Plaza

Marakattien statuskilpailu jätti tänä vuonna varjoonsa todella tärkeät asiat eli Johan Ludvig Runebergin päivän, joten kansallisrunoilijasta täytyy puhua näin jälkijunassa. Kuten kaikki tietävät, suomalainen - nimenomaan suomenkielinen - kirjallisuus on ennen kaikkea kommentteja Runebergin teosten marginaalissa. Edes Topelius ei ole saanut yhtä keskeistä asemaa, mikä tavallaan hämmästyttää: hän nyt kuitenkin oli ennen kaikkea proosakirjailija, joka kirjoitti seikkailullisia ja mukaansatempaavia tarinoita Walter Scottin historiallisten romaanien hengessä, sillä erotuksella, että Walter Scott on (ehkä ”Ivanhoeta” lukuun ottamatta) pitkästyttävä kuin mikä, kun taas ”Välskärin kertomuksissa” on menoa, meininkiä ja tunnelmaa.

Lue lisää | Kommentit (10)

Minullahan oli oikeastaan muitakin projekteja käsillä, mutta eipä kai perjantaina pidettyä vainojen uhrien päivää voi sivuuttaa vaikenemalla, varsinkaan nyt, kun Suomi ja koko Eurooppa seisovat avuttomina uuden fasistisen hirmuvallan kynnyksellä. Viime vuosien äärioikeistolainen teutarointi netissä on kyllä ollut mielenkiintoinen oppitunti ihmisluonnosta näyttäessään, miten helposti Suomen kaltainen suhteellisen vakaan ja sivistyneen länsimaan mainetta nauttinut tasavalta on syöstävissä kaaokseen ja miten helposti täysin marginaalissa olleet ja vainoharhaiset maailmankuvat ovat tuotavissa keskustelun keskiöön. 

Lue lisää | Kommentit (25)

Jan Józef Lipski, puolalainen historioitsija ja kirjallisuuskriitikko, kommunistiaikainen toisinajattelija ja natsien vastaisen partisaanisodan veteraani (itse asiassa hän kuului nuoren ikänsä vuoksi partisaanien nuoriso-osastoon Szare Szeregiin eli Harmaisiin riveihin) julkaisi aikoinaan puolalaista katolista nationalismia käsitelleen esseekokoelman Tunika Nessosa, Nessoksen tunika. Kokoelman nimi oli viittaus kreikkalaiseen mytölogiaan, jossa Nessoksen tunika oli tämän nimisen kentaurin verellä kyllästetty vaate. Herakleen vaimo Deianeira oli harhautettu uskomaan, että Nessoksen veressä olisi voimallista lemmenlääkettä, ja kun Herakleessa ilmeni merkkejä toiseen naiseen retkahtamisesta, Deianeira kastoi vaatekappaleen tähän vereen ja antoi sen Herakleelle siinä toivossa että mies unohtaisi muut naiset. Todellisuudessa Nessoksen veri oli polttavaa ja myrkyllistä, ja Herakles kuoli tuskallisesti. Lipski vertasi nationalismia Nessoksen tunikaan: sen julkilausuttu tarkoitus on lääkitä ja eheyttää kansallinen kulttuuri, joka todellisuudessa kuitenkin menehtyy siihen. Tämä sana on nyt tullut lihaksi viime aikoina unkarilaisen, juutalaistaustaisen huippupianisti András Schiffin kohdalla. Hän on ollut riidoissa kotimaansa nykyisen hallituksen kanssa jo jonkin aikaa, mutta hiljattaisessa saksalaiselle Tagesspiegel-lehdelle antamassaan haastattelussa hän on julistanut boikotoivansa vastedes kotimaataan sen nykyisen poliittisen ilmapiirin, antisemitismin ja romanivastaisuuden vuoksi.

