysti katsonut ohjelman pikkupoikana tuoreeltaan. Pian Kielipuolen jälkeenhän Hardwick nousi mahtavaan maineeseen Tankki täyteen -sarjan ja siitä johdannaiseksi lohjenneen Reinikaisen myötä.

Lue lisää | Kommentit (4)

Druidit ja muu kotiväkeni

3.10.2010, 19.00

Ja taas on päivä pilalla, kun druidit saivat virallisen uskonnon arvonimen Isossa-Britanniassa. Jos harrastaa ja tutkii oikeaa kelttiläistä kulttuuria, eräs maailman turhauttavimmista ja raivostuttavimmista ilmiöistä on se, kuinka paljon huomiota täysin tyhjästä pieraistut ”kelttiläiset” kultit saavat, kun taas todelliset ja vielä puhutut kelttikielet ovat sulamassa pois kuin lumi keväällä. Tavallisesti nämä druidi- ja kelttikultit ovat kuusikymmenluvun romantiikasta vaikutteita omaksuneita, säälittävän virheellisillä iirin tai skottigaelin sanonnoilla keekoilevia hörhöporukoita, jotka pyrkivät heijastamaan kuusikymmenlukulaisen vapaan seksin ja muut vastaavanlaiset nykyhöperyydet kuvittelemaansa muinaiseen kelttikulttuuriin. Vähänpä he tietävät siitä, että kuvitelmat kelteistä muka Euroopan viimeisinä pakanoina perustunevat lähinnä englantilaiseen viha- ja sotapropagandaan, jonka tarkoituksena oli oikeuttaa irlantilaisten ym. kelttikieliä puhuvien kansojen alistaminen ja niiden kielen ja kulttuurien hävittäminen.

Lue lisää | Kommentit (15)

Vanhemmat jutut arkistosta.

Takaisin ylös