Lue lisää | Kommentit (11)

Kirjan ilmestymisen jälkeen kesti jonkin aikaa, ennen kuin se ilmaantui pehmeäkantisena Akateemisen hyllylle, mutta viime vuoden lopulla sain sen viimeinkin käsiini, ja nyt olen lukenut sen niin monta kertaa, että uskallan sanoa siitä jotakin: kyseessä on tietenkin Timothy Snyderin ”Bloodlands - Europe between Hitler and Stalin” (”Verimaat - Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä” - se on tietenkin käännetty tuoreeltaan myös ruotsiksi nimellä ”Den blodiga jorden - Europa mellan Hitler och Stalin”). Lukijani tietävät hyvin, että makaabereihin harrastuksiini kuuluu ns. vertaileva kansanmurhatutkimus, ja tiedä vaikka joskus uskaltaisin paneutua kirjoittamaan aiheesta jotain akateemisestikin kunnianhimoista, ainakin iiriksi. Itse asiassa olisi melko hyvä idea laatia vaikkapa kansantajuinen iirinkielinen esitys natsivallan ja stalinismin yhtäläisyyksistä ja eroista, koska Irlannissa tiedetään molemmista suhteellisen vähän - maahan on 20. vuosisadan suurista mullistuksista pitkälti sivuun jäänyt lintukoto, jossa siksi jaksetaan vielä lyödä rumpua omista, Auschwitziin ja Kolymaan verrattuna melko vähäpätöisistä koettelemuksista (aiempien vuosisatojen sorto on toki isompi juttu).

Lue lisää | Kommentit (37)

Tšekin ja aiemmin myös Tšekkoslovakian entinen presidentti Václav Havel on poistunut keskuudestamme. Koska Havelin vaiheet viimeisiään vedelleen tšekkoslovakialaisen kommunistidiktatuurin kynsissä aikoinaan inspiroivat minuakin, lienee aiheellista muistella sekä herraa itseään että hänen kotimaataan. Tšekin ja Slovakian erottua siitäkään ei ole enää jäljellä kuin muisto.

Lue lisää | Kommentit (8)

Torstaina esperantistit juhlivat Zamenhof-päivää, liikkeensä perustajan ja esperanton kehittäjän Ludwik Zamenhofin syntymäpäivää, joten puhutaanpa esperantosta ja keinotekoisista kielistä yleensäkin. Olen vuosien varrella tehnyt useitakin vakavia yrityksiä oppia tätä maailman helpoimmaksi sanottua kieltä, mutta en ole omaksunut sitä aktiiviseen käyttööni enkä varmasti osaisi sanoa spontaanisti mitään järkevää esperantoksi. Osittain kysymys on motivaatiosta: juuri helppouden vuoksi esperantossa ei oikein ole haastetta eikä miehenvastusta vanhalle sotaratsulle. Passiivinen esperanton taitoni on kuitenkin niin hyvä, että jos vihreän tähden ritarit joskus ottavat vallan maailmassa, minulle tuskin tulee vaikeuksia ryhtyä heidän yhteistoimintamiehekseen.

Lue lisää | Kommentit (8)

Perinteikäs tietotoimisto UPI kertoo tuoreessa tiedotteessaan, että Arizonassa asuu enemmän alkuperäisten amerikkalaiskielten puhujia - kansanomaisesti: intiaaneja - kuin missään muualla Yhdysvalloissa. Koska olen sekä kielimies että yhtä vastaanottavainen villin lännen mystiikalle kuin kuka tahansa pikkupoika, en tietenkään malta olla tarttumatta näin kiehtovaan aiheeseen. Toki mikään varsinainen asiantuntija en minäkään ole, sillä en osaa puhua, lukea enkä kirjoittaa ainoatakaan intiaanikieltä. Somaliakin osaan enemmän kuin apassia tai navajoa, ja vaikka espanjan kielen harrastuksen myötä olen kiinnostunut myös Etelä-Amerikan alkuperäiskielistä, en ole reipastunut opettelemaan sen enempää inkojen ketsuaa, Paraguayn guarania, mayakieliä kuin atsteekkien nahuatliakaan.

Lue lisää | Kommentit (5)

Niihin aikoihin kun aloin kirjoittaa näitä kolumneja tänne Plazalle, äitini kuoli melko äkillisesti vakavaan sairauteen. Siihen aikaan kun äiti eli, hän toimi mielellään perinteistä isänmaallisuutta edustaneena vastaväittäjänä minun nuoruudessa omaksumalleni vasemmistoidealismille. Toisaalta kaikesta huolimatta olimme yllättävänkin monista asioista aika lailla samaa mieltä, ja äidin vaikutusta oli sekin, että opiskelin saksan maisteriksi ja kirjoitin graduni Saksan menetettyihin itäalueisiin liittyvästä aiheesta. Myös Aleksandr Solzhenitsynin ”Vankileirien saaristo” oli meidän molempian suosikkilukemista ja yhteisiä puheenaiheitamme. Äidin kuoltua minulle oli siis esimerkiksi täällä kirjoittaessani tärkeää päästä jonkinlaiseen synteesiin: nuoren radikaalin aikani oli ohi, nyt tehtäväni oli huolehtia siitä, että äiti ja hänen mielipiteensä jatkaisivat elämistään minussa, että ottaisin äidin edustaman vastuuntuntoisen vanhan hyvän ajan isänmaallisen konservatiivisuuden huomioon kirjoittamisessani omasta aloitteestani, nyt kun äiti ei enää ollut läsnä muistuttamassa asian toisesta puolesta.

Lue lisää | Kommentit (29)

Berliinissä aloitettiin juuri Deutschlandhallen, Saksa-hallin, purkutyöt räjäyttämällä katto. Kyseessä on yksi totalitaristisille maille niin tyypillisistä jättiläismäisistä rakennuksista: se on peräisin kolmikymmenluvun puolivälistä, kun Hitler oli vakiinnuttanut valtansa ja pyrki rakentamaan Saksasta näköisensä. Kuten tiedämme, diktaattori olisi nuorena kovasti mielellään halunnut kouluttautua arkkitehdiksi, ja on pidettävä syvästi valitettavana, ettei hän jaksanut lukea riittävästi matematiikkaa selvitäkseen pääsykokeista. Maailma olisi nykyään huomattavasti ehjempi paikka, jos kohta Eurooppa olisi luultavasti täynnä Architektenbüro Adolf Hitler GmbH:n suunnittelemia pompöösejä urheilupalatseja ja oopperataloja. Hitler tunnetusti omisti paljon aikaa ja vaivaa arkkitehtuuriharrastukselleen päästyään diktaattorina toteuttamaan itseään täysillä, vaikka hänellä oli samaan aikaan tekeillä sellaisia isoja hankkeita kuin Euroopan raunioittaminen suursodalla ja miljoonien ihmisten kaasuttaminen hengiltä. Sopii vain miettiä, mitä hän olisi saanut aikaan panostamalla kaiken tarmonsa rakennusten kehittelyyn.

Lue lisää | Kommentit (9)

Sattuneesta syystä sotaveteraanit ja seksi ovat nousseet julkiseksi puheenaiheeksi, joten kaipa minunkin täytyy puuttua asiaan - olkoonkin, että minua viisaammat ja historiasta paremmin perillä olevat miehet ovat käyntiin lähteneessä keskustelussa tähän puuttuneetkin. Useampi kuin yksi kertoo tunteneensa ja arvostaneensa homoseksuaalisia sotaveteraaneja ja on pahastunut heidän puolestaan, koska katsoo homojen, siinä missä muidenkin rintamamiesten, tehneen velvollisuutensa isänmaan vapauden puolustamiseksi.

Lue lisää | Kommentit (18)

Taas kerran on aika kerätä viikon pikku-uutiset yhdeksi ainoaksi kirjoitukseksi. Igen är det dags för veckans samlade läckerbitar.

Lue lisää | Kommentit (11)

Helsingin Sanomissa kerrottiin juuri, että oli tullut täyteen puoli vuosisataa siitä kun Stalinin ruumis siirrettiin pois mausoleumista ja haudattiin uudelleen vähemmän näkyvälle paikalle. Siirron takana oli tietenkin Nikita Hrushtshov, Stalinin seuraaja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerinä ja hänen kulttinsa purkaja - jos kohta Aleksandr Solzhenitsyn, diktaattorin julmuuksien suurin kronikoitsija, oli oikeassa sanoessaan, että Hrushtshov ei saanut loppuun mitään aloittamastaan, ei edes stalinismin nujertamista. Osaltaan tähän oli toki syynä se, että Hrushtshov oli itse Stalinin järjestelmän kasvatti, jolla oli oma vastuunsa tyrannin hirmuteoista.

Lue lisää | Kommentit (8)

Sekä Vladimir Putin että Neuvostoliiton viimeinen kommunistisen puolueen pääsihteeri Mihail Gorbatšov ovat viime aikoina julkisesti pahoitelleet Neuvostoliiton romahdusta. Putin haluaisi perustaa jonkinlaisen uuden valtio- tai ylikansallisen valtarakenteen entisille neuvostotasavalloille, joka astuisi tavallaan Neuvostoliiton paikalle, Gorba puolestaan pahoittelee sitä, että Neuvostoliittoa ei voitu pelastaa. Nykynäkökulmasta tiedämme, että Neuvostoliitto oli pelottava diktatuuri ja että suurin piirtein kaikki paha, mitä siitä on sanottu, pitää jota kuinkin paikkansa. Miksi kukaan kaipaisi takaisin yhtä historian suurimmista hirmuvalloista?

Lue lisää | Kommentit (9)

Muuan Nadja Karhunen nosti suomalaisen miehen kelvottomuuden tapetille Novosti Halsinki -nimisessä venäjänkielisessä lehdessä, ja koska tämä sivuaa lempiaiheitani, en tietenkään malta olla käsittelemättä sitä - olenhan kääntynyt suomalaisten naisten vihaajasta suomalaisten miesten vihaajaksi, joten minulla jos kellä on tästä sanottavaa. Karhusen viestin ydin on se, että venäläisten naisten tulee välttää yksinäistä ja yli-ikäistä suomalaista miestä, koska tällaisessa herrassa on luultavasti jokin valuvika.

Lue lisää | Kommentit (12)

Helsingin Sanomissa on uuden kahvikulttuurikirjan kunniaksi jälleen otettu pohdinnan aiheeksi kahvikulttuuri, enkä aio jäädä valtalehteämme huonommaksi, vaikkei siitä kauaa ole kun kirjoitin kahvista viimeksi. Onhan kyseessä kuitenkin sellainen pahe, jota itse harjoitan ja josta osaan myös sanoa jotakin - jos se nyt on pahe, sillä kahviin ei liity lähestulkoonkaan sellaisia riskejä kuin tupakointiin ja juopotteluun muista päihteistä puhumattakaan.

Lue lisää | Kommentit (9)

Elokuun kahdeskymmeneskolmas on isänmaassamme Euroopan unionissa säädetty stalinismin ja natsismin uhrien muistopäiväksi, joten minullakin on tietysti velvollisuuteni kirjoittaa asiasta. Päivämäärä on valittu Molotovin ja Ribbentropin vuonna 1939 allekirjoittaman Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksen mukaan, jonka välittömiin seurauksiin kuului mm. Baltian maiden joutuminen Neuvostoliiton haltuun sekä tietysti Suomen talvisota. Ihmeiden vuonna 1989 Baltian maissa muistettiin kyseistä sopimusta ihmisketjulla, joka ulottui Virosta Liettuaan, Tallinnasta Vilnaan; ja voi sanoa runollisen oikeuden toteutuneen siinä, että juuri Baltian maat, joiden itsenäisyyttä sekä Hitler että Stalin halveksivat, kaatoivat koko neuvostokolossin ilman aseita ja väkivaltaa.

Lue lisää | Kommentit (17)

Berliinin muurin rakentamisesta on kulunut viisikymmentä vuotta. Kun olin lapsi ja teini, muuri tuntui olevan ikuisesti paikallaan, ja esimerkiksi saksan kielen opetteluun liittyi omanlaistaan kohtalokkuutta siksi, että maa oli jaettu ja kahden vastakkaisen sotilasleirin raja kulki sekä Saksan että vielä erikseen Berliinin kaupungin halki. Samaan tapaan kuin sodan kokeneet suomalaiset tunnistavat selkäytimellään luovutetun alueen paikannimet heti ne kuullessaan, minäkin muistan yhä, että Mitte, Pankow, Köpenick, Prenzlauer Berg, Marzahn sekä tietenkin neuvostojoukkojen lymypaikka Karlshorst olivat itää, Treptow, Kreuzberg, Charlottenburg, Wedding ja Reinickendorf länttä.

Lue lisää | Kommentit (3)

Harri Holkeri on sitten kuollut. Pikkupoikavuosiltani muistan hänet Kokoomuksen henkilöitymänä, ja koska maalaisliittolainen isoisäni oli kolmikymmenluvulla joutunut lapuanliikkeen ahdistelemaksi ja uhkailemaksi, Kokoomus - jonka vaarivainaa koki lapuanliikkeen jatkajana - ei ollut meillä erityisen suosittu puolue, itse asiassa isoisäni suhtautui siihen lähes yhtä vihamielisesti kuin kommunisteihin, jotka puolestaan eivät olleet rikollisia kummempia. Harri Holkeriin isovanhempani kuitenkin suhtautuivat ystävällisemmin kuin tämän edustamaan puolueeseen, koska Holkeri teki vaarattoman ja kiltin vaikutelman. Tätini, joka oli perhepiirini ainoa tunnustautunut vasemmistolainen, puolestaan taisi luonnehtia häntä kansikuvapojaksi, siis komeaksi mieheksi vailla substanssia.

Lue lisää | Kommentit (12)

Hämmentävää kyllä Hesari noteerasi Andrzej Lepperin poismenon, sillä muistan nuoruudestani, että kyseinen herra - ”Samoobrona”- eli Itsepuolustus-nimisen suoraa toimintaa harrastaneen talonpoikaispuolueen voimahahmo - oli minulle silloin ennen yksi niistä puolalaisista sisäpiirivitseistä, joille kieltä osaavana sain itsekseni hekotella muiden ihmetellessä, mikä sitä nyt niin naurattaa. Samalla hän oli toki myös yksi niistä syistä, miksei Puolaan sentään halunnut jäädä asumaan, vaikka se monella tapaa mukava maa onkin. Sikäläiset tuttavani, jotka olivat lähinnä keskiluokkaa, paheksuivat nimittäin Lepperiä ja pitivät häntä ”puolalaisen helvetin” - itsetarkoituksellisen kapinallisuuden ja riitaisuuden, joka puolalaisten omastakin mielestä on heidän kansanluonteensa määrittäviä piirteitä - ruumiillistumana.

Lue lisää | Kommentit (2)

Irlanti ei enimmäkseen ole enää iirinkielinen maa, mutta sitä vastoin - tai juuri siksi - katolinen kirkko on viime aikoihin asti kuulunut keskeisenä osana irlantilaiseen sielunmaisemaan. Niin kauan kuin 1600-luvulla säädetyt sortolait, ”The Penal Laws”, ”Na Péindlíthe”, olivat Irlannissa voimassa, katolisilta - eli maan asukkaiden enemmistöltä - olivat esim. tiet valtion virkoihin tukitut. Iirinkieliseen kansanperinteeseen kuuluu tarinoita siitä, kuinka katolinen pappi tuli mantereelta salaa Irlantiin ja alkoi pitää messuja, kunnes joku ilmiantoi hänen piilokolonsa englantilaisille: tällöin ”An tArm Dearg” eli puna-armeija - tällä ei tarkoiteta tässä yhteydessä neuvostoarmeijaa, vaan se viittaa brittiarmeijan punaisiin takkeihin - tuli paikalle surmaamaan papin.

Lue lisää | Kommentit (5